Verouutiset Vuodenvaihteen tyypilliset veroliitännäiset muutokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verouutiset Vuodenvaihteen tyypilliset veroliitännäiset muutokset"

Transkriptio

1 Verouutiset Vuodenvaihteen tyypilliset veroliitännäiset muutokset Tyypilliset vuodenvaihteen verotukseen vaikuttavat muutokset liittyvät osin vuosittain päivitettäviin kokonaisuuksiin kuten luontoisetujen verotusarvot, km-korvaukset ja päivärahapäätökset. Samaan sarjaan voidaan lukea myös työnantajan ja työntekijät sosiaalivakuutusmaksut nekin kun tarkistetaan vuosittain ja vaikuttavat osin myös verotukseen. Luontoisedut 2017 Verohallinto antoi päätöksensä vuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista (Verohallinnon päätös Dnro A167/200/2016). Itse päätös sisältää myös mm. asunto- ja autoetujen verotusarvot. Niihin on tehty tarkistuksia. Verovapaat matkakustannusten korvaukset vuonna 2017 Verohallinto antoi vuosittaisen päätöksensä verovapaista matkakustannusten korvauksesta. Vuoden 2017 päätös sisältää aikaisempaan tapaan mm. kilometrikorvaukset ja päivärahat. Kilometrikorvaus on 0,41 euroa ensi vuoden alusta, kun tänä vuonna se on 0,43 euroa. Kotimaan kokopäivärahaan tulee euron muutos eli se nousee 41 euroon. Sen sijaan osapäivärahaan ei tule muutosta, joten se on myös ensi vuonna 19 euroa. Puhelinedut ennallaan Puhelinetujen arvot säilyvät ennallaan ja luontoisetuarvo on siten myös ensi vuonna 20,00 euroa kuukaudessa. Matkapuhelinedun arvo kattaa puheluista, tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä. aiheutuneet kustannukset. Ravintoetu Ravintoedun arvo on 6,40 (vuonna 2016 se on 6,30 ) ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään 6,40 ja enintään 10,30 (10,20 ). Jos tämä määrä alittaa 6,40 (6,30 ) tai ylittää 10,30 (10,20 ), edun arvona pidetään välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrää. Vastaavasti enintään 10,30 euron nimellisarvoisella ruokailulipukkeella saadun ravintoedun edun arvo on 75 % lipukkeen nimellisarvosta, kuitenkin vähintään 6,40. 1

2 Työnantajan ja työtekijän sosiaalivakuutusmaksut Alla olevissa taulukoissa on erikseen työntekijän ja työnantajan maksuosuudet. Huomionarvoista on, että työtekijän sairausvakuutusmaksu palkasta on ensi vuonna 0,00 % ja päivärahamaksu euroon asti 0,00 % ja sen ylittävältä palkkatulon osalta 1,58 %. Työnantajapuolella huomionarvoista on, että sotu-maksuna tunnettu sosiaaliturvamaksu muuttuu työnantajan sairausvakuutusmaksuksi. Lisäksi sen tasoon tulee merkittävä alennus. Kun tänä vuonna se on 2,12 %, niin ensi vuonna se on 1,08 %. Samalla päätettiin, että työnantajan sairausvakuutusmaksu (aikaisempi sotu) on v ,02 %, ,98 % ja v ,44 %. Linjaus tehtiin kilpailukykysopimuksen osana. 2

3 Muuta Edellisissä verouutisissa tarkasteltiin myös muita vuodenvaihteen säännösmuutoksia. Vuosittain annettava valtion progressiivinen tuloveroasteikko on hyväksytty esityksen mukaisena ja se on siis seuraava: Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, % , , ,50 21, ,00 31,5 Marraskuun loppupuolella vahvistettiin myös vuoden 2017 kunnallisveroprosentit. Veroprosentit vaihtelevat ensi vuonna 16,5 %:sta 22,5 %:iin siis kuten tänäkin vuonna. Listoilla kuntien nimet vain muuttuivat, kun alhaisinta veroprosenttia ylläpitänyt Kauniainen nosti prosenttiaan 16,5:stä 17. Ahvenanmaalainen kunta Jomala pitää nyt kärkeä. Korkein veroprosentti löytyy edelleen Savonlinnasta, mutta ensi vuodelle myös Jämijärvi perii vastaavaa prosenttia. Alhaisimman ja korkeimman ero on siis edelleen 6 %-yksikköä. Helsingissä kunnallisveroprosentti on myös ensi vuonna 18,5 %. Yrittäjävähennys voimaan Vuoden 2017 alusta otetaan käyttöön yrittäjävähennys. TVL 30a :n säännöksen mukaan luonnollisen henkilön ja kuolinpesän elinkeinotoiminnan, maatalouden ja porotalouden tuloksesta vähennetään verotuksessa viisi prosenttia. Metsätalouden verotuksessa tehdään vastaava vähennys. Yritystoimintaa harjoittavien yritysten näkökulmasta vähennyksellä on merkitystä sekä toiminimiettä henkilöyhtiöiden yrittäjille. Yrittäjävähennys tehdään toiminimessä jaettavasta yritystulosta, jolloin po. lisävähennys tehdään elinkeinotoiminnan verovuoden tulosta, josta on vähennetty verotuksessa vähennyskelpoiset menot ja vanhat tappiot. Seuraava esimerkki havainnollistaa asiaa. Esimerkki Tmi A:n verotettava tulo on ennen yrittäjävähennystä: Veronalaiset tuotot ,58 - Vähennyskelpoiset kulut (ja vanhat tappiot) ,01 = Verotettava tulo (jaettava yritystulo) ,57 Tästä lasketaan 5 % yrittäjävähennys eli 5 % x ,57 = 2.631,57 = verovapaata! Verotettava tulo olisi siis euroa. 3

4 Henkilöyhtiöissä yrittäjävähennys tehdään elinkeinotoiminnan verovuoden tulosta, josta on vähennetty verotuksessa vähennyskelpoiset menot ja vanhat tappiot, yhtymäosuuden hankintaan käytetyn velan korko sekä verovapaat osingot. Esimerkki havainnollistaa asiaa. Esimerkki Henkilöyhtiön yrittäjävähennyksestä: Veronalaiset tuotot ,58 - Vähennyskelpoiset kulut (ja vanhat tappiot) ,01 = Verotettava tulo ,57 Osakas A:n tulo-osuus ,94 - Verovapaat osingot (25 % x 6.315,77) (x 1.578,94 = Verotettava tulo ,00 x) Mahdollinen yhtymäosuuden hankintaan otetun velan korko vähennettäisiin tässä myös! Osakas A:n osalta yrittäjävähennys olisi sitten 5 % x = = verovapaata! Verotettava tulo olisi siis euroa. Arvolisäverotuksen kiinteistökäsitteeseen muutos Vuoden 2017 alusta arvonlisäverolain kiinteistökäsite muuttuu. Lakimuutoksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa arvonlisäverolain kiinteistöjä koskevat säännökset EU:n arvonlisäverodirektiivin ja sen täytäntöönpanoasetuksen kanssa. Arvolisäverolain 28 :ssä kiinteistön määritelmä korvataan viittauksella täytäntöön panoasetuksen 13 b artiklan kiinteän omaisuuden käsitteeseen, joka kattaa tietyiltä osin myös kiinteistöllä olevat koneet ja laitteet. Muutos tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että kiinteistöä palvelevat erityiset koneet ja laitteet luetaan tietyissä tilanteissa osaksi kiinteistöä alkaen kiinteistön käsitteen on tarkoitus kattaa myös sellaiset osat, laitteet ja koneet, jotka on asennettu pysyvästi rakennukseen tai rakennelmaan ja joita ei voida siirtää tuhoamatta tai muuttamatta rakennusta tai rakennelmaa. Ratkaisevaa siis olisi, aiheuttaako rakennukseen tai rakennelmaan pysyvästi asennetun osan poistaminen vahinkoa rakennukselle tai rakennelmalle. 4

5 Käsitemuutoksella on useita käytännön vaikutuksia. Se laajentaa osin kiinteistön luovutuksen verovapaussäännöksen soveltamisalla, kun arvonlisäverolain 27 :n mukaan veroa ei suoriteta kiinteistön myynnistä, joten jatkossa esimerkiksi tilanteissa, joissa kiinteistöön pysyvästi asennettu siinä harjoitettavaa erityistä toimintaa palveleva kone tai laite myydään yhdessä rakennuksen tai pysyvän rakennelman kanssa, myynnistä ei nykyisestä poiketen suoriteta veroa. Vaikutukset koskevat paikoin myös kiinteistöinvestointien tarkistusmenettelyä, kun jatkossa tarkistusmenettely koskee kaikkia kiinteistöllä harjoitettavaa erityistä toimintaa palvelevia koneita ja laitteita, jotka asennetaan pysyvästi kiinteistöön uudisrakentamisen yhteydessä ja joita ei voida siirtää tuhoamatta tai muuttamatta rakennusta tai rakennelmaa. Lisäksi muutoksella on vaikutuksia kiinteistöihin kohdistuvien palvelujen kansainväliseen verotukseen. Jatkossa myös kiinteistöllä harjoitettavaan erityistä toimintaa palvelevaan pysyvästi rakennukseen tai rakennelmaan asennettuun koneeseen ja laitteeseen liittyvät palvelut verotetaan kiinteistön sijaintipaikassa. Palvelut verotetaan siis Suomessa, jos kone tai laite sijaitsee täällä. Perintö- ja lahjaverolain muutokset Perintö- ja lahjaverotusta kevennetään veroasteikkojen kaikissa portaissa. Lahjaverotuksessa pienin verotettava määrä nousee eurosta euroon. Lahjaverotuksessa ylin veroprosentti laskee ensimmäisessä veroluokassa 20 %:sta 17 %:iin ja perintöverotuksessa 19 %:iin. Lahjaverotuksen ja perintöverotuksen toisessa veroluokassa ylin veroprosentti laskee 36 %:sta 33 %:iin. Perittävän kuoleman johdosta lähiomaiselle tai kuolinpesälle maksettavan vakuutuskorvauksen ja siihen verrattavan taloudellisen tuen osittainen verovapaus poistuu, mutta puoliso- ja alaikäisyysvähennystä korotetaan. Puolisovähennystä korotetaan eurosta euroon ja alaikäisyysvähennystä eurosta euroon. Lopuksi todettakoon, että käsitemuutos ei vaikuta esimerkiksi kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksen verovapauteen, vanhoihin kiinteistöinvestointeihin eikä rakennusalan käännettyyn verovelvollisuuteen. 5

6 Digilehtien arvonlisäveroprosentti EU:n komissio julkisti esityksen, joka mahdollistaisi digisisältöjen arvonlisäverotuksen laskemisen printtimedian tasolle. Suomessa asia merkitsisi jo pitkään hiertänyttä säännöstä, kun digilehtien arvonlisäveroprosentti on 24 ja painettujen lehtien 14. Myös korkein hallinto-oikeus on tämän todennut. Taustalla on kuitenkin EU:n arvonlisäverodirektiivi, joka ei ole aikaisemmin yhtenäistämistä sallinut. Päätösten voimaantulo riippuisi EU-komission esittämän lakimuutoksen toteutumisesta. Periaatteessa jäsenmaiden tulisi olla asiasta yksimielisiä. Vaikka säännös sallittaisiin EU:ssa, päätösvalta asiassa pysyisi kansallisena. Aika näyttää valmistuisiko säännösmuutos tulevana vuotena siten, että esimerkiksi 2018 alkaen säännösmuutos voitaisiin installoida suomalaiseen järjestelmään. Osakeyhtiöiden tulolähdejaon poistaminen sai lähtölaukauksen Verouutisissa on aikaisemmin todettu, että osakeyhtiöiden tulolähdejaon poistaminen sisältyy Juha Sipilän hallitusohjelmaan. Nyt valtionvarainministeriössä on käynnistetty lainvalmisteluhanke tulolähdejaon poistamiseksi osakeyhtiöiltä TVL:n ja EVL:n osalta. Säännösten olisi tarkoitus olla voimassa vuonna Lainvalmisteluhankkeen tueksi on asetettu erillinen asiantuntijaryhmä. Asiantuntija-ryhmän tulee esittää näkemyksensä pohdittaessa eri vaihtoehtoja malliksi tulolähdejaon poistamiselle sekä edistää asiantuntemuksellaan lainvalmistelun yhteydessä esiin tulleiden ongelmakohtien ratkaisemista. Asiantuntijaryhmän toimikausi on Asiantuntijaryhmän työstä ei julkaista erillistä raporttia. 6

7 Sukupolvenvaihdoshuojennus ja osakevaihto Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksessä (2016:185) Osakevaihtojärjestely ei aiheuttanut lahjoituksessa saadun lahjaverohuojennuksen maksuunpanoa. A oli saanut isältään lahjaksi 10 prosenttia liiketoimintaa harjoittavan B Oy:n osakkeista. A oli saanut ennakkoratkaisun, jonka mukaan lahjoitukseen voitiin myöntää perintö- ja lahjaverolain 55 :n mukainen sukupolvenvaihdoshuojennus. A oli yhdessä isänsä ja sisarensa kanssa allekirjoittanut C Oy -nimisen osakeyhtiön perustamissopimuksen. C Oy:n toimialana oli muun ohella omistaa ja hallita konsernin muita yhtiöitä. Kaikki kolme osakasta olivat yhtiön hallituksen varsinaisia jäseniä. C Oy:ssä oli tarkoitus toteuttaa suunnattu maksullinen osakeanti, jossa tarjotaan uusia osakkeita merkittäväksi osakkeenomistajille heidän omistusosuuksiensa suhteessa. Osakkeiden merkintähinnat oli tarkoitus maksaa apporttiomaisuudella siten, että isä luovuttaa C Oy:lle omistamansa Kiinteistö Oy D:n ja B Oy:n osakkeet. A ja hänen sisarensa luovuttavat C Oy:lle omistamansa B Oy:n osakkeet. Suunniteltujen järjestelyiden jälkeen C Oy omistaisi koko Kiinteistö Oy D:n osakekannan ja 80,51 prosenttia B Oy:n osakekannasta. Kun otettiin huomioon, että B Oy:n osakkeita ei luovutettu ulkopuolisille, vaan osakkeiden omistus pysyi osakevaihdon jälkeen välillisesti samoilla perhepiiriin kuuluvilla henkilöillä ja että A jatkoi lahjaksi saamiinsa osakkeisiin liittynyttä yritystoimintaa C Oy:n hallituksen jäsenenä, KHO katsoi, että A ei luovuttanut suunnitellussa osakevaihdossa pääosaa yrityksestä siten kuin perintö- ja lahjaverolain 55 :n 6 momentissa tarkoitetaan. A:lle ei siten ollut pantava maksuun aiemmin huojennettua lahjaveroa korotuksineen. Tämän vuoksi KHO hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen. Kun otettiin huomioon, että B Oy:n osakkeita ei luovutettu ulkopuolisille vaan osakkeiden omistus pysyi osakevaihdon jälkeen välillisesti samoilla perhepiiriin kuuluvilla henkilöillä ja että A jatkoi lahjaksi saamiinsa osakkeisiin liittynyttä yritystoimintaa C Oy:n hallituksen jäsenenä, KHO katsoi, että A ei luovuttanut suunnitellussa osakevaihdossa pääosaa yrityksestä siten kuin perintö- ja lahjaverolain 55 :n 6 momentissa tarkoitetaan. A:lle ei siten ollut pantava maksuun aiemmin huojennettua lahjaveroa korotuksin. Verohallinto oli antanut A:lle ennakkoratkaisun, jonka mukaan yllä kuvattuja toimia ei voida toteuttaa ilman, että perintö- ja lahjaverolain 55 :n 6 momenttia sovellettaisiin. Hallinto-oikeus oli A:n valitukseen antamalla päätöksellä kumonnut Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun ja lausunut uutena ennakkoratkaisuna, ettei osakevaihtojärjestelyä ole pidettävä sellaisena luovutuksena, joka aiheuttaa lahjoituksessa saadun lahjaverohuojennuksen maksuunpanon. 7

8 Veronkorotus ilmoittamatta jätetyistä tuloista KHO on antanut vuoden 2016 aikana aikaisempaa enemmän ratkaisuja veronkorotukseen liittyen. Helmikuussa 2016 annettiin kolme ratkaisua, joista kaksi sai törkeän huolimattomuuden leiman ja veronkorotus määrättiin verotusmenettelylain 32 3 momentin eli korkeinta veronkorotussäännöstä soveltaen. Yksi tuolloin annetuista päätöksistä ei saanut vastaavaa tuomiota. Lokakuussa 2016 KHO antoi jälleen veronkorotusta koskevan päätöksen (2016:153). Siinä samaan veroilmoitukseen liittyvien laiminlyöntien ja virheiden johdosta voitiin verotusmenettelystä annetun lain 32 :n 1 3 momenttia sovellettaessa määrätä vain yksi veronkorotus. Verovelvollinen oli jättänyt tietoisesti ilmoittamatta määrältään huomattavat vuokratulot. Veronkorotus oli määrättävä mainitun pykälän 3 momentin mukaisesti. Verovelvollisen menettely ei kuitenkaan ilmentänyt nimenomaista veron välttämistarkoitusta tai erityistä suunnitelmallisuutta. Hänen vuokratulojen perusteella maksamansa ennakkovero huomioon ottaen laiminlyöntiin oli liittynyt vain vähäinen vaara siitä, että laiminlyönti olisi johtanut verolta välttymiseen. Laiminlyönnin oli katsottava tapahtuneen lähinnä välinpitämättömyydestä. Verovelvolliselle määrättiin noin 5 prosenttia lisätystä tulosta vastaava veronkorotus. Osakeyhtiön maksamaa korvausta pidettiin palkkana KHO:n päätöksessä 2016:154 otettiin jo toistamiseen tämän vuoden aikana kantaa palkan ja alihankinnan rajanvetoon annettu päätös (KHO 2016:35) johti Verohallinnon antaman palkkaa vai työkorvausta ohjeen radikaaliin muutokseen, kun Verohallinto kanta nykyisestä toimeksiantomaailmasta oli totaalisesti vanhentunut. Tässä viimeisessä päätöksessä taas Verohallintoa voidaan pitää voittajana. A Oy harjoitti kiinteistönvälitystoimintaa A Oy:n ja alalla franchising-yrittäjänä toimineen C Oy:n välisen yhteistyösopimuksen mukaisesti siten, että välityssopimukset tehtiin C Oy:n nimiin ja välityspalkkiot ja asiakasvarat ohjattiin C Oy:n tilille. C Oy maksoi A Oy:lle palkkion, josta C Oy vähensi franchising-maksun ja oman osuutensa. A Oy:tä ei ollut rekisteröity kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeistä annetun lain 3 :ssä tarkoitetuksi välitysliikkeeksi, eikä sillä ollut sanotun lain 5 :ssä tarkoitettua vastaavaa hoitajaa. Sen sijaan C Oy:llä oli kyseinen vastaava hoitaja ja se oli rekisteröity kiinteistönvälitysliikkeeksi. Kun otettiin huomioon yhteistyösopimuksen sisältö sekä se seikka, ettei A Oy voinut oikeudellisesti harjoittaa luvanvaraista kiinteistönvälitystoimintaa itsenäisesti omaan lukuunsa, korkein hallinto-oikeus katsoi, että C Oy:n A Oy:lle maksamaa korvausta ei ollut pidettävä ennakkoperintälain 25 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna työkorvauksena vaan A Oy:n osakkaalle B:lle maksettuna ennakkoperintälain 13 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna palkkana. LISÄTIETOJA Kari Alhola, veroasiantuntija Alhola Consulting Oy ema, puh

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014. Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT

Lisätiedot

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero

Lisätiedot

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Myyntimaan määräytymisestä, yleissäännökset Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun

Lisätiedot

Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015).

Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015). Luontoisedut 2016 Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015). 1 Kotimaassa ja ulkomailla työnantajalta saadut luontoisedut on arvioitava seuraavien perusteiden mukaan:

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Päätös Dnro 1741/32/2006, 24.11.2006 5076 Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Vanhempi versio Antopäivä: 26.11.2012 Diaarinumero: 116/200/2012 Voimassaolo: 1.1.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Ennakkoperinnän avainluvut 2016

Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Ennakkoperinnän avainluvut 2016 Hyvä lukija, Olen koonnut tähän esitteeseen vuoden 2016 ennakkoperinnän keskeiset avainluvut. Esitteeseen on kerätty tietoa seuraavista aiheista: valtion tuloveroasteikko

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

HE 245/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 245/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 175/2016 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Verouutiset Vuodenvaihteen verosäännöksiä. Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava:

Verouutiset Vuodenvaihteen verosäännöksiä. Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava: Verouutiset 4-2017 Vuodenvaihteen verosäännöksiä Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava: Vuodenvaihde on verotuksessa ja erityisesti ns. budjettiverolakin tärkein lakimuutosten voimaantuloajankohta. Vuodenvaihteen

Lisätiedot

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001

Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001 1 3273/32/2001 VEROHALLITUKSEN PÄÄTÖS vuodelta 2002 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001 Verohallitus on 30 päivänä

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat:

Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat: Lähde: www.yrittajat.fi Luontoisedut 2015 Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat: Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

Työpanososinkoa koskevat säännökset ovat TVL 33 b :n 3 mom., EVL 8 :n 1 mom. 4 b) kohta ja EPL 13 a.

Työpanososinkoa koskevat säännökset ovat TVL 33 b :n 3 mom., EVL 8 :n 1 mom. 4 b) kohta ja EPL 13 a. Työpanokseen perustuvan osingon verotus Varatuomari Joachim Reimers Yleistä Työpanososinkoa koskevien säännösten mukaan muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu osinko katsotaan koko määrältään

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Yhdistykset, säätiöt ja verotus

Yhdistykset, säätiöt ja verotus Yhdistykset, säätiöt ja verotus Pekka T. Talari Yhdistykset, säätiöt ja verotus Käsikirja yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksesta EDITA HELSINKI Pekka T. Talari ja Edita Publishing Oy Kansi: Marjut

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2014

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2014 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE Y/10/2013 30.12.2013 1(8) LUONTOISETUJEN VEROTUSARVOT VUONNA 2014 Verohallinto on antanut päätöksen vuoden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Antopäivä Ennakkoratkaisuhakemuksessa on kysytty: 1) Voidaanko ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvattuihin

PÄÄTÖS. Antopäivä Ennakkoratkaisuhakemuksessa on kysytty: 1) Voidaanko ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvattuihin ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Antopäivä 4.9.2019 19/0794/1 Finlex Diaarinumero 00453/19/8510 ASIA Ennakkoratkaisua lahjaveroasiassa koskeva valitus Ennakkoratkaisun hakijat Valittaja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 7.11.2017 Veronkorotuksen perustaso - 2 % lisätystä tulosta tai 10 % lisääntyneestä verosta - vastaisi tuloverotuksen keskimääräistä veronkorotustasoa nykytilassa

Lisätiedot

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään 1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers

Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus. Varatuomari Joachim Reimers Henkilöstöruokailun arvonlisäverotus Päivitetty: Huhtikuu 2013 Varatuomari Joachim Reimers Suomessa työaikaisella ruokailulla on perinteisesti suuri käytännön merkitys. Kautta maan toistatuhatta henkilöstöravintolaa

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain 47 :n muuttamisesta

Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain 47 :n muuttamisesta Lausunto HE VM071:00/2016 Lausunto 22.8.2016 Valtiovarainministeriölle Viite: HE perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta, VM071:00/2016 Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain

Lisätiedot

Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015

Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015 Professori, ma. Juha Lindgren Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015 Kauppatieteellinen tiedekunta Tutkimusryhmästä ja oppiaineesta Talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmä

Lisätiedot

1985 vp. - HE n:o 125

1985 vp. - HE n:o 125 1985 vp. - HE n:o 125.. Hallit~ksen esi~ys Edusku~malle laeiksi perintö- ja lahjaverolain seka tulo- Ja varalhsuusverolatn 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö-

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Verouutiset 2-2016. Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta?

Verouutiset 2-2016. Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta? Verouutiset 2-2016 Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta? Veronkorotukset ovat puhuttaneet pitkään. Viime aikoina liian suuret veronkorotukset on tunnustettu

Lisätiedot

TIEDOTE Luontoisedut 2017 RAVINTOETU

TIEDOTE Luontoisedut 2017 RAVINTOETU Luontoisedut 2017 RAVINTOETU Ravintoedun arvo on 6,40 ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Luontoisedut ja tulorekisteri

Luontoisedut ja tulorekisteri Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työntekijätiedot... 3 2 Asuntoetu... 4 2.1 Esimerkki Asuntoedusta... 4 2.1.1 Vaihtoehto 1/ Kirjataan Asuntoetu täysimääräisenä... 4 2.1.2 Vaihtoehto 2/ Kirjataan Asuntoedun

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Syksy 2011 Johtaja Timo Sipilä

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Syksy 2011 Johtaja Timo Sipilä Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen Syksy 2011 Johtaja Timo Sipilä 1 Pääomatulon tuloveroprosentti Pääomatulon tuloveroprosenttia korotetaan 28 %:sta 30 %:iin. Yhteenlasketun verotettavan

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014. 1028/2014 Verohallinnon päätös

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014. 1028/2014 Verohallinnon päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 1028/2014 Verohallinnon päätös vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista Annettu

Lisätiedot

Tärkeät päivämäärät 2012

Tärkeät päivämäärät 2012 Tärkeät päivämäärät 2012 Ennakon täydennysmaksu 31.1. ilman jäännösveron korkoa ja yhteisöillä veroilmoituksen viimeiseen arkipäivään ilman yhteisökorkoa. Palkkailmoitus tapaturmavakuutusyhtiölle 31.1.

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Milla Forsman OTM Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut mm. yrityskauppoihin

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon

Lisätiedot

Verotuksen käsitteitä ja perusteita

Verotuksen käsitteitä ja perusteita Verotuksen käsitteitä ja perusteita Tuloveroja kerätään Suomessa henkilöiden ja yritysten tuloista ja voitoista valtiolle, kunnille, seurakunnille ja Kansaneläkelaitokselle sekä pakollisina veronluonteisina

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15

SISÄLLYS. Esipuhe 5. Lyhenteet 15 SISÄLLYS Esipuhe 5 1 Ennakkoperintä 2 Ennakonpidätyksen Lyhenteet 15 osana verojärjestelmää 17 1.1 Ennakkoperinnän tarkoitus............................ 17 1.2 Yleisiä periaatteita....................................

Lisätiedot

Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén

Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Perintö- ja lahjaverotus Verovelvollisuus 1. Suomessa asuminen varsinainen asunto ja koti (PerVL 4 ja 18 )

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus oikeuskäytäntöön. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ajankohtaiskatsaus oikeuskäytäntöön. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Ajankohtaiskatsaus oikeuskäytäntöön Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 1 KHO 2011/ 2698 Palkkatulosta myönnettävä moottorisahavähennys koski myös moottorisahakorvauksen nimellä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Viite: VM2016-00135 VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Suomen Veroasiantuntijat ry ( SVA ) kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi arvonlisäverolain muuttamisesta sekä lausuu kunnioittaen

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Taloushallinnon verolait

Taloushallinnon verolait Taloushallinnon verolait Jaakko Ossa Talentum Pro Helsinki 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Jaakko Ossa Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Saara Palmberg Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1255/2013 Voimalaitosverolaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Muutoksia varainsiirtoverotukseen Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan

Lisätiedot

LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI ( )

LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI ( ) 1 LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI (18.7.2016) Esityksen poliittinen tausta Esitys yrittäjävähennyksestä juontaa juurensa Suomen Yrittäjien (SY)

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 1 Pääomatulon tuloveroprosentti Pääomatulon tuloveroprosenttia korotetaan 28 %:sta 30 %:iin.

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennys myönnettäisiin myös

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotettava tulo ja kirjanpito Kirjanpitolaki (KPL) International

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE...

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE... SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ............. 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET..................... 12 Verovuosi.............................................. 12 Ennakkoperintä.........................................

Lisätiedot