VAASAN Oy:n sidosryhmälehti. Tukea pienille potilaille. VAASAN Lapin Rilla on tortillan suomalainen sisko. Tuoteturvallisuus on VAASANille tärkeä asia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN Oy:n sidosryhmälehti. Tukea pienille potilaille. VAASAN Lapin Rilla on tortillan suomalainen sisko. Tuoteturvallisuus on VAASANille tärkeä asia"

Transkriptio

1 VAASAN Oy:n sidosryhmälehti Tukea pienille potilaille VAASAN Lapin Rilla on tortillan suomalainen sisko Tuoteturvallisuus on VAASANille tärkeä asia

2 Pääkirjoitus Ymmärrys siivittää suunnittelua Keväällä alkanut työ VAASAN-konsernin uuden suunnan määrittämiseksi on edennyt hyvin. Pystyäkseni ymmärtämään paremmin yrityksemme nykytilaa ja toimintaympäristöä olen kevään ja kesän aikana tavannut runsaasti asiakkaitamme ja muita sidosryhmien edustajia. Keskusteluissa on vahvistunut käsitys siitä, että meidän tulee kartoittaa edelleen uusia tuotealueita, jotka ovat oman ydinosaamisemme piirissä. Uskon, että leipomo-osaamisemme antaa meille hyvät mahdollisuudet roolimme kasvattamiseen elintarviketeollisuudessa. Menestyksemme kannalta meidän on ensiarvoisen tärkeää tuntea ja tietää paikalliset vahvuutemme ja haasteemme. Olemme tänä vuonna esimerkiksi palauttaneet muutamia tuttuja tuotteita ja leipomonimiä kaupan valikoimiin. Tällä hetkellä keräämme kokemuksia niin teiltä asiakkailta kuin kuluttajiltakin ja päätämme niiden pohjalta jatkokehittämisestä. Karppaaminen on tyypillinen esimerkki nykyajan ilmiöistä, jotka tulevat aikaisempaa nopeammin ja rajumpina, mutta samanaikaisesti myös yleensä laimenevat totuttua vauhdikkaammin. Vähemmän hiilihydraattia sisältävät tuotteet ovat luonnollisesti yksi ratkaisu asiaan, mutta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä valtaosasta kuluttajia, jotka eivät karppaa. Suomessa on viljatuotteilla hyvät kasvumahdollisuudet, sillä kulutuksemme on selvästi alhaisempaa kuin Euroopassa keskimäärin. Leivän toimitusaika kauppaan on myös ollut yksi keskustelunaiheista kanssanne. Selkeä intressi on toimittaa leivät kauppaan lähellä suurinta ostopiikkiä, jotta kuluttajat saavat mahdollisimman tuoretta leipää. Yhteistyöllä löydämme tähän varmasti parhaat ratkaisut. Uusi suuntamme on nyt selvillä, ja se alkaa näkyä syksyn mittaan arkisina tekoina ja selkeinä viesteinä vuorovaikutuksessamme. On ollut hienoa todeta, miten monet teistä ovat halunneet tietää strategiastamme lisää. Tästä on hyvä jatkaa! Esa Rautalinko toimitusjohtaja Syyskkuu 2012 Uutisjyviä on VAASAN Oy:n lehti sidosryhmille. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Kannen kuva: Antti Hallakorpi Yhteystiedot VAASAN Oy VAASAN Uutisjyviä toimitus PL 250, Espoo Yhteystoimittaja Mira Perander puh Osoitteenmuutokset Sirpa Salonen puh Toimitus VAASAN Oy: Mira Perander, Sirpa Salonen, Pauliina Karvala ja Maija Kemppainen sekä Taitomylly Oy Taitto Suunnittelutoimisto BOTH Oy Paino Libris Oy

3 Alkupalat TEKSTI JA KUVA SAARA LEHTONEN Pullahihnasta tietokonelaukuksi Helsinkiläisen TAUKOn taitavien ompelijoiden käsissä VAASANin käytöstä poistettu pullahihna muuttui kestäväksi tietokonelaukuksi. Tuotteen vanhasta elämästä pullahihnana on muistona ainoastaan vieno korvapuustin tuoksu. TAUKOn ajatuksena on kierrättää käyttökelpoiset tekstiilit uusiokäyttöön. Yrityksen päämateriaalia ovat sairaalakankaat, mutta tuotannossa käytetään myös muita materiaaleja. Sairaalatekstiilejä on sen verran enemmän saatavilla, että pystymme luomaan tuotesarjoja. Muuten vaatteemme ovat uniikkeja tai hyvin pienen erän tuotteita, TAUKOn toinen perustaja Mila Moisio kertoo. Milan veli Vesa Moisio teki pitkän uran VAASANilla. Hänen myötään Mila innostui tutkimaan leipomon ylijäämämateriaaleja. Hän vieraili VAASAN Oy:n Joutsenon pakasteleivontatehtaalla, mistä mukaan tarttuivat käytöstä poistettu pullahihna sekä tyhjiä suursäkkejä ja porkkanamehukanistereita. Nämä tuotteet olivat Joutsenon tehtaalle jätettä, mutta uusia ja mielenkiintoisia materiaaleja TAUKOlle, Vesa sanoo. Porkkanamehukanistereista tuli roskiksia TAUKOn toimitiloihin, suursäkeistä kestäviä pukupusseja ja pullahihnasta de- Mila Moisio on toinen TAUKOn perustajista. sign-tietoisten tietokonelaukkuja. Pullahihnalla on hyvät edellytykset jatkokäyttöön. Materiaali on kestävää, siinä on kangasmainen, helposti ommeltava pinta, ja mikä tärkeintä, hihna on mahdollista käsitellä puhtaaksi, Mila taustoittaa. Myös materiaalin kiinnostava tarina vetoaa. Tietokonelaukun tarina on sympaattinen, kun se liittyy elintarvikkeisiin. Varsinkin, kun lopputuotteeseen jää pitkäksi aikaa hento korvapuustin tuoksu, Vesa toteaa. TEKSTI SAARA LEHTONEN Kaurayhdistys edistää kauran tunnettuutta Kaurayhdistyksen toiminnan tarkoituksena on parantaa kauratoimialan yleisiä toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta. Kokoamalla alan toimijat yhteen pyritään edistämään jäsenten välistä tiedonkulkua ja yhteistoimintaa sekä tehostamaan kaurasta tiedottamista. Yhdistyksen tämänhetkinen päähanke kulkee nimellä Kaurassa vara parempi. MMM:n rahoittaman kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on lisätä kuluttajien tietämystä kauratuotteista ja kauran terveyshyödyistä sekä edistää kauratuotteiden menekkiä. Lisäksi yhdistys haluaa kasvattaa luomukauratuotteiden kysyntää ja monipuolistaa tuotevalikoimaa. VAASAN haluaa olla osa yhdistystä, koska mielestämme tuttu, kotimainen, herkullinen ja paljon hyödyntämättömiä ominaisuuksia sisältävä kaura on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kaura on laadultaan ja käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen perusraaka-aine, ja sillä on tutkittuja terveysvaikutuksia. Kauran kuitu edistää vatsan toimintaa ja auttaa alentamaan veren kolesterolitasoja. Ruoanvalmistuksessakin kaura taipuu moneen, tutkimuspäällikkö Marika Lyly kehuu. 60 FINN CRISP -jakelijat kokoontuivat kesäkuussa Tukholmassa FINN CRISP -brändi viettää 60-vuotisjuhlavuottaan, sillä se lanseerattiin Helsingissä kesäolympialaisten yhteydessä vuonna Tukholmassa pidettyyn juhlavuoden jakelijakokoukseen oli saapunut osallistujia 14 eri maasta. FINN CRISP -tuotteilla on ollut hyvä vuosi, ja erityisen suurta kasvu on ollut Norjassa. Norjan jakelija, Haugen-Gruppen valittiinkin vuoden jakelijaksi. Hyvästä tuloksesta palkittiin lisäksi Etelä-Afrikan, Saksan ja Venäjän jakelijat. TEKSTI ANNIKA SUOMI 3

4 TEKSTIT JA KUVAT SAARA LEHTONEN VAASAN tukee pieniä potilaita VAASAN Oy on jo useamman vuoden tukenut Lastenklinikoiden Kummien toimintaa. Haluamme auttaa, sillä etenkin pienten ihmisten hyvinvointi on meille tärkeää, VAASAN Food Servicen kaupallinen johtaja Jussi Salmi sanoo. Lastenklinikoiden pienet potilaat pääsivät elokuussa Kummien tilaisuudessa leipomaan VAASANin tuotteita Executive Chef Marko Hirvosen johdolla. Lapset tekivät pullista omia versioita koristelemalla ne erilaisilla rakeilla ja suklailla. Päivän kruunasi tietenkin herkuttelu itse tehdyillä luomuksilla. Lasten kanssa leipominen on hauskaa, on hienoa nähdä ilo ja innokkuus heidän tekemisessään, Hirvonen kehuu. Tämän vuoden toukokuussa VAASANilla käynnistyi Sentti Lastenklinikoiden Kummien tapahtumassa lapset koristelivat VAASANin pullia. Samuel teki pullasta pizzan. tekee hyvää -kampanja, jossa jokaisesta välisenä aikana ravintola-, kahvila- ja myymäläleivontakanavassa ostetusta kampanjatuotteesta lahjoitetaan yksi sentti Lastenklinikoiden Kummeille. Kampanjassa ovat mukana VAASAN Lihapasteija, VAASAN Kotoinen Korvapuusti sekä VAASAN Mustikkatassu. Lisäksi VAASAN KOTIUUNIN on mukana Elämä Lapselle -konsertissa VAASAN ja NHL-tähdet turnauksessa lasten hyväksi V AASAN oli mukana Bermuda-turnauksessa, joka järjestettiin Lastenklinikan potilaiden hyväksi. Kalastajatorpan Tennisklubille kokoontui entisiä ja nykyisiä NHL-tähtiä pelaamaan tennistä ja tapaamaan tuttuja. Tänä vuonna 32. kerran järjestetty turnaus toi paikalle muun muassa Teemu Selänteen, Jari Kurrin ja Valtteri Filppulan. VAASAN tarjosi pelaajille leivät, näkkileivät sekä hapankorput aamiaisella ja lounaalla. VAASAN näkyi turnauksessa myös pelaajien lippiksissä ja kenttien reunoilla banderolleissa. Yhteistyökumppaneina toimivat VAASANin lisäksi Honkarakenne, Blue1, Adidas ja Nike. Sponsorituet ja turnauksen osallistumismaksut lahjoitettiin Lastenklinikalle lasten mielenterveystyöhön. Sentti tekee hyvää HopLopissa Liikuntaseikkailupuisto HopLop on mukana VAASAN Food Servicen Sentti tekee hyvää -kampan-anjassa. Kaikki HopLopin toimipisteet et ovat mukana tekemässä hyvää VAASAN Kotoinen Korvapuusti -tuotteella koko vuoden kestävän kampanja-ajan. Olemme erittäin mielellämme mukana Sentti tekee hyvää -kampanjassa. Kummien työ on tärkeää, sillä vakavasti sairaiden lasten hoitoon on käytettävissä aivan liian vähän rahaa, HopLop Oy:n operatiivinen johtaja ja Maarit Pulkki sanoo. 4

5 Tampere ympäristöprojektin pilottileipomona TEKSTI SAARA LEHTONEN TEKSTI MIRA PERANDER KUVA MPOC VAASAN-konsernista RSPO:n jäsen VAASAN-konserni on lisännyt vastuullisuuttaan raaka-aineena käyttämänsä palmuöljyn suhteen liittymällä RSPOn eli Roundtable on Sustainable Palm Oil -järjestön jäseneksi. RSPO-järjestö kehittää periaatteita kestävälle palmuöljytuotannolle ja sen tavoitteena on lisätä palmuöljytuotannon ekologista, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta. Palmuöljyn ympäristövaikutukset liittyvät ennen kaikkea sademetsien hakkaamiseen öljypalmuviljelmien tieltä. Öljypalmu on maailman tuottavin kasvirasvan lähde, ja palmuöljy tuotetuin kasvirasva. Vastuullisuus näyttelee merkittävää roolia toiminnassamme, ja nyt olemme sitoutuneet siihen, että kuluvan vuoden aikana kaikesta käyttämästämme palmuöljystä 50 prosenttia on RSPO-sertifioitua palmuöljyä. Pyrimme siihen, että vuonna 2013 käytämme pelkästään sertifioitua palmuöljyä, VAASAN-konsernin laadunohjauksesta vastaava johtaja Kalevi Saikkonen kertoo. VAASAN Oy käyttää palmuöljyä muun muassa rasvapaistotuotteiden valmistukseen. Lue lisää: vaasan.com/yritysvastuu/vastuullinen hankinta Tukea työssä jaksamiseen Työhyvinvointi on VAASAN Oy:lle ensiarvoisen tärkeä asia. Valmisteilla olevan Pitkää työikää -ikäohjelman avulla tullaan tukemaan eri-ikäisten työntekijöiden työssä jaksamista ja motivaatiota, minkä toivotaan vaikuttavan positiivisesti sairauspoissaoloihin ja pidentävän työuria. Ohjelman piiriin tulevat kuulumaan kaikki VAASAN Oy:n palveluksessa olevat henkilöt. Ikäohjelman kehittämiseen on osallistunut työryhmä, joka koostuu VAASAN Oy:n luottamusmiehistä ja henkilöstöhallinnon edustajista. VAASAN Oy:n Tampereen leipomossa on käynnistetty pilottihanke, jossa ympäristöohjelman mukaisia toimenpiteitä tuodaan käytäntöön laadittujen ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme VAASANilla aina tehneet paljon työtä ympäristöasioiden eteen. Nyt Tampereen leipomolla käynnistyneen ympäristöohjelman avulla on tarkoitus havaita hyvät ympäristöä ja myös kustannuksia säästävät käytännöt, joita on mahdollista laajentaa sellaisenaan muihin yksiköihin, laatupäällikkö Heli Sakki kertoo. Konkreettisena esimerkkinä Tampereen leipomossa on muun muassa tarkkailtu biojätteen määrää. Teimme viikon mittaisen seurannan siitä, vastaako arvioitu biojätteen määrä todellisuutta. Tämän jälkeen on tarkoitus pohtia, millä toimenpiteillä biojätteen määrän vähentämiseen voi vaikuttaa entistä tehokkaammin, Sakki selventää. Lisäksi leipomon henkilökunnan keskuudessa on lisätty tietoisuutta ympäristöasioihin liittyen. Tuoteturvallisuus on monen tekijän summa Tuoteturvallisuus on VAA- SANille sydämen asia. Vantaan ja Kuusankosken leipomoissa rakennetaan tuoteturvallisuusjärjestelmää ISO standardin mukaisesti. VAASANin Viron leipomolla, Leiburilla, sekä Kotkan leipomolla, on jo ISO standardin mukainen sertifikaatti ja kokemukset tästä ovat olleet hyviä. Tärkeä osa tuoteturvallisuutta on estää vierasesineiden ja vieraiden aineiden pääsy tuotteisiin. Erilaisten seurantarekisterien lisäksi leipomoihin on hankittu ongelmatilanteita varten sekä metallinpaljastimia että läpivalaisulaitteita. Myös kunnossapitotöiden ohjeistusta on tarkennettu. Näin vierasesineet pystytään minimoimaan jo omassa prosessissa. Allergisoivien raaka-aineiden sekä säilytys että käyttö tehdään niin, että ne eivät pääse sekoittumaan muihin raaka-aineisiin. Siisteys ja puhtaus luovat perustan tuoteturvallisuudelle. Kaikissa VAASANin leipomoissa on käytössä standardisoitu hygieniaindeksi. Siivoussopimuskumppanin ISS:n kanssa etsitään muun muassa uusia tehokkaampia siivousmenetelmiä ja -välineitä. TEKSTI ANNIKA SUOMI TEKSTI SAARA LEHTONEN 5

6 TEKSTI ANNIKA SUOMI KUVA VAASAN OY VAASAN Lapin Rilla on tortillan suomalainen sisko Mutkattomat savukalakääröt 6:lle Tänä syksynä tortillat vaihtuvat suomalaiseen VAASAN Lapin Rilla -rieskaan. Täytettäväksi ja ruoanlaittoon erinomaisesti soveltuva uutuustuote VAASAN Lapin Rilla on yrityksen uusi aluevaltaus, sillä se on paljon enemmän kuin pelkkä leipä. Tuoreleipämarkkina tarvitsee todellisia uutuuksia, jotka tuovat uusia käyttötapoja ja uutta mielenkiintoa koko kategoriaan. Tuoreleipäosastolla on perinteisesti ollut vähän ruuanlaiton raaka-aineina käytettäviä leipätuotteita, joten VAASAN Lapin Rilla tulee tuomaan lisämyyntiä normaalien leipäostosten lisäksi. Positiivista palautetta on tullut siitä, että leipäosastolta saa jatkossa tuoreemman version ruuanlaitossa perinteisesti käytetyistä pitkän säilyvyysajan tuotteista kuten esimerkiksi tortilloista ja hampurilaissämpylöistä. Ero on tavallaan sama kuin pastan ja tuorepastan välillä, ja kotimaisuus on pelkkää plussaa. VAASAN Lapin Rilla tuo aitoa kasvua tuoreleipäkategoriaan, Suomen Tuoreet leipomotuotteet -liiketoiminnan johtaja Juri Jolkkonen sanoo. VAASAN Lapin Rilla on kaupalle myös erinomainen keino kasvattaa koko ostoskorin arvoa: kuluttajat, jotka ostavat rilloja, haluavat taatusti ostaa myös täyteaineksia. Kaupan kannattaakin panostaa VAASAN Lapin Rilla -tuotteen esittelyihin ostoskierron alkuvaiheilla, jotta mahdollisimman moni innostuisi haalimaan ostoskoriinsa kaikkia niitä herkkuja, joilla rillat voi täyttää, Juri jatkaa. Rovaniemellä leivottava VAASAN Lapin Rilla tuo meksikolaisen tortillan suomalaiseen ja lappilaiseen makumaailmaan. Vaikka tuotteen resepti pohjautuukin alkuperäisten VAASAN Lapin rieska -leipien reseptiin, oli tuotekehitys tuotetavoitteideni kanssa melkoisten haasteiden edessä, tuoteryhmäpäällikkö Kati Haapa kertoo. Hän lähettää ison kiitoksen tuotekehittäjä Jorma Ruokoselle sekä koko Rovaniemen leipomon väelle, jotka ovat tehneet kovasti töitä sen eteen, että perinteinen rieska saatiin taipumaan tähän muotoon. Testit povaavat VAASAN Lapin Rillalle menestystä. Ennen lanseera- 6 VAASAN Lapin Rilla -leipää 6 rkl maustamatonta tuorejuustoa 12 isoa salaatinlehteä n. 300 g lämminsavustettua lohta n. 200 g kaalia suikaloituna ripaus suolaa ja sokeria tilkka sitruunamehua mustapippuria Meksikolainen tortilla tuotuna suomalaiseen makumaailmaan. Lisää kaalisuikaleiden joukkoon suola, sokeri sekä sitruunamehu. Sekoita ja anna maustua hetki. Voitele rillat tuorejuustolla ja levitä päälle salaatinlehdet, paloiteltu savulohi sekä kaalisalaatti. Rouhi päälle mustapippuria ja taita rillat kahtia esim. leivinpaperipalan väliin. Herkku on valmis! usta tehdyissä kuluttajatutkimuksissa rilla keräsi kehuja ja herätti aiemmin kokemattoman ostokiinnostuksen. Lähes kaikki testaukseen osallistuneet ostaisivat sitä joko melko varmasti tai varmasti. Tv-mainontaa ja maistatuksia VAASAN Lapin Rilla saa osakseen myös tv-mainontaa. Mainonnan tukena toimii konsulenttikierros, jossa tuotetta maistatetaan täytettynä, sillä ostokiinnostuksen herättäjänä maistattaminen on ylittämätön keino. Reseptejä ja täyttövinkkejä tulee tuotepakkauksen lisäksi erillisenä reseptivihkona, jota konsulentit jakavat maistatuksen ohella. Käyttövinkkejä löytyy myös verkkosivuilta. Kauppa on ottanut VAASAN Lapin Rillan hyvin vastaan, ja tuotteelle on saatu hyvät valikoimatunnukset. Helppo ja mutkaton VAASAN Lapin Rilla on koostumukseltaan perinteistä rieskaa selvästi ohuempi. Se on helppo täyttää ja rullata tai taitella, ja se kestää myös kosteat täytteet samaan tapaan kuin suomalaisille tuttu tortillakin. VAASAN Lapin Rilla on mutkaton ja rento suomalainen ruoanlaittotuote. Kukin voi täyttää rillan haluamallaan tavalla, ja saa siitä mukavan ilta- tai välipalan, Kati vinkkaa. VAASAN Lapin Rilla -uutuuden makumaailmaan istuvat hyvin niin lappihenkiset herkut kuin texmex-täytteetkin. Helppo välipala syntyy lisäämällä väliin vaikka kinkkua, salaattia ja tuorejuustoa. Monikäyttöisen VAASAN Lapin Rilla -leivän voi nauttia kylmänä tai lämpimänä. Tutun tortillamaisen käyttötavan ohella tuote taipuu erinomaisesti myös pizzapohjaksi, lasagnelevyksi tai vaikkapa letun korvikkeeksi. Lisää käyttövinkkejä ja reseptejä löytyy osoitteesta 6

7 Tuoteuutuudet Se hyvänmakuinen rukiinen karppausleipä KOONNUT SAARA LEHTONEN KUVAT VAASAN OY VAASAN TaikaRuis 100 % paahtimeen! VAASAN Minihiilari on nyt myös ruisleivän ystävien saatavilla! Sataprosenttinen rukiinen uutuus, VAASAN Minihiilari Ruis, sisältää 59 prosenttiä vähemmän hiilihydraatteja tavalliseen ruispalaleipään verrattuna, mutta maistuu aidolta ja rehdiltä ruisleivältä. Tuoteperheen muiden jäsenten tavoin VAASAN Minihiilari Ruis on laktoositon, kananmunaton ja runsaskuituinen. VAASAN Karjalanpiirakasta VAASAN Riisipiirakka VAASAN Karjalanpiirakka tunnetaan tästä lähtien nimellä VAASAN Riisipiirakka. Suomalainen perinnetuote karjalanpiirakka on saanut EU:n nimisuojalainsäädännössä erityissuojauksen, eikä näin ollen teollisesti valmistettuja tuotteita voi tarkkojen säädösten vuoksi kutsua karjalanpiirakoiksi. Leivän runsaskuituisuus näkyy nyt kauas Syksyn aikana VAASANin terveellisimpiin tuoretuotteisiin, etunenässä VAASAN TaikaRuis 100 % -leipiin, tulee entistä näkyvämpi runsaskuituinen-merkintä. Merkinnän tarkoituksena on kiinnittää huomio leivän terveellisyyteen ja helpottaa kuidusta kiinnostuneiden kuluttajien ostopäätöksiä. Tuotteiden takapaneeleista löytyy aihetta syventäviä kuitutietoiskuja. Markkinoiden ensimmäinen täysjyväruispaahtoleipä on täällä! VAASAN TaikaRuis 100 % pieni paahtoleipä on pehmeä ja herkullinen kuin vaalea lei- VAASAN lisäaineettomien tuotteiden määrä kasvaa. VAASAN Maalais-, Monivilja-, Rouheviipaleet sekä Pehtoori pä, mutta se on leivottu sataprosenttisesti rukiista. Tämä runsaskuituinen uutuus on taatusti jokaisen terveellistä pientä paahtoleipää etsivän mieleen. Enemmän lisäaineettomia vaihtoehtoja leivotaan syyskuusta alkaen täysin ilman lisäaineita. Myös VAASAN Jyvälimppu saa kylkeensä lisäaineeton-merkin. Alueellisia uutuuksia Muhkeat ja herkulliset Karin Nybergin Kaurasämpylät ihastuttavat tänä syksynä Etelä- ja Länsi-Suomen alueella. Suorakaiteenmuotoiset sämpylät pakataan neljän kappaleen pusseihin. Kaurasämpylät ovat myynnissä Kaakkois-Suomen alueella nimellä Kymen Pakarin Kaurasämpylät. Elopakarin Maalaismuheva on maukas ja herkullinen kokonainen sekaleipä, jonka pyöreää pintaa koristavat kauniit viillot ja jauhotus. Tuote on saatavilla syyskuusta alkaen Itä- Suomen alueella. Kevään uutuustuotteet VAASAN RUISPALAT Luomu ja VAASAN Jälkiuunikauraleipä on otettu markkinoilla hienosti vastaan, ja niiden myynti on käynnistynyt hyvin. Suomen suosituimman VAASAN RUISPALAT -leivän luomuversio VAASAN RUISPALAT Luomu on kiinnostanut kuluttajia laajasti. VAASAN Jälkiuunikauraleipä on taas täysin uutena tuotteena herättänyt kuluttajissa positiivista ihmetystä. Perinteisesti jälkiuunileipä on totuttu näkemään ruisleipänä, ja VAASAN toi sen nyt markkinoille leivottuna ennennäkemättömällä tavalla kaurasta. Miika Helenius, markkinointijohtaja, Tuoreet leipomotuotteet. 7

8 Food Service -tuoteuutuudet KOONNUT SAARA LEHTONEN KUVAT VAASAN OY Kuin isoäidin leipomaa VAASAN Kanelilettipulla on kuin isoäidin tekemä, kotoisa kanelilettipitko. Viime syksynä markkinoille tullut VAASAN Vaniljalettipulla ihastutti ulkonäöllään, joten sen rinnalle tuodaan nyt kanelin makuinen vaihtoehto. VAASAN Kanelilettipulla on sympaattinen ja uudenmuotoinen pikkupulla, joka on olemukseltaan kuin pienikokoinen raesokerilla viimeistelty lettipitko. Suussasulava valkosipulipatonki VAASAN tuo food service -kanavaan herkutteluleipien hittituotteen. VAASAN Valkosipulipatonki on rapsakkakuorinen patonki, joka sisältää runsaasti yrtein maustettua suussa sulavaa valkosipulivoita. Leivässä olevat viillot auttavat leikkaamaan sopivia paloja. Tuote on vähälaktoosinen. Luomua food service -kanavaan VAASAN toi toukokuussa markkinoille ensimmäiset luomutuotteensa. VAASAN KOULUNÄKKI Luomu, VAASAN 100 % Ruis Luomu Hapankorppu sekä VAASAN RUISPALAT Luomu vastasivat kuluttajien toiveisiin luomuleivistä. Luomun kasvavan kysynnän myötä VAASAN tarjoaa myös food service -kanavaan: VAASAN Luomu Ruismax! Kypsä, sulattaen tarjoiluvalmis ja valmiiksi halkaistu palaleipä on helppo ja nopea esivalmistella. Sen säännöllinen muoto helpottaa täytettyjen leipien pakkaamista. Lisäaineeton VAASAN Luomu Ruismax on tuotettu luonnonmukaisin menetelmin viljellyistä raaka-aineista EU-luomulainsäädännön mukaisesti. Jotain pientä kahvin kanssa Rapeat ja lehtevät klassikot VAASAN Pikku Omenaviineri ja VAASAN Pikku Lihapasteija löytyvät nyt pienikokoisina versioina. Tuotteet täydentävät VAASANin pienikokoisten tuotteiden sarjaa, ja ne maistuvat hyvin herkkuna tai välipalana. VAASAN Pikku Omenaviineri ja VAASAN Pikku Lihapasteija sopivat myös maidotonta ruokavaliota noudattaville. VAASAN Pikku Lihapasteija sisältää ainoastaan kotimaista lihaa. VAASAN Fitnessmax tuo puhtia puseroon VAASAN Fitnessmax on runsasproteiininen ja paljon kuituja sisältävä palaleipä, jossa on jopa 60 prosenttia vähemmän hiilihydraatteja tavalliseen vaaleaan sekaleipään verrattuna*. Makua kananmunattomaan leipään antavat pellavan ja auringonkukan siemenet, ja proteiinin lähteenä toimivat vilja, soija ja siemenet. Valmiiksi halkaistusta, sulattaen tarjoiluvalmiista leivästä saa hetkessä maukkaan välipalan. Osana monipuolista ruokavaliota ja terveellisiä elämäntapoja runsaasti proteiinia sisältävä VAASAN Fitnessmax tukee hyvinvointia, edistää lihasten kasvua ja vahvistaa luustoa. Yksi VAASAN Fitnessmax (70 g) sisältää 11 g proteiinia, joka on 22 % proteiinin viitteellisestä päiväsaannista (50 g), perustana kcal:n ruokavalio. *) Lähde: Fineli ( keskimääräisen vaalean sekaleivän hiilihydraattipitoisuus 46,3 g/100 g VAASAN Oy PL 250 (Nuijalantie 13), ESPOO puh

Uutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta

Uutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Uutuudet Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Oy on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voimme tarjota laajempaa valikoimaa, kattavampaa koulutusta

Lisätiedot

D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä!

D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä! TIEDOTE 20.8.2014 D-vitamiinia nyt myös paahtoleivästä ja vaaleasta palaleivästä! VAASANin D-vitamiinia sisältävien leipien valikoima kasvaa. Vuoden 2014 alussa lanseerattu VAASAN RUISPALAT Aurinko D+

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

Kunnon välipala korvaa napostelun

Kunnon välipala korvaa napostelun Puhtia työpäivään tai talvilomalle: Kunnon välipala korvaa napostelun Kunnon välipala on napostelua ja nopeaa sokeritankkausta parempi vaihtoehto, sillä se säätää verensokerin sopivalle tasolle, parantaa

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2016 UUTUUS! Kaikkien rakastama OMAR nyt munkkina! Lyömätön makuyhdistelmä: klassikkobrändi ja ainutlaatuisen pehmeä munkki Loisti makutestissä Suomen suosituimman

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT UUTUUSTUOTTEET PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT Aito karjalanpiirakka 4337 100 x 65 g Kypsäpakaste 6 10 220ºC Höyrytä. Voitele lämpimällä voisulalla. Jäisen tuotteen mitat: pituus 130 mm, leveys 80 mm, korkeus

Lisätiedot

Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet Maaliskuu syyskuu 2018

Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet Maaliskuu syyskuu 2018 Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet aaliskuu syyskuu 2018 Kotiuunin auttaa saimaannorppaa! Sesongissa aurinko, juhlat ja rakastetut herkuttelutuotteet Odotettu uutuus koko riisipiirakkakategoriaan! Joutsenon

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Makeaa ja suolaista jokaiseen päivään! Menestyksesi reseptit Touko-elokuu 2014 Klassinen katkarapuleipä! Fazer Puikula Skagen (8 avoleipää) 4 kpl Fazer Puikula Rukiinen herkku 100 g ranskankermaa 60 g

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU Leivonnaispakasteet Laadukkaita ja helppokäyttöisiä 75033 Leipurin Pizzanen kinkku-meetwursti LT-Tukun Leivonnaispakasteista löytyy laadukkaita ja helppokäyttöisiä tuotteita suolaisista makeisiin. Pienellä

Lisätiedot

UUTUUS MaalaisCiabatta

UUTUUS MaalaisCiabatta UUTUUS MaalaisCiabatta Myllyn Paras Vierasvara -sarjaan on tullut toinen leipätuote kesäksi tulleen Ruis-Valkosipulipatongin rinnalle, MaalaisCiabatta. Uutuusleivillä loihdit kätevästi ja nopeasti tuoretta

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Gourmet-näkkileivät. Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät

Gourmet-näkkileivät. Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät Gourmet-näkkileivät Trendikkäät ja terveelliset Gourmet-näkkileivät Premium-näkkileivistä on tullut varsin trendikäs ilmiö meillä ja maailmalla. Ennen kaikkea nostetta on entistä terveellisemmille, runsaasti

Lisätiedot

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa

Tuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa 1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii

Lisätiedot

Fazer Leipomoiden kesän uutuudet: Nyt herkutellaan street foodilla

Fazer Leipomoiden kesän uutuudet: Nyt herkutellaan street foodilla Tiedote Vapaa julkaistavaksi 29.4.2019 Fazer Leipomoiden kesän uutuudet: Nyt herkutellaan street foodilla Fazer Leipomoiden kesän uutuudet kohdistavat katseet jo letkeisiin lomapäiviin. Pääruokana toimii

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Tero Hirvi Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä Tärkeää

Lisätiedot

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti

PRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu Saksassa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

VAASAN Yritysvastuuohjelma. Uusia tuulia VAASANin kuivaleipiin. käyntiin. Tuoteuutuuksia Ehdota vuoden kahvilan työntekijää

VAASAN Yritysvastuuohjelma. Uusia tuulia VAASANin kuivaleipiin. käyntiin. Tuoteuutuuksia Ehdota vuoden kahvilan työntekijää 3 2011 VAASAN Oy:n sidosryhmälehti VAASAN Yritysvastuuohjelma käyntiin Uusia tuulia VAASANin kuivaleipiin Tuoteuutuuksia Ehdota vuoden kahvilan työntekijää Pääkirjoitus Syksyinen tervehdys VAASAN Oy:stä!

Lisätiedot

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA

TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA TAIKINA- LEIVONNAN TAIKAA Tuoreita ideoita tarjontaan JÄTÄ OMA KÄDEN- JÄLKESI Houkuttele asiakkaat tuoreen leivän tuoksulla ja omalla erottuvalla tyylilläsi VAASAN taikinaleivontatuotteiden avulla kuka

Lisätiedot

www.europicnic.fi DELICATO

www.europicnic.fi DELICATO www.europicnic.fi DELICATO DELICATO-KAKUT Manteli-toffeekakku 282 Uudet suosikkikakut Delicatolta 5 x 800 g Leikkaamaton, kakusta saadaan noin 12 palaa. Mantelikakku on klassikko, joka tunnetaan Pohjoismaissa

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2017 Kasvisvaihtoehto Fazer HUIKO trendikäs ja terveellinen välipala Terveellisempi vaihtoehto vitriiniin ja kokoustarjoiluun Runsas kasvistäyte Täytteinä

Lisätiedot

Odotettu uutuus kalamarkkinaan

Odotettu uutuus kalamarkkinaan Huhtikuu - elokuu 2011 Odotettu uutuus kalamarkkinaan Findus tuoretta pakkasesta Uusi kevyempi tapa syödä paneerattua kalaa Kevyeksi paneroitu kalafilee 320 g Finduksen ensimmäinen kevyesti paneroitu kalatuote!

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Lasse Katavisto Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä

Lisätiedot

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri Moilas Oy Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri. Moilas Oy Perustettu 1955 Perheyritys kolmannessa polvessa Yhtiöittäminen ja sukupolvenvaihdos 1.1.2006:

Lisätiedot

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA BLOGIRINKI MEDIA KOKOAA BLOGIT YHDEKSI KANAVAKSI Blogirinki Media kokoaa maan parhaat itsenäiset blogit yhdeksi markkinointikanavaksi > Blogirinki

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET

TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET 1 Kasvisten aatelia Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, jolle tärkeitä arvoja ovat tuoreus, terveys, lähellä tuotettu ruoka ja

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Toukokuu elokuu 2017 FAZER PULLAKLASSIKOILLA! Fazer Dallaspulla, Voisilmäpulla ja Korvapuusti ovat kesäisen kahvihetken klassikkoja. Asettele lämpöiset pullat houkuttelevasti

Lisätiedot

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen SYDÄNTÄ keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen Kolesterolia kannattaa ALENTAA AKTIIVISESTI Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2016 Hyvän olon puolesta! Hyvinvoinnista tulee koko ajan keskeisempi osa elämää, kaikille ihmisille. Erityisesti hyvinvoinnin ylläpito ruokavalion tasapainottamisen

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Bake my day. Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat

Bake my day. Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat Bake my day Tammi-huhtikuu 2016 Uutuudet ja ideat Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Food Service on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voisimme tarjota sinulle entistä enemmän: laajempaa

Lisätiedot

Helppoa ja monikäyttöistä. Paljon makua pienessä palassa. Sinihomejuustoviipale 21g Sinihomejuustokuutio 1 g

Helppoa ja monikäyttöistä. Paljon makua pienessä palassa. Sinihomejuustoviipale 21g Sinihomejuustokuutio 1 g SYKSY 2013 UUTUUSTUOTTEET SINIHOMEJUUSTOT Helppoa ja monikäyttöistä Valmiit sinihomejuustoviipaleet ovat todella monikäyttöisiä. Ne soveltuvat hyvin juustotarjottimelle, patonkien ja sämpylöiden väliin

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön PRETZELIT Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu ssa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

Leipomot ja viljateollisuus

Leipomot ja viljateollisuus Leipomot ja viljateollisuus Elintarvikelainsäädäntö Anna Juutilainen, Johanna Ojasti, Kaarina Penttinen Viranomaisia www.elintarvikevirasto.fi Valvovia viranomaisia Ministeriöt vastaavat kukin omalta osaltaan

Lisätiedot

Syyskuu - joulukuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Syyskuu - joulukuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta Syyskuu - joulukuu 2013 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Kalatuoteryhm Paneroitu kala Paneroitujen kalojemme pakkausdesign muuttuu. Uusi resepti Sitruunaleikkeet 10 x 370g Sitruunaleikkeen kalaraaka-aine

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

Uutisjyviä. VAASAN muuttaa leipämarkkinat. Marjaisa leipäuutuus: VAASAN RUISPALAT Karpalo. VAASAN Oy:n sidosryhmälehti 1/2011

Uutisjyviä. VAASAN muuttaa leipämarkkinat. Marjaisa leipäuutuus: VAASAN RUISPALAT Karpalo. VAASAN Oy:n sidosryhmälehti 1/2011 Uutisjyviä VAASAN Oy:n sidosryhmälehti 1/2011 VAASAN muuttaa leipämarkkinat Marjaisa leipäuutuus: VAASAN RUISPALAT Karpalo VAASAN muuttaa leipämarkkinat Näin uudistus näkyy pakkauksissa Maaliskuu merkitsee

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

KALASTA. Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn. Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys

KALASTA. Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn. Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys KALASTA Ruodot Graavaus Savustus Suolaus Grillaus Säilytys Hätälän parhaat vinkit kalankäsittelyyn Sisäsivuilta löydät QR-koodit opastusvideoihin! Säilytys KALAN SÄILYVYYS Kala on herkästi pilaantuva elintarvike.

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita

UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita SAUNAILLAN SUOSIKKI JA ALKUPALOJEN KUNKKU! Mini maistuu MUHKEALTA Minihampurilaiset sopivat TUOTE 100% KOOSSA erinomaisesti moniin erilaisiin tilanteisiin:

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2014 UUTUUS Fazer Vanilja-kardemummapulla 60 x 80 g Kaivattua vaihtelua pullavalikoimaan Runsaasti vaniljaa ja perinteistä kardemummaa Vanilja-kardemummapullassa

Lisätiedot

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009 Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 Leipätiedotus ja kouluruokailu 2002 alkaen Nauti vapaasti viljasta I- II 2002-2007 Uusia tapoja lisätä nuorten viljatuotteiden kulutusta

Lisätiedot

Syyskuu - joulukuu 2012. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Syyskuu - joulukuu 2012. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta Syyskuu - joulukuu 2012 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Finduksen mikroateriavalikoima uudistuu Pippuripihvi Pippuripihvi (nauta-sika), perunagratiinia, porkkanoita, romanopapuja ja ylellistä

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

LEIPÄ ELINTARVIKKEENA

LEIPÄ ELINTARVIKKEENA LEIPÄ ELINTARVIKKEENA LEIPÄ Leipä on osa päivittäistä ruokavaliota Täysjyväleivästä saa runsaasti kuitua ja energiaa päivään Suomalaisten ruokaleivän kulutus oli vuonna 2014 n. 40 kg/hlö. (lähteet: Leipätiedotuksen

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011

LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011 LEIPURIN LEIVONNAIS- PAKASTE- KUVASTO 2011 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02631 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Laktoositon Maidoton Kananmunaton Sokeriton

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä!

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Ruoka tuo leivän moneen pöytään Merkittävä työnantaja Suomessa elintarviketeollisuus on suurin kulutustavaroiden valmistaja neljänneksi suurin teollisuudenala ja

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016 LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 206 KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu alentavan veren

Lisätiedot

Perinteet ja innovatiivisuus leivotaan samaan pakettiin

Perinteet ja innovatiivisuus leivotaan samaan pakettiin Perinteet ja innovatiivisuus leivotaan samaan pakettiin Pielispakari Oy Tuotteiden valmistus perinteistä käsityötä Panostus raaka aineiden, toimintatapojen ja pakkausten laatuun ja turvallisuuteen Sertifioitu

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

www.europicnic.fi DELICATO-LEIVOKSET

www.europicnic.fi DELICATO-LEIVOKSET www.europicnic.fi DELICATO-LEIVOKSET Punssirulla Punssirullan mehevä täyte on maustettu arrakilla, hasselpähkinöillä ja kookoksella. Täytettä ympäröi vihreä marsi paanikuorrutus, joka on kastettu suklaaseen.

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Kokataan kesäherkkuja!

Kokataan kesäherkkuja! Kokataan kesäherkkuja! Kesäkeittiön maukkaimmat reseptit syntyvät sydäntä hellivistä kasviöljyistä MAKUA ÖLJYILLÄ! Uudet Keiju Makuöljyt ruoanlaittoon ja leivontaan. 3 suosikkimakua: rosmariini, valkosipuli

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2017 Uutuus! Fazer Juuresleipä Ruis Bataatti & Tomaatti 80 x 60 g Innovatiivinen uutuus pakastevalikoimaan Vähemmän jauhoja, enemmän kasviksia 1/3 jauhoista on korvattu

Lisätiedot

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä!

Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Elintarviketeollisuus maistuvaa työtä! Ruoka tuo leivän moneen pöytään Merkittävä työnantaja Suomessa elintarviketeollisuus on suurin kulutustavaroiden valmistaja neljänneksi suurin teollisuudenala ja

Lisätiedot

Huhtikuu - elokuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta

Huhtikuu - elokuu 2013. Findus-uutuudet. Findus tuoretta pakkasesta Huhtikuu - elokuu 2013 Findus-uutuudet Findus tuoretta pakkasesta Olemme valinneet lihalle ja kalalle parhaiten sopivat vihannekset Espanjalaiset Paistovihannekset Lihalle Valmistusaika alle 10 min!.3a0e0@-bbabeb.

Lisätiedot

Kotitehtävän tarkastus

Kotitehtävän tarkastus Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA ROHKEASTI SUOMALAINEN Luumäellä Saparokujan päässä perinteisellä maatilalla on harjoitettu maataloutta jo vuodesta 1721. Jo silloin oli tilan isännällä

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

Terhi Latvala, Erikoistutkija, MMT MTT Taloustutkimus

Terhi Latvala, Erikoistutkija, MMT MTT Taloustutkimus Terhi Latvala, Erikoistutkija, MMT MTT Taloustutkimus Esityksen pääteemat Vastuullinen ruokajärjestelmä Keinoja vastuullisiin valintoihin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 10.4.2014 2 Vastuullinen

Lisätiedot

Leipomotuotteet. Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016

Leipomotuotteet. Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016 Leipomotuotteet Fazer Leipomot Helmikuu Huhtikuu 2016 Pakasteet Tammikuu Huhtikuu 2016 Fazer Leipomot siirtyy jodioituun suolaan Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittaa jodioidun suolan käyttöä elintarviketeollisuudessa,

Lisätiedot

Kespro / Kesko. Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN

Kespro / Kesko. Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN KESPRO - KESKO Kespro / Kesko AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan

Lisätiedot

GLUTEENITTOMAT TUOTTEET

GLUTEENITTOMAT TUOTTEET GLUTEENITTOMAT TUOTTEET GLUTEENITTOMAT TUOTTEET eivät sisällä vehnää, ohraa eikä ruista. Ne saavat sisältää prosessoitua vehnätärkkelystä ja puhdasta kauraa. LUONTAISESTI GLUTEENITTOMAT TUOTTEET eivät

Lisätiedot

Opas kauppiaille, myymäläpäälliköille ja muille ruokakaupan ammattilaisille. Hyvä kauppa! GLUTEENITTOMAT TUOTTEET KAUPASSA

Opas kauppiaille, myymäläpäälliköille ja muille ruokakaupan ammattilaisille. Hyvä kauppa! GLUTEENITTOMAT TUOTTEET KAUPASSA Opas kauppiaille, myymäläpäälliköille ja muille ruokakaupan ammattilaisille Hyvä kauppa! GLUTEENITTOMAT TUOTTEET KAUPASSA 1 Ruokakauppa on keliaakikon apteekki Tutkimusten mukaan jopa 2 % väestöstämme

Lisätiedot

Lataa Leivo arkeen ja juhlaan - Annika Rogneby. Lataa

Lataa Leivo arkeen ja juhlaan - Annika Rogneby. Lataa Lataa Leivo arkeen ja juhlaan - Annika Rogneby Lataa Kirjailija: Annika Rogneby ISBN: 9789522205346 Sivumäärä: 199 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.25 Mb Leivo ilman sokeria ja vehnäjauhoja!leipiä, leivonnaisia

Lisätiedot

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA

PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA LOHIFILEESTÄ PARHAAT PALAT ILMAN KALAN RUSKEAA LIHASTA! Chipsters lohiviipaleet ovat ruodottomia ja niissä on mukana vain

Lisätiedot

Myyntikuvasto. Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Isoäidin Suklaakeksit. Koulu / Seura. Myyntikampanjan tarkoitus.

Myyntikuvasto. Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Isoäidin Suklaakeksit. Koulu / Seura. Myyntikampanjan tarkoitus. Koulu / Seura Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Myyntikuvasto Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja hedelmätoffeita.

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Miten jalostaja vastaa kysyntään ja hallituksen asettamiin tavoitteisiin? Timo Marttinen Kruunu Herkku Esityksen sisältö Kruunu Herkku Kysyntään vastaaminen Hallituksen

Lisätiedot

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa.

BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. BioCare Finland Oy tukee TPS juniorijääkiekko RY:n ja heidän sateenvarjoseurojen varainhankintaa. Koko perhe myymään hienoja BioCaren terveystuotteita ja tienaamaan rahaa junioreiden toimintaan! Kampanja

Lisätiedot

EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto

EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto TONNIKALAT oliiviöljyssä Tonnikalamme ovat maukkainta tonnikalan osaa eli sisäfileetä ja käyttämämme laadukas oliiviöljy huolella valittua. Calvo tarjoaa herkullisen

Lisätiedot

111858 ISOMITTA PAISTINKASTIKE 2 X 810 g Campbell Soup Finland Oy. 111806 ISOMITTA KANAKASTIKEPOHJA 3,71 kg Campbell Soup Finland Oy ISOMITTA

111858 ISOMITTA PAISTINKASTIKE 2 X 810 g Campbell Soup Finland Oy. 111806 ISOMITTA KANAKASTIKEPOHJA 3,71 kg Campbell Soup Finland Oy ISOMITTA TEKSTI JA KUVAUSJÄRJESTELYT MARI HEIKURA KUVAT KRISTIAN AHLROTH Kastikkeestaan kokki tunnetaan Hyvä kastike viimeistelee ruuan, ja mikä tahansa raaka-aine hyötyy oikein valitusta ja hyvin tehdystä kastikkeesta.

Lisätiedot

Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN

Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN ME-GROUP AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan muffinssin klassikkoja

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry. Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen

Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry. Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen RUOAN JA LIHAN VALINTAPERUSTEET LUOMULIHA SIIPIKARJA BROILERI JA KALKKUNA

Lisätiedot

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods

Lisätiedot

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin

Kastike houkuttelee ruoan maut esiin Kastike houkuttelee ruoan maut esiin 28 TEEMA NOVA 5 2011 Tärkeä osa ateriaa on kastike, jota tarjotaan erilaisten lisäkkeiden kera sellaisenaan tai käytetään mm. laatikko-, pata-, muhennos- tai keittoruokien

Lisätiedot

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.

Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot