VE0+ Liite 2- Liikkumisen ja liikenteen tarkemmat tarkastelut. Joukkoliikennelinjastot VE0+

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VE0+ Liite 2- Liikkumisen ja liikenteen tarkemmat tarkastelut. Joukkoliikennelinjastot VE0+"

Transkriptio

1 Liite 2- Liikkumisen ja liikenteen tarkemmat tarkastelut Joukkoliikennelinjastot Tässä osiossa on esitetty eri vaihtoehtojen VE0+, RJ-TAP sekä RJ-OTA liittyvät bussilinjastot. Linjastot on esitetty oheisissa karttakuvissa, jossa näkyy bussien suunnitellut reitit, sekä arkipäivän ruuhka- ja päiväajan vuorovälit. VE0+ VE0+ VE0+ -tilanteen pohjana on käytetty viimeisintä tietoa Länsimetron liityntälinjastosta. VE0+ -tilanteessa liikennöidään nykyisen kaltaista bussijokeria nykyistä tiheämmällä vuorovälillä sekä nivelbussilla telibussien sijaan. Linja 555 kulkee Vantaalta Leppävaaran kautta Otaniemeen, Keilaniemeen, Tapiolaan päättyen lopulta Westendiin. Linjat 506 ja 552 liikennöivät nykyiseen tapaansa. Linja 106 palvelee Laajalahtea sekä Perkkaata. Lisäksi Perkkaan aluetta palvelevat linjat 23, 205 ja 206 kuten nykyisinkin. Espoon sisäinen linja 10 kulkee Otaniemestä Tapiolan, Westendin ja Haukilahden kautta Matinkylään. Linja Vuoroväli (ruuhka) Vuoroväli (päivä) /(506B) 7, UUSI Perkkaa - - UUSI Leppävaara- Otaniemi - - Raide-Jokeri - - Kuva 1. VE0+. 1

2 RJ-TAP VE0+ -tilanteeseen verrattuna RJ-TAP linjauksen tilanteessa Raide-Jokeri liikennöi Tapiolaan, eikä nykyistä bussijokeri (linja 550) enää ole. Leppävaaran ja Otaniemen välinen yhteystarve hoidetaan jatkamalla Vantaalta tulevat linjat 554 ja 556 Leppävaarasta Otaniemeen. RJ-TAP Linja 106 lakkautetaan Raide-Jokerin yhdistäessä Leppävaaran ja Tapiolan ja palvellessa Laajalahden aluetta. Perkkaan alueen palvelutason ylläpitämiseksi on perustettu uusi linja palvelemaan kyseistä aluetta ja yhdistämään se paremmin Leppävaaraan. Linja Vuoroväli (ruuhka) Vuoroväli (päivä) /(506B) 7, UUSI Perkkaa UUSI Leppävaara- Otaniemi 10 - Raide-Jokeri 5 10 Kuva 2. RJ-TAP. 2

3 RJ-OTA RJ-OTA linjauksessa Raide-Jokeri yhdistää Leppävaaran ja Otaniemen joten nykyisen kaltaista bussiyhteyttä tälle välille ei tarvita. Tämän vuoksi linjat 554, 555 ja 556 voidaan päättää Leppävaaraan. RJ-OTA Linja 106 yhdistää Leppävaaran ja Tapiolan nykyistä nopeammin uuden Turunväylän ylittävän joukkoliikennesillan ansiosta. Lisäksi linja 106 oikaistaan kulkemaan suoraan Leppävaaran terminaaliin, jotta Leppävaaran ja Tapiolan välisestä yhteydestä saadaan entistä nopeampi. Perkkaan alueen palvelutaso varmistetaan aluetta palvelevalla uudella bussilinjalla. Linja Vuoroväli (ruuhka) Vuoroväli (päivä) /(506B) 7, UUSI Perkkaa UUSI Leppävaara- Otaniemi - - Raide-Jokeri 5 10 Kuva 3. RJ-OTA. 3

4 Liikennöintikustannuslaskelmat Vaunutyyppi /km /h /vaunupäivä 2-aks/teli Nivel Pikaraitiovaunu Kuva 4. Käytetyt yksikkökustannukset. Laajennuskertoimet AHT PÄIVÄ IHT VUOSI VUOSI vaunupv Kuva 5. Käytetyt laajennuskertoimet. VE0+ Kuva 6. VE0+, vuosittaiset liikennöintikustannukset. AHT PÄIVÄ IHT Arkipäivän kustannukset Linja - suunta Pituus Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Kalusto-tunnit ( ) Kalusto-km ( ) Vaunupäivä ( ) /vuosi UUSI Lep-Ota UUSI Lep-Ota UUSI Perkkaa UUSI Perkkaa Raide-Jokeri Raide-Jokeri YHT

5 RJ-TAP Kuva 7. RJ-TAP, vuosittaiset liikennöintikustannukset. AHT PÄIVÄ IHT Arkipäivän kustannukset Linja - suunta Pituus Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Kalusto-tunnit ( ) Kalusto-km ( ) Vaunupäivä ( ) /vuosi UUSI Lep-Ota UUSI Lep-Ota UUSI Perkkaa UUSI Perkkaa Raide-Jokeri Raide-Jokeri YHT RJ-OTA Kuva 8. RJ-OTA, vuosittaiset liikennöintikustannukset. AHT PÄIVÄ IHT Arkipäivän kustannukset Linja - suunta Pituus Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Vuoroväli Kalusto Ajoaika (min) Kalusto-km Kalusto-tunnit ( ) Kalusto-km ( ) Vaunupäivä ( ) /vuosi UUSI Lep-Ota UUSI Lep-Ota UUSI Perkkaa UUSI Perkkaa Raide-Jokeri Raide-Jokeri YHT

6 Matka-aika (min) Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Painottamattomat matka-ajat kohteiden välillä Eri linjausvaihtojen osalta on tutkittu painottamattomia matka-aikoja tutkimusalueen keskeisillä yhteysväleillä. Kuvassa 9 on esitetty ne pisteet, joiden välisiä matka-aikoja on liikennemallilla tutkittu. Matka-ajat ovat sen kulkuneuvon matka-aikoja, mikä matkustajan kyseisellä yhteysvälillä kannattaa kokonaisajallisesti valita, mikäli mitään osa-aikaa ei painoteta toista enempää. Kuvassa 10 on esitetty vaihtoehdon VE0+ (parannettu bussijokeri) tilanteessa kokonaisajallisesti lyhyimmät matka-ajat tärkeimmillä yhteysväleillä. Leppävaarasta matkat Otaniemeen ja Tapiolaan on tehty bussijokerilla ja Keilaniemeen bussilla. Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen väliset matkat on kaikissa vaihtoehdoissa tehty metrolla. 25 Painottamattomat matka-ajat VE Kävely Odotus Kulkuneuvo 0 Kuva 10. Painottamattomat matka-ajat, VE0+. Kuva 9. Tutkitut yhteysvälit. 6

7 Matka-aika (min) Matka-aika (min) Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Kuvassa 11 on esitetty Raide-Jokeri vaihtoehdon RJ-TAP tilanteessa kokonaisajallisesti lyhyimmät matka-ajat tärkeimmillä yhteysväleillä. Leppävaarasta matka Tapiolaan on tehty Raide-Jokerilla ja siitä edelleen Otaniemeen ja Keilaniemeen metrolla. Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen väliset matkat on kaikissa vaihtoehdoissa tehty metrolla. Kuvassa 12 on esitetty Raide-Jokeri vaihtoehdon RJ-OTA tilanteessa kokonaisajallisesti lyhyimmät matka-ajat tärkeimmillä yhteysväleillä. Leppävaarasta matka Tapiolaan on tehty Raide-Jokerilla ja siitä edelleen Otaniemeen ja Keilaniemeen metrolla. Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen väliset matkat on kaikissa vaihtoehdoissa tehty metrolla. Painottamattomat matka-ajat RJ-TAP Painottamattomat matka-ajat RJ-OTA Kävely Odotus Kulkuneuvo 10 5 Kävely Odotus Kulkuneuvo 0 0 Kuva 11. Painottamattomat matka-ajat, RJ-TAP. Kuva 12. Painottamattomat matka-ajat, RJ-OTA. 7

8 Taulukossa 1 on esitetty yhteenveto eri vaihtoehtojen ja yhteysvälien painottamattomista matkaajoista. VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Yhteysväli Kulkuneuvo Odotus Kävely Yhteensä Kulkuneuvo Odotus Kävely Yhteensä Kulkuneuvo Odotus Kävely Yhteensä Leppävaara-Otaniemi Leppävaara-Tapiola Leppävaara-Keilaniemi Tapiola-Otaniemi Tapiola-Keilaniemi Otaniemi-Keilaniemi Taulukko 1. Painottamattomat matka-ajat yhteysväleittäin eri vaihtoehdoissa. 8

9 Bussi- ja Raide-Jokerin matkustajamäärät vuonna Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennemallista saadut ennusteet matkustajamääristä Espoon alueella VE0+- (bussi-jokeri), RJ-TAP ja RJ-OTA vaihtoehdoissa. Matkustajamäärät on esitetty aamuhuippu-, päivä- ja iltahuipputunneittain. Lisäksi Raide-Jokerin osalta (vaihtoehdot RJ-TAP ja RJ-OTA) on esitetty vaihtajien osuudet pysäkkitapahtumissa Espoon alueella. Kuva 13. VE0+ AHT

10 Kuva 14. VE0+ PÄIVÄ Kuva 15. VE0+ IHT

11 Kuva 16. RJ-TAP AHT Kuva 17. RJ-OTA AHT

12 Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Kuva 19. RJ-OTA PÄIVÄ Kuva 18. RJ-TAP PÄIVÄ

13 Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Kuva 20. RJ-TAP IHT Kuva 21. RJ-OTA IHT

14 Kuva 22. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-TAP AHT Kuva 23. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-OTA AHT

15 Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Kuva 24. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-TAP PÄIVÄ Kuva 25. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-OTA PÄIVÄ

16 Kuva 26. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-TAP IHT Kuva 27. Vaihtomatkustajien osuus, RJ-OTA IHT

17 Joukkoliikenteen nousijoita aamuhuipputunnissa Nousijoita (kpl) Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Joukkoliikennejärjestelmän nousijamäärät Joukkoliikenteen nousijat aamuhuipputuntina Joukkoliikenteen nousijat AHT VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu Joukkoliikenneväline 0 VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Kuva 29. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain aamuhuipputuntina Kuva 28. Joukkoliikenteen nousijat aamuhuipputuntina Työn yhteydessä on tutkittu Raide-Jokerin linjausvaihtoehtojen vaikutusta joukkoliikenteen nousijamääriin pääkaupunkiseudulla. Liikennemalleista saaduista tuloksista havaittiin, että linjausvaihtoehtojen välillä on aamuhuipputuntina 2035 noin tuhannen nousun ero siten, että eniten nousijoita on vaihtoehdossa RJ-OTA. Kummassakin Raide-Jokerin linjausvaihtoehdossa nousijoita on selvästi enemmän kuin VE0+:ssa. Kulkumuotojen osalta kummassakin raidevaihtoehdossa bussien nousijamäärät laskevat selvästi, mikä on odotettu tulos. Muiden joukkoliikennevälineiden osalta nousijamäärät eivät juuri muutu vaihtoehtojen välillä. Aamuhuipputunnin 2035 nousijamäärät on esitetty kuvissa 28 ja 29 sekä taulukossa 2. Taulukko 2. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain aamuhuipputuntina Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu YHT VE RJ-TAP RJ-OTA

18 Joukkoliikenteen nousijoita päivätunnissa Nousijoita (kpl) Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Joukkoliikenteen nousijat päivätuntina Joukkoliikenteen nousijat päivätuntina VE0+ RJ-TAP RJ-OTA VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu Joukkoliikenneväline Kuva 30. Joukkoliikenteen nousijat päivätuntina Linjausvaihtoehtojen välillä on päivätuntina 2035 vain 200 nousun ero siten, että eniten nousijoita on vaihtoehdossa RJ-OTA. Kummassakin Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoissa nousijoita on noin 1000 enemmän kuin VE0+:ssa. Kulkumuotojen osalta kummassakin raidevaihtoehdossa bussien nousijamäärät laskevat selvästi, mikä on odotettu tulos. Muiden joukkoliikennevälineiden osalta nousijamäärät eivät juuri muutu vaihtoehtojen välillä. Päivätunnin 2035 nousijamäärät on esitetty kuvissa 30 ja 31 sekä taulukossa 3. Kuva 31. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain päivätuntina Taulukko 3. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain päivätuntina Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu YHT VE RJ-TAP RJ-OTA

19 Joukkoliikenteen nousijoita iltahuipputunnissa Nousijoita (kpl) Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Joukkoliikenteen nousijat IHT Joukkoliikenteen nousijat iltahuipputuntina VE0+ RJ-TAP RJ-OTA 0 VE0+ RJ-TAP RJ-OTA 0 Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu Joukkoliikenneväline Kuva 32. Joukkoliikenteen nousijat iltahuipputuntina Linjausvaihtoehtojen välillä on iltahuipputuntina 2035 noin 500 nousun ero siten, että eniten nousijoita on vaihtoehdossa RJ-OTA. Kummassakin Raide-Jokerin linjausvaihtoehdossa nousijoita on selvästi enemmän kuin VE0+:ssa. Kulkumuotojen osalta kummassakin raidevaihtoehdossa bussien nousijamäärät laskevat selvästi, mikä on odotettu tulos. Muiden joukkoliikennevälineiden osalta nousijamäärät eivät juuri muutu vaihtoehtojen välillä. Iltahuipputunnin 2035 nousijamäärät on esitetty kuvissa 32 ja 33 sekä taulukossa 4. Kuva 33. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain iltahuipputuntina Taulukko 4. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain iltahuipputuntina Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu YHT VE RJ-TAP RJ-OTA

20 Joukkoliikenteen nousijoita vuorokaudessa Nousijoita vuorokaudessa Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Vuorokauden tasolla erot kummassakin raidevaihtoehdossa bussinousijoiden määrään pienenee noin :lla. RJ-TAP vaihtoehdossa pikaraitiovaununousijoita on ja RJ-OTA vaihtoehdossa noin , eli vaihtoehto RJ-OTA saa vuorokaudessa pikaraitiovaunu-nousijaa enemmän kuin vaihtoehto RJ-TAP. Kaikki joukkoliikennemuodot huomioon ottaen vaihtoehto RJ-OTA saa vuorokaudessa noin nousijaa enemmän kuin RJ-TAP. Vuorokauden nousijamäärät on esitetty kuvissa 34ja 35 sekä taulukossa Joukkoliikenteen nousijat vuorokaudessa Joukkoliikenteen nousijat vuorokaudessa VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Joukkoliikenneväline Kuva 35. Koko seudun arkivuorokauden 2035 nousijamäärät kulkumuodoittain VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Kuva 34. Koko seudun arkivuorokauden 2035 nousijamäärät. Taulukko 5. Joukkoliikenteen nousijat kulkumuodoittain arkivuorokautena Bussi Juna Raitiovaunu Metro Pikaraitiovaunu YHT VE RJ-TAP RJ-OTA

21 Saavutettavuustarkastelut Saavutettavuus Espoossa Raide-Jokerin eri linjausvaihtoehdoissa Liikennemallin perusteella tarkasteltiin, miltä alueilta pääsee 30 tai 60 minuutissa tiettyihin kohteisiin ja laskettiin, kuinka paljon asukkaita on 30 ja 60 minuutin joukkoliikennematkan päässä valituista kohteista eri linjausvaihtoehdoissa. Tarkasteltavat kohteet olivat Leppävaara, Otaniemi, Tapiola ja Keilaniemi. Tilannetta tarkasteltiin aamuhuipputuntina (vuodelle 2035). Asukasmäärä kertoo, kuinka monta potentiaalista työntekijää asuu alueella, jolta pääsee aamuhuipputunnin aikana työ- tai opiskelupaikalle 30 tai 60 minuutissa, jos työ- tai opiskelupaikka sijaitsee tarkasteltavissa kohteissa. Kumpikin tutkituista Raide-Jokerin linjauksista parantaa Leppävaaraan saavutettavuutta joukkoliikenteellä huomattavasti. Alle 30 minuutin joukkoliikennematkan päässä Leppävaarasta on kummassakin raitiotievaihtoehdossa noin 20 % enemmän asukkaita kuin VE0+-vaihtoehdossa. VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Tarkoituksena on verrata toisiinsa eri linjausvaihtoehtoja, jotka näkyvät kuvissa rinnakkain. Selvitys tehtiin vain joukkoliikennematkojen osalta, sillä henkilöauton ja joukkoliikenteen matka-aikoja ei suoraan voi verrata toisiinsa. Joukkoliikenteessä on käytetty painotettua matka-aikaa ja toisaalta henkilöauton matka-ajassa ei näy kävelyn tai pysäköinnin osuutta matka-ajassa. Kuvien ja taulukoiden lukeminen: Seuraavien sivujen kuvissa näkyy vaaleimmalla värillä alue, jolta matka-aika tarkasteltuun kohteeseen (Leppävaara ja Keilaniemi, Otaniemen ja Tapiolan tulokset on esitetty pääraportin puolella kappaleessa 4.3 Saavutettavuustarkastelut) on alle 30 minuuttia aamuhuipputuntina. Toiseksi vaaleimmalla värillä näkyy alue, jolta matka-aika on minuuttia. Tummimmalla vihreällä on kuvattu alue, jolta matkaaika joukkoliikenteellä on yli 90 minuuttia. Kohde on merkitty mustalla tähdellä ja Raide-Jokerin linjaus mustalla viivalla. Keltaisella on merkitty päätieverkko. Kuvien alla olevissa taulukoissa on esitetty asukasmäärät alueilla, joilta on alle 30 minuutin tai alle 60 minuutin matka tarkasteltuun kohteeseen aamuhuipputuntina. Alle 30 minuutin matkan päässä asuvat vastaavat karttakuvien vaaleinta aluetta. Alle 60 minuutin matkan päässä asuvien lukumäärään sisältyvät myös ne asukkaat, joiden matka-aika on alle 30 minuuttia. Siten alle 60 minuutin joukkoliikennematka-ajan päässä asuvat vastaavat karttakuvien kahta vaaleinta vyöhykettä yhteensä. VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Kuva 36. Leppävaaran saavutettavuus henkilöautolla ja joukkoliikenteellä, AHT minuutin, 60 minuutin ja 90 minuutin vyöhykkeet joukkoliikenteellä Leppävaaraan aamuhuipputuntina (2035) Helsingin seudun 14 kunnan alueelta on esitetty kuvassa 36. Tummin vihreä tarkoittaa yli 90 minuuttia. Taulukko 6. Saavutettavuus Leppävaara, AHT Leppävaara, AHT 2035 VE0+ RJ-TAP RJ-OTA asukkaita alle 30 minuutin joukkoliikennematkan päässä asukkaita alle 60 minuutin joukkoliikennematkan päässä ero VE0+:ssaan verrattuna, RJ-TAP ero VE0+:ssaan verrattuna, RJ-OTA % 22 % % 3 % 21

22 Keilaniemi on huomattavasti suuremman asukasmäärän saavutettavissa alle 30 minuutin joukkoliikennematkalla vaihtoehdossa RJ-OTA kuin vaihtoehdoissa VE0+ ja RJ-TAP, eli RJ-OTA vaihtoehto parantaa selkeästi Keilaniemen tavoitettavuutta joukkoliikenteellä. 30 minuutin, 60 minuutin ja 90 minuutin vyöhykkeet joukkoliikenteellä Keilaniemeen aamuhuipputuntina (2035) Helsingin seudun 14 kunnan alueelta on esitetty kuvassa 37. Tummin vihreä tarkoittaa yli 90 minuuttia. VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Taulukko 7. Saavutettavuus Keilaniemi, AHT Keilaniemi, AHT 2035 VE0+ RJ-TAP RJ-OTA asukkaita alle 30 minuutin joukkoliikennematkan päässä asukkaita alle 60 minuutin joukkoliikennematkan päässä ero VE0+:ssaan verrattuna, RJ-TAP ero VE0+:ssaan verrattuna, RJ-OTA % 16 % % 2 % JL JL VE0+ RJ-TAP RJ-OTA Kuva 37. Keilaniemen saavutettavuus henkilöautolla ja joukkoliikenteellä, AHT

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Matinkylän kehittämishankkeen asukasinfo 21.1.2014 Jonne Virtanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Asukastilaisuudet 14.1.2014 Kino Tapiola Länsimetron

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 16.6.2014 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 MASA-päivitys... 1 LIITE: Vuosien 2012 ja 2013 vyöhykekohtaisten

Lisätiedot

Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015

Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015 Raide-Jokerin hankesuunnitteluvaiheen matkustajamääräennusteet 26.2.2015 Kannen kuva: Davy Beilinson Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Ennusteskenaariot... 2 3. Matkustajamääräennusteet v. 2025... 4 4. Matkustajamääräennusteet

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto YLEISTÄ Raide-Jokerilla tulee olemaan Espoossa noin 50 000 käyttäjää vuoden 2035 arkipäivänä. Käyttäjistä

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri

HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri HSL-alueen suurten joukkoliikenneinvestointien vaikutus HSL:n talouteen, lippujen hintoihin ja kuntaosuuksiin Raide-Jokeri 11.4.2016 Jukka Kaikko Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Raide-Jokerin vaikutus

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet

Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet Tampereen raitiotien yleissuunnitelma Liikenne ennusteet Työraporttiluonnos 30.5.2014 1 2 1. Johdanto Tampereen raitiotien yleissuunnitelman liikenneennusteet on tehty Tampereen seudun liikennemallilla

Lisätiedot

Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa 17.1.2014

Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa 17.1.2014 1 2 ESIPUHE Espoon kaupunki on määrätietoisesti kehittänyt raideliikennettä alueellaan. Keskeiset hankkeet ovat olleet Länsimetro Ruoholahdesta Matinkylään ja siitä edelleen jatkaminen Kivenlahteen sekä

Lisätiedot

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 25.11.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Ennen jälkeen-tutkimus tehdään, koska

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012 HLJ 215 Helsingin seudun liikkumistutkimus 212 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia tutkittiin syksyllä 212 henkilöhaastatteluilla. Tavoitteena oli hankkia

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

ALUSTAVAT TULOKSET RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONNISTA 22.1.2016

ALUSTAVAT TULOKSET RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONNISTA 22.1.2016 ALUSTAVAT TULOKSET RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONNISTA 22.1.2016 0 ESIPUHE Raide-Jokeri on Helsingin ja Espoon välille suunniteltu kehämäinen pikaraitiolinja, joka toteutuessaan korvaisi nykyisen bussilla liikennöidyn

Lisätiedot

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen

Lisätiedot

Perkkaantie - Ravitie

Perkkaantie - Ravitie Perkkaantie - Ravitie Vaihtoehtoiset pysäkkipaikat Petri Saarelainen, Kalle Syrjäläinen, Jaana von Denffer, Jukka Räsänen, Lauri Kangas 26.3.2018 Hankesuunnitelman mukainen pysäkin paikka Perkkaantie Aiemmin

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONTI 12.2.2016

RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONTI 12.2.2016 RAIDE-JOKERIN HANKEARVIONTI 12.2.2016 0 ESIPUHE Raide-Jokeri on Helsingin ja Espoon välille suunniteltu kehämäinen pikaraitiolinja, joka toteutuessaan korvaisi nykyisen bussilla liikennöidyn runkolinjan

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla. Juha Härkönen

Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla. Juha Härkönen Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla Juha Härkönen Johdanto Oulun keskeisimpien liikuntapaikkojen saavutettavuuksien mittaaminen paikkatietoperusteisesti väestöruuduista ja työpaikkaruuduista.

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Tausta ja tavoitteet Metron suunnitteluohjeen mukainen maksimimatkustajakuormitus uhkaa ylittyä 2020- luvun alkupuoliskolla, mikäli metroliikenteen

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Matti Keränen Trafix Oy 22.8.2011 Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Tehtävän kuvaus Tässä muistiossa tarkastellaan Porvoon Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalueiden

Lisätiedot

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson Pikaraitiotie Mikä se on Davy Beilinson Pikaraitiotien suunnittelutavoitteet Tavoitteena on kohtuuhintainen, tehokas joukkoliikenneväline, jonka kapasiteetti ja matkanopeus (noin 25 km/h pysähdyksineen)

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n tavoitetila 2025 HSL Strategia teoiksi Yhä suurempi joukko ihmisiä käyttää joukkoliikennettä työssä ja vapaa-aikana. Tarjoamme asiakkaille

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Kerassa ja Koivuhovissa edellyttää. laitureiden kulkuyhteydet. Espoon kääntöraide. rakennetaan kokonaisuudessaan.

Kerassa ja Koivuhovissa edellyttää. laitureiden kulkuyhteydet. Espoon kääntöraide. rakennetaan kokonaisuudessaan. ESPOON KAUPUNKIRATA YLEISSUUNNITELMA 2003 LIITE 1. Alustavat työvaiheet 1 (3) ALUSTAVAT TYÖVAIHEET Ensimmäinen vaihe Liikennöinti tapahtuu nykyisiä raiteita ja kaikilla asemilla matkustajien käytössä ovat

Lisätiedot

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava Liikenne-ennuste ja toimivuustarkastelut Luonnos 26.6.2018 Tarkennettu 10.10.2018 Tarkennukset 26.2.2019 Tarkennettu 24.4.2019 Liikenne-ennuste Liikenne-ennuste on

Lisätiedot

SUURPELLON ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE

SUURPELLON ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Ramboll Finland Oy Espoo, pääkonttori PL 25, Säterinkatu 6 FI-02601 Espoo SUURPELLON ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi Päivämäärä 20.6.2012 SISÄLTÖ 2 1 TYÖN TAUSTA...

Lisätiedot

Lähijunaliikenteen toteutusmahdollisuudet Jyväskylän seudulla

Lähijunaliikenteen toteutusmahdollisuudet Jyväskylän seudulla MUISTIO 31.3.2010 Lähijunaliikenteen toteutusmahdollisuudet Jyväskylän seudulla Tarkastelun sisältö Tässä muistiossa on kuvattu Jyväskylän seudun liikennejärjestelmäsuunnitteluun ja rakennemallityöhön

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut SUY Vepsäläinen, Vatanen D: 3/2006 Sisältö Johdanto 1 Verkot 2 Ennuste 3 Tulokset 3 Väliasemallinen linjaus 4 Lentoasema 4 Aviapolis 4 Vantaanportti 5 Maunula

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä 22.1.2018 1 (6) Sisällys 1 Kalustotyyppien välityskyky... 2 2 Huipputunnin välityskyky... 3 3 Kalustotyypin valinta Turussa... 4 3.1 Liikenne-ennusteen

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2018 Asiakastyytyväisyystutkimus Kevään 2018 tutkimusjakso 15.1. 18.5.2018 Noin 29 000 tutkimuslomaketta Kyselyt liikennevälineissä arkisin klo 6

Lisätiedot

Perkkaantie - Ravitie

Perkkaantie - Ravitie Perkkaantie - Ravitie Vaihtoehtoiset pysäkkipaikat Petri Saarelainen, Kalle Syrjäläinen, Jaana von Denffer, Jukka Räsänen 12.2.2018 Hankesuunnitelman mukainen pysäkki Perkkaantie Tutkittu pysäkkipaikka

Lisätiedot

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Lisätarkastelu muuttuneiden maankäyttösuunnitelmien perusteella Maiju Lintusaari Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtötiedot Asumisen

Lisätiedot

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma dnro 112/07/71/710/2015 Liite 1 Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma Kysyntäennusteen laadinnan työohjelma HSL Helsingin seudun liikenne 1 1 Taustaa Osana Kruununsillat-hanketta laaditaan

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

Hannu Pesonen Strafica Oy

Hannu Pesonen Strafica Oy Helsinki-Porvoo kehyssuunnitelma Liikennejärjestelmäselvitys Liikenteellinen arviointi 5.11.2009 Strafica Oy Liikennejärjestelmävaihtoehdot 1. Taajamaliikennerata Porvooseen HELI-käytävässä (960 Meur)

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Metro Matinkylä - Kivenlahti

Metro Matinkylä - Kivenlahti Muistio 1 (5) Päätökset ja sopimukset Espoon valtuusto päätti metron suunnittelun jatkamisesta Matinkylä Kivenlahti osuudella päättäessään metron rakentamisesta Ruoholahdesta Matinkylään. Alustava yleissuunnitelma

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8, 61 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 44 Raide-Jokerin linjaus Espoon alueella Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Torsti Hokkanen,

Lisätiedot

Liikennevirasto 12.2.2016 Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2014 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet

Liikennevirasto 12.2.2016 Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2014 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet Julkisen liikenteen markkinaosuustilasto 2014 Suomen sisäinen henkilöliikenne, markkinaosuudet Ei sisällä kevyttä liikennettä ja vesiliikenteen osalta sisältää vain Suomenlinnan lautan 1 2014 milj. milj.

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy Espoo, pääkonttori PL 25, Säterinkatu 6 FI-02601 Espoo ERIKSNÄSIN OYK-ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi Päivämäärä

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Saavutettavuustarkastelut 31.3.2017 Joukkoliikenteen matka-ajat Matka-aikatarkasteluissa on osoitettu ruuduittain matka-ajat minuutteina joukkoliikenteellä keskustaan,

Lisätiedot

Länsimetron jatke Matinkylä-Saunalahti, alustava hankearviointi 15.5.2012

Länsimetron jatke Matinkylä-Saunalahti, alustava hankearviointi 15.5.2012 Länsimetron jatke Matinkylä-Saunalahti, alustava hankearviointi 15.5.2012 Kansikuva: Matinkylä-Kivenlahti metro, alustava yleissuunnitelma, suunnitelmaraportti 2011 YHTEENVETO Alustava hankearviointi on

Lisätiedot

Hallitus 9 20.01.2015 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTO 91/07.71.710/2013. Hallitus 9

Hallitus 9 20.01.2015 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTO 91/07.71.710/2013. Hallitus 9 Hallitus 9 20.01.2015 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTO 91/07.71.710/2013 Hallitus 9 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö Arttu Kuukankorpi,

Lisätiedot

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS 1 VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS KESKUSHALLINTO KAUPUNKISUUNNITTELUYKSIKKÖ Sisällys 1. Vuoden 2011 joukkoliikenteen vuosikertomus... 3 1.1. Kulunut vuosi sekä seudullinen yhteistyö ja joukkoliikennesuunnitelma...

Lisätiedot

Pisararadan aikataulumallien kysyntätarkastelut Projektipäällikkö Jyrki Rinta-Piirto, Strafica Oy Tilaaja Sini Puntanen, HSL

Pisararadan aikataulumallien kysyntätarkastelut Projektipäällikkö Jyrki Rinta-Piirto, Strafica Oy Tilaaja Sini Puntanen, HSL Pisararadan aikataulumallien kysyntätarkastelut 6.5.2019 Projektipäällikkö Jyrki Rinta-Piirto, Strafica Oy Tilaaja Sini Puntanen, HSL 1 Tarkastelun tausta ja tavoitteet 1/2 Tämä tarkastelu liittyy liikenne-

Lisätiedot

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila 22-24 20-22 18-20 15-18 13:30-15 12-13:30 9-12 6:30-9 6-6:30 5-6 22-24 21-22 9-19 7-9 5-7 21-24 10-19 8-10 6-8 Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila Arki vuoroväli 30 30 20 30 30 30 20

Lisätiedot

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO.

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO. TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Runkolinjasto Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.8.2018 Saana Lehtinen suunnittelija TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Esityksen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2016

TILASTOKATSAUS 4:2016 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka 27.1.2014 Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET. Taustatietoa

JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET. Taustatietoa 1 Liite 1. JOKERI - 0 RUNKOLINJAN NOPEUTTAMISTOIMENPITEET Taustatietoa 19.11.2013 MATKUSTAJAMÄÄRÄT LINJOILLA 58 JA 58B 2 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Munkkivuoren ostosk. Ulvilantie 11 Professorintie

Lisätiedot

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO Muistio 16.3.2012 Laatija: Johanna Nyberg, Ramboll Finland Oy Tarkistanut: Ari Sirkiä, Ramboll Finland Oy 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT 1.1

Lisätiedot

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä TIEMAKSUT Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua 11.2.2016 Taustaa Helsingin seutu on selvittänyt, olisiko seudulla edellytyksiä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI

JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN JOUKKOLIIKENTEEN YLEISKAAVALLISET TARKASTELUT YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI YLEISKAAVAN UUDEN MAANKÄYTÖN ARVIOINTI 2 1. KAAVOITETTAVIEN ALUEIDEN ARVOTTAMINEN JOUK- KOLIIKENTEEN NÄKÖKULMASTA

Lisätiedot

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL-alueen runkobussilinjasto 2012-2022 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n hallitus hyväksyi 29.3.2011 Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2011) ja sen kehittämisohjelman. Suunnitelmassa

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia 18.12.2008 Kaukoliikenteen radat 1. Helsinki Turku -yhteys, uusi linjaus (ELSA-rata) Nopea junayhteys Turkuun ja Saloon Samassa

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset

HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset HLJ 2011:n Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen (MARA) päätulokset 22.3.2010 Tavoitetila ja -verkko Perustuu laajaan asiantuntijakäsittelyyn ja innovatiiviseen mallinnusprosessiin Käyty läpi seudulla

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne BEST tutkimustulokset 2018 Benchmarking in European Service of Public Transport HSLH Taustatiedot Kyselytutkimus, joka mittaa asukkaiden tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen Vuonna

Lisätiedot

Marjonet Marjo Peltoniemi 16.9.2011

Marjonet Marjo Peltoniemi 16.9.2011 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2011 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetron avaamisen liikkumisvaikutusten arviointi matkapuhelinverkkoon perustuvan ihmisvirta-analyysin perusteella Muutokset matkamäärissä ja henkilöautoliikenteessä 2 Esittäjän

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Asuinalueiden matkatuotoskortit

Asuinalueiden matkatuotoskortit Asuinalueiden matkatuotoskortit OHJE: 1. Klikkaa asuntoalueen nimeä siirtyäksesi kohteen matkatuotoskortin ensimmäiselle sivulle. 2. Matkatuotoskortista voi palata alkuun klikkaamalla linkkiä kohteen nimessä.

Lisätiedot

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Kaikille helppo matkanteko -seminaari 25.5.2016 Mirva Ilmoniemi, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lippujärjestelmän uudistus Arvioitu aikataulu Uudet kortinlukijat

Lisätiedot

51 11.05.2016 208 24.05.2016

51 11.05.2016 208 24.05.2016 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 51 11.05.2016 208 24.05.2016 Sipoon kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän joukkoliikenteen suunnitteluohjeesta

Lisätiedot