KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS"

Transkriptio

1 KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS Hyvinvointipalvelut Info

2 Mitä muutos tarkoittaa Minulle? (Niskanen ja Murto 2000) Mitkä ovat muutoksen vaikutukset minuun? Miten muutos vaikuttaa työhöni? Miten muutos vaikuttaa työympäristöön? Mitä muutos tarkoittaa minun ja työtovereiden sekä esimiesteni välisissä suhteissa? Muutoksen yhteydessä jokainen työntekijä muodostaa oman mielikuvansa. Pyrimme tarjoamaan mahdollisuuden tälle pohdinnalle ja tukemaan sitä rehellisellä ja avoimella tiedottamisella sekä keskustelemalla.

3 Henkilöstön asema Lakkaavan kunnan ja kuntayhtymien vakinaiset viranhaltijat ja työntekijät siirtyvät kuntajakolain mukaisesti entisin ehdoin laajentuvan kunnan palvelukseen heille soveltuviin tehtäviin. Työnantajalla ei ole oikeutta yhdistymistä seuraavien viiden vuoden aikana irtisanoa palvelussuhdetta taloudellisilla tai tuotannollisilla irtisanomisperusteilla.

4 Henkilöstö Työntekijöillä on mahdollisuus tuoda esiin omat toiveet sijoittumisesta (ei sido!) Eläköitymissuunnitelmia tiedustellaan, vastaaminen vapaaehtoista ja ei- sitovaa: ketään ei painosteta siirtymään eläkkeelle! Kun tehtävät selvillä lasketaan palkkojen harmonisoinnin tarve.

5 Kuntaliitoksen valmistelu Ohjausryhmä ( ) => Järjestelytoimikunta Kuntien hallitukset ja valtuustot Valmisteleva johtoryhmä (10) Henkilöstötyöryhmä (3 + 3) Toimialojen suunnitteluryhmät

6 Miksi sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistetään? Kunta- ja palvelurakenneuudistus Väestön ikärakenne = vanhusväestön määrä kasvaa => palveluiden kysyntä kasvaa Kilpailu osaavasta työvoimasta Talouden reunaehdot Paras-lainsäädäntö edellyttää sosiaali- ja terveyspalveluiden integroimista entistä paremmin Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteiset asiakkuudet Omistajuuden muuttuminen. Kunnat palveluiden tuottajista palveluiden järjestäjiksi (kilpailu)

7 Yhdistämisen tavoitteita, mm. Laajenevassa Kaarinassa tarjotaan kaikille kaupunkilaisille laadukkaat hyvinvointipalvelut kustannustehokkaasti! Palveluiden saatavuuden turvaaminen. Hallinnon päällekkäisyyksien purkaminen ja resurssien kohdentaminen palvelutuotantoon. Tietojärjestelmien tehokas käyttö. Henkilöstön osaamisen turvaaminen. Osaavan henkilöstön saatavuuden turvaaminen. Palveluiden vaikuttavuuden optimointi. Sujuvat palveluprosessit ja kokonaisuudet Verkostotyöskentely Erikoissairaanhoidon kytkentä osaksi kokonaisuutta

8 Hyvi -suunnitteluryhmä Päivi Mikkola, hallintojohtaja, Kaarina Antero Paananen, sosiaalijohtaja, Kaarina Raili Hurme, hallintoylilääkäri, terveyskeskus Sirkka Mylly, perusturvajohtaja, Piikkiö Seija Sjöblom, vanhus- ja vammaistyön johtaja, Kaarina Minna Henriksson, sosiaalityön johtaja, Kaarina Raija Virtanen, hallintoylihoitaja, terveyskeskus Erkki Tuomaala, ylilääkäri, terveyskeskus Tapio Svärd, liikuntatoimenjohtaja, Kaarina Arja Nurmi, henkilöstön edustaja, terveyskeskus Satu Valli, henkilöstön edustaja, Piikkiö Jarkko Järvinen, henkilöstön edustaja, Kaarina Jouko Mäkinen, kunnanjohtaja, Piikkiö osallistuu valmisteluun oman aikataulunsa sallimassa laajuudessa

9 Hyvi -suunnitteluryhmän tehtävät Organisaatiosuunnitelma mennessä: Esitys toimialan organisaatiosta vastuualueet ja yksiköt Esitys vastuualue-esimiehistä ja yksiköiden esimiehistä Esitys toimialan henkilöstöstä vastuualueittain Samalla selvitettävä ns. rajapinnat muihin toimialoihin (hallinto, siivous, hyvinvoinnin edistäminen yms.) Näkemys toimitilatarpeesta ja toimitilojen sijainnista

10 Hyvi -suunnitteluryhmän tehtävät Henkilöstön tehtävät ja toimipaikat ovat selvillä viimeistään Lautakuntien v talousarvioehdotus mennessä laadinta käynnistyy toukokuussa 2008 Palvelustrategian laadinta Hyvi palveluiden osalta mennessä 11 kunnan yhteinen perusterveydenhuollon selvitys valmistuu syyskuussa 2009 syntyykö yhteistoiminta-alue/alueita joillekin SoTe:n erityisaloille? syntyykö yhteistoiminta-alue, jossa Kaarina toimii isäntäkuntana (Paimio, Sauvo)?

11 Miten muutosta valmistellaan? Laadittu projektisuunnitelma Suunnitteluryhmän kokoustyöskentely, kokous kerran viikossa Tutustuminen eri toimipaikkoihin Ideointiseminaari (26 osallistujaa toimialalta) Mahdollisuus käyttää tukena ulkopuolista konsultointia / koulutusta Alatyöryhmät + HyviTiha ryhmä Työyhteisöjen yhteinen suunnittelutyö (menettelytavat, käytännöt jne) Haastattelut

12 Miten muutosta valmistellaan? Keskustelu poliitikkojen kanssa (pj + vpj = 10 henkilöä) Kuntaliitoksen etenemisinfo kaikkien lautakuntien (5) joka kokouksessa Selvitetään rajapinnat muiden toimialojen palveluihin Kuntalaiskyselyn (=liitoskyselyn) sanalliset kommentit käsitellään ja otetaan valmistelussa huomioon Toimialan henkilökunnan infot, pidetty 2, sovittu 3 Henkilöstön kuuleminen, mm. työpaikkakokoukset Ohjausryhmälle raportoidaan työn etenemisestä kerran kuukaudessa YT-ryhmille tiedotetaan säännöllisesti työn etenemisestä

13 Vanhuspalvelut Alustava vastuualuejako Ohjausryhmä 5.2. Vammais- ja aikuissosiaalityön palvelut Perhepalvelut Terveyspalvelut Hyvinvoinnin edistäminen Organisaatiorakenteeseen ja asiakasprosesseihin paneudutaan mm. ideointiseminaarissa!

14 Ideointiseminaari Seminaarin tavoitteet Luodaan näkymä uuteen yhdistettyjen palvelujen maailmaan ja rakennetaan ehdotus uusista vastuualueista ja niiden palveluista. Pohditaan lähipalveluiden sijaintia Keskustellaan muutostilanteen haasteista ja muutoksen toteutustavasta.

15 Mistä saat tietoa liitosvalmistelusta? Henkilöstöinfoista Tilaisuudet yhteisiä Kaarinan, Piikkiön sekä Kaarinan-Piikkiön tk ky:n henkilöstölle Toimialakohtaiset infot ja koko henkilöstöä koskevat infot Esimieheltäsi Jokaisen ohjausryhmän jälkeen Kaarinan ja Piikkiön johtoryhmät käsittelevät ohjausryhmän päätökset ja suunnittelevat tiedottamisen toimialoille Valmistelevan johtoryhmän jäseniltä, joita voi mm. kutsua työpaikkakokouksiin kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja, toimialajohtajat, henkilöstöpäällikkö, talousjohtaja, tk:n hallintoylilääkäri, henkilöstön edustajat Luottamusmieheltäsi

16 Mistä saat tietoa liitosvalmistelusta? Intranetistä/ internetistä Kaikki liitosasiat on keskitetty oman otsikon alle Kaikki ohjaus- ja suunnitteluryhmien pöytäkirjat ja muistiot julkaistaan Tiedotteet Suunnitteilla kysymys ja vastaussivusto Suunnitteilla verkkolehti, joka käsittelee pelkästään liitokseen liittyviä asioita "Liitosuutiset

17 Ns. ulkoa ohjautuvassa organisaatiomuutoksessa organisaation tehtäväksi jää päätöksen käytännön toteuttaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Onni maksimoidaan ja kärsimykset minimoidaan (Valtee 2004)

18 Muutoksen hallinta on koko henkilöstön toimintaa. Työyhteisössä työskentelevät ihmiset yhdessä viime kädessä ratkaisevat sen, miten muutosta hallitaan ja miten sen toteuttamisessa onnistutaan. (Valtee 2004)

19 Liitoksen valmistelusta voit kysyä lisää:

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS. Sosiaali- ja terveyspalvelut Info 14.2.2008

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS. Sosiaali- ja terveyspalvelut Info 14.2.2008 KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS Sosiaali- ja terveyspalvelut Info 14.2.2008 Mitä muutos tarkoittaa Minulle? (Niskanen ja Murto 2000) Mitkä ovat muutoksen vaikutukset minuun? Miten muutos vaikuttaa työhöni?

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola

HYVINVOINTIPALVELUT. Kuntaliitosseminaari 8.4.2008. Hallintojohtaja Päivi Mikkola HYVINVOINTIPALVELUT Kuntaliitosseminaari 8.4.2008 Toimeksianto toimialojen suunnitteluryhmille Organisaatiosuunnitelman laadinta 30.4.2008 mennessä: Toimialan organisaatio vastuualue- ja yksikkötaso Esimiehet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvityksen eteneminen Henkilöstöryhmien info kuntajakoselvityksen etenemisestä 5.12.2007 klo 13-15 Jyväskylän kaupungintalo Kuntajakoselvittäjä Jyväskylän

Lisätiedot

Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki henkilöstön edustaja, varalla

Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki henkilöstön edustaja, varalla 28.3.2008 MUISTIO 5/2008 Hallintopalvelujen suunnitteluryhmä Aika: 27.3.2008 kello 12.00-15.00. Paikka: Kaarinan kaupunginvirasto, hallituksen huone Läsnä: Päivi Antola hallintojohtaja Piikkiön kunta Satu

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 05.11.2014 kello 09:00-12:50 PAIKKA Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 46 Kokouksen

Lisätiedot

Kaarinan henkilöstöpäällikkö Sinikka Valtonen avasi henkilöstötyöryhmän kuudennen kokouksen.

Kaarinan henkilöstöpäällikkö Sinikka Valtonen avasi henkilöstötyöryhmän kuudennen kokouksen. 17.6.2008 MUISTIO 6/2008 Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoksen henkilöstötyöryhmä Aika: 6.6.2008 kello 8.30 12.00 Paikka: Kaarinan-Piikkiön terveyskeskus Läsnä: Merja Kyynäräinen, henkilöstön edustaja, Kaarinan

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

Sinikka Valtonen henkilöstöpäällikkö Kaarinan kaupunki

Sinikka Valtonen henkilöstöpäällikkö Kaarinan kaupunki 27.5.2008 MUISTIO 10/2008 Hallintopalvelujen suunnitteluryhmä Aika: 22.5.2008 kello 10.00-12:30 Paikka: Kaarinan kaupunginvirasto, hallituksen huone Läsnä: Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI Ohjausryhmä. Kokouspöytäkirja /08. Kokousaika: Keskiviikko klo Kaupunginvirasto, valtuustosali

KAARINAN KAUPUNKI Ohjausryhmä. Kokouspöytäkirja /08. Kokousaika: Keskiviikko klo Kaupunginvirasto, valtuustosali 3/08 Kokousaika: Keskiviikko klo 18.00 21.34 Kokouspaikka: Kaupunginvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT SIVU 15 KAARINAN JA PIIKKIÖN TALOUSKATSAUS 36 16 KUNTALIITOSVALMISTELUN TILANNEKATSAUS 37 17

Lisätiedot

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista?

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? Henkilöstö: Mitä minulle tapahtuu? Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? 1 2.12.2010 Keskeinen säännöstö

Lisätiedot

Kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 14 LAAJENTUVAN KAARINAN ORGANISAATIOEHDOTUS JA TOIMIALAJOHTAJAT 27

Kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 14 LAAJENTUVAN KAARINAN ORGANISAATIOEHDOTUS JA TOIMIALAJOHTAJAT 27 2/08 Kokousaika: Tiistai klo 16.00 17.30 Kokouspaikka: Kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT SIVU 14 LAAJENTUVAN KAARINAN ORGANISAATIOEHDOTUS JA TOIMIALAJOHTAJAT 27 25 Kokousaika

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI Ohjausryhmä. Kokouspöytäkirja /08. Kokousaika: Torstai klo Kaupunginvirasto, valtuustosali

KAARINAN KAUPUNKI Ohjausryhmä. Kokouspöytäkirja /08. Kokousaika: Torstai klo Kaupunginvirasto, valtuustosali 4/08 Kokousaika: Torstai klo 18.00 22.05 Kokouspaikka: Kaupunginvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT SIVU 22 KUNTALIITOSVALMISTELUN TILANNEKATSAUS 49 23 VUODEN 2009 TALOUSARVION VALMISTELUN KÄYN-

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 352 29.09.2014 Kaupunginvaltuusto 101 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 489/20.200/2013 KAUPHALL 29.09.2014 352 Terveys-

Lisätiedot

LÄHTÖKOHDAT VIESTINNÄN TAVOITTEET

LÄHTÖKOHDAT VIESTINNÄN TAVOITTEET - AVOIMESTI YHDESSÄ Kaarinan kaupungin ja Piikkiön kunnan kuntaliitoksen viestintäsuunnitelma Ohjausryhmä 27.2.2008 LÄHTÖKOHDAT Tämän viestintäsuunnitelman tavoitteena on ohjata Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoksen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS. Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016

POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS. Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue, jonka isäntäkuntana toimii Joensuun

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi:

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi: Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi: Kuntajohdon tapaaminen, Turku 29.1.2015 Maija Kyttä Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi Valtakunnallinen tuki Alustava valmistelu Länsi-Suomen alueella

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla Liite b. Sauvon (2.) kartalla PAIMIO KAARINA Sauvo 7 Sauvo 6 SALO PARAINEN Sauvo 5 SAUVO Sauvo Sauvo 4 Sauvo 2 KEMIÖ SALO Tarjousaluekarttojen mittakaava: : 5 : 2, 3, 6 ja 7. 7 :, 4 ja 5 Lisätietoja: Tapio

Lisätiedot

Kuntaliitoksen viestintäsuunnitelma. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju

Kuntaliitoksen viestintäsuunnitelma. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Kuntaliitoksen viestintäsuunnitelma Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Tausta ja sitovuus Tämä viestintäsuunnitelma liittyy kuntaliitostilanteen muutosviestinnän hallintaan. Suunnitelma on voimassa siihen

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Aika: Tiistai 22.8.2017, 14.00 15.03 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Osallistujat: (x)turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa

Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa Kuntajakoselvittäjien työseminaari 11.11.2014 neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Tarkoituksena on

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen 10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? HÄMEENLINNA - Suomen vanhin sisämaakaupunki Hämeenlinna Suomen keskipiste (väestöllinen) HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Yhteiset ohjeet henkilöstön asemasta

Yhteiset ohjeet henkilöstön asemasta Kuntaliitoksia ja kuntayhtymiä koskevat järjestelyt Yhteiset ohjeet henkilöstön asemasta Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kuntaalan pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet yhteiset ohjeet henkilöstön asemasta

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Poissa: Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki

Poissa: Pirkko Aalto kansliasihteeri Kaarinan kaupunki Kari Hölsö tietohallintopäällikkö Kaarinan kaupunki 20.3.2008 MUISTIO 4/2008 Hallintopalvelujen suunnitteluryhmä Aika: 19.3.2008 kello 12.00-13.55. Paikka: Kaarinan kaupunginvirasto, hallituksen huone Läsnä: Päivi Antola hallintojohtaja Piikkiön kunta Satu

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS SUUNNITELMAN PERUSTEET Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Huom, kokous alkaa klo 18:30! Nivalan kaupunki

Huom, kokous alkaa klo 18:30! Nivalan kaupunki -3, KH 9.11.2015 18:30 Huom, kokous alkaa klo 18:30! Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 9.11.2015 Esityslista 25/2015 -2, KH 9.11.2015 18:30 Kokousaika Maanantai 9.11.2015 klo 18.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HALLINTOPALVELUT KAARINASSA 1.1.2009 ALKAEN PROJEKTISUUNNITELMA

HALLINTOPALVELUT KAARINASSA 1.1.2009 ALKAEN PROJEKTISUUNNITELMA HALLINTOPALVELUT KAARINASSA 1.1.2009 ALKAEN PROJEKTISUUNNITELMA Versio 1.2 Sisällysluettelo: 1. PROJEKTIN LÄHTÖKOHTA...1 1.1. Kuntaliitos...1 1.2. Hallintopalveluiden nykytilanne...1 1.3. Toimintaympäristön

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ

TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ 1 TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ 1. Tavoitteet Selvityksen tavoitteena on: 1. Luoda kuva siitä, millainen olisi 1.1. Teuvan kunnan ja Kauhajoen kaupungin

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI luonnos 18.5.15 AN/RR Työryhmätyöskentelyn tavoite Luoda asiakaslähtöiset ja yhdenvertaiset integroidut sosiaali

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

(x) (-) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen *) saapui paikalle (x*)

(x) (-) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen *) saapui paikalle (x*) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 11/2016 24.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Torstaina

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki MUISTIO 1 (2) Ympäristöpalvelut

Kaarinan kaupunki MUISTIO 1 (2) Ympäristöpalvelut Kaarinan kaupunki MUISTIO 1 (2) Ympäristöpalvelut Jyrki Lappi/ 28.4.2008 YMPÄRISTÖPALVELUJEN ORGANISAATIORYHMÄ Aika 28.4.2008 kello 10.30 12.30 Paikka Kaarinan kaupunginviraston kokoushuone nro 375 Läsnä

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus. Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen

Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus. Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen Yleistä Eksote kantaa järjestämis- ja tuottamisvastuun kuntalaisten sosiaalija terveyspalveluista kuntien osoittamalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua?

Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua? ASSI-hanke Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palveluiden ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa 1.10.2012 30.8.2014 Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella

Lisätiedot

Kokouskutsu/ Asialista. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 26 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Kokouskutsu/ Asialista. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 26 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Kokouskutsu/ Asialista Nro 6/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.30 - Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Pykälä Asia 25 Kokouksen avaus 3 26 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa: Ikäihmisten palvelut työryhmä/pth yksikkö Aika: Perjantai 26.5.2015. klo 10 11:45 Paikka: POSKE, neuvotteluhuone, Rovakatu 3 Jäsenet: Johanna Lohtander, vanh.työnjoht., Rovaniemi, puheenjohtaja - vara

Lisätiedot

valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin. johtaja Mona Vikström terveydenhoitaja Greger Forsblom (poistui klo 11.10) maanviljelijä Riitta Kentala

valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin. johtaja Mona Vikström terveydenhoitaja Greger Forsblom (poistui klo 11.10) maanviljelijä Riitta Kentala Pöytäkirja sivu 1(13) nr 4/2015 Elin: Hallitus Aika: 27.4.2015 klo 9.00-11.45 Paikka: Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone A, R0, Vaasan Keskussairaala Hans Frantz valt. lis. Monica Sirén-Aura hallin.

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 5/2016 67. Yhtymähallitus. Aika 19.05.2016 klo 18:00-20:00

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 5/2016 67. Yhtymähallitus. Aika 19.05.2016 klo 18:00-20:00 Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 5/2016 67 Yhtymähallitus Aika 19.05.2016 klo 18:00-20:00 Paikka PoSa kokoushuone, Tapalankatu 20, 2. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 44 Kokouksen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

-3, KH 25.11.2015 18:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 25.11.2015

-3, KH 25.11.2015 18:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 25.11.2015 -3, KH 25.11.2015 18:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2015 Esityslista 28/2015 -2, KH 25.11.2015 18:00 Kokousaika Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV

.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV 16.8.2007/RLÖ/hul.XQWDMDSDOYHOXUDNHQQHXXGLVWXV Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain 10 :n mukaisen selvityksen ja toimeenpanosuunnitelman keskeisten tietojen toimittaminen valtioneuvostolle

Lisätiedot

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Tarkastuslautakuntia ja arviointikertomuksia

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Tarkastuslautakuntia ja arviointikertomuksia Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto Tarkastuslautakuntia ja arviointikertomuksia koskeva kysely 2008 Espoo Hämeenlinna Lahti Tampere Helsinki Kuopio Pori Vantaa Vastausprosentit

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Turun seudun palvelustrategiatyö. Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki

Turun seudun palvelustrategiatyö. Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Turun seudun palvelustrategiatyö Antti Parpo 22.10.2010 Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarinan kaupunki Kaarinan kaupungin hyvinvointipalveluiden tuottamistavat Kaarinan kaupunki tuottaa pääosan sosiaalija

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

MAL-aiesopimuksen toimeenpano ja seuranta Turun kaupunkiseudulla MAL-aiesopimusten seurantatyöpaja Vantaa 25.3.2013

MAL-aiesopimuksen toimeenpano ja seuranta Turun kaupunkiseudulla MAL-aiesopimusten seurantatyöpaja Vantaa 25.3.2013 MAL-aiesopimuksen toimeenpano ja seuranta Turun kaupunkiseudulla MAL-aiesopimusten seurantatyöpaja Vantaa 25.3.2013 25.3.2013 Kehittämispäällikkö Christina Hovi 1 Turun kaupunkiseudun MAL-aiesopimus Valtion

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 1.12.2014 ja 8.12.2014 Yhteistyötoimikunta 18.12.2014 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Seinäjoki, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja JIK, tilaajalautakunnan puheenjohtaja JIK, johtokunnan varapuheenjohtaja

Seinäjoki, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja JIK, tilaajalautakunnan puheenjohtaja JIK, johtokunnan varapuheenjohtaja SEINÄJOKI-JALASJÄRVI-KURIKKA Sosiaali- ja terveydenhuollon työryhmä Kokous III: 10.9.2013 klo 15.30 16.50 Paikka: Seinäjoen kaupungintalo, Alvarinkulma, 2. krs Selvitystyöryhmä Paula Sihto, pj. Martti

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: pe 11.11.2016, 12.00 13.40 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (-) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (x) Mutanen Jouni,

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palveluja kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän esitykset kuntayhteistyön tiivistämisestä 29.9.2014 28.11.2014 Page 1 Työryhmän esitykset 1. Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 31.3.2016 31.3.2016 1 Uudistuksessa valmisteltava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri MUISTIO 14.3.2013 Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri Aika: 14.3.2012 klo 13.00-14.00 Paikka: Asikkala, teknisen toimen tilat Läsnä: Tapio Tonteri Asikkalan kunta, rakennustarkastaja,

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen Kaupunginhallitus 400 26.10.2015 Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen 1591/06.00.00/2015 KHALL 26.10.2015 400 Palvelusopimus Uudenkaupungin

Lisätiedot

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa

bruttosäästönä 1.835.300 euroa veromenetyksenä 441 600 euroa yhteensä 1.393.700 euroa Kaupunginhallitus 585 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 122 15.12.2014 Mahdollinen henkilökunnan lomautus ja sen vaikutuksia KH 585 Selostus: Kaupunginhallitus on 2.12.2014 :n 564 kohdalla päättänyt esittää,

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOSSELVITYS

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOSSELVITYS KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOSSELVITYS Hallinto- ja tukipalvelut Henkilöstöpolitiikka SELVITYKSEN KOHDE kansliapalvelut ja yhteispalvelupisteen palvelut taloushallintopalvelut henkilöstöhallintopalvelut

Lisätiedot

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Ritva Teräväinen Kehittämispäällikkö Yksittäinen kunta: tilaajaosaaminen Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Tasapuolisuus?

Lisätiedot

Arttu-kunta Hollola 2007-2012. Arttu-seminaari 30.5.2012 Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja

Arttu-kunta Hollola 2007-2012. Arttu-seminaari 30.5.2012 Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja Arttu-kunta Hollola 2007-2012 Arttu-seminaari 30.5.2012 Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja Keskeistä sotesta Sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen 1.1.2007: 1) Peruspalvelukeskus Oiva-liikelaitos

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS Esityslista 3/2007

KUUMA-HALLITUS Esityslista 3/2007 Esityslista 3/2007 Aika Tiistai 17.4.2007 klo 18.00 Paikka Keravan kaupungintalo kaupunginhallituksen kokoushuone 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 18 KUUMA kuntien

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (1) 191 Asianro 1950/00.04.01/2013 Kuopio-Juankoski kuntaliitos - henkilöstön sijoitussuunnitelma ja tarvittavien virkojen perustaminen Henkilöstöjohtaja Markku Mattila

Lisätiedot

Hallitus 4/2015. Keskiviikko klo

Hallitus 4/2015. Keskiviikko klo KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Hallitus 4/2015 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 29.4.2015 klo 15.00 15.55 Äänekosken ammatillisen koulutuksen ky, G-rakennuksen neuvottelutila, Piilolantie

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Sosiaalialan Työnantajat 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Raportti kuntaliitosselvityksen peruspalvelutyöryhmän työn etenemisestä. Soster 89 Valmistelija: osastopäällikkö Vuokko Hiljanen, puh. 014 2678 010.

Raportti kuntaliitosselvityksen peruspalvelutyöryhmän työn etenemisestä. Soster 89 Valmistelija: osastopäällikkö Vuokko Hiljanen, puh. 014 2678 010. Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 19.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 23.11.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 14.12.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 9 18.01.2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta:

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta: LOHJAN KAUPUNGIN JA PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-PALVELUJEN HENKILÖSTÖSOPIMUS Yhtymähallitus 18.9.2012 liite 109 Sopijaosapuolet: Lohjan yhdistymishallitus Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016

Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016 Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016 Aika: maanantai 7.11.2016, 8.00 9.32. Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (-)

Lisätiedot