Hyvin suunniteltu on melkein tehty. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola
|
|
- Helinä Kähkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvin suunniteltu on melkein tehty Neuvontainsinööri Jaakko Laksola
2 Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien sääntöjen ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaatimustasoon nähden riittävät edellytykset hankkeen toteuttamiseen sekä sopiva henkilöstö. Tämä tarkoittaa, että asuntoyhtiön on käytettävä päteviä suunnittelijoita, työnjohtajia ja valvontasuunnitelmaa.
3 Pätevyys = kokemus ja koulutus (ei ole nykyisin itsestäänselvyys) Keskity neljään asiaan: 1. Suunnittelija (suurenkin toimiston sisällä laatu vaihtelee) 2. Työnjohtaja (ulkoistettu työnjohto voi olla huono asia) 3. Valvoja (karismaattinen) 4. Aukoton laadunvarmistus (ennalta laadittu) Kun tämän muistat minun luennosta olet oppinut 90%:sti rakennuttajan aakkoset Loput 10% on prosessin toteutusta.
4 Miksi uusitaan joku laite tai rakenne? Tekninen käyttöikä vastaan: taloudellinen visuaalinen ja asumisviihtyvyys terveellinen ja turvallinen inhimillinen / asukkaiden eri elämän syklit Näihin asioihin tulee saada kuntoarvioissa ja tutkimuksissa sekä hankesuunnittelussa selkeä vastaus.
5 Osakaslähtöinen korjausstrategia = Osakkaiden tahtotila= helpottaa päätöksentekoa + taso - perusparannus (tasoa nostava) Ajantasaistaminen Missä ajassa halutaan korjausvelka maksaa takaisin? Kuinka paljon halutaan korjausvelkaa lyhentää? peruskorjaus (tason säilyttävä) Korjausvelka Missä ollaan nyt? Mihin suuntaan ollaan menossa? Onko riskienhallinta kartoitettu? ei toimenpiteitä (tasoa laskeva)
6 Rakennuttaminen: hankesuunnittelu hallinto ryhmä tiedotus valvonta talous rahoitusvaihtoehdot kiinteistöjalostus avustukset ja tuet tekniikka vaihtoehtojen kartoitus hinta-arviot arvot laadunvarmistus toteutussuunnittelu Osakasvetoinen ja -lähtöinen prosessi toteutus
7 Hankesuunnittelu hallinto: Korjaustyöryhmän perustaminen asukasedustajista Luodaan päätösprosessi työryhmän ja hallituksen sekä yhtiökokouksen välille. Sovitaan isännöitsijän rooli korjausrakentamisessa Teknis / juridinen selvitys asukkaiden yhdenvertaisesta kohtelusta, korjaustasosta ja -laajuudesta päätettäessä Osakas- / asukaskysely Hyvittäminen? Tiedottaminen / vuorovaikutus Projektiaikataulu
8 Hankesuunnittelu taloudellinen osio: Alustava kustannusarvio ja /asuinneliö, rahoitusvastike /m2 Osakas / yhtiö rahoitusvaihtoehdot Verotus asukas / sijoittaja Selvitys rahoittaa korjausrakentaminen tai sen osa kiinteistöä jalostamalla Valtion avustukset suunnitteluun ja toteutukseen sekä korkotukeen Arvio asunnon arvon noususta
9 Hankesuunnittelu tekninen osio: Ennen hankesuunnittelua on kiinteistön piirustukset saatettava sähköiseen muotoon. Ennen hankesuunnittelua on selvitettävä kuntotutkimuksien ja/tai kuntoarvion avulla muitten samassa uusimissyklissä olevien rakenneosien korjaustarve ja riskienhallinta. Kuka on päähankesuunnittelija? Arkkitehti? Insinööri? Työsuojelukoordinaattori, laki voimaan kesäkuussa 2009 Hankesuunnitteluohjelman laatiminen => tekniset vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet
10 Hanke- / Toteutussuunnittelu KAIKEN A JA O => TEETÄ SUUNNITTELUTYÖ PÄTEVÄLLÄ, KOKENELLA JA HYVÄMAINEISELLA SUUNNITELIJALLA
11 Erillinen asiakirja, jossa on mietitty prosessina, miten laatu meidän korjausrakentamisessa varmistetaan? Hyvä kirja!
12 Valvonta Valvonnalla varmistetaan rakentamisen laatu RT-Rakennusteollisuus Korjaustöiden laatu 2011 Erillinen oma urakka-asiakirja Ei välttämättä kohteen suunnittelija, vastuurajat selvät Karisman omaava henkilö Tarkastusasiakirja Huoneistokortti Harmaa talous /laatu/kulkulupa Kysykää edellisiä valvontakohteita
13 Ottakaa omaksenne puolueeton taloyhtiönne oma Neuvontainsinöörinne!
Putkiremontti. Jaakko Laksola, LVI-insinööri
Putkiremontti Jaakko Laksola, LVI-insinööri . Asunnot tyypeittäin, ikäluokittain ja lämpöindeksi 60 46 48 55 49 49 Mikä on kiinteistömme riskienhallinta? Riskit /Riskienhallinta Kiinteistön rakenneosien
Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu
Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot
Korjaushankkeen läpivienti. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 9.5.2012
Korjaushankkeen läpivienti Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 9.5.2012 Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava
Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu
Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot
Taloyhtiön vastuu rakennuttajana
Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista
VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP. Jouko Taskinen Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI
VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI VIESTIKAPULA PUTOAA HERKÄSTI MONESSA VAIHDOSSA Asukkaat Urakoitsija AsOy:n hallitus Rakennuttajakonsultti
TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM
TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM Remonttien rahoittaminen ja taloudellinen hankesuunnittelu Markku Kulomäki, toimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy KORJATTAVAA TALOILLA RIITTÄÄ! SKH Isännöinnin taloyhtiöillä yli
Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy
Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN
PALVELUMALLIT ASUKASLÄHTÖISEEN PERUSPARANTAMISEEN ATTE STAMBEJ JARMO HALONEN OSAKKAIDEN OMAT MUUTOSTYÖT LUONNOS SUUNNIT- TELU LUONNOS SUUNNIT- TELU SUUNNIT TELU KILPAILUT TAMINEN URAKKA- SOPIMUS KORJAUS-
Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia
Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet
POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN
VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen
Peter Ström Asiakkuusjohtaja
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä
Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja Esityksen sisältö puheenjohtaja hankkeen valmistelu-prosessissa (esivalmistelu, hallitus, isännöitsijä, projektinjohto,
Seniorien palvelutalo Untuva
Huoneistokortit 1h + avok + alk 39,5 m 2 Asunto 1 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 2 ja 5 2 5 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 3 ja 4 3 4 2h + avok + s 55,5 m 2 Asunto 6 2h + avok + s 60,5 m 2 Asunto 7
6.5.2014. Tiedottaminen ja tiedonhallinta putkiremontissa. Projektipankki kumppanit
Tiedottaminen ja tiedonhallinta putkiremontissa Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Projektipankki= Projektin sisäinen tiedotus = pääsääntöisesti ammattilaiset Tulee lisätä sopimuksiin = Hankkeen kannalta
Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen
Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille - seminaari Jälkiasennushissi, lisärakentaminen ja energiatehokkuus Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Lemminkäinen Talonrakentaminen-toimiala 2012 liikevaihto
Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon
Talokeskus Yhtiöt Oy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus
RYHMÄKORJAAMINEN. Emilia Olkanen ja Emmi Oksanen 14.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi 3/3. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto
RYHMÄKORJAAMINEN Emilia Olkanen ja Emmi Oksanen 14.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi 3/3 Ryhmäkorjaaminen Useamman itsenäisen taloyhtiön yhteistoimintaa korjaustarpeidensa toteuttamiseksi Tavoitteena
Taloyhtiö 2015-15.4.2015. Taloyhtiön rahoitusratkaisut
Taloyhtiö 2015-15.4.2015 Taloyhtiön rahoitusratkaisut Tom Lönnroth 13.4.2015 Sisältö Hypo - Asuntorahoittamisen erikoisliike Suuret korjaushankkeet ja niiden taloudelliset vaikutukset Remonttirahoituksen
Länsi-Tampereen taloyhtiöiden REMONTTI-ILTA
Länsi-Tampereen taloyhtiöiden REMONTTI-ILTA 5.10.2016 Hankesuunnittelulla haetaan suuntaa, johon hanketta lähdetään viemään. Reunaehdot ja lähtötiedot as.oy:ltä Tehdyt / tehtävät kuntotutkimukset Osakas-
Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013
Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta 28.8.2013 Yhteishankkeessa mukana olleet kohteet As Oy Saarenaura Saarenvainionkatu 11 valm. 1970 As Oy Saarenkarhi Saarenvainionkatu 13 valm. 1971 As Oy Saarenkuokka
Teknisen isännöitsijän (ITS -TEK) jatkokoulutukset 1-3
Sivu 1/7 Teknisen isännöitsijän (ITS -TEK) jatkokoulutus 1: Putkiremontin vetäjä PUVE Ensimmäinen päivä 08.30-08.45 Ilmoittautuminen ja kahvi 08.45-08.55 Tervetuloa! 08.55-11.30 Asukaslähtöinen putkistosaneeraus
Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun
Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten
Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke
Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi
Tarveselvityksestä takuuaikaan
Korjausrakentaminen 2017- tapahtuma Tarveselvityksestä takuuaikaan 7.2.2017 Kari Uusikukka Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys + esiselvitykset 2. Hankesuunnittelu 3. Toteutussuunnittelu 4. Rakentamisen
Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija
Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Arto Kemppainen LVI-asiantuntija Kiinteistöliitto Uusimaa ry NEUVONTAPALVELUT JÄSENILLE TEKNINEN NEUVONTA Puh. (09) 1667 6333 ma ti ja to klo 9.00 15.00 ke ja pe klo 10.00
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö
MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN
MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3
KIMU - Kerrostalon ilmastonmuutos energiatalous ja sisäilmasto kuntoon. Keijupuisto 27.1.2010 Markku Rantama Suomen Kiinteistöliitto ry
energiatalous ja sisäilmasto kuntoon Keijupuisto 27.1.2010 Markku Rantama Suomen Kiinteistöliitto ry KIMU - Kerrostalon ilmastonmuutos energiatalous ja sisäilmasto kuntoon Tavoitteet nykyiselle rakennuskannalle
Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari
Keski-Suomen Sote 2020 Peurunka 2 -seminaari Minä muutoksessa ja muutos minussa Pirkko-Liisa Vesterinen KT, dosentti Kunnanjohtaja 15.4.2015 Pirkko-Liisa Vesterinen 15.4.2015 1 1. Minä muutoksessa Mikä
SUUNNITTELUTAVAN VALINTA SUUNNITTELUPROJEKTIN MÄÄRITYS DI KARI SIRÉN
SUUNNITTELUTAVAN VALINTA SUUNNITTELUPROJEKTIN MÄÄRITYS DI KARI SIRÉN SUUNNITTELUTAVAN VALINTA Suunnittelutapa määräytyy projektin muiden ominaisuuksien perusteella. Suunnittelutapaan vaikuttavat mm. seuraavat
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot
RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari Ennen rakennushankkeella oli selkeä tilaajaosapuoli. Kehittäjä=omistaja= käyttäjä
Suunnitteluttaminen 17.9.2014 RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari 17.9.2014 Indepro Oy/ Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Matti Kruus Matti Kruus Miksi suunnitteluttaminen on niin haastavaa? (nykyisin?)
Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto
Olen Janne Korhonen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen kiinteistöpalvelut yksikössä kiinteistönhoitopäällikkönä. Kiinteistöpalvelut yksikköön kuuluu vastuualueina kiinteistönhoito, rakennustekniikan
MELLUNMÄEN KORTTELIPROJEKTI Uusi asunto putkiremon0n hinnalla
MELLUNMÄEN KORTTELIPROJEKTI Uusi asunto putkiremon0n hinnalla Purkava saneeraaminen / uudistava täydennysrakentaminen - vaihtoehto linjasaneeraukselle 2 GSP GROUP OY GSP Group Oy on alue- ja kiinteistökehityskonsultoin7in
JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus
Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola
Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremontin valmisteluun Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Minä keskityn tänään hallinnolliseen hankesuunnitteluun Tuote-esittelijät kertovat putkiremontin teknistä toteutusmahdollisuuksista
Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma
Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Oulu 14.11.2013 Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodeco Oy www.prodeco.fi www.prodeco.fi Yritys Projektipalvelu Prodeco Oy on Pohjois-
Suomen Kiinteistöliitto ry Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Suomen Kiinteistöliitto ry Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry 1 !"#$% &&! '()*)+,,-!.!/## +! &# 0 2 1222 122 $!3!/ %!!.! 53 5#. /##.# &&!$.$..! %5 $.!6 /.&%%5
Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( )
Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus (2014-2015) Sisäilmastoseminaari 2015 Petri Annila, Tero Marttila, Paavo Kero, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö tutkimuksen
Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus
Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus HJR12, Hankkeen johtaminen ja rakennuttaminen & valvonta 12.2.2014 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Tilaajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän lakisääteisiä
Energiatehokas korjausrakentaminen
Energiatehokas korjausrakentaminen Kiinteistö 2013, Messukeskus 13.11.2013, Helsinki DI Petri Pylsy Mahdollisuuksia on Julkisivukorjaukset Lisälämmöneristäminen, ikkunoiden ja parveke ovien vaihtaminen
AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU
AS.OY SÄÄSTÖSALO HELSINKI PUTKIREMONTIN HANKESUUNNITTELU Laajasalo 21.5.2013 21.5.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 Hankkeen suunnittelijat Putkisuunnittelu, pääsuunnittelija Insinööritoimisto
As. Oy Mäkilinna - Älytalo Innovatiivinen linjasaneeraus Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin
As Oy Mäkilinna - Älytalo Innovatiivinen linjasaneeraus Pohjaviemäristä Pilvipalveluihin Vm 1927 (87v) 7krs 104 asuntoa 8 liiketilaa 26900 m3 Tämän jälkeen ei remonttia 100 vuoteen Onnellinen Osakas! RIL
RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1
RAKENTAJAILTA Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen 13.1.2010 Rakentajailta 1 OMA KOTI UNELMAAKO Akan otossa ja auton ostossa ei terveellä järjellä ole mitään tekemistä Näin ei pidä edetä
1.1 Korjaushankkeeseen varautuminen 19
Sisällys Alkusanat 5 Johdanto: miksi tämä kirja on kirjoitettu 17 1 Taloyhtiön korjausohjelma 19 1.1 Korjaushankkeeseen varautuminen 19 1.1.1 Laki kannustaa suunnitelmallisuuteen 19 1.1.2 Korjausohjelma
Yhteisiä hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, ratkaisuineen. Hallitus tarvitsee tietolähteen.
Yhteisiä hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, ratkaisuineen. Hallitus tarvitsee tietolähteen. Juha Kulomäki Tekninen johtaja, varatoimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy Isännöintitoimialan muutosvoimat 1. Peruskorjaus-
Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto
Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen
Kiinteistöjen kunnossapito
Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
Voimalaitosprojektin elinkaaren vaiheet Teknistaloudelliset selvitykset Vaihtoehdon valinta
Voimalaitosprojektin elinkaaren vaiheet Teknistaloudelliset selvitykset Vaihtoehdon valinta Esi/perussuunnittelu ja päälaitehankinnat Hankekehitys Luotettava kustannusarvio ja päätös toteutuksesta Tekniset
RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA
ENVIRONMENT PETRA PIHLAINEN RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA Sisältö Yleistä rakennuttamisesta Suunnittelu Urakan kilpailutus Eri osapuolien vastuista ja velvoitteista Vastaanotto Viestintä Yleistä rakennuttamisesta
Tontin pinta-ala: 2082m2
Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo
TERVEEN TALON TOTEUTUKSEN KRITEERIT
TERVEEN TALON TOTEUTUKSEN KRITEERIT Timo Murtoniemi, FT Rakennusterveysasiantuntija VTT-C-21552-26-15 Turku, 9.2..2018 SIRATE pähkinänkuoressa SIRATE on asiantuntijayritys, joka tuottaa kokonaisvaltaisia
Allianssihanke Vuolukiventie 1b
Allianssihanke Vuolukiventie 1b Vuolukiventien projektiallianssin pidennetty takuu ja sopimukseen sisältyvä ylläpito 9.12.2014 Marko Räisänen SRV Rakennus Oy Vuolukiventie 1b peruskorjaus Vuolukiventie
Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?
Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu
Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremonttiprosessiin. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola
Uusia ajatuksia ja huomioita putkiremonttiprosessiin Neuvontainsinööri Jaakko Laksola Projektipankki= Projektin sisäinen tiedotus = pääsääntöisesti ammattilaiset Tulee lisätä sopimuksiin = Hankkeen kannalta
Hallituksen rooli, tehtävät ja vastuu korjaushankkeessa
Hallituksen rooli, tehtävät ja vastuu korjaushankkeessa Paavo Marttila Kiinteistöliiton asunto-osakeyhtiötoimikunnan puheenjohtaja Taloyhtiöiden hallitustyöskentelyn kehittämispäivä18.9.2010 Helsingin
Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas
Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö
Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.
PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla
Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut
2017 2019 Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut KILPAILUN SÄÄNNÖT Laadukkaita ja onnistuneita julkisivuremontteja
Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä
Marika Sipilä / Kiinteistöliitto Uusimaa Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä Lahti 8.5.2014 Osmo A. Wiion lakeja inhimillisestä viestinnästä Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. Jos
PALVELUMME. Arvon rakentaja. RAKENNUTTAMINEN Rakennushankeiden johtamista pitkällä kokemuksella
Yritysesite PALVELUMME RAKENNUTTAMINEN Rakennushankeiden johtamista pitkällä kokemuksella Arvon rakentaja Olemme rakennuttamisen konsultointia ja teknisen edunvalvonnan palveluja tuottava yritys. Toimimme
RAKENNUSTERVEYS JA KORJAUSRAKENTAMINEN. Kalajoki Hannu Kääriäinen, , ,
Kalajoki 28.9.2018, 040-5857534, e-mail, Hannu.Kaariainen@oamk.fi Tova raportti VTT 2 Henkilöpäivityksiä: Fise - Korjaussunnittelijat, aikaisemmat a-pätevyydet - Kuntotutkijat, aikaisemmat a-pätevyydet
Rahoitustuet ja ympäristö
Rahoitustuet ja ympäristö Ympäristökorvauksen koulutustilaisuudet 2016 Antti Jaatinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Jarmo Saukkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus Rahoitustuet maatalouden investointeihin Tukea
Jarmo Halonen Kiinteistöjen Tuottoanalyysit Oy. Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Halsuantie 4 00420 HELSINKI 0207 698 668 www. tuottoanalyysit.
Jarmo Halonen Kiinteistöjen Tuottoanalyysit Oy asuntoyhtiön ylläpitostrategia, missio ja visio putkiremontin toteutusvaiheet hankesuunnittelun vaiheet selvitykset ja tutkimukset laatu ja laajuus kustannusarvio
Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät
Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Vesa Arvonen 20.11.2009 Aiheita Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät Uudiskohteet Saneeraukset Laitepuhdistamot Maaperäkäsittely 1 Kiinteistön
Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti
Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Teemu Alavenetmäki RI (AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos rakennuttajainsinööri Sisältö Suunnittelu Kilpailutus ja urakoitsijoiden valinta Rakentaminen
Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa
Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa Vuoteen 2023 mennessä tämä koskettaa noin 600.000 rivi- ja kerrostaloasuntoa, eli yli miljoonaa ihmistä. Rahassa noin 15 miljardia. 350 000 300 000 250 000
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.
Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä
Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki Rakennusvalvonta, Järvenpää p. 0403152581 Järvenpään kaupunki Tekijä, muokkaa Perustyylissä
JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.
HANKESUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN PERUSKORJAUSPROJEKTEISSA
Korjausrakentamisen kehittäminen-ryhmähanke HANKESUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN PERUSKORJAUSPROJEKTEISSA Jouko Kuusela Loppuseminaari 26.1.2015 11.9.2013 Hankkeen tavoitteet ja sisältö (alkuperäinen 1/2013)
Ajankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä
Pasi Timo Tarkastuspäällikkö Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta Ajankohtaista ja Yhteisiä pelisääntöjä Eurokoodiseminaari 8.12.2016 Kalastajatorppa pksrava.fi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen TOPTEN
Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen
TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,
Assi. Miten suunnitellaan kokonainen keskussairaala? Projektiylilääkäri Paula Turunen
Assi Miten suunnitellaan kokonainen keskussairaala? Projektiylilääkäri Paula Turunen Mitä tarvitaan sairaalan rakentamiseksi Tarvearviointi Päätös SHP:n valtuustolta Rahoitus Sairaalan ammattilaisia kertomaan
HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013
HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus
Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut
Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten
As Oy Pesäpönttö. Suntionkatu 10 KOTKA
As Oy Pesäpönttö Suntionkatu 10 KOTKA Hissihankkeen päävaiheet 1 Aloite hissin jälkiasennuksesta 12 Hallitus toteuttaa vastaanottotarkastuksen Hissi on asukkaiden käytössä 2 Hallitus käsittelee ehdotuksen
JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset
JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen
Suunnittelun tarjouspyyntö
Suunnittelun tarjouspyyntö 12.2.2014 Indepro Oy/ Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Matti Kruus Matti Kruus Esityksen sisältö Hankkeen vaiheet ja hankkeen ositus Tehtäväluetteloiden käytön haasteet Suunnittelun
Elinkaariajattelu korjausrakentamisessa. KORJAUSRAKENTAMISEN TUPA-ILTA Risto Kivi Hyvinkää 18.01.2012
Elinkaariajattelu korjausrakentamisessa KORJAUSRAKENTAMISEN TUPA-ILTA Risto Kivi Hyvinkää 18.01.2012 Kiinteistöjen tekninen käyttöikä ja elinkaari Tekninen käyttöikä on aika, jonka rakennus tai rakennuksen
TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA
TERVETULOA OSASTOLLEMME B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA Asuntosijoittaja ja putkiremontti VERO2010, 10.3.2010 Marina Congress Center DI Paavo Marttila, hallituksen
VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS
HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 1 (6) VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 2 (6) 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53
TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.
TYÖNJOHTAJAT Hyväksyminen ja tehtävät Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 26.1.2017 YLEISPERIAATTEET Rakennustyön vastaavan työnjohtajan,
kunnonhallintatyökaluista
kunnonhallintatyökaluista 18.6.-15.7.2010 Vastaajia yhteensä 194 Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Vastaajat Kokemus isännöinnistä Isännöintiyrityksen koko Alle 3 vuotta (N13) 7 % 1-2 isännöitsijää
RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos
RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos Lähdekirjallisuutta RIL 249-2009 Matalaenergiarakentaminen
Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016
Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,
Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa
Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliitto ry Meidän talo lehti 2011/1 Eri viestintätilanteita Osakas remontoi Yhtiö
AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI
AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2 hankkeen työpaja Juha Salminen TkT, Kehitysjohtaja, Consti Yhtiöt Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi
KIMU - Kerrostalon ilmastonmuutos energiatalous ja sisäilmasto kuntoon. Sisäilmastoseminaari 17.3.2010. Markku Rantama Suomen Kiinteistöliitto ry
energiatalous ja sisäilmasto kuntoon Sisäilmastoseminaari 17.3.2010 Markku Rantama Suomen Kiinteistöliitto ry energiatalous ja sisäilmasto kuntoon Tavoitteet nykyiselle rakennuskannalle 30...50% alemmat
RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013
Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä
Suunnittelijan näkökulma
Suunnittelijan näkökulma Ari Savolainen, DI Pohjois-Suomen suurin taloteknisistä asiantuntijoista muodostuva insinööritoimisto n 20 suunnittelijaa yli 250 suunniteltua putkiremonttia Ajatuksia putkiremontista
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4
TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli
TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli Emilia Olkanen & Lauri Penttinen TARMO Asuinalueiden viihtyisyys Asumisen mukavuus Yhteisöllisyys Rakennusten toiminnallisuus Energiatehokkuuden
Terveisiä Teille tuleville rakentajille Vuoreksen asuntomessurakentajilta
Terveisiä Teille tuleville rakentajille Vuoreksen asuntomessurakentajilta Suunnitteluvaihe lukitsee käyttökustannukset 90%:sti Lämmitysjärjestelmiä kannattaa puntaroida, kuinka paljon lisäkilkkeitä siellä
Hallituksen rooli ja onnistunut korjaushanke - valmistelusta vastaanottoon
Hallituksen rooli ja onnistunut korjaushanke - valmistelusta vastaanottoon Hallitusforum 24.9.2011 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA
RAKENNUSVALVONTA. Juha Järvenpää 27.2.2013
Juha Järvenpää 27.2.2013 Lähtötilanteen selvitys ja arvon määritys palkataan hankkeelle korjausrakentamiseen pätevöitynyt ammattilainen/pääsuunnittelija toimii rakennuttajan luottohenkilönä huolehtii tarvittavista