Motivaation ja mahdollisuuksien kohtaaminen ammatillisessa kuntoutuksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Motivaation ja mahdollisuuksien kohtaaminen ammatillisessa kuntoutuksessa"

Transkriptio

1 Kuntoutuksen haasteena osallisuus ja työelämä, Lapin yliopisto Motivaation ja mahdollisuuksien kohtaaminen ammatillisessa kuntoutuksessa Aila Järvikoski

2 Kuntoutusmotivaatio ja sen puute Motivaation puute yksilön vikana: selitys sille, että kuntoutuksella ei saavuteta toivottuja tuloksia Vasta-argumentti (esim. Safilios-Rothschild, 1976): motivoitumaton kuntoutuja on myytti, joka on syntynyt kuntoutustyön puutteellisten toimintatapojen vuoksi Kuntoutujalta voidaan odottaa sitoutumista suunnitelmaan, johon ammattilainen on päätynyt kuntoutujalta itseltään kysymättä. Jos kuntoutuja ei pidä suunnitelmaa sopivana, arvioidaan a) kuntoutuja motivoitumattomaksi ja yhteistyökyvyttömäksi tai b) hänen omat tavoitteensa ja toimintatapansa epärealistisiksi MOTIVAATIO EI KUITENKAAN OLE YKSILÖN OMINAISUUS se on käsitteenä monimutkaisempi

3 Motivaatio Termi motivaatio on peräisin latinankielisestä sanasta movere: liikkua tai liikuttaa Edellyttää kahta asiaa: energiaa ja suuntaa, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa Ilman selvää suuntaa ja tavoitetta ihmisen on vaikea kerätä toiminnan vaatimaa energiaa Tavoitteen selkeä määrittely antaa sen tavoittelun edellyttämää energiaa Ilman motivaatiota ei ole toimintaa, ja ilman toimintaa ei synny muutosta (esimerkiksi ns. kuntoutumista)

4 Motivaation hierarkkinen malli Yhteiskunnalliset rakenteet, olosuhteet; lähiympäristö; perimä Motivaatio osana ihmisen persoonallisuutta elämänprojektit arvot pyrkimykset, tavoitteet taipumukset kiinnostukset Kontekstuaalinen motivaatio, esim. perhe työ, opinnot harrastukset, yhteiskunnallinen toiminta sosiaaliset verkostot terveys, kunto, hyvinvointi Tilannekohtainen motivaatio Konkreettiseen toimintaan tai tilanteeseen kohdistuva motivaatio Esimerkiksi kuntoutusmotivaatio (Vallerand 1997; Guay ym., 2003)

5 Empiirinen esimerkki: kuntoutujien tavoitteet työeläkekuntoutuksessa Työelämä erittäin tärkeä (69 %) tai tärkeä (20 %) tavoite Työkyvyttömyyden toteaminen tai eläke erittäin tärkeä (18 %) tai tärkeä (17 %) tavoite Paljon myös muita tavoitteita, mm. parempi fyysinen tai psyykkinen hyvinvointi ja työyhteisön ilmapiirin paraneminen Työelämämotivaatio (kontekstuaalinen): vahva, ongelmaton (61 %) Ambivalentti, ongelmallinen (28 %) Ei motivaatiota (11 %) Motivoitunut työeläkekuntoutukseen (situationaalinen): Hyvin motivoitunut (56 %) Melko motivoitunut (32 %) Tuskin lainkaan motivoitunut (12 %) (Härkäpää ym., 2014)

6 Motivaatio toiminnan teoriassa Ihminen rakentaa elämänkulkuaan ja tekee valintoja erilaisia mahdollisuuksia antavissa ja rajoja asettavissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Haluaminen (motivaatio) on sidoksissa koettuun pystyvyyteen ja koettuihin mahdollisuuksiin. (Berglind & Gerner, 2002.) Kykenee, pystyy Haluaa Uskoo olevan mahdollista

7 Haluaminen: kykenemistä ja mahdollisuuksien näkemistä Mitä ihminen haluaa, ei ole erillinen mielipide, vaan yhteydessä koettuihin mahdollisuuksiin ja koettuun pystyvyyteen Hyvin harva sanoo EN HALUA ilman, että sen taustalla on koettuja esteitä Toisaalta monet ovat hyvin epävarmoja ja ambivalentteja tavoitteidensa suhteen. Koetut esteet eivät aina ole realistisia osalla asiakkaista voi olla epäonnistuneiden yritysten takia liian negatiivinen kuva kyvyistään ja mahdollisuuksistaan. Kuntoutustyön tehtävänä on yhdessä asiakkaan kanssa selvittää, mitkä ovat hänen preferenssinsä ja millaisin keinoin hän voisi päästä eteenpäin. Ammatillisessa kuntoutuksessa se ei voi tapahtua ilman kosketusta työelämään.

8 Motivaatio työeläkekuntoutukseen lujasti kiinni elämäntilanteessa: matala, jos Uskoo mahdollisuutensa saada sopivaa työtä huonoiksi (***) Koettu pystyvyys on matala (***) Aikaisemmassa työssä paljon psykososiaalisia ongelmia (***) Aikaisemmassa työssä paljon erilaisia epävarmuustekijöitä (***) Ns. institutionaalinen luottamus (usko oikeudenmukaiseen kohteluun yhteiskunnassa) matala (***) Oma/perheen talous heikohko, joutuu tinkimään kuluissa (***) Vanhemmat ikäryhmät; peruskoulutus alle 12 vuotta; fyysinen työ Alkanut orientoitua eläkkeelle, orientaatioiden ambivalenssi, kokee terveydentilansa huonoksi (Härkäpää ym., 2014)

9 Eteenpäin pääseminen Edellyttää muun muassa, että tulevaisuuden perspektiivit voidaan kuntoutusprosessin yhteydessä hahmottaa uudella tavalla

10 Itsemääräämisteoria (Deci & Ryan, 1985, 2000, 2008; Ryan et al., 2011) Erottaa toisistaan autonomisen ja kontrolloidun motivaation Autonominen motivaatio: sisäinen motivaatio tai sellainen ulkoinen motivaatio, jossa ihminen on identifioitunut toiminnan arvoihin ja integroinut tavoitteet käsitykseensä itsestään Ihminen kokee toiminnan vapaaehtoiseksi, valitsemakseen Kontrolloitu motivaatio: ulkoisesti säädelty toiminta, jossa ihmisen toiminta on riippuvainen erilaisista ulkoisista palkinnoista tai rangaistuksista tai jossa sitä säätelee häpeän välttäminen, ulkoisen hyväksynnän saavuttaminen tms. Ulkoinen motivaatio merkitsee painetta ajatella, tuntea tai käyttäytyä tietyllä tavalla Autonomista motivaatiota voidaan tukea kuntoutuksessa

11 Itsemääräämisteoria (Deci & Ryan, 1985, 2000) Motivaatiotyyli Kokemusperusta Kausaalisuus Sisäinen motivaatio Integroitu säätely Tunnistettu säätely Pakotettu säätely Ulkoinen säätely Motivaation puute (amotivaatio) I: Tavoite ei arvokas Motivaation puute (amotivaatio) II: Ei koettua pystyvyyttä Toimintaan, uuden löytämiseen, liittyvä kiinnostus ja nautinto Toiminnan arvostus hyötyjen takia; sopii myös henkilökohtaisiin arvoihin ja tavoitteisiin Toiminta yhteydessä omiin tiedostettuihin arvoihin Toiminnan perustana ulkoinen paine, hyväksyntä/ torjunta tai omat syyllisyyden tunteet Toiminta ulkoisten palkintojen tai rankaisujen motivoimana Tavoitteen arvo tai kannuste on vähäinen tai puuttuu: tavoite ei ole arvokas Toiminnan edellyttämä pystyvyyden tunne on vähäinen tai puuttuu Voimakkaan sisäinen Voimakkaan sisäinen Sisäinen Jossain määrin vielä ulkoinen Voimakkaan ulkoinen Vaihtelee Persoonaton

12 Autonominen motivaatio Suurempi paneutuminen, innostus, sinnikkyys Parempi psyykkinen hyvinvointi Autonomian tuki on itsemääräämismotivaatioon kuuluva termi Esimerkiksi työntekijän autonomiaa ja työmotivaatiota voidaan tukea erilaisin osallistavin johtamismenetelmin (Liukkonen ym., 2006) Kuntoutujan autonomiaa ja motivaatiota voidaan tukea huolellisin valinnoin ja osallistavin kuntoutustoimin Nair (2003): ammattilaisen on pystyttävä näyttämään yhteys kuntoutujan elämänprojektien ja kuntoutuksena toteutettavan toiminnan välillä (= pyrittävä siirtämään motivaation säätelyä kontrolloidusta autonomisen suuntaan)

13 Esimerkkinä toimintakykykuntoutus Toimintakykykuntoutuksessa kuntoutusohjelman pitäisi rakentua mahdollisimman pitkälle sellaisista toiminnoista, jotka ovat kuntoutujalle sisäisesti motivoivia Liittyvät arkielämän toimiin, työhön, opiskeluun, harrastuksiin Joita on mahdollista toteuttaa myös ilman ammattilaisen läsnäoloa Jotka ovat kunkin kuntoutujan kohdalla erilaisia Ammattilaisen tulee kuntoutujan kanssa yhdessä löytää kunkin motivoitumista parhaiten tukevat harjoitteet Esim. fyysinen harjoittelu tanssin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla vs. kuntosalissa suorituksen parantumista seuraten Olennaista kuntoutumisen kannalta toimintaan sitoutuminen ja jatkuvuus

14 Asiakaslähtöisyys ammatillisessa kuntoutuksessa (Kosciulek)

15 Motivaatio osallistua ammatilliseen kuntoutukseen selvässä yhteydessä siihen: Oliko asiakas osallistunut suunnitelman laatimiseen (80 % merkittävästi) Vastasiko suunnitelma asiakkaan toiveita (hyvin 59 %, huonosti 18 %) Kokiko asiakas, että hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa kuntoutusprosessiin (erittäin hyvin 22 %, huonosti 18 %) (Härkäpää ym., 2012)

16 Ammatillinen kuntoutusprosessi eteni hyvin, jos Asiakas oli motivoitunut osallistumaan kuntoutukseen Kuntoutuksen koettiin käynnistyneen sopivaan aikaan, ei ainakaan liian aikaisin (useimmilla se käynnistyi liian myöhään, osalla liian aikaisin) Suunnitelma vastasi hyvin toiveita Asiakas osallistui itse merkittävästi suunnitteluun Asiakkaalla oli mahdollisuus vaikuttaa kuntoutusprosessiin Suunnitelma sisälsi ammatillista koulutusta, mutta ei kuntoutustutkimusta Asiakas koki saaneensa prosessin aikana tukea Esimieheltä ja työpaikan johdolta Työterveyshuollolta Eläkelaitoksen kuntoutusneuvojalta (Järvikoski ym., 2012)

17 Pitkään työelämän ulkopuolella olleiden ammatillinen kuntoutus Tyypillistä, että usko mahdollisuuksiin puuttuu sekä kuntoutujilta että kuntoutuksen ammattilaisilta Työttömyyden ollessa huipussaan monet mahdollisuudet sulkeutuvat pois Kuntoutujan tavoitteiden pohjalta lähtevä työskentely ja työvalmentajan tuki kuntoutumisessa ja työnhaussa vähentää kuitenkin selvästi pitkäaikaisen terveysongelman tai pitkän työttömyyden aiheuttamaa eriarvoisuutta (Arola ym., 2013)

18 Kompassi-projekti Tuetun työllistymisen Lapin malli (työvalmentajan tukema työllistyminen, tuettu koulutus, palveluohjaus) 40 % asiakkaista työsuhteessa projektin aikana (heistä vajaa 40 % avoimilla työmarkkinoilla, muut palkkatuella) 27 % projektin aikana ammatillisessa koulutuksessa Asiakkuuden päättyessä 26 % työssä ja 15 % koulutuksessa Osa asiakkaista osallistui vain projektin palveluohjaukseen Heistä suhteellisesti useampi ollut yli 2 vuotta työvoiman ulkopuolella Sitoutuminen ja motivaatio työelämätavoitteisiin vähäisempää, usko omiin mahdollisuuksiin heikompaa (Anne-Mari Arola ym., 2013)

19 Työnantajien kokemuksia huolellisemman ohjauksen merkityksestä (Jukka Karhu, 2013)

20 Ammatillisen kuntoutuksen onnistumisen edellytyksiä Asiakkaan motivaatiota lisäävien mahdollisuuksien näyttäminen Koetun pystyvyyden lisääminen: onnistumisen kokemukset työkokeilun ja harjoittelun aikana (ohjaajan läsnäolo ja tuki tarvittaessa) Riittävä tuki mahdollisuuksien realisoitumiseksi: apu ongelmatilanteissa myös työllistymisen jälkeen Perustana vahva yhteistyö ja luottamuksellisten yhteistyösuhteiden syntyminen työnantajien kanssa

21 Lähteitä Arola, A-M, Härkäpää K, Järvikoski A (toim)(2013) Työtä tavoittelemassa. Ammatillisen kuntoutuksen projekti tarkastelun kohteena. Lapin yliopisto & Kompassi-projekti. Berglind H & Gerner U (2002) Motivation and return to work among the long-term sick-listed: an action theory perspective. Disability and Rehabilitation 24, 14, Deci E & Ryan R (2000) The What and Why of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry 11, 4, Gould R, Härkäpää K, Järvikoski A (toim) (2012) Toimiiko työeläkekuntoutus? Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 01/2012. Härkäpää K & Järvikoski A (2012) Mikä motivoi työeläkekuntoutukseen? Teoksessa: Gould ym., Härkäpää K, Järvikoski A, Gould R (2014) Motivational orientation of people participating in vocational rehabilitation. J Occup Rehab. Järvikoski A & Härkäpää K (2012) Miten kuntoutusprosessi etenee? Teoksessa: Gould ym., Karhu J (2013) Vajaakuntoisten henkilöiden työllistäminen ja tuetun työllistymisen merkitys työnantajien näkökulmasta. Teoksessa: Arola A-M ym (toim) Työtä tavoittelemassa. Kosciulek JD (1999) The consumer-directed theory of empowerment. Rehabilitation Counseling Bulletin 42, 3, Ryan RM, Lynch MF, Vansteenkiste M & Deci EL Motivation and autonomy in counseling, psychotherapy, and behavior change: A look at theory and practice. The Counseling Psychologist 39(2)

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Työpaikkakohtainen strategia Yksilökohtainen työkyvyn hallinta ja ylläpito Työpaikan suunnitelma järjestelmästä, jolla työkykyasioita työpaikalla hoidetaan (mm. sairauslomalta

Lisätiedot

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.9.2013 projektipäällikkö Anne-Mari Arola Kompassi-projektin ammatillisen kuntoutuksen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould

Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould 8.11.2012 Toimiiko työeläkekuntoutus? Esitys perustuu työeläkekuntoutujien seurantatutkimukseen (ETK, Kuntoutussäätiö, Lapin yliopisto, VATT) Gould, Härkäpää, Järvikoski

Lisätiedot

Tarvitseeko perehdyttäjä pedagogin taitoja?

Tarvitseeko perehdyttäjä pedagogin taitoja? Tarvitseeko perehdyttäjä pedagogin taitoja? -opisto 26.4.2019 Sitra / megatrendit: o Elinikäinen oppiminen muuttuu hyveestä välttämättömyydeksi. o Elinikäisestä uuden oppimisesta pitäisi tulla uusi elämän

Lisätiedot

Ohjauskysymys. Mikä sinua työssäsi motivoi?

Ohjauskysymys. Mikä sinua työssäsi motivoi? Frank Martela Ohjauskysymys Mikä sinua työssäsi motivoi? Siirtymä jälkiteolliseen aikakauteen Korkea aktivaatiotaso Ahdistus & työstressi Draivi Mielipaha Mielihyvä Työhön leipääntyminen & masennus Työtyytyväisyys

Lisätiedot

Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä?

Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä? Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä? Elina Moisio Tutkija, TkL, MBA 17.8.2011 Kannustaminen = suoritus- tai tulosperusteinen palkitseminen? Perinteinen oletus:

Lisätiedot

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I Organisaatiokäyttäytyminen 21C00250, 6 op, 2016 2017, periodi I Tämän päivän oppimistavoitteet Ymmärtää, mitä motivaatio on ja mikä sen merkitys on työssä suoriutumiselle Oppia keskeisimmät motivaatioita

Lisätiedot

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen Lapin yliopisto 20.-21.4.2015 Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Toimijuuden käsite Toimijuus: ihminen rakentaa elämänkulkuaan

Lisätiedot

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut 1 Mitä työhönvalmennus on? 1990-luvun puolivälistä lähtien

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto. Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto. Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto ihmisen tai ihmisen ja ympäristön muutosprosessi, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen suunnitelmallista ja monialaista, usein pitkäjänteistä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio Ikonen Elina Rahikainen Paula 14.11.2017. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen hankeen kohderyhmä ja tavoitteet Mikkelissä (13-29 vuotiaat) NUORI, joka ei saa peruskoulun

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500

Lisätiedot

Miten herättää syrjäytyneen motivaatio?

Miten herättää syrjäytyneen motivaatio? Miten herättää syrjäytyneen motivaatio? 2.10.2015 Raija Kerätär www.oorninki.fi Paltamon opetuksia Työterveyshuollon keinovalikoima, esim. terveystarkastukset eivät sovellettunakaan täysin sovi pitkään

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista?

Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista? Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista? Outi Hietala, erikoistutkija kehittäjä, VTT Kuntoutuspäivät 17. 18.3.2016 Työryhmä 2 Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016

Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Miten tukea osaamisen kasvua ja kouluttautumista läpi työuran? Tutkija Johanna Korkeamäki, Kuntoutussäätiö Kuntoutuspäivät 2016 Osaava työvoima Osaava työvoima kykenee vastaamaan työn muutoksiin ja omaksumaan

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA EPÄILY KONSULTAATIO/ SEULONTA DIAGNOSOINTI HOITO KUNTOUTUS Asiakas itse Läheiset TE-palvelut Sosiaalipalvelut Koulut/oppilaitokset

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

MIKÄ ON KESKEISIN KYSYMYS TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUKSESSA? SOILE KUITUNEN KUNTOUTUSSÄÄTIÖ 2016 KUVE

MIKÄ ON KESKEISIN KYSYMYS TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUKSESSA? SOILE KUITUNEN KUNTOUTUSSÄÄTIÖ 2016 KUVE MIKÄ ON KESKEISIN KYSYMYS TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUKSESSA? SOILE KUITUNEN KUNTOUTUSSÄÄTIÖ 2016 KUVE 20.9.2016 ISO HINTALAPPU KUNTOUTUS MAKSAA 2 MILJARDIA EUROA TYÖTTÖMYYS MAKSAA 6 MILJARDIA EUROA ISOIN SIILO

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Uudenmaan alueen TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERKOSTOPÄIVÄ 11.11.2014, Validia Ammattiopisto, Nina Orlo, Vakuutuskuntoutus VKK Vakuutuskuntoutus VKK vuonna 1964 perustettu tapaturma-,

Lisätiedot

Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen

Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen 27.2.2019 Tässä esityksessä Mistä motivaatio koostuu? Motivaation ainesosat? Paras motivaatio-cocktail? Voiko toista motivoida? Miten motivoida = miten luoda

Lisätiedot

Teema: Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat

Teema: Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat Teema: Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat Työnantajan tukemaa työntekijöiden vapaaehtoistoimintaa yhteisöissä ja yhdistyksissä Kolmikantayhteistyötä: 1) työnantaja 2) työntekijä 3) vapaaehtoisorganisaatiot/lähiyhteisö

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Kuinka tulevaisuus voisi olla parempi kuin nykyisyys? Arto O. Salonen

Kuinka tulevaisuus voisi olla parempi kuin nykyisyys? Arto O. Salonen Kuinka tulevaisuus voisi olla parempi kuin nykyisyys? Arto O. Salonen www.artosalonen.com @artoosalonen SISÄLTÖ 1. Korosta elämänlaatua elintason sijasta 2. Luo mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiselle 3.

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Ammatillinen osallisuus

Ammatillinen osallisuus Ammatillinen osallisuus Tampereen kaupunkiseudun kasvatusalalla Tiina Soini KT, dosentti, tutkimusjohtaja Tampereen yliopisto, Aretai Oy 21.3.2019 Arvioinnin tausta Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat

Lisätiedot

Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat

Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat Learning Café 2: Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat Meri-Lapin vapaaehtoistoimijoiden verkostotilaisuus, Keminmaa 18.11.2009 Työyhteisöjen vapaaehtoisohjelmat työnantajan tukemaa työntekijöidensä vapaaehtoistoimintaa

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

AMMATTITAITOVAATIMUS: KUNTOUTUSSUUNNITELMA KUNTOUTUSSUUNNITELMAN TARKOITUS: Jatkuu.. 2.12.2010 KUNTOUTUSSUUNNITELMA YKSINKERTAISIMMILLAAN

AMMATTITAITOVAATIMUS: KUNTOUTUSSUUNNITELMA KUNTOUTUSSUUNNITELMAN TARKOITUS: Jatkuu.. 2.12.2010 KUNTOUTUSSUUNNITELMA YKSINKERTAISIMMILLAAN AMMATTITAITOVAATIMUS: Päivi Pesonen syksy 2010 SUUNNITELMALLINEN TYÖSKENTELY: - Toimintakyvyn vahvuuksien ja tuen tarpeen tunnistaminen ja erilaisten tiedonkeruumenetelmien käyttö - Kuntoutujalähtöisen

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät Asiantuntijuus kuntoutuksessa Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät 30.11.2010 Onko asiantuntijuus TE-toimistossa rapautunut (ammatillisen kuntoutuksen osalta) Vajaakuntoisen

Lisätiedot

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Kristiina Härkäpää Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto 2011 1 Työvalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet (2009-12) rahoittajina

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen vaikuttavuus työhön osallistumiseen

Työeläkekuntoutuksen vaikuttavuus työhön osallistumiseen Työeläkekuntoutuksen vaikuttavuus työhön osallistumiseen Taina Leinonen 1, Eira Viikari-Juntura 1, Kirsti Husgafvel-Pursiainen 1, Pirjo Juvonen-Posti 1, Mikko Laaksonen 2, Svetlana Solovieva 1 1 Työterveyslaitos

Lisätiedot

Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena

Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena 1 Mitä prosesseja työhönkuntoutukseen liittyy, mitä on meneillään? Yksilön ja työyhteisön keinot työssä pysymisen tukena Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija, VTT, dos. Kelan tutkimus Työhönkuntoutukselle

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Valmentajan luoma motivaatioilmasto kaksoisuralla. Milla Saarinen LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos

Valmentajan luoma motivaatioilmasto kaksoisuralla. Milla Saarinen LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos Valmentajan luoma motivaatioilmasto kaksoisuralla Milla Saarinen LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos Esityksen sisältö: 1. Valmentajan luoma motivaatioilmasto teoria käytäntö

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Kuntoutustahot 2 Vaihtoehtoja, kun sairaus pitkittyy Sairauspäiväraha/ Osasairauspäiväraha Sairastuneella henkilöllä on

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11 Miten ohjaustilanteissa voidaan tunnistaa hyvinvoinnin ja opinnoissa onnistumisen yhteys? Arto Saloranta TOTEEMI TOIMIJUUS Itsesäätely Itseohjautuvuus Vastuunotto Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni 22.03.2011 Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Sisältö Kuntoutuksen toteuttajat Kenellä on oikeus työeläkekuntoutukseen?

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Tuettu työllistyminen Suomessa: Koulutus ja laatunäkökulma Mika Ala Kauhaluoma

Tuettu työllistyminen Suomessa: Koulutus ja laatunäkökulma Mika Ala Kauhaluoma Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut -seminaari 2.12.2016 Helsinki Tuettu työllistyminen Suomessa: Koulutus ja laatunäkökulma Mika Ala Kauhaluoma Helsinki 2.12.2016 TRADES DIPLOMA 1998

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

Jukka Piippo Mielenterveyden yliopettaja; Arcada Psykiatrian erikoissairaanhoitaja ET perheterapeutti PhD

Jukka Piippo Mielenterveyden yliopettaja; Arcada Psykiatrian erikoissairaanhoitaja ET perheterapeutti PhD Jukka Piippo Mielenterveyden yliopettaja; Arcada Psykiatrian erikoissairaanhoitaja ET perheterapeutti PhD Sairaus Riippuvuus on ihmisen tapa selviytyä elämästä, keinotekoisesti saavuttu tunne joka saa

Lisätiedot

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus

Lisätiedot

Tervetuloa webinaariin! Esitysdiat ja tallennelinkit löytyvät kunkin webinaarin jälkeen osoitteesta

Tervetuloa webinaariin! Esitysdiat ja tallennelinkit löytyvät kunkin webinaarin jälkeen osoitteesta Tervetuloa webinaariin! Esitysdiat ja tallennelinkit löytyvät kunkin webinaarin jälkeen osoitteesta http://bit.ly/liitu-webinaarit UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio

Lisätiedot

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku ja sisäinen liikuntamotivaatio

Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku ja sisäinen liikuntamotivaatio Matti Pietillä Opetushallitus Liikkuva koulu_turku 12.4.2016 ja sisäinen liikuntamotivaatio Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Haasteenamme ISTUVA

Lisätiedot

Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa?

Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? Hyvinvointia työstä Miten laadin tavoitteet ammatillisessa kuntoutuksessa? GAS-seminaari 2.12.2015 Hilkka Ylisassi, erikoistutkija, Työterveyslaitos Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä

Lisätiedot

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s )

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s ) 11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen (s. 124-133) Käsitys itsestä oppijana käsitys itsestä oppijana muodostuu kokemusten pohjalta vaikuttavat esim. skeemat itsestä oppijana ja oppiaineesta tunteet

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela

Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 2016 Kuntoutuspäivät 9.3.2015 Kirsi Vainiemi asiantuntijalääkäri Kela 1 Kelan kuntoutus työssä oleville vuonna 2014 Kelan kuntoutujia kaiken kaikkiaan 107 100 (2013: 98 863; 2012: 91 150) Harkinnanvaraisia

Lisätiedot

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu?

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Nuoret, päihteet ja elämänhallinta Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Suunnittelija, psykologi Elina Marttinen elina.marttinen@nyyti.fi Agenda 1. Mitä nuoruuteen kuuluu?

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018 Yhdessä hyvä OTE Tuettu työllistäminen versio1.0 kesäkuu2018 Asiakkaalle näkyvä prosessi Tuetun työllistymisen malli ja pitkäkestoinen tuki työnantajalle Valmistelu Perehdytys Työn aloitus ja ohjaus Työn

Lisätiedot

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) MITÄ HYVÄ SMART TAVOITE EDELLYTTÄÄ ÄÄ? Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) Tarpeet Fysiologiset Psykologiset Sosiaaliset

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

KELAn tukema kuntoutus

KELAn tukema kuntoutus KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatillinen kuntoutusselvitys Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen Ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset Sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen

Lisätiedot

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Toimintakyvyn arviointi asiakkaan parhaaksi. Työhönkuntoutuksen yhteydessä

Toimintakyvyn arviointi asiakkaan parhaaksi. Työhönkuntoutuksen yhteydessä asiakkaan parhaaksi Työhönkuntoutuksen yhteydessä Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, joka tarjoaa valmennus- ja kuntoutuspalveluja työttömille työnhakijoille.

Lisätiedot

Kuntouttava työote Rovaniemellä

Kuntouttava työote Rovaniemellä Kuntouttava työote Rovaniemellä Kuntoutumista edistäviä elementtejä Moniammatillinen tiimityöskentely Koko henkilöstö on sitoutunut moniammatilliseen, tavoitteelliseen toimintamalliin Ikäihmisen kuntoutumismahdollisuus

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot