FAKTAT M1. Maankohoaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FAKTAT M1. Maankohoaminen"

Transkriptio

1 Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä. Valtava jäämassa painoi maankuorta peräti 800 metriä sen alkuperäisen aseman alapuolelle. Mannerjää alkoi sulaa reunoilta keskustaa kohti vuotta sitten ilmaston lämmettyä huomattavasti. Mannerjään reuna kulki Merenkurkun saariston ja Korkean Rannikon kohdalla noin vuotta sitten. Vain runsaat 1000 vuotta myöhemmin käytännöllisesti katsoen koko mannerjäätikkö oli sulanut. Sitä mukaa kun jäätikkö oheni, maankuoreen kohdistunut paine helpotti ja maa alkoi kohota. Aluksi maa kohosi nopeasti, yli 10 cm vuodessa, mutta myöhemmin yhä hitaammin. Koko mannerjäätikön sulettua maa oli jo kohonnut 500 metriä. Tämä prosessi kesti 8400 vuotta. Sen jälkeen vuoden aikana nykypäivään saakka alue on kohonnut 286 metriä, mikä on Skulebergetvuoren huipulta mitattu korkein rantaviiva. Tätä nykyä maa kohoaa 8 millimetriä vuodessa, ja tutkijat uskovat, että kestää vielä vähintään vuotta ennen kuin jäljellä olevat 100 maankohoamismetriä on täytetty ja maankohoaminen päättyy. 1. Ilmasto viilenee ja mannerjäätikköä alkaa muodostua. 2. Enimmillään 3 km paksu jääpeite painaa maankuorta 800 metriä alaspäin. 3. Jäätikön alkaessa sulaa ja paineen helpottaessa maakuori alkaa pyrkiä takaisin alkuperäiseen asemaansa. Meidän alueellamme maa nousi peräti 500 metriä jääpeitteen alettua vähetä siihen, kun se oli kokonaan sulanut pois. 4. Vielä on arviolta 100 metriä jäljellä ennen kuin maakuori on saavuttanut entisen asemansa.

2 9 HÖGA KUSTEN KVARKENS SKÄRGÅRD Maankohoamisvauhti on Korkealla Rannikolla/ Merenkurkun saaristossa nykyään 8 mm vuodessa. 1. Merenkurkun saaristo 1000 vuotta sitten 2. Merenkurkun saaristo 500 vuotta sitten 3. Merenkurkun saaristo tällä hetkellä

3 GTK KORKEUS ITÄMEREN YLIMMÄN RANNAN YLÄPUOLELLA

4 SGU Korkean Rannikon Skulebergetissä on mitattu korkein viime jääkauden jälkeinen meriraja (ylin rantaviiva) Itämerellä ja muualla maailmassa. Maa on kohonnut täällä 286 metriä siitä, kun jäätikön reuna kulki alueella vuotta sitten

5 Siis itse jäämassa painaa maankuorta maan sisusta (magmaa) kohti ja kun jäätikkö sitten sulaa, maankuori palaa (joustaa takaisin) alkuperäiselle tasolleen. Tämä ilmiö ymmärretään useimmiten väärin ja luullaan virheellisesti, että vedenpinta on muuttunut (laskenut). Maa on aluksi kohonnut nopeasti, mutta sittemmin sen vauhti on hidastunut. Jäätikkö painoi maankuorta noin 800 metriä alaspäin. Näin tapahtui, kun Skandinavian mannerjäätikön keskus sijaitsi pitkän aikaa Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jopa kolmen kilometrin paksuinen ja suunnattoman painava jäämassa painoi maankuorta alaspäin.

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

1. Vuotomaa (massaliikunto)

1. Vuotomaa (massaliikunto) 1. Vuotomaa (massaliikunto) Vuotomaa on yksi massaliikuntojen monista muodoista Tässä ilmiössä (usein vettynyt) maa aines valuu rinnetta alaspa in niin hitaasti, etta sen voi huomata vain rinteen pinnan

Lisätiedot

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo Syventävä esitelmä Yhteinen maailmanperintö Kuvat: Dragos Alexandrescu, Patricia Rodas, jollei muuta mainita. Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö 1 Maailmanperintö yhteistyössä 63 N Korkea

Lisätiedot

Syventävä esitelmä. Jääkausi ja maankohoaminen

Syventävä esitelmä. Jääkausi ja maankohoaminen Syventävä esitelmä. Jääkausi ja maankohoaminen Kuvat: Dragos Alexandrescu, Patricia Rodas, jollei muuta mainita. Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö 1 Maailmanperintö yhteistyössä 63 N

Lisätiedot

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). 1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Saimaa jääkauden jälkeen

Saimaa jääkauden jälkeen Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Matti.Saarnisto@Saunalahti.fi Suomen luonnon ja Geologian päivän seminaari Imatra 27.8.2016 Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Imatra 27.8.2016 Salpausselät

Lisätiedot

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet 25/6/2014 Eija Rantajärvi Vivi Fleming-Lehtinen Itämeri tietopaketti 1. Tietopaketin yleisesittely ja käsitteitä 2. Havainnoinnin yleisesittely 3. Havainnointikoulutus:

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA

1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA 1 KOKEMÄENJOEN SUISTON MAAPERÄN SYNTYHISTORIA Porin alueen maaperä on Suomen oloissa erityislaatuinen. Poikkeuksellisen paksun maaperäpeitteen syntyyn on vaikuttanut hiekkakiven hauras rakenne. Hiekkakivi

Lisätiedot

Maankohoaminen saaristossa

Maankohoaminen saaristossa Maankohoaminen saaristossa KALVOSARJA 4 1) Ylempi ilmakuva esittää rantaviivaa 1940 luvun loppupuolelta läheltä Siiponjoen suistoa. Maankohoaminen ja joen mereen kuljettama irtain maaaines siirtää rantaviivaa

Lisätiedot

IL~-t~ Marita Kykyri tutkija/arkeologia Kymenlaakson maakuntamuseo MUISTIO. KOTKA, Mussalo, Hevossalmi I r /. Kalastuslaitteen tarkastus 15.9.

IL~-t~ Marita Kykyri tutkija/arkeologia Kymenlaakson maakuntamuseo MUISTIO. KOTKA, Mussalo, Hevossalmi I r /. Kalastuslaitteen tarkastus 15.9. MUISTIO KOTKA, Mussalo, Hevossalmi I r /. Kalastuslaitteen tarkastus 15.9. 2003 '. Leo Hanski (Hanskintie 8, 48310 Kotka) otti yhteyttä allekirjoittaneeseen 19.5. 2003 koskien mahdollista liistekatiskaa,

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 6. Harjut ja jäätikköjokien suistot

Harjoitustehtävä 6. Harjut ja jäätikköjokien suistot Harjoitus 6. Harjut ja jäätikköjokien suistot Tehtävä 1. Kävelkää muodostelman päällä, jotta tunnette korkeuserot ja muodon. - Kuinka korkeuserot muodostuivat? Mietittyänne saatte kartan, joka näyttää

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat

Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 3.2.2010 Lähteitä Allison et al. (2009) The Copenhagen Diagnosis (http://www.copenhagendiagnosis.org/)

Lisätiedot

1 de+200 2 3 de Vedenpinta ylimmässä vesilukossa > 1,5 m D C A D L B H B 1,0 m 4 1 Kiintopidin Kiintopidin a Katkaisupituus = L + b b L Katkaisupituus = a + L + b b L 2 1 1

Lisätiedot

PERNIÖ, KIRJAKKALA. Näytteenottokuoppien kaivuun valvonta

PERNIÖ, KIRJAKKALA. Näytteenottokuoppien kaivuun valvonta Raportti konekaivuun valvonnasta, jonka tutkija Heljä Brusila suoritti 25.8.999 Perniön Kirjakkalan ruukin alueella näytteenottokuoppien kaivuun yhteydessä. PERNIÖ, KIRJAKKALA Näytteenottokuoppien kaivuun

Lisätiedot

MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD

MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD Keijo Nenonen ja Olli Breilin Geologian tutkimuskeskus Geologiska forskningscentralen 1 "Maankohoaminen ei ole yhtäläinen joka paikassa.

Lisätiedot

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA SISÄLLYSLUETTELO 1. HAVAITUT MUUTOKSET MUUTOKSET ILMAKEHÄSSÄ SÄTEILYPAKOTE MUUTOKSET MERISSÄ MUUTOKSET LUMI- JA JÄÄPEITTEESSÄ

Lisätiedot

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta

IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta IPCC 5. arviointiraportti osaraportti 1: ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta Sisällysluettelo 1. Havaitut muutokset Muutokset ilmakehässä Säteilypakote Muutokset merissä Muutokset lumi- ja jääpeitteessä

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon tyvipätkä on osa pitemmästä noin 15 metrisestä aihkimännystä,

Lisätiedot

OPETTAJA. Tehtävä 1. KULTTUURI

OPETTAJA. Tehtävä 1. KULTTUURI Tehtävä 4. Paikannimet ja maankohoaminen Tehtävän tavoitteena on saada oppilaat ymmärtämään, miten paikannimet ovat syntyneet, miten vanhoja ne voivat olla ja millaiselta luonto näytti paikkakuntien/ paikkojen

Lisätiedot

Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt

Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt 1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...

Lisätiedot

Saimaan altaan historia ja Saimaan lohi Matti Hakulinen 20.3.2014

Saimaan altaan historia ja Saimaan lohi Matti Hakulinen 20.3.2014 Saimaan altaan historia ja Saimaan lohi Matti Hakulinen 20.3.2014 1 Esihistoriallinen kalliomaalaus Kirkkonummen Juusjärvellä. Osasuurennoksessa on kala, ehkä lohi, ja sen edessä kalastaja kädet palvonta-asennossa

Lisätiedot

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

4. Nokian osakkeen arvo oli eräänä päivänä 12,70 ja kaksi päivää myöhemmin 11,22. Kuinka monta prosenttia osakkeen arvo oli muuttunut?

4. Nokian osakkeen arvo oli eräänä päivänä 12,70 ja kaksi päivää myöhemmin 11,22. Kuinka monta prosenttia osakkeen arvo oli muuttunut? Perustehtävät 1. Kuinka monta prosenttia a) 5 on luvusta 75 b) 13 cm on 2,2 metristä? 2. Laske a) 15 % luvusta 2340 b) 0,3 % 12000 km:stä. 3. Tuotteen alkuperäinen hinta on a. Kuinka monta prosenttia hinta

Lisätiedot

VILMA 9A 8.12.2011 MINUN KOTISEUTUNI

VILMA 9A 8.12.2011 MINUN KOTISEUTUNI VILMA 9A 8.12.2011 MINUN KOTISEUTUNI Yllä on kuvia minusta ja kavereistani, sillä minun mielestäni kotiseutuun kuuluu kaverit ja harrastukset, sillä ilman niitä Perniö olisi tylsä paikka asua. Sijainti

Lisätiedot

KUVITUS Annika Mannström. TIEDUSTELUT Edukustannus KUSTANTAJA Edukustannus, Helsinki

KUVITUS Annika Mannström. TIEDUSTELUT Edukustannus  KUSTANTAJA Edukustannus, Helsinki O B Kokeet 1 KOPIOINTIEHDOT Tämän verkkoaineiston muokkaaminen on sallittua. Aineiston tulostaminen, kopiointi, välittäminen tai muu jatkokäyttö sellaisenaan tai muokattuna edellyttää kuitenkin oikeudenomistajan

Lisätiedot

Kalajoen Keskuskarin aallokkoselvitys

Kalajoen Keskuskarin aallokkoselvitys Dno 7/420/2015 Kalajoen Keskuskarin aallokkoselvitys Heidi Pettersson, Kimmo Kahma ja Ulpu Leijala 2015 Ilmatieteen laitos (Erik Palménin aukio 1, 00560 Helsinki) PL 503, 00101 Helsinki puh: +358 29 5391000

Lisätiedot

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ

FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ MEKANIIKKA Nopeus ja keskinopeus 6. Auto kulkee 114 km matkan tunnissa ja 13 minuutissa. Mikä on auton keskinopeus: a) Yksikössä km/h 1. Jauhemaalaamon kuljettimen nopeus on

Lisätiedot

Matinkylä-Seura ry. Matinkylän alueen kaupunkipolut NUOTTANIEMI noin 5 km. 1 Aluerakentaminen

Matinkylä-Seura ry. Matinkylän alueen kaupunkipolut NUOTTANIEMI noin 5 km. 1 Aluerakentaminen Matinkylä-Seura ry Matinkylän alueen kaupunkipolut NUOTTANIEMI noin 5 km 1 Aluerakentaminen Matinkylää kaavoitettiin hiljakseen 1940 50- luvulla Rakennushallituksessa ja Helsingin seutukaavaliitossa. Rakennusliike

Lisätiedot

A-osio. Ei laskinta! Laske kaikki tehtävät. MAOL-taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa.

A-osio. Ei laskinta! Laske kaikki tehtävät. MAOL-taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa. MAB2 koe Jussi Tyni Lue ohjeet huolellisesti! Muista, että välivaiheet perustelevat vastauksesi. Muista kirjoittaa konseptille nimesi ja tee pisteytysruudukko konseptin yläreunaan. A-osio. Ei laskinta!

Lisätiedot

Syksyn 2015 Lyhyen matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut

Syksyn 2015 Lyhyen matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut Sksn 015 Lhen matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut Tekijät: Olli Karkkulainen ja Markku Parkkonen Ratkaisut on laadittu TI-Nspire CAS -tietokoneohjelmalla kättäen Muistiinpanot -sovellusta.

Lisätiedot

Konsolin näytössä näkyy käytettäessä ohjaavia viestejä, joita kannattaa tämän ohjeen lisäksi seurata.

Konsolin näytössä näkyy käytettäessä ohjaavia viestejä, joita kannattaa tämän ohjeen lisäksi seurata. 1 Tulostaulun käyttöohje 1. Yleistä Konsolin näytössä näkyy käytettäessä ohjaavia viestejä, joita kannattaa tämän ohjeen lisäksi seurata. Näytön alapuolella olevilla A, B, C jne. painikkeilla voi valita

Lisätiedot

Saaristolainen elämäntapa ilmastonmuutoksen uhat (ja mahdollisuudet) Porvoo 4.6.2013 Esko Kuusisto SYKE

Saaristolainen elämäntapa ilmastonmuutoksen uhat (ja mahdollisuudet) Porvoo 4.6.2013 Esko Kuusisto SYKE Saaristolainen elämäntapa ilmastonmuutoksen uhat (ja mahdollisuudet) Porvoo Esko Kuusisto SYKE Helsinki, Mechelininkatu, helmikuu 2013 1 HAAPASAARI 2 Konsekvenser av klimatförändring antas bli mycket starka

Lisätiedot

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen kaupunki 1 (1) PISPALAN KEVÄTLÄHTEET MAASTOTYÖ Kuva 1 Lähteiden sijainti kartalla Pispalan kevätlähteiden kartoitus suoritettiin 20.4.2011, 3.5.2011 ja 27.5.2011.

Lisätiedot

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE

MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE Aloita asennus katkaisemalla listat sopivaan mittaan. Tee tarvittavat jiiraukset valmiiksi. JIIRAUS: MDF-ja puulistat voit jiirata sahaamalla. NAULAUS: käytä viimeistelynaulainta,

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksesta. Lea saukkonen Ilmatieteen laitos

Ilmastonmuutoksesta. Lea saukkonen Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksesta ja sään ääri ri-ilmiöistä Lea saukkonen Ilmatieteen laitos 9.12.2008 Havaittu globaali lämpötilan muutos 9.12.2008 2 Havaitut lämpötilan muutokset mantereittain Sinisellä vain luonnollinen

Lisätiedot

MUNKINSEUDUN GEOLOGIAA. Koonnut Jani Hurstinen. Kuvat tekijän ellei toisin mainittu.

MUNKINSEUDUN GEOLOGIAA. Koonnut Jani Hurstinen. Kuvat tekijän ellei toisin mainittu. MUNKINSEUDUN GEOLOGIAA Koonnut Jani Hurstinen. Kuvat tekijän ellei toisin mainittu. Munkinseudulla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä Munkkiniemen ja Munkkivuoren alueita Helsingin länsiosassa (kuva

Lisätiedot

Sama jää on peittänyt meidät

Sama jää on peittänyt meidät United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization Korkean Rannikon/ Merenkurkun saariston maailmanperintö Sama jää on peittänyt meidät Opetusmateriaalia Korkean Rannikon/ Merenkurkun saariston

Lisätiedot

Takin mitat Kaulanympärys

Takin mitat Kaulanympärys Takin mitat Kaulanympärys Mittaa kaulanympärys aataminomenan alapuolelta. Ota mitta niin, että mittaajalla on sormi mittanauhan alla. Hartialeveys Mittaa hartialeveys hartioiden uloimmista kohdista. Voit

Lisätiedot

Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä

Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä POHJANMAAN LIITON RANNIKKOSTRATEGIAPROSESSIN ALKUVAIHEET JA ETENEMINEN Pori, 11.3.3009 kaavoitusjohtaja Saini

Lisätiedot

Minun Saimaani. Saimaan juuret

Minun Saimaani. Saimaan juuret Minun Saimaani Saimaan juuret Baltian jääjärvet ja Salpausselät Saimaan jääjärvet Etelä-Saimaan jääjärvi Säämingin jääjärvi Lohikoski jääjärvien sarana Pohjois-Karjalan jääjärvi Jääjärvistä nykypäivään

Lisätiedot

OPETTAJA. Tehtävä 6. Kartat, kylät, tiet. Tehtävä 2. Lisäharjoituksia eri ryhmille. Tehtävä 1. KULTTUURI

OPETTAJA. Tehtävä 6. Kartat, kylät, tiet. Tehtävä 2. Lisäharjoituksia eri ryhmille. Tehtävä 1. KULTTUURI Tehtävä 6. Kartat, kylät, tiet Tehtävän tavoitteena on saada oppilaat tutkimaan vanhaa karttaa sekä tunnistamaan samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Oppilaiden tulee oivaltaa muutokset, jotka ovat tapahtuneet

Lisätiedot

AMPUMATAKIN JA -HOUSUN MITTAUSOHJEET

AMPUMATAKIN JA -HOUSUN MITTAUSOHJEET 25.2.2015 1 AMPUMATAKIN JA -HOUSUN MITTAUSOHJEET MITAT ON OTETTAVA KAIKKIEN NIIDEN ALUSASUJEN PÄÄLTÄ, JOITA AMPUJA PITÄÄ AMPUESSAAN TAKIN JA HOUSUN ALLA. OY TEEMA LINE LTD OY TEEMA LINE LTD. AA 3.9.2012

Lisätiedot

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä Hapetuksen tarkoitus Hapettamiselle voidaan asettaa joko lyhytaikainen tai pitkäaikainen tavoite: joko annetaan kaloille talvisin mahdollisuus selviytyä pahimman yli tai sitten pyritään hillitsemään järven

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha 3514000 3515000 3516000 TUU-11-098 7264000 7265000 7266000 7267000 7267000 7266000 7265000 7264000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä

Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä 100 years of experience Lahti Precision -fluidisointijärjestelmä estää siilojen purkautumishäiriöt Patentoitu fluidisointijärjestelmä jauheiden ja muiden hienojakoisten

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskarsin ShapeCutter Plus-muotoleikkurilla leikkaat helposti erilaisia muotoja joko muotosabluunoiden avulla tai vapaalla kädellä. Muotoleikkuri sopii erilaisille

Lisätiedot

Sama jää on peittänyt meidät

Sama jää on peittänyt meidät United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization Korkean Rannikon/ Merenkurkun saariston maailmanperintö Sama jää on peittänyt meidät Opetusmateriaalia Korkean Rannikon/ Merenkurkun saariston

Lisätiedot

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta

MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ. Nostotyön suuruus ei riipu a) nopeudesta, jolla kappale nostetaan b) nostokorkeudesta c) nostettavan kappaleen massasta MEKANIIKAN TEHTÄVIÄ Ympyröi oikea vaihtoehto. Normaali ilmanpaine on a) 1013 kpa b) 1013 mbar c) 1 Pa Kappaleen liike on tasaista, jos a) kappaleen paikka pysyy samana b) kappaleen nopeus pysyy samana

Lisätiedot

Neeviikuu 4B: Opettajan oppaan liitteet

Neeviikuu 4B: Opettajan oppaan liitteet Neeviikuu 4B: Opettajan oppaan liitteet Kopiontipohjat. Oppikirjan liitteet 2 a. Murtokakut 2 3 2. Kymmenjärjestelmävälineet 4 a. Satataulu 4 b. Satataulu ja kymmensauvat 5 c. Kymmenjärjestelmäalusta 6

Lisätiedot

Gallträskin rantojen stabiliteettilaskelmat Kauniaisten kaupunki

Gallträskin rantojen stabiliteettilaskelmat Kauniaisten kaupunki Gallträskin rantojen stabiliteettilaskelmat Kauniaisten kaupunki 15.9.2004 19385 Gallträskin rantojen stabiliteettitarkastelu Laskelmat Järven rantojen stabiliteettitarkastelu suoritettiin liukupintalaskelmina

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR Jari Nenonen Geologian päivä 30.08.2014 Rokua Geopark Rokua on Osa pitkää Ilomantsista Ouluun ja Hailuotoon kulkevaa harjujaksoa, joka kerrostui mannerjäätikön sulaessa noin 12

Lisätiedot

Höga Kusten retkikunta, Katanpäästä Härnösandiin

Höga Kusten retkikunta, Katanpäästä Härnösandiin Höga Kusten retkikunta, Katanpäästä Härnösandiin (versio 22.1.2017) Seitsemän Colin Archer venekuntaa oli kokoontunut Katanpään linnakesaarelle heinäkuun alussa 2010. Colin Archer purjeveneitä on Suomessa

Lisätiedot

Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä?

Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä? 1 Vedenpinnan nousu Etelä-Saimaan jääjärvessä? MATTI HAKULINEN Teksti täydentää Saimaan jääjärvet kirjassa kuvattua maanäytetutkimusta. Aiheeseen liittyvät kuvat on esitetty kirjassa. 1. Tutkimuspaikka

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima

Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima Jos kaksi eri kappaletta vaikuttavat toisiinsa jollain tavalla, niiden välillä on vuorovaikutus Kahden kappaleen välinen vuorovaikutus saa aikaan kaksi vastakkaista voimaa,

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO Padaslokl, Auttolnen Yleissuunnitelma Si sällvsluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... '...'..'...'...'.. '..3 1.1 Sijainti......3ja4

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Lappeenrannassa PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere 24 2 Pyöräilyn potentiaali

Lisätiedot

Kertaus. Integraalifunktio ja integrointi. 2( x 1) 1 2x. 3( x 1) 1 (3x 1) KERTAUSTEHTÄVIÄ. K1. a)

Kertaus. Integraalifunktio ja integrointi. 2( x 1) 1 2x. 3( x 1) 1 (3x 1) KERTAUSTEHTÄVIÄ. K1. a) Juuri 9 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 5.5.6 Kertaus Integraalifunktio ja integrointi KERTAUSTEHTÄVIÄ K. a) ( )d C C b) c) d e e C cosd cosd sin C K. Funktiot F ja F ovat saman

Lisätiedot

Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012

Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012 1 Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 6 Näkymä alueen

Lisätiedot

Erkki Haapanen Tuulitaito

Erkki Haapanen Tuulitaito SISÄ-SUOMEN POTENTIAALISET TUULIVOIMA-ALUEET Varkaus Erkki Haapanen Laskettu 1 MW voimalalle tuotot, kun voimalat on sijoitettu 21 km pitkälle linjalle, joka alkaa avomereltä ja päättyy 10 km rannasta

Lisätiedot

Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011

Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Akaa Tipuri (Kurisniemi) Tipurintien valaistuslinjan maanrakennustyön arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 2 Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot

Lisätiedot

Teema 7. Maailmanperintöön keskittyvät leirikoulut ja teemapäivät

Teema 7. Maailmanperintöön keskittyvät leirikoulut ja teemapäivät Teema 7. Maailmanperintöön keskittyvät leirikoulut ja teemapäivät Maailmanperintöopetus tarjoaa jännittävän reitin useimpiin Suomen ja Ruotsin opetussuunnitelmien kouluaineisiin. Koulu voi työstää maailmanperintöä

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja uudet liiketoimintamahdollisuudet

Ilmastonmuutos ja uudet liiketoimintamahdollisuudet Ilmastonmuutos ja uudet liiketoimintamahdollisuudet Pirkanmaan yrittäjät By Göran Kari Symlink Technologies Oy 1 Symlink Technologies Oy Ydinajatus ILMASTO YHTEISKUNNAN RAKENNE JA TOIMINTA ILMASTON MUUTOS

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN

ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN Aprés Ski mitä lumileikkien jälkeen? Prof. Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kansallisen IPCC-työryhmän jäsen Viidennet ilmastotalkoot Porin seudulla 20.11.2013 Esityksen

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R

Asennus- ja käyttöohjeet. SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R FI Asennus- ja käyttöohjeet SAVUPIIPPU Perusosa: 15125R Jatko-osat: 15200R, 15225R, 15325R 00000000 00000000 0809 Misa-järjestelmäsavupiippu on testattu standardin EN 1856-1:2009 mukaisesti käytettäväksi

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Juha Laasonen 26.8.2013

Juha Laasonen 26.8.2013 1 (6) LOHIJÄRVEN MAAPADON MÄÄRÄAIKAISTARKASTUS V.. PTL 19.2 MUKAINEN YHTEENVETO EDELLISEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN JÄLKEEN TEHDYISTÄ TÖISTÄ, TARKASTUKSISTA JA MITTAUKSISTA SEKÄ ALUSTAVA ARVIO PADON KUNNOSTA

Lisätiedot

y wwwwwwwww KESKIUOMAVANNE- PYORISSÄ OHJEKIRJA Renkaiden poisottoa sekä päällepanoa varten RENGASTUKKU TIRE & RUBBER EXPORT C:o Helsinki

y wwwwwwwww KESKIUOMAVANNE- PYORISSÄ OHJEKIRJA Renkaiden poisottoa sekä päällepanoa varten RENGASTUKKU TIRE & RUBBER EXPORT C:o Helsinki HJEKIRJ Renkaiden poisottoa sekä päällepanoa varten KESKIUMVNNE- YRISSÄ y wwwwwwwww IRE & RUBBER EXR C:o kron, hio U.S.. RENGSUKKU Helsinki YEISIÄ HJEI: Renkaiden poisotto sekä päällepano keskiuomavanteista

Lisätiedot

2 arvo muuttujan arvolla

2 arvo muuttujan arvolla Mb Mallikoe Määritä funktion f ( ) arvo muuttujan arvolla a) b) c) k 6 a) Määritä suorien y 0 ja y leikkauspiste b) Määritä suoran yhtälö, kun se kulkee pisteen (, ) kautta ja on yhdensuuntainen suoran

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

LIIKENNEVALINNAT VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET BIODIESEL SÄHKÖAUTO YMPÄRISTÖ LIIKENNE YHTEISKUNTA LIIKETALOUS KAVERIT BUSSIT AUTOT

LIIKENNEVALINNAT VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET BIODIESEL SÄHKÖAUTO YMPÄRISTÖ LIIKENNE YHTEISKUNTA LIIKETALOUS KAVERIT BUSSIT AUTOT LIIKENNEVALINNAT YMPÄRISTÖ LIIKENNE YHTEISKUNTA LIIKETALOUS KAVERIT BUSSIT AUTOT MOPOT PYÖRÄILY SAASTEET ILMASTONMUUTOS KASVIHUONEILMIÖ AURINKO TYPPIOKSIDI HIILIDIOKSIDI PÄÄSTÖT VALINTA KÄVELY TERVEYS

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden raportti Aihe: Espoon saaristo Aika: 28.5.2015 torstaina 17.30-20.00 Paikka: Soukan palvelutalo, Soukankaari 7 Läsnä: 22 osallistujaa

Lisätiedot

Työvälineistä komentoihin

Työvälineistä komentoihin Työvälineistä komentoihin Miten GeoGebralla piirretään funktioita? Kohtasitko ongelmia GeoGebran käytössä? Millaisia? Kohtaisitko tilanteita, joissa jonkin funktion piirtäminen GeoGebralla ei onnistunutkaan?

Lisätiedot

Yksikkömuunnokset. Pituus, pinta-ala ja tilavuus. Jaana Ohtonen Språkskolan/Kielikoulu Haparanda-Tornio. lördag 8 februari 14

Yksikkömuunnokset. Pituus, pinta-ala ja tilavuus. Jaana Ohtonen Språkskolan/Kielikoulu Haparanda-Tornio. lördag 8 februari 14 Yksikkömuunnokset Pituus pinta-ala ja tilavuus lördag 8 februari 4 SI-järjestelmän perussuureet ja yksiköt Suure Suureen tunnus Perusyksikkö Yksikön lyhenne Määritelmä Lähde: Mittatekniikan keskus MIKES

Lisätiedot

TEHTÄVIEN RATKAISUT. Luku a) Merkintä f (5) tarkoittaa lukua, jonka funktio tuottaa, kun siihen syötetään luku 5.

TEHTÄVIEN RATKAISUT. Luku a) Merkintä f (5) tarkoittaa lukua, jonka funktio tuottaa, kun siihen syötetään luku 5. TEHTÄVIEN RATKAISUT Luku 4.1 183. a) Merkintä f (5) tarkoittaa lukua, jonka funktio tuottaa, kun siihen syötetään luku 5. Lasketaan funktioon syötetyn luvun neliö: 5 = 5. Saatuun arvoon lisätään luku 1:

Lisätiedot

MERENKURKUN SAARISTO MAAILMANPERINTÖLUETTELOON JO KUULUVAN RUOTSIN KORKEAN RANNIKON TÄYDENNYSALUEEKSI EHDOTETTAVAN KOHTEEN ESITTELY (KÄÄNNÖS) VAASA 20 8 2004 Toimittajat: Leena Rinkineva-Kantola, Susanna

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa: todennäköisyydet ja epävarmuudet Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksen tutkimusyksikkö

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa: todennäköisyydet ja epävarmuudet Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksen tutkimusyksikkö Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa: todennäköisyydet ja epävarmuudet Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksen tutkimusyksikkö KOKONAISUUDEN HALLINTA JA ILMASTONMUUTOS KUNNAN PÄÄTÖKSENTEOSSA

Lisätiedot

FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA

FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 400 110 KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA 7. 14.6.2010 Vesa Laulumaa Sisällys Johdanto 2 Tutkimusalue, sen ympäristö ja vesistöhistoria 2 Inventoinnin kulku

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 352 Päivitetty Pyramidi 4 Luku Ensimmäinen julkaistu versio

Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 352 Päivitetty Pyramidi 4 Luku Ensimmäinen julkaistu versio Pramidi 4 Analttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 5 Päivitett 9..7 Pramidi 4 Luku 8..6 Ensimmäinen julkaistu versio 7.5.6 Korjattu tehtävän 865 ratkaisua. 8..7 Korjattu tehtävässä 85 luku 5 luvuksi

Lisätiedot

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti

Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Fiskars ShapeBoss Kohokuviointisetti Perinteiseen kohokuviointiaskarteluun Suuri työskentelyalusta sopii kaikenkokoisille materiaaleille. Sabluunat voi säilyttää alustan sisällä. Kekseliäs kahden sabluunan

Lisätiedot

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku

Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Kosteikkotalouden pilotoinnin ydinalueeksi Anders Blom 12.1.2015 Turku Mynälahti Pintavesien ekologinen tila 2014: välttävä Ruovikkoa: xx ha USGS/NASA Landsat Program Sensori: Landsat 8 OLI,

Lisätiedot

Matti Hakulinen Saraakallio vai Astuvansalmi - kumpaa maalattiin ensin?

Matti Hakulinen Saraakallio vai Astuvansalmi - kumpaa maalattiin ensin? 1 Kirjoitus on julkaistu saman sisältöisenä Hiisilehdessä 2/2012 Matti Hakulinen Saraakallio vai Astuvansalmi - kumpaa maalattiin ensin? Pekka Kivikäs totesi keskusteltuamme jälleen kerran Saraakallion

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Vastalause perusteluineen:

Vastalause perusteluineen: Kirjallinen vastalause perusteluineen rakennuslupahakemukseen, jossa Nokian kaupungin tekninen keskus hakee rakennuslupaa saada rakentaa: - 44 m korkea vapaasti seisova kolmioristikkomasto Jyränmaan kylän

Lisätiedot

MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN KUUTILLA?

MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN KUUTILLA? Ukko-Pekka Luukkonen Pikkuleijona maailmanmestari maalivahti JARI LUUKKONEN / WWF, SEPPO KERÄNEN / WWF, ERIC ISSELEE / SHUTTERSTOCK, MARKUS TRIENKE / FLICKR MITÄ YHTEISTÄ ON PIKKULEIJONALLA JA ITÄMEREN

Lisätiedot

Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto

Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto Viikkoharjoitus 2: Hydrologinen kierto 30.9.2015 Viikkoharjoituksen palautuksen DEADLINE keskiviikkona 14.10.2015 klo 12.00 Palautus paperilla, joka lasku erillisenä: palautus joko laskuharjoituksiin tai

Lisätiedot

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella. Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti

Lisätiedot

TAMK, VALINTAKOE (12) 6 (6 p.) 7 (6 p.) - Kokeessa saa olla mukana laskin ja normaalit kirjoitusvälineet.

TAMK, VALINTAKOE (12) 6 (6 p.) 7 (6 p.) - Kokeessa saa olla mukana laskin ja normaalit kirjoitusvälineet. TAMK, VALINTAKOE 24.5.2016 1(12) Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus Insinööri (AMK) Monimuotototeutus NIMI Henkilötunnus Tehtävien pisteet: 1 (10 p.) 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Yht. (max. 70 p.) OHJEITA

Lisätiedot