Energiaa iltapäivään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Energiaa iltapäivään"

Transkriptio

1 Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:37

2 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi syö luonnostaan vain pieniä annoksia, joten välipalojen avulla hän jaksaa seuraavaan pääateriaan paremmin ilman kiukuttelua ja ärtyisyyttä. Välipalat tuovat hyvää oloa ja samalla myös rytmittävät lapsen päivää. Terveellisen ruokavalion omaksuminen jo lapsena ennaltaehkäisee tehokkaimmin aikuisiän terveysongelmia. Välipalojen laatu on yhtä tärkeää kuin pääaterioiden koostumus. Monipuolisen välipalan saa, kun sen kokoaa yhdistelemällä viljaruoan, maitoruoan ja kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Tämä välipalaohjevihkonen on tehty perheiden avuksi, jotta heidän olisi helppo valmistaa välipaloja terveyttä edistävin perustein. Vihkonen on tehty opinnäytetyönä syksyllä 2005 Jyväskylän ammattikorkeakoulussa yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Dehkon 2D-hankkeen ravitsemusterapeutti Heli Koiviston kanssa. Sisältö Hedelmäinen kerroshyvä 4 Juotava jukurttiherkku 5 Omenainen uunipuuro 6 Pikapitsa 7 Ruissandwich 8 Täytetty teeleipä 9 Tonnikalawrap 10 Puolukkarieskat 11 Välipalojen ravintosisällöt 12 Maistuvia hetkiä välipalojen parissa! Anna Lamminmäki Mari Maljonen 2 3 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:40

3 Hedelmäinen kerroshyvä (yhdelle) Nauti hedelmäinen kerroshyvä kasvistikkujen ja puolukkarieskan kera! 1 dl maitorahkaa 2 rkl appelsiinimehua 1 tl sokeria 3/4 dl mysliä 1 dl hedelmiä: banaania, omenaa, appelsiinia 1. Mittaa maitorahka ja sokeri kulhoon ja lisää joukkoon mehu. Sekoita tasaiseksi. 2. Kuori ja pilko hedelmät sopiviksi suupaloiksi. 3. Annostele lasiin tai jälkiruokakulhoon vuorotellen rahkaseosta, mysliä ja hedelmiä. Juotava jukurttiherkku (yhdelle) Nauti jukurttiherkku kasvistikkujen ja puolukkarieskan kanssa! Kasvistikut Pieni pala porkkanaa Pieni pala kurkkua Pieni pala paprikaa 0,5 dl rasvatonta maitoa 1 dl vaniljajukurttia 2,5 dl mustikoita, mansikoita ja vadelmia 1,5 rkl kauraleseitä 1. Kuori porkkana ja poista paprikasta siemenet. 2. Pilko kaikki kasvikset tikuiksi. 1. Mittaa kaikki aineet kulhoon. 2. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi juomaksi. 3. Kaada juoma lasiin ja nauti kasvistikkujen kanssa. 4 5 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:41

4 Nauti uunipuuro mandariinin ja maidon kera! Omenainen uunipuuro (neljälle) 7dl vettä 1 dl puuroriisiä 1 omena ¼ dl sokeria 1 tl margariinia Juo pitsan seurana maitoa ja syö jälkiruoaksi omena! Vinkki! Voit käyttää pitsan pohjana myös ruisleipää! Pikapitsa (yhdelle) 1 pieni rieska 1 tl tomaattipyreetä tai ketsuppia 1 ½ viipaletta kalkkunaleikettä puolikas ananasrengas 1 viipale tomaattia 1 viipale juustoa ripaus oreganoa 1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 2. Pilko omena pieniksi kuutioiksi. 3. Voitele uunivuoka margariinilla ja mittaa kaikki aineet vuokaan, sekoita hieman. 4. Kypsennä puuroa uunissa noin 1 ½ tuntia kunnes neste on imeytynyt kokonaan. 5. Nauti maidon ja kaneli-sokerin kanssa. 1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 2. Suikaloi kalkkunaviipaleet, pilko tomaattiviipale kuutioiksi ja pilko ananas paloiksi. 3. Pilko juustoviipale pieniksi palasiksi. 4. Aseta rieska uunipellille leivinpaperin päälle tai lautaselle. 5. Sivele rieska tomaattipyreellä tai ketsupilla. 6. Ripottele rieskan päälle hieman oreganoa, kalkkunapalat, tomaattikuutiot, ananaspalat ja juustoa. 7. Paista pizzaa uunissa 10 minuuttia tai mikrossa 2 minuuttia. 6 7 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:42

5 Teeleivät (8:lle) 2 dl vehnäjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 1 dl ruishiutaleita 2 tl leivinjauhetta 1/4 tl suolaa 2 rkl öljyä 2 dl maitoa 1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. 2. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, hiutaleet, suola ja leivinjauhe. 3. Lisää jauhoseokseen maito ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi. 4. Jaa taikina kahdeksi teeleiväksi leivinpaperille. 5. Taputtele teeleivät tasaisiksi ympyröiksi jauhoisilla sormilla. 6. Paista noin 15 minuuttia uunin keskitasossa. 8 Täyte yhdelle: Nauti täytetyt teeleivät kasvistikkujen ja maidon kanssa! Voit vaihtaa kinkun myös juustoviipaleeseen! ½ tl kasvimargariinia 1 salaatinlehti 1 viipale keittokinkkua 1 viipale tomaattia 2 viipaletta kurkkua 1. Leikkaa teeleivästä viipale ja sivele se kasvirasvalevitteellä. 2. Laita leivälle salaatinlehti, kinkkuviipale sekä tomaatti- ja kurkkuviipale. Ruissandwich (kahdelle) 2 viipaletta vähäsuolaista ruisleipää 1 jauhelihapihvi 1 ananasrengas 2 siivua tomaattia 1 salaatinlehti 1 ½ rkl tuorejuuston tyyppistä kasvirasvalevitettä 2 tl ananasmehua 1. Viipaloi tomaatti. 2. Sekoita kasvirasvatuorejuusto ja ananasmehu. 3. Lämmitä jauhelihapihvi mikroaaltouunissa. 4. Lämmitä mikrossa tai paahtimessa kaksi viipaletta ruisleipää ja sivele ne kastikkeella. 5.Aseta toiselle leivälle salaatinlehti ja sen päälle jauhelihapihvi, ananasrengas ja tomaattisiivut. 6. Lopuksi laita toinen leipä kanneksi. Jauhelihapihvit, 6 kpl 250g naudan vähärasvaista jauhelihaa ½ dl korppujauhoja 1 dl vettä 1 pieni kananmuna ½ tl sipulijauhetta ½ tl pitsamaustetta ½ tl suolaa 1. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 2. Sekoita vesi ja korppujauho kulhossa. 3. Lisää kulhoon mausteet, kananmuna ja jauheliha 4. Sekoita taikinaa kunnes se on tasaista. 5. Jaa taikina 6 yhtä suureen osaan ja pyörittele ne pyöryköiksi. 6. Pane pyörykät uunipellille ja taputtele ne ohuiksi pihveiksi. 7. Kypsennä uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia. 9 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:43

6 Tonnikalawrap (kahdelle) Puolukkarieskat, 8 kpl 1 tortillalettu Täyte: 1 salaatinlehti 1 rkl paprikaa 1 rkl kurkkua 3/4 dl maissia 3 rkl säilyketonnikalaa (vedessä) 1 rkl tuorejuuston tyyppistä kasvirasvalevitettä 1 ½ dl vehnäjauhoja 1 ½ dl ruisleseitä 1 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 1 ½ dl puolukoita 2 ½ maustamatonta jukurttia 2 rkl öljyä 2 rkl siirappia Vinkki! Voit sekoittaa täytteen jo edellisenä iltana ja pilkkoa kasvikset valmiiksi seuraavan päivän välipalaa varten! Nauti wrap maitolasillisen kanssa ja syö jälkiruoaksi mandariini! 1. Sekoita kulhossa tonnikala, maissi ja kasvirasvatuorejuusto. 2. Pese ja kuutioi paprika ja kurkku. 3. Aseta tortillaletun keskelle salaatinlehti ja lusikoi tonnikalatahna sen päälle. 4. Ripottele päälle kurkku- ja paprikakuutiot. 5. Rullaa lettu ja leikkaa keskeltä kahtia. 1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen 2. Sekoita kuivat aineet eli jauhot, ruisleseet, suola ja leivinjauhe keskenään. 3. Lisää joukkoon jukurtti, siirappi ja öljy ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. 4. Lisää viimeisenä puolukat ja kääntele ne varovasti taikinan joukkoon. 5. Ota taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille uunipellille ja taputtele lusikan selällä litteiksi. 6. Paista noin 15 minuuttia 225 asteisen uunin keskitasolla, kunnes pinta saa kauniin värin Energiaa iltapa iva a n.indd :46:44

7 Välipalojen ravintosisällöt Välipalakokonaisuuksien ravintosisältö henkeä kohti Energia kcal Rasva g Tyydyttynyt rasva g Suola g/annos Hedelmäinen kerroshyvä+ Kasvistikut + Rieska Juotava jukurtti + Kasvistikut + Rieska Omenainen uunipuuro+ Rasvaton maito+ Mandariini Pikapitsa+ Omena+ Rasvaton maito Ruissandwich+ Mandariini+ Mehu Täytetty teeleipä+ Omena+ Rasvaton maito Wrap+ Banaani+ Rasvaton maito 286 6,3 1,1 0, ,3 1,0 0, ,5 0, ,1 0,1 0, ,7 1,2 0, ,9 1,2 0, ,1 1,1 0,7 Energiaa iltapa iva a n.indd :46:45

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1

Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1 Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1 SAATESANAT Välipalat ovat tärkeitä energian lähteitä. Koululaiset ovat koulun jälkeen väsyneitä ja nälkäisiä. Tämä voi johtaa

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

Porkkana - teeleipä (1. palkinto)

Porkkana - teeleipä (1. palkinto) Teeleipäreseptit Porkkana - teeleipä (1. palkinto) 1 ½ dl pikakaurahiutaleita 1 ½ dl hiivaleipäjauhoja 1 dl keitettyjä porkkanoita soseutettuna 1 tl leivinjauhetta ¾ dl rypsiöljyä 1½ dl maitoa Sekoita

Lisätiedot

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015 ~ Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) v A u Kahvipoydan kevyemmat herkut 2 (7) SAVUKALA-PINAAmPIIRAI(I

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Syksy 2013

KOKKIKERHO. reseptivihko Syksy 2013 KOKKIKERHO reseptivihko Syksy 2013 Kokkikerhon reseptit Nakkipiilot 4 Mokkapalat 5 Feta-pastasalaatti 6 Rocky road ja riisisuklaa 7 Lihapullat, feta-kasvispyörykät ja perunamuusi 9 Muffinssit 11 Herkkuleivät

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014 KOKKIKERHO reseptivihko Kevät 2014 Kokkikerhon reseptit Pizza ja pirtelö 4 Browniet jäätelön kera 6 Pestopasta 7 laskiaispulla ja kaakao 8 kalakeitto ja suklaabanaanirahka 10 Dippikasvikset ja suklaakääretorttu

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun!

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! MIKÄ ON KELIAKIA? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, rukiin ja ohran gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Keliakian hoitona on jatkuva gluteeniton ruokavalio:

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus Kaffit & Trahteerit KOKOUSTARJOILURESEPTIT Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus SAATESANAT Kokoukset, koulutukset ja kahvitauot ovat osa työpaikkojen arkipäivää. Askeleita

Lisätiedot

Her ku lliset aamiaiset

Her ku lliset aamiaiset Her ku lliset aamiaiset Uu s ia tu u lia Tuulia Talvio Her ku lliset aamiaiset Olen ehdottomasti sitä mieltä, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Aamupala on itselleni välttämättömyys, mutta myös

Lisätiedot

Syö Luonnosta Sinulle marjoja 2 dl joka päivä! Helppoja välipalaohjeita marjoista Tyrni (Hippophaë rhamnoides) MAANANTAI Pihlaja (Sorbus aucuparia) TIISTAI Mustikka (Vaccinium myrtillus) KESKIVIIKKO Puolukka

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

UUTUUS MaalaisCiabatta

UUTUUS MaalaisCiabatta UUTUUS MaalaisCiabatta Myllyn Paras Vierasvara -sarjaan on tullut toinen leipätuote kesäksi tulleen Ruis-Valkosipulipatongin rinnalle, MaalaisCiabatta. Uutuusleivillä loihdit kätevästi ja nopeasti tuoretta

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

Hyvän Olon Eväät. - kotona ja kaverin kanssa kokaten

Hyvän Olon Eväät. - kotona ja kaverin kanssa kokaten Hyvän Olon Eväät - kotona ja kaverin kanssa kokaten Iina Törnqvist, Tanja Tilles-Tirkkonen, Outi Nuutinen, Leila Karhunen Itä-Suomen yliopisto 2014 Näillä ruokaohjeilla voit kokailla itse tai kaverin kanssa!

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2014 UUTUUS Fazer Vanilja-kardemummapulla 60 x 80 g Kaivattua vaihtelua pullavalikoimaan Runsaasti vaniljaa ja perinteistä kardemummaa Vanilja-kardemummapullassa

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE

RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE Leila Paloharju RUOKA- JA LEIVONTAOHJEITA ALLERGISILLE MM. KANANMUNA, TOMAATTI, PÄHKINÄ, SUKLAA, KALA JA LAKTOOSI ALLERGISILLE Sisällysluettelo LEIVONTAOHJEITA 4 VÄLIPALA PIZZAT 4 PIZZA 4 TORTILLAT 5 JUUSTOSARVET

Lisätiedot

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Paistettukala Valmistusohje

Paistettukala Valmistusohje V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus

Lisätiedot

RASVA SUOLA SOKERI NÄYTTELY

RASVA SUOLA SOKERI NÄYTTELY RASVA SUOLA SOKERI NÄYTTELY Ylä-Savon terveysliikunta ja ravitsemus hanke Ravitsemusterapeutti Teija Hyppönen Rasva ja suola ENINTÄÄN 5 g PÄIVÄSSÄ SUOLAN SAANTI NYKYISIN (FINRAVINTO 2002) MIEHET 10 G /

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI 11 X MUUSI Herkutellaan hedelmillä Tuhtia talviruokaa yhteishyvä.fi Pekonilihapullat Pestolihapullat Omena-inkiväärilihapullat Chililihapullat 2 YHTEISHYVÄ YHTEISHYVÄ RUOKA

Lisätiedot

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi

LOKAKUU 2013. Mehevät lämpimäiset. Kaalia aterialle. 4 makua. jauhelihasta. Kokataan kanaa Linnapaisti. yhteishyvä.fi LOKAKUU 2013 Kaalia aterialle 4 makua jauhelihasta Mehevät lämpimäiset Kokataan kanaa Linnapaisti yhteishyvä.fi Kokataan kanaa Välimerellinen kanavuoka 4 broilerin fileepihviä 2 rkl öljyä 1 sitruunan raastettu

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen. Copyright Tampereen Ateria

Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen. Copyright Tampereen Ateria Ruokailoa päiväkotien arkeen! Vinkkejä rentoon ruokakasvatukseen Copyright Tampereen Ateria TERVETULOA SAPEREN PARIIN Hyvä varhaiskasvatuksen ammattilainen Sapere on ruokakasvatusmenetelmä, jossa lapset

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

Aina on aihetta leipoa kakku!!

Aina on aihetta leipoa kakku!! Aina on aihetta leipoa kakku!! Innostavimmat kakkuideat Kevät tuo tullessaan monta iloista juhlaa ja aurinkoista päivää, jotka kutsuvat kakunpaistopuuhiin. Dr. Oetker Leivonta- ja koristelutuotteilla

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

MVnet :: Ruokareseptit Päivitetty: 05.07.2006

MVnet :: Ruokareseptit Päivitetty: 05.07.2006 1 MVnet :: Ruokareseptit Päivitetty: 05.07.2006 Sisällysluettelo 1) ETIKKAPUNAJUURET (ÄMPÄRILLINEN)...2 2) HILLOMUNKIT...2 3) KAURARYYNI-OMENAPAISTOS...3 4) KUKKAKAALIMUHENNOS...3 5) KURKKUSALAATTI...4

Lisätiedot

kaiken maistumaan paremmalta!

kaiken maistumaan paremmalta! Piparimix 1 Aikakausmedia 2012 Ulkoasu ja taitto: Outi Sonkamuotka Paino: Libris Oy Yhteistyö saa kaiken maistumaan paremmalta! 2 Kiitos Anna, Apu, Glorian ruoka&viini, KOTI, Kotiliesi, Koti ja keittiö,

Lisätiedot

Paitsi että kermakakkujuhlat ovat käsillä, piknikillä dippaillaan ja pirtelöstä nautitaan. Onneksi voi ihan huoletta olla intona kesään!

Paitsi että kermakakkujuhlat ovat käsillä, piknikillä dippaillaan ja pirtelöstä nautitaan. Onneksi voi ihan huoletta olla intona kesään! Intona kesään Kesä ja kermakakku. Viileä aamuviili mökin portailla, pirtelö kuuman päivän viilennykseksi. Voi, mikä herkkujen kesä paitsi jos sattuu olemaan maidolle allerginen. Hetkinen. Siis maidolle

Lisätiedot

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Välipala on kunnon pala Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Reija Männikkö TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti 27.4.2014 Leppävirta TAVOITTEENA kunnon ruoka on yksi osa liikunnallista elämäntapaa

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

Reipas rapuleipä. Tarvitset:

Reipas rapuleipä. Tarvitset: Reipas rapuleipä 4 kpl Pågen JättiRanskaa 150 g katkarapuja, sulatettuna jääkaapissa 3 rkl majoneesia 1 tl sinappia 2 rkl hienonnettua tilliä 1 rkl hienonnettua ruohosipulia tilkka sitruunamehua mustapippuria

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

TIETOA. maanantai. Hyvässä välipalassa on hitaita hiilihydraatteja. 250 kcal 6 g rasvaa ja 2 sokeripalaa. 2570 kcal 66 g rasvaa ja 140 sokeripalaa

TIETOA. maanantai. Hyvässä välipalassa on hitaita hiilihydraatteja. 250 kcal 6 g rasvaa ja 2 sokeripalaa. 2570 kcal 66 g rasvaa ja 140 sokeripalaa maanantai EVÄSLEIPÄ 2 täysjyväleipää margariinia Valitse täytteet makusi mukaan: juusto lihaleikkele kananmuna maksapasteija tomaatti kurkku salaatinlehti retiisi paprika porkkanaraaste sipuli omena kananmuna

Lisätiedot

HELPPO Hirvipata ( 4:lle )

HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) Aika: 1 1/2-2 tuntia 600 g luutonta Hirvenlihaa, esim ulkopaistia. 2 rkl voita, margariinia tai öljyä 2-3 sipulia 1 tl suolaa ripaus paprikaa tai valkopippuria 1 tl timjamia

Lisätiedot

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA

HUHTIKUU 2015. Ideoita pääsiäiseksi. Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI. Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA HUHTIKUU 2015 Suolaista & makeaa kahvipöytään VAPAAPÄIVÄN BRUNSSI Ideoita pääsiäiseksi Lusikkaleivät TIETOA RAHKASTA yhteishyvä.fi Pääsiäisen pääruoat Valmista pyhiksi joko lammaspataa, kalkkunarullaa,

Lisätiedot