RAHASTO SELVITYS 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAHASTO SELVITYS 2018"

Transkriptio

1 RAHASTO SELVITYS R I I P P U M A T T O M U U S O N H Y V E indexvarainhoito.fi

2 SELVITYS SUOMALAISTEN RAHASTOJEN MENESTYKSESTÄ Jälleen on aika pohtia ikuisuuskysymystä valitako aktiivisesti hoidettu rahasto vai indeksirahasto? Eli kääntäen, tuottavatko suomalaiset aktiivisesti hallinnoitujen rahastojen salkunhoitajat lupaamaansa lisäarvoa? Kuten monet aikaisemmatkin tutkimukset, selvityksemme antaa tälle yksiselitteisen vastauksen. Mikäli haluaa pelata varman päälle, kannattaa todennäköisyyksien perusteella sijoitusvälineeksi valita kustannustehokas indeksirahasto. Vuonna 2018 aktiivisesti hoidetut suomalaiset rahastot pärjäsivät poikkeuksellisen huonosti, vaikka aktiivisia rahastoja markkinoidaan usein haastavassa laskumarkkinassa paremmin pärjääviksi. Tämä lupaus ei selvityksemme mukaan täyttynyt kuin harvoin. Passiivisten rahastojen paremmuus näkyy myös rahastoihin virtaavan rahan määrässä. Yhdysvalloissa passiivisten rahastojen varojen arvioidaan ylittävän aktiivisten ensimmäistä kertaa, eikä ihme. Sama trendi on näkyvillä Suomessakin. Aktiivisesti hoidettujen rahastojen suosio on vastatuulessa ja samalla uusia indeksirahastoja perustetaan kiihtyvällä tahdilla myös aktiivisia rahastoja ahkerasti kaupitteleviin kivijalkapankkeihin. Selvityksessämme olemme verranneet sijoitusrahastojen toteutuneita tuottoja vertailuindekseihinsä, sekä vertailuindeksiään seuraaviin ETF-rahastoihin sijoitusluokittain. Tämänvuotisessa vertailussamme oli mukana kaikkiaan 323 suomalaista sijoitusrahastoa yhteensä 20 eri sijoitusluokassa. Selvityksessämme verrattiin kunkin sijoitusluokan rahastojen tuottoa vastaavaan indeksituottoon sekä indeksituottoa vastaavan pörssinoteeratun ETF-rahaston tuottoon. VUOSI 2018 OLI JOPA POIKKEUKSELLISEN HEIKKO AKTIIVISILLE RAHASTOILLE Mennyt vuosi osoittautui suomalaisille sijoitusrahastoille vaikeaksi. Rahastoselvityksemme mukaan harvempi kuin yksi kahdeksasta rahastosta (11,8 %) ylsi vertailuindeksiään parempaan tuottoon. Tyypillisesti yhden yksittäisen vuoden aikana noin kolmannes rahastoista ylittää indeksituoton ja vastaavasti kaksi kolmannesta menestyy indeksiä heikommin. Pidemmässä viiden vuoden tarkastelussa rahastojen menestys oli hieman parempi, noin joka kuudes rahasto (17,3 %) ylsi indeksituottoa parempaan tuottoon. Tulos vastaa hyvin aiempien selvitystemme lukemia sekä kansainvälisten selvitysten tuloksia. Pitkällä aikavälillä kaikista rahastoista vain alle joka kuudes rahasto yltää indeksituottoon

3 Rahastojen tuotto jäi viimeksi kuluneelta vuodelta indeksituottoa heikommaksi kaikissa sijoitusluokissa. Suhteellisesti parhaiten rahastot menestyivät eurooppalaisten pienosakkeiden luokassa, missä 4 rahastoa 9:stä eli 44 % rahastoista pärjäsi vertailuindeksiä paremmin. Heikointa rahastojen menestys oli Venäjän osakerahastoissa, maailman korkorahastoissa, maailman pienosakkeissa sekä varovaisen riskin yhdistelmärahastoissa. Näissä sijoitusluokissa yksikään rahasto ei yltänyt vastaavaan indeksituottoon. Pidemmällä viiden vuoden tarkastelujaksolla suhteellisesti parhaiten menestyivät venäläisiin osakkeisiin, pohjoismaisiin osakkeisiin sekä eurooppalaisiin yrityslainoihin sijoittavat rahastot. Heikoimmin menestyivät kaikki yhdistelmärahastoluokat sekä kehittyvien markkinoiden korkorahastot, joista yksikään ei päässyt vertailuindeksinsä tuottoon. Suurin osa osakerahastoista tuotti vähemmän kuin indeksi Mikä rahastojen menestystä tai epäonnea kuluneen vuoden osalta selittää? Vuoden 2018 aikana sijoitusmarkkinoilla oli kaksi tekijää ylitse muiden, jotka vaikuttivat suomalaisten rahastojen suhteelliseen menestykseen; riskien realisoituminen ja euron heikkeneminen. Riskit laukesivat niin osake- kuin korkomarkkinoillakin loppuvuonna Korkeamman riskin sijoitukset halpenivat roimasti enemmän kuin markkinat keskimäärin. Tämä taas heijastuu negatiivisesti rahastojen suhteelliseen menestykseen, koska rahastojen salkut tuppaavat painottumaan korkeamman riskin sijoituksiin kohdemarkkinaansa enemmän. Osakerahastoissa esimerkiksi pienosakkeiden jyrkkä lasku realisoitui heikkona kehityksenä, korkopuolella korkeariskisten velkakirjojen jyrkkä arvonlasku loppuvuonna painoi rahastojen tuottoja. Euron heikkeneminen painaa suomalaisten rahastojen suhteellista menestystä suuresta euromääräisten sijoitusten osuudesta johtuen. Kansainvälisesti hajautetuissa korko-, osake- ja yhdistelmärahastoissa on yleensä suhteettoman suuri euromääräisten sijoitusten osuus, mikä realisoituu rahastojen heikkona menestyksenä indekseihin nähden.

4 Korkorahastoissa vain joka kymmenes voitti indeksin kymmenessä vuodessa SUOMEN OSAKEMARKKINAT VAIKEITA SALKUNHOITAJILLE Aiempien vuosien tapaan suomalaisiin osakkeisiin sijoittavien rahastojen heikko menestys on silmiinpistävää. Viimeksi kuluneen vuoden aikana yksikään rahasto ei onnistunut päihittämään pörssinoteeratun indeksiosuusrahaston tuottoa. Rahastoja oli sentään pystyssä kokonaisen vuoden ajan 30 kappaletta. Kolmen ja viiden vuoden tarkastelujaksoilla indeksin ylittäneitä rahastoja oli kokonaista yksi kappale, kymmenen vuoden tarkastelussa ei yhtään. Suomalaisten salkunhoitajien näyttää olevan kroonisesti vaikeampaa pärjätä omilla kotimarkkinoillaan kuin kansainvälisillä markkinoilla. Tätä ilmiötä saattaa meilläkin selittää se, että salkunhoitajat luulevat osaavansa kotimarkkinat paremmin kuin kansainväliset markkinat ja siksi ottavat kotimarkkinoilla suurempia riskejä. Asian tarkempi selvittely jääköön aiheeseen vihkiytyvän akateemisen selvittelyn kohteeksi. Suomi-rahastot jäävät kroonisesti jälkeen vertailuindeksilleen Suomi-rahastoihin on sisällytetty kaikki aktiivisesti hallinnoidut suomalaisiin suuriin yhtiöihin sijoittavat kasvuosuudelliset rahastot

5 AKTIIVISEN SALKUNHOIDON KUSTANNUKSET SIJOITTAJALLE Kaikesta sijoittamisesta koituu sijoittajalle kustannuksia. Sijoitusmarkkinoilla tehdyt transaktiot maksavat ja mitä enemmän näitä transaktioita tehdään, sitä korkeammiksi kasautuvat myös sijoittamisen kustannukset. Rahastojen osalta kulukuormaa kasvattavat rahastojen hallinnointipalkkiot, jotka kuoritaan rahastosalkun arvosta. Pitkässä juoksussa kustannusten merkitys sijoittajan saaman tuoton kannalta ovat merkittäviä. Parin prosentin vuotuinen kulukuorma kumuloituu kymmenessä vuodessa yli kahdenkymmenen prosentin tappioksi sijoittajalle, mikäli rahaston salkun tuotto muutoin yltää vastaavaan indeksinmukaiseen markkinatuottoon. Havainnot rahastojen todellisista kustannuksista sijoittajalle vaihtelivat rahastoselvityksemme mukaan suuresti eri sijoitusluokissa, kuten aiempinakin vuosina. Pienimmillään rahastojen tappio eri sijoitusluokissa suhteessa vertailuindeksiin jäi vajaaseen prosenttiin ja pahimmillaan rahastojen tuotot jäivät viime vuonna toistakymmentä prosenttia indeksiä heikommiksi. Yksittäisen vuoden ja yksittäisten sijoitusluokkien tuottoerojen tarkastelu on sinänsä mielenkiintoista, mutta ei varmasti anna mitään laajempaa kuvaa rahastojen pidempiaikaisesta menestyksestä. Esimerkiksi suomalaisiin osakkeisiin sijoittavien rahastojen tuotto jäi keskimäärin 2,7 % Helsingin pörssin portfolioindeksiä heikommaksi, mutta venäläisiin osakkeisiin sijoittavien rahastojen tuotto hävisi yli 8 % vertailuindeksilleen. Rahastojen tuottoeroja suhteessa indeksillä mitattuun markkinatuottoon tulisikin vertailla pidemmillä, useamman vuoden, ajanjaksoilla. Mielestämme parhaan kuvan rahastojen todellisista kustannuksista saa tarkastelemalla yhdistelmärahastojen pidemmän aikavälin menestystä. Yhdistelmärahastot hajauttavat sijoituksensa osake- ja korkomarkkinoille. Näiden rahastojen tavoitteena on aktiivisen salkunhoidon keinoin aikaansaada lisäarvoa sijoittajille. Toteutuneet tuotot kuitenkin osoittavat tämän tavoitteen epäonnistuneen. Viiden vuoden tuottovertailussa yhdistelmärahastot hävisivät indeksinmukaiselle markkinatuotolle keskimäärin peräti 3,4 % vuosittain. Tasapainoin osakkeisiin ja korkoihin sijoittavat yhdistelmärahastot vs. vertailuindeksi Indeksi: MSCI ACWI 50%, JPM EMBI+ 10%, JPM GBI Europe All Traded, 20%, JPM GBI US All Traded 20%. 50/50-yhdistelmärahastoihin on sisällytetty suomalaiset globaalisti puoliksi osakkeisiin ja puoliksi korkoihin sijoittavat kasvuosuudelliset yhdistelmärahastot.

6 Mitä yhdistelmärahastojen tappio suhteessa vertailuindeksiin sitten kertoo? Ensinnäkin rahastojen salkunhoidolla ei ole onnistuttu peittoamaan rahastojen kustannusten aiheuttamaa negatiivista vaikutusta sijoittajan näkökulmasta. Toiseksi, rahastojen kustannukset ovat suurempia kuin pelkkä rahastojen ilmoittama hallinnointipalkkio antaa ymmärtää. Keskimäärin yhdistelmärahastot ovat ilmoittaneet vuotuisiksi hallinnointipalkkioikseen 1,4 %, mikä jättää vielä kokonaista 2 % negatiivista tuottoeroa suhteessa indeksituottoon. Osa tästä erosta selittyy rahastojen piilokuluilla, kuten rahastojen salkunhoidon kaupankäyntipalkkioilla. Suurempi osa selittynee yksinkertaisesti salkunhoidon painotuksilla. Tämä epäonninen salkunhoito voidaan typistää yksinkertaisesti aktiivisen salkunhoidon ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Tehokkailla sijoitusmarkkinoilla ylituoton saavuttaminen systemaattisesti on mahdotonta. TODELLISUUS ON TÄTÄKIN SELVITYSTÄ KARUMPI Tässä vertailussa olemme yksinkertaisesti verranneet sijoitusrahastojen tuottolukuja sijoitusluokittain kunkin sijoitusluokan vertailuindeksin tuottoon ja toisaalta vastaavan ETF-rahaston tuottoon. Selvitys vahvistaa sen, etteivät rahastosalkunhoitajat keskimäärin kykene tuottamaan lisäarvoa suhteessa neutraaliin ja indeksillä mitattuun markkinatuottoon. Lisäksi selvitys osoittaa, että keskimäärin rahastojen todennäköisyys markkinatuoton päihittämiselle alenee ajan kasvaessa. Yksinkertaisesti rahastot sijoitusinstrumenttina tarjoavat sijoittajalle huonommat lähtökohdat relevantin sijoitustuoton saavuttamiseen kuin indeksituottoa tavoittelevat ETF-rahastot. Selvityksemme ei pureudu lainkaan eräisiin keskeisiin seikkoihin, jotka kiistatta vaikuttavat tuloksiin aktiivisten rahastojen hyödyksi. Tulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat: 1. SELVIYTYMISHARHA (SURVIVORSHIP BIAS) Selvityksessämme ovat mukana vain sellaiset sijoitusrahastot, jotka ovat pysyneet hengissä. Siitä puuttuvat siten kaikki lakkautetut ja sulautuneet rahastot. Tällä on oletettavasti merkittävä vaikutus rahastojen tuottoja arvioitaessa. Kymmenen vuoden aikana suuri joukko rahastoja on lakkautettu tai sulautettu toisiin rahastoihin ja näiden rahastojen tuottohistoria on siten hävinnyt. Toimintansa lopettaneiden rahastojen osuus esimerkiksi amerikkalaisilla rahastomarkkinoilla edustaa jopa yli puolta kaikista rahastoista kymmenen vuoden ajanjaksolla. Ja kuten arvata saattaa, rahastoyhtiöt ovat taipuvaisia lakkauttamaan juuri niiden rahastojen toiminnan, joiden tuottohistoria on heikoin. Vastaavasti vertailussamme mukana olevien rahastojen tuotto on oletettavasti olennaisesti korkeampi kuin niiden rahastojen tuotto, jotka lakkautettiin. 2. POIKKEAVA RISKITASO Merkittävä harha rahastotuottoja arvioitaessa syntyy rahaston luokittelusta. Tyypillisesti rahastot pyrkivät saavuttamaan parempaa sijoitustuottoa, ja siten myös kattamaan kalliit kulunsa, ottamalla suurempaa riskiä sijoituksissaan, kuin mitä rahaston sijoituspolitiikan osalta voisi olettaa. Yleisenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa yrityslainarahastot, missä sijoitusluokka ovat ns. paremman luottoluokituksen yrityslainat, mutta kyseisen luokan rahasto sijoittaa huomattavan osan varoistaan korkeamman riskin yrityslainoihin. Yrityslainarahastojen osalta tämä ilmiö suomalaisilla rahastoilla on silmiinpistävä. Myös yhdistelmärahastojen riskipainotukset näyttävät olevan kroonisesti korkeampia kuin niiden sijoituspolitiikassa esitetyt neutraalipainot. Tämä riskisijoitusten korkeampi painotus johtaa rahastojen tuottojen osalta parempiin tuottoihin nousevilla markkinoilla ja vastaavasti huonompiin tuottoihin laskevilla markkinoilla. Sijoittajan kannalta tämä ilmiö tarkoittaa myös sitä, että sijoittaja saa valitsemansa rahaston kautta sen ottamalla riskitasolla jatkuvasti pienenpää korvausta verrattuna vastaavan riskitason indeksillä mitattuun markkinatuottoon.

7 3. TYYLIVAIHTELUT (STYLE DRIFT) Selvityksemme ei huomioi rahastojen muuttuneita sijoitustyylejä vertailukauden aikana. Rahastoista suuri osa on muuttanut strategiaansa tai jopa kohdemarkkinaansa vertailujakson aikana, mutta rahaston historialliset tuotot kuitenkin noudattavat todellista rahaston tuottoa. Niinpä esimerkiksi aiemmin arvo-osakkeisiin sijoittanut rahasto on saattanut muuttaa politiikkansa suuryhtiöihin sijoittavaksi, mutta tuottohistoria sisältää kuitenkin aiemmat (korkeammat) tuottolukemat entisen sijoituspolitiikan ajalta. YHTEENVETO Rahastojen tuottovertailu kuluneelta vuodelta ei tuottanut yllätyksiä. Aktiivisesti hoidettujen sijoitusrahastojen tuotot jäävät systemaattisesti indeksituottoa huonommiksi. Vain murto-osa salkunhoitajista onnistuu päihittämään sijoituskohdettaan vastaavan indeksituoton. Rahastojen kustannukset tekevät salkunhoitajien pyrkimyksistä markkinatuoton päihittämiseksi liki mahdotonta. Tämänkertaisen rahastoselvityksen erityispiirre oli lähinnä se, että mennyt vuosi oli jopa poikkeuksellisen vaikea rahastoille. Riskien realisoituminen markkinoilla ja euron halpeneminen valuuttamarkkinoilla söivät riskipitoisten ja eurosijoituksiin painottuvien rahastojen tuottoja. Sijoittajan kannalta tärkein havainto rahastotuottojen vertailussa on se, että kaikissa sijoitusluokissa vaihtoehtona on toteuttaa sijoitukset indeksiosuusrahastolla aktiivisen rahaston sijaan. SELVITYKSEN TAUSTAA Rahastoselvityksemme kattaa suomalaiset sijoitusrahastot sellaisissa sijoitusluokissa, missä kuluneen vuoden aikana on ollut vähintään viisi rahastoa. Tällaisia sijoitusluokkia on identifioitu yhteensä 19 kappaletta. Selvityksessä on verrattu rahastojen toteutuneita vuosituottoja vastaavan sijoitusluokan vertailuindeksiin ja toisaalta vastaavan sijoitusluokan ETF-rahastoon. Aineisto on päivitetty Morningstarin keräämien tietojen pohjalta. Selvityksessä ei ole huomioitu tarkasteluajanjaksolla toimintansa lakkauttaneita rahastoja eikä toisiin rahastoihin sulautuneita rahastoja. Tämä eloonjäämisharha, survival bias, antaa rahastojen menestyksestä todellisuutta paremman kuvan. Suomalaistenkin rahastojen joukosta on kadonnut menneiden kymmenen vuoden aikana suuri, ellei jopa suurin, joukko rahastoja. Tyypillisesti nämä elon tiellä sortuneet rahastot ovat menestyneet heikosti. Aiempien selvitysten tapaan olemme tälläkin kertaa verranneet suomalaisten rahastojen tuottoja myös vastaavien pörssinoteerattujen indeksiosuusrahastojen eli ETF-rahastojen tuottoihin. Kunkin sijoitusluokan vertailuindeksiä vastaavien ETF-rahastojen tuotot ovat päihittäneet rahastotuotot likipitäen samassa suhteessa kuin itse indeksitkin. Näin tietysti pitää ollakin, onhan indeksirahasto kopio itse indeksistä ja sen tuotto vastaavasti yhtä kuin indeksin tuotto ETF-rahaston (pienillä) kuluilla vähennettynä. Sijoittajan kannalta vertailu ETF-rahaston tuottoon on sikäli mielekkäämpää, että ETF on todellinen vaihtoehto sijoitusten toteuttamiseksi pelkän laskennallisen indeksin sijaan.

8 TAULUKKO 1. SIJOITUSRAHASTOJEN MENESTYS SUHTEESSA VERTAILUINDEKSIIN JA VASTAAVAAN ETF-RAHASTOON RAHASTOT YHTEENSÄ 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 13,0 % 25,9 % 19,0 % 18,1 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 11,8 % 26,3 % 17,3 % 16,5 % OSAKKEET YHTEENSÄ 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 11,1 % 18,4 % 14,3 % 17,6 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 11,8 % 24,6 % 17,8 % 19,2 % KORKOSIJOITUKSET YHTEENSÄ 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 21,3 % 52,5 % 33,3 % 19,6 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 11,5 % 32,8 % 15,8 % 8,7 %

9 TAULUKKO 2. RAHASTOJEN MENESTYS SIJOITUSLUOKITTAIN - OSAKERAHASTOT Eurooppa 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 19,2 % 34,8 % 21,1 % 33,3 % Tuottoero p.a. 2,67 0,93 0,12 0,20 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 19,2 % 34,8 % 21,1 % 33,3 % Eurooppa Small Cap 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 44,4 % 75,0 % 40,0 % 0,0 % Tuottoero p.a. 3,51-2,06 0,10 2,69 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 33,3 % 75,0 % 40,0 % 0,0 % Japani 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Tuottoero p.a. 1,49 1,06 0,62 0,35 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 33,3 % 40,0 % 40,0 % 25,0 %

10 Kehittyvät markkinat 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 16,7 % 9,1 % 11,1 % 25,0 % Tuottoero p.a. 1,58 1,98 1,61 1,22 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 16,7 % 9,1 % 11,1 % 0,0 % Kiinteistöt 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 25,0 % 23,1 % 25,0 % 33,3 % Tuottoero p.a. 0,0-0,7 1,9 0,70 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 50,0 % 46,2 % 12,5 % 33,3 % Maailma 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 10,5 % 18,5 % 9,1 % 23,1 % Tuottoero p.a. 6,23 2,84 3,91 3,29 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 13,2 % 18,5 % 9,1 % 23,1 %

11 Maailma Small Cap 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % - - Tuottoero p.a. 11,80 13, Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % - - Pohjoismaat 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 17,6 % 37,5 % 69,2 % 88,9 % Tuottoero p.a. 6,72-0,69-1,75-3,26 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 17,6 % 37,5 % 69,2 % 88,9 % Suomi 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 3,7 % 3,8 % 0,0 % Tuottoero p.a. 2,68 3,05 2,72 1,92 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 28,6 % 14,8 % 7,7 % 9,1 %

12 Venäjä 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 28,6 % 57,1 % 60,0 % Tuottoero p.a. 8,05 1,13 0,24-2,57 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 28,6 % 14,3 % 80,0 % USA 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 4,8 % 11,8 % 0,0 % 10,0 % Tuottoero p.a. 2,59 2,29 1,89 1,89 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 4,8 % 11,8 % 0,0 % 10,0 %

13 TAULUKKO 3. RAHASTOJEN MENESTYS SIJOITUSLUOKITTAIN - KORKORAHASTOT High yield Maailma 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 16,7 % 83,3 % 16,7 % 0,0 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % High yield Euro 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 37,5 % 75,0 % 57,1 % 0,0 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 12,5 % 62,5 % 71,4 % 50,0 % Kehittyvät markkinat korko 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 66,7 % 0,0 % 0,0 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 83,3 % 0,0 % 25,0 % Valtiolainat Euro 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta

14 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 43,8 % 12,5 % 12,5 % 0,0 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 12,5 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Yrityslainat Euro 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 7,69 % 61,54 % 58,33 % 81,8 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 30,77 % 7,69 % 25,00 % 0,0 % Korko maailma 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 8,3 % 58,3 % 50,0 % 0,0 % Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 75,0 % 10,0 % 0,0 %

15 TAULUKKO 4. RAHASTOJEN MENESTYS SIJOITUSLUOKITTAIN - YHDISTELMÄRAHASTOT Yhdistelmä 25/75 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Suhteessa ETF-salkkuun Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Tuottoero p.a. 0,5 2,7 3,8 6,58 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 38,9 % 21,4 % 0,0 % Yhdistelmä 50/50 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Suhteessa ETF-salkkuun Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 10,3 % 6,5 % 0,0 % 0,0 % Tuottoero p.a. 6,46 1,85 3,11 1,78 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 6,5 % 0,0 % 0,0 % Yhdistelmä 75/25 1 vuosi 3 vuotta 5 vuotta 10 vuotta Suhteessa ETF-salkkuun Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 5,6 % 30,8 % 0,0 % 0,0 % Tuottoero p.a. 6,0 3,0 3,3 1,99 Rahastoja, kpl Menestyneitä, kpl Onnistumis-% 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 %

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä

3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä 3.4.2014 Tehokas sijoittaminen TERVETULOA! Hannu Huuskonen, perustajayrittäjä Sijoittamisen rakenteellinen murros rantautumassa myös Suomeen Sijoitustoimialan kehitystä Suomessa helppo ennustaa: innovaatiot

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA Petri Rutanen Seligson & Co 20.9.2007 HUIPPURAHASTO MYYNNISSÄ NYT MYÖS SUOMESSA!!! Ainutlaatuinen sijoitusstrategia 15 v:n vuosituotto: 14,26% pa Ylituotto

Lisätiedot

Handelsbanken Rahastosalkku -

Handelsbanken Rahastosalkku - Rahastosalkku - aktiivista varainhoitoa sijoitusrahastoilla Sijoitusristeily 2007 Salkunrakentamisen perusperiaatteet Hajauta sijoituksia sekä korko- että osakemarkkinoille Hajauta sijoituksia myös omaisuusluokkien

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Allocator EM Multi Strategy 2 UB Eurooppa REIT Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Rahasto

Lisätiedot

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa Sijoituspolitiikka Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa 8.11.2017 Sijoitustoiminnan perusperiaatteet 1/4 Lahden Seudun ekonomit ryn sijoitustoiminnan perusperiaatteet ovat yhdistyksen

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) 1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.

Lisätiedot

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin

SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin SIJOITTAJAN OPAS ETF-rahastoihin Pörssinoteerattu rahasto eli ETF (Exchange-Traded Fund) on rahasto, jolla voidaan käydä kauppaa pörssissä. ETF:ien avulla yksityissijoittajalla on mahdollisuus sijoittaa

Lisätiedot

SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA

SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on 12.6.2014 päättänyt toteuttaa yhtiön hallinnoimissa issa alempana ilmenevät sulautumiset. Sulautuva

Lisätiedot

Valtion Eläkerahasto sijoittajana

Valtion Eläkerahasto sijoittajana Valtion Eläkerahasto sijoittajana Toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi Valtion Eläkerahasto (VER) 13.11.2007 Valtion omistajapolitiikka -seminaari Valtion Eläkerahasto (VER) Väestön ikääntyminen Suomen osittain

Lisätiedot

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset

Lisätiedot

ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 29.8.2012

ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 29.8.2012 ANALYYSIKÄSIKIRJA 1 ANALYYSIKÄSIKIRJA ANALYYSIKÄSIKIRJA 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TUOTTOLUVUT... 3 3 JENSENIN MALLI... 3 4 RISKILUVUT... 3 4.1 Volatiliteetti... 3 4.2 Riskiluokka... 4 4.3 Beta...

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Sijoitusrahasto on sijoitusinstrumentti, joka sijoittaa varansa mm. osakkeisiin (osakerahasto), joukkolainoihin (korkorahasto), kiinteistöihin tai sekä osakkeisiin

Lisätiedot

Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus. Kesäkuu 2019

Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus. Kesäkuu 2019 Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus Kesäkuu 2019 Salkunhoitajan katsaus toukokuu lyhyesti Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden lähes täydellisen sijoitusympäristön jälkeen suunta kääntyi dramaattisesti

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

Kuukausikatsaus Myynnissä olevat tuotteet Kesäkuu 2011

Kuukausikatsaus Myynnissä olevat tuotteet Kesäkuu 2011 Front Capitalin uudet sijoitusvaihtoehdot kesäkuussa Front Capital siirtyi viime kuussa kokonaan sähköisen markkinointimateriaalin ja tiedottamisen käytäntöön. Tässä Kuukausikatsauksessa keskitymme kertomaan

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 29.9.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 29.9.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 26.9.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,83 SEB Finlandia SEB 4,00 SEB Finland Small Cap SEB 0,83 Eurooppa

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Tervetuloa webinaariin! Rahastosäästämisen ABC webinaarin on tarkoitus opettaa sinulle rahastosäästämisen perusteet. Tämän esityksen aikana opit opit kuinka rahastot rakennettu ja

Lisätiedot

HELSINKI CAPITAL PARTNERS

HELSINKI CAPITAL PARTNERS April 2019 HELSINKI CAPITAL PARTNERS HCP QUANT OSUUDENHALTIJOIDEN KOKOUS 29.4.2019 HCP Quant tuotto 2018 1.8.2018 1 Rahaston alituoton syitä 2018 S&P 500 Total Return EUR (vihreä) Russell 2000 Total Return

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Sisältö 1. Sijoitusrahaston määritelmä 2. Rahastojen hinnoittelu & kustannukset 3. Rahastotyypit 4. Säästäminen ja rahastot 5. Rahastot Nordnetin palvelussa 6. Verotus Sijoitusrahaston

Lisätiedot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot ETF = Exchange-Traded Funds (Pörssinoteerattu rahasto) Rahastoyhtiön ylläpitämä, yleensä passiivinen sijoitusrahasto Seuraa tiettyä markkinaa, yleensä jotain indeksiä

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 3.2.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 31.1.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,60 Finlandia 4,01 Finland Small Cap 1,59 Eurooppa 7,49 BGF European

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 24.11.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 24.11.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 21.11.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,53 Suomi 5,02 SEB Finlandia SEB 5,02 Eurooppa 8,06 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu 31.05.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - toukokuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

Etf - sijoitusstrategin työkalu

Etf - sijoitusstrategin työkalu Etf - sijoitusstrategin työkalu Karo Hämäläinen Sijoitusristeily 2008, 5.4.2008 Mikä on etf? Etf = Exchange traded fund = pörssilistattu rahasto Kaupankäynti kuten (ulkomaisella) pörssiosakkeella Monet

Lisätiedot

Evli Pankki Oyj. Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja

Evli Pankki Oyj. Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja Evli Pankki Oyj Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja 31.8.2016 Evli on sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Evli pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit hajauttamisen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioonotettavia yksityiskohtia, joita valistuneen

Lisätiedot

Fennia Varainhoito Oy

Fennia Varainhoito Oy Fennia Varainhoito Oy 1 10.3.2015 Fennia Varainhoito Oy Fennia Varainhoito on ryhmän varainhoitopalvelua tarjoava sijoituspalveluyhtiö (Henki-Fennian 100-prosenttisesti omistama). Tarjoamme asiakkaillemme,

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu 30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus

Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus Private Banking Valtakirjasalkut Kuukausikatsaus Heinäkuu 2019 Salkunhoitajan katsaus alkuvuosi lyhyesti Vuoden ensimmäinen puolisko tarjosi hyviä tuottoja laajalla rintamalla. Toukokuun korjausliike osakemarkkinoilla

Lisätiedot

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

Tervetuloa Aamuseminaarin!

Tervetuloa Aamuseminaarin! Tervetuloa Aamuseminaarin! Klo 8.15 Tervetuliaissanat Seppo Määttänen ja Jari Kivihuhta 8.20 Yhdistä aktiivinen sijoittaminen ja pääomaturva Miia Hukari 8.50 Unohda vertailuindeksi katse absoluuttiseen

Lisätiedot

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki

Erikoistuneet rahastoratkaisut. OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Erikoistuneet rahastoratkaisut OP-Rahastoyhtiö Oy Mika Kivimäki Teemat Erikoistuneet rahastoratkaisut mitä ja miksi? OP-Raaka-aine- sijoitusrahasto OP-Vaihtovelkakirjalaina-sijoitusrahasto OP-ryhmän erikoistuneet

Lisätiedot

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastot Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastoyhtiö Oy on suomalainen boutique -rahastoyhtiö, joka hallinnoi kahta Aasian osakemarkkinoille sijoittavaa sijoitusrahastoa. JOM Silkkitie

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 10.3.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Osakemarkkinat ylipainossa Alexandria Cautious 10.3.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,11 Suomi 7,01 Finlandia 5,40 Finland Small Cap

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Tausta-ajatuksia Maailma on yhä tiiviimmin integroitunut, kilpailu yritysten kesken on yhä useammin kansainvälistä eivätkä kotimarkkinayrityksetkään

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun 1 Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun Tommi Kokkarinen Head of Credit Pohjola Varainhoito 8.5.2012 Rahamarkkinat/Valtiolainat - Matala korkotaso pakottaa hakemaan tuottoja muualta 2 Korot ennätysalhaalla,

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Laadukasta varainhoitoa rahastomuodossa Erikoissijoitusrahasto UB Smart UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

Kanssasijoittamisella erinomaista tuottoa

Kanssasijoittamisella erinomaista tuottoa Fennia Varainhoito Oy Kanssasijoittamisella erinomaista tuottoa Simo Launonen Fennia Varainhoidon Tonttiaamupäivä 29.1.2019 1 11.1.2018 Huttunen Maiju, Fennia 136 vuotta 1934 Nimeksi Liikkeenharjoittajien

Lisätiedot

Sijoittamisen trendit

Sijoittamisen trendit Sijoittamisen trendit Suvi Tuppurainen myynti- ja markkinointijohtaja, Nordnet Suomi 16.10.2013 Naisten ilta Pörssissä 1. Kehittyvien markkinoiden merkitys maailman taloudessa kasvaa Aasian osuus maailman

Lisätiedot

Laadukas omaisuudenhoito

Laadukas omaisuudenhoito Laadukas omaisuudenhoito :n Yhteistyö: Omaisuudenhoitaja on asiakkaan luottohenkilö ja asiakkaan sekä omaisuudenhoitajan välillä tulee olla mahdollisimman täydellisesti yhtenevät intressit Yhteistyö :

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

PANEELIKESKUSTELU Indeksisijoittamisen uudet tuulet parhaat puolet aktiivisesta ja passiivisesta sijoittamisesta

PANEELIKESKUSTELU Indeksisijoittamisen uudet tuulet parhaat puolet aktiivisesta ja passiivisesta sijoittamisesta PANEELIKESKUSTELU Indeksisijoittamisen uudet tuulet parhaat puolet aktiivisesta ja passiivisesta sijoittamisesta Puheenjohtaja: Panelistit: Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi Vesa Engdahl, FIM Johan Hamström,

Lisätiedot

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät

Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Miten valitsen osakkeita? Hannu Huuskonen Oulunseudun osakesäästäjät Tausta-ajatuksia Maailma on yhä tiiviimmin integroitunut, kilpailu yritysten kesken on yhä useammin kansainvälistä eivätkä kotimarkkinayrityksetkään

Lisätiedot

1. Nordnet 2. Korkoa ko rolle -ilmiö 3. Kulut syövä t tuottoa 4. Osa kke e t tuottavat parhaiten 5. Superrahastot?

1. Nordnet 2. Korkoa ko rolle -ilmiö 3. Kulut syövä t tuottoa 4. Osa kke e t tuottavat parhaiten 5. Superrahastot? 1. Nordnet 2. Korkoa ko rolle -ilmiö 3. Kulut syövä t tuottoa 4. Osa kke e t tuottavat parhaiten 5. Superrahastot? Nordnet pohjoismainen nettipankki Olemme haastaja Pohjoismaisella pankkisektorilla. Tarjoamme

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili 2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Maaliskuu United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki

UB Sijoitusrahastot. Maaliskuu United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki UB Sijoitusrahastot Maaliskuu 2017 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets UB Nordic Forest UB Sijoitusrahastot

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

Kuukausikatsaus. EKP ja FED ilmoittivat odotetusti uusista toimista. Tammikuu 2016. Taloustilastot ennallaan joulukuussa

Kuukausikatsaus. EKP ja FED ilmoittivat odotetusti uusista toimista. Tammikuu 2016. Taloustilastot ennallaan joulukuussa Kuukausikatsaus Tammikuu 2016 Taloustilastot ennallaan joulukuussa Yhdysvalloissa asuntomarkkinoilta hyviä uutisia Euroopassa teollisuudessa hyvä vire Kiinan taloustilastot yhä laimeita EKP lisäsi tukitoimia,

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike Oy. Varainhoito - hajautettu sijoittaminen Rahastot - Elina Varovainen - Elina Omaisuuslajit

Elina Pankkiiriliike Oy. Varainhoito - hajautettu sijoittaminen Rahastot - Elina Varovainen - Elina Omaisuuslajit Elina Pankkiiriliike Oy Varainhoito - hajautettu sijoittaminen Rahastot - Elina Varovainen - Elina Omaisuuslajit Aktiivinen ja turvallinen Elina Pankkiiriliike Elina Pankkiiriliike Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Elokuu United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki

UB Sijoitusrahastot. Elokuu United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki UB Sijoitusrahastot Elokuu 2016 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets UB Nordic Forest UB Sijoitusrahastot

Lisätiedot

Jokasään sijoitussalkku

Jokasään sijoitussalkku Rahoituksen yksikkö Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu & IndexHelsinki Oy Huhtikuu 2014 Onnistuneen sijoittamisen lähtökohdat Tosiasioiden tunnustaminen 1 Markkinat ovat tehokkaat Aktiivisella sijoittamisella

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot