Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain 47 :n muuttamisesta
|
|
- Anna Tyyne Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto HE VM071:00/2016 Lausunto Valtiovarainministeriölle Viite: HE perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta, VM071:00/2016 Hallituksen esityksestä laiksi perintö- ja lahjaverolain ja tuloverolain 47 :n muuttamisesta Suomen Vuokranantajat Yleistä antaa lausunnon asiassa ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa. Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat noin asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin asukasta. Suomen Vuokranantajat näkee hallituksen esityksen hyvänä veropolitiikkana, jolla vahvistetaan suomalaista omistusta ja jatkuvuutta sukupolvenvaihdostilanteessa. Suunta on veropolitiikassa oikea. Asuntotarjonnan lisääminen ja työllisyyden parantaminen Työllisyyden parantaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Suomen Vuokranantajat pitää tärkeänä, että perintö- ja lahjaveron keventämisen ja sukupolvenvaihdoksen verohuojennuksiin otetaan mukaan myös sijoitusasunnot. Tällä lisätään ja varmistetaan pääomien säilyminen vuokra-asuntomarkkinoilla. Vuokra-asuntojen ja vuokra-asumisen kysyntä kasvaa erityisesti kaupungistumisen myötä. Myös verotuksen pitää tukea sitä, että mahdollisimman moni vuokra-asunto säilyy vuokrauskäytössä myös sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Samat huojennussäännöt kuin mitkä koskevat yrityksiä ja maatiloja, pitäisi koskea myös lahjana tai perintönä saatua vuokra-asuntoa, jos asunto säilyy vuokrauskäytössä. Tämä osaltaan varmistaisi pääomien säilymisen vuokra-asuntomarkkinoilla. Pieni osa
2 2 (5) yksityisistä asuntosijoittajista on yhtiöittänyt toimintansa ja he näin ollen pääsevät huojennuksen piiriin perintötilanteessa. Erityisen tärkeää ja yhdenmukaista olisi kuitenkin se, että myös suorassa omistuksessa olevien asuntojen yksityisiä vuokranantajia kohdeltaisiin samalla tavalla. Riittävällä vuokra-asuntojen tarjonnalla parannetaan työllisyysedellytyksiä erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla. Kun vuokra-asunnot saadaan sukupolvenvaihdoshuojennuksilla tehokkaammin pysymään vuokrauskäytössä myös perintö- ja lahjatilanteissa, esitys on lähes veroneutraali. Huojennussäännösten laajentaminen koskemaan sijoitusasuntoja toimii myös kannustimena yksityishenkilöille ostaa sijoitusasuntoja ja siirtää niitä perillisille. Tarjonnan lisääminen on myös paras tapa hillitä vuokrien kasvua, mikä on työllisyyden ja kansantalouden näkökulmasta järkevää ja kannattavaa. Liiketoimintana sijoittaminen asuntoihin ei myöskään eroa muusta liiketoiminnasta siten, että olisi edes perusteita pitää sitä erillisenä ja huojennussäännösten ulkopuolisena toimialana. Perintö- ja lahjaveron huojennus ja lain muutostarpeet vuokranantajien näkökulmasta Sukupolvenvaihdoksen huojennussääntöjen tulisi koskea myös vuokrauskäytössä olevien asuntojen perintö- ja lahjatilanteita. Tämä tarkoittaisi perintöverolainmukaisten maksuunpanohuojennusten ja maksuaikahuojennusten (PerVL 55, 56 ja 57 ) ulottamista koskemaan myös sijoitusasuntoja. Perintö- ja lahjaverolakia on pykälien 55, 56 ja 57 osalta muutettava edellä mainittujen perustelujen nojalla seuraavasti: 55 Perintö- tai lahjaverosta jätetään verovelvollisen Verohallinnolle ennen verotuksen toimittamista tekemästä pyynnöstä osa maksuunpanematta, jos: 1) veronalaiseen perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, sijoitusasunto, muu yritys tai osa niistä; 2) verovelvollinen jatkaa perintönä tai lahjana saaduilla varoilla maatalouden tai maa- ja metsätalouden harjoittamista, vuokraamista tai muuta yritystoimintaa perintönä tai lahjana saadulla maatilalla, sijoitusasunnolla tai näin saadussa yrityksessä; ja 3) edellä 1 kohdassa tarkoitetusta maatilasta, sijoitusasunnosta, muusta yrityksestä tai niiden osasta määrätyn perintö- tai lahjaveron suhteellinen osa koko verosta on suurempi kuin 850 euroa. Maksuunpanematta jätettävän veron osan laskemiseksi vähennetään tämän lain mukaan määrätystä verosta vero, joka perintöosuudesta tai lahjasta olisi määrättävä,
3 3 (5) jos maatilan maatalousmaa ja sitä vastaava CAP-maatilatukioikeus, rakennukset, rakennelmat, koneet, kalusto ja laitteet sekä niihin kohdistuvat velat samoin kuin muuhun yritykseen kuin maatilaan kuuluva yritysvarallisuus arvostettaisiin määrään, joka vastaa 40 prosenttia verovelvollisuuden alkamista edeltäneeltä vuodelta toimitettavassa tai toimitetussa tuloverotuksessa noudatettavien tai noudatettujen, varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 3 ja 4 luvun mukaisten perusteiden mukaisesta määrästä. Osakeyhtiön yritysvarallisuus sekä sijoitusasunto arvostetaan määrään, joka vastaa 40 prosenttia mainitun lain 4 ja 5 :n mukaisten perusteiden mukaan lasketusta määrästä. Varat, joita ei lueta nettovarallisuuteen, arvostetaan seuraavasti: 1) maatilaan kuuluva metsä 40 prosenttiin sen varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 7 :n mukaisesta arvosta; 2) maatilan asuinrakennus ja metsätalouden tuotantorakennuksen rakennuspaikka 40 prosenttiin varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 5 luvun mukaisten perusteiden mukaisesta määrästä; 3) metsätalouden tuotantorakennukset, koneet ja laitteet 40 prosenttiin niiden verotuksessa poistamatta olevasta hankintamenosta; ja 4) muut varat 40 prosenttiin niiden käyvästä arvosta. Edellä 2 momentissa tarkoitettu erotus tai, jos se on suurempi kuin 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun perintö- ja lahjaveron 850 euron ylimenevä osa, viimeksi mainittu määrä jätetään maksuunpanematta. Jos maatilan, sijoitusasunnon, muun yrityksen tai sen osan luovutus 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on osittain vastikkeellinen ja vastike on enemmän kuin 50 prosenttia käyvästä arvosta, maatilaan, sijoitusasuntoon, muuhun yritykseen tai sen osaan kohdistuva lahjavero jätetään kokonaan maksuunpanematta. Jos verovelvollinen luovuttaa pääosan maatilasta, sijoitusasunnosta, muusta yrityksestä tai sellaisen osasta, josta on myönnetty 2 tai 3 momentissa tarkoitettu huojennus, ennen kuin viisi vuotta on kulunut perintö- tai lahjaverotuksen toimittamispäivästä, verovelvollisen maksettavaksi pannaan tämän pykälän nojalla maksuunpanematta jätetty vero korotettuna 20 prosentilla. Verovelvollisen on tehtävä 6 momentissa tarkoitettua luovutusta koskeva ilmoitus Verohallinnolle kolmen kuukauden kuluessa omaisuuden luovuttamisesta. Maksuunpanossa noudatetaan soveltuvin osin, mitä 40 :ssä säädetään.
4 4 (5) Edellä 2 momenttia sovellettaessa maatalousmaa ja samalla luovutettava maatalousmaata vastaava CAP-maatilatukioikeus arvostetaan yhdessä määrään, joka vastaa 40 prosenttia maatalousmaan varallisuusverotuksessa noudatetusta arvosta. 56 Jos maatilasta, sijoitusasunnosta, muusta yrityksestä tai niiden osasta määrätyn perintö- tai lahjaveron suhteellinen osa koko verosta on euroa tai enemmän ja jos 55 :n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa mainitut edellytykset ovat olemassa, tämän veron osan maksuaikaa pidennetään verovelvollisen ennen verotuksen toimittamista Verohallinnolle tekemästä pyynnöstä. Vero, jonka maksamiseen on myönnetty pidennystä 1 momentin mukaan, kannetaan yhtä suurina, vähintään 850 euron suuruisina vuotuiserinä enintään viiden vuoden aikana sen mukaan kuin valtiovarainministeriön asetuksella tarkemmin säädetään. Pidennetyltä maksuajalta ei peritä korkoa. Useamman kuin viiden vuoden aikana kannettava vero vanhentuu verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain poiketen kymmenen vuoden kuluttua laskettuna sitä seuranneen vuoden alusta, jona vero on määrätty. Jos verovelvollinen luovuttaa pääasiallisen osan edellä tarkoitetusta maatilasta, sijoitusasunnosta, muusta yrityksestä tai sellaisen osasta, Verohallinto määrää kaikki vielä tällöin maksamatta olevat maksuerät kannettaviksi seuraavan kantoerän yhteydessä. 57 Edellä 55 ja 56 :ssä tarkoitetaan maatilan, sijoitusasunnon tai muun yrityksen osalla myös vähintään yhtä kymmenesosaa maatilan, sijoitusasunnon tai yrityksen omistamiseen oikeuttavista osakkeista tai osuuksista. Tuloverolain 47 :n luovutusvoittoverotusta koskevien säännösten muuttaminen Lakimuutoksessa esitetään, että tuloverolain luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä muutettaisiin siten, että myytäessä perintönä tai lahjana saatu maatila, muu yritys tai sen osa, johon on sovellettu perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevia säännöksiä, hankintamenona pidettäisiin sitä määrää, josta perintö- tai lahjavero on aikanaan suoritettu.
5 5 (5) Uudistettuun lakipykälään olisikin edellä mainittujen perustelujen nojalla lisättävä peritty sijoitusasunto, jos se säilyy vuokrauskäytössä. Pykälätekstiä on näin ollen muutettava vastaavasti: Luovutettaessa viimeksi mainitun ajan jälkeen vastikkeetta saatu maatila, vuokrauskäytössä säilyvä sijoitusasunto taikka muu yritys, tai sellaisen osa, johon on sovellettu perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 55 :ssä tarkoitettua huojennusta, hankintamenona pidetään sitä määrää, josta vero on suoritettu. SUOMEN VUOKRANANTAJAT RY Mia Koro-Kanerva toiminnanjohtaja, OTM
1994 vp - HE 174 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 174 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 55 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten,
Esillä oleva artikkeli käsittelee yksinomaan sukupolvenvaihdoksen kohtelua perintö- ja lahjaverotuksessa.
Sukupolvenvaihdos perintö- ja lahjaverotuksessa Varatuomari Joachim Reimers Yleistä Sukupolvenvaihdos on moniulotteinen prosessi, joka edellyttää eri osa-alueiden asiantuntemusta. Sukupolvenvaihdoksessa
HE 245/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 175/2016 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 55 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että
1. Nykytila. HE 104/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 104/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten,
PÄÄTÖS. Antopäivä Ennakkoratkaisuhakemuksessa on kysytty: 1) Voidaanko ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvattuihin
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS Antopäivä 4.9.2019 19/0794/1 Finlex Diaarinumero 00453/19/8510 ASIA Ennakkoratkaisua lahjaveroasiassa koskeva valitus Ennakkoratkaisun hakijat Valittaja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara
SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014
Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,
Sukupolvenvaihdoksen verotus
Sukupolvenvaihdoksen verotus Janne Juusela Sami Tuominen Sukupolvenvaihdoksen verotus Talentum Media Oy Helsinki 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1
Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
HE 107/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi omistajayrittäjien varallisuusverohuojennusta
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Timo Sipilä 19.3.2015 Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapoja Kauppa Lahjanluonteinen kauppa Lahja Toteuttamistapa vaikuttaa veroseuraamuksiin Keskeisiä
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VEROTUS
Janne Juusela Sami Tuominen SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VEROTUS Alma Talent 2018 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3531-7
Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011
Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta
Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta Pasi Holm ja Leena Kerkelä 5.6.2014 Ruotsin (2004) ja Norjan (2014) poistivat perintö-
ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS
Raimo Immonen Juha Lindgren ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS Alma Talent 2017 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy, Raimo Immonen ja Juha Lindgren Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
ONNISTUNUT SUKUPOLVEN- VAIHDOS. Raimo Immonen Juha Lindgren
ONNISTUNUT SUKUPOLVEN- VAIHDOS Raimo Immonen Juha Lindgren TALENTUM Helsinki 2013 4., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy, Raimo Immonen ja Juha Lindgren ISBN: 978-952-14-2012-2 Kustantaja:
HE 123/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö-
HE 123/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a :n sekä perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1
Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1 1. Johdanto 1 1.1. Kirjan tavoite 1 1.2. Tutkimuksen rakenne 2 1.3. Perintö- ja lahjaverotus ja veropolitiikka 5 1.4. Edunvalvontavaltuutus
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos
Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä
Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia
Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia Pertti Ruuska Toivo-tiedonvälitys MTK-Keski-Suomi ry Konnevesi Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdosluovutus Maatilan
ESITTELYSSÄ SKAL LAKIPALVELUT
ESITTELYSSÄ SKAL LAKIPALVELUT Sami Puska Polttoainekuljetukset-seminaari 11.4.2019 MITÄ ME TEEMME? Kuljetussopimukseen liittyvät ongelmat? Kaluston hankinta tai luovutus? Ajo- ja lepoaikaasetuksen soveltaminen?
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
HE 117/2006 vp. neisto-osakkeen arvona pidettäisiin poistamatta olevaa hankintamenoa. Lakiin ehdotetaan lisäksi lisättäväksi metsämaan,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain sekä metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi varojen arvostamisesta
OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA
OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA PIRKANMAAN YRITYSVÄLITYS OY Yli sata toteutettua yrityskauppaa Useita yritysoston konsultointeja Lukuisia sukupolvenvaihdoskonsultointeja Rauno Toikka, yritysvälittäjä, tilitoimistoyrittäjä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen
Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies
Perintö- ja lahjaverotus keveni Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus Historiasta käyttöön v. 1919 aluksi määräaikainen laki nykyinen laki v. 1940 lukuisia muutoksia Miksi verotulot perinnön/lahjan
Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti
Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:
Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,
Perintösuunnittelu Vero
Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein
Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta
Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n
Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari
Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut
Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:
Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö
Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.
Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS
MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen
1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1989 vp. - HE n:o 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteän omaisuuden yhteydessä luovutetun irtaimen
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204
Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 Oulu Viite Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 28.12.2016 n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Asia Rovaniemen
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta
Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan
Ajankohtaiskatsaus veropolitiikkaan. Johtaja Timo Sipilä
Ajankohtaiskatsaus veropolitiikkaan 2019 Johtaja Timo Sipilä Pääomatulon verotus Pääomatulon verokanta ei ole vaalikaudella muuttunut. Täten pääomatulon veroprosentti on edelleen 30 % ja 30 000 euron verotettavan
1985 vp. - HE n:o 125
1985 vp. - HE n:o 125.. Hallit~ksen esi~ys Edusku~malle laeiksi perintö- ja lahjaverolain seka tulo- Ja varalhsuusverolatn 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö-
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä. Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV
Metsätilan omistusjärjestely Metsätilakauppa/Etelä-Savon yhteismetsä Antti Tiihonen Mhy Etelä-Savo Järvi-Suomen Metsätilat Oy LKV Vantaa 14.4.2018 4 henkilöä hoitaa metsätilan omistusjärjestyihin liittyviä
HE 53/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten,
Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:
Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,
EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa
EDUSKUNNAN VASTAUS 250/2006 vp Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi
Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -
EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta
Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto
Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys
Maatilan sukupolvenvaihdos. Kaustinen
Maatilan sukupolvenvaihdos Kaustinen 31.10.2018 Ohjeet Ennakkoratkaisuhakemus - maatilan sukupolvenvaihdos Varojen arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa Uusin ohje 25.9.2018 voimassa 1.1.2019 jälkeen
LUONNOS ESITYKSEN PÄÄSIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
LUONNOS 24.6.2014 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄSIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolakia.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1982 vp. n:o 200 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräitä tuotannollisia investointeja koskevista väliaikaisista poikkeuksista liikevaihtoverolakiin annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp- HE 206 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen
11.8.2014 Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen Pellervon taloustutkimus PTT Pasi Holm, toimitusjohtaja Esitys: Rajaveroprosentteja nostetaan kautta linjan 1- prosenttiyksikköä ja väliaikaiseksi
BusinessPlaza. Sukupolvenvaihdos
BusinessPlaza Sukupolvenvaihdos Sisällys 1. Valmistelu... 3 2. Toteuttamisvaihtoehtojen kartoittaminen... 3 Toteuttamisvaihtoehdot... 3 Kauppa... 3 Lahja ja lahjanluonteinen kauppa... 5 Jakautuminen...
Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos
Pikaopas yrityksen sukupolvenvaihdos www.tuokko.fi Yrityksen sukupolvenvaihdos vaatii huolellista suunnittelua Yrityksen sukupolvenvaihdos on monessa yrityksessä ainutkertainen tapahtuma, jonka suunnittelu
Laki. veronkantolain muuttamisesta
Laki veronkantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan veronkantolain (769/2016) 26 ja 41 :n 2 momentti, muutetaan 7 :n 2 momentti, 11 :n 2 ja 4 momentti, 14 :n 1 momentti, 16 :n 1
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille 30.10.2017 TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Johanna Lindvall, johtava talousasiantuntija Johanna.Lindvall@finanssila.fi 040 753 0204 Ville Kujanen,
Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:
Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö
1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään
1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Maatilan sukupolvenvaihdos
Huom! Tässä esityksessä olevat tiedot ovat 24.1.2018 tilanteen mukaiset Maatilan sukupolvenvaihdos Kälviä 24.1.2018 Eila Heiska Maatilan luovutuksen huojennukset Perintö- ja lahjaverolain 55 :n huojennuksen
Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus
Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus SUKUPOLVENVAIHDOS Asetetaan tavoitteet tilanpidon jatkumiselle Jakamattomana suvun hallussa Jaetaan Myydään tai vuokrataan Jatkajan koulutus ja valmistautuminen Tilakaupan
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia
Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennys myönnettäisiin myös
Sukupolvenvaihdos ja verotus 4.2.2015
Sukupolvenvaihdos ja verotus 4.2.2015 Koottuja kommentteja Yhtiöllä menee huonosti, ei omistusta nyt kannata siirtää Lahjaveroa ei sitten makseta yhtään! Perintövero poistuu, odotellaan kaikessa rauhassa
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
HE 144/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi varallisuusverolaki.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain kumoamisesta ja laiksi varojen arvostamisesta verotuksessa sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi varallisuusverolaki.
OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA
OMISTAJANVAIHDOSILTAPÄIVÄ KALAJOELLA Omistajanvaihdoksen eri toimenpiteet Sukupolvenvaihdoksen huojennukset 16.6.2015 OMISTAJANVAIHDOKSEN ERI TOIMENPITEET Suunnittelu Aloitus riittävän ajoissa Asiantuntijan
Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta
Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat
Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun
Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6
Maa- ja metsätalousvaliokunnalle
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2005 vp Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 30 päivänä maaliskuuta 2005
Yhteenveto verojen maksutilanteesta
Yhteenveto 1 (4) Verohallinto.540A.L0004318170 Pertti Palkansaaja Esimerkkitie 16 A 1 00100 HELSINKI 30.11.2018 Asiakirjan tunnus L0004318170 Yhteenveto muodostetaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä,
Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta
Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus
Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Polvelta Toiselle Seinäjoki 8.11.2014 Marjaana Mokkilan edellisen vuoden messujen aineisto päivitettynä Kalle Isotalo Pohjois-Savon verotoimisto NIMIPERIAATE Lähtökohtaisesti
UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta.
Valtiovarainministeriölle Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta. Valtiovarainministeriö on varannut Perheyritysten
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun
EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
SPV MAATILALLA. Seinäjoki 8.11.2014
SPV MAATILALLA Seinäjoki 8.11.2014 Sukupolvenvaihdos on henkinen ja taloudellinen prosessi Kyse maatilan omistuksesta ja perheyrittäjyydestä (toimeentulosta) Onnistunut spv edellyttää henkistä, tuotannollista
SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE...
SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ............. 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET..................... 12 Verovuosi.............................................. 12 Ennakkoperintä.........................................
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä
APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus
Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen
Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun
APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä
APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus
1992 vp - HE 119 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 119 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että talletusten ja obligaatioiden
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa
Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13
SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17
SUKUPOLVENVAIHDOS JA VEROTUS OSAKEYHTIÖSSÄ
Salla Hänninen SUKUPOLVENVAIHDOS JA VEROTUS OSAKEYHTIÖSSÄ Case: Yritys X Oy SUKUPOLVENVAIHDOS JA VEROTUS OSAKEYHTIÖSSÄ Case: Yritys X Oy Salla Hänninen Opinnäytetyö Kevät 2013 Liiketalouden koulutusohjelma
Sukupolvenvaihdos maatilalla
Sukupolvenvaihdos maatilalla Seinäjoki 08.03.2019 Olavi Kuja-Lipasti ProAgria Etelä-Pohjanmaa Onnistunut omistajanvaihdos hanke Sukupolvenvaihdos vaatii valmistautumista Kyse maatilan omistuksesta, toimeentulosta
Sakari Kumpula OSAKEYHTIÖN SUKUPOLVENVAIHDOS PERINTÖVEROTUKSESSA KUOLINPESÄN OSAKKAIDEN VAIHTOEHDOT
Sakari Kumpula OSAKEYHTIÖN SUKUPOLVENVAIHDOS PERINTÖVEROTUKSESSA KUOLINPESÄN OSAKKAIDEN VAIHTOEHDOT Opinnäytetyö Kajaanin ammattikorkeakoulu Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Liiketalouden
HE 175/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolakia sekä tuloverolakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolakia sekä
Maatilan sukupolvenvaihdos Karstula
Maatilan sukupolvenvaihdos Karstula 8.10.2018 SUKUPOLVENVAIHDOS Asetetaan tavoitteet tilanpidon jatkumiselle Jakamattomana suvun hallussa Jaetaan Myydään tai vuokrataan Jatkajan koulutus ja valmistautuminen
Ajankohtaiskatsaus oikeuskäytäntöön. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Ajankohtaiskatsaus oikeuskäytäntöön Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 1 KHO 2011/ 2698 Palkkatulosta myönnettävä moottorisahavähennys koski myös moottorisahakorvauksen nimellä
Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén
Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén Perintö- ja lahjaverotus Verovelvollisuus 1. Suomessa asuminen varsinainen asunto ja koti (PerVL 4 ja 18 )
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),