MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD"

Transkriptio

1 MERENKURKUN SAARISTON GEOLOGIAA OM GEOLOGIN I KVARKENS SKÄRGÅRD Keijo Nenonen ja Olli Breilin Geologian tutkimuskeskus Geologiska forskningscentralen 1

2 "Maankohoaminen ei ole yhtäläinen joka paikassa. Etelä-Suomi kohoaa tuskin kyynärää sadassa vuodessa. Kohoamisen näin pitkään käydessä emme voisi sitä havaita, jos emme näkisi meriveden alinomaa vähenevän rannikoillamme. Vaan kohotessa ylös pakenee vesi pois sen edestä. Kaukana nykyisiltä rannikoilta on maasta löydetty laivan ankkureita ja jäännöksiä. Siinä, missä suurilla laivoilla ennen oli kulkuväylä, uipi nyt enää tuskin tavallinen vene. Missä vanhat muistavat soutaneensa nuoruudessaan, siinä kävelevät nyt lapset kuivin jaloin hiekalla. Missä kalastaja ennen piti verkkojaan, siinä tekee nyt talonpoika heiniä. Lahdet kuivavat, matalat kasvavat saariksi, saaret kasvavat yhteen mantereen kanssa. Tällä lailla on Suomi muinais ajoista asti kasvanut merestä ja kasvaa vielä tänäkin päivänä. Onhan se voitto ja ilo nähdessä sellaisen enenemisen tulevan Jumalan voiman avulla luonnossa. Maamme kirja: 10. Meidän maamme alusta Zacharius Topelius 1873

3 Landhöjningen är icke överallt lika. Norra Finland höjer sig ungefär en meter, södra Finland endast omkring en halv meter på hundra år. Emedan höjningen försiggår så långsamt, skulle vi icke märka den, om vi icke såge havsvattnet beständigt minskas vid våra kuster. Denna minskning beror dock till icke ringa del även därpå, att floderna föra med sig sand och lera, som lagra sig vid kusterna. Landet växer sålunda allt längre ut i havet. Långt ifrån den nuvarande kusten har man funnit skeppsankare och skeppsvrak i jorden. Där stora fartyg förr hade sin farled, flyter nu knappt en vanlig båt. Där de gamla minnas sig hava rott i sin ungdom, gå nu barnen torrskodda på sanden. Där fiskaren förr lade ut sina nät, bärgar nu bonden sitt hö. Vikarna uttorka, grunden växa till holmar, holmarna växa ihop med fasta landet. 10. Vårt lands begynnelse Boken om vårt land, läsebok skriven av Z. Topelius,

4 Merenkurkun saaristo Suomessa on laajennus Ruotsin Korkean Rannikon maailmanperintökohteeseen, joka nimitettiin vuonna 2000 ollen näin sarjanimeämiskohde Ruotsin ja Suomen välillä nimellä: High Coast / Kvarken Archipelag Korkea Rannikko/Merenkurkun Saaristo Maailmaperintöperustelu viii Ruotsin Korkealla Rannikolla, Höga Kusten: Mannerjäätikön sulamisen seurauksena alueella tapahtuu isostaattista maan kohoamista. Maan kohoaminen on hyvin kuvattu ja tutkittu ollen 286 m korkeudelle ulottuvana ainoalaatuista maailmassa. Kohde on typpialue maan kohoamisen tutkimukselle. Ilmiö on myös ensimmäisenä tunnistettu ja tutkittu juuri Ruotsin Korkealla rannikolla.. Highest marine limit in Höga Kusten (286 masl

5 Merenkurkun saariston maailmanperintökriteerit 2006 Peruste viii: maapallon luonnon historia ja geologiset piirteet Merenkurkun saaristolla ja sen 5600 saarella ympäristöineen on erityisiä geologisia arvoja. - Alueella tapahtuu isostaatista maan kohoamista, jopa 8 mm vuosittain, mikä on yksi korkeimpia maailmassa. - Maan kohoamista on jatkunut tuhansia vuosia vaikuttaen suuresti vesistöjen kehitykseen ja muutoksiin jääkauden jälkeisenä aikana. Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Korkea Rannikko ovat avainalueita tutkittaessa ja ymmärrettäessä mannerjäätikön sulamisen aiheuttamaa maankuoren kohoamista.

6 Merenkurkun saariston maailmanperintökriteerit 2006 Peruste viii: maapallon luonnon historia ja geologiset piirteet - Merenkurkun saariston geomorfologia on syntynyt sarjassa jäätiköitymiseen ja sen sulamiseen liittyviä prosesseja jääkauden lopulta. Merenkurkun saariston alueella on näkyvissä monimuotoinen kirjo jäätikkösyntyisiä kerrostumia ja muodostumia, kuten De Geer moreeneja, mitkä lisäävät jäätikkösyntyisen maiseman monimuotoisuutta alueella ja vahvistavat ja tukevat aikaisemmin v maailman luonnonperinnöksi nimetyn Ruotsin Korkean Rannikon merkitystä. -

7 Suomen matala rannikko, Låga Kusten Ø Ruotsin Korkea rannikko, Höga Kusten Ø Kapein kohta Pohjanlahdessa muodostaa kynnyksen, jossa veden syvyys on alle 25 m Ø Year 4000 Isostaattinen maankohoaminen on alueella 88,5 mm/vuodessa johtuen mannerjäätikön massan häviämisestä maankuorta painamasta Ø ni a Bothnian Bay Noin 100 hehtaaria uutta maata nousee vuosittain Itämerestä maailmanperintöalueella ja jopa 700 hehtaaria Suomen länsirannikolla. Merenkurkkuun muodostuu maakannas noin vuonna 4000, jolloin valtava suurjärvi Peräjärvi kuroutuu Itämerestä, suurin Euroopassa Gu lf of Ainoalaatuinen 5600 saaren ja luodon muodostama labyrintti Ø Bo th Ø Ø Bothnian Sea Jo nykyisellään Perämeren vesi on makeutunut lähes juomakelpoiseksi Ø Baltic Sea

8 Inlandsisens avsmältning Östersjöns historia Balttilainen jääjärvi Ancylus järvi Balttilainen jääjärvi Yoldia meri Litorina meri M. Saarnisto (2003), piirrokset O. Sallasmaa 8

9 Glacio-isostatisk landhöjning År 4000 Isobas mm/år Perämeri M er en ku rk ku Höga Kusten Höga Kusten Kvarkens skärgård Kvarkens skärgård Selkämeri Processing Markku Poutanen Finnish Geodetic Institute Itämeri 9

10 Maankohoaminen on aiheuttanut monia jännittäviä matkailullisia kohteita, kuvassa Valsöranan saarella kuiville jäänyt kivisilta runsaan sadan vuoden takaa. Vesa Heinonen opastaa IUCN arvioitsijaa Jim Thorsellia ja J-P Flanderia ja muuta joukkoa hyvällä menetyksellä Photo Olli Breilin (GTK)

11 Land stiger ur hav, Gåsgrund 1978 ja 2006 Forststyrelsen, Foto Seppo Lammi

12 Istidens formationer Geologisk diversitet Drumlin Fluting Ribbed (Rogen) - morän De Geer - morän Kullmorän Blockfält Lera/silt Inlandsis 12

13 Kuvaelma De Geer moreenimuodostumien synnystä veden syvyyden ollessa aluksi m Merenkurkun alueella A) Jään pusku ja moreeniaineksen puristuminen rakoihin ja jään pohjan onkaloihin B) Savien ja hiesujen kerrostuminen syvässä vedessä moreenien väliin C) Moreenisaarien kohoaminen merestä sekä järvien ja lampien kuroutuminen Keijo Nenonen, drawings Harri Kutvonen (GTK)

14 De Geer -moränfält, Svedjehamn Forststyrelsen, Foto Seppo Lammi

15 Exempel av Lantmäteriverkets laserskannig material Svedjehamn Björkö Börsskäret 15

16 Exempel av Lantmäteriverkets laserskannigs material Östra Norrhag Replot Norra Vallgrund Hallonback 16

17 Havsbottens kartering (ULTRA project) vid Storskäret Flygfoto Maanpinnan ja merenpohjan Tolkat moränformationer korkokuvan syvyysulottuvuus n. 15 m 17

18 Flada - lagun glosjöar, Lappörarna Forststyrelsen, Foto Seppo Lammi

19 Blockfält dominerar i de södra delarna Bergö Gaddarna Foto Jukka Ojalainen 19

20 Komplexa isrörelser På många hällar tre, t.o.m. fem räffelriktningar 45º 310º N 355º Jukka Ojalainen 20

21 Gyttjeavlagringar under morän Björkö, Svedjehamn Ålder ca år (Jaakko Auri) 4m 21

22 Geolog i arbete på Norra Djupbådan GTK, Foto Hannu Kujala 2004 TACK! 22

FAKTAT M1. Maankohoaminen

FAKTAT M1. Maankohoaminen Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä.

Lisätiedot

Pitkän aikavälin ympäristömuutokset Pohjanlahdella geologiset aineistot. Aarno Kotilainen (GTK)

Pitkän aikavälin ympäristömuutokset Pohjanlahdella geologiset aineistot. Aarno Kotilainen (GTK) Pitkän aikavälin ympäristömuutokset Pohjanlahdella geologiset aineistot Aarno Kotilainen (GTK) Nuori Pohjanlahti Pohjanlahti ja koko Itämeren allas oli jopa 3 km paksun mannerjäätikön peitossa viimeisimmän

Lisätiedot

KORKEA RANNIKKO MERENKURKUN SAARISTO

KORKEA RANNIKKO MERENKURKUN SAARISTO Ihminen ja meri Märarygghålet, Björkö, Merenkurkun saaristo, 1949. Maailmanperintö yhteistyössä 63 N Jatkuvaa sopeutumista Märarygghålet, Björkö, Merenkurkun saaristo, 2008. Maailmanperintö yhteistyössä

Lisätiedot

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo

Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö. maailmanperintö. yhteistyössä 63 N. Korkea Rannikko/ Merenkurkun saaristo Syventävä esitelmä Yhteinen maailmanperintö Kuvat: Dragos Alexandrescu, Patricia Rodas, jollei muuta mainita. Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö 1 Maailmanperintö yhteistyössä 63 N Korkea

Lisätiedot

Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin

Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin Länsi-Suomen yksikkö 16.5.2011 Kokkola Maailmanperintöalueen moreenimuodostumien kartoitus Vaasan saaristossa Niko Putkinen, Maiju Ikonen, Olli Breilin GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 16.05.2011/L/289/42/2010

Lisätiedot

Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK

Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK Saimaa geomatkailukohteeksi-hanke Geologiset arvot ja inventoinnit Jari Nenonen & Kaisa-Maria Remes GTK Geologiset inventoinnit / Nenonen & Remes 25.6.2015 1 Geologian tutkimuskeskus (GTK) Tukee alueellisia

Lisätiedot

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR Jari Nenonen Geologian päivä 30.08.2014 Rokua Geopark Rokua on Osa pitkää Ilomantsista Ouluun ja Hailuotoon kulkevaa harjujaksoa, joka kerrostui mannerjäätikön sulaessa noin 12

Lisätiedot

Saimaa jääkauden jälkeen

Saimaa jääkauden jälkeen Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Matti.Saarnisto@Saunalahti.fi Suomen luonnon ja Geologian päivän seminaari Imatra 27.8.2016 Saimaa jääkauden jälkeen Matti Saarnisto Imatra 27.8.2016 Salpausselät

Lisätiedot

FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning

FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning FORMULA Formula-saunasisustuksen asennusohje Lue myös Yleiset asennusohjeet. Tarkista laudekorkeus laudesuunnitelmastasi. Ohjeessa on käytetty vakiolaudekorkeuksia. Monteringsanvisningar för Formula-bastuinredning

Lisätiedot

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet

Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet Itämeri-tietopaketti Mitat ominaispiirteet alueet 25/6/2014 Eija Rantajärvi Vivi Fleming-Lehtinen Itämeri tietopaketti 1. Tietopaketin yleisesittely ja käsitteitä 2. Havainnoinnin yleisesittely 3. Havainnointikoulutus:

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

POHJOLAN PARASTA RUOKAA

POHJOLAN PARASTA RUOKAA POHJOLAN PARASTA RUOKAA Pohjolan makuelämykset ovat nyt huudossa, ja ruokakilpailut ovat tulleet jäädäkseen. Niitä käydään televisiossa, lehdissä ja nyt myös merellä. Viking Line julkisti jokin aika sitten

Lisätiedot

ECOSEAL-hanke. Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

ECOSEAL-hanke. Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ECOSEAL-hanke Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ECOSEAL tasapainoilua hylkeiden kestävän kannanhoidon ja kalastuksen välillä Hankkeen kesto 2012-2013 Yhteistyö

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

MERENKURKUN SAARISTO MAAILMANPERINTÖLUETTELOON JO KUULUVAN RUOTSIN KORKEAN RANNIKON TÄYDENNYSALUEEKSI EHDOTETTAVAN KOHTEEN ESITTELY (KÄÄNNÖS) VAASA 20 8 2004 Toimittajat: Leena Rinkineva-Kantola, Susanna

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke

Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke Erilaisia toimintoja Sanasto Opintomatkoja Yhteinen maastoretki (kunnostusojitus) Yleisellä tasolla Seuraava vaihe työharjoittelu (käytännön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto. Österbottens förbund www.obotnia.fi. Regional Council of Ostrobothnia

Pohjanmaan liitto. Österbottens förbund www.obotnia.fi. Regional Council of Ostrobothnia Österbotten i tillväxt Pohjanmaa kasvun uralla Olav Jern landskapsdirektör maakuntajohtaja Valtakunnallinen Geologian päivän seminaarin avaus 15.9.2012 Österbottens förbund Pohjanmaan liitto 28 v. maankohoamista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför

PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför PVO Innopower Oy Kristiinankaupungin merituulivoimapuiston YVA ja uusi suunnitelma MKB och ny plan för en havsvindpark utanför Kristinestad Matti Kautto, yksikön päällikkö YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID

VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID PRELIMINÄRA ANALYSER AV UTGÅNGSPUNKTERNA FÖR ARBETET FRAMTIDENS SKÄRGÅRD ALUSTAVAT ANALYYSIT TULEVAISUUDEN SAARISTO TYÖN LÄHTÖKOHDISTA

Lisätiedot

Lillhagenin reunamoreenivallit sijaitsevat Mustasaaren kunnassa, Björkön saaren eteläosassa Raippaluodon selän länsirannalla.

Lillhagenin reunamoreenivallit sijaitsevat Mustasaaren kunnassa, Björkön saaren eteläosassa Raippaluodon selän länsirannalla. 1516000 1517000 1518000 1519000 1520000 7027000 7027000 7026000 7026000 7025000 7025000 7024000 7024000 7023000 7023000 MOR-Y10-031 7022000 7022000 Mormi -alue Reunamoreenivalli 7021000 7021000 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Säätösalaojitus happamien sulfaattimaiden vesistövaikutusten vähentäjänä

Säätösalaojitus happamien sulfaattimaiden vesistövaikutusten vähentäjänä Säätösalaojitus happamien sulfaattimaiden vesistövaikutusten vähentäjänä Jaana Uusi-Kämppä 1, Seija Virtanen 2, Rainer Rosendahl 3, Merja Mäensivu 4, Peter Österholm 5 ja Markku Yli-Halla 6 1 MTT, Kasvintuotannon

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Syventävä esittely Merenkurkun saaristo

Syventävä esittely Merenkurkun saaristo Syventävä esittely Merenkurkun saaristo Kuvat: Dragos Alexandrescu, Patricia Rodas, jollei muuta mainita. Nro Kuva Kuvateksti Kertojan käsikirjoitus, sisältö 1 Maailmanperintö yhteistyössä 63 N Korkea

Lisätiedot

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit?

Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Direktiivejä, toimenpideohjelmia ja teemavuosia mutta mistä otetaan puuttuvat tonnit? Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila Kuvat: Seppo Knuuttila Viipurin tehostuva jäteveden fosforinpoisto: P-pitoisuus

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

VÄSTRA NORRHAG MUSTASAARI

VÄSTRA NORRHAG MUSTASAARI 1516000 1517000 1518000 1519000 MOR-Y10-030 7017000 7018000 7019000 7020000 7020000 7019000 7018000 7017000 7016000 ARVOKKAAT MOREENIMUODOSTUMAT Mormi -alue Reunamoreenivalli Natura 2000 -alue 0 500 m

Lisätiedot

FURUSKÄRET - LILLAGNAN

FURUSKÄRET - LILLAGNAN 7018000 1530000 1530000 1531000 1531000 MOR-Y10-033 1532000 1532000 1533000 1533000 1534000 1534000 7018000 7019000 7020000 7020000 7019000 ARVOKKAAT MOREENIMUODOSTUMAT Mormi -alue Reunamoreenivalli Natura

Lisätiedot

Mihin geologia(a) tarvitaan meriluonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa? Anu Kaskela ja kollegat, GTK VELMU seminaari

Mihin geologia(a) tarvitaan meriluonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa? Anu Kaskela ja kollegat, GTK VELMU seminaari Mihin geologia(a) tarvitaan meriluonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa? Anu Kaskela ja kollegat, GTK VELMU seminaari 11.12.2013, YM GTK tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Vaasan tulevaisuuden saaristo -seminaari järjestettiin Vaasassa 10.5.2012. Seminaariin osallistui noin 60 henkilöä. Työryhmiä oli yhteensä 7 ja niissä oli noin 7-9 osallistujaa.

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany Vulkaneifel Geopark, Germany North Pennines A.O.N.B. Geopark, Geomatkailu UK Swabian Geopark Alps Harz, Geopark, Germany Germany Geomatkailu on osa maailmanlaajuisesti kasvavaa luontomatkailutrendiä Geomatkailussa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Näin palaa Ecoteck-pellettitakka Så här brinner en Ecoteck-pelletskamin

Näin palaa Ecoteck-pellettitakka Så här brinner en Ecoteck-pelletskamin Amalfi 11,3 kw. Päälämmönlähde saaristomökillä / Huvudvärmekälla i en stuga i skärgården Snella 11 kw. Sähkölämmitteisen omakotitalon keittiössä / I köket i ett eluppvärmt egnahemshus. Monica 8,5 kw. Sähkölämmitteisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu , Jouko Seppänen

Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu , Jouko Seppänen Pispalan harjun muinaisrantatarkastelu 6.2.2012, Jouko Seppänen Muinaisrantojen ja 1770 kartan sovitus Pispalan vääräväri-ilmakuvaan 2006 / kuvayhdistelmä Jouko Seppänen Pispalan harju on osa pitkää jäätikkökielekkeiden

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes 1 POHJOIS-KARJALA Geologisia vahvuuksia: Aluetta ei vielä rajattu, useita mahdollisia kohteita; Arkeeinen/ proterotsooinen

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, kaupungit ja yritykset. Markku Rummukainen Lundin yliopisto Markku.Rummukainen@cec.lu.se

Ilmastonmuutos, kaupungit ja yritykset. Markku Rummukainen Lundin yliopisto Markku.Rummukainen@cec.lu.se Ilmastonmuutos, kaupungit ja yritykset Markku Rummukainen Lundin yliopisto Markku.Rummukainen@cec.lu.se Ilmasto muuttuu, mutta peli ei ole vielä pelattu Lämpenee, merenpinnan taso nousee, jäät sulavat

Lisätiedot

SOLAR Solar-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Solar-bastuinredning

SOLAR Solar-saunasisustuksen asennusohje Monteringsanvisningar för Solar-bastuinredning SOLAR Solar-saunasisustuksen asennusohje Lue myös Yleiset asennusohjeet. Tarkista laudekorkeus laudesuunnitelmastasi. Ohjeessa on käytetty vakiolaudekorkeuksia. Monteringsanvisningar för Solar-bastuinredning

Lisätiedot

www.legalett.com Yhteensä = 62,4kWh/m PERUSTUKSEN LÄMPÖOMINAISUUDET Olettamukset

www.legalett.com Yhteensä = 62,4kWh/m PERUSTUKSEN LÄMPÖOMINAISUUDET Olettamukset PERUSTUKSEN LÄMPÖOMINAISUUDET Olettamukset Rakenne: Legalett t ja pasiivipuurunko laatan päällä. 300mm EPS pohjaeriste Maapohja: Sora (lambda 3,0) saven päällä (lambda 1,4) Lämpötilaolosuhteet: Ulkolämpötila:

Lisätiedot

Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä

Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä Rannikko- ja merialueen yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelun käynnistäminen Selkämerellä POHJANMAAN LIITON RANNIKKOSTRATEGIAPROSESSIN ALKUVAIHEET JA ETENEMINEN Pori, 11.3.3009 kaavoitusjohtaja Saini

Lisätiedot

MERENKULKUHALLITUKSEN TIEDOTUSLEHTI. masto perä punainen sivu vihreä sivu yhdistetty punainen/vihreä

MERENKULKUHALLITUKSEN TIEDOTUSLEHTI. masto perä punainen sivu vihreä sivu yhdistetty punainen/vihreä MERENKULKUHALLITUKSEN TIEDOTUSLEHTI 15.8.1981 Helsinki No 22/81 S TYYPPIHYVÄKSYTYT MERKKILYHDYT (KULKUVALOT) Kansainvälisten sääntöjen yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä 1972 (Meriteiden säännöt

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

MERIKOTKAN ONNELLINEN TARINA SUOMESSA

MERIKOTKAN ONNELLINEN TARINA SUOMESSA MERIKOTKAN ONNELLINEN TARINA SUOMESSA WWF SUOMEN 40-VUOTISJUHLASEMINAARI 22.10.2012 HY:N PIENESSÄ JUHLASALISSA TORSTEN STJERNBERG MERIKOTKATYÖRYHMÄN PJ. ALKUTUNNELMAA Merikotka, saaristomme sekä koko Pohjolan

Lisätiedot

luoteisosassa. Kirjallisuutta Breilin, O., Edén, P., Ojalainen, J., Sipilä, P. & Virransalo, P. 2005a. Geonature - Geological Excursion in the

luoteisosassa. Kirjallisuutta Breilin, O., Edén, P., Ojalainen, J., Sipilä, P. & Virransalo, P. 2005a. Geonature - Geological Excursion in the 1531000 1532000 1533000 7024000 MOR-Y10-029 7022000 7023000 7025000 7025000 7024000 7023000 7022000 7021000 ARVOKKAAT MOREENIMUODOSTUMAT Mormi -alue Reunamoreenivalli Natura 2000 -alue 0 500 m Karttatuloste

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta 1992 vp Kirjallinen kysymys 583 Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta Eduskunnan Herra Puhemiehelle Kiinteistöjen ja osakkeiden arvot ovat laskeneet romahdusmaisesti

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Mustikka Blåbär. Mustikka Blåbär. Sananjalka Örnbräken. Sananjalka Örnbräken. 15 45 cm. 15 45 cm. Moskog. Kangasmetsä. Moskog. Kangasmetsä.

Mustikka Blåbär. Mustikka Blåbär. Sananjalka Örnbräken. Sananjalka Örnbräken. 15 45 cm. 15 45 cm. Moskog. Kangasmetsä. Moskog. Kangasmetsä. Mustikka Blåbär 15 45 cm Mustikka Blåbär 15 45 cm Kangasmetsä. Moskog. Kangasmetsä. Moskog. Varpu, pudottaa lehtensä talveksi, mutta vihreänä säilyvä varsi on tärkeää ravintoa eläimille. Ett ris som fäller

Lisätiedot

Happamista sulfaattimaista ja Siikajoen alueen kartoituksesta

Happamista sulfaattimaista ja Siikajoen alueen kartoituksesta Happamista sulfaattimaista ja Siikajoen alueen kartoituksesta Peter Edén, Annu Martinkauppi ja Jaakko Auri Geologian tutkimuskeskus, Länsi-Suomen yksikkö, Kokkola Pertti Sevola 9.12.2009 1 Itämeren kehitys

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset?

HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17.5.2002. arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat positiiviset? HTKK, TTKK, OY/Arkkitehtiosastot Valintakuulustelujen matematiikan koe 17..00 Sarja A A1. Määritä suorien ax + y ja x y 3 leikkauspiste. Millä vakion a arvoilla leikkauspisteen molemmat koordinaatit ovat

Lisätiedot

Risteilyt ja retket 2010

Risteilyt ja retket 2010 Huhtikuu 2010 Merenkurkun saariston maailmanperintökohde Risteilyt ja retket 2010 Kesäkausi 2010 lähestyy Kesä on tulossa ja odotukset ovat edelleen korkella Merenkurkun maailmanperintöaluetta kohtaan.

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 3.10.2012 77/2012 UTFÄRDSGUIDE MAASTORETKIOPAS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 3.10.2012 77/2012 UTFÄRDSGUIDE MAASTORETKIOPAS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 3.10.2012 77/2012 UTFÄRDSGUIDE MAASTORETKIOPAS Geologins dag 2012 - Geologian päivä 2012 Världsarvet Kvarkens Skärgård Merenkurkun Saariston maailmanperintöalue

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR Sipoonkorpi-työryhmien mietinnöt 1993 ja 2004 Natura 2000 Ekologinen verkosto Itä-Uudellamaalla, Väre 2002 Ehdotus asetukseksi Sipoonkorven luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

9 TOIMENPIDEOHJELMA ENSISIJAISUUS VASTUUTAHO TYÖRYHMÄ SIVUNUMERO AIKATAULU RAHOITUS. III = Alhainen. II =Korkea. I = Heti

9 TOIMENPIDEOHJELMA ENSISIJAISUUS VASTUUTAHO TYÖRYHMÄ SIVUNUMERO AIKATAULU RAHOITUS. III = Alhainen. II =Korkea. I = Heti 9 TOIMENPIDEOHJELMA Seuraavassa on yhteenveto suunnitelman toimenpiteistä. Yhteenveto sisältää aikataulun, rahoitustilanteen, toimenpiteen ensisijaisuuden ja vastuullisen tahon. Toimenpidetekstejä on osittain

Lisätiedot

Raamatullinen geologia

Raamatullinen geologia Raamatullinen geologia Miten maa sai muodon? Onko maa litteä? Raamatun mukaan maa oli alussa ilman muotoa (Englanninkielisessä käännöksessä), kunnes Jumala erotti maan vesistä. Kuivaa aluetta hän kutsui

Lisätiedot

RUNSASRIKKISEN RIKASTUSHIEKKA-ALUEEN PATO 1:350 Varastoallas 1 ja 2 Padon tyyppipoikkileikkaus 1

RUNSASRIKKISEN RIKASTUSHIEKKA-ALUEEN PATO 1:350 Varastoallas 1 ja 2 Padon tyyppipoikkileikkaus 1 1 : 100 Harja tasoitetaan moreenilla ennen padon korotusta 4.0 1.0 LIMS-RIKASTUSHIEKAN LÄJITYSALUE / MUU ALUE Jos lopullisessa vaiheessa käytetään louhetta, eroosiosuojaus ja suodatinkerrokset jätetään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Oulu - Uleåborg. Vuosi sama määrä koeporauksia kuin kenttää toiminnassa vuoden vaihteessa - 4 uutta kenttää - 4 toimintasuunnitelmaa

Oulu - Uleåborg. Vuosi sama määrä koeporauksia kuin kenttää toiminnassa vuoden vaihteessa - 4 uutta kenttää - 4 toimintasuunnitelmaa Oulu - Uleåborg Investments until 2025 Industri Olja/Gas Vattenkraft Gruvnäring Kärnkraft Vinkraft Bioenergia Handel Logistik El nät Turism Offentlig LNG Tornio Windpower 50% nybyggnation 50% reparation

Lisätiedot

SULFAATTIMAIDEN OMINAISUUDET JA KARTOITTAMINEN

SULFAATTIMAIDEN OMINAISUUDET JA KARTOITTAMINEN Peter Edén 2011 Peter Edén 2012 SULFAATTIMAIDEN OMINAISUUDET JA KARTOITTAMINEN Peter Edén, Jaakko Auri, Emmi Rankonen, Annu Martinkauppi ja Anton Boman 13.12.2012 1 MIKÄ ON HAPAN SULFATTIMAA? 1. Sulfidi(rikki)pitoinen

Lisätiedot

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS

Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS Contents 1 Resultater 3 2 Usikkerhed og basestørrelser 7 2 1 Resultater Metode Feltperiode: Uge 12 og 13 2014 Målgruppe: Repræsentativt udvalgte vælgere i hhv. Sverige og Finland på 18 eller derover. Metode:

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus Verksamheten i det nya landskapet Österbotten

Lisätiedot

VÄLINEITÄ KANSALAISILLE. Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne

VÄLINEITÄ KANSALAISILLE. Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE Mikkeli 11.10.2011 Liisa Tarjanne KULTTUURIYMPÄRISTÖN KAMPANJAVUOSI 2010 JOY Jokaisen ki Oma Ympäristö äi Kulttuuriympäristökampanja 2010 Kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS

ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO PORVOO - SÖDERKULLA - HELSINKI / BORGÅ - SÖDERKULLA - HELSINGFORS ETELÄ-SIPOON LÄPIMENOLIIKENNE - GENOMFARTSTRAFIKEN I SÖDRA SIBBO AIKATAULUT - TIDTABELLER 7.1. - 31.5.2015 HSL:n matkakortti käy toistaiseksi niissä vuoroissa, jotka on merkitty lihavoidulla tekstityypillä.

Lisätiedot

UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER I SKOLAN I RÖRELSE

UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER I SKOLAN I RÖRELSE UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER I SKOLAN I RÖRELSE Kristian Åbacka Överinspektör för idrottsväsendet Regionförvaltningsverket i Södra Finland UTVECKLANDE AV SKOLORNAS IDROTTSMILJÖER BYGGANDE AV

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

TRIMFENA Ultra Fin FX

TRIMFENA Ultra Fin FX BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE TRIMFENA Ultra Fin FX TASAUSSIIVEKE Ultra Fin FX Artikelnr./nro 31-1766 vers. 001-2003-03 Trimfena/Tasaussiiveke Ultra Fin FX B. Ca 6 mm avstånd till växelhuset. B. Vaihe 2, noin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Asennusohje SpaDealers Löylytynnyri S1800 lisäohje

Asennusohje SpaDealers Löylytynnyri S1800 lisäohje Asennusohje SpaDealers Löylytynnyri S1800 lisäohje Huomioi erityisesti seuraavaa: 1. Kaikki puuosat on säilytettävä kuivassa tilassa ja niiden on oltava kuivia myös asennettaessa. Älä koskaan asenna sateessa

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

Merenkurkun saaristoon!

Merenkurkun saaristoon! Lähde Merenkurkun saaristoon! Risteilyt ja retket maailmanperintökohteeseen KESÄ 2011 www.pohjanmaanmatkailu.fi/merenkurkku Risteilyt ja retket 2 Tervetuloa Merenkurkun saariston maailmanperintökohteeseen!

Lisätiedot

LUVY - jo 40 vuotta rannikkoseurantaa LUVY- uppföljning av kustvattnen i redan 40 år. LUVY:n juhlaseminaari

LUVY - jo 40 vuotta rannikkoseurantaa LUVY- uppföljning av kustvattnen i redan 40 år. LUVY:n juhlaseminaari LUVY - jo 40 vuotta rannikkoseurantaa LUVY- uppföljning av kustvattnen i redan 40 år LUVY:n juhlaseminaari 13.10.2016 LUVY:n tarkkailutoiminnan lähtötilanne Läget då LUVY:s kontrollverksamhet inleddes

Lisätiedot