Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista kirjanpitäjälle"

Transkriptio

1 Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat

2 Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä poistettiin viittaus toimintakertomukseen Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Jollei kirjanpitolaissa säädettyjen velvoitteiden noudattaminen aikaansaa oikeaa ja riittävää kuvaa, sitä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa Tietoja, jotka on kirjanpitolain tai muun lain mukaan ilmoitettava toimintakertomuksessa, ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa liitetietona Kirjanpitolaki ei edellytä toimintakertomuksen laatimista pien- tai mikroyritykseltä Asunto-osakeyhtiön tai säätiön on kuitenkin aina laadittava toimintakertomus, jossa ilmoitetaan asunto-osakeyhtiölaissa tai säätiölaissa edellytetyt tiedot Osuuskunnan on ilmoitettava osuuskuntalaissa edellytetyt tiedot joko toimintakertomuksessa tai tilinpäätöksen liitetietoina 2

3 Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Mikroyrityksen suojasatamasäännös: Mikro-osakeyhtiön (ja sellaisen mikrohenkilöyhtiön, jonka kaikki vastuunalaiset yhtiömiehet ovat osakeyhtiöitä) tilinpäätös täyttää oikean ja riittävän kuvan vaatimuksen, jos siinä esitetään pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista annetussa asetuksessa mikroyritykseltä edellytetyt tiedot Muun mikroyrityksen on esitettävä lisäksi sen oikeushenkilömuotoa koskevassa laissa säädetyt tilinpäätös- ja toimintakertomustiedot Mikroyritys, jos enintään yksi ylittyy päättyneellä ja sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella Pienyritys, jos enintään yksi ylittyy päättyneellä ja sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella Taseen loppusumma Liikevaihto Henkilöstömäärä

4 Yritysten veroilmoitusten jättöajat Liikkeen- tai ammatinharjoittaja Sekä 5 lomake että esitäytetty veroilmoitus Palautuspäivä voi olla myös 9.5. tai Kiinteistöveroilmoitus 9.5. tai Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö Tuloveroilmoitus Kiinteistöveroilmoitus Osakeyhtiö Tuloveroilmoitus 4 kk:n kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien Tilikausi päättyi => Veroilmoitus on annettava viimeistään Kiinteistöveroilmoitus Siitä riippumatta, milloin tilikausi päättyi ja tuloveroilmoitus on annettava 4

5 Jäännösverot ja veronpalautukset verovuodelta 2016 Verovuoden 2016 jäännösveron eräpäivät ja Jäännösverolle alkoi kertyä korkoa helmikuun alusta Korko juoksee jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivään asti 0,5 % 2,0 % siitä osasta jäännösveroa, joka ylittää euroa Jäännösvero on käytännössä koroton noin euroon asti Ennakon täydennysmaksu katkaisee koron kertymisen Ennakon täydennysmaksu on maksettava viimeistään Veronpalautukset verovuodelta 2016 maksetaan pankkitileille Veronpalautukselle kertyy korkoa 0,5 % helmikuun alusta marraskuun loppuun saakka 5

6 Osakeyhtiön jäännösvero ja veronpalautus Verovuosi 2016 Jäännösverolle kertyy maksettavaa yhteisökorkoa veroilmoituksen viimeistä antopäivää seuraavasta päivästä jäännösveron eräpäivään asti Viitekorko lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä 2,0 % vuonna 2017 Verovuosi 2017 Jäännösverolle kertyy huojennettua viivästyskorkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä jäännösveron eräpäivään asti Viitekorko lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään 0,5 % Jos verovuosi päättyy viimeistään syyskuun 2017 lopussa, huojennettu viivästyskorko lasketaan veroilmoituksen viimeistä antopäivää seuraavasta päivästä, kuitenkin viimeistään alkaen 6

7 Osakeyhtiön jäännösvero ja veronpalautus Verovuosi 2016 Ennakon täydennysmaksua voi maksaa verotuksen päättymistä edeltävän kuukauden loppuun saakka Ennakon alentamista voi hakea veroilmoituksen viimeiseen jättöpäivään saakka Verovuosi 2017 Ennakon täydennysmaksua voi maksaa saakka, sen jälkeen voi hakea lisäennakkoa verotuksen päättymiseen saakka Myös ennakon alentamista voi hakea verotuksen päättymiseen saakka 7

8 Osakeyhtiön jäännösvero ja veronpalautus Verovuosi 2016 Veronpalautukselle kertyy palautettavaa yhteisökorkoa veroilmoituksen viimeistä jättöpäivää seuraavasta päivästä palautuskuukautta edeltävän kuukauden loppuun Viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään 0,5 % 0,5 % vuonna 2017 Verovuosi 2017 Veronpalautukselle kertyy korkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden alusta palautuspäivään asti Viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään 0,5 % Jos verovuosi päättyy viimeistään syyskuun 2017 lopussa, korko lasketaan veroilmoituksen viimeistä antopäivää seuraavasta päivästä, kuitenkin viimeistään alkaen 8

9 Sähköinen ilmoittaminen pakolliseksi Arvonlisäveroilmoitus ja muut oma-aloitteisista veroista annettavat ilmoitukset on pitänyt antaa sähköisesti ja sen jälkeen alkavilta verokausilta Yhteisön ja yhteisetuuden sekä muun verovelvollisen, joka on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, on pitänyt ilmoittaa tilinumeron muutos sähköisesti alkaen Yhteisön ja yhteisetuuden on annettava tuloveroilmoitus ja tehtävä ennakon muutosvaatimus sähköisesti alkaen Verohallinto voi erityisestä syystä hyväksyä paperisen ilmoituksen tai vaatimuksen 9

10 Yrittäjävähennys Yrittäjävähennys myönnetään ensimmäisen kerran vuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa Yrittäjävähennys tehdään luonnollisen henkilön tai kuolinpesän tulona verotettavasta elinkeinotoiminnan, maatalouden, metsätalouden tai porotalouden tulosta Vähennys koskee mm. liikkeen- tai ammatinharjoittajia sekä avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehiä Yrittäjävähennyksenä vähennetään 5 % elinkeinotoiminnasta, maataloudesta, metsätaloudesta tai porotaloudesta saadusta tulosta 10

11 Esimerkki Ammatinharjoittajan verovuoden 2017 elinkeinotoiminnan tulos on Elinkeinotoiminnan tuloksesta vähennetään ensin aikaisempien vuosien vahvistetut elinkeinotoiminnan tappiot Jos elinkeinotoiminnan vahvistettuja tappioita on 2 000, jaettavaksi yritystuloksi jää Jos elinkeinotoiminnan tappiot on aikanaan vaadittu vähennettäviksi pääomatuloista, jaettava yritystulo on Jaettavasta yritystulosta vähennetään yrittäjävähennys 5 % Jos jaettava yritystulo on , yrittäjävähennys on Jos jaettava yritystulo on , yrittäjävähennys on Jäljelle jäävä määrä tai jaetaan verotettavaksi ansio- ja pääomatulona 11

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Ennakonkanto Uusia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran yhteisön verovuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, ja ennakon määräämistä koskevia

Lisätiedot

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.11.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 23.11.2017 Ohjelma Mikä muuttui verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme

Lisätiedot

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30 Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 4.10.2017 klo 10:00 11:30 Ohjelma Mikä muuttuu verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6)

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) VEROHALLINTO 20.3.2017 1.2 VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6)

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) VEROHALLINTO 1.1.2017 1.0 VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6)

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) VEROHALLINTO 2.1.2018 1.0 VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 208/2009 vp

EDUSKUNNAN VASTAUS 208/2009 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 208/2009 vp Hallituksen esitys vuoden 2010 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi tuloverotusta ja verotuksessa sovellettavia korkoja koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 15.11.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi,

Lisätiedot

Verkkoseminaari kysymykset, aamupäivä (yhteisöt)

Verkkoseminaari kysymykset, aamupäivä (yhteisöt) 1 Verkkoseminaari 4.10. kysymykset, aamupäivä (yhteisöt) KY ei edelleenkään varmaankaan ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"? Kommandiittiyhtiö ei ole yhteisö, eikä yhteisetuus. Kommandiittiyhtiö on verotuksellisesti

Lisätiedot

Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Akava ry Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne 1.7.2016/Dnro VM065:00/2016 Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi

Lisätiedot

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus Veroinfo isännöitsijöille Seija Pyrhönen, Verohallinto Sisältö Verolomake 4 uudistukset Verolomakkeen 4 täyttäminen, sivu 1 Verolomakkeen 4 täyttäminen,

Lisätiedot

Laki. veronkantolain muuttamisesta

Laki. veronkantolain muuttamisesta Laki veronkantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan veronkantolain (769/2016) 26 ja 41 :n 2 momentti, muutetaan 7 :n 2 momentti, 11 :n 2 ja 4 momentti, 14 :n 1 momentti, 16 :n 1

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6)

VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) VEROILMOITUS; YHTEISETUUS, VALTION LAITOS, KUNTA, SEURAKUNTA, ULKOMAINEN KUOLINPESÄ YMS. (6) TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 VOIMASSAOLO... 2 3 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 2 4 TUNNUS-TIETO

Lisätiedot

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.5.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa OmaVero 13.10.2017 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa Kaikki toiminnallisuudet testataan

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2016 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Veroilmoituksen täyttöopas YHTEISETUUS. verovuosi. Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet

Veroilmoituksen täyttöopas YHTEISETUUS. verovuosi. Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/5 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUS JA LIITELOMAKKEET

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 7.11.2017 Veronkorotuksen perustaso - 2 % lisätystä tulosta tai 10 % lisääntyneestä verosta - vastaisi tuloverotuksen keskimääräistä veronkorotustasoa nykytilassa

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE ASIAKASKIRJE 10.01.2007 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2007! Jo vakiintuneen tavan mukaan olen taas näin uuden vuoden alkaessa koonnut tähän ajankohtaisia

Lisätiedot

Yritysmuodot. 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta. Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta. Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Erot eri yritysmuodoissa omistajien vastuu yrityksen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

EV 27/1998 vp- HE 8/1998 vp. Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta

EV 27/1998 vp- HE 8/1998 vp. Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta EV 27/1998 vp- HE 8/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi osakeyhtiölain, osuuskuntalain 9 luvun, asunto-osakeyhtiölain 6 luvun, asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain 8 luvun, avoimesta

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp). Talousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TaVM

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset (23.11. klo 10) Katso-tunniste Miten yhdistys saa Katso-tunnisteen, jos yhdistyksellä ei ole pankkitunnuksia? Yleensä pankkitilit on rahastonhoitajan

Lisätiedot

Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus

Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus Jaksot: 17.10.2011 Arvopapereiden käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa 17.11.2011 Käyttöomaisuus kirjanpidossa

Lisätiedot

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 2 MAATALOUDEN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Auto- ja valmisteverotus sekä maahantuonnin arvonlisäverotus Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä muuttui 1.1.2016

Lisätiedot

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Lausunto 1 (7) 28.11.2016 Eduskunta Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Viite Lausuntopyyntönne 17.11.2016, HE 237/2016 vp Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen

Lisätiedot

HE 208/2016 vp. Kirjanpitolain muuttaminen. Talousvaliokunta Mika Björklund

HE 208/2016 vp. Kirjanpitolain muuttaminen. Talousvaliokunta Mika Björklund HE 208/2016 vp. Kirjanpitolain muuttaminen Talousvaliokunta 9.11.2016 Mika Björklund HE 208/2016 vp kirjanpitolain muuttamiseksi 1. Ei-taloudelliset tiedot (NFI, non-financialinformation) Tilinpäätösdirektiivin

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset (23.11. klo 13) Katso Miten saisimme yhteismetsälle Katso -tunnisteen? Ei ole rekisterissä. Voit hakea Katso-tunnistetta osoitteessa https://yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

HE 237/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

HE 237/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Hallituksen esitys eduskunnalle ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verotusmenettelystä

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 14 b ja 17 b :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 b laissa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja ennakkoperintälain 23 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja ennakkoperintälain 23 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja ennakkoperintälain 23 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia ja ennakkoperintälakia.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1 Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila E Laitila 1 YRITYSTOIMINNAN TAVOITTEENA ON TAVALLISESTI VOITON MAKSIMOINTI TULOT MENOT = MAHDOLLISIMMAN SUURI LUKU VOITTOA VOIDAAN MAKSIMOIDA JOKO LYHYELLÄ

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c Veroilmoituksen täyttöopas YHDISTYKSET SÄÄTIÖT 6C verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6c SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 VEROTUKSEN PÄÄTTYMINEN,

Lisätiedot

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT Liitetiedostojen nimeäminen 2 (8) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ DOKUMENTISTA... 3 2 LIITTEIDEN LÄHETTÄMINEN SÄHKÖISESTI... 3 3 LIITETIEDOSTOJEN

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1998 N:o 294 302. Laki. N:o 294. osakeyhtiölain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1998 N:o 294 302. Laki. N:o 294. osakeyhtiölain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1998 N:o 294 302 SISÄLLYS N:o Sivu 294 Laki osakeyhtiölain muuttamisesta... 1047 295 Laki osuuskuntalain 9 luvun muuttamisesta... 1050

Lisätiedot

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 15.1.2008 1(5) Arvoisa asiakkaamme Tästä tiedotteestamme löydät ajankohtaisia uudistuksia ja muutoksia lakeihin ja viranomaismääräyksiin. Tilintarkastuslaki

Lisätiedot

Laki. kirjanpitolain muuttamisesta

Laki. kirjanpitolain muuttamisesta Laki kirjanpitolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kirjanpitolain (1336/1997) 3 luvun 2, 2 a, 3, 4, 12 ja 13, sellaisina kuin ne ovat, 2, 2 a, 3 ja 4 laissa 1620/2015, 12 laeissa

Lisätiedot

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET Liitetiedostojen nimeäminen 2 (8) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OHJEESTA... 3 2 LIITTEIDEN LÄHETTÄMINEN SÄHKÖISESTI... 3 2.1 Liitetiedoston lähettäminen... 4 2.2 Tuloveroilmoituksen

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

VEROVUODEN 2011 SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET

VEROVUODEN 2011 SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET VEROVUODEN 2011 SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET 10.6.2011 2 (8) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OHJEESTA... 3 2 LIITTEIDEN LÄHETTÄMINEN SÄHKÖISESTI... 3 2.1 Liitetiedoston lähettäminen... 3 2.2 Veroilmoituksen

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C)

YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) VEROHALLINTO 3.1.2017 1.1 YHDISTYKSEN JA SÄÄTIÖN VEROILMOITUS (6C) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Maatalouden veroilmoitus 2011

Maatalouden veroilmoitus 2011 Maatalouden veroilmoitus 2011 2-lomakkeen täyttäminen Lähdeaineistona Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelle 2011, maatalouden veroilmoituksen täyttöohjeet ja Verohallinnon sisäiset koulutusaineistot.

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA

MAATALOUDEN- HARJOITTAJA Veroilmoituksen täyttöopas 2 MAATALOUDEN- HARJOITTAJA verovuosi 2016 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Jukka Hämäläinen OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Osakeyhtiön tilinpäätösmallit ja ohjeistus -kirja : shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"?

Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole yhteisö tai yhteisetuus? 1 Verkkoseminaari 4.10. kysymykset, iltapäivä (tilitoimistot) Yleiset Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"? Kommandiittiyhtiö on verotuksellisesti yhtymä, eikä

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VEROHALLINTO 1.1.2017 1.0 ASUNTO- JA KIINTEISTÖYHTEISÖJEN VEROILMOITUS (4) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN... 2 4 VOIMASSAOLO...

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

Ajankohtaiset veroasiat

Ajankohtaiset veroasiat Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO KIRJANPITO Kirjanpito On tietojärjestelmä, jossa ylläpidetään tietoa yrityksen tai yhteisön taloudellisesta toiminnasta. On sitä, että kerätään ja järjestetään tositteet, rekisteröidään niiden tiedot tietyn

Lisätiedot

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotililain sekä eräiden muiden verotusta koskevien lakien voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä arvonlisäverolain, ennakkoperintälain ja arpajaisverolain väliaikaisesta

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA Veroilmoituksen täyttöopas OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA 6B verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6b SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YRITYKSEN

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Ajankohtaista Verohallinnosta UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Maa- ja metsäverotus Suuria muutoksia ei ole tulossa Puun myynnin verohuojennukset ovat loppuneet Kaikki metsätalouden

Lisätiedot

https://www.tyvi.fi/a/ec/tyvi-r5/p/veroilmoitus2010/form/06b/1055947/vsy06b?s=mqnfl...

https://www.tyvi.fi/a/ec/tyvi-r5/p/veroilmoitus2010/form/06b/1055947/vsy06b?s=mqnfl... Page 1 of 6 Tätä lomaketta käyttävät m.m. osakeyhtiö ja osuuskunta. Nimi BrroBustle Oy Katuosoite tai postilokero PL 39 Asiainhoitaja raimo ruohola Tilikausi, max 18 kk 01.07.2009-30.06.2010 6B ELINKEINOTOIMINNAN

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

Porotalouden verotus. Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi

Porotalouden verotus. Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi Poromiehen verotus Porotalouden verotus Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden verovuosi on poronhoitovuosi poronhoitovuosi 2015-2016 2016 verovuoteen Verotuksen perustietona

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Lausunto 1 (7) 30.8.2016 Valtiovarainministeriö Vero-osasto valtiovarainministerio@vm.fi Viite Lausuntopyyntönne 1.7.2016, VM065:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden

Lisätiedot

MAATALOUDENHARJOITTAJA

MAATALOUDENHARJOITTAJA 2 Veroilmoituksen täyttöopas MAATALOUDENHARJOITTAJA verovuosi 2015 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/veroilmoitus/2 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/6a

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/6a Veroilmoituksen täyttöopas6a ELINKEINOYHTYMÄ verovuosi 2017 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/6a SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 ILMOITA YRITYSTOIMINNAN

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA

OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA Veroilmoituksen täyttöopas OSAKEYHTIÖ JA OSUUSKUNTA 6B verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/6b SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 4 MUUTOKSET

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot