1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE"

Transkriptio

1 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE EUE Mustonen Pasi(UM) Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto Terveysneuvosto kävi keskustelun vuotuisen kasvuselvityksen (AGS) kansanterveyttä koskevasta osasta erityisesti liittyen terveysneuvoston roolin vahvistamiseen eurooppalaisen ohjausjakson valmistelussa. Jäsenmailla oli eriäviä näkemyksiä siitä, tulisiko terveysneuvostoa ja korkean tason terveystyöryhmää osallistaa nykyistä paremmin eurooppalaiseen ohjausjaksoon. Jäsenmaiden välisen dialogin jatkamista terveysjärjestelmien haasteista pidettiin kuitenkin yleisesti kannatettavana. Muissa asioissa kuultiin tiedotukset mm. lastenlääkeasetukseen, mikrobilääkeresistenssiin, eurooppalaisiin osaamisverkostoihin, alkoholijuomien merkintöihin, WHO:n tupakanvastaisen sopimuksen osapuolikokoukseen sekä WHO:n pääjohtajavaaliin liittyen. Maltan valtuuskunta esitteli lyhyesti ensi kevään puheenjohtajakautensa painopisteitä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Slovakian terveysministeri Thomáš Drucker. Muut kuin lainsäädäntöasiat Asiakohta 13. Eurooppalainen ohjausjakso: vuotuinen kasvuselvitys 2017 kansanterveyteen liittyvä osa (keskustelu) Keskustelu käytiin puheenjohtajan etukäteen jakamien kysymysten pohjalta. Kysymyksissä tiedusteltiin jäsenmaiden kantaa siihen, tulisiko eurooppalainen ohjausjakso ja vuotuinen kasvuselvitys ottaa säännönmukaisesti terveysneuvoston asialistalle, olisiko korkean tason terveystyöryhmää syytä hyödyntää prosessissa ja miten vuotuista kasvuselvitystä voitaisiin käyttää apuna sen varmistamiseksi, että terveysjärjestelmät soveltuvat tulevaisuuden haasteisiin. Puheenjohtajan toimittamassa taustaasiakirjassa lähdettiin siitä, että ohjausjakson mahdollisuuksia on hyödynnetty liian vähän terveydenhuollon kustannustehokkuuden ja laadun arvioinnissa. Puheenjohtajamaan näkemyksen mukaan terveysministereiden tulisi osallistua nykyistä vahvemmin eurooppalaisen ohjausjakson valmisteluun. Terveyskomissaari Andriukaitis kiitti puheenjohtajamaata asian ottamisesta käsittelyyn. Kansanterveys on asia, joka on huomioitava kaikilla sektoreilla, kaikissa politiikoissa. Terveysjärjestelmäuudistukset kansallisella tasolla ovat tarpeen, jotta voidaan varmistaa jatkossakin palvelujen saatavuus ja tehokkuus. Ennaltaehkäisyä ja terveyden edistämistä tulisi priorisoida. Komissio tukee terveysministereiden näkyvää roolia eurooppalaisessa ohjausjaksossa.

2 Käydyssä keskustelussa, johon osallistui 21 valtuuskuntaa, jäsenmailla oli eriäviä näkemyksiä terveysneuvoston ja terveysministereiden asemasta osana taloudellista ohjausjaksoa. Osa jäsenmaista katsoi, että semesteriin osallistuminen on tärkeää, koska terveys vaikuttaa ohjausjakson tavoitteiden saavuttamiseen ja koska terveyteen ja terveysjärjestelmiin liittyvät asiat ovat jo nyt esillä ohjausjaksossa, mukaan lukien jäsenmaiden saamissa maakohtaisissa suosituksissa. Terveysneuvoston parempi osallistuminen nähtiin näissä puheenvuoroissa mahdollisuutena parantaa semester-prosessia. Toinen ryhmä jäsenmaita toisaalta huomautti, että terveys ei ole mukana EU2020-strategiassa eikä näin ollen terveyden laajemmalle käsittelylle osana ohjausjaksoa ole perusteita. Huomautettiin myös, että terveyden parempi huomiointi ohjausjaksossa tulisi varmistaa kehittämällä jäsenmaiden sisäistä koordinaatiota kansallisella tasolla. Yhteistä kaikille puheenvuoroille oli kansallisen toimivallan korostaminen, toisaalta parhaiden käytäntöjen vaihtaminen terveysjärjestelmien haasteista nähtiin hyödyllisenä. Makrotaloudellisiin aspekteihin keskittyvää ohjausjaksoa pidettiin yleisesti liian kapeana näkökulmana terveyteen ja terveysjärjestelmiin ja tuotiin esille, että terveys on arvo sinänsä eikä se ole helposti mitattavissa taloudellisin mittarein. Enemmistö puheenvuoron käyttäneistä valtuuskunnista piti hyvänä ajatuksena korkean tason terveystyöryhmän (SLWPPH) osallistamista keskusteluun ohjausjaksoon liittyvistä terveyskysymyksistä. Korostettiin myös tarvetta yhteistyön jatkamiseen sosiaalisen suojelun komitean (SPC) kanssa. Eräät valtuuskunnat eivät pitäneet korkean tason terveystyöryhmää oikeana foorumina asian käsittelyyn. Suomi totesi puheenvuorossaan kannattavansa terveysministereiden roolin vahvistamista ohjausjakson valmistelussa oman toimialansa osalta. Jatkotyössä tulisi hyödyntää olemassa olevia rakenteita, mukaan lukien SLWPPH. Suomi pitää hyödyllisenä SPC:n ja SLWPPH:n yhteiskokousten järjestämistä jatkossakin. Kokemusten vaihtaminen maiden välillä on hyvä tapa oppia toisilta, mutta jäsenmaiden terveysjärjestelmien erilaisuudesta johtuen tavoitteena ei voi olla rakenteiden tai toimintatapojen yhdenmukaistaminen. Puheenjohtaja totesi yhteenvedossaan jäsenmaiden eriävät kannat. Keskustelua asiasta jatkettaneen vielä korkean tason terveystyöryhmässä. Muut asiat 14. f) Analyysi lääkkeiden lisäsuojatodistusten ja lääkealan kannustimien ja palkkioiden vaikutuksesta innovointiin, lääkkeiden saatavuuteen ja käyttömahdollisuuteen EU:ssa Komissaari Andriukaitis informoi komissiossa käynnissä olevasta työstä, joka perustuu Alankomaiden puheenjohtajuuskaudella kesäkuussa 2016 hyväksyttyihin neuvoston päätelmiin. Päätelmissä sovitun mukaisesti komissio on nyt laatinut prosessia koskevan aikataulun ja metodologian, jota se tulee työssä soveltamaan. Neljä valtuuskuntaa käytti asiassa puheenvuoron korostaen aiheen tärkeyttä. Komissiolta toivottiin vielä tarkempia tietoja siitä, miten suunnitellut toimet toteutetaan. Esille nostettiin myös kysymys siitä, miten kannustimet vaikuttavat lääkkeiden hinnoitteluun. Tulevalle puheenjohtajamaalle esitettiin toive ottaa tämä aihe kevään korkean tason terveystyöryhmän ( ) agendalle. g) Lastenlääkeasetuksen tarkistus = Luxemburgin valtuuskunnan tiedotusasia 2(5)

3 Luxemburgin valtuuskunta toi esille huolensa innovatiivisten lastenlääkkeiden saatavuudesta ja peräänkuulutti komissiolta vaikutusten arvioinnin sisältävää toista edistymisraporttia EU:n lastenlääkeasetuksesta (1901/2006). Raportin tulisi valmistua tammikuussa 2017 ja sen perusteella olisi ratkaistava, tarvitaanko asetukseen joiltain osin muutoksia. Luxemburgin arvion mukaan asetus ei ole toiminut odotetulla tavalla. Komissio on käynnistänyt marraskuussa lastenlääkeasetusta koskevan avoimen konsultaation, joka päättyy Myös Euroopan parlamentti on osoittanut aktiivisuutta asiassa ja valmistelee parhaillaan omaa päätöslauselmaansa, jossa pyydettäisiin ko. asetuksen tarkistusta. Komissaari Andriukaitis totesi komission toimittavan raportin vuoden 2017 aikana. Nyt on tärkeää kerätä sitä varten tietoja avoimen konsultaation kautta. Käydyssä keskustelussa kahdeksan valtuuskuntaa käytti puheenvuoron ilmaisten tukensa Luxemburgin aloitteelle. Puheenvuoroissa korostettiin tarvetta panostaa nykyistä enemmän lastenlääkkeiden tuotekehitykseen, tarvittaessa uudenlaisten kannustimien avulla. 3(5) h) Terveydentila EU:ssa Komissaari Andriukaitis informoi komission Terveydentila EU:ssa -hankkeesta (State of Health in the EU), joka käynnistyi marraskuussa Health at a Glance: Europe raportin julkistamisella. Kysymyksessä on kaksivuotinen tutkimussarja, joka pohjautuu komission strategiseen kumppanuuteen OECD:n ja European Observatoryn kanssa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa jäsenmaille näyttöön perustuvaa tietoa päätöksentekoa varten. Marraskuussa julkaistu koko EU:ta käsittelevä raportti täydentyy hankkeen seuraavassa vaiheessa marraskuussa 2017 jokaista jäsenmaata koskevilla spesifeillä maaprofiileilla. Samaan aikaan on odotettavissa myös komission analyysi jäsenmaita yhdistävistä teemoista ja haasteista. Komissio vakuutti, että hanke ei aiheuta hallinnollista lisätaakkaa jäsenmaille, koska kartoituksessa hyödynnetään olemassa olevaa dataa. i) Mikrobilääkeresistenssi Komissaari Andriukaitis informoi komission ajankohtaisista toimista mikrobilääkeresistenssin (AMR) torjunnassa. Alankomaiden puheenjohtajuuskaudella kesäkuussa 2016 hyväksytyissä neuvoston AMRpäätelmissä pyydettiin komissiota ja jäsenmaita yhdessä laatimaan uusi One Health -lähestymistapaan perustuva EU-toimintasuunnitelma mikrobilääkeresistenssin torjumiseksi. Komission lokakuussa julkaisema tiekartta on ensimmäinen askel toimintasuunnitelman laatimiseksi, tavoitteena suunnitelman julkaiseminen vuonna Komissio suunnittelee järjestävänsä One Health -verkoston ensimmäisen kokouksen alkuvuodesta Käydyssä keskustelussa korostettiin AMR:ää yhtenä aikamme vakavimmista terveysuhkista ja kiiteltiin komission suunnitelmia. Puheenvuoroissa toivottiin EU:n toimivan kansainvälisesti AMR:n torjunnan etulinjassa, mukaan lukien WHO:n globaalin AMR-toimintasuunnitelman toimeenpanossa. Lisäpanostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan pidettiin yleisesti tärkeänä. AMR:ää toivottiin korkean tason terveystyöryhmän agendalle. j) Eurooppalaiset osaamisverkostot

4 Komissaari Andriukaitis teki selkoa eurooppalaisten osaamisverkostojen (ERN) perustamisesta. Verkostot perustuvat vuonna 2011 hyväksyttyyn EU:n potilasdirektiiviin (2011/24/EU) ja niistä odotetaan apua erityisesti harvinaisista sairauksista kärsivien hoitoon. Sen sijaan että potilaat matkustaisivat, yhteistyön kantavana ideana on osaamisen ja tietotaidon liikkuminen rajojen yli erilaisia IT-ratkaisuja hyödyntäen. Komissio vastaanotti kaikkiaan 24 hakemusta eri sairauksia tai sairausryhmiä edustaviksi verkostoiksi, joissa on mukana yhteensä 370 sairaalaa 26 maasta. Jäsenmaiden edustajista koostuva raati kokoontuu päättämään hakemusten hyväksymisestä. Verkostojen toiminta on tarkoitus käynnistää virallisesti Vilnassa järjestettävässä konferenssissa. Komissaari kiitti jäsenmaita niiden antamasta tuesta ERN-prosessille. k) Tupakoinnin torjuntaa koskeva Maailman terveysjärjestön puitesopimus (FCTC) = Puheenjohtajavaltion ja komission tiedotusasia Puheenjohtaja informoi Intian Delhissä järjestetyn tupakoinnin torjuntaa koskevan WHO:n puitesopimuksen 7. osapuolikokouksen (COP7) tuloksista. Erityisen merkittävää oli, että kokous pystyi ensimmäistä kertaa sopimaan uudesta budjetista, joka ei sisällä kasvua aiempaan verrattuna. Sähkösavukkeiden osalta päästiin pitkien neuvottelujen jälkeen EU:n kannalta balansoituun lopputulokseen. Komissaari Andriukaitis ilmaisi tyytyväisyytensä COP7:n tuloksiin. Komissio pitää tärkeänä tupakkatuotteiden laitonta kauppaa koskevan pöytäkirjan mahdollisimman nopeaa voimaantuloa. l) Komission kertomus alkoholijuomien merkinnöistä elintarviketietojen antamista kuluttajille koskevan asetuksen (EU) N:o 1169/ artiklan 4 kohta Irlannin valtuuskunnan pyynnöstä Elintarviketietoasetukseen 1169/2011 viitaten Irlannin valtuuskunta pyytää komissiolta tilannekatsausta alkoholijuomien merkinnöistä. Asetuksen mukaan komission oli määrä mennessä raportoida siitä, tulisiko velvoite ilmoittaa tuotteen energiamäärä ulotettava koskemaan myös alkoholijuomia. Raportin tulisi sisältää myös mahdollinen lainsäädäntöehdotus alkoholijuomien tuoteselosteita koskien. Irlannin valtuuskunta toivoo, että tuleva puheenjohtajamaa Malta ottaisi aiheen käsiteltäväksi ensi keväänä. Asialla on kytkös myös audiovisuaalisia mediapalveluja koskevaan direktiiviin (AVMS), jonka neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Komissaari Andriukaitis totesi raportin olevan lähes valmis, se tullaan julkaisemaan alkuvuodesta Irlannin lisäksi kahdeksan jäsenmaata (ml. Suomi) käytti asiassa puheenvuoron. Puheenvuoroissa korostettiin alkoholihaittojen vähentämisen ja yhteisten EU-tason toimien tärkeyttä. Irlannin aloitetta kiiteltiin yleisesti ja todettiin myös jälleen tarve uudelle EU:n alkoholistrategialle. Useassa puheenvuorossa viitattiin myös AVMS-direktiiviin, jonka puitteissa tulisi kiinnittää huomiota alkoholituotteiden mainontaan. m) WHO:n pääjohtajan valinta = Unkarin valtuuskunnan tiedotusasia Unkarin valtuuskunta informoi asettaneensa Dr Miklós Szócskan ehdokkaaksi Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtajavaalissa. Uusi pääjohtaja valitaan WHO:n yleiskokouksen yhteydessä toukokuussa 2017 hallintoneuvoston tammikuussa 2017 jatkoon valitseman kolmen ehdokkaan joukosta. Dr Szócska oli henkilökohtaisesti paikalla esittäytymässä. Hänen WHOprioriteettejaan ovat EU:n johtajuus WHO:ssa, pandemiavalmiuksien ja terveyden universaalin 4(5)

5 5(5) kattavuuden edistäminen, WHO:n hallinnollinen reformi ja WHO:n johtajuuden varmistaminen globaalina normatiivisena terveystoimijana. Ison-Britannian valtuuskunta käytti puheenvuoron esitellen lyhyesti oman pääjohtajaehdokkaansa Dr David Nabarron. Myös Italian ja Ranskan valtuuskunnat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja esittelivät ehdokkaansa Dr Flavia Bustreon ja professori Philippe Douste-Blazyn. n) Puheenjohtajavaltio Slovakian järjestämien konferenssien tulokset = Puheenjohtajavaltion tiedotusasia Puheenjohtajamaa teki selkoa puheenjohtajakaudella Slovakiassa järjestämistään terveyssektorin kokouksista. Komissaari kiitti Slovakiaa hyvin hoidetusta puheenjohtajakaudesta. o) Seuraavan puheenjohtajavaltion työohjelma = Maltan valtuuskunnan tiedotusasia Maltan terveysministeri Chris Fearne esitteli lyhyesti Maltan ensi kevään puheenjohtajakauden ohjelmaa terveyssektorilla. Maltan temaattisia painopisteitä tulevat olemaan lasten lihavuus, vapaaehtoinen strukturoitu yhteistyö terveysjärjestelmien välillä ja HIV/AIDS. Kahdesta ensin mainitusta on odotettavissa neuvoston päätelmät. Lasten lihavuus -teeman osalta Maltan puheenjohtajuuskaudelle osuu EU:n asiaa koskevan toimintasuunnitelman ( ) puolivälitarkastelu. Lisäksi ravitsemusta ja liikuntaa käsittelevä korkean tason ryhmä tulee keskustelemaan aiheesta healthy foodstuffs procurement at schools. Epävirallinen terveysministerikokous pidetään Maltalla. Suomen edustajat EUE: Minna Kivimäki, Pasi Mustonen STM: Pasi Korhonen Asiakirjat Asialistan mukaiset asiakirjat Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi alkoholi, antibiootit, lääkkeet, terveydenhuolto, terveyspolitiikka, tupakka, työllisyyssosiaalipolitiikka- terveys- ja kuluttaja-asiat -neuvosto, WHO, kansanterveys, MERTENS MMM, STM, TEM, UM ALR, EUE, EVIRA, OKM, OM, SM, TPK, TULLI, VM, VNK, YM

1. Esityslistan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 14983/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Päivä: 8. joulukuuta 2016 Aika: klo 9.30 Paikka: OJ CONS 65 SOC 750 EMPL 503 SAN 415 CONSOM 292 EUROOPAN

Lisätiedot

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2017 14944/17 OJ CONS 69 EMPL 581 SOC 763 SAN 443 CONSOM 378 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat)

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-01816 EUE Vuorinen Sari(UM) 20.06.2016 Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asiat neuvosto; terveysasiat 17.6.2016

Lisätiedot

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat

Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI 1(9) EUE2017-03758 EUE Mustonen Pasi(UM) 16.12.2017 Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat 8.12.2017

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on Sosiaali ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM201900017 KVY Haanpää TiinaKaisa(STM), Palminen Elisa(STM) 21.01.2019 Asia EU; ROMANIAN EUPUHEENJOHTAJUUSKAUSI SOSIAALI JA TERVEYSSEKTORILLA 1.1.30.6.2019

Lisätiedot

Keskustelu innovatiivista ja hinnaltaan kohtuullisista lääkkeistä

Keskustelu innovatiivista ja hinnaltaan kohtuullisista lääkkeistä Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE2016-01149 EUE Vuorinen Sari(UM), Lahtinen Eero 22.04.2016 Asia EU; Terveys; Epävirallinen terveysministerikokous 17. -18.4.2016, Amsterdam Kokous

Lisätiedot

Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat

Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI 1(8) EUE2018-01880 EUE Mustonen Pasi(UM) 26.06.2018 Asia Työllisyys-, sosiaalipolitiikka, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto; terveysasiat 22.6.2018

Lisätiedot

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10121/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 35 SOC 469 EMPL 359 SAN 246 CONSOM 250 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3548. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6543/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Keskustelu kokouksessa käytiin puheenjohtajan toimittamien tausta-asiakirjojen ja keskustelua ohjaavien kysymysten pohjalta.

Keskustelu kokouksessa käytiin puheenjohtajan toimittamien tausta-asiakirjojen ja keskustelua ohjaavien kysymysten pohjalta. Sosiaali- ja terveysministeriö KOKOUSRAPORTTI STM2016-00333 KVY Vuorinen Sari, Mustonen Pasi(UM) 14.10.2016 Asia EU; Terveys; Epävirallinen terveysministerikokous 3.-4.10.2016, Bratislava Kokous Epävirallinen

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

15377/16 1 GIP 1B. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2016 (OR. en) 15377/16 PV/CONS 66 SOC 786 EMPL 530 SAN 429 CONSOM 312

15377/16 1 GIP 1B. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2016 (OR. en) 15377/16 PV/CONS 66 SOC 786 EMPL 530 SAN 429 CONSOM 312 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2016 (OR. en) 15377/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 66 SOC 786 EMPL 530 SAN 429 CONSOM 312 Euroopan unionin neuvoston 3507. istunto (työllisyys,

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 29. heinäkuuta 1999 (08.09) (OR. f) PUBLIC 9630/99 LIMITE PV/CONS 44 CULTURE 48 AUDIO 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston 2195. istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

1. Kansanterveystyöryhmä keskusteli ja pääsi yhteisymmärrykseen ehdotuksesta neuvoston päätelmiksi.

1. Kansanterveystyöryhmä keskusteli ja pääsi yhteisymmärrykseen ehdotuksesta neuvoston päätelmiksi. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. en) 14391/1/15 REV 1 SAN 389 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Neuvoston istunto 7. joulukuuta 2015 (työllisyys,

Lisätiedot

15050/15 team/mba/ts 1 DGB 3B

15050/15 team/mba/ts 1 DGB 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) 15050/15 SAN 427 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. marraskuuta 2015 (OR. en) 13677/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) 14354/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 60 EDUC 370 JEUN 100 CULT 109 AUDIO 121 SPORT 80 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3502. istunto (koulutus,

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) 14923/16 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Pysyvien edustajien komitean 2607. kokous (Coreper I) Päivä: 30. marraskuuta 2016 Aika: klo

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28.

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28. Bryssel, 17. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9689/19 PV CONS 28 COMPET 432 IND 184 MI 475 RECH 278 ESPACE 54 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Keskustelut kokouksessa käytiin puheenjohtajan toimittamien tausta-asiakirjojen ja keskustelua ohjaavien kysymysten pohjalta.

Keskustelut kokouksessa käytiin puheenjohtajan toimittamien tausta-asiakirjojen ja keskustelua ohjaavien kysymysten pohjalta. Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE2017-02118 EUE Mustonen Pasi(UM) 31.08.2017 Asia EU; terveys; epävirallinen terveysministerikokous 20.-21.7.2017, Tallinna Kokous Epävirallinen terveysministerikokous

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2008-00676 VNEUS Liukko Arno 06.10.2008 Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Lissabonin sopimus - eteneminen Irlannin kansanäänestyksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

7231/1/18 REV 1 1 DG B

7231/1/18 REV 1 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7231/1/18 REV 1 PV CONS 16 SOC 148 EMPL 110 SAN 87 CONSOM 70 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Ns. standardointipaketti. Kuuleminen talousvaliokunnassa

Ns. standardointipaketti. Kuuleminen talousvaliokunnassa Ns. standardointipaketti Kuuleminen talousvaliokunnassa 27.9.2016 Standardointipaketti Komissio julkaisi paketin 1.6.2016 Koostuu monesta osasta Tiedonantoja, kertomus, valmisteluasiakirjoja Yhteinen standardointialoite

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

9643/17 1 DG G LIMITE FI

9643/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Suljetussa lounaskeskustelussa ministerit asettuivat laajalla rintamalla puolustamaan EU:n terveysyhteistyötä ja toivoivat yhteistyön jatkuvan.

Suljetussa lounaskeskustelussa ministerit asettuivat laajalla rintamalla puolustamaan EU:n terveysyhteistyötä ja toivoivat yhteistyön jatkuvan. Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI 1(6) EUE2018-01173 EUE Mustonen Pasi(UM) 15.05.2018 Asia EU; terveys; epävirallinen terveysministerikokous Sofiassa 22.-23.4.2018 Kokous Epävirallinen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) PUBLIC 9519/17 LIMITE SAN 209 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea Neuvoston

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03426 EUE Rantahalvari Pasi(UM) 19.11.2015 Asia EU; Yleisten asioiden neuvosto (Koheesiopolitiikka) 18.11.2015 Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 23.1.2014 B7-0000/2014 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-0000/2014 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto

Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi terveysteknologian arvioinnista ja direktiivin 2011/24/EU muuttamisesta U 14/2018 vp Talousvaliokunta

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

15261/2/18 REV 2 1 LIFE.1.C

15261/2/18 REV 2 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2019 (OR. en) 15261/2/18 REV 2 PV CONS 69 SOC 765 EMPL 571 SAN 456 CONSOM 354 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. marraskuuta 2007 (03.12) (OR. en) 15757/07 OJ CONS 64 SOC 499 SAN 235 CONSOM 143

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. marraskuuta 2007 (03.12) (OR. en) 15757/07 OJ CONS 64 SOC 499 SAN 235 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. marraskuuta 2007 (03.12) (OR. en) 15757/07 OJ CONS 64 SOC 499 SAN 235 CONSOM 143 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 2837. ISTUNTO (TYÖLLISYYS,

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot

14129/15 msu/mmy/vl 1 DG B 3A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECOFIN 853 POLGEN 166

14129/15 msu/mmy/vl 1 DG B 3A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECOFIN 853 POLGEN 166 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECON 853 POLGEN 166 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

7051/17 paf/mmy/pt 1 DG B

7051/17 paf/mmy/pt 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7051/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 11 SOC 173 EMPL 131 SAN 89 CONSOM 74 Euroopan unionin neuvoston 3523. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KEO-10 Hassinen Laura(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KEO-10 Hassinen Laura(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-01108 KEO-10 Hassinen Laura(UM) 17.09.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksestä koskien kehitysyhteistyön

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10375/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 35 SOC 485 EMPL 372 SAN 251 CONSOM 263 Euroopan unionin neuvoston 3548. istunto (työllisyys,

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot