Tiivistys lakiluonnoksesta laadittu valtuustoseminaarin 6.2. alustuksen pohjalta Matti Mäkinen, kunnanjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiivistys lakiluonnoksesta laadittu valtuustoseminaarin 6.2. alustuksen pohjalta. 18022013 Matti Mäkinen, kunnanjohtaja"

Transkriptio

1 Tiivistys lakiluonnoksesta laadittu valtuustoseminaarin 6.2. alustuksen pohjalta Matti Mäkinen, kunnanjohtaja

2 Yleistä Kuntarakennelaki lakiluonnos perusteluineen ja lausuntopyyntö ovat kunnan www-sivuilla luettavissa Sieltä löytyy vuoden 2012 lausuntomme, kuntalaiskysely ja vaikutusten arviointikin mahdollisen kuntaliitoksen kohdalla Lakiluonnos ei paljoa poikkea kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksessä esitetystä ehdotuksesta siksi Hankasalmen lausunto lakiluonnoksesta ei poikenne paljoakaan 2012 kevään lausunnosta

3 selvitysvelvollisuudet Kunnalla velvollisuus selvittää kuntien yhdistymistä, jos yksikin seuraavista osoittaa selvitystarvetta 1) Palveluiden edellyttämä väestöpohja 2) Työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne 3) Kunnan taloudellinen tilanne

4 Selvityksen tavoite aikaan saada esitys kuntien yhdistymisestä ja siihen liittyvä yhditsysmissopimus Selvitykseen tulisi sisältyä vähintään: 1) suunnitelma hallinnon ja palvelujen järjestämisestä ja palvelujen tuottamisesta selvitysalueella 2) selvitys yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteistoimintaan 3) selvitys taloudellisesta tilanteesta 4) arvio asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä lähidemokratian toteutumisesta 5) yksityiskohtainen arvio kuntien yhdistymisen eduista ja haitoista

5 Palveluiden edellyttämä väestöpohja Palveluiden edellyttämä väestöpohja myös sosiaali- ja terveyspalveluissa - on asukkaan kunta se ei Hankasalmen kohdalla täyty Perusopetuksen laadukkaan ja yhdenvertaisen järjestämisen kannalta alle yksivuotiaiden ikäluokka tulisi olla alueella vähintään noin 50 lasta - tämä Hankasalmen kohdalla toteutuu

6 työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne Vahva peruskunta muodostuu hallitusohjelman mukaan luonnollisista työssäkäyntialueesta Se yhdessä yhdyskuntarakenteen kanssa kuvaa, onko kuntarajoilla oikeasti merkitystä Kuntien, jotka muodostavat työssäkäynti- tai yhdyskuntarakenneperusteen perusteella yhtenäisen alueen, tulisi selvittää kuntien yhdistymistä yhdessä

7 työpaikkaomavaraisuus Työpaikkaomavaraisuudella tarkoitetaan kunnan työssäkäyvän väestön ja kunnassa olevien työpaikkojen suhdetta Vahva työpaikkaomavaraisuus kuvaa kunnan elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja kykyä vastata alueensa elinkeinotoiminnan kehittämisestä Työpaikkaomavaraisuusperuste täyttyisi, mikäli kunnan työpaikkaomavaraisuus on alle 80 prosentin

8 Omavaraisuus ja Keski-Suomi Lakiluonnoksen yksityiskohtaisten perustelujen kautta Keski-Suomessa työpaikkaomavaraisuus ei täyty seuraavissa kunnissa: Kivijärvi, Konnevesi, Laukaa, Luhanka, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen Toisin sanoen Hankasalmi on ainoa Jyväskylän kaupunkiseudun kunta, jossa työpaikkaomavaraisuus täyttyy

9 Työssäkäynti Työssäkäyntitarkastelu perustuu tilastokeskuksen työssäkäyntialueiden pendelöintiprosentteihin Suurilla työssäkäyntialueilla työssäkäyntiperuste täyttyy, jos kunnasta pendelöinti keskuskuntaan on vähintään 35 prosenttia Jyväskylä muodostaa kyseisen kaltaisen suuren työssäkäyntialueen

10 Työssäkäynti ja JKL:n seutu Jyväskylän työssäkäyntialueella tarkasteluperuste täyttyy seuraavilla kunnilla: Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen Tämäkään peruste ei Hankasalmen osalta täyty (ei ole edes lähellä)

11 Yhdyskuntarakenne Tämä peruste kokoaisi yhteen selvitykseen aluetta, jolla maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteisen päätöksenteon tarve on suuri Jyväskylä ja Muurame muodostavat tällaisen alueen Hankasalmea ei tämäkään peruste koske

12 Kunnan taloudellinen tilanne Kunnan taloudellisen tilanteen perusteella tarve selvittää kuntien yhdistymistä olisi ensinnäkin erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevissa kunnissa (ns. kriisikunnat). Samoin jos talous olisi kriisiytymässä ja tunnusluvut lähestyvät asetettuja raja-arvoja Selvitystarvetta osoittaa neljän tunnusarvon täyttyminen kuudesta Samoin, jos kolme vuotta peräkkäin alijäämäinen tilinpäätös ja taseessa yli 500 /kuntalainen alijäämää (yli 2,5 miljoonaa tarkoittaisi meillä)

13 6 kriteeriä 1) Kunnan vuosikate negatiivinen - meillä oli 2011, ei ole ollut muulloin 2) Kunnan tulovero% 0,5 %-yksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen - meillä täyttyy 3) Lainamäärä/asukas ylittää 50 % kuntien keskimääräisen - meillä ei lähelläkään 4) Kunnan taseessa kertynyttä alijäämää - meillä syntyi 2011 ja tilinpäätös 2012 ehkä hiukan kasvattaa, kokonaismäärä pieni

14 jatkuu 5) Omavaraisuusaste (oma pääoma/koko pääomasta) on alle 50 % - meillä TA 2013 on 59% 6) Kunnan suhteellinen velkaantuminen (paljon käyttötuloista tarvitaan vieraan pääoman takaisin maksuun) on väh. 50 % - meillä TA 2013 on 32 %

15 taloudesta Veroprosentti säilyy meillä negatiivisena tekijänä Lainakanta ja suhteellinen velkaantuminen ei sellaiseksi ole nousemassa omavaraisuusastekin kohtuullisen vakaa Vuosikate saadaan positiiviseksi tekijäksi OLENNAISTA ON KÄYTTÖTALOUDEN TASAPAINO JA ETTEI ALIJÄÄMÄ TASEESSA KASVAISI, VAAN POISTUISI!

16 Selvitysalueesta poikkeaminen Selvitysperusteiden osoittamasta selvitysalueesta poikkeaminen edellyttää, että muodostuu kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja kuntajaon muuttamisen edellytykset täyttävä vaihtoehtoinen toiminnallinen kokonaisuus Erityisen harva asutus kieliolosuhteet

17 Aikataulu ja seuranta Yhdistymisselvitykset ja niihin perustuvat yhdistymisesitykset mennessä mennessä velvollisuus esittää, minkä kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä Selvitysperusteiden osoittamasta alueesta poikkeaminen, edellyttää hakemusta valtiovarainministeriölle ja tällöin VM:n neuvoteltava niiden kuntien kanssa, joita poikkeaminen koskisi

18 poikkeamisesta Poikkeamismenettely tukisi kunnissa tehtävää selvitystyötä ja kuntien yhdistymisen valmistelua Selvitystyö voitaisiin saada ripeästi liikkeelle, vaikka kuntien näkemykset poikkeaisivat toisistaan Kunnat saisivat poikkeusmenettelyn kautta tulkinnan, täyttääkö selvitysalue kunnan muodostamisen edellytykset Syntynyttä tietoa hyödynnettäisiin 2013 lopussa kuntauudistuksen etenemistä arvioitaessa

19 Huomion arvoista Ministeriö voisi tarvittaessa määrätä erityisen kuntajakoselvityksen toimittamisesta, jos kunta ei mennessä ole tehnyt yhdistymisesitystä Toisaalta maan hallitus ei voisi päättää kuntien yhdistymisestä kuntien valtuustojen sitä vastustaessa Poikkeuksena vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevat kunnat, joille voitaisiin tehdä mitä vain kuntajakoselvityksen jälkeen

20 MUUTA Henkilöstöllä viiden vuoden turva Yhdistymisavustuksiin laskentakaava ja sen käyttöä ohjataan Valtionosuuksien menetys korvataan 3-6 vuotta so Viimeistään vuoden 2017 alusta tulisi yhdistymiset saada voimaan Kunnanosaliitokseen esitysoikeus

21 Soteuudistus Selvitysmiehen lausuntoa odotellaan tässä kuussa Maakuntaliiton työryhmä tehnyt esityksen maakunnallisesta mallista ristiriita kuntarakenneuudistuksen kanssa JKL esittää maakuntamallia erikoissairaanhoitoon, muutoin kuntavetoista mallia ristiriita taas soteuudistuksen kanssa osin????

22 2015 alku aikarajana soteen Mutkikasta, koska 2015 aikatauluna soteen, jossa väestöpohjana kyllä, mutta se ei taas riitä erikoissairaanhoitoon Erikoissairaanhoidon ehdoin ei taas pitäisi järjestää sosiaalitoimea eikä oikein perusterveydenhoitoakaan Tätä osaa kalvosarjasta täydennetään, kunhan selvitysmies on antanut varsinaisen esityksen Keski-Suomen osalta

23 JKL esittänyt virkamieskalvoilla Yhdistymisehdotuksista toivotaan päätöksiä jo 2014 ja kuntajakouudistusten voimaantuloa vuoden 2015 alussa Erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen tulisi aloittaa keväällä 2013 niin, että selvitysalueen kunnat päättävät yhdistymisehdotuksista vuoden 2014 tammihelmikuussa. Selvitystyön perusteella ehdotetut kuntajaonmuutokset voitaisiin toteuttaa vuoden 2015 alussa.

24 Selvitysalueelle vähintään 2 kuntaa? tämäkin siis JKL:n ehdotus Selvitysalueella on 9-11 kuntaa: Uurainen, Laukaa, Hankasalmi, Petäjävesi, Jyväskylä, Muurame, Toivakka, Luhanka ja Joutsa sekä Keuruu ja Multia. Jyväskylän kaupunki uudistaa valtiovarainministeriölle antamansa vastauksen, jonka mukaan kuntauudistuksen tavoitteiden toteuttamiseksi tulee hakea yhdistymisratkaisua, jossa selvitysalueen kunnat yhdistyvät vähintään kahdeksi kunnaksi seuraavasti: - Jyväskylä, johon yhdistyy Muurame ja kuntajakoselvityksen perusteella muita kuntia. - Laukaa, johon yhdistyy kuntajakoselvityksen perusteella muita kuntia.

25 JKL:n sotelinjaus alustavasti Erva-kuulutaan Kuopion yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueeseen Maakunnallinen keskussairaalatoiminta ja erityispalvelut (1/3 resursseista) - Mikäli sairaanhoitopiirirakenne purkautuu, perustetaan maakuntaan vapaaehtoinen kuntayhtymä erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuollon erityispalveluja samoin kuin sairaanhoitoon liittyviä tukipalveluja varten Laajan perustason perus- ja lähipalvelut (2/3 resursseista) - Sosiaali- ja terveydenhuollon laajennetun perustason perus- ja lähipalvelujen tulevat järjestämisalueet ja -ratkaisut ovat osa 9-11 kunnan selvitysalueella ja maakunnan muilla selvitysalueilla tehtävää yhdistymisselvitystä, jonka yhteydessä on oltava palvelujen järjestämissuunnitelma ja lähipalvelujen järjestämisen periaatteet

26 Muistutuksena, Hankasalmi

27 Mistä lausuntoa pyydetään 1) selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. Poikkeusperusteet) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä 2) esityksen sisältämistä määräajoista ja menettelystä 3) valtioneuvoston toimivallasta päättää kuntajakolain muuttamisesta 4) yhdistymisavustusten ehdoista ja määrästä 5) sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta koskevien linjausten mukaisesti

28 Hankasalmen lausunto keskustelun pohjaksi kysymyksiä ja kommentteja kunnanjohtajalta Aloitetaan nurinkurin ministeriön kysymyspatteristoa purkamaan sote-asiassa voisimme ehkä yhtyä JKL:n lausuntoon, eli lähtökohtana olisi, että erikoissairaanhoito oma kuntayhtymänsä - ja muu sote järjestetään, kuten nyt, kuntamallisesti me nojautuisimme JYTEmalliin, jos se vain on mahdollista

29 Yhdistymisavustukset ja valtioneuvoston toimivalta Yhdistymisavustukset on perusteltu hyvin, joten niistä ei merkillisempää lausuttavaa, toki avutusten taso melko pieni, kun toisaalta henkilöstön irtisanomissuoja vahva??? Valtioneuvoston toimivalta??? Pakkoliitoksia ei tällä lailla voitaisi tehdä, paitsi kriisikuntien suhteen se ei taas ehkä huono asia, koska jotain niiden kuntien kohdalla on tehtäväkin- --yhdistymisselvityksiin valtiovalta voisi sen sijaan pakottaa ---

30 Esityksen sisältämät määräajat ja menettelyt Määräaikojen ristiin menoa sote-uudistuksen kanssa on syytä lausunnossa kritisoida Kiireisyyteen tulee ottaa kantaa Mutta menettelyjen osalta kannattanee olla selkeä linja yhdistettynä selvitysperusteisiin ja selvitysvelvollisuuden sisältöön eli lausunnon erityiskysymyksistä ensimmäiseen ja toiseen kannattaa lausunnossa keskittyä

31 Käytännössä korostamme siis lausunnossa 1) Yhdistymiskriteereistä kohdaltamme täyttyy vain asukaslukukriteeri poikkeamme tyystin esimerkiksi muusta Jyväskylän kaupunkiseudun kuntajoukosta! (ja jo lapsimäärä laadukkaaseen opetukseen täyttyy) itse kriteerit ovat ymmärrettäviä meistä 2) Kartta hämmentää helposti ulkopuolisia Laukaan ja Hankasalmen osalta, koska Kynsivesi meitä erottaa vahvasti (työssäkäynti, palvelujen käyttö suuntautuu kunnasta siis JKL:ään) tämä tuotava lausunnossa esiin

32 jatkuu 3) Ymmärsimme kuntarakennetyöryhmän ratkaisun liittää Hankasalmi osaksi Jyväskylän ympärille piirrettävää aluetta, kun se oli päätynyt siihen, että Keski-Suomeen muodostetaan neljä kuntajakoselvitysaluetta. Hankasalmi on osa Jyväskylän seutukuntaa ja osa Jyväskylän työssäkäyntialuetta. Mutta samalla kun se on osa sitä, niin etäisyyksien ja työpaikkaomavaraisuuden vuoksi se ei ole kiinteästi sidoksissa Jyväskylään, kuten iso osa muista Jyväskylän lähikunnista.

33 jatkuu 4) Lausuntopyynnön keskeisten ehdotus mukaan (sivu 4) työssäkäynti ja yhdyskuntarakenneperusteet osoittavat selvityssuunnan kunnille ne eivät ohjaa kahteen eri selvitysalueeseen JKL:n seudulla, vaan selvittämään JKL:n kaupunkiseutua yhtenä selvitysalueena 5) Kun tiedossa on JKL:n lausuntoluonnos, niin Hankasalmi linjaa halukseen olla mukana koko Jyväskylän seudun erityisessä kuntajakoselvityksessä kahteen eri kuntajoukkoon jaetussa selvityksessä, jossa koko kokonaisuus vaihtoehtoineen jää selvittämättä, emme näe sen sijaan mitään perusteita ryhtyä siihen ei ohjaa mikään jo tehdyssä arvioinnissakaan

34 jatkuu 6) Etelä-Savoon ja Pohjois-Savoon Hankasalmelta ei työpaikkaliikenteen tai palvelujen käytön suhteen laajamittaisesti suuntauduta kuten ei Äänekosken suuntaankaan. Laukaaseen pendelöintimme on vähäistä 7) Kuntalaiskyselymme 2012, jonka liitämme mukaan, tukee näkemystä sille, että olisimme mukana nimenomaan koko JKL:n seutua koskevassa kuntajakoselvityksessä

35 Eli kuten vastasimme jo 2012 seuraavat kalvot siis vuoden 2012 lausunnostamme suoraan, mutta sopivat tämänkin lausunnon pohjaksi Mikä olisi se alue, jolla kuntanne näkemyksen mukaan voitaisiin toteuttaa työryhmän esittämä erityinen kuntajakoselvitys? Työryhmän esittämä alue (Jyväskylä, Hankasalmi. Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Joutsa ja Luhanka). Mutta olennaisen tärkeää on se, että selvitys ei rajaudu vain tämän yhden esitetyn suurkunnan muodostamisen tutkimiseen ja perustelemiseen, vaan kuntajakoselvityksessä aidosti selvitetään muita mahdollisuuksiakin selvitysalueen kuntien välillä. Esimerkiksi vastuukuntamallilla toteutettavaa sosiaali- ja terveyspalvelujen mallia joidenkin kuntien kohdalla. Ja varmasti myös erilaisia kuntien välisiä liitoksia, kuten Laukaa ja Jyväskylä jo tulevat aluekierroksella saadun tiedon mukaan esittämään.

36 Tarkoittaen, että Ministeriön käynnistämään kuntajakoselvitykseen olemme siis valmiita lähtemään mukaan sillä ehdolla ja edellytyksellä, että kyseessä ei ole vain yhdeksän kunnan välisen kuntaliitoksen selvittäminen vaan kuntajakoselvityksessä pohditaan laajasti monia eri vaihtoehtoja ja vasta selvityksen jälkeen ja sen pohjalta on kuntien päätösten ja toimenpiteiden paikka.

37 Muistaen, että Selvitysalue on laaja. Ja jo nyt tiedossa on, että Laukaa ja Jyväskylä tuovat työryhmän esitykseen nähden tutkittavaksi kahden vahvan peruskunnan mallia selvitysalueelle. Selvityksen kohteena oleva kuntajoukko on laaja, eli yhdeksän tai jopa yksitoista kuntaa jo työryhmän esityksen perusteella Jo työryhmä on esittänyt, että mahdollinen liitos olisi haasteellinen suuren kuntamäärän vuoksi ja osin erilaisten hallintokulttuurien ja erilaisten palvelujen järjestämistapojen vuoksi ja näin ollen suuren kuntaliitoksen toteuttaminen olisi haasteellista 2015 alusta lukien. (työryhmän selvitystyöstä 2012 suoraan edellä mainittu)

38 Siksi aikataulunäkemyksemme Kun työryhmän pohjaesitykseen on ehkä kahdelta isommalta kunnalta tulossa lähtökohtaa muuttava esitys ja muilta pienemmiltä kunnilta toiveita itse kuntaliitoksen vaihtoehtojen selvittämisestä, niin 2015 tulee liian aikaisin. Siksi vastauksena tuo 2017 alusta lukien.

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH 13.5.2013 103 Jyväskylän kaupunki on tehnyt valtiovarainministeriölle esityksen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA

SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää Sauvon kunnan lausuntoa seuraavista asioista: 1. Kuntarakennelakiluonnoksesta 2. Sosiaali- ja terveyspoliittisen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNTARAKENNELAKILUON- NOKSESTA. Kh , 537. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

VALTIOVARAINMINISTERIÖ: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNTARAKENNELAKILUON- NOKSESTA. Kh , 537. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi. VALTIOVARAINMINISTERIÖ: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNTARAKENNELAKILUON- NOKSESTA Kh 4.2.2012, 537 Kaupunginsihteeri: Valtiovarainministeriö pyytää kaupungilta lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta. Lausunto on toimitettava

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Keski-Suomen liiton tilaisuus 27.9.2012 Jyväskylän kaupunki Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä

1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä Raision kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 1. Raision lausunto selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä Kuntarakennelakiluonnos

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 4.3.2013 1 Dnro 225/12 43 Vastaus valtiovarainministeriön lausuntopyyntöön kuntarakennelakiluonnoksesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja palvelurakennelinjauksista

Lisätiedot

Kuntarakennelakiluonnoksesta yleisesti

Kuntarakennelakiluonnoksesta yleisesti Laukaan kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnokseen 770/00.01.00/2012 Kunnanhallitus 18.02.2013 61 Valmistelija: Vs. kunnanjohtaja Jaakko Kiiskilä, puh. 014 2675 010 Valtiovarainministeriö pyytää Laukaan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin vastaus VM:n lausuntopyyntöön kuntarakennelakiluonnoksesta sekä sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakennelinjauksista

Jyväskylän kaupungin vastaus VM:n lausuntopyyntöön kuntarakennelakiluonnoksesta sekä sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakennelinjauksista Jyväskylän kaupungin vastaus VM:n lausuntopyyntöön kuntarakennelakiluonnoksesta sekä sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakennelinjauksista Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

1. Selvitysvelvollisuus, selvitysperusteet ja selvitysvelvollisuuden sisältö

1. Selvitysvelvollisuus, selvitysperusteet ja selvitysvelvollisuuden sisältö 25.2.2013 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM 162:00/2011 Lausuntoluonnos Kuntarakennelakiluonnosesitykseen Haapajärven kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan lausunto Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen

Hankasalmen kunnan lausunto Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen Hankasalmen kunnan lausunto Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen väliraportista: TIIVISTELMÄ HANKASALMEN KUNNAN LAUSUNNOSTA Hankasalmen kunta katsoo väliraportin perusteella, että erityisessä

Lisätiedot

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 471 3.12.2012 48 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Asianro 134/00.04.00/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 3.12.2012 471 Kaupunginjohtaja Ari

Lisätiedot

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä Kunnanhallitus 290 19.11.2013 Kunnanvaltuusto 111 25.11.2013 Kunnanhallitus 78 31.03.2014 Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä KHALL 290 Av. hallintojohtaja

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN LAUSUNTO VALTIOVARAINMINISTERIÖN KAUPUNGILLE TOIMITTAMAAN LAUSUNTOPYYNTÖÖN VM 162:00/2011

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN LAUSUNTO VALTIOVARAINMINISTERIÖN KAUPUNGILLE TOIMITTAMAAN LAUSUNTOPYYNTÖÖN VM 162:00/2011 Asia: SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN LAUSUNTO VALTIOVARAINMINISTERIÖN KAUPUNGILLE TOIMITTAMAAN LAUSUNTOPYYNTÖÖN VM 162:00/2011 Taustaa: Kaupungin lausunto: Valtiovarainministeriö on pyytänyt 22.11.2012 kirjatulla

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat Valtiosihteeri Sari Raassina Jyväskylän seutu, 14.1.2014 Toivakan koulukeskus, Toivakka Esityksen sisältö 1. Kuntarakenteen uudistaminen 2. Kuntien tehtävien vähentäminen

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous

Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

-selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä

-selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä KÄRKÖLÄN KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA - hyväksytty yksimielisesti kunnanvaltuustossa 4.3.2013 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko maan

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Eurajoen kunnan, Harjavallan kaupungin, Kokemäen kaupungin, Luvian kunnan ja Nakkilan kunnan kuntajakoselvitys 29.10.2013 Jarno Moisala Sisältö Kuntarakennelaki osana

Lisätiedot

Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa:

Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa: valtiovarainministerio@vm.fi Vantaa kaupunki toteaa lausuntonaan kuntarakennelaista seuraavaa: Kuntajaon kehittämisen tavoitteet Rakennelakiluonnoksessa todetaan (2 ): Kuntajaon kehittämisen tavoitteena

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Talous ja henkilöstö

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Talous ja henkilöstö Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Talous ja henkilöstö Jouko Selvitysryhmä PÄIVÄHOIDON TARPEEN MUUTOS VUONNA 2029 30 % 23 % 20 % 10 % 0 % 7 % 4 % 4 % 4 % 3 % 0 % Hankasalmi 2 % Joutsa

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Lausunnot on pyydetty toimittamaan viimeistään mennessä.

Lausunnot on pyydetty toimittamaan viimeistään mennessä. 1 Valtiovarainministeriö Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Valtiovarainministeriö on pyytänyt 22.11.2012 päivätyllä kirjeellä lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta. Lausuntoa pyydetään lakiluonnoksesta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA

Kaupunginvaltuusto NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kaupunginvaltuusto 4.3.2013 1 KAN/1224/2012 28 NOKIAN KAUPUNGIN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh 18.2.2013 76 Talousjohtaja Pasi Virtanen: Valtiovarainministeriö on 22.11.2012 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat Henna Virkkunen Hallinto ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2008 arvio 47,3 47,0 48,2 48,6 48,4 48,5

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien lausunnoista kuntarakennelakiesitykseen. Keskustan eduskuntaryhmä

Yhteenveto kuntien lausunnoista kuntarakennelakiesitykseen. Keskustan eduskuntaryhmä Yhteenveto kuntien lausunnoista kuntarakennelakiesitykseen Keskustan eduskuntaryhmä Eduskunta 14.03.2012 Mitä kysyttiin? Keväällä 2012 toteutetulla ensimmäisellä lausuntokierroksella kunnilta kysyttiin

Lisätiedot

Esitys kuntien valtuustoille kuntajaon muuttamisesta

Esitys kuntien valtuustoille kuntajaon muuttamisesta Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Esitys kuntien valtuustoille kuntajaon muuttamisesta Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen asetti 11.7.2012 kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KH 18.02.2013 65 Valtiovarainministeriö pyytää kuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNTA OTE Kunnanvaltuusto. Lisätietoja: kj Teppo Sirniö,

PETÄJÄVEDEN KUNTA OTE Kunnanvaltuusto. Lisätietoja: kj Teppo Sirniö, 29 Lausunnon antaminen kuntarakennelakiluonnoksesta Khall 18.2.2013 49 Lisätietoja: kj Teppo Sirniö, 014-267 3001 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT

KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT KUNTARAKENNELAKILUONNOS LAUSUNTOPYYNNÖN RYHMITTELYN MUKAISET LAINKOHDAT 1. Selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista (ml. poikkeusperusteista) ja selvitysvelvollisuuden sisällöstä 4 a Kuntarakenneuudistuksen

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM 162:00/ )

Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM 162:00/ ) Oulu 18.2.2013 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM 162:00/2011 22.11.2012) Asia: Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Valtiovarainministeriö Kuntarakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntarakennelain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntarakennelain muuttamisesta 17.1.2014 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntarakennelain muuttamisesta 17.1.2014... 1 LUONNOS... 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntarakennelain muuttamisesta... 1 Hallituksen

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Selvitysryhmän 1. kokous 4.9.2013

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 1 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Lainsäädännölliset muutokset kuntakentällä rakennelaki

Lainsäädännölliset muutokset kuntakentällä rakennelaki Lainsäädännölliset muutokset kuntakentällä rakennelaki Kuntamarkkinat 11.-12.9.2013 Johtava lakimies Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto Hallitusohjelman mukaan kuntarakenneuudistus, kuntalaki, valtionosuusuudistus

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

OHJAUSRYHMÄ IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI OHJAUSRYHMÄ 13.6.2014 1 Selvitysperusteet Etelä-Karjalassa Kuntarakennelaki on tullut voimaan 1.7.2013. Kuntarakennelain 1 a luvussa (478/2013) säädetään kuntarakenneuudistuksen toteuttamisesta. Luvussa

Lisätiedot

Kunnan vastaukset. Tiivistetysti runkoa niihin

Kunnan vastaukset. Tiivistetysti runkoa niihin Kunnan vastaukset Tiivistetysti runkoa niihin 1. Miten arvioitte tarvetta uudistaa kunta- ja palvelurakennetta ja mitkä ovat kuntien näkökulmasta tärkeimmät syyt uudistuksen toteuttamiseen? Väestökehityksen

Lisätiedot

Vahvan kunnan kriteerit mitä ne ovat? Eväitä ja kipinöitä keskusteluun. Keskustelutilaisuus kuntauudistuksesta Toholampi 2.5.

Vahvan kunnan kriteerit mitä ne ovat? Eväitä ja kipinöitä keskusteluun. Keskustelutilaisuus kuntauudistuksesta Toholampi 2.5. Vahvan kunnan kriteerit mitä ne ovat? Eväitä ja kipinöitä keskusteluun Keskustelutilaisuus kuntauudistuksesta Toholampi 2.5.2013 Petri Jylhä Tämän päivän otsikoita: YLE.FI Asiantuntija Aulis Pöyhönen:

Lisätiedot

16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys Kuntarakenneuudistus.

16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys Kuntarakenneuudistus. Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 29.1.2013 PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 KOKOUSAIKA Tiistai 29.1.2013 kello 9.30 10.40 KOKOUSPAIKKA Cursor Oy, Kyminlinnantie 6, Kotka 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Lisätiedot

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat

Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kuntarakenteet uudistuvat Metropolialueen kunta- ja palvelurakenneratkaisut Keskustelutilaisuus 17.4.2013 Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen Kuntauudistuksen kokonaisuus ja eteneminen

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh ) LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA 105/00.00/2013 KH 11.02.2013 50 (Valmistelija kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puh. 040 729 1700) Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus

Lisätiedot

Valtakatu 26, Kemi

Valtakatu 26, Kemi 1 (5) Valtiovarainministeriölle Asia Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntopyyntö 22.11.2012 (VM162:00/2011) Lausunnon antaja Kemin kaupunki Valtakatu 26, 94100 Kemi Lausunto (Kemin kaupungin lausunto-osuudet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

KARSTULAN KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA

KARSTULAN KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA 5.3.2013 valtiovarainministerio@vm.fi KARSTULAN KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on 22.11.2012 päivättynä toimittanut kunnille lausuntopyynnön kuntarakennelakiluonnoksesta.

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO

TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO 1 (2) Seinäjoen kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys 8.9.2014 TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3 MUISTIO Aika: Torstai 4.9.2014 klo 14.30 16.15 Paikka: Seinäjoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

39 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA

39 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Dnro HAMINA: 208 /2013 39 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kaupunginhallitus 26.2.2013 73 Hallinnon- ja aluekehityksen ministerityöryhmä linjasi ja hyväksyi 15. marraskuuta 2012 kuntarakennelakiluonnoksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

t5ft SÄMEDIGOI SAAMELAISKÄRÄJÄT pe 8. päivänä maaliskuuta 2013 alkaen klo puhelinkokous Paikka puheenjohtaja 1 varapuh. joht.

t5ft SÄMEDIGOI SAAMELAISKÄRÄJÄT pe 8. päivänä maaliskuuta 2013 alkaen klo puhelinkokous Paikka puheenjohtaja 1 varapuh. joht. SÄMEDIGOI TTalHtiic PÖYTÄKIRJA 4/20 13 sivu 1 (6 SAAMELAISKÄRÄJIEN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 Aika Paikka pe 8. päivänä maaliskuuta 2013 alkaen klo 10.00 10.55. puhelinkokous L P Läsnä/ pozsa Klemetti Näl&äläj

Lisätiedot

KUNTARAKENNELAKI lakiluonnos perusteluineen

KUNTARAKENNELAKI lakiluonnos perusteluineen 1 Lausuntopyynnön liite 1. KUNTARAKENNELAKI lakiluonnos perusteluineen 15.11.2012 Sisältö 1 Keskeiset ehdotukset... 2 Yleistä... 2 Kuntajaon kehittämistä ja uusien kuntien muodostamista ohjaavat säännökset...

Lisätiedot

- yhdistymisavustuksien ehdoista ja määrästä;

- yhdistymisavustuksien ehdoista ja määrästä; Hankasalmen kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnokseen KH 25.2.2013 43 Yleistä Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

Kuntauudistus. Luottamushenkilöiden perehdytysaineistoja 2012

Kuntauudistus. Luottamushenkilöiden perehdytysaineistoja 2012 Kuntauudistus Luottamushenkilöiden perehdytysaineistoja 202 Kuntauudistus 20 2 /202 Kuntauudistuksen ytimessä on kolme isoa kysymystä. Kuinka suomalainen hyvinvointiyhteiskunta selviytyy 2020- ja 2030-

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Raision kaupungin lausunto kuntarakennelain muuttamisesta

Raision kaupungin lausunto kuntarakennelain muuttamisesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 79 Raision kaupungin lausunto kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö on pyytänyt Raision kaupungilta lausuntoa liitteenä olevasta

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanvaltuusto

ILMAJOEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto 4.3.2013 1 32 VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ KUNTARAKENNELAKI- LUONNOKSESTA SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURA- KENTEEN LINJAUKSISTA KH 4.2.2013, 72 Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Valtionvarainministeriö on kirjeessään lähettänyt kuntiin lausuntopyynnön kuntarakennelakiluonnoksesta.

Valtionvarainministeriö on kirjeessään lähettänyt kuntiin lausuntopyynnön kuntarakennelakiluonnoksesta. SOTKAMON KUNTA 7.2.2013 Markkinatie 1 88600 Sotkamo Valtionvarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto Sotkamon kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta (Lausuntopyyntö VM162:00/2011) Valtionvarainministeriö

Lisätiedot

LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto. Aika klo 18:00-19:11. Kunnantalo, valtuustosali. Käsitellyt asiat

LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto. Aika klo 18:00-19:11. Kunnantalo, valtuustosali. Käsitellyt asiat LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 62 Kunnanvaltuusto Aika 04.03.2013 klo 18:00-19:11 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 30 Ilmoitusasiat 31 Valtuustoaloitteet 4.3.2013 32 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Valtuustojen tahdonilmaisu Yhdistymisselvitysprosessin kuvaus Tilastoanalyysia -Talous -Toimintaympäristö -Väestö Taustoittamisen vaihe Lähtötilanne - Palvelurakenne

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys

Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys Aura Pöytyä kuntaliitosselvitys Suunnitelma selvityksen etemisestä Jarkko Majava 12.3.2012 4.4.2012 Page 1 Selvityksen lähtökohdat ja tavoitteet Lähtökohta: Aura ja Pöytyä ovat päättäneet kuntaliitoselvityksen

Lisätiedot

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

Paltamon kunnanvaltuuston lausunto rakennelakiluonnoksesta

Paltamon kunnanvaltuuston lausunto rakennelakiluonnoksesta Kunnanvaltuusto 7.3.2013 Valtionvarainministeriö kunta- ja aluehallinto-osasto Lausuntopyyntö VM162:00/2011 Paltamon kunnanvaltuuston lausunto rakennelakiluonnoksesta Paltamon kunnanvaltuusto toteaa lausuntonaan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 27.5.2013 kello 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi

Kuntarakenneuudistus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi Kuntarakenneuudistus Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi 13.11.2012 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-asiaa

Ajankohtaista kunta-asiaa Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

HE kuntarakennelaki yksityiskohtaiset perustelut Luonnos 15.11.2012

HE kuntarakennelaki yksityiskohtaiset perustelut Luonnos 15.11.2012 1 HE kuntarakennelaki yksityiskohtaiset perustelut Luonnos 15.11.2012 1. Lakiehdotusten perustelut 1.1 Kuntarakennelaki 2. Kuntajaon kehittämisen tavoitteet. Voimassa olevan kuntajakolain 2 :n mukaan kuntajaon

Lisätiedot

Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa

Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa Länsi-Suomen liittojen yhteistyöfoorumi Silja Ässämäki 22.10.2015 silja.assamaki@jkl.fi p. 050 5685831 Keski-Suomen kunnat ja SOTE-rakenteet 2015

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla. Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013

Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla. Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013 Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013 Mikä kunta on? Suomi jakaantuu kuntiin, joiden asukkainen itsehallinto

Lisätiedot

LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA MYNÄMÄEN KUNTA

LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA MYNÄMÄEN KUNTA LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA MYNÄMÄEN KUNTA Kunnanhallitus 25.2.2013/ 95 Kunnanvaltuusto 4.3.2013/ 35 2 LAUSUNTOPYYNTO Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa 1. kuntarakennelakiluonnoksesta 2.

Lisätiedot

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV 16.8.2007/RLÖ/hul.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain 10 :n mukaisen selvityksen ja toimeenpanosuunnitelman keskeisten tietojen toimittaminen valtioneuvostolle

Lisätiedot