Mycoplasma pneumoniae infektiot
|
|
- Katriina Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUS Mirja Puolakkainen ja Asko Järvinen Mycoplasma pneumoniae infektiot Talvina ja Suomessa diagnosoitiin ennätysmäärä Mycoplasma pneumoniae infektioita. Runsas mediahuomio näkyi potilasmäärien ja laboratoriotutkimuksien lisääntymisenä. M. pneumoniae aiheuttaa hengitystieinfektioita, mutta jopa neljänneksellä tartunnan saaneista infektioon voi liittyä muita oireita, joskus ilman edeltäviä hengitystieoireitakin. Hankalimpia näistä ovat ilmeisesti immunologisella mekanismilla syntyvät keskushermostoperäiset oireet. Odotetusti näitä harvinaisia taudinkuvia (enkefaliitti, auto immuunihemolyysi sekä vakavat iho- ja limakalvo-oireet) on laajan epide mian aikana todettu tavallista enemmän. Infektion spesifinen diagnostiikka on vaativaa ja perustuu edelleen pääosin serologiaan. Nuk leiinihappoosoitustestien käyttö saattaisi jouduttaa diagnoosia ja mahdollistaa bakteerin muissa maissa todetun makrolidiresistenssin osoittamisen. Taudin määritykseen liittyvät ponnistelut kannattaa kohdistaa lähinnä epidemioiden havaitsemiseen sekä etenkin epidemia-aikana vaikeaoireisten ja poikkeavasti oirehtivien potilaiden diagnosoimiseen. Makro lidit, doksisykliini ja fluorokinolonit tehoavat M. pneumo niaehen, mutta lievässä taudissa mikrobilääkkeiden hyödystä ei ole osoitusta Mykoplasmat ovat pieniä soluseinättömiä bakteereita, joista ihmiselle taudin aiheuttavia ovat Mycoplasma pneumoniae, Mycoplasma genitalium, Mycoplasma hominis ja Ureaplasma urealyticum. Suomessa M. pneumoniae aiheuttaa hengitystieinfektiota etenkin talvisin lapsille ja nuorille aikuisille. Muut mykoplasmat aiheuttavat infektioita lähinnä sukupuolielinten alueelle sekä vastasyntyneille. Suomessa M. pneumoniae tapauksia tavataan epidemiaksi asti 3 5 vuoden välein (Pönkä 1980) ja epidemiat ovat monesti olleet kaksihuippuisia. Talvina ja meillä ilmoitettiin valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin edellisvuosiin verrattuna 2 3 kertaa enemmän laboratoriotutkimuksin varmistettuja M. pneumoniae infektiota (n tapausta vuodessa). Talvina ja todettujen tapausten määrä on ollut ennätyksellisen suuri: Vuonna 2011 tapauksia raportoitiin yli M. pneumoniae ja sen aiheuttamat infektiot, diagnostiikan mahdollisuudet ja rajoitukset sekä hoitovaihtoehdot ovatkin kiinnostaneet niin terveydenhuoltohenkilöstöä kuin tiedotusvälineitä. Vaikka usein tautia pidetään itsestään ja hyvin paranevana, nimenomaan epidemia-aikoina ilmenee myös infektion harvinaisia ja vaikeitakin tautimuotoja, jotka voivat olla pulmallisia diagnosoida ja hoitaa. Epidemiologia M. pneumoniae infektioita esiintyy maailmanlaajuisesti, ja epidemioita ilmenee yleensä 4 7 vuoden välein. Pitkään seurantaan perustuvan seroepidemiologisen tutkimuksen mukaan epidemiat esiintyvät Tanskassa yleensä varsin säännöllisesti 4 5 vuoden välein (Lind ym. 1997). Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämään tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu laboratoriotutkimuksin varmistetut M. pneumoniae tapaukset vuodesta 1995 alkaen. Sen mukaan tilanne meillä on hyvin samankaltainen kuin Tanskassa ja infektioita esiintyy runsaammin talvisin 3 5 vuoden välein (KUVA A). Infektion jälkeen kehittyvän immuniteetin ansiosta taudille alttiin väestön määrän vähenemisen on arveltu vaikuttavan epidemian sammumiseen. Infektioita diagnosoidaan eniten lapsilla ja nuorilla aikuisilla, jolloin uusien, taudille alttiiden ja sopivan ikäisten henkilöiden määrän lisäänty Duodecim 2012;128: = Toimitus suosittelee erityisesti opiskelijoille
2 minen yhdessä immuniteetin heikkenemisen kanssa voi johtaa tautitapauksien lisääntymiseen ja uuteen epidemiaan. Immuniteetin kehittyminen ei kuitenkaan voine yksistään selittää epidemian sammumista, sillä M. pneumoniae -bakteereissa on runsaasti eroavaisuuksia. Bakteerin tarttumisulokkeen tärkeän tarttumisproteiini P1:n emäsjärjestyksen perusteella M. pneumoniae voidaan luokitella kahteen genotyyppiin (1 ja 2) ja genomin MLVA analyysin (multilocus variable number tandem repeat analysis) avulla useisiin eri tyyppeihin (Dégrange ym. 2009). Proteiini P1:n tyyppien 1 ja 2 on havaittu esiintyvän saman epidemian aikana, mutta niiden suhteellinen osuus voi vaihdella (Kenri ym. 2008). Tämä bakteerityypin vaihdos voisi osaltaan selittää epideemistä vaihtelua, joskaan epidemiat eivät yksiselitteisesti näytä olevan yhden tai muutaman erityisen virulentin M. pneumoniae kannan aiheuttamia; vuonna 2010 Englannissa voitiin epidemian aikana osoittaa 11 erilaista MLVAkantaa (Chalker ym. 2011). Vuoden 2010 lopulla M. pneumoniaen aiheuttamat infektiot alkoivat lisääntyä meillä (KUVA B), Tanskassa (Rasmussen ym. 2010), Englannissa ja Walesissa (Chalker ym. 2011). Tapausmäärien lisääntyminen jatkui vuonna Euroopan pohjoisosissa (mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa) ja Tšekissä on ollut meneillään poikkeuksellisen voimakas M. pneumoniae epidemia (Lenglet ym. 2012). Tämä on näkynyt potilasmäärien kasvuna, makrolidien kulutuksen (Norwegian Institute of Public Health 2012) ja laboratoriotutkimuksien lisääntymisenä (Polkowska ym. 2012) sekä asian saamana suurena mediahuomiona. Suomessa tartuntatautirekisterin tietojen perusteella 52 % tapauksista todettiin 5 19-vuotiailla ja 14 % alle viisivuotiailla. Odotetusti myös M. pneumoniae infektioon liittyviä harvinaisia taudin A Tapausta (lkm/kk) B Tapausta (lkm/kk) Tapausta (lkm/kk) Kuva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoitetut Mycoplasma pneumoniae tapaukset Suomessa vuosina A) Epidemioiden havaitaan toistuvan 3 5 vuoden välein. B) Tapausmäärät kuukausittain viime vuosilta, huomaa ero y-akse lin asteikossa kuvaan A verrattuna Mycoplasma pneumoniae -infektiot
3 KATSAUS 2238 kuvia on esiintynyt epidemian aikana. Esimerkiksi HUS-alueella on hoidettu enkefaliitteja, autoimmuunihemolyysiin liittyviä anemioita ja vakaviakin iho- ja limakalvo-oireita (HUS, julkaisematon tieto). Patogeneesi M. pneumoniae tarttuu pisaratartuntana. Tartuntaproteiineja (mm. P1, P30) sisältävän kärkimäisen ulokkeensa avulla bakteeri tarttuu värekarvallisten solujen reseptoreihin ja kiinnittyy hengitystie-epiteelin soluihin. Useat solun rakenteet, muun muassa oligosakkaridit, neuramiinihappo ja fibronektiini, voivat toimia M. pneumoniaen reseptoreina. Bakteerin glyserofosfodiesteraasin avulla syntyy vetyperoksidia ja superoksidia, jotka aiheuttavat epiteelisolun vaurion hapetus-pelkistystilan epätasapainon kautta. Hinkuyskäbakteerin S1-toksiinia muistuttava M. pneumoniaen CARDS-toksiini (community-acquired respiratory distress syndrome toxin) sitoo keuhkojen surfaktanttiproteiini A:ta ja aiheuttaa soluviljelmässä epiteelisolujen vakuolisaatiota ja solutuhoa. Hiirille annettuna CARDS-toksiini saa aikaan eosinofiilivoittoisen tulehduksen. Infektion aikana myös hengitysteiden värekarvojen toiminta heikentyy, mikä vähentää limassa olevien bakteerien eritystä ulos hengitysteistä (Waites ym. 2008). M. pneumoniae voi siirtyä hengitystie-epiteelin läpi verenkiertoon ja sen välityksellä kohde-elimiin, esimerkiksi keskushermostoon ja ihoon, missä syntyy sytokiinivälitteinen tulehdus. Toisaalta kehittyvä immuunivaste vaikuttaa M. pneumoniae infektion taudinkuviin. M. pneumoniae voi aktivoida polyklonaalisesti B-soluja, ja osa bakteerin rakenteista muistuttaa isäntäsolun rakenteita. Tämän seurauksena saattaa syntyä omia kudoksia, muun muassa aivokudosta, vastaan kohdistuneita vasta-aineita. Myös immuunikomplekseja on havaittu M. pneumoniae infektioissa. Infektion yhteydessä tavattavat hengitysteiden ulkopuoliset oireet voivatkin syntyä suoraan bakteerin paikallisesti aiheuttaman tulehdusreaktion välityksellä, epäsuorasti bakteerin indusoiman immunologisen vasteen kautta (esim. autoimmuuni-ilmiöt) tai bakteerin vaikutuksesta veren hyytymiseen (esim. vaskuliitti ja tromboosi) (Narita 2010). Taudinkuvat M. pneumoniae aiheuttaa hengitys tie infek tioita, etenkin trakeiitteja ja bronkiitteja, mutta myös keuhkokuumeita. Taudin itämisaika on 1 4 viikkoa. Iso osa infektioista on vähäoireisia tai subkliinisiä, ja kliinisiä oireita aiheuttavien tautien oirekirjo voi olla hyvin vaihteleva. M. pneumoniae infektio voi aiheuttaa ennakoivina oireina päänsärkyä, pahoinvointia, lievää lämpöilyä ja väsymystä. Yleisimmin M. pneumoniae aiheuttaa lievän ylähengitystieinfektion (nuhakuume, yskä, kurkkukipu, päänsärky), ja vain 5 10 % sairastuneista saa keuhkokuumeen. Toisaalta M. pneumoniae aiheuttanee % lasten ja aikuisten sairaalahoitoa vaativista keuhkokuumeista. Selkeä lohkokeuhkokuume on harvinaisuus M. pneumoniaen aiheuttamana. Oireiden alku on siinä hiipivämpi ja CRP-arvo ja leukosyyttimäärä jäävät pienemmiksi kuin pneumokokin aiheuttamassa keuhkokuumeessa (von Baum ym. 2009). M. pneumo niaen toteaminen kliinisen kuvan perusteella ei onnistunut taudin kuvanneilta eikä sitä osata edelleenkään (Mufson ym. 1961). Minkään kliinisen oireen tai laboratorioarvon avulla ei voida ennustaa M. pneumoniaen osuutta yksittäisen potilaan keuhkokuumeen aiheuttajana, sillä yksilötason vaihtelu esimerkiksi CRP-pitoisuuden osalta on suurta (Farr ym. 1989, Marrie ym. 1996, Hohenthal ym. 2009). M. pneumoniaen mahdollisuutta lievemmän hengitystieinfektion taustalla ei myöskään voi todentaa tai sulkea pois CRP-määrityksellä. Infektioon liittyvä yskä saattaa kestää kuukausia. Lapsilla M. pneumoniae infektioon on kuvattu liittyneen astman pahenemista ja vinkunaa (Korppi 2010, Jartti ym. 2011). Jopa neljänneksellä tartunnan saaneista infektioon voi liittyä oireita muualla kuin hengitysteissä, joskus ilman edeltäviä hengitystieoireitakin. Tavallisimpia näistä ovat useimmiten immunologisella mekanismilla syntyvät keskushermostoperäiset vaivat, kuten enkefa M. Puolakkainen ja A. Järvinen
4 liitti, meningiitti, polyradikuliitti, transversaalimyeliitti, ja Guillan Barrén oireyhtymä. Keskushermoston infektioissa, kuten enkefaliiteissa ja meningiiteissä, M. pneumoniaen osuus oli suomalaisessa aineistossa vain pari prosenttia (Koskiniemi ym. 2001). M. pneumoniae infektioon liittyviä keskushermosto-oireita tavataankin etenkin epidemiavuosina, mutta silloinkin arviolta vain yhdellä tuhannesta infektion saaneesta ja noin 5 %:lla sairaalahoitoon päätyneistä. Keskushermosto-oireisen M. pneu moniae infektion ennuste on vaihteleva: valtaosa paranee täysin, mutta toisaalta kuolleisuus on suurempi kuin muusta syystä johtuvassa taudissa. M. pneumoniae infektioon liittyvät iho-oireet, esimerkiksi ihottumat ja mukosiitit, ovat tavallisia, ja ne voivat vaihdella lievästä ihottumasta aina vaikeaan Stevens Johnsonin oireyhtymään (Väisänen ym. tässä numerossa). M. pneumoniae onkin yleisimpiä vaikeita ihoreaktioita aiheuttavia infektioagensseja (Wetter ja Camilleri 2010, Kunimi ym. 2011). Muita hengitysteiden ulko puolisia ilmentymiä ovat lihas- ja nivelsäryt, vatsakivut, nefriitit, myokardiitti ja perikardiitit sekä lievä hemolyyttinen anemia (Waites ja Talkington 2004, Waites ym. 2008, Bitnun ja Richardson 2010). Bakteerin ja isännän solujen rakenteiden samankaltaisuus selittänee M. pneumoniae infektioihin liittyviä auto immuuni oireita, joita on kuvattu edellä. Ekstrapulmonaalisten oireiden diagnostiikka on vaativaa, eikä yleensä voida erottaa, onko kyse infek tiosta vai sen laukaisemasta oireilusta. Immuniteetti M. pneumoniae stimuloi sekä synnynnäistä että hankinnaista immuniteettia. Bakteerin tarttuminen hengitysteiden epiteeliin saa aikaan tulehdusreaktion, ja paikalle saapuu lymfosyyttejä ja neutrofiileja, joskus eosinofiilejakin. M. pneumoniaen solukalvon lipoproteiinit stimuloivat sytokiinien (mm. IL-18, IL-4, TNF-α) ja kemokiinien (mm. CXCL8 eli IL-8) tuottoa Tollin kaltaisten reseptorien (TLR1, TLR2, TLR6) kautta. Muutaman viikon kuluttua tartunnasta vereen ilmestyy ensin IgM-luokan ja sitten IgG-luokan vasta-aineita. Kun M. pneumoniae epidemiat toistuvat aika ajoin, on infektion aikaansaaman suojaavan immuniteetin arvioitu kestävän noin neljä vuotta (Lind ym. 1997). Mykoplasmojen on kuvattu vaihtelevan tarttumisproteiiniensa antigeenisia ominaisuuksia, mikä osaltaan auttaa mykoplasmoja väistämään isännän immuunipuolustusta. Mykoplasmat voivat toimia myös polyklonaalisina B-lymfosyyttien aktivaattoreina. Infektion aikaansaama immuunivaste ei siis ole täydellinen, vaan sitä voidaan pitää lyhytaikaisena (uusintatartunnat lienevät tavallisia), tehottomana (immuunivaste ei aina johda nopeaan bakteerin häviämiseen elimistöstä) tai jopa harmillisena (voimakas tulehdusreaktio saattaa johtaa kudosvaurioihin). Vaikka M. pneumoniae infektioihin liittyy huomattavaa sairastavuutta varsinkin lapsilla, infektioita vastaan ei ole rokotetta. Rokotetutkimusta on toki tehty jo vuosikymmeniä, mutta patogeneesin ja etenkin suojaavan immuniteetin riittämätön tuntemus vaikeuttaa rokotteen kehittämistä. Koska bakteerin tarttuminen ja sitä seuraava paikallinen vaurio johtavat taudin oireisiin, pyrittiin rokotteella estämään bakteerin tarttuminen hengitystieepiteeliin. Vuosikymmeniä sitten kokeillut inaktivoidut rokotteet osoittautuivat ihmisaineistossa tehottomiksi (Linchevski ym. 2009), eikä eläviä, virulenssiltaan heikennettyä kantoja ole kokeiltu ihmisiin. Toistuva altistus, joko uusiutuvien infektioiden tai tehottoman rokotuksen jälkeen saadun infektion takia, saattaa johtaa tavallista vaikeampaan tautimuotoon. Esimerkkinä tästä voidaan mainita uusi, lupaavalta kuulostava rokotekandidaatti eli tarttumisproteiini P30:n suhteen mutatoitu M. pneumoniae kanta, joka itse ei kykene ai heuttamaan tautia. Kun hiiriä immunisoitiin ensin tällä bakteerilla ja ne altistettiin sitten villin tyypin M. pneumoniaelle, P30:n suhteen mutantilla bakteerilla rokotetut hiiret sairastuivat vertailuryhmän hiiriä vakavampaan tautiin (Szczepanek ym. 2012). Jotta rokotekehityksessä saavutettaisiin edistysaskeleita, infektiolta suojaavat ja vakavalle taudille tai komplikaatioille altistavat harmilliset immuuni vasteet tulisi pystyä tunnistamaan ja niiden indusointi erottamaan toisistaan Mycoplasma pneumoniae -infektiot
5 KATSAUS 2240 Toistaiseksi näköpiirissä ei ole M. pneumoniae rokotetta, ja tartunnan välttämiseksi tärkeintä onkin hyvä hygienia (käsien pesu ja oikea yskimiskäytäntö). Diagnostiikka YDINASIAT 88Mycoplasma pneumoniae aiheuttaa hengitystieinfektioita, joiden vakavuus vaihtelee subkliinisistä oireista vaikeaan keuhkoinfektioon. 88M. pneumoniae infektioon saattaa liittyä hengitysteiden ulkopuolisia oireita, joiden syynä voivat olla immuunireaktiot. 88Talvina ja Pohjois-Euroopassa esiintyi poikkeuksellisen laaja epidemia; sairastuneet olivat etenkin lapsia ja nuoria aikuisia. 88Diagnostiikka perustuu edelleen IgM-luokan vasta-aineiden osoittamiseen akuutin vaiheen näytteessä tai oireisella potilaalla IgG-luokan vastaaineiden lisääntymisen osoittamiseen pariseeruminäytteissä. 88Makrolidit, doksisykliini ja fluorokinolonit tehoavat M. pneumoniaehen, penisilliinit ja kefalosporiinit ovat tehottomia. Mycoplasma pneumoniaen spesifinen laboratoriodiagnostiikka perustuu Suomessa etupäässä serologiaan. Esimerkiksi 98 %:ssa tartuntatautirekisteriin ilmoitetuista tapauksista diagnoosi perustui diagnostisten vasta-ainelöydösten osoittamiseen (Polkowska ym. 2012). Serologinen diagnoosi voi perustua spesifisten IgM-luokan M. pneumoniae vasta-aineiden osoittamiseen tai spesifisten IgG-luokan vasta-aineiden pitoisuuksien merkitsevän suurentumisen osoittamiseen 2 3 viikon välein otetuissa parinäytteissä. Tulkinta ei kuitenkaan aina ole helppoa: tuoreen infektion merkkinä pidetty IgM-vaste ilmaantuu toki etenkin ensiinfek tion akuutissa vaiheessa (yleensä viikon aikana oireista) (Waris ym. 1998), mutta se voi säilyä pitkään tuoreen taudin jälkeenkin (jopa 6 kk). IgG-luokan vasta-aineiden lisääntyminen taas voi jäädä osoittamatta, jos potilaasta on saatavilla vain yksi näyte tai jos pariseeruminäytteet on otettu epäedulliseen aikaan, esimerkiksi liian myöhään. Kannattaa muistaa, että IgG-luokan M. pneumoniae vasta-aineet seerumissa kertovat vain henkilön joskus kohdanneen tämän mikrobin. Vaikka suuri IgGvasta-ainepitoisuus sopii äskettäin sairastetun infektion aiheuttamaksi, ei infektion tarkka ajoitus yhden näytteen suurenkaan IgG-vastaainepitoisuuden perusteella ole mahdollista. Muiden mikrobien tai mykoplasmalajien aiheuttamat ristireaktiot eivät yleensä ole ongelmana spesifisiä serologisia testejä käytettäessä. Sen sijaan ne voivat olla tavallisia ennen yleisesti käytetyssä komplementin fiksaatioon perustuvassa testissä. Mikrobin viljely potilaan näytteistä vie aikaa, ja se on myös hankalaa. Menetelmää ei meillä juuri käytetäkään. Vaikka M. pneumoniaen osoittamiseen hengitystienäytteistä on yli kymmenen vuoden ajan ollut tarjolla myös nukleiinihapon osoitukseen perustuvia testejä (esim. PCR), niiden käyttö vaikuttaa Suomessa varsin vähäiseltä. Tanskassa sen sijaan hengitystienäytteiden PCR-testejä käytetään M. pneumoniae infektion diagnostiikassa huomattavasti enemmän, lähes yhtä usein kuin serologisia tutkimuksia (Uldum ym. 2012). PCR-testin avulla voidaan päästä varhaiseen diagnoosiin: akuutissa vaiheessa (jo muutaman päivän oireiden jälkeen) serologisten tutkimusten jäädessä vielä tuloksiltaan negatiivisiksi voidaan bakteerin nukleiinihappoa osoittaa hengitystienäytteessä. Aikuisten keuhkokuumeissa yskösnäyte lienee edustavin (Räty ym. 2005), mutta yleensä M. pneumoniaen aiheuttamissa hengitystieinfektioissa myös nielutikkunäytteestä on hyviä kokemuksia (Nilsson ym. 2008). PCRtesti ei kuitenkaan näyttäisi ratkaisevan kaikkia M. pneumoniae infektion diagnostiikan ongelmia, sillä mikrobilääkehoidosta huolimatta puolella potilaista M. pneumoniaen nukleiinihappoa voi olla osoitettavissa nielusta seitsemän viikon ajan akuutin taudin jälkeen, osalla kauemminkin (Nilsson ym. 2008). PCR-tes M. Puolakkainen ja A. Järvinen
6 tien nykyistä laajempi käyttö mahdollistaisi kuitenkin bakteerin molekyyliepidemiologisen tutkimisen ja M. pneumoniaen spesifiseen diagnoosiin pääsyn serologisia menetelmiä aiemmin. Sen avulla voitaisiin määrittää myös esimerkiksi mahdollinen makrolidiresistenssi. Päädyttiinpä mihin diagnosointimenetelmään tahansa, on hyvä tuntea valitun menetelmän ominaisuudet ja tulosten tulkinta (Loens ym. 2010). Lisäksi tulokset tulee suhteuttaa potilaan taustatietoihin ja muihin löydöksiin (TAU- LUKKO). Oireettoman potilaan tutkimisesta ei ole hyötyä, ja se voi johtaa vain turhiin lisätutkimuksiin tai hoitoihin. Hoito M. pneumoniaen aiheuttamista taudeista valtaosa paranee itsestään, ja diagnoosikin saadaan vasta potilaan jo parannuttua. Niinpä positiiviset vasta-ainemääritysten tulokset eivät edellytä mikrobilääkityksen aloittamista oireettomalle tai jo paranemassa olevalle potilaalle. Vanhemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että selkeäoireisessa taudissa paraneminen nopeutuu mikrobilääkettä saaneilla potilailla (Kingston ym. 1961). M. pneumoniaeta ei ole katsottu olevan tarpeen välttämättä kattaa alahengitysteiden ensimmäisessä empiirisessä mikrobilääkevalinnassa (Keuhkokuume: Käypä hoito suositus 2008, Keuhkoputkitulehdus, äkillinen: Käypä hoito suositus 2008). Niinpä päätös mikrobilääkehoidon aloittamisesta keuhkokuume- ja keuhkoputkitulehduspotilaalle on aluksi tehtävä miettimättä M. pneumoniaen mahdollisuutta. Jos hoitoon on päädytty, ehtii M. pneumo niaen kattavaan hoitoon siirtyä taudin oireiden jatkuessa. Beetalaktaamit, kuten penisilliinit tai kefalosporiinit, eivät tehoa lainkaan M. pneumoniaehen; sen aiheuttaman infektion hoidoksi sopivat makrolidit, doksisykliini ja fluorokinolonit. Pneumokokin resistenssi etenkin makrolideille on yleistä, ja myös doksisykliiniresistenssi on yleistynyt. Tämän vuoksi keuhkokuumetta ei tulisi hoitaa yksinään näillä lääkkeillä, vaikka mykoplasmaepäily olisi vahvakin. Usein M. pneumoniaen ohella potilaalla todetaan myös muita taudinaiheuttajia (viruksia, bakteereita), mikä tekee M. pneumoniaehen suunnatun hoidon tarpeellisuuden arvioimisesta entistäkin hankalampaa Taulukko. Mycoplasma pneumoniae infektion diagnostiikassa käytettävät menetelmät ja niiden ominaisuuksia. Testi/metodi Tuloksen tulkinta Huomattava IgM-luokan vasta-aineiden määritys (EIA) IgG-luokan vasta-aineiden määritys (EIA) Vasta-aineet, komplementinsitoutumiskoe NhO (yleensä PCR-pohjainen testi) Viljely Positiivinen: tuore ensi-infektio Merkitsevä lisääntyminen parinäytteissä: tuore infektio Merkitsevä lisääntyminen parinäytteissä: tuore infektio Nielunäyte, positiivinen tulos: arvioitava, sopiiko tilanteeseen Muu näyte, positiivinen tulos: otetaan huomioon valittaessa hoitoa Nielunäyte, positiivinen tulos: arvioitava, sopiiko tilanteeseen Muu näyte, positiivinen tulos: otetaan huomioon valittaessa hoitoa IgM-vasteen kehittyminen voi viedä 7 10 vrk, ja vaste saattaa säilyä pitkään infektion jälkeen (6 kk). Uusintainfektioissa IgM-vastetta ei yleensä voida osoittaa. Suurentunut IgG-arvo on merkki joskus kohdatusta M. pneumoniaesta eikä välttämättä osoitus ajankohtaisesta infektiosta Epäspesifiset reaktiot mahdollisia, infektioon joskus liittyvä antikomplementaarisuus estää tutkimisen tällä menetelmällä Nukleiinihappoa voi säilyä nielussa pitkään infektion (ja hoidonkin) jälkeen (keskimäärin 6 vk) Bakteeri on verraten hidaskasvuinen, harvoin käytössä kliinisessä diagnostiikassa Kylmäagglutiniinien määritys Mahdollisesti ongelmallista Herkkyys huono ja tarkkuus n. 50 % EIA = entsyymi-immunokemiallinen testi, NhO = nukleiinihappo-osoitustesti, PCR = polymeraasiketjureaktio Mycoplasma pneumoniae -infektiot
7 KATSAUS (Toikka ym. 2000, Liu ym. 2007). Hengitysteiden ulkopuolisen infektion hoidosta on vielä vähemmän tutkimustietoa. On ilmeistä, että osa oireista on immuunivasteen tai autoimmuunireaktion aiheuttamia, sillä hoidossa on saatettu tarvita antimikrobisen hoidon lisäksi muun muassa kortikosteroideja, suonensisäistä immunoglobuliinihoitoa tai jopa plasmanvaihtoa. Jos päätös lieväoireisen M. pneumoniae infektion hoitamisesta tai hoitamatta jättämisestä on vaikea, ei mikrobilääkekuurin kestoa koskeva kysymys ole sen helpompi. Kontrolloituja tutkimuksia ei ole. Usein M. pneumoniaen hoidoksi on suositeltu hieman tavanomaista pidempiä mikrobilääkekuureja, mutta kahta viikkoa kauempaa lääkitystä ei kannata jatkaa (Baum 2010). Oikean keston määrittämistä on hankaloittanut vanha havainto M. pneumoniaen löytymisestä hengitysteiden eritteistä vielä viikkojen ajan hoidon jälkeen (Smith ym. 1967). Hengitysteiden ulkopuolisten oireiden yhteydessä hoitoajat ovat olleet jonkin verran normaalia pidempiä. Vasta-ainemääritysten tulokset säilyvät positiivisina pitkäänkin, joten niitä ei kannata seurata hoidon jälkeen. Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassakin on kuvattu 2000-luvulla makrolideille resistenttejä M. pneumoniae kantoja, joissa on yhden emäksen mutaatio 23S rrna geenissä (Bébéar ym. 2011). Esimerkiksi Tanskassa 1 2 %, Ranskassa 10 % ja Aasiassa paikoin jopa 90 % M. pneumoniae kannoista on resistenttejä makrolideille (Rasmussen ym. 2010, Bébéar ym. 2011). Makrolidiresistenssin yleisyyttä Suomessa ei tunneta, ei myöskään sen osuutta hoidon kliinisessä epäonnistumisessa tai hoidosta huolimatta pitkittyneessä taudissa. Resistenssitilanteen selvittäminen vaatii NhO-pohjaisen diagnostiikan laajempaa käyttöä ja resistenssin määrittämiseen sopivien testien käyttöönottoa. Lopuksi Talvina ja Suomessa diagnosoitiin runsaasti M. pneumoniae -infektioita, jotka saivat myös paljon mediahuomiota. Samanaikaisesti tapausmäärien kasvun myötä lisääntyivät internetissä mycoplasmatermillä tehdyt sanahaut (Polkowska ym. 2012). On varsin todennäköistä, että nämä molemmat seikat lisäsivät oireh ti vien hakeutumista vastaanotoille, näytteidenottoa ja siten osaltaan tartuntatauti rekis teriin kirjattuja tapausmääriä. Tapausten lisääntyessä myös keuhkojen ulkopuolisin oirein ilmeneviä infektioita esiintyy enemmän (Väisänen ym. tässä numerossa), mikä lisää M. pneumoniae -diagnostiikan vaativuutta. MIRJA PUOLAKKAINEN, dosentti, kliininen opettaja ja erikoislääkäri Helsingin yliopisto, Haartman-instituutti, virologian osasto ja HUSLAB, virologian ja immunologian osasto ASKO JÄRVINEN, dosentti, ylilääkäri HYKS, infektiosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Mirja Puolakkainen: Asiantuntijapalkkio (Labquality), luentopalkkio (Yhtyneet Laboratoriot, Professio Finland Oy) Asko Järvinen: Asiantuntijapalkkio (KELA, Lääketietokeskus, Lääkevahinkolautakunta, OrionPharma, Pfizer), luentopalkkio (Arcada, Astellas, CLS Behring, FILHA ry, OrionPharma, Pfizer) Summary Mycoplasma pneumoniae infections Mycoplasma pneumoniae causes respiratory infections, but in as many as one out of four of those having contracted the infection symptoms may appear elsewhere, sometimes without preceding respiratory symptoms. Among these, symptoms of central nervous system origin are most the common. Specific diagnosis of the infection is demanding, and is mainly based on serology. Application of nucleic acid detection tests might lead to an earlier diagnostics. Efforts associated with diagnosis should mainly be targeted at detecting epidemics as well as diagnosing patients with severe or abnormal symptoms during the epidemy M. Puolakkainen ja A. Järvinen
8 KIRJALLISUUTTA Baum SG. Introduction to Mycoplasma and Ureaplasma. Kirjassa: Mandell GL, Bennett JE, Dolin R, toim. Mandell, Douglas and Bennett s principles and practice of infectious diseases. 7. painos. Philadelphia: Churchill Livingston 2010, s Bébéar C, Pereyre S, Peuchant O. Mycoplasma pneumoniae: susceptibility and resistance to antibiotics. Future Microbiol 2011;6: Bitnun A, Richardson SE. Mycoplasma pneumoniae: Innocent bystander or a true cause of central nervous system disease? Curr Infect Dis Rep 2010;12: Chalker VJ, Stcki T, Mentatsi M, Fleming D, Harrison TG. Increased incidence of Mycoplasma pneumoniae infection in England and Wales in 2010: multilocus variable number tandem repeat analysis typing and macrolide susceptibility. Euro Surveill 2011;16:pii= Dégrange S, Cazanave C, Charron A, Renaudin H, Bébéar C, Bébéar CM. Development of multiple-locus variable-number tandem-repeat analysis for molecular typing of Mycoplasma pneumoniae. J Clin Microbiol 2009;474: Farr BM, Kaiser DL, Harrison BD, Connolly CK. Prediction of microbial aetiology at admission to hospital for pneumonia from the presenting clinical features. British Thoracic Society Pneumonia Research Subcommittee. Thorax 1989;44: Hohenthal U, Hurme S, Helenius H, ym. Utility of C-reactive protein in assessing the disease severity and complications of community-acquired pneumonia. Clin Microbiol Infect 2009;15: Jartti T, Kuneinen S, Lehtinen P, ym. Nasopharyngeal bacterial colonization during the first wheezing episode is associated with longer duration of hospitalization and higher risk of relapse in young children. Eur J Clin Microbiol Infect Dis 2011;30: Kenri T, Okazaki N, Yamazaki T, ym. Genotyping analysis of Mycoplasma pneumoniae clinical strains in Japan between 1995 and 2005: type shift phenomenon of M. pneumoniae strains. J Med Microbiol 2008;57: Keuhkokuume. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim www. kaypahoito.fi Keuhkoputkitulehdus, äkillinen. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Infektiolääkärit ry:n ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 1999 [päivitetty ]. Kingston JR, Chanock RM, Mufson MA, ym. Eaton agent pneumonia. JAMA 1961;176: Korppi M. Bacterial infections and pediatric asthma. Immunol Allergy Clin North Am 2010;30:565 74, vii. Koskiniemi ML, Rantalaiho T, Piiparinen H, ym. Infections of the central nervous system of suspected viral origin: A collaborative study from Finland. J Neuro virol 2001;7: Kunimi Y, Hirata Y, Aihara M, Yamane Y, Ikezawa Z. Statistical analysis of Stevens-Johnson syndrome caused by Mycoplasma pneumonia infection in Japan. Allergol Int 2011;604: Lenglet A Herrador Z, Magriakos AP, Leitmeyer K, Coulombier D, European Working Group on Mycoplasma pneumoniae surveillance. Surveillance status and recent data for Mycoplasma pneumoniae infections in the European Union and European Economic Area, January Euro Surveill 2012;17:pii= Linchevski I, Klement E, Nir-Paz R. Mycoplasma pneumoniae vaccine protective efficacy and adverse reations systematic review and meta-analysis. Vaccine 2009; 27: Lind K, Benzon MW, Jensen JS, Clyde WA Jr. A seroepidemiological study of Mycoplasma pneumoniae infections in Denmark over the 50-year period Eur J Epidemiol 1997;13: Liu FC, Chen PY, Huang F, Tsai CR, Lee CY, Wang LC. Rapid diagnosis of Mycoplasma pneumoniae infection in children by polymerase chain reaction. J Microbial Immunol Infect 2007;40: Loens K, Goossens H, Ieven M. Acute respiratory infection due to Mycoplasma pneumoniae: current status of diagnostic methods. Eur J Clin Microbiol Infect Dis 2010;29: Marrie TJ, Peeling RW, Fine MJ, Singer DE, Coley CM, Kapoor WN. Ambulatory patients with community-acquired pneumonia: the frequency of atypical agents and clinical course. Am J Med 1996;101: Mufson MA, Manko MA, Kingston JR, Chanock RM. Eaton agent pneumonia clinical features. JAMA 1961;178: Narita M. Pathogenesis of extrapulmonary manifestations of Mycoplasma pneumoniae infection with special reference to pneumonia. J Infect Chemother 2010;16: Nilsson AC, Björkman P, Persson K. Polymerase chain reaction is superior to serology for the diagnosis of acute Mycoplasma pneumoniae infection and reveals a high rate of persistent infection. BMC Microbiology 2008;8:93. Norwegian Institute of Public Health. Mycoplasma pneumoniae-infeksjoner mangel på erythromycin. Oslo: Norwegian Institute of Public Health &trg=MainLeft_5588&MAinArea_5661 =5588:94827:15,1787:1:0:0:::0:0&MinLe ft_5588=5544:94827::1:5569:2:::0:0. Polkowska A, Harjunpää A, Toikkanen S, ym. Increased incidence of Mycoplasma pneumoniae infection in Finland, Euro Surveill 2012;17:pii= Pönkä A. Mycoplasma pneumoniaen aiheuttama infektio. Duodecim 1980;96: Rasmussen JN, Voldstedlund M, Andersen RL, ym. Increase incidence of Mycoplasma pneumoniae infections detected by laboratory-based surveillance in Denmark Euro Surveill 2010;15: pii= Räty R, Rönkkö E, Kleemola M. Sample type is crucial to the diagnosis of Mycoplasma pneumoniae pneumonia by PCR. J Med Microbiol 2005;54: Smith CB, Friedewald WT, Chanock RM. Shedding of Mycoplasma pneumoniae after tetracycline and erythromycin therapy. New Engl J Med 1967;276: Szczepanek SM, Majumder S, Sheppard ES, ym. Vaccination of BALB/c mice with avirulent Mycoplasma pneumoniae P30 mutants results in disease exacerbation upon challenge with a virulent strain. Infect Immun 2012;80: Toikka P, Juvén T, Virkki R, Leinonen M, Mertsola J, Ruuskanen O. Streptococcus pneumoniae and Mycoplasma pneumoniae coinfection in community acquired pneumoniae. Arch Dis Child 2000;83: Uldum SA, Bangsborg JM, Gahrn- Hansen B, ym. Epidemic of Mycoplasma pneumoniae infection in Denmark, 2010 and Euro Surveill 2012;17: pii= Waites KB, Balish MF, Atkinson TP. New insights into pathogenesis and detection of Mycoplasma pneumoniae infections. Future Microbiol 2008;3: Waites KB, Talkington DF. Mycoplasma pneumoniae and its role as a human pathogen. Clin Microbiol Rev 2004;17: Waris ME, Toikka P, Saarinen T, ym. Diagnosis of Mycoplasma pneumoniae Pneumonia in Children. J Clin Microbiol 1998;36: Wetter DA, Camilleri MJ. Clinical, etiologic, and histopathologic features of Stevens-Johnson syndrome during an 8-year period at Mayo Clinic. Mayo Clin Proc 2010;85: von Baum H, Welte T, Marre R, Suttorp N, Lück C, Ewig S. Mycoplasma pneumoniae pneumonia revisited within German Competence Network for Community-acquired pneumonia (CAPNETZ). BMC Infect Dis 2009:9: Mycoplasma pneumoniae -infektiot
Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
Hengitystieinfektiot urheilijoilla. Matti Karppelin 5.11.2012
Hengitystieinfektiot urheilijoilla Matti Karppelin 5.11.2012 Hernelahti, Heinonen 2008 Moreira ym. 2009 Infektioalttiuden mekanismeja, hypoteeseja Limakalvojen IgA, makrofagit, granulosyytit, lymfosyytit
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio Mycoplasma bovis kuuluu luokkaan Mollicutes ( pehmeäihoiset ) mollikuuteilta puuttuu soluseinä, tilalla kolmikerroksinen
B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa
4.2.2009 B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa Ville Peltola Dosentti, lasten infektiolääkäri TYKS Hengitystieinfektioiden lukumäärä vuosittain 7 Infektioita/ vuosi/ henkilö (keskiarvo)
OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry
OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)
C.difficile alueellisena haasteena
C.difficile alueellisena haasteena V-J Anttila osastonylilääkäri, infektiolääkäri HYKS/Tulehduskeskus/Infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö 15.11.2016 C.difficile alueellisena haasteena C.diffcile
Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan
Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan 25.11.2014 Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS, infektioklinikka Influenssaepidemia vanhainkodissa
ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)
Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015 Perusasiaa Tartuntatapa Esiintyy iholla ja nielussa Pisara- ja kosketustartunta
VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni
EBV-infektio VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ I SUURENTUNEET IMUSOLMUKKEET KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ II KATTEISET NIELURISAT NIELUN VERENPURKAUMAT KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ III
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä
Mikä on ns. multiplex-pcr tutkimus?
Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta Multiplex-PCR ym. uudet monianalyyttimenetelmät - Laboratorion näkökulma Dos., osastonylilääkäri Maija Lappalainen HUSLAB, Virologian ja immunologian osasto
Kokogenomisekvensointi (WGS)
Kokogenomisekvensointi (WGS) - Esimerkkinä tuberkuloosi FT, Dos., johtava asiantuntija Hanna Soini Terveysturvallisuusosasto 14.11.2017 WGS - Hanna Soini 1 Sidonnaisuudet Hanna Soini Johtava asiantuntija,
Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto
Syfiliksen laboratoriodiagnostiikka ato od ag ost a Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Aiheet suora bakteerin osoitus tai nukleiinihappotestiosoitus
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille
Autoimmuunitaudit: osa 1
Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,
Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö
Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
Mikrobilääkeresistenssi Suomessa. Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI)
Mikrobilääkeresistenssi Suomessa Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI) Sisältö Mikrobilääkeresistenssin seuranta FiRe TTR SIRO Kohdennetut tutkimukset esim. karbapenemaasidiagnostiikka
Clostridium difficile. Labquality-päivät 11.2.2016 Eveliina Tarkka HUSLAB
Clostridium difficile Labquality-päivät 11.2.2016 Eveliina Tarkka HUSLAB Clostridium difficile Antibioottiripulin aiheuttaja Anaerobinen, itiöivä gram-positiivinen sauva toksigeeniset kannat muodostavat
Tuhkarokko meillä ja muualla
Tuhkarokko meillä ja muualla Mia Kontio Virologian yksikkö Tartuntatautiseurannan ja torjunnan osasto Labquality päivät 10.2.2012 26.2.2012 Tuhkarokko meillä ja muualla/mia Kontio 1 TUHKAROKKO (morbilli,
MYCOPLASMA GENITALIUM URETRIIN AIHEUTTAJANA. Mirja Puolakkainen HY ja HUSLAB
MYCOPLASMA GENITALIUM URETRIIN AIHEUTTAJANA Mirja Puolakkainen HY ja HUSLAB Mykoplasmat Pieniä solukalvon ympäröimiä bakteereita 125-250 nm 580-1350 kb Ei peptidoglykaania Vaativa kasvuympäristö, tarvitsevat
PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING
PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,
Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä
Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä Leif Lakoma, Hanna Nohynek, Jussi Sane, Emmi Sarvikivi, Elina Seppälä, Outi Lyytikäinen, Eeva Pekkanen Työryhmä kiittää seuraavaa henkilöä
Milloin otan lapselta keuhkokuvan?
Matti Korppi ja Raija Seuri Milloin otan lapselta keuhkokuvan? Keuhkokuvaus on yleisin lapsille tehty röntgentutkimus. Sen yleisimmät aiheet ovat vaikean keuhkokuumeen diagnostiikka, keuhkokuumeen komplikaatioiden
Lasten immuunipuutokset. Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004
Lasten immuunipuutokset Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004 Mikä on poikkeava infektioherkkyys lapsella? Sairausjaksot ikäryhmittäin päiväkotilapsilla Pönkä ym. 1994 Ikä (v)
Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008
Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)
Tietopaketti seksitaudeista
Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot (tai niiden viereinen iho) ovat kosketuksissa keskenään.
TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen
TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Shp-SIRO-FiRe-päivät 30.9.-1.10.2013
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Shp-SIRO-FiRe-päivät 30.9.-1.10.2013 Sari Huusko TH, TtM Tartuntatautien torjuntayksikkö Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Kryptosporidioosiepidemiat
Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä
Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 10/2007 ISSN 1238-5875 1 Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä 1. Toimenpideohjeen
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka Tukholman päiväkotiepidemia 2005 Altistuneet 141 lasta
Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä
OHJAUS Toimenpideohje torjuntatoimista hinkuyskätapausten yhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) Puhelin: 029 524 6000 www.thl.fi 17 2017 Ohjaus 17/2017 Toimenpideohje
Läpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS
Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu
Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus
https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin
HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka
HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka Tuberkuloosi HIV-potilaiden kuolinsyynä Afrikassa: obduktiotutkimus Obduktio 108 HIV-potilaasta Botswanassa
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan
Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007
Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003
Nielun bakteeriviljely, näytteenotto ja virhelähteet. Hannu Sarkkinen, dos ylilääkäri, lääketieteellinen johtaja PhSotey/laboratorioliikelaitos
Nielun bakteeriviljely, näytteenotto ja virhelähteet Hannu Sarkkinen, dos ylilääkäri, lääketieteellinen johtaja PhSotey/laboratorioliikelaitos NIELUTULEHDUS Kurkkukipu ja kuume Nielurisojen peitteet ja
Pienryhmä 3 immuunipuolustus
Pienryhmä 3 immuunipuolustus 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön valikoivasta
10/12/12. HIV-1 O and P. HIV-1 M and N NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999
1 2 3 NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999 HIV-1 O and P HIV-1 M and N 4 MITEN HIV-EPIDEMIA ALKOIKAAN 1980 s 1990 s?? 1970 s 1980 s 1980 s 5 HIV Gp120 Gp41 RNA p17 p24 6 HIV 1 simpanssista ihmiseen Myron S.
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29
Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa
Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Labqualityn neuvottelukokous 17.10.2008 Irja Davidkin Tuhkarokko ja sikotauti virusten aiheuttamia lastentauteja, jotka ennen rokotuksia esiintyivät epidemioina
vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit
vauriotyypit Kudosvaurion mekanismit Autoimmuniteetti Petteri Arstila Haartman-instituutti Antigeenin tunnistus HLA:ssa pitää sisällään autoimmuniteetin riskin: jokaisella on autoreaktiivisia lymfosyyttejä
TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina
TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy
COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka
COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion
Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa
Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa Asko Järvinen HYKS infektiosairauksien klinikka Mikrobilääkkeiden sairaalakäytön osuus (%) 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002
Sanna Nikunen ELL 4.10.2012
Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,
Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan )
Henkilökunnan rokotukset sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Janne Laine Infektiolääkäri 2017 Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan
This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Publisher's version
This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version Authors: Korppi Matti Name of article: Lapsen kotisyntyinen keuhkokuume Year of publication:
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen
Työperäinen tuberkuloosi epidemia. V-J Anttila 26.3.2011 dos, osastonylilääkäri HYKS/Infektioepidemiologinen yksikkö/sairaalahygieniayksikkö
Työperäinen tuberkuloosi epidemia V-J Anttila 26.3.2011 dos, osastonylilääkäri HYKS/Infektioepidemiologinen yksikkö/sairaalahygieniayksikkö Tuberkuloosi ja terveydenhuoltohenkilöstö Suomessa terveydenhuoltohenkilökunnan
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti
Penikkatauti turkiseläimillä
Penikkatauti turkiseläimillä Ajankohtaista tarttuvista eläintaudeista teemapäivä 21.5.2013 Ulla-Maija Kokkonen ELT, erikoiseläinlääkäri Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Eläintautivirologian tutkimusyksikkö
Alere BinaxNOW. Streptococcus pneumoniae- ja Legionella -antigeenipikatestit virtsanäytteelle NAPAUTA TÄSTÄ NÄHDÄKSESI TUOTTEEN
Alere BinaxNOW Streptococcus pneumoniae- ja Legionella -antigeenipikatestit virtsanäytteelle NAPAUTA TÄSTÄ NÄHDÄKSESI TUOTTEEN Alere BinaxNOW S. pneumoniae ja Legionella Alere BinaxNOW -virtsanäyteantigeenitestien
Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP 3.11.2009 Tavoitteet (1) Tavoitteena on vähentää sukupuoliteitse tarttuvien tautien esiintymistä yhdenmukaistamalla niiden diagnostiikkaa
Riskiryhmien pneumokokkirokotukset
Riskiryhmien pneumokokkirokotukset Hanna Nohynek Sairaanhoitopiirien tartuntatautipäivät 30.9.2013 Rokotusten ja Immuunipuolustuksen osasto 2013-09-30 Riskiryhmien Pnc rokotukset / HNohynek 1 Pneumokokkirokotteet
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot
Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä
Epidemioiden torjunta rokotuksin Tuija Leino, THL
Epidemioiden torjunta rokotuksin 11.10.2012 Tuija Leino, THL 1 Lähtökohta Rokotteilla pystytään ehkäisemään eräiden tarttuvien tautien tartuntoja ja/tai oireiden ilmaantumista Voidaan ehkäistä mikrobin
Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta.
Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta. ROKOTETUTKIMUSTA terveemmän tulevaisuuden puolesta Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy edellyttää rokotteiden jatkuvaa
Yersinia-serologia. Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto
Yersinia-serologia Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto Yersiniainfektio Yersiniainfektio aiheuttaa mm. seuraavia tauteja: 1. Akuutteja tauteja - suolistotulehduksia
Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola
Veren välityksellä tarttuvat taudit Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit merkittävä tartunnanvaara taudeissa, joissa mikrobia
Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa
Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Infektioiden torjuntapäivät 6.11.2018 Kirsi Valtonen, LT, ylilääkäri Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö
Injektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa.
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Trilyme injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (1 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu Borrelia burgdorferi sensu lato: Borrelia
Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy
Klamydia ja muut kamaluudet - Nuorten seksitaudit ja niiden ehkäisy 15.3.2019 Terveydenhoitajapäivät Gynekologi Katja Hämeenoja Lapin keskussairaala, Rovaniemi Klamydia Chlamydia trachomatis on pieni solunsisäinen
Moniresistenttien bakteereiden aiheuttamat infektiot sairaalassa
Moniresistenttien bakteereiden aiheuttamat infektiot sairaalassa Risto Vuento Ylilääkäri Fimlab mikrobiologia risto.vuento@fimlab.fi 1 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, dosentti, kl. mikrobiologian
Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan
Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Tuija Leino, ylilääkäri Rokotusohjelmayksikkö 5.5.2017 Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, THL: ssä vuodesta 1997 27.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä
Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö
Ebola tietoisku Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Perusasioita Ebola viruksesta Kuuluu filovirusten sukuun Ainakin 5 eri Ebola viruslajia
Legionellabakteereja esiintyy
4915 Katsausartikkeli Legionelloosin seuranta ja torjunta tehostuvat MARI KANERVA SILJA MENTULA OUTI LYYTIKÄINEN PETRI RUUTU JAANA KUSNETSOV PEKKA NUORTI Legionellan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen liittyy
Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista?
Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista? Mika Salminen Professori Infektiotaudit -osasto Helsinki 13.5.2016 4.4.2016 Tartuntatautikurssi 2016/Niina Ikonen 1 Influenssan tautitaakka vuosittain
Alueellinen sairaalahygieniapäivä Epidemiologinen katsaus
Alueellinen sairaalahygieniapäivä 22.11.2017 -Epidemiologinen katsaus infektiolääkäri Hanna Viskari 1 2 7-vuotiaan tytön virtsan klebsiella. Anamneesissa ei ole erityistä syytä tällaiseen resistenssiin
Mitä virustutkimuksia lastenlääkäri haluaa? Harri Saxén HUS/LKL
Mitä virustutkimuksia lastenlääkäri haluaa? Harri Saxén HUS/LKL Kuumeinen 11 v poika edellisenä iltana (23.10. 2009) alkanut korkea kuume ei nuhaa tai yskää ei matkoja väsynyt ja korkeakuumeinen (39.6C)
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT
Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi
Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi 1.2.2011 28.1.2011 1 Suomen tilanne 24.1.2011 THL saanut yhteensä 57 ilmoitusta narkolepsian
Vaikeat hengitystieinfektiot mikrobiologinen diagnostiikka
Vaikeat hengitystieinfektiot mikrobiologinen diagnostiikka Tehohoidon vaikeat hengitystieinfektiot symposium 4.5.212, Helsinki Dos. Maija Lappalainen HUSLAB Infektioiden yleisyys teho-osastoilla 45-6%
Bakteeriperäisen turistiripulin diagnostiikka nukleiinihaponosoitusmenetelmillä
Bakteeriperäisen turistiripulin diagnostiikka nukleiinihaponosoitusmenetelmillä Sointu Mero HUSLAB 5.2.2015 Labquality Days Luennon sisältöä: matkailutaustaa ulosteen bakteeriviljely nukleiinihaponosoitusmenetelmät
Käsihygienia. Levitänkö mikrobeja, tartutanko tauteja? Katariina Kainulainen. Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri
Käsihygienia Levitänkö mikrobeja, tartutanko tauteja? Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS infektioklinikka Käsihygienia Oma turvallisuus Potilaan turvallisuus
Mitä mikrobilääkkeiden kulutusluvut kertovat? Antibioottipäivä 9.11.2010 Katariina Kivilahti-Mäntylä
Mitä mikrobilääkkeiden kulutusluvut kertovat? Antibioottipäivä 9.11.2010 Katariina Kivilahti-Mäntylä 1. Mikrobilääkkeiden kulutus eläimille Suomessa 2010-10-09 Antibioottipäivä KKM 2 Kokonaiskulutus Suomessa
Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2
3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,
Koulutussairaalat ja kouluttajat:
2009 11 INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: Prof. Ville Valtonen KLL/Infektiosairauksien yksikkö, Haartmaninkatu 4, PL 340, 00029 HUS Puh. (09) 471 73894, ville.valtonen@hus.fi Tavoitteet Infektiosairauksien
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Lepakkorabiestutkimus
Lepakkorabiestutkimus Lepakkoseminaari 19.3.2011 Esitelmän rakenne Tietoa rabieksesta ja lepakkorabieksesta Tutkimushanke Miten voit osallistua hankkeeseen Mitä lepakkoharrastajan ja -tutkijan on hyvä
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin ja yhteistyöhön Euroopan tautikeskuksen kanssa
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin ja yhteistyöhön Euroopan tautikeskuksen kanssa Laboratorion näkökulma Susanna Lukinmaa-Åberg 2.10.2013 SHP tartuntatautiseurannan neuvottelupäivät 1 Zoonoottiset,
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste
Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus
Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT. Jukka Kemppainen
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT Jukka Kemppainen Proteesikirurgiasta n. 8% proteesien laitoista on revisioita Näistä 70% tehdään irtoamisen takia Toiseksi tärkein revisioiden syy on tulehdus 1/3
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,
- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto
- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto - IB-tilanne - Hoito ja ennaltaehkäisy Siipikarjan terveys päivät, Ikaalinen 22.3.12 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Tarttuva keuhkoputkentulehdus, IB Koronaviruksen
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix Sosiaali- ja Terveysministeriö 13.12. 2010 Pekka Kurki Rokote tarvitsee myyntiluvan Kansalliset myyntiluvat Fimea arvioi
Tuberkuloosi maahanmuuttajilla. Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija
Tuberkuloosi maahanmuuttajilla Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija Sidonnaisuudet Apurahat Hengityssairauksien tutkimussäätiö Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen säätiö Tampereen
Clostridium difficile - infektioiden torjunta
Clostridium difficile - infektioiden torjunta Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) Terveysturvallisuusosasto 24.1.2019 1 Clostridium difficile -infektioiden torjunta Varhainen diagnoosi Seuranta Koulutus ja