Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille"

Transkriptio

1 Kysely kehitysvammaisten työntekijöiden työvalmentajille Syksy 2016 Kooste vastauksista

2 Työelämän tuoreet tuulet projektissa (RAY ) kartoitetaan ja selvitetään mitkä seikat vaikuttavat kehitysvammaisten ihmisten työllistymiseen palkkatyösuhteisiin. Selvitysten pohjalta kehitetään materiaalia rekrytointiprosessin tukemiseksi ja helpottamiseksi Projekti on kysynyt yrittäjien ja työnantajien näkökulmia asiaan internetkyselyllä keväällä 2016, ja henkilökohtaisilla haastatteluilla kesän ja syksyn 2016 aikana. Vastauksia on saatu yhteensä noin seitsemältäkymmeneltä yrittäjältä. Tarkempia tietoja pyynnöstä Kyselyn ja haastatteluiden tuloksista on julkaistu raportit. Koska työvalmentajien merkitys työllistymisprosessien onnistumisessa on korostunut työnantajien vastausten myötä, päätettiin projektissa kerätä myös työvalmentajien näkemyksiä mm. kehitysvammaisten työllisyystilanteesta, ja siitä millaisilla asioilla kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä voisi helpottaa.

3 Taustatiedot Kyselyyn vastasi 19 työ- tai työhönvalmentajaa seitsemältätoista eri paikkakunnalta. Vastaajien pohjakoulutuksista yleisin oli sosionomi (amk tai yamk). Vastaajista 3 oli suorittanut, ja 1 suorittamassa, Työvalmennuksen erikoisammattitutkintoa. Vastaajilla oli työkokemusta työvalmennuksen alalla 1-22 vuotta. Kehitysvammaisia asiakkaita vastaajilla oli (yhteensä 663 henkilöä).

4 Millaisissa työsuhteissa kehitysvammaiset asiakkaasi työskentelevät? Vastattuja 18, joista kahdeksan vastaajan asiakkaista osa oli palkkatyösuhteessa (yhteensä 48 henkilöä).

5 Tarjotaanko alueellanne aktiivisesti työkeskuksissa (tai vastaavissa) työskenteleville henkilöille mahdollisuutta työllistyä tuetusti avoimille työmarkkinoille? Kyllä 11 vastaajaa Ei 2 vastaajaa Osa vastaajista totesi, että paikkakunnalla ei ole riittävästi resursseja tuettuun työllistämiseen joten mahdollisuutta ei voida kovin aktiivisesti tarjota. Myös palkkatyöpaikkojen vähäisyys ja vahva avotyön perinne mainittiin.

6 Mikäli asiakkaasi työskentelee osa-aikaisesti, syynä on (voit valita useamman vaihtoehdon): Vastattuja 17. Kaikki vastaajat nostivat yhtenä syynä osa-aikaisuuteen asiakkaan oman jaksamisen, ja palkan ja eläkkeen yhteensovittamiseen liittyvät kysymykset noin 65% vastaajista. Vähän yli 40% totesi syyksi sen ettei työnantajalla ole tarvetta suuremalle työtuntimäärälle. Asiakkaiden työtuntimäärät vaihtelivat 1-30:nen viikkotunnin välillä. Keskimäärin palkkatyötä tehtiin n. 20 tuntia viikossa.

7 Mikäli asiakkaasi työskentelee avotyösuhteessa tai vastaavassa, onko tiedossasi miksi työnantaja ei halua palkata työntekijää palkkatyösuhteeseen? Useampi vastaaja mainitsi, että palkkatyösuhdetta ei harkita, mikäli työ ei ole aidosti tuottavaa, eikä työntekijällä ole osaamista useampiin työpaikan työtehtäviin: Asiakas ei pärjää ilman työvalmentajaa, asiakas ei pysty työskentelemään kokonaisvaltaisesti, joten valitaan mieluummin työntekijä, joka voi tehdä kaikkea. Työntekijän tulisi omata tiettyä osaamista, että palkkaus tulisi kyseeseen, esim. kaupan hyllyttämisen alalla lisäksi kassatyö tulisi osata Kokevat että kyvyt eivät vastaa vaadittavia taitoja palkkasuhteeseen. Taloudelliset syyt: Asiakkaat pystyvät tekemään töitä alle 10h/vko avotyötoimintapalkalla, jolloin työnantaja ei saa palkkatukea hänen palkkaamisekseen. Työnantajalla ei myöskään ole aina rahaa tai tarvetta uuden työntekijän palkkaamiseksi. Tuottavuus, vähäiset työtehtävät, Tiukka rahatilanne.

8 Jatkuu Mikäli asiakkaasi työskentelee avotyösuhteessa tai vastaavassa, onko tiedossasi miksi työnantaja ei halua palkata työntekijää palkkatyösuhteeseen? Pelko siitä että kehitysvammaisella henkilöllä voisi olla enemmän sairauspoissaoloja/suurempi riski sairastua: Kokemusta on että työnantaja kertoo olevan riski palkata jos sairastuu He voisivat ottaa mieluummin vuokrafirmasta kehitysvammaisen työntekijän Tiedon puute Ei välttämättä tietoa muista mahdollisuuksista tai sitten se avotyö on helpompi ja halvempi vaihtoehto.

9 Mikäli asiakkaasi työskentelevät muualla kuin työkeskuksessa tai vastaavassa, Vastattuja: 17. Vastauksista miten käy hyvin työpaikat ilmi työvalmentajan ovat ja työnhakijan löytyneet? aktiivisuuden tärkeys: Vain yksi vastaaja kertoi työsuhteen alkaneen työnantajan aloitteesta.

10 Jotenkin muuten, miten? Opiskeluaikana opiskelija näyttänyt työssäoppimispaikassa osaamisensa ja työllistynyt ensin esim. kesätöihin ko. yritykseen. Tavallisesti prosessi menee siten että valmentajan tuella asiakas lähestyy työnantajaa, lähettää hakemuksen. Aika moni palkkatyösuhde on saatu muuttamalla aiempi avotyö (työosuusrahalla) palkkatyöksi. Paikka on alun perin etsitty avotyönä ja pitkän avotyön jälkeen sorvattu palkkatyöksi. Opiskeluaikaiseen harjoittelupaikkaan työllistynyt Erityisoppilaitosten opettajat etsivät sellaisia työssäoppimispaikkoja yhdessä työhönvalmentajan kanssa, mitkä mahdollisesti johtavat avtyöhön tai palkkatukityöhön. Hankkeen kautta.

11 Vastattuja 19. Osoittautui että työvalmentajien omat verkostot ovat kaikkein merkittävimmässä roolissa työpaikkoja etsittäessä. Mikäli työvalmentajana itse etsit aktiivisesti uusia työpaikkoja asiakkaillesi, mitä keinoja käytät siihen (voit valita useamman vaihtoehdon)?

12 Jotain muuta tapaa. Mitä? Yhteistyö henkilövuokrausfirmojen kanssa. Mainokset, olemassa oleva työpaikka suosittelee toiselle työnantajalle.

13 Kummasta lähtökohdasta toimit mieluiten? Vastattuja: 19 Ohitettuja: 0

14 Mitä erityispiirteitä kehitysvammaisten henkilöiden työvalmennukseen Riippuu ihan asiakkaasta liittyy verrattuna muihin valmennettaviin? Vaatii enemmän ammatillista osaamista, kehitysvammaisuuden tuntemista jne. Työtehtävät räätälöityjä: työntekijän ja työnantajan tarpeet huomioidaan ja yhteensovitetaan. Rinnalla kulkeminen tärkeää ja varsinkin alkukartoitus tehtävä huolella. Motivoituneempia, toistoja tarvitaan huomattavasti enemmän, työmatkojen opettelemista, kellonaikojen ja tilan hahmottamisessa. Oikean työpaikan löytäminen, että siellä arvostetaan kehitysvammaista ja hänen tapaansa kohdata työkaverit, työyhteisön tarvii olla valmis erilaisuuteen ja myös työyhteisöä valmennetaan. Täytyy olla selkeää ohjausta ja selkeät työt. Uusien asioiden oppimisen hitaus, luottaminen omiin kykyihin, asioiden kertaaminen eli työtehtävien samana pysyminen ja hitaasti edeten. Tarvitaan tietoa siitä, miten vamma tai perussairaus vaikuttaa työ- ja toimintakykyyn. Autisminkirjon henkilön vahvuuksista on yleensä selkeä käsitys mutta kehitysvammainen henkilö saattaa olla ailahtelevampi sekä kertoo usein haaveensa sekä saattaa värittää totuutta valehtelemalla. Selkeä puhe (esim. asiakas mennyt liian aikaisin töihin, koska ohjeita ei kirjoitettu paperille), selkeät ohjeet työpaikoilla, tukea ja turvaa, ainakin alussa joillekin. Yrittäjiltä ymmärrystä, että aikaa saattaa mennä harjoitteluun ja työn suorittamiseen enemmän. Osa hyvin herkkiä ja aistivat nopeasti, jos heitä kohdellaan vähääkään huonosti (Esim. ei tervehditä tai annetaan huonoin työtehtävä ).

15 Jatkuu Mitä erityispiirteitä kehitysvammaisten henkilöiden työvalmennukseen liittyy verrattuna muihin valmennettaviin? Tehtävä-kokonaisuuksien pilkkominen osiin; jota kautta harjoitellaan tehtävää yksi osio kerrallaan; tarvittaessa kuvalliset työjärjestykset. Jatkuva tuen tarve ja jatkuva yhteydenpito tukiverkostoon. Asiat tulee selittää asiakkaalle aina tämän ymmärryskyvyn mukaisesti, mikä tulee ottaa erityisesti huomioon. Asioiden kertaaminen on myös todella tärkeää sekä selkokieli ja materiaali. Heti alkuvaiheessa riittävän tuen antaminen, kertaaminen tarvittaessa. Riittävä tuki työn onnistumiseksi. Minulla on kokemusta vain kehitysvammaisista, mutta uskoisin että vastaanottavan työpaikan tiedottaminen siitä millainen työntekijä heille on tulossa on tärkeää. Oppimisen hitaus on ehdottomasti kehitysvammaisille ominaista ja tätä varten tarvitaan toistoja. Liian monen työtehtävän hallitseminen saattaa olla vaikeaa. Kehitysvammaisten kohdalla on tehtävä tarkempi osaamiskartoitus ja osattava markkinoida jotain suppeampaa osaamista. Kehitysvammaiset tarvitsevat runsaammin tukea työn aloittamisessa ja sen aikana. On myös osattava huomioida kokonaisuus asiakkaan tulonlähteet huomioiden. Tällä tarkoitan eläkkeen ja palkkatulon yhteensovittamista. On huomioitava tarkemmin asiakkaan jaksaminen, kommunikointitaidot ja sairaudenhoito.

16 Onko käytössäsi joitain työkaluja/materiaaleja joita hyödynnät räätälöidessäsi työtehtäviä ja ohjatessasi ja perehdyttäessäsi kehitysvammaisia ihmisiä työhön (voit valita useita)? Vastattuja: 16. Muina käytössä olevina menetelminä mainittiin viittomakieli, perehdytyslista, työhönvalmennussuunnitelma, työssä toimimisen arviointilomake, vaitiolositoumus, alkukartoitus, psyykkiset ja toiminnalliset itsearvioinnit, tavoitearvioinnit ja työosuusraha-arviointi.

17 Löytyykö kehitysvammaisten tai muuten erityistä tukea tarvitsevien työhönvalmennukseen mielestäsi tarpeeksi apuvälineitä/materiaaleja, ja onko niitä helposti saatavilla? Kyllä 3 vastaajaa Löytyy, mutta niiden tunnettavuus ja käyttö ontuu. Ei, tai ei riittävästi 9 vastaajaa Ei löydy, hyvä jos olisi. Ei mielestäni riittävästi Materiaalia on niukasti tarjolla Enemmänkin saisi olla, varsinkin ilmaisia ja helppokäyttöisiä. Voisi olla enemmänkin, varsinkin helposti käytettävää/löydettävää. Kaipaisin selkeää välinettä.

18 Millaisia materiaaleja/välineitä kaipaisit lisää? Vastattuja: 19. Kaikki mainitut välineet koettiin tarpeellisiksi. Eniten kaivattiin välineitä yritysyhteistyöhön sekä työyhteisöjen tukemiseen.

19 Millainen mielestäsi tällä hetkellä on yleinen asenneilmapiiri kehitysvammaisten ihmisten palkkatyöhön palkkaamisen Eivät palkkaa suhteen? Millaisia kommentteja olet kuullut/millaista palautetta saanut työnantajilta asiasta keskusteltaessa? Ilmapiiri ei ole kovinkaan kummoinen. Jotkut työnantajat eivät ymmärrä osatyökykyisten palkkaamisesta olevan mitään hyötyä, koska saisivat samalla rahalla täysin työkykyisenkin. Asenne on periaatteessa positiivinen siihen asti, kun pitäisi ottaa hlö töihin. Tällä hetkellä suuri työttömyys vaikuttaa myös kehitysvammaisten työllistymiseen. Vaihtelee, ei ehkä tarpeeksi tietoa. Ne yritykset, jotka ovat lähteneet mukaan tai ovat työskennelleet kehitysvammaisten kanssa ovat antaneet hyvää palautetta, mutta yritykset, joilla ei ole kosketusta asiakasryhmään, ovat välillä hyvin jyrkkiä. Ilkeitä kommentteja ja ilmaisuja ettei ole tarjolla semmoisia tehtäviä. Toiset taas onneksi ovat hyvin avoimia, innokkaita ja etsineet asiakkaan vammasta lisätietoa aktiivisesti. Suhtautuminen on hyvin vaihtelevaa, mutta usein naisyrittäjät ovat olleet kiinnostuneempia kuin miehet.

20 Jatkuu Millainen mielestäsi tällä hetkellä on yleinen asenneilmapiiri kehitysvammaisten ihmisten palkkatyöhön palkkaamisen suhteen? Millaisia kommentteja olet kuullut/millaista palautetta saanut työnantajilta asiasta Työnantajat miettivät paljon kustannuksia ja paperitöiden viemää aikaa. Ikävä kyllä moni työnantaja palkkaa mieluummin ns. tavallisen työntekijän kuin esim. kehitysvammaisen, jonka voi pitää töissä työosuusrahalla oikean palkan maksamisen sijaan. Lisäksi osatyökykyisen henkilön ohjaamiseen kuluva aika on ratkaiseva pohdittaessa pystytäänkö häntä työllistämään. Eräs ison keskusteltaessa? pikaruokaketjun esimies on kerran todennut kollegalleni, että on taloudellisesti kannattomatonta palkata kehitysvammainen henkilö. Lisäksi hänen ohjaamiseensa kuluu kohtuuttomasti aikaa. Hauskinta tässä oli se, että ko. kehitysvammainen henkilö oli ollut samassa paikassa avotyötoiminnassa jo lähes 10 vuotta ja osasi hommansa paremmin kuin moni muu työntekijä. Yleinen asenneilmapiiri on hyvä ja tahtotilaa löytyy! Tärkeää jakaa tietoa onnistuneista caseista ja mukaan työnantajia joilla hyviä kokemuksia! Varovainen. Parempaan päin ollaan menossa.

21 Jatkuu Millainen mielestäsi tällä hetkellä on yleinen asenneilmapiiri kehitysvammaisten ihmisten palkkatyöhön palkkaamisen suhteen? Millaisia kommentteja olet kuullut/millaista palkkatyössä. palautetta saanut työnantajilta asiasta keskusteltaessa? Ei mielellään palkata jos tulee ylimääräisiä kustannuksia. Kun ei ole muillekaan työtä, niin ei eläkeläisten tarvitse olla Työnantajat myönteisiä, mutta vedotaan helposti kiireeseen, tunnistetaan keskimääräistä suurempi tuen tarve. Ennakkoluulot edelleen vahvasti. Kuulin hiljattain ettei uskalla ottaa riskiä ja palkata vammaista edes harjoittelijaksi. Pelko miten työyhteisössä suhtaudutaan. Onko aggressiivinen henkilö, miten tällaisen kanssa jutellaan. Koko ajan avarakatseisempaa. 3 Kehitysvammaista vastaa yhtä tavallista työntekijää. Määrärahojen puute, ei olla palkkatyössä valmiita räätälöimään tehtäviä vaan olisi pystyttävä kaikkiin töihin. On myös niin, että kehitysvammaiset itse eivät halua palkkatyötä vaikka sitä olisi tarjolla. Riippuu ihan työnantajasta miten hän suhtautuu palkkaamiseen, jotkut eivät näe sitä vaihtoehtona, toiset taas ihan hyvästä sydämestäkin saattavat palkata, vaikka taidot olisivat aika matalat. Kvhenkilön persoona tuntuu vaikuttavan aika paljon. Hyvä, myönteistä muutosta tapahtunut viime vuosina, tietoa on, mutta sitä ei silti ole koskaan liikaa. Yritykset jotka ovat palkanneet kehitysvammaisen ovat olleet tyytyväisiä. Kommentteina suoraan tulee mieleen, että kehitysvammaisella henkilöillä ei ole ns. rokulipäiviä, he ovat tunnollisia ja todella motivoituneita. Heillä on into tehdä ns. oikeaa työtä.

22 Miten perustelet työnantajille että kehitysvammaisia ihmisiä kannattaa palkata? Emme korosta henkilön kehitysvammaa vaan korostamme henkilön voimavaroja kyseiseen tehtävään. Motivoitunut, koulutettu, juuri kyseiseen tehtävään sopiva yms. Itse kerron esimerkkejä onnistumisista, etuuksista, kuinka parhaimmillaan voi saada todella sitoutuneen henkilön töihin sekä innokkaan. Kerron yleensä että kyse henkilöstä jolla jotain puutteita tietyllä alueella, mutta kellä ei olisi. Lisäksi asiakkaat joiden kanssa ulkopuoliseen työpaikkaan mennään on itsellä motivaatio, joka on tärkeää. Mahdollisuus pieniin tuntimääriin mm. kiireapulaiseksi saada luotettava ja motivoitunut työntekijä. Tunnollisia ja työyhteisöä rikastuttavia henkilöitä. Innostunut tekijä, joka haluaa tehdä työnsä hyvin ja tarkasti.

23 Jatkuu Miten perustelet työnantajille että kehitysvammaisia ihmisiä kannattaa palkata? Osaamisella ja toisten yrittäjien kommenteilla. Innostunut ja motivoitunut kun oikea paikka löytyy. Tarkkoja ja luotettavia. Siksi että hän on motivoitunut työskentelemään teidän yrityksessänne. Hänellä on kokemusta juuri tästä tehtävästä. Yritys saa lisäksi työhönvalmentajan palvelut käyttöönsä. Hän tuo omalla osaamisellaan ja persoonallisuudellaan erilaista näkökulmaa työyhteisössä toimimiseen. Painotan työnantajalle työvalmentajalta tulevaa apua ja tukea kehitysvammaisen henkilön perehdyttämisessä ja ohjaamisessa. Yrityksen sosiaalisen arvon nousulla, sillä kuinka ahkeria ja innostuneita työntekijöitä meiltä tulee ja kuinka opittuaan työn, he tulevat ajallaan ja hoitavat homman. Lisäksi mielellään jututtavat asiakkaita ja ovat kohteliaita. He ovat usein motivoituneempia kuin muut työntekijät. Sopivaan työhön löytyy tarvittaessa sopiva ja motivoitunut työntekijä.

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta

Tuula Poikonen. Etappeja matkan varrelta Tuula Poikonen 2.12.2016 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut Etappeja matkan varrelta 2 1994 suunnitelma ja sosiaalilautakunnan päätös tuetun työllistymisen (avotyö!) kehittämisestä tausta

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin?

Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin? Palkkaa mut! Mitä kunta voi tehdä edistääkseen kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatöihin? Kuntamarkkinat 14.9 Tea Kairi 1 9/7/2016 Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013-2014 Suomessa

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta Muistio learning cafe työskentelystä 6.6.2016 Pohjaksi EASPD:n pyytämälle raportille Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta.

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta. Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta www.eksote.fi Onko yrityksessäsi työtehtäviä, jotka ovat vailla tekijää ja niiden tekemiseen menee vain muutama tunti päivässä? Olisivatko lisäkädet tarpeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (5) Päätöshistoria 22.04.2014 469 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310

Lisätiedot

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli

Lisätiedot

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Tutkimus tehtiin Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä

Lisätiedot

Niina Laitisen opinnäytetyö

Niina Laitisen opinnäytetyö Niina Laitisen opinnäytetyö Työnantajien suhtautuminen mielenterveyskuntoutujien työllistämiseen Millaista tietoa ja tukea työnantajat tarvitsevat työllistämiseen? Kuntoutujat takaisin työpolulle 9.5.2012

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

31.3.2011/ Niina Laitinen

31.3.2011/ Niina Laitinen 31.3.2011/ Niina Laitinen Tutkimus tehdään Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut toteutettiin huhtikesäkuussa sekä syyskuun aikana 2010 Kohderyhmänä

Lisätiedot

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Ja Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke 13.9.2017 Lukuja osatyökykyisyydestä Osatyökykyisyys

Lisätiedot

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta Visiotyöryhmä Kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan kehittämisvisio (versio 20.11.2013) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 Tuettu päätöksenteko

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993

Lisätiedot

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?

Lisätiedot

Työhönvalmennus työpaikalla. Työyhteisön kouluttaminen/ tiedottaminen. Työn etsiminen ja työllistymisen valmistelu

Työhönvalmennus työpaikalla. Työyhteisön kouluttaminen/ tiedottaminen. Työn etsiminen ja työllistymisen valmistelu Tuetun työllistymisen työhönvalmennusprosessi 1 6 7 Asiakkaaksi ohjautuminen Työkyvyn ja -taitojen kartoittaminen Tukien ja etuuksien selvittäminen 2 3 Työhönvalmennus työpaikalla 5 Työyhteisön kouluttaminen/

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen

Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen. Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Työllistymistä edistävien järjestöjen varautuminen tulevaan näkökulmia kilpailutukseen Asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen Rinnekodin historia Ensimmäiset kehitysvammaiset Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Projektissa tehtävä tutkimus

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Projektissa tehtävä tutkimus 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä. Tutkimuksen aineistoa on keräilty sekä saatu alustavia tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/ Helsingfors stad Föredragningslista 8/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 28.04.2014 505 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Erika Sirén TIETOA TYÖSTÄ, TOIMEENTULOSTA JA KOULUTUKSESTA

Erika Sirén TIETOA TYÖSTÄ, TOIMEENTULOSTA JA KOULUTUKSESTA Erika Sirén TIETOA TYÖSTÄ, TOIMEENTULOSTA JA KOULUTUKSESTA Sisältö Lukijalle... 3 Työ... 4 Työllistymisen tukipalvelut... 7 Linkkejä... 13 Toimeentulo... 14 Miten palkka vaikuttaa etuuksien määrään...

Lisätiedot

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen 2.12.2013 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914

Lisätiedot

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden

Lisätiedot

Baana pähkinänkuoressa

Baana pähkinänkuoressa BAANA-hanke Baana pähkinänkuoressa Tavoite: Luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa. Mahdollistaa kahdensuuntaista integraatiota

Lisätiedot

Kehitysvammaiset ihmiset töihin -hanke

Kehitysvammaiset ihmiset töihin -hanke Kehitysvammaiset ihmiset töihin -hanke Valtakunnalliset erityishuoltopäivät 16.9 Tea Kairi 1 9/12/2016 Projektin tavoitteet Päätavoitteena on ottaa käyttöön ja soveltaa näyttöön perustuvaa työhönvalmennusta

Lisätiedot

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja

TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU. KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja TUETUN TYÖLLISTYMISEN PALVELU KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta 1.10.2012 Nina Sohlberg-Ahlgren Johtava työvalmentaja Sosiaaliviraston vammaistyössä tuettua työtä järjestetään Tuetun työllistymisen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018 Yhdessä hyvä OTE Tuettu työllistäminen versio1.0 kesäkuu2018 Asiakkaalle näkyvä prosessi Tuetun työllistymisen malli ja pitkäkestoinen tuki työnantajalle Valmistelu Perehdytys Työn aloitus ja ohjaus Työn

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Työhönvalmennuksella vaikuttavuutta. Kuntien työllistämispalvelut osatyökykyisten työllistymisen tukena

Työhönvalmennuksella vaikuttavuutta. Kuntien työllistämispalvelut osatyökykyisten työllistymisen tukena SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi työryhmä 1 Työhönvalmennuksella vaikuttavuutta. Kuntien työllistämispalvelut osatyökykyisten työllistymisen tukena pj. Pauliina Lampinen, VATES-säätiö

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI TYÖKOKEILUN ARVIOINTI Työkokeilijan sukunimi * Työkokeilijan etunimi * Työkokeilun alkamis- ja päättymispäivä * Alku: Loppu: Työkokeilupaikka tai työympäristö * Jaksoon voi liittyä useampi eri kohde tai

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Kyselyaika: 9. 20.2.2015 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville Tampereen kauppakamarin jäsenorganisaatioille: 1 118 (jäseniä yht.

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA. versio 1 6/18

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA. versio 1 6/18 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA versio 1 6/18 Työhönvalmennuksen tuki- vertaisvalmentaja lisätukena Työhönvalmennuksen VAHVA

Lisätiedot

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset VATES-säätiö Vammaisten potentiaali työhön Työikäisiä vammaisia 220 000 1) Töissä (vapaaehtoistyö mukana) 15-20 % noin 40 000 Lisäksi haluaisi töihin

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:

Lisätiedot

10. Tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen toimintaympäristökartoitus Kymenlaaksossa

10. Tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen toimintaympäristökartoitus Kymenlaaksossa 10. Tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen toimintaympäristökartoitus Kymenlaaksossa (http://www.kehitysvammaliitto.fi/wp-content/uploads/kit-projekti-toimintaymparistokartoituksentulokset.pdf) KIT-hankkeen

Lisätiedot

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Kristiina Härkäpää Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto 2011 1 Työvalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet (2009-12) rahoittajina

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA P.Pyy OPISKELIJOIDEN ERILAISET TARPEET ovat tuoneet ammatilliselle koulutukselle haasteita: Kuinka tunnistaa yksilöllisiä tarpeita ja tukea heidän oppimistaan

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO

TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Liite 2 sääntökirjaan Palvelukokonaisuuden nimi TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Säädösperusta Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710

Lisätiedot

Vammaisten työvalmennus. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 1

Vammaisten työvalmennus. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 1 Vammaisten työvalmennus Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 1 ARVOSTUS asiakkaan työnarvostus rinnalla tekeminen asiakkaan mielipiteen kuuleminen ja kunnioittaminen nähdä asioita työnantajan näkökulmasta

Lisätiedot

KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS

KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS 20.6.2018 1 KP OTE toimintamalli Tuki työllistymiseen ja työssä pysymiseen Työn etsintä Perus- tai intensiivinen työhönvalmennus Pitkäkestoinen tuki työssä

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tähän raporttiin on koottu alustavasti tuloksia kyselystä, jossa selvitettiin yritysten käsityksiä vammaisten ja osatyökykyisten

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot