Korjaushankkeen läpivienti. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korjaushankkeen läpivienti. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 9.5.2012"

Transkriptio

1 Korjaushankkeen läpivienti Neuvontainsinööri Jaakko Laksola

2 Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien sääntöjen ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaatimustasoon nähden riittävät edellytykset hankkeen toteuttamiseen sekä sopiva henkilöstö. Tämä tarkoittaa, että asuntoyhtiön on käytettävä päteviä suunnittelijoita, työnjohtajia ja valvontasuunnitelmaa.

3 Pätevyys = kokemus ja koulutus Keskity neljään asiaan: 1. Suunnittelija (suurenkin toimiston sisällä laatu vaihtelee) 2. Työnjohtaja (urakoitsijan palveluksessa työnjohtajien pätevyys vaihtelee) 3. Valvoja (karismaattinen) 4. Aukoton laadunvarmistus (ennalta laadittu) Kun tämän muistat minun luennosta olet oppinut 90%:sti rakennuttajan aakkoset Loput 10% on prosessin toteutusta.

4 50-, 60-, ja 70-luvun asuinkiinteistöt uusitaan kaikilta paitsi kantavien rakenteiden osalta seuraavan vuoden kuluessa lämpöindeksi =lämmönkulutuslu Omakotitalot Rivitalot Kerrostalot

5 Miksi uusitaan joku laite tai rakenne? Tekninen käyttöikä vastaan: taloudellinen visuaalinen ja asumisviihtyvyys terveellinen ja turvallinen inhimillinen / asukkaiden eri elämän syklit Näihin asioihin tulee saada kuntoarvioissa ja tutkimuksissa selkeä vastaus. Ei riitä, että on vain maininta: uusitaan 2-5 vuoden kuluessa

6 Osakkaiden tahtotila korjausohjelmaa suunniteltaessa energiatodistus pakollinen täydentävät kuntotutkimukset KA Osakkaiden hyväksymä Teknissosiaalinen pts 10 v (helppo edetä) osakkaiden keskustelu ja tiedotustilaisuus hallituksen korjaustarveselvitys ikkuna v 2021 katto v 2020 sähköremppa v 2012 putkiremppa v 2012

7 Osakaslähtöinen korjausstrategia = Osakkaiden tahtotila= helpottaa päätöksentekoa + taso - perusparannus (tasoa nostava) Ajantasaistaminen Millaisessa kiinteistössä halutaan asua? Kuinka paljon halutaan korjausvelkaa lyhentää? peruskorjaus (tason säilyttävä) Korjausvelka Missä ollaan nyt? Mihin suuntaan ollaan menossa? Onko riskienhallinta kartoitettu? ei toimenpiteitä (tasoa laskeva)

8 Rakennuttaminen: hankesuunnittelu hallinto ryhmä tiedotus valvonta talous rahoitusvaihtoehdot kiinteistöjalostus avustukset ja tuet tekniikka vaihtoehtojen kartoitus hinta-arviot arvot laadunvarmistus toteutussuunnittelu Osakasvetoinen ja -lähtöinen prosessi toteutus

9 Hankesuunnittelu hallinto: Korjaustyöryhmän perustaminen asukasedustajista Luodaan päätösprosessi työryhmän ja hallituksen sekä yhtiökokouksen välille. Sovitaan isännöitsijän rooli korjausrakentamisessa Teknis / juridinen selvitys asukkaiden yhdenvertaisesta kohtelusta, korjaustasosta ja -laajuudesta päätettäessä Osakas- / asukaskysely Hyvittäminen? Tiedottaminen / vuorovaikutus Projektiaikataulu

10 Hankesuunnittelu taloudellinen osio: Alustava kustannusarvio ja /asuinneliö, rahoitusvastike /m2 Osakas / yhtiö rahoitusvaihtoehdot Verotus asukas / sijoittaja Selvitys rahoittaa korjausrakentaminen tai sen osa kiinteistöä jalostamalla Valtion avustukset suunnitteluun ja toteutukseen sekä korkotukeen Arvio asunnon arvon noususta

11 Hankesuunnittelu tekninen osio: Ennen hankesuunnittelua on kiinteistön piirustukset saatettava sähköiseen muotoon. Ennen hankesuunnittelua on selvitettävä kuntotutkimuksien ja/tai kuntoarvion avulla muitten samassa uusimissyklissä olevien rakenneosien korjaustarve ja riskienhallinta. Kuka on päähankesuunnittelija? Arkkitehti? Insinööri? Työsuojelukoordinaattori, laki voimaan kesäkuussa 2009 Hankesuunnitteluohjelman laatiminen => tekniset vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet

12 Hanke- / Toteutussuunnittelu KAIKEN A JA O => TEETÄ SUUNNITTELUTYÖ PÄTEVÄLLÄ, KOKENELLA JA HYVÄMAINEISELLA SUUNNITELIJALLA

13 Toteutussuunnittelijan valinta On perusteltua pyytää suunnittelusta tarjoukset. Hankesuunnittelija voidaan myös kutsua. Tarjouspyyntö sisältää tarjouspyyntökirjeen, suunnitteluohjelman, suunnittelun laatukriteerit ja tarjouspyyntölomakkeen => Mieti (tarkkaan) minkä laatuiset suunnitelmat halutaan? Kun tarjoukset on saatu, valitaan suunnittelija. Joskus valinta on vaikea ja on syytä neuvotella esim. Kahden potentiaalisimman tarjoajan välillä. Neuvotteluissa käydään suullisesti läpi tarjouspyyntökirjeessä esitetyt asiat. Valitsijat voivat käydä myös tutustumassa suunnittelutoimistoon paikan päällä. Kun valinta on tehty, on hyvä tapa ilmoittaa muille tarjousten tekijöille, kuka suunnittelutyön sai ja kiittää vastaamisesta tarjouspyyntökirjeeseen.

14 Suunnittelusopimus Suunnittelusopimus tehdään lomakkeelle RT Laadintaohjeet ovat ohjekortissa KH X Tämä ei ole mainos, mutta kortteja myy rakennustietosäätiö. Kortteja voi ostaa myös netistä.

15 Toteutussuunnittelutyön kulku (1) Seuraa suunnitteluprosessin kulkua maalaisjärjellä Varsinkin suurissa ja keskisuurissa projekteissa on tilaajan velvollisuus valvoa suunnittelutyön edistymistä sekä välittää suunnittelijoille tilaajan tarkoitus ja huolehtia siitä, että suunnitelmat vastaavat sitä.

16 Toteutussuunnittelutyön kulku (2) Vaikka suunnittelijat pitävät omia kokouksiaan, tilaajan kanssa on neuvoteltava ja raportoitava asioiden kulusta. Esittelyn pohjalta ohjataan toteutussuunnittelijaa toteutuksen tason saavuttamisessa. Suunnittelukokouksissa seurataan suunnittelua ja sen edistymistä annettuun aikatauluun nähden. Maksueriä seurataan, jos hinta on jaettu useampaan erään.

17 Suunnitelmien sisältö Suunnitteluasiakirjat sisältävät tekniset suunnitelmat (=piirustukset ja työselostus), urakkatarjouspyyntökirjeen, urakkaohjelman, tarjouspyyntölomakkeen, työturvallisuusliite ja urakoitsijan laatua ilmentävän lomakkeen. Kun suunnitelmat ovat valmiit, ne hyväksytetään tarvittaessa mm. rakennusvalvontaviranomaisilla myös tilaajan edustajan kannattaa käydä suunnitelmat läpi.

18 PTS hankesuunnittelu hallinto ryhmä tiedotus valvonta talous rahoitusvaihtoehdot kiinteistöjalostus avustukset ja tuet tekniikka vaihtoehtojen kartoitus hinta-arviot arvot Laadunvarmistus eli valvonta toteutussuunnittelu toteutus

19 Erillinen asiakirja, jossa on mietitty prosessina, miten laatu meidän korjausrakentamisessa varmistetaan? Hyvä kirja!

20 Valvonta Valvonnalla varmistetaan rakentamisen laatu RT-Rakennusteollisuus Korjaustöiden laatu 2011 Erillinen oma urakka-asiakirja Ei välttämättä kohteen suunnittelija, vastuurajat selvät Karisman omaava henkilö Tarkastusasiakirja Huoneistokortti Harmaa talous /laatu/kulkulupa Kysykää edellisiä valvontakohteita

21 Laadunvarmistus putkirempassa Varmistetaan, että tarjouslaskentaan menevät urakka-asiakirjat täyttävät tilaajan toiveet Varmistetaan, että urakoitsija toteuttaa urakkasuorituksen urakkasopimuksen mukaisesti Varmistetaan, että urakkasuoritus toteutuu asukaslähtöisesti

22

23

24 Asiallinen pölysuojaus = asbestivapaa

25 Varmista asukaslähtöisyys Varmistetaan urakkasuoritusten toteutuminen asukaslähtöisesti Varmistetaan tiedonkulku asukkaille ja asukkailta tilaajan edustajalle sekä urakoitsijalle, aloitusinfo, suullinen, kirjallinen, netti, tekstiviestintä Osakkaiden lisätyötarjousten käsittely Minimoidaan työssä syntyvät häiriöt asukkaille (ks. erillinen lista)

26

27 Käyttäjäinfot Hankkeista tiedotetaan osakkaille ja kiinteistön käyttäjille alkaen teknissosiaalisesta PTS:stä ja päättyen vuositakuutarkastukseen. Suurista ja etenkin sellaisista perusparannustöistä, joissa tullaan työskentelemään käyttäjien tiloissa kuten asunnoissa pidetään tarpeen mukaan n. kpl:ta tiedotustilaisuutta (= aloitusinfo suullinen ja kirjallinen; linjakohtainen info, tekstarit, sähköpostit, netti, infotaulu.) Myös projektin sisäinen tiedotus on erittäin tärkeä. Infovelvoitteista tulee määrittää jo urakka-asiakirjoissa

28 Urakkatarjouspyyntöjen lähetys Ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä, on hyvä varmistaa urakoitsijoilta näiden halukkuutta tarjota työtä. Tällä parannetaan mahdollisuuksia saada tarjouksia ja vältytään turhilta usein laajojenkin asiakirjojen monistamiselta. Tarjouksia pyydetään niin monelta urakoitsijalta, että syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta. Yleensä 5-10 on sopiva määrä, vähimmäismääränä tulee pitää kolmea. Pyydetään tarjoukset vain hyvämaineiselta urakoitsijalta. Työtavat kiistatta tunnetaan!

29 Tarjousten avaus ja urakoitsijan valinta Tarjousten avauksesta on tehtävä pöytäkirja. Suositeltavaa on, että pöytäkirjan liitteeksi tehdään tarjousvertailutaulukko, josta nähdään selkeästi tarjouksien ja osatarjouksien hinnat. Urakoitsijan valinnassa ei pidä aina tuijottaa pelkästään hintaan, vaan myös laatu ratkaisee. Huomaa, että myös muun kuin halvimman voi valita, jos urakkaohjelmaan on kirjoitettu lauseke: "Tilaaja pidättää itsellään oikeuden hylätä tai hyväksyä minkä tahansa tarjouksen." Tarjousten tekijöiden voidaan sallia olevan läsnä avaustilaisuudessa, joskin se on harvinaista. Tarjoukset ovat sitovia avaustilaisuudesta lähtien.

30 Tarjousten vertailu (1) Tarjouksista selvitetään, mitkä on hylättävä ja mitkä ovat hyväksyttäviä. Tarjous voidaan hylätä, jos tarjoushinta on epäselvä, tarjous on vajaa tai virheellinen jos tarjouspyynnön jälkeen on käynyt selville, että tarjouksen tekijällä ei katsota olevan edellytyksiä urakan toteuttamiseksi vaaditulla tavalla. jos tarjouksen tekijä on menetellyt tarjouskilpailussa vilpillisesti tai hyvän urakointitavan vastaisesti.

31 Tarjousten vertailu (2) Tarjous voidaan hylätä myös jos se poikkeaa tarjouspyynnön ehdoista (materiaali voidaan määritellä monisanaisesti ja tarkasti) jos se ei ole saapunut määräaikaan mennessä tai jos tarjoushinta on niin alhainen, että on ilmeistä, ettei rakentamista voida ilmoitetulla hinnalla suorittaa (rikollisuus). Oppaaseen voi tutustua verkossa osoitteessa: Hyväksyttyjen tarjousten kesken suoritetaan vertailu ja määritellään tarjouksille vertailuhinnat.

32 Urakkaneuvottelut Ennen tarjouksen hyväksymistä voidaan neuvotteluilla selvittää, että sopimuspuolet ovat ymmärtäneet urakkasuorituksen samalla tavoin, samoin voidaan selvittää urakkaan liittyviä käytännön järjestelyjä tai urakoitsijan esittämiä vaihtoehtoja. Urakkaneuvottelujen päätökset merkitään neuvottelupöytäkirjaan tai suoraan urakkasopimukseen. Jos hinnan lisäksi on muita kilpailuperusteita kuten rakennusaika tms. ja niistä on tarkoitus neuvotella ennen urakkapäätöksen tekemistä, siitä tulee ilmoittaa tarjouspyynnössä.

33 Tarjouksen hyväksyminen Urakkatarjouksen hyväksymisestä ilmoitetaan tarjousten voimassaoloaikana työn suorittajaksi valitulle urakoitsijalle. Myös muille tarjouksen tekijöille tulee kohtuullisessa ajassa ilmoittaa. Urakkasopimuksen katsotaan syntyneen, kun urakoitsija on saanut tiedon rakennuttajalta tarjouksensa hyväksymisestä.

34 Urakkasopimus (tilaajan organisaatio) Urakkasuorituksissa sopimus tehdään urakkasopimuslomakkeelle RT (täyttömalli on ohjekortissa KH X Rakennusurakkasopimuksen laatiminen) Rakennusurakkasopimuksen laatiminen, jota täydennetään yleisillä sopimusehdoilla KH. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE Lisäksi sopimuksiin lisätään kaikki tarjouspyyntöasiakirjat, tarjoukset sekä urakkaneuvottelupöytäkirjat. Yleensä tehdään ns. sopimuskansiot. Sopimuksia tehdään kaksi kappaletta, joista toinen jää tilaajalle ja toinen luovutetaan urakoitsijalle.

35 Valvonta Yleistä valvonnasta Jos korjaushanke on rakennusluvan alainen, tulee valvontatyöhön mukaan paikkakunnan rakennusvalvontaviranomaiset. Viranomaisvalvonta ei poista rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuuta lopputuloksesta, vaan hänellä on lisäksi oltava tehtävänsä taitava ja asiansa osaava oma valvoja(t). Valvontasuunnitelma Oman työn vastaanotto, sakko

36 Urakkasuorituksen seuranta Urakkasuoritusta seurataan työmaakokouksissa ja työmaatarkastuksissa. Työmaakokouksiin osallistuu sopijapuolten lisäksi suunnittelija ja /tai valvoja, joka toimii tilaisuuden sihteerinä ja tarvittaessa puheenjohtajana. Työmaakokouksista laaditaan pöytäkirja (lomake RT ja täyttömalli KH X ).

37 Urakkasuorituksen seuranta Urakkasuoritusta seurataan työmaakokouksissa ja työmaatarkastuksissa. Työmaakokouksiin osallistuu sopijapuolten lisäksi suunnittelija ja /tai valvoja, joka toimii tilaisuuden sihteerinä ja tarvittaessa puheenjohtajana. Työmaakokouksista laaditaan pöytäkirja (lomake RT ja täyttömalli KH X ). Luvanvaraisessa rakentamisessa edellytetään, että työmaalla pidetään erillistä tarkastuskirjaa, jonka täyttää urakoitsija ja tarkastaa rakennusvalvontaviranomainen., on suositeltavaa, että työmaalla pidetään tarkastusasiakirjaa, vaikka rakennustyö ei ole luvanvaraista. Turhista katselmuksista ja työmaakokouksista sakko!!!!!!

38 Käytönopastus Perusparannustyöt vaativat käyttäjältä usein uusia huolto- ja hoitotapoja. Urakkaasiakirjoissa määritellään, kuinka monta tuntia urakoitsija on velvollinen antamaan käytönopastusta tilaajan osoittamille henkilöille. Käytönopastus tulee antaa ennen urakkasuorituksen vastaanottoa. Tilaajan kannattaa tarkistaa, miten oppi on mennyt perille ja tarvittaessa pyytää lisäkoulutusta

39 Huoltokirja / ainakin huolto-ohjeet Huoltokirja tai ainakin asennettujen laitteiden huolto-ohjeet Huoltokirja on suunnitelmallisen hoidon ja huollon oleellinen apuväline. Huoltokirjan tulee olla aina ajan tasalla ja siksi on tärkeää, että jo urakka-asiakirjoissa on määritelty huoltokirjan päivityksestä vastaava

40 Virheluettelo Urakkasuoritus tulee tarkastaa ennen vastaanottotarkastusta. Suurissa ja pitkäkestoisissa urakkasuorituksissa suoritetaan asennustapatarkastuksia koko urakkasuorituksen ajan. Pyrkimyksenä on puutteeton ja virheetön, kummallekin sopijapuolelle taloudellisin mahdollinen urakkasuoritus. Tarkastuksesta tehdään virhe- ja puuteluettelo, joka liitetään vastaanottopöytäkirjaan. Tarkastuksen suorittaa valvoja/suunnittelija yhdessä urakoitsijan kanssa. Asukkailta on syytä pyytää puutelistat (ns. narinalistat).

41 Vastaanotto Urakkasuorituksen vastaanotto alkaa, kun jompikumpi sopijapuolista - yleensä urakoitsija - sitä pyytää. Vastaanottotarkastus aloitetaan viimeistään 14 vuorokauden kuluessa pyynnön esityksestä. Vastaanottotarkastuksessa verrataan työn tulosta urakkasopimukseen ja eroavaisuudet kirjataan vastaanottotarkastuksen pöytäkirjaan ja virheluetteloon (lomakkeet RT ja RT ja täyttömalli KH X ). Urakkasuoritus otetaan vastaan, jos puutteet ovat niin vähäiset, etteivät ne estä käyttöönottoa.

42 Jälkitarkastus Mikäli vastaanottopöytäkirjaan on merkitty virheitä tai puutteita, tulee puutteet tarkastaa jälkitarkastuksessa. Jälkitarkastuksesta on usein sovittu vastaanottotarkastuksessa. Sakko!!!!!!!!!!!!!!, jos useita jälkitarkastuksia.

43 Taloudellinen loppuselvitys Ellei vastaanottotarkastuksessa ole selvitetty urakan taloudellisia asioita, suoritetaan taloudellinen loppuselvitys, josta tehdään pöytäkirja. Hyvä olisi, jos urakoitsija lähettää taloudellisen loppuselvityksen tilaajalle, joka tutustuttuaan siihen, pyytää taloudellista loppuselvitystä kohtuullisen ajan kuluessa. Pitkä urakkasuoritus; jatkuva seuranta esim. netissä mitä on maksettu ja milloin sekä kuinka paljon on vielä maksamatta? Joskus valvoja tai työnjohtaja, tai isännöitsijä vaihtuu. Voidaan jopa pitää välitaloudellinen loppuselvitys.

44 Takuuaikaiset tarkastukset Mikäli urakkasuorituksessa ilmenee takuuaikana virheitä ja puutteita, niistä on viipymättä ilmoitettava kirjallisesti urakoitsijalle. Erityisen tärkeää on ilmoittaa sellaisista puutteista tai virheistä, jotka vaikuttavat turvallisuuteen ja/tai terveyteen tai saattavat aiheuttaa lisävahinkoa ja nostattaa korjauskustannuksia. Viat, jotka eivät kuulu edellä selostettuihin ja ovat vähäisiä, voidaan korjata vuositakuukorjauksessa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että huoltoliike noudattaa huoltokirjassa mainittuja tarkastus- sekä huoltotehtäviä.

45 Vuositakuutarkastukset Takuuaika on yleensä kaksi vuotta, ellei urakkasopimuksessa ole muuta mainittu. Esim. vesikattotöille annetaan yleensä kymmenen vuoden takuu. Takuutarkastuksia on syytä tehdä kaksi: ensimmäisen ja toisen vuoden jälkeen. Tarkastuksista laaditaan pöytäkirja ja tarvittaessa virheluettelo (lomakkeet RT ja RT sekä täyttömalli KH X ).

46 Ottakaa omaksenne puolueeton taloyhtiönne oma Neuvontainsinöörinne!

Hyvin suunniteltu on melkein tehty. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012

Hyvin suunniteltu on melkein tehty. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012 Hyvin suunniteltu on melkein tehty Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012 Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän

Lisätiedot

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista

Lisätiedot

Putkiremontti. Jaakko Laksola, LVI-insinööri

Putkiremontti. Jaakko Laksola, LVI-insinööri Putkiremontti Jaakko Laksola, LVI-insinööri . Asunnot tyypeittäin, ikäluokittain ja lämpöindeksi 60 46 48 55 49 49 Mikä on kiinteistömme riskienhallinta? Riskit /Riskienhallinta Kiinteistön rakenneosien

Lisätiedot

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot

Lisätiedot

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen 10 Urakoitsijan ja urakkamuodon VAlinta 10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen Urakkatarjouspyynnön valmistelee projektinjohtaja suunnittelijoiden teknisten asiakirjojen pohjalta. Tarjouspyyntö määrittelee muun

Lisätiedot

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA ENVIRONMENT PETRA PIHLAINEN RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA Sisältö Yleistä rakennuttamisesta Suunnittelu Urakan kilpailutus Eri osapuolien vastuista ja velvoitteista Vastaanotto Viestintä Yleistä rakennuttamisesta

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN

Lisätiedot

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen

Lisätiedot

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA OULUN KAUPUNKI 1 (5) RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA Yleistä Av-laitetoimittaja sitoutuu suorittamaan sovittua urakkasummaa vastaan tämän asiakirjan, tarjouspyynnön

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 RTØ KAl1PUNKl 13-10- 2015 RT 80272 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P YTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon

Lisätiedot

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 Antero Oksanen Ville Laine Kim Kaskiaro CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy ja tekijät ISBN 978-952-246-015-8 Kannen suunnittelu:

Lisätiedot

Tarveselvityksestä takuuaikaan

Tarveselvityksestä takuuaikaan Korjausrakentaminen 2017- tapahtuma Tarveselvityksestä takuuaikaan 7.2.2017 Kari Uusikukka Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys + esiselvitykset 2. Hankesuunnittelu 3. Toteutussuunnittelu 4. Rakentamisen

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS VESIHUOLTO 2016 8.6.2016 HÄMEENLINNA 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti tai peräkkäin

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja Esityksen sisältö puheenjohtaja hankkeen valmistelu-prosessissa (esivalmistelu, hallitus, isännöitsijä, projektinjohto,

Lisätiedot

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta

Suomen Kiinteistöliitto ry. Korjausrakentamispalveluiden. taloyhtiössä. Suomen Kiinteistöliitto ry. TkT Jari Virta Korjausrakentamispalveluiden ostaminen taloyhtiössä TkT Jari Virta Korjausrakentamisen osapuolia Valtuudet palveluiden hankintaan Kuntotutkijat tms. Valvojat Materiaalin toimittajat Urakoitsijat Tilaaja

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.

Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka. HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan

Lisätiedot

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 1 TARJOUSPYYNTÖ Rakennusosasto 10.2.2015 NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 Tilaaja Työkohteet Urakan sisältö Nakkilan kunnan rakennusosasto pyytää tarjoustanne Kirkonseudun

Lisätiedot

Urakkatarjouspyyntö Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo 1(5)

Urakkatarjouspyyntö Vaarankyläntie 7 88300 Paltamo 1(5) 88300 Paltamo 1(5) 1. TAUSTA Palamon kunta rakennuttaa uutta ja saneeraa olemassa olevaa kaukolämpöverkostoa kesän 2016 aikana lämmönjakelu alueellaan. Kaukolämmön piiriin liitetään kaksi uutta asiakasta.

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO

RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO OSASTOPÄÄLLIKKÖ HARRI MÄKINEN SUOMEN TALOKESKUS OY 27.4.2012 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

RT' RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000

RT' RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 RT' RT 80272 i VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 (RT

Lisätiedot

Hallituksen rooli, tehtävät ja vastuu korjaushankkeessa

Hallituksen rooli, tehtävät ja vastuu korjaushankkeessa Hallituksen rooli, tehtävät ja vastuu korjaushankkeessa Paavo Marttila Kiinteistöliiton asunto-osakeyhtiötoimikunnan puheenjohtaja Taloyhtiöiden hallitustyöskentelyn kehittämispäivä18.9.2010 Helsingin

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS

Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS Laatija Rauno Huuki Urakkaohjelma Pvm. 14.11.2014 Sivu 1(9) Projekti nimi, Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Projekti nro Projekti 1649V01 Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Kittilä

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM Remonttien rahoittaminen ja taloudellinen hankesuunnittelu Markku Kulomäki, toimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy KORJATTAVAA TALOILLA RIITTÄÄ! SKH Isännöinnin taloyhtiöillä yli

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

Peter Ström Asiakkuusjohtaja Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL 22 33471 Ylöjärvi toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Oulu 14.11.2013 Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodeco Oy www.prodeco.fi www.prodeco.fi Yritys Projektipalvelu Prodeco Oy on Pohjois-

Lisätiedot

YSE:n käyttö PKSSK:ssa

YSE:n käyttö PKSSK:ssa INVESTOINNIT PKSSK:SSA G2, Päiki, apteekki ja silmäyksikkö 12/2011 (12,8 milj. ) L1, psykiatriatalon 1. vaihe10/2013 (12,2 milj. ) P2, pysäköintitalo 2. 12/2013 (9,0 milj. ) K-talo tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP. Jouko Taskinen Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI

VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP. Jouko Taskinen Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI VIESTINTÄ ASUKASLÄHTÖISESSÄ PERUSPARANTAMISESSA VAP Suomen Asuntotietokeskus IKE-TUTKIMUSSEMINAARI VIESTIKAPULA PUTOAA HERKÄSTI MONESSA VAIHDOSSA Asukkaat Urakoitsija AsOy:n hallitus Rakennuttajakonsultti

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely

Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely 1 (6) Kuntatekniikka Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely Tarjouspyyntö: Jokilaakson kaava-alueen kunnallistekniset työt osa 1 Sipoon kunnan tekniikka- ja

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ. Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ. Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Pyydämme KVR urakkatarjoustanne päiväkoti kohteestamme ohessa olevien määritysten ja

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys

YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys YSE 1998 SOPIMUSEHDOT Lisä- ja muutostyöt sekä vastaanotto ja taloudellinen loppuselvitys Lisä- ja muutostyöt sekä niistä sopiminen YSE 1998 -ehdoissa on määritelmät lisä- ja muutostöille Lisätyö: Urakoitsijan

Lisätiedot

Remontin toteutus ja valvonta. 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen

Remontin toteutus ja valvonta. 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen 4 Remontin toteutus ja valvonta 4.1 Omatoiminen remontti vs. urakoitsijan palkkaaminen Osakas voi tehdä suunnittelemansa remontin itse tai palkata ulkopuolisen urakoitsijan sitä tekemään. Jos taitoa ja

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

Urakoitsijan YSE-opas

Urakoitsijan YSE-opas Urakoitsijan YSE-opas Tuotenumero: 411407 75,00 (+ alv 10%) normaalihinta 56,25 (+ alv 10%) jäsenhinta Urakoitsijan YSE-opas kirjan neljäs, täysin uusittu painos sisältää muun muassa seuraavat uudet aihealueet:

Lisätiedot

AS.OY LAAJAKUMPU HELSINKI

AS.OY LAAJAKUMPU HELSINKI AS.OY LAAJAKUMPU HELSINKI PUTKIREMONTIN SUUNNITELMIEN ESITTELY Palvelukeskus Sofia 26.11.2013 26.11.2013 Ins.tsto Conditio Oy / Juha Räisänen 1 SUUNNITELMISTA Suunnitelmat ovat valmistumassa ja tarjouspyyntökierrosta

Lisätiedot

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4.

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. 1 Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. Allekirjoittaneet Mäntsälän kunta/ Mustijoen perusturva, jota tässä sopimuksessa nimitetään tilaajaksi ja Toimittaja Oy, jota tässä sopimuksessa nimitetään toimittajaksi,

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5) 20.6.2016 1 (5) TAMPELLAN ESPLANADIN, HELMISENRAITIN JA VERSTAANKADUN RAKENNUSURAKKA, Ranta-Tampella / Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin yhteistyössä Tampereen Kaukolämpö Oy:n, Tampereen

Lisätiedot

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO

ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO ASUNTO OY HAUKKALINNA HANKKEEN ALOITUSINFO 15.3.2017 Esa Niemi 28.2.2017 1 PÄÄTÖKSENTEKO JA SUUNNITTELUN ETENEMINEN KORJAUSHANKKEESSA LUPAHAKEMUS SOVITTAESSA 1 2 3 4 5 KUNTOTUTKIMUS TYÖN SISÄLLÖN SOPIMINEN

Lisätiedot

1.1 Korjaushankkeeseen varautuminen 19

1.1 Korjaushankkeeseen varautuminen 19 Sisällys Alkusanat 5 Johdanto: miksi tämä kirja on kirjoitettu 17 1 Taloyhtiön korjausohjelma 19 1.1 Korjaushankkeeseen varautuminen 19 1.1.1 Laki kannustaa suunnitelmallisuuteen 19 1.1.2 Korjausohjelma

Lisätiedot

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Seuranen 9.4.2010 rantalaituri_tarjouspyynto.doc LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN

Lisätiedot

Naantalin kaupunki, Kultarannan koulun laajennus ja peruskorjaus Luonnonmaantie 138 21100 Naantali

Naantalin kaupunki, Kultarannan koulun laajennus ja peruskorjaus Luonnonmaantie 138 21100 Naantali syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

Pohjos-Suomen Teollisuusopisto Johtamislaboratorio Vellamontie 12 90500 OULU

Pohjos-Suomen Teollisuusopisto Johtamislaboratorio Vellamontie 12 90500 OULU Pohjos-Suomen Teollisuusopisto Johtamislaboratorio Vellamontie 12 90500 OULU URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Päiväys 5.03.2010 Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: KOKONAISHINTAURAKKA URAKKAOHJELMAN

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä

Lisätiedot

Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista

Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Päätehtävät ja roolit Tilaaja päättää Isännöitsijä johtaa taloyhtiötä Projektijohtaja johtaa hanketta Valvoja valvoo

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5) 27.6.2016 1 (5) VUOLTEENTORIN RAKENNUSURAKKA, Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin pyytää tarjoustanne Vuolteentorin rakentamisesta tämän tarjouspyynnön ja jäljempänä mainittujen tarjouspyyntöasiakirjojen

Lisätiedot

ONNISTUNUT URAKKASOPIMUS. Korjauskohteen urakoitsijan valinta ja päätöksenteko. www.kiinteistoliitto.fi

ONNISTUNUT URAKKASOPIMUS. Korjauskohteen urakoitsijan valinta ja päätöksenteko. www.kiinteistoliitto.fi ONNISTUNUT URAKKASOPIMUS Korjauskohteen urakoitsijan valinta ja päätöksenteko KESKEISTÄ Päätöksenteko ja kustannusten jakautuminen Korjaukset Perusparannukset, uudistukset Tilaajan vastuu Tilaajavastuulaki

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

Vastaanottotarkastus, pöytäkirja

Vastaanottotarkastus, pöytäkirja Vastaanottotarkastus, pöytäkirja RAKENNUSKOHDE TAI SEN OSA, URAKAN KOHDE TAI SEN OSA Raision Ammattiopisto, laiturirakennuksen laajennustyöt RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Naantalin tilalaitos Käsityöläiskatu

Lisätiedot

Liedon kunta/tekniset ja ympäristöpalvelut 20.3.2014 PL 24 21421 LIETO HALMELAN KENTÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN

Liedon kunta/tekniset ja ympäristöpalvelut 20.3.2014 PL 24 21421 LIETO HALMELAN KENTÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN HALMELAN KENTÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN Liedon kunta / Tekniset ja ympäristöpalvelut, Liedon kunta / Liedon Vesi pyytää kokonaishintaurakkatarjoustanne Halmelan kentän alueen kunnallistekniikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

Raahen kaupunki. hankintalain ja hyvien kauppatapojen mukaisia tavaroiden ja palvelujen vuosisopimuksia

Raahen kaupunki. hankintalain ja hyvien kauppatapojen mukaisia tavaroiden ja palvelujen vuosisopimuksia 53820 26.02.2016 1/9 53820 1. : Hankintapalvelut Rantakatu 50 Suomi puh. +358 444394306 maire.ylisirnio@raahe.fi : : : hankintalain ja hyvien kauppatapojen mukaisia tavaroiden ja palvelujen vuosisopimuksia

Lisätiedot

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka

LUONNOS. Pyhäjoen kunta,aatosvainion alueen kunnallistekniikan maanrakennusurakka toukokuu 1998 1 (11) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

RT 80285 TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka

RT 80285 TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA Hanke Nro Rakennuskohde Naantalin sataman laiturin nro 20 ramppien peruskorjausurakka Tilaaja Naantalin kaupunki, Ympäristövirasto

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA (YSE 1998)

URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Rakennuskohde Tapio Oy Koy Maistraatinportti 4 00240 Helsinki URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: PÄÄURAKKA (purku, rakennus ja sähköurakka) Laatija: Tilassa Oy Töölönkatu

Lisätiedot

Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy. Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Halsuantie 4 00420 HELSINKI 0207 698 668 www. tuottoanalyysit.

Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy. Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Halsuantie 4 00420 HELSINKI 0207 698 668 www. tuottoanalyysit. Jarmo Halonen Kiinteistön Tuottoanalyysit Oy Tarvekartoitus hankesuunnittelu Rakennuttaminen Suunnittelu Rakentaminen Vastaanotto Tekninen suunnittelu, jossa määritellään hankkeen laatu ja laajuus Kaupallinen

Lisätiedot

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot

Lisätiedot

Teknisen isännöitsijän (ITS -TEK) jatkokoulutukset 1-3

Teknisen isännöitsijän (ITS -TEK) jatkokoulutukset 1-3 Sivu 1/7 Teknisen isännöitsijän (ITS -TEK) jatkokoulutus 1: Putkiremontin vetäjä PUVE Ensimmäinen päivä 08.30-08.45 Ilmoittautuminen ja kahvi 08.45-08.55 Tervetuloa! 08.55-11.30 Asukaslähtöinen putkistosaneeraus

Lisätiedot

Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä

Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä Marika Sipilä / Kiinteistöliitto Uusimaa Hissiprojektin tiedottaminen taloyhtiössä Lahti 8.5.2014 Osmo A. Wiion lakeja inhimillisestä viestinnästä Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. Jos

Lisätiedot

URAKKAOHJELMA 6.2.2015. Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: HIEKAN POISTO 2015 (pääurakka) ...

URAKKAOHJELMA 6.2.2015. Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: HIEKAN POISTO 2015 (pääurakka) ... URAKKAOHJELMA 6.2.2015 Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: HIEKAN POISTO 2015 (pääurakka)... Laatija Tekniset- ja ympäristöpalvelut, Liedon kunta URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO URAKKAOHJELMA...

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

LOIMAAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ PURKU-URAKKAAN Hanke numero 004500 Tilaaja Loimaan kaupungin tekninen lautakunta / rakennuttamispalvelut pyytää urakkatarjoustanne alla mainitusta kohteesta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettelo 1 Menettelytapaohje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 3 Valvonta... 3 4 Vastaanotto... 4 5 Suoriteseuranta... 4 6 Laskutus ja kokouskäytännöt...

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Lisä- ja muutostyöt Keskeisin riidanaihe rakennusurakassa Suorittamistarve aiheuttavat suunnitelmien muutokset virheelliset, ristiriitaiset tai puutteelliset

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO

Siuntion kunta / Tekninen toimisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO Siuntion kunta / Tekninen toiisto Krouvintie 1 02580 SIUNTIO Störsvikintien Mt 11240, kevyen liikenteen väylän rakentainen välillä Kantatie 51 Saunanieentie, Siuntio URAKKAOHJELMA I SISÄLLYSLUETTELO: 1.TIETOJA

Lisätiedot

"SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN"

SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN 1/6 INFRAPALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 8.1.2015 "SUIKKILAN KARTANON ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLIS- TEKNIIKAN RAKENTAMINEN" 1. Tarjouspyynnön kohde Turun kaupunki / Kiinteistöliikelaitos / Infrapalvelut pyytää kokonaisurakkatarjousta

Lisätiedot

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 JA Y25/K4 RAKENNUSTYÖT LAATUSUUNNITELMAN SISÄLTÖMALLI SISÄLLYSLUETTELO URAKAN LAATUSUUNNITELMA 2 1. LAATUSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TARJOUKSEN ANTAJAN

Lisätiedot

VIMPELINLAAKSON KEHITTÄMISLIIKELAITOS KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU TAITO 2 UIMA-ALLASTILAN MUUTOS ÄLYSALIKSI

VIMPELINLAAKSON KEHITTÄMISLIIKELAITOS KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU TAITO 2 UIMA-ALLASTILAN MUUTOS ÄLYSALIKSI Tunnistetiedot Rakennuskohde VIMPELINLAAKSON KEHITTÄMISLIIKELAITOS KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU TAITO 2 UIMA-ALLASTILAN MUUTOS ÄLYSALIKSI URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Päiväys 04.04.2016 Tämä urakkaohjelma koskee

Lisätiedot

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet

Lisätiedot

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 9.10.2015. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Tehtävä Tilaajan suunnittelemassa kokonaishintaisessa maanrakennusurakassa urakoitsijan työsuoritukseen kuului mm. louhepenkereen rakentaminen. Käyttäjän

Lisätiedot

YLÄ-SAVON ELÄINSAIRAALA HINGUNNIEMI, KIURUVESI

YLÄ-SAVON ELÄINSAIRAALA HINGUNNIEMI, KIURUVESI URAKKAOHJELMA YLÄ-SAVON ELÄINSAIRAALA HINGUNNIEMI, KIURUVESI 2014-02-28 1 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 1.1 Rakennushanke 1.2 Kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Hingunniemen klinikan muutoksen

Lisätiedot

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja

RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot. Riikka Oinonen, toimitusjohtaja Sivu 1 / 3 RIVITALON VESIKATON JA PIHA-ALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN Tilaaja Tilaajan edustaja Rakennuttaja Rakennuttajan edustaja ja valvoja Pääurakan sisältö Kiinteistö Oy PL 13, Keskuskatu 3 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA

SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA SÄHKÖTEKNISTEN TÖIDEN SUORITTAMINEN AIKAVELOITUSPERIAATTEELLA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa sähkötöiden suorittamisesta sekä tilaajan tai urakoitsijan

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA. Särkisalmen VPK, paloaseman rakentaminen URAKKAOHJELMA PARIKKALAN KUNTA. Tekninen osasto

PARIKKALAN KUNTA. Särkisalmen VPK, paloaseman rakentaminen URAKKAOHJELMA PARIKKALAN KUNTA. Tekninen osasto PARIKKALAN KUNTA Särkisalmen VPK, paloaseman rakentaminen PARIKKALAN KUNTA Tekninen osasto 2 SISÄLLYSLUETTELO 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 5 0.1 RAKENNUTTAJA 5 0.2 RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 5 0.3

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Kiinteistöjen kunnossapito

Kiinteistöjen kunnossapito Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot