Sosioekonomiset erot Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa vuosina

Transkriptio

1 Terveydenhuoltotutkimus tieteessä Hilla Sumanen TtM, tohtorikoulutettava Kustaa Piha LT, KTM, VTM, tutkijatohtori Olli Pietiläinen VTM, tohtorikoulutettava Jouni Lahti FT, tutkijatohtori Eero Lahelma VTT, professori Ossi Rahkonen VTT, professori Helsingin yliopisto, kansanterveystieteen osasto Sosioekonomiset erot Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa vuosina Tutkimuksessa tarkasteltiin sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen muutosta Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa vuosina. Sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot olivat selvät ja säilyivät koko tutkimusjakson ajan. Sosioekonomiset erot olivat miehillä suuremmat kuin naisilla. Alemmilla toimihenkilöillä oli toistuvia lyhyitä sairauspoissaoloja muita enemmän ja erot ovat myös kasvaneet. Pitkissä sairauspoissaoloissa ja sairauspoissaolopäivien lukumäärissä sosioekonomiset erot kaventuivat erityisesti työntekijöiden ja toimihenkilöryhmien välillä. Vertaisarvioitu VV Sairauspoissaolot ilmentävät sairauksia ja työkyvyn rajoitteita (1,2) ja niistä aiheutuu vuosittain merkittäviä kustannuksia työpanosten ja tuotannon menetysten vuoksi (3). Lyhyet, 1 3 päivän sairauspoissaolot ilmentävät työntekijän itsensä arvioimaa poissaolon tarvetta, kun taas pitkät sairauspoissaolot ilmentävät sairauksia ja lääketieteellisesti arvioitua terveydentilaa ja työkykyä (2,4). Lyhyet sairauspoissaolot voivat liittyä sairauden ohella työmotivaatioon tai työhön sopeutumiseen (2), mutta jo kaksi lyhyttä sairaus poissaoloa vuodessa ennustaa pitkiä sairauspoissaoloja (5). Aikaisempien, erityisesti pitkien, mutta myös lyhyiden sairauspoissaolojen on todettu ennustavan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä (6,7,8). Pitkät sairauspoissaolot voivat taloudellisten seuraamusten lisäksi myös edistää työntekijän syrjäytymistä ansiotyöstä (9). Kansaneläkelaitoksen korkeampi, 6 %:n korvaustaso työterveyshuollon palveluista on edellyttänyt varhaisen tuen mallin toteuttamista työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä 1.1. lähtien (HE67/). Varhaisen tuen mallissa työnantaja huomioi työntekijän toistuvat poissaolot jo ennen työkykyongelman muodostumista ja pohtii yhdessä työntekijän kanssa tämän tarvitsemia tukitoimia. Toistuvat sairauspoissaolot ovat merkki työkyvyn heikkenemisestä (1). Naisilla on enemmän sairauspoissaoloja kuin miehillä (11,12). Sairauspoissaoloja määrittää myös sosioekonominen asema, joka kuvaa sijoittumista yhteiskunnalliseen hierarkiaan ja jota mitataan ammattiasemalla, koulutuksella ja tuloilla (13). Huono sosioekonominen asema lisää sekä lyhyitä että pitkiä sairauspoissaoloja (14,15). Työntekijäasemassa lääkärin määräämien pitkien sairauspoissaolojen riski on kaksin- tai kolminkertainen ylempiin toimihenkilöihin verrattuna (16,17). Raskaat fyysiset työolot selittävät suuren osan sairauspoissaolojen sosioekonomisista eroista (17,18). Olemme aiemmin tutkineet Helsingin kaupungin työntekijöiden sairauspoissaolojen muutoksia vuosina (19). Lyhyet ja pitkät sairauspoissaolot lisääntyivät 199-luvulla. Korkeammin koulutetuilla ja määräaikaisessa työsuhteessa olevilla oli muita vähemmän pitkiä sairauspoissaoloja (19). Nyt raportoitavan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen muutosta lyhyissä (1 3 päivää), toistuvissa lyhyissä ( 3 kertaa) ja pitkissä ( 4 päivää) sairauspoissaoloissa sekä sairauspoissaolopäivien lukumäärässä vuotiailla Helsingin kaupungin nais- ja miespuolisilla työntekijöillä vuosina. Aineisto ja menetelmät Tutkimus on osa Helsingin yliopistossa tehtävää Helsinki Health Study -hanketta (2). Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja ja työllistää vuosittain noin 4 ihmistä. Henkilöstömäärä pysyi tutkimusjaksolla Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7 139

2 Terveydenhuoltotutkimus Kirjallisuutta 1 Marmot M, Feeney A, Shipley M, North F, Syme SL. Sickness absence as a measure of health status and functioning: from the UK Whitehall II study. J Epidemiol Community Health 1995;49: Kivimäki M, Head J, Ferrie JE ym. Sickness absence as a global measure of health: evidence from mortality in the Whitehall II prospective cohort study. BMJ 23;327: Lehtonen V. Ihmisten johtamisen ja työhyvinvoinnin tila valtiolla vuonna ja kehitys vuodesta alkaen. Tilanneanalyysi ja kehitysehdotuksia. Helsinki: valtiovarainministeriö. 4 Verhaeghe R, Mak R, van Maele G, Kornitzer M, de Backer G. Job stress among middle-aged health care workers and its relation to sickness absence. Stress and Health 23;19: Hultin H, Lindholm C, Malfert M, Moller J. Short-term sick leave and future risk of sickness absence and unemployment the impact of health status. BMC Public Health ;12: Kivimäki M, Forma P, Wikström J ym. Sickness absence as a risk marker of future disability pension: the 1-town study. J Epidemiol Community Health ;58: Koopmans PC, Roelen CA, Groothoff JW. Risk of future sickness absence in frequent and long-term absentees. Occup Med (Lond) ;58: Roelen CA, Koopmans PC, Schreuder JA, Anema JR, van der Beek AJ. The history of registered sickness absence predicts future sickness absence. Occup Med (Lond) ;61: Bryngelson A. Long-term sickness absence and social exclusion. Scand J Public Health ;37: Hirvonen T, Pohjonen T, Eranti E, Pentilä R, Poikonen M. Varhainen tuki -toimintamalli työkyvyn heiketessä. Helsinki: Helsingin kaupungin työterveyskeskus. 11 Allebeck P, Mastekaasa A. Swedish Council on Technology Assessment in Health Care (SBU). Chapter 5. Risk factors for sick leave general studies. Scand J Public Health Suppl ;63: Laaksonen M, Martikainen P, Rahkonen O, Lahelma E. Explanations for gender differences in sickness absence: evidence from middle-aged municipal employees from Finland. Occup Environ Med ;65: Galobardes B, Shaw M, Lawlor DA, Lynch JW, Davey Smith G. Indicators of socioeconomic position (part 1). J Epidemiol Community Health ;6: Feeney A, North F, Head J, Canner R, Marmot M. Socioeconomic and sex differentials in reason for sickness absence from the Whitehall II Study. Occup Environ Med 1998;55:91 8. Taulukko 1. Taustatiedot Helsingin kaupungin vuotiaille työntekijöille vuosilta, ja. melko samansuuruisena (21,22). Naisten osuus henkilöstöstä oli huomattavasti suurempi kuin miesten, mikä vastaa koko kunta-alaa (taulukko 1). Alle 35- ja yli 5-vuotiaiden työntekijöiden määrä kasvoi tutkimusjakson aikana, vuotiaiden työntekijöiden määrä väheni naisilla ja pysyi melko muuttumattomana miehillä. Tutkimuksessa käytettiin Helsingin kaupungin henkilötieto- ja sairauspoissaolorekisteriä vuosilta. Helsingin kaupungilla Naiset Miehet n Ikä, lukumäärä Ammattiasema, lukumäärä Ylemmät toimihenkilöt Keskitoimihenkilöt Alemmat toimihenkilöt Työntekijät päivän sairauspoissaolo vuodessa, % Ylemmät toimihenkilöt 18,5 21,7 21,4 1,2 13,9 12,1 Keskitoimihenkilöt 23,3 29,7 27,9 13,5 2,8 19,3 Alemmat toimihenkilöt 28, 34,8 33,8 24,8 31,6 29,5 Työntekijät 24,6 25,3 23,1 15,4 17,9 15,3 4 päivän sairauspoissaolot/ 1 henkilötyövuotta Ylemmät toimihenkilöt 46,5 51,8 45,1 29,2 38,8 29,5 Keskitoimihenkilöt 65,1 81,5 71, 52,3 63,1 49,1 Alemmat toimihenkilöt 1,7 122,1 11,8 73,8 8,7 79,1 Työntekijät 123,8 148,4 118,9 92,5 97,6 81, Sairauspoissaolopäivät/ 1 henkilötyövuotta Ylemmät toimihenkilöt 913,5 1 14,3 934,1 67,9 769,3 681,3 Keskitoimihenkilöt 1 331, , ,6 1 39, 1 269,8 1 6,5 Alemmat toimihenkilöt 1 938, , , ,1 1 7, ,7 Työntekijät 2 42,6 2 74, , ,1 2 29, ,2 lyhy een, 1 3 päivän sairauspoissaoloon riittää oma ilmoitus ja lähiesimiehen lupa, neljännestä poissaolopäivästä lähtien tarvitaan työterveyshoitajan todistus ja > 7 päivän sairauspoissaoloihin vaaditaan lääkärintodistus. Tässä tutkimuksessa sairauspoissaololla tarkoitetaan työntekijän omasta sairaudesta johtuvaa poissaoloa. Työtapaturmista ja lapsen sairaudesta johtuvat poissaolot poistettiin aineistosta. Sosioekonomista asemaa mitattiin ammattiasemalla, joka luokiteltiin neljään ryhmään: 14 Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7

3 tieteessä 15 Piha K, Laaksonen M, Martikainen P, Rahkonen O, Lahelma E. Interrelationships between education, occupational class, income and sickness absence. Eur J Public Health ;2: Piha K, Martikainen P, Rahkonen O, Roos E, Lahelma E. Trends in socioeconomic differences in sickness absence among Finnish municipal employees Scand J Public Health ;35: Laaksonen M, Piha K, Rahkonen O, Martikainen P, Lahelma E. Explaining occupational class differences in sickness absence: results from middle-aged municipal employees. J Epidemiol Community Health ;64: Christensen KB, Labriola M, Lund T, Kivimäki M. Explaining the social gradient in long-term sickness absence: a prospective study of Danish employees. J Epidemiol Community Health ;62: Piha K, Rahkonen O, Roos E, Lahelma E. Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot Suom Lääkäril 23;58: Lahelma E, Aittomäki A, Laaksonen M ym. Cohort profile: the Helsinki Health Study. Int J Epidemiol ;42: Helsingin kaupunki. Henkilöstöraportti. 22 Helsingin kaupunki. Henkilöstöraportti. 23 Warner RW. Applied statistics. From bivariate through multivariate techniques. 2. painos. Los Angeles: Sage. 24 Beemsterboer W, Stewart R, Groothoff J, Nijhuis F. A literature review on sick leave determinants (1984 ). Int J Occup Med Environ Health ;22: Helsingin kaupungin työterveyskeskus. Toimintakertomus. Tyke. 26 Kauppinen T, Hanhela R, Kandolin I ym., toim. Työ ja terveys Suomessa. Työterveyslaitos. 27 Helsingin kaupunki. Henkilöstöraportti. 28 Helsingin kaupunki. Henkilöstöraportti. 29 Sverke M, Hellgren J, Naswall K. Job insecurity: A literature review. Stockholm: National Institute for Working Life. 3 Blekesaune M. Job insecurity and sickness absence: correlations between attrition and absence in 36 occupational groups. Scand J Public Health ;4: Osthus S, Mastekaasa A. The impact of downsizing on remaining workers sickness absence. Soc Sci Med ;71: Vahtera J, Kivimäki M, Pentti J ym. Organisational downsizing, sickness absence, and mortality: 1-town prospective cohort study. BMJ ;328: Hansen H, Ingebrigtsen T. Social class and sickness absence in Norway. Acta Sociologica ;51: ylemmät toimihenkilöt (esimerkiksi johtajat, opettajat ja lääkärit), keskitoimihenkilöt (esimerkiksi työnjohtajat ja sairaanhoitajat), alemmat toimihenkilöt (esimerkiksi lähihoitajat, koulunkäyntiavustajat ja toimistotyöntekijät) sekä työntekijät (esimerkiksi keittäjät, laitoshuoltajat ja bussinkuljettajat). Naisilla suurin ryhmä oli alemmat toimihenkilöt ja miehillä ylemmät toimihenkilöt. Naisten pienin ryhmä oli työntekijät ja miesten alemmat toimihenkilöt (taulukko 1). Henkilöt, joilta puuttui ammattiryhmätieto, poistettiin aineistosta (,3 3,8 % vuosittain). Analyyseissa käytettiin suoraa ikävakiointia viisivuotisikäryhmittäin, käyttäen vuoden henkilöstöä vakioväestönä (23). Naisten ja miesten lyhyiden (1 3 päivän) ja pitkien ( 4 päivän) sairauspoissaolokertojen lukumäärät esitetään vuositasolla 1 henkilötyövuotta kohti (kuvio 1). Toistuvat lyhyet sairauspoissaolot ( 3 kertaa) esitetään prosenttiosuuksina ja pitkien sairauspoissaolokertojen ( 4 päivän) sekä sairauspoissaolopäivien lukumäärät esitetään 1 henkilötyövuotta kohti vuosittain sosioekonomisen aseman ja sukupuolen mukaan (kuviot 2, 3 ja 4). Suhteelliset erot on laskettu prosentuaalisen eron kaavalla (ryhmän 1 luku/ryhmän 2 luku) Î 1 1 %. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen ja Helsingin kaupungin terveysviraston eettiset toimikunnat ovat hyväksyneet Helsinki Health Studyn tutkimussuunnitelman. Kuvio 1. Tulokset Naisilla oli miehiä enemmän sekä lyhyitä että pitkiä sairauspoissaoloja. Naisten ja miesten lyhy et sairauspoissaolot lisääntyivät neljänneksellä vuoteen asti, jonka jälkeen ne vähentyivät jonkin verran. Koko tutkimusjaksolla lyhyet sairauspoissaolot lisääntyivät suhteellisesti 13 % naisilla ja 16 % miehillä. Pitkät sairauspoissaolot lisääntyivät vuoteen asti naisilla ja miehillä, mutta vähenivät sen jälkeen vielä enemmän. Sukupuolten väliset erot säilyivät ennallaan sekä lyhyissä että pitkissä sairauspoissaoloissa. Sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot naisilla Naisilla toistuvia lyhyitä sairauspoissaoloja ( kuvio 2) oli eniten alemmilla toimihenkilöillä, seuraavaksi eniten keskitoimihenkilöillä ja työntekijöillä ja vähiten ylemmillä toimihenkilöillä. Naisten toimihenkilöryhmissä toistuvien lyhyiden sairauspoissaolojen prosenttiosuus lisääntyi vuodesta vuoteen yli kolmanneksella, jonka jälkeen lyhyet sairauspoissaolot vähenivät. Työntekijöiden toistuvien lyhyiden sairauspoissaolojen trendit poikkesivat toimihenkilöiden trendeistä, sillä työntekijöiden sairauspoissaolot säilyivät tasaisempana koko tutkimusjakson ajan. Tämä johti siihen, että alempien Helsingin kaupungin henkilöstön lyhyiden (1 3 päivän) ja pitkien ( 4 päivän) sairauspoissaolojen ikävakioitu lukumäärä/1 henkilötyövuotta. LYHYET SAIRAUSPOISSAOLOT Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta PITKÄT SAIRAUSPOISSAOLOT Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta Naiset Miehet Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7 141

4 Terveydenhuoltotutkimus Pitkät sairauspoissaolot alkoivat vähetä vuosina. Kuvio 2. Toistuvien ( 3 kertaa) lyhyiden (1 3 päivän) sairauspoissaolojen ikävakioidut sosioekonomiset erot, % ammattiasemaryhmästä. % 4 NAISET % 4 MIEHET Ylemmät toimihenkilöt Keskitoimihenkilöt Alemmat toimihenkilöt Työntekijät toimi henkilöiden ero työntekijöihin kasvoi tutkimusjakson alun 14 prosentista lopun 47 prosenttiin. Vastaavasti ylempien toimihenkilöiden ero työntekijöihin kaventui 33 prosentista 7 prosenttiin. Toimihenkilöiden väliset erot pysyivät melko tasaisina koko tutkimusjakson. Koko jaksolla pitkiä sairauspoissaoloja (kuvio 3) oli naisista eniten työntekijöillä, seuraavaksi eniten alemmilla toimihenkilöillä ja keskitoimihenkilöillä ja vähiten ylemmillä toimihenkilöillä. Tutkimusjakson aikana pitkät sairauspoissaolot ensin lisääntyivät ja sitten vähentyivät kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Työntekijöillä ja alemmilla toimihenkilöillä pitkät sairauspoissaolot kääntyivät laskuun vuonna, ylemmillä ja keskitoimihenkilöillä vuonna. Tutkimusjakson alkupuolella pitkät sairaus poissaolot lisääntyivät suhteellisesti eniten (27 %) keskitoimihenkilöillä ja vähiten (13 %) ylemmillä toimihenkilöillä. Vuoden jälkeen väheneminen oli voimakkainta (2 %) työntekijöillä ja pienintä (9 %) alemmilla toimihenkilöillä. Alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden pitkien sairauspoissaolojen erot kaventuivat tutkimusjaksolla 22 prosentista 7 prosenttiin. Vastaavasti keskitoimihenkilöiden ja työntekijöiden ero kaventui 89 prosentista 67 prosent- Kuvio 3. Pitkien ( 4 päivän) sairauspoissaolojen ikävakioidut sosioekonomiset erot/ 1 henkilötyövuotta. NAISET Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta MIEHET Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta SIDONNAISUUDET Kirjoittajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Kustaa Piha: työsuhde (Med Group Oy, toimitusjohtaja), osakkeet (Med Group Oy). Eero Lahelma: apuraha (Suomen Akatemia). Muut kirjoittajat: ei sidonnaisuuksia Ylemmät toimihenkilöt Keskitoimihenkilöt 5 23 Alemmat toimihenkilöt Työntekijät 142 Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7

5 tieteessä Sairauspoissaolopäiviä oli eniten työntekijöillä. Kuvio 4. Sairauspoissaolojen lukumäärän ikävakioidut sosioekonomiset erot/1 henkilötyövuotta. NAISET MIEHET Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta Sairauspoissaolokertojen lukumäärä / 1 henkilötyövuotta Ylemmät toimihenkilöt Keskitoimihenkilöt Alemmat toimihenkilöt Työntekijät tiin. Muiden ryhmien väliset erot pysyivät melko tasaisina. Sairauspoissaolopäiviä oli lukumäärällisesti eniten työntekijöillä ja vähiten ylemmillä toimihenkilöillä (kuvio 4). Sairauspoissaolopäivät lisääntyivät ensin ja vähentyivät sitten tutkimusjakson aikana erityisesti työntekijöillä, minkä seurauksena sosioekonomiset erot kaventuivat tutkimusjakson lopulla työntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä. Esimerkiksi alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden sairauspoissaolopäivien ero kaventui tutkimusjakson alun 24 prosentista lopun 3 prosenttiin. Sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot miehillä Myös miesten kohdalla alemmilla toimihenkilöillä oli selkeästi eniten toistuvia lyhyitä sairaus poissaoloja (kuvio 2) ja ylemmillä toimihenkilöillä vähiten. Miesten toistuvat lyhyet sairauspoissaolot lisääntyivät suhteellisesti eniten (62 %) ylemmillä toimihenkilöillä ja vähiten (4 %) työntekijöillä. Vuodesta vuoteen laskua oli eniten (27 %) työntekijöillä ja vähiten (8 %) keskitoimihenkilöillä. Toistuvien lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot kasvoivat tutkimusjaksolla alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä 59 prosentista 9 prosenttiin. Keskitoimihenkilöiden ero ylempiin toimihenkilöihin kasvoi 34 prosentista 61 prosenttiin. Alempien ja keskitoimihenkilöihin välinen ero kaventui 8 prosentista 5 prosenttiin. Miehillä pitkien sairauspoissaolojen (kuvio 3) sosioekonomiset erot olivat samansuuntaiset kuin naisilla. Työntekijöillä oli eniten pitkiä sairauspoissaoloja ja ylemmillä toimihenkilöillä vähiten. Kuten naisilla, myös miehillä pitkät sairauspoissaolot ensin lisääntyivät ja sitten vähentyivät kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Ylemmillä ja keskitoimihenkilöillä pitkät sairauspoissaolot kääntyivät laskuun vuonna, alemmilla toimihenkilöillä ja työntekijöillä vuonna. Tutkimusjakson alkupuolella pitkät sairauspoissaolot lisääntyivät eniten (33 %) ylemmillä toimihenkilöillä ja vähiten (6 %) työntekijöillä. Ylempien toimihenkilöiden pitkät sairauspoissaolot myös vähentyivät voimakkaimmin (24 %) vuoden jälkeen. Kuten naisilla, myös miehillä pitkien sairauspoissaolojen väheneminen oli vähäisintä (8 %) alemmilla toimihenkilöillä. Miehillä työntekijöiden pitkien sairauspoissaolojen erot kaventuivat toimihenkilöryhmiin nähden. Alempien toimihenkilöiden ero työntekijöihin oli tutkimusjakson lopussa enää 3 %. Sairauspoissaolopäiviä oli miehillä lukumäärällisesti eniten työntekijöillä ja vähiten ylemmillä toimihenkilöillä (kuvio 4). Kuten naisilla, myös miehillä poissaolopäivät ensin lisääntyivät Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7 143

6 Terveydenhuoltotutkimus Avainasemassa ovat fyysisten työolojen parantaminen ja terveyskäyttäytymisen edistäminen. ja sitten vähentyivät tutkimusjakson aikana erityisesti työntekijöillä. Sosioekonomiset erot kaventuivat tutkimusjakson lopulla työntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä. Esimerkiksi keskitoimihenkilöiden ja työntekijöiden sairauspoissaolopäivien ero kaventui tutkimusjakson alun 86 prosentista lopun 46 prosenttiin. Pohdinta Tutkimuksessa tarkasteltiin sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen muutosta toistuvissa lyhyissä ja pitkissä sairauspoissaoloissa Helsingin kaupungin nais- ja miestyöntekijöillä vuosina. Sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot säilyivät selvinä koko tutkimusjakson ajan. Sosioekonomiset erot kaventuivat erityisesti työntekijöiden ja toimihenkilöryhmien välillä pitkissä sairauspoissaoloissa ja sairauspoissaolopäivien lukumäärissä. Sosioekonomiset erot olivat suuremmat miehillä kuin naisilla. Toistuvia lyhyitä sairauspoissaoloja oli sekä miehillä että naisilla eniten alemmilla toimihenkilöillä ja vähiten ylemmillä toimihenkilöillä. Toistuvat lyhyet sairauspoissaolot lisääntyivät erityisesti toimihenkilöryhmissä vuoteen saakka, ja vähentyivät sen jälkeen lähes kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Naisilla työntekijöiden toistuvat lyhyet sairauspoissaolot säilyivät tasaisempina kuin muissa sosioekonomisissa ryhmissä. Näin ollen työntekijöiden ero alempiin toimihenkilöiden nähden kasvoi, mutta ylempiin toimihenkilöiden nähden kaventui. Miehillä alempien ja keskitoimihenkilöiden erot muihin sosioekonomisiin ryhmiin kasvoivat. Sairauspoissaolojen sosioekonomisista eroista aikaisemmin tiedettyyn poiketen alemmilla ja myös keskitoimihenkilöillä oli enemmän toistuvia lyhyitä sairauspoissaoloja kuin työntekijöillä. Työntekijöillä useammin kuin muilla sosioekonomisilla ryhmillä on ollut vähintään yksi lyhyt sairauspoissaolo vuodessa, mikä on linjassa aikaisempiin tutkimuksiin nähden (14). Lyhyiden poissaolojen lisääntyessä niiden sosioekonominen jakauma on muuttunut. Alempien toimihenkilöiden toistuvien lyhyiden sairauspoissaolojen suuri määrä saattaa liittyä ammatteihin, joissa työ on henkisesti tai ruumiillisesti rasittavaa (esim. hoitoala). Aikaisempien tutkimusten mukaan hyvä työilmapiiri voi vähentää sairauspoissaoloja (24). Toisaalta saattaa olla, että sairauspoissaolot hyväksyvä ja tukea antava työyhteisö voisi lisätä sairauspoissaolokertojen määrää. Syitä alempien toimihenkilöiden toistuviin lyhyisiin sairauspoissaoloihin tulisi selvittää, jotta sairauspoissaoloja ja lyhyiden poissaolojen muuttumista pitkiksi voidaan ennaltaehkäistä (5). Sekä naisilla että miehillä pitkiä sairauspoissaoloja ja sairauspoissaolopäiviä oli sitä enemmän mitä alempi sosioekonominen asema oli. Työntekijöiden ja toimihenkilöiden pitkien sairauspoissaolojen ja myös sairauspoissaolopäivien erot kaventuivat tutkimusjaksolla erityisesti miehillä. Sairauspoissaolojen kokonaiskehitys noudattaa Helsingin kaupungin omia laskelmia; kaupungin kaikkien työntekijöiden sairaus poissaolojen trendi on kääntynyt laskuun ennen -lukua (25). Myös valtakunnallisissa tarkasteluissa sairauspoissaolojen määrä on taittunut -luvulle tultaessa (26). Aiempi tutkimuksemme Helsingin kaupungin 4 6-vuotiaiden työntekijöiden vuosien 2 pitkistä sairauspoissaoloista osoitti, että fyysiset työolot, tupakointi ja lihavuus selittivät suuren osan sairauspoissaolojen sosioekonomisista eroista (17). Sitä vastoin psykososiaaliset työolot eivät selittäneet eroja (17). Mikäli työntekijöiden ja alempien toimihenkilöiden työn fyysinen rasittavuus vähenisi ja terveyskäyttäytyminen paranisi, olisi mahdollista, että myös sosioekonomiset erot kaventuisivat. Pitkien sairauspoissaolojen määrä on vähentynyt vuoden jälkeen. Helsingin kaupungin työterveyshuollon painopistettä siirrettiin esimiesten tukemisen ja sitä kautta työyhteisöjen tukemisen suuntaan vuodesta lähtien (27). Tavoitteena on työyhteisöissä tapahtuva sairauspoissaoloihin johtavien tekijöiden tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen sekä sairaus poissaolojen ehkäisy yhteistyössä työterveyshuollon kanssa (28). Yhtenä menetelmänä Helsingin kaupungilla on ollut se, että esimies ottaa sairauspoissaolot puheeksi työntekijän kanssa sen jälkeen, kun poissaolopäiviä on ollut vuoden sisällä yli 2 (1). Tämä toiminta on osa varhaisen tuen mallia, jonka toteuttamisessa Helsingin kaupunki on ollut edelläkävijä jo ennen lakisääteisyyttä. On myös mahdollista, että taloudellinen taantuma vaikuttaa osaltaan pitkien sairauspoissaolojen vähentymiseen, kun epävarmuus omasta työn sisällöstä ja työpaikasta lisääntyy (29,3,31). Toisaalta aikaisempien tutkimusten mukaan taloudellinen taantuma ja 144 Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7

7 tieteessä Sosioekonomiset erot näkyvät erityisesti alemmilla toimihenkilöillä. siitä johtuva työn jatkumisen epävarmuus voivat myös lisätä pitkiä sairauspoissaoloja niiden aiheuttaman stressin vuoksi (3,32). Tutkimuksen vahvuudet ja rajoitukset Tutkimuksen vahvuutena on ajankohtainen ja luotettava rekisteriaineisto. Tutkittavien määrä oli suuri ja ammattikirjo monipuolinen. Helsingin kaupunki on suuri työnantaja ja henkilötieto- ja sairauspoissaolorekisterit ovat kattavat ja täsmälliset. Tutkimuksen rajoituksina ovat vain yksi, joskin suuri työnantaja sekä miesten pieni osuus verrattuna naisiin. Johtopäätökset Sosioekonomiset erot näkyvät toistuvissa lyhyissä sairauspoissaoloissa erityisesti alemmilla toimi henkilöillä. Alempien toimihenkilöiden ero muihin sosioekonomisiin ryhmiin on myös kasvanut. Pitkissä sairauspoissaoloissa sosioekonomiset erot ovat kaventuneet sekä naisilla että miehillä. Sosioekonomiset erot ovat kuitenkin edelleen selkeät ja suhteellisesti tarkasteltuna miehillä suuremmat. Sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen kaventaminen vaatii toimenpiteiden kohdentamista ensisijaisesti alempien sosioekonomisten ryhmien fyysisten työolojen parantamiseen ( kuten koneistus, apuvälineet, ergonomian opetus, koulutus) (33), terveyskäyttäytymisen edistämiseen (kuten alkoholi, tupakka, ylipaino) (17) sekä myös psykososiaalisten työolojen kohentamiseen. Työterveyshuollon ennaltaehkäisevien toimenpiteiden hyödyntäminen on tärkeää sairauspoissaolojen vähentämisessä. Varhaisen tuen mallin ohjaamana tulisi toistuviin sairauspoissaoloihin ja työnantajakohtaisesti sovitun sairaus poissaolopäivien lukumäärän ylityksiin puuttua välittömästi esimiehen taholta. Oireilevien työntekijöiden kohdalla työterveyshuollossa toteutettavaa työkykyarviointia olisi hyvä hyödyntää herkästi terveydentilan ja työn yhteensopivuuden selvittämiseksi. Työyhteisössä ilmeneviin toistuviin sairauspoissaoloihin olisi syytä puuttua myös työyhteisötasolla huomioiden myös muu kuin terveydentilasta johtuva, esimerkiksi motivaatioon tai työhön sopeutumiseen (2) liittyvä poissaolokäyttäytyminen. n English summary > in english Socioeconomic differences in sickness absence among city of Helsinki personnel in Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7 145

8 Hilla Sumanen Master of Health Sciences, doctorate student. University of Helsinki, Hjelt Institute, Department of Public Health Kustaa Piha Olli Pietiläinen Jouni Lahti Eero Lahelma Ossi Rahkonen Socioeconomic differences in sickness absence among city of Helsinki personnel in Background Sickness absence is a well-known health-related measure. Low socioeconomic position is related to higher sickness absence. Short sickness absences may not only be related to ill health, but can also be considered a type of coping behaviour. Short sickness absences, especially if frequent, predict longer sickness absence. Long, medically confirmed sickness absence is a risk for permanent work disability. Early support models require supervisors to talk with employees who have three or more sickness absences and discuss with them the actions that could improve work ability. Our aim was to study changes in socioeconomic differences in short (1-3 day), recurrent short ( 3 times) and long ( 4 days) sickness absences and in the total number of sickness absence days among women and men from. Methods City of Helsinki personnel and sickness absence register data were used. All permanent, full-time workers aged 25 to 59 years were included in the study. Women and men were analyzed separately. Socioeconomic position was measured by occupational class, which was divided into four different groups: managers and professionals, semi-professionals, non-manual and manual workers. Results Women had more short and long sickness absences than men. Socio-economic differences in sickness absence were evident and more prominent among men. Non-manual workers had clearly more recurrent short sickness absences than other socioeconomic groups. Every other socioeconomic group except female manual workers had an increasing trend in their recurrent short sickness absences until. Since then recurrent short sickness absence has decreased. Socioeconomic differences in recurrent short sickness absence narrowed especially among men towards the end of the study period. Manual workers had the highest and managers and professionals the lowest amounts of long sickness absence. In all studied groups the amounts of long sickness absence increased from to / and then decreased until. Differences in long sickness absence between manual workers and other socioeconomic groups narrowed towards the end of the study period. Other socioeconomic differences in long sickness absence remained quite stable over time. Our findings on the total number of sickness absence days are in line with those on long sickness absence. Conclusions Reducing sickness absence and narrowing socioeconomic differences in sickness absence should be in employers and occupational health services interest. Early support models should be used consistently. Occupational health services should be informed and used when symptoms that are threatening work ability occur. 145a Suomen Lääkärilehti 3-4/215 vsk 7