Kieku-hanke Edellytykset hankkeen vaiheeseen kaksi siirtymiselle tilanne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kieku-hanke Edellytykset hankkeen vaiheeseen kaksi siirtymiselle tilanne 31.12.2013"

Transkriptio

1 Kieku-hanke Edellytykset hankkeen vaiheeseen kaksi siirtymiselle tilanne Liite 2

2 1. Talous- ja henkilöstöhallinnon toimintatapamuutos 1(2) 1. Toimintatapamallin konkreettinen johtaminen virastoissa ja hallinnonaloilla siten, että suunnitellut vaikuttavuus ja tuottavuus tavoitteet voidaan saavuttaa. Kaikissa käyttöönotoissa tulee virastoilla olla projektipäällikkö, muutosjohtaja, projektisuunnitelma sekä muutos- ja viestintäsuunnitelma. Tavoiteltuja hyötyjä seurataan. 2. Toimintatapamuutokselle tulisi asettaa mittari (sanallinen arvio) osaksi viraston tulosohjausta. 3. Palkeiden ja viraston välisen työnjaon kehittäminen erityisesti heha-prosesseissa siten, että rutinoitunutta tietojärjestelmäosaamista edellyttävät tehtävät keskitetään nykyistä selvästi enemmän Palkeisiin (esimerkiksi SAP HCM:n käytön siirtäminen Palkeille). 4. Prosessien operatiivisen ohjauksen vastuun selkeyttäminen. Prosesseilla tulee olla operatiivinen omistaja, joka nykyistä enemmän mukana Kiekun käyttöönotossa. Päätös ja suunnittelu tehty Valmistelu on meneillään strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä. Edellytyksenä on myös uuden käyttöönottomallin käyttöönotto (kohta 2.1). Periaatepäätös tehty Valmistelu on meneillään strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä. Päätös ja suunnittelu tehty Päätös ja suunnittelu tehty Päätös tehty ja projekti käynnistetty. Uusien älykkäiden lomakkeiden käyttöönotto on muutoksen edellytys (kohta 3.2). Prosessien operatiivisten omistajien roolia on suunniteltu uudessa käyttöönottomallissa. Päätöksiä ei ole tehty ( kohta 2.1). 1

3 1. Talous- ja henkilöstöhallinnon toimintatapamuutos 2(2) 5. Hallinnonalojen ja virastojen johtajien sekä virastojen käyttöönottoprojektipäälliköiden sitouttaminen toimintatapamuutoksen toteuttamiseen. 6 a) Hallinnonalojen ja virastojen VES-tulkintojen yhtenäistäminen. 6 b) Varmistetaan riittävän pitkä reagointiaika VES-muutosten toteuttamiselle 6 c) Järjestelmäratkaisun kehittäminen siten, että erilaiset VES-tulkinnat on huomattavasti nykyistä helpommin toteutettavissa järjestelmään. Periaatepäätös tehty ja suunnitelma valmis Periaatepäätös tehty ja suunnitelma valmis Periaatteellinen linjaus olemassa Valmistelu on meneillään strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä. Liittyy kohtaan 1.2. Asia on keskusteltu valtion työmarkkinalaitoksen kanssa. Valmistelu on meneillään referenssiryhmässä. Edellytyksen määrittelyn jälkeen prosessinomistaja on indikoinut, että ei tunnista merkittäviä tulkintaeroja, joilla olisi oleellista vaikutusta järjestelmätoteutukseen. Asia on keskusteltu valtion työmarkkinalaitoksen kanssa ja periaatteellinen linjaus on tehty. Suunnitelma valmis Asiaa on käyty läpi toimittajan kanssa RVL:n toteutuksen yhteydessä. Laajempaa suunnitelmaa toteutuksesta ei ole. Kohdat 6a, 6b ja 6c ovat osittain toisiaan täydentäviä edellytyksiä, joten niitä tulee tarkastella kokonaisuutena 2

4 2. Hankkeen toteutus 1(2) 1. Uuden käyttöönottomallin kehittäminen ja käyttöönotto Käyttöönottomalli hyväksytty 2. Strategisen ohjausryhmän kokoonpanon ja kokouskäytäntöjen kehittäminen. Varmistetaan, että hallinnonaloilta on oikean tasoinen edustus ohjausryhmässä. Lisäksi ohjausryhmän kokoonpanossa tulisi huomioida tulevien käyttöönottojen hallinnonalojen edustajat. Ohjausryhmän raportoinnin kehittäminen, esimerkiksi virastojen/hallinnonalojen tulisi raportoida omien hallinnonalojen toiminnan muutoksen tilanteesta. 3. Hankkeen hallinnan ja johtamisen menetelmien systemaattinen käyttöönotto ja toimeenpano sekä roolien ja vastuiden selkeyttäminen. Kaikilla hankkeilla/projekteilla tulee olla asettamispäätökset, hanke/projektisuunnitelmat, johtamismalli, edistymisraportit ja nimetyt vastuuhenkilöt, joiden rooli tulee olla selkeästi kuvattu. Periaatepäätös tehty ja suunnitelma valmis Tulokset todettavissa käyttöönottoerissä (esimerkiksi VM2) Uusi käyttöönottomalli on ollut katselmoitavana syksyn aikana. Hankkeen ja Palkeiden välisestä roolijaosta käyttöönotossa keskustellaan vielä. Uuden mallin käyttöönotosta ei ole vielä tehty päätöstä. Suunnittelua on tehty strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä, mutta päätöksiä ei ole tehty. Strategisen ohjausryhmän itsearviointi on tehty. Lukuisia korjaavia toimenpiteitä tehty, mutta edellytysten toteutumista ei ole systemaattisesti todettu. VM2 käyttöönotossa menetelmiä sovellettiin aikaisempaa paremmin. 3

5 2. Hankkeen toteutus 2(2) 4. Päätöksenteon nopeuttaminen. Hankkeella tulee olla selkeät eskalointikäytännöt, joiden perusteella avoimet tai ratkaistavat asiat ohjataan oikealle päätöksentekotasolle päätettäväksi. Määritellään toimintatapa ja jalkautetaan toimintatapa Suunnittelua on tehty strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä, mutta päätöksiä ei ole tehty. 5. Kieku-ratkaisun sisällölliselle ohjaamiselle tulee määritellä selkeät päätöksentekijät sekä foorumit, joissa päätöksistä keskustellaan, ja määritellä, mitä asioita päätetään/keskustellaan milläkin foorumilla. 6. Kehittämistoimenpiteet tulee projektoida ja resursoida sekä perustaa toimenpiteitä varten kehittämissalkku. Salkun valmistelu tulisi tehdä strategisen ohjausryhmän valmisteluryhmässä ja se tulisi raportoida säännöllisesti strategisen ohjausryhmän kokouksissa. 7. Toimittajan halukkuus ja kyvykkyys tehdä korjaavat toimenpiteet ja muutokset riittävän nopeasti ja laadukkaasti. Selvitetään toimenpiteet, joilla yhteistyö toimittajan kanssa saadaan toimivammaksi. Päätöksenteko tasot kuvattu ja määritelty Päätös tehty Tehdään tarkennettu arvio toimenpiteiden tilanteesta ennen lopullista vaiheen II päätöksentekoa Yhteistyö- ja päätöksentekomallista on v tehty dokumentti jotka on käsitelty ja hyväksytty strategisessa ohjausryhmässä, mutta mallia ei ole jalkautettu. Mallin uusinta on valmisteilla. Päätös kehittämisen projektisalkusta on kirjattu VM:n ja VK:n väliseen tulossopimukseen. Ensimmäinen versio projektisalkusta on tehty. Selvitys tehty Useita yksittäisiä toimenpiteitä tehty. Neuvotteluja on käyty useilla eri tasoilla toimittajan kanssa. Toimittaja on tehnyt arvion kyvykkyydestään ja resursoinnistaan. 4

6 3. Käyttöönotettavien tuotteiden laatu ja valmius 1(4) 1. Jatkossa hehan tietoja, jotka tulevat SAP HCM:stä Logicakomponentteihin, ei enää pysäytetä välitauluun päiväkausiksi odottamaan palkanlaskentaa tai Tahti-tietojen korjauksia. Tulokset ainakin osittain todettavissa Välitaulukäsittelyä on nopeutettu toimintatapamuutoksella, joka otettiin käyttöön 6/2013 sekä järjestelmämuutoksella, joka siirrettiin tuotantoon SAP HCM:stä tulee edelleen virheellistä tietoa sisään ja tiedot pysähtyvät yhä välitauluun tai eivät lähde HCM:stä eteenpäin. Näiden tilanteiden selvittäminen vie edelleen Palkeiden aikaa. 5

7 3. Käyttöönotettavien tuotteiden laatu ja valmius 2(4) 2. Portaalilomakkeiden teknisen toiminnallisuuden varmistaminen. Uusien lomakkeiden jatkokehitys. Lomakkeiden tulee myös tukea prosessin mukaista toimintaa. Tulokset ainakin osittain todettavissa Portaalilomakkeiden tekninen toiminnallisuus varmistetaan työvälinevaihdolla: järjestelmän viisi Adobe-lomaketta korvataan WebDynpro-lomakkeilla. Kaksi WebDynpro-lomaketta siirrettiin tuotantoon ja loput kolme siirretään tuotantoon Henkilöstöhallinnon toimenpidemuutoksen mukaiset lomakkeet saadaan tuotantoon vasta keväällä Tulokset ovat laajemmin arvioitavissa vasta kesällä

8 3. Käyttöönotettavien tuotteiden laatu ja valmius 3(4) 3. Järjestelmän skaalautuvuuden varmistaminen kuormitustesteillä palkanlaskennan eräajon läpimenon ja ajanhallinnan osalta Tulokset ainakin osittain todettavissa Järjestelmän skaalautuvuutta on varmistettu useilla järjestelmämuutoksilla ja korjauksilla vuoden 2013 aikana. Uusimmat suorituskykyä nopeuttavat muutokset siirretään tuotantoon Kieku 5.10:ssä. Tuotannossa ei ole tällä hetkellä käytön estäviä eikä käyttöä merkittävästi haittaavia suorituskykyongelmia. Tuotannon suorituskyvyn ja kapasiteetin monitorointia on kehitetty ja tavoitetila, jossa kaikki Kieku-komponentit ovat monitoroinnin piirissä, on saavutettu. 7

9 toimenpiteiden taso ennen vaiheeseen II 3. Käyttöönotettavien tuotteiden laatu ja valmius 4(4) 4. Käyttövaltuushallinnan teknologian uudistaminen siirtymällä SAP IDM -järjestelmään Käyttöönotto suunniteltu ja aikataulutettu 5. Jakopalkkojen käsittelyn yksinkertaistaminen Tulokset ainakin osittain todettavissa 6. Kustannuslaskennan perusominaisuuksien käyttöönotto Huomioitava Periaatteellinen linjaus olemassa SAP IDM Proof of concept on tehty ja tulokset olivat hyviä. Käyttöönoton aikataulu sidottu vaiheen 2 etenemispäätökseen mennessä toimittajalta pitäisi tulla tavoitehinta- ja aikatauluarvio. Jakopalkkojen arkkitehtuurimuutos on tehty ja siirretty tuotantoon. VM2-käyttöönottoerän virastot ottavat uuden mallin käyttöön alkaen ja tuotannossa oleville virastoille tehdään siirtymissuunnitelma. Arkkitehtuurimuutos vaatii vielä joitakin uusia raportteja, jotka toteutetaan vuonna Ajanhallinnan tietojen oikeellisuuden tarkistusten puute aiheuttaa sen, että työajankirjauksessa on virheitä, joka vaikuttaa jakopalkkojen raportoinnin oikeellisuuteen. Tuloksia uuden mallin toimivuudesta saadaan vasta 2014 alkuvuodesta. Kustannuslaskennan mallista on toteutussuunnitelma, jossa virastoilla on valittavana kolme erilaista kustannuslaskennan toteutusmallia. 8

10 Yksityiskohtaiset edellytykset toimenpiteiden taso 4. Tuotanto 1. Palvelutuotannon/ Palkeiden jatkuvan tuotannon työmäärä ja kustannus Kohtuullinen varmuus tulevasta kustannustasosta saatava Palkeissa Kiekun käyttöönottaneiden virastojen osalta henkilöstöhallinnon palveluiden tuottavuus on laskenut. Taloushallinnon osalta vastaavan kaltaista tuottavuuden laskua ei ole tapahtunut. Tuottavuudessa on huomattavia virastokohtaisia eroja. Eroja on synnyttänyt erityisesti käyttöönottoprojektin onnistuminen ja henkilöstöhallinnon osaaminen. Tuottavuuden muutoksia on analysoitu Deloitten laatimassa erillisessä raportissa. Järjestelmämuutoksille on tyypillistä, että heti muutoksen tapahduttua tuottavuus laskee, mutta nousee myöhemmin. Osalla virastoista henkilöstöhallinnon tuottavuus onkin lähtenyt vähitellen palautumaan. Tehtyjen käyttöönottojen perusteella voidaan arvioida, että Kiekua käyttäen on saavutettavissa sama tai ainakin joiltakin osin parempi tuottavuus kuin ennen Kiekun käyttöönottoa. Tämä kuitenkin edellyttää useiden korjaavien toimenpiteiden toteuttamista. Tuottavuuden lasku ei ole korjattavissa yhdellä yksittäisellä toimenpiteellä, vaan vaatii useita toimenpiteitä kuten Toimintatapamuutoksen toteuttamista Henkilöstöhallinnon prosessien kehittämistä Järjestelmään liittyvien puutteiden ja virheiden korjaamista sekä tietojen oikeellisuuteen liittyvien järjestelmätarkistusten lisäämistä Palkeiden tuotantotoiminnan tehokkaampaa organisointia Palkeiden Kieku/SAP kokemusta omaavien henkilöiden mukaan ottamista käyttöönottoihin Palkeiden tuotannon ihmisten mukaan ottamista käyttöönottoihin entistä aikaisemmassa vaiheessa Ylimääräisten palkanlaskennan tarkastusten poistamista ja Erityisesti suurten käyttöönottojen onnistumista. 9

11 4. Tuotanto 2. Palvelutuotannon/ Palkeiden tuen ja ylläpidon työmäärä ja kustannus Kohtuullinen varmuus tulevasta kustannustasosta saatava Tuen ja ylläpidon resursointi suhteessa käyttäjämääriin on suunnitellulla tasolla, mutta selvästi korkeammalla tasolla kuin ennen käyttöönottoa. Tukeen ja ylläpitoon tarvittava työmäärä laskee tyypillisesti kun järjestelmää on käytetty pidemmän aikaa. Katso edellinen kohta. 3. Palkeiden resurssien riittävyys ja asiakastuen tarvitseman osaamisen varmistaminen 4. Hankkeen (Valtiokonttori) resurssien riittävyyden varmistaminen sekä havaittujen osaamispuutteiden tarkempi arviointi ja havaittujen osaamispuutteiden korjaaminen mahdollisten osaamiskapeikkojen osalta Päätökset resursoinnista on tehty Resurssitarpeen suunnittelua on tehty yhdessä hankkeen ja Palkeiden kesken. Palkeita huolestuttaa erityisesti käyttöönottojen resursointi Palkeissa, josta tarkemmat suunnitelmat valmistuvat tammikuussa. Arviointi toteutettu Resurssitarpeen suunnittelua on tehty yhdessä hankkeen ja Palkeiden kesken. Hankkeessa on henkilöiden vaihtuvuutta, joka tekee resursoinnin haasteelliseksi. 10

12 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. The KPMG name, logo and cutting through complexity are registered trademarks or trademarks of KPMG International.

HTML5 - Vieläkö. Antti Pirinen 15.1.2015

HTML5 - Vieläkö. Antti Pirinen 15.1.2015 HTML5 - Vieläkö perinteinen webtestaus riittää? Antti Pirinen 15.1.2015 Esittäjä Antti Pirinen Antti Pirinen Valmistunut TKK:lta 2006, pääaineena tietoliikenneohjelmistot, sivuaineena yritysturvallisuus.

Lisätiedot

Hankkeen riippumattoman arvioinnin keskeisiä havaintoja. Janne Vesa

Hankkeen riippumattoman arvioinnin keskeisiä havaintoja. Janne Vesa Hankkeen riippumattoman arvioinnin keskeisiä havaintoja Janne Vesa 19.11.2015 Arvioinnin tavoite Arvioinnin tavoitteena oli arvioida hankkeen: tavoitteita tehdäänkö oikeita asioita? toteutusta tehdäänkö

Lisätiedot

LBOyrityskauppojen. vaikutus Suomen pääomamarkkinoilla. Elokuu 2012

LBOyrityskauppojen. vaikutus Suomen pääomamarkkinoilla. Elokuu 2012 LBOyrityskauppojen vaikutus Suomen pääomamarkkinoilla Elokuu 1 Top 5 Buy-outit ja IPO:t Buy-out-sijoitukset muodostavat merkittävän 1 osan Suomen 1 pääomamarkkinasta. 8 Top-5 IPO:t Top-5 Buy-outit Buy-out-sijoituksia

Lisätiedot

Whistleblowing-järjestelmät suomalaisyhtiöissä. Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä

Whistleblowing-järjestelmät suomalaisyhtiöissä. Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä Whistleblowing-järjestelmät suomalaisyhtiöissä Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä Whistleblowing-järjestelmät eli vihje/-ilmiantokanavat Whistleblowing-järjestelmien

Lisätiedot

Palvelutorin onnistumisen edellytykset

Palvelutorin onnistumisen edellytykset Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Häme 24.8.2015 Sisältö 1. Taustaa 2. Sitran Palvelutori lyhyesti 3. Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Hämeessä 2015 KPMG Oy Ab, a Finnish limited

Lisätiedot

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Johanna Uusitalo Työoikeuden asiantuntija, varatuomari Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Lisätiedot

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta

KPMG Audit Committee Member Survey. Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Sisäisen valvonnan ja hyvän hallintotavan kehittäminen tarkastusvaliokunnan jäsenen näkökulmasta KPMG Audit Committee Member Survey Tarkastusvaliokunnat ja hallituksen

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdos ja verotus 4.2.2015

Sukupolvenvaihdos ja verotus 4.2.2015 Sukupolvenvaihdos ja verotus 4.2.2015 Koottuja kommentteja Yhtiöllä menee huonosti, ei omistusta nyt kannata siirtää Lahjaveroa ei sitten makseta yhtään! Perintövero poistuu, odotellaan kaikessa rauhassa

Lisätiedot

Kieku-hanke Vaiheen kaksi toteutusedellytysten arviointi

Kieku-hanke Vaiheen kaksi toteutusedellytysten arviointi Kieku-hanke Vaiheen kaksi toteutusedellytysten arviointi Loppuraportti 2.1.2014 Sisällysluettelo Tämän raportin yhteyshenkilöt ovat: Janne Vesa Management Consulting Tel: + [358] 207 603 512 janne.vesa@kpmg.fi

Lisätiedot

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Kieku-info virastoille 9.6.2015 OPH:n monitoimitila, Helsinki Lari Nikoskelainen, ERP hankepäällikkö Esittäjän nimi 9.6.2015 kehitysprojekti

Lisätiedot

Liiketoiminta Venäjän muuttuneessa Business-ympäristössä. Risto Rausti ja Taija Kaivola 22.5.2015

Liiketoiminta Venäjän muuttuneessa Business-ympäristössä. Risto Rausti ja Taija Kaivola 22.5.2015 Liiketoiminta Venäjän muuttuneessa Business-ympäristössä Risto Rausti ja Taija Kaivola 22.5.2015 Esityksen kulku Sivu Liiketoimintaympäristö [2] Lainsäädännön kehitys ja muutokset [3] Tytäryhtiön raportointi

Lisätiedot

Muuntautuvan palvelusisällön haasteet hankintasopimuksen sisällön kannalta

Muuntautuvan palvelusisällön haasteet hankintasopimuksen sisällön kannalta Muuntautuvan palvelusisällön haasteet hankintasopimuksen sisällön kannalta 27.5.2014 Jan Ljungman Legal Counsel Yleistä julkisten hankintojen lainsäädännöstä ja sopimussisällöstä Hankintalaki säätelee

Lisätiedot

Osakassopimus. päivän vara? Vesa Ellonen

Osakassopimus. päivän vara? Vesa Ellonen Osakassopimus tiekartta vai pahan päivän vara? Vesa Ellonen Technopolis 22.8.2013 Osakassopimus Osakassopimus on osakeyhtiön osakkeenomistajien välinen sopimus, jossa sovitaan esimerkiksi yhtiön - hallintoon

Lisätiedot

TORI-hankkeen arviointi

TORI-hankkeen arviointi TORI-hankkeen arviointi 16.12.2013 Tiivistelmä 1. Hankkeen tausta TORI-hanke Valtion ICT-toimintojen kokonaismenot olivat vuonna 2012 yhteensä 759 milj. euroa. Vuonna 2012 toimialariippumattomia ICT-tehtäviä

Lisätiedot

Innovaatioseteli Palveluntuottajaan sovellettavat ehdot Jan Ljungman Legal Counsel

Innovaatioseteli Palveluntuottajaan sovellettavat ehdot Jan Ljungman Legal Counsel Innovaatioseteli Palveluntuottajaan sovellettavat ehdot 12.10.2016 Jan Ljungman Legal Counsel Tausta - Julkinen tukitoimenpide - Sovellettava EU:n sisämarkkina ja kilpailusääntelyä - Viranomaisvelvoitteet

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - Kemijärven liittyminen kuntayhtymään

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - Kemijärven liittyminen kuntayhtymään Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - Kemijärven liittyminen kuntayhtymään 0 Sisällysluettelo KPMG:n yhteyshenkilö toimeksiantoon liittyen: Antti-Pekka Keränen Tax and Legal Services Senior Manager Tel: +358

Lisätiedot

Apurahojen verotus. Fulbright Center 12.5.2015

Apurahojen verotus. Fulbright Center 12.5.2015 Apurahojen verotus Fulbright Center 12.5.2015 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta

Lisätiedot

Kieku-raportoinnin kehittäminen. Ratkaisupäällikkö Kimmo Järvinen, Valtiokonttori Kieku-käyttäjäfoorumi

Kieku-raportoinnin kehittäminen. Ratkaisupäällikkö Kimmo Järvinen, Valtiokonttori Kieku-käyttäjäfoorumi Ratkaisupäällikkö Kimmo Järvinen, Valtiokonttori Kieku-käyttäjäfoorumi 27.5.2014 Sisältö: Iso kehittämishanke - Jakopalkat 2015 Pienemmät kehittämisen painopisteet - Henkilöstöhallinnon prosessin tuki

Lisätiedot

Läpinäkyvyyttä tiketteihin tavoitteena tehokas palveluhallinta

Läpinäkyvyyttä tiketteihin tavoitteena tehokas palveluhallinta Läpinäkyvyyttä tiketteihin tavoitteena tehokas palveluhallinta Esitys Kieku-käyttäjäfoorumissa Juha Koljonen, ICT-johtaja, Palkeet Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari

Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Taloushallinto Hallitusohjelma Keväällä 2015 annettuun hallitusohjelmaan on kirjattu : Toteutetaan Valtiokonttorin hankinnasta maksuun prosessialueen

Lisätiedot

Kaupan toteuttamistavan puntarointi: liiketoiminta- vai osakekauppa? Jouni Sivunen varatuomari. OTK, KTM KPMG Oy Ab. Tampere 1.4.

Kaupan toteuttamistavan puntarointi: liiketoiminta- vai osakekauppa? Jouni Sivunen varatuomari. OTK, KTM KPMG Oy Ab. Tampere 1.4. Kaupan toteuttamistavan puntarointi: liiketoiminta- vai osakekauppa? Jouni Sivunen varatuomari OTK, KTM KPMG Oy Ab Tampere 1.4.2014 Mitä myydään? Osakekaupan ja liiketoimintakaupan eroavaisuuksia Osakekauppa

Lisätiedot

Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan?

Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan? Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan? Nathalie Clément, Senior Manager, Responsible Investment, Climate and Sustainability Business, KPMG Mistä puhun Megatrendit

Lisätiedot

KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI

KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI 1.6.2016 1 (7) KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI MEPCO HRM PALKAT TOIMINNALLISUUS Käyttäjän peruskurssi RAPORTOINTI Vuodenvaihdekurssi Pääkäyttäjäkurssi Raportoinnin alkeet ja

Lisätiedot

Valtion yhteinen viestintäratkaisupalveluiden

Valtion yhteinen viestintäratkaisupalveluiden Valtion yhteinen viestintäratkaisupalveluiden käyttöönotto Tässä materiaalissa on kuvattu käyttöönoton tehtävät yleisellä tasolla. Kuvattujen tehtävien lisäksi voidaan tehdä asiakaskohtaisia tehtäviä (esim.

Lisätiedot

Iitin kunta. Yhteenveto tilikauden 2014 tarkastuksesta. KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 27.4.2015

Iitin kunta. Yhteenveto tilikauden 2014 tarkastuksesta. KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 27.4.2015 Iitin kunta Yhteenveto tilikauden 2014 tarkastuksesta KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 27.4.2015 Johdanto Yhteyshenkilö Kaija Pakkanen JHTT, KHT Puh. +358 20 760 3000 kaija.pakkanen@kpmg.fi

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Antti Ylä-Jarkko. Miten oppijan palveluita rakennetaan

Antti Ylä-Jarkko. Miten oppijan palveluita rakennetaan Antti Ylä-Jarkko Miten oppijan palveluita rakennetaan Vanhat haku- ja valintajärjestelmät rakennettiin yksi kerrallaan eri aikoina Kehittäminen jäykkää ja kallista uudemman järjestelmän hyviä ideoita ei

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

Kieku-tietojärjestelmähanke Tilannekatsaus. Kieku-info Martti Kallavuo

Kieku-tietojärjestelmähanke Tilannekatsaus. Kieku-info Martti Kallavuo Kieku-tietojärjestelmähanke Tilannekatsaus Kieku-info 23.9.2011 Martti Kallavuo Tähän saakka Saavutukset ja uutiset 1.8.2011 aloittanut Kieku-yksikkö VK:n pääjohtajan alaisuudessa Lasse Skogin johdolla

Lisätiedot

Apurahojen verotus. Fulbright Center 17.5.2016

Apurahojen verotus. Fulbright Center 17.5.2016 Apurahojen verotus Fulbright Center 17.5.2016 Apurahojen verotus - yleistä Seuraavat apurahat ovat tuloverolain mukaan verovapaita: Valtiolta, kunnalta, muulta julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin ympäristöjärjestelmätyön käynnistäminen

Kouvolan kaupungin ympäristöjärjestelmätyön käynnistäminen Kouvolan kaupungin ympäristöjärjestelmätyön käynnistäminen 10.3.2011 Tekninen johtaja Hannu Luotonen Kaupunkikehitys, Kouvolan kaupunki Merikeskus Vellamo, Kotka Esiintyjä 1 Kaupunkistrategia 2011- Esiintyjä

Lisätiedot

Yleiset sopimuspohjat Kuopion kaupunki

Yleiset sopimuspohjat Kuopion kaupunki Yleiset sopimuspohjat Kuopion kaupunki Tarjous 19.2.2018 Julkinen KPMG Oy Ab Management Consulting Töölönlahdenkatu 3A 00100 Helsinki Tel +358 (0) 20 760 3000 Fax +358 (0) 20 760 3399 Julkinen Kuopion

Lisätiedot

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu Esittelymateriaali Esityksen sisältö Viitta-työkalun tausta Miten työkalu on syntynyt? Viitta-työkalun tavoitteet ja hyödyt Itsearviointiprosessi

Lisätiedot

BUSINESS BREAKFAST Tarvitaanko sopimuksia?

BUSINESS BREAKFAST Tarvitaanko sopimuksia? BUSINESS BREAKFAST Tarvitaanko sopimuksia? Oulu, 4.10.2013 OTK, VT Anu Kangasniemi Agenda Sopimusten hyödyistä ja sudenkuopista Riskienhallinnasta Osakassopimus - tiekartta vai pahan päivän vara? 1 Kirjallisen

Lisätiedot

KPMG:n ja Ateneumin pitkäjänteinen ja monimuotoinen sponsorointiyhteistyö

KPMG:n ja Ateneumin pitkäjänteinen ja monimuotoinen sponsorointiyhteistyö KPMG:n ja Ateneumin pitkäjänteinen ja monimuotoinen sponsorointiyhteistyö 6.11.2014 Kimmo Niku, markkinointijohtaja, KPMG Jonna Hurskainen, markkinointipäällikkö, Ateneum KPMG maailmanlaajuisesti KPMG

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään?

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään? OPM:n palvelukeskushanke; missä mennään? 29.3. Taustaa: Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmäkokonaisuuden hankinta (Valtiokonttori: Kieku) Määritellään ja hankitaan järjestelmäkokonaisuus

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Päätösvallan delegointi maksatushakemuksia koskevista alle 5000 euron oikaisuvaatimuksista 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus:

Lisätiedot

Kiekun hankekatsaus

Kiekun hankekatsaus Kiekun hankekatsaus 16.12.2013 Kieku-info Seija Friman Hanketoimiston päällikkö Kieku-info 16.12.2013, Seija Friman Kiekun tiekartta 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 Vaihe 1 Kumulatiivinen HTV-määrä

Lisätiedot

MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA

MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Tavoitteet Kieku-hankkeen tavoitteena: Kieku-ratkaisun tavoitteena: toteuttaa Kieku-ratkaisu (prosessit ja järjestelmä) parantaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien maksamisesta

Ajankohtaista tukien maksamisesta 772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke

Lisätiedot

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1. Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä. Whistleblowingjärjestelmät. suomalaisyhtiöissä. kpmg.fi

Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä. Whistleblowingjärjestelmät. suomalaisyhtiöissä. kpmg.fi Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä Whistleblowingjärjestelmät suomalaisyhtiöissä kpmg.fi 2 Whistleblowing-järjestelmien tavoitteena on edesauttaa hyvän hallintotavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/6 23.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/6 23.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 92 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös HKL liikelaitoksen johtokunta päätti antaa

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Tulosohjaushanke 2014

Tulosohjaushanke 2014 Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaushanke 2014 Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilottikokemusten yhteenveto 28.5.2014

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Kiekun käyttöönottomenetelmä

Kiekun käyttöönottomenetelmä Kieku-info: Kiekun käyttöönottomenetelmä Opetushallituksen monitoimitila 16.12.2013 Kieku-info 16.12.2013, Tarja Heikkilä Esiteltävät asiat Mikä on käyttöönottomenetelmä? Miksi sitä pitää kehittää? Miten

Lisätiedot

Uuden palvelumallin vaikutukset palvelujen tuottamisessa

Uuden palvelumallin vaikutukset palvelujen tuottamisessa Uuden palvelumallin vaikutukset palvelujen tuottamisessa KIEKU käyttäjäfoorumi 4.11.2014 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Tehdyt linjaukset Päätös toimintamallin muutoksesta

Lisätiedot

JUHTAn Perustietovarantojaosto Tietosuojan ydinryhmä muistio 4.12.2012

JUHTAn Perustietovarantojaosto Tietosuojan ydinryhmä muistio 4.12.2012 JUHTAn Perustietovarantojaosto Tietosuojan ydinryhmä muistio 4.12.2012 Tietojen käytön seuranta ja valvonta 1. Toimeksianto JUHTAn perustietovarantojaoston työsuunnitelman mukaisesti tietosuojan ydinryhmä

Lisätiedot

Siirtyminen käyttöönotosta tuotantoon

Siirtyminen käyttöönotosta tuotantoon Siirtyminen käyttöönotosta tuotantoon Tuki ja ylläpito, asiakkuuden hoito 15.10.2012 Anna Kokko Yleistä tuesta ja ylläpidosta sekä asiakkuuden hoidosta siirtymävaiheessa Siirtyminen käyttöönotosta tuotantoon

Lisätiedot

Kieku-järjestelmä osana tulosohjausta

Kieku-järjestelmä osana tulosohjausta Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Kieku-järjestelmä osana tulosohjausta Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilottiesitys verkostoseminaarissa

Lisätiedot

Poikkihallinnollisten prosessien tarkastelu Lastensuojelun kustannushyötyanalyysit

Poikkihallinnollisten prosessien tarkastelu Lastensuojelun kustannushyötyanalyysit Nurmijärven kunta Poikkihallinnollisten prosessien tarkastelu Lastensuojelun kustannushyötyanalyysit Juha Sutelainen 15.11.213 Taloudellisen mallintamisen lähtökohtia Mallilla simuloidaan yksittäisen kuntalaisen

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YHTEISHAKU JA SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ

YLIOPISTOJEN YHTEISHAKU JA SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ YLIOPISTOJEN YHTEISHAKU JA SÄHKÖINEN HAKUJÄRJESTELMÄ Vilho Kolehmainen ESITYS OPINTOASIAIN PÄIVILLÄ ROVANIEMELLÄ 27.9.2007 Osaamisen ja sivistyksen asialla HANKKEEN TAVOITE Suunnitella ja toteuttaa yliopistojen

Lisätiedot

Valtionavustukset -laatustrategian tuki

Valtionavustukset -laatustrategian tuki Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2015, 4.11. Saimaan ammattiopisto Sampo Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos www.oph.fi Valtionavustukset

Lisätiedot

Kieku- henkilöstöhallinnon toimintamallin tarkentaminen palvelussuhteen hallinnassa

Kieku- henkilöstöhallinnon toimintamallin tarkentaminen palvelussuhteen hallinnassa Kieku- henkilöstöhallinnon toimintamallin tarkentaminen palvelussuhteen hallinnassa Perustelut toimintamallin tarkentamiselle ja tarkennetun toimintamallin käyttöönotto Lasse Skog Valtiokonttori 17.9.2013

Lisätiedot

Sote viidellä järjestäjällä. Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu

Sote viidellä järjestäjällä. Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu Sote viidellä järjestäjällä Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvata

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013

AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 AHOT-prosessien johtaminen Pedaforum 2013 Tampere 21.8.2013 Riitta Pyykkö & Tero Keva Turun yliopisto AHOT-toiminnan vaiheita Suomessa Periaatteiden luominen Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa,

Lisätiedot

Jakopalkka 2015. Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo

Jakopalkka 2015. Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo Jakopalkka 2015 Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo versio 1.0 21.10.2014 Kiekun palkkakustannusten jaon kehittäminen 2013-2015 - > 31.12.2013 2014 2015 - > Jakopalkkalaskennan tulosten siirto kirjanpitoon Laskenta

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Mihin perustuu julkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri?

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu. Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä

8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu. Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä 8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä Nykyinen Vaski 9 kuntaa N. 55 % maakunnan asukkaista Vaski 2.5.2012-17 kuntaa 44 kirjastoa N. 2 milj. nidettä 73 % maakunnan

Lisätiedot

Sää töki r t j m en niitä käytetään

Sää töki r t j m en niitä käytetään Sääntökirjat t ja miten niitä käytetään 18.1.2012 1 Hyvinkää Sääntökirjojen luonne Kunta päättää mitä palveluja voidaan hankkia palvelusetelillä. Se päättää myös palvelun sisällöstä ja laadusta ja luo

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen. Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä

Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen. Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä 24.11.2010 Seinäjoki Dosentti, KTT Tarja Pietiläinen OSAAMISEN JOHTAMISEN KOKONAISUUS STRATEGIA

Lisätiedot

Yhteenveto Iitin kunnan tilikauden 2015 aikaisesta tarkastuksesta

Yhteenveto Iitin kunnan tilikauden 2015 aikaisesta tarkastuksesta Yhteenveto Iitin kunnan tilikauden 2015 aikaisesta tarkastuksesta KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy 19.1.2016 JHTT, KHT Kaija Pakkanen Jonna Paju Laura Vilenius Sisältö Yhteenveto tilikauden 2015 aikaisesta

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot 1 (6) Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot Työryhmien tehtäväluettelot valtuuston päätöksen ja perustelujen pohjalta sekä niistä johdetut yksityiskohtaiset valmistelutehtävät.

Lisätiedot

Kieku tuki ja ylläpito

Kieku tuki ja ylläpito Kieku tuki ja ylläpito Kiekun tuen ja ylläpidon toimintamalli Kieku-infotilaisuus Mitä tuki ja ylläpito on? Käyttäjätukea Sovellusylläpitoa Järjestelmän toimivuuden valvontaa ja reagointia ongelmatilanteisiin

Lisätiedot

Prosessit etyön kehittämisessä

Prosessit etyön kehittämisessä Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat uudistuvat

Opiskelijavalinnat uudistuvat Opiskelijavalinnat uudistuvat Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalinta 2016 Opiskelijavalintojen uudistaminen 2011-2016 Valintauudistuksen I vaihe Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä Opintopolku käyttöön

Lisätiedot

Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta

Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Tilanne 30.9.2015 Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yhteiset periaatteet valtionhallinnon merkittävien ICT:n kehittämistä sisältävien

Lisätiedot

Katso-palvelun siirto VRK:lle

Katso-palvelun siirto VRK:lle Miten? Mikä muuttuu? Katson omistajan vaihdos pähkinän kuoressa: Katso-palvelun hallinta siirtyy vuoden 2017 alusta Verohallinnolta Väestörekisterikeskukselle. Siirto perustuu 1.7.2016 voimaan tulevaan

Lisätiedot

Kehittäminen Valtion talous- ja henkilöstöhallinto Yhteenveto Lopullinen versio 12/2017

Kehittäminen Valtion talous- ja henkilöstöhallinto Yhteenveto Lopullinen versio 12/2017 Kehittäminen 2018 2021 Valtion talous- ja henkilöstöhallinto Yhteenveto Lopullinen versio 12/2017 Kehittämisen 2018 2021 tiekartta Tiekartassa on huomioitu Syksyn 2017 aikana toteutetun asiakaskuulemisen

Lisätiedot

Navigointia - perusopetus. Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE

Navigointia - perusopetus. Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE Navigointia - perusopetus Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE Mitä edessä mikä kurssi?! 1. Työaikasuunnittelu 2. Kahden tai useamman toimipisteen rehtoritehtävien yhdistäminen 3. Jaettu johtajuus 1.Työaikasuunnittelu

Lisätiedot

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012 Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY Thea Forstén 6.11.2012 NANSO GROUP LYHYESTI Vuonna 1921 perustettu vaatetusalan perheyhtiö Tunnettuja brändejä ovat Nanso, Finnwear, Black Horse, Vogue,

Lisätiedot

Ellä Jutila Kovalainen. Keskustan puoluekokousedustajien. ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma

Ellä Jutila Kovalainen. Keskustan puoluekokousedustajien. ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma Ellä Jutila Kovalainen Keskustan puoluekokousedustajien ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma Raportti 1 2 Ellä Jutila Kovalainen Kuka päättää Keskustassa? 2 Sisältö Ensimmäinen selvitys Keskustan puoluekokousedustajista

Lisätiedot

Valtio Expo 19.5.2015. Tuottavuuden kehittäminen talous- ja henkilöstöhallinnossa

Valtio Expo 19.5.2015. Tuottavuuden kehittäminen talous- ja henkilöstöhallinnossa Valtio Expo 19.5.2015 Tuottavuuden kehittäminen talous- ja henkilöstöhallinnossa Kiekun käyttöönotto Kieku otettiin käyttöön Tullissa 1. lokakuuta 2014. Kiekun käyttöönotto Tullissa meni lopulta sujuvasti,

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Tietoja valtionhallinnon toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta

Tietoja valtionhallinnon toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Tietoja valtionhallinnon toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Eduskunnan tarkastusvaliokunta 14.10.2015 VM /Julkisen hallinnon ICT-toiminto / neuvotteleva virkamies Toni Äikäs TrVM 7/2014 vp Eduskunta

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos Valtiotyönantajan näkymät Kieku-maailmaan linjausten ja sopimustoiminnan vaikutukset ja niiden ennakointi Neuvottelujohtaja Seija Petrow Valtion työmarkkinalaitos Talouspoliittinen ministerivaliokunta

Lisätiedot

IITIN KUNTA. Raportti tilikauden 2014 aikaisesta tarkastuksesta. KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 17.12.

IITIN KUNTA. Raportti tilikauden 2014 aikaisesta tarkastuksesta. KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 17.12. IITIN KUNTA Raportti tilikauden 2014 aikaisesta tarkastuksesta KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy Kaija Pakkanen, JHTT, KHT 17.12.2014 Sisällys Yhteyshenkilö: Kaija Pakkanen JHTT, KHT Tel +358 20 760 3000

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Esityksen sisältö Hankintalain kokonaisuudistuksen viivästyminen Käytännön ohjeita EU-hankintoihin Ajankohtaista Kipon

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus

Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Oulun seudun kuntien yhteistyökatsaus Kaupunkiseutujen tilan arviointi raportin tulokset Anne Leskinen 2.3.2016 arviointi toukokuussa 2015 11 kaupunkiseutua : Tampere 369 525 as Turku 286 379 as Oulu 238

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kirkkonummen tietohallintostrategian tiivistelmä ja koskee strategiakautta 2015-2018. Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian

Lisätiedot

DIF-tilaisuus Yritysvastuu arvonluonnissa, strategiassa ja sijoittajan näkökulmasta. KPMG-talo

DIF-tilaisuus Yritysvastuu arvonluonnissa, strategiassa ja sijoittajan näkökulmasta. KPMG-talo DIF-tilaisuus Yritysvastuu arvonluonnissa, strategiassa ja sijoittajan näkökulmasta KPMG-talo 22.9.2016 Yritysvastuu arvonluonnissa, strategiassa ja sijoittajan näkökulmasta Tilaisuuden avaus hallituksen

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo Päätöstilaisuus johdolle 29.11.2016 järjestelmävastuu substanssivastuu strategiavastuu Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE

MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE MYEERIKKILÄ OHJEET PELAAJALLE MYEERIKKILÄN AVAINTOIMINNALLISUUDET PELAAJAN NÄKÖKULMASTA Kehittymisen seuranta Oma taso ja kehittyminen Vertailu tavoitetasoihin ja oman ikäluokan parhaisiin Videot Omat

Lisätiedot