EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja Suomen maatalous vuoteen 2020
|
|
- Oskari Sariola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja Suomen maatalous vuoteen 2020 Jyrki Niemi 1 ja Lauri Kettunen 1 1 MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, Helsinki, jyrki.niemi@mtt.fi Tiivistelmä Suomen maa- ja elintarviketalouden toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavasta yhteisestä maatalouspolitiikasta (YMP), sen suunnasta ja sisällöstä vuoteen 2020 saakka päästiin poliittiseen yhteisymmärrykseen kesäkuussa Euroopan komissio, Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti saivat viimein sovitettua yhteen kantansa kaksi vuotta kestäneiden ja loppua kohti yhä intensiivisemmiksi käyneiden neuvottelujen jälkeen. Neuvottelujen tuloksena syntynyt sopimus luo perustan vuonna 2015 alkavalle uudelle EU:n yhteiselle maatalouspolitiikalle, joka merkitsee suorien tukien viherryttämistä sekä tukien jakamista aiempaa tasaisemmin eri jäsenvaltioiden kesken. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan minkälaisia muutoksia, haasteita ja mahdollisuuksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistus aiheuttaa Suomen maa- ja elintarviketaloudelle. Keskeistä tutkimuksellisesti on arvioida maataloustuotannon ja tulojen ja tilamäärän kehitysnäkymiä Suomessa vuoteen 2020 saakka. Analyysit maataloustuotannon ja -tulon tulevasta kehityksestä tehdään AGMEMODmallilla, joka on kehitetty osana laajempaa EU-rahoitteista hanketta jossa MTT taloustutkimus on mukana ( AGMEMOD-malli on 28 jäsenmaata käsittävä EU:n maataloutta kuvaava ekonometrinen markkinamalli. Mallin avulla analysoidaan markkina- ja politiikkamuutosten vaikutuksia EU:n maatalous- ja elintarvikemarkkinoihin. Malli on rekursiivisdynaaminen, ja siinä otetaan huomioon politiikkamuutosten ohella mm. tuottavuuden ja tuotannon tehokkuuden kasvu sekä muutokset kulutustottumuksissa. Tuottavuus kasvaa mallissa satotason ja eläinten keskituotosten noustessa. Vaikutusanalyysit osoittavat maataloustuotteiden tuotannon pysyvän Suomessa keskimäärin nykyisellä tasolla vuoteen 2020, mikäli maataloustuotteiden hintakehitys vastaa tuotantopanosten hintakehitystä ja maatalouden tukijärjestelmä säilyy ennallaan. Kotimainen maidontuotanto jää AGMEMOD-mallin ennusteessa jonkin verran nykyistä alemmaksi. Jo aiemmin tehdyt politiikkauudistukset heikentävät maidon tarjontaa Suomessa. Maitokiintiöistä luopuminen vuonna 2015 on siten kohtuullisen hyvistä kysyntä- ja markkinanäkymistä huolimatta haasteellinen Suomen maitosektorille, mikä korostaa maidon hintatason ja kansallisen tuen merkitystä Suomen maitosektorille. Naudanlihantuotannon, joka on Suomessa erittäin riippuvainen lypsylehmien lukumäärästä, ennustetaan säilyvän nykyisellä noin 80 milj. kg tasolla vuosina Sianlihantuotannon ennustetaan alenevan ja laskevan alle kotimaisen kulutuksen tason. Siipikarjanlihantuotanto sitä vastoin nousee edelleen kasvavan kulutuksen tahdissa. Maatalouden rakennekehitykseen ja sitä kautta tuottavuuskehityksen nopeuteen maatalouspolitiikan muutoksilla arvioidaan olevan hyvin vähän vaikutusta. Maatalouden rakennekehitys jatkuu tulevina vuosina nopeana yksikkökokojen kasvaessa ja tilalukumäärän pienentyessä. Asiasanat EU, maatalouspolitiikka, Suomi, tuotanto, rakenne, maataloustulo. Maataloustieteen Päivät
2 Johdanto Suomen maa- ja elintarviketalouden toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavasta yhteisestä maatalouspolitiikasta (YMP), sen suunnasta ja sisällöstä vuoteen 2020 saakka päästiin poliittiseen yhteisymmärrykseen 26. kesäkuuta Euroopan komissio, Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti saivat viimein sovitettua yhteen kantansa kaksi vuotta kestäneiden ja loppua kohti yhä intensiivisemmiksi käyneiden neuvottelujen jälkeen. Euroopan parlamentti hyväksyi sopimuksen muodollisesti 24. syyskuuta Neuvottelujen tuloksena syntynyt sopimus luo perustan vuonna 2015 alkavalle uudelle EU:n yhteiselle maatalouspolitiikalle, joka merkitsee suorien tukien viherryttämistä sekä tukien jakamista aiempaa tasaisemmin eri jäsenvaltioiden kesken. Perustavanlaatuista uudistusta odottaneista tahoista saavutettu sopimus tuntuu varmasti sangen maltilliselta, koska se säilyttää kaikki nykyisen yhteisen maatalouspolitiikan keskeiset elementit ja jopa vahvistaa niitä. Se ei ainoastaan pysäytä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä voimistunutta liberalisaatiokehitystä, vaan joissain suhteissa suorastaan kääntää kelloa taaksepäin. Uudistus nimittäin mahdollistaa jopa jonkinasteisen YMPtukien uudelleenkytkemisen tiettyjen hyödykkeiden tuottamiseen. Käsillä olevassa artikkelissa tarkastellaan minkälaisia muutoksia, haasteita ja mahdollisuuksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistus aiheuttaa Suomen maa- ja elintarviketaloudelle. Tutkimuksessa arvioidaan miten uudistuksen mukanaan tuomat keskeisimmät muutokset vaikuttavat suomalaiseen maataloustuotantoon. Keskeistä tutkimuksellisesti on arvioida maataloustuotannon ja -tulojen ja tilamäärän kehitysnäkymiä Suomessa vuoteen 2020 saakka. Analyysit maataloustuotannon ja -tulon tulevasta kehityksestä tehdään AGMEMOD-mallilla, joka on kehitetty osana laajempaa EU-rahoitteista hanketta, jossa MTT taloustutkimus on mukana ( AGMEMOD-malli on tarkoitettu politiikkamuutosten vaikutusten tarkasteluun. Mallin tuottamia tuloksia ei tule pitää tarkkoina ennusteina tulevasta kehityksestä vuoteen 2020, vaan tämänhetkisinä kehitystrendeinä ja niitä tulee tarkastella suhteessa tehtyihin oletuksiin. Vaikutusanalyyseissa joudutaan tekemään oletuksia niin tuotteiden ja tuotantopanosten hintakehityksestä kuin kansallisesta maatalouspolitiikastakin vuoden 2013 jälkeen. Aineisto ja menetelmä AGMEMOD-malli on 28 jäsenmaata käsittävä EU:n maataloutta kuvaava ekonometrinen markkinamalli. Mallin avulla analysoidaan markkina- ja politiikkamuutosten vaikutuksia EU:n maatalous- ja elintarvikemarkkinoihin (Chantreuil ym. 2012). Malli on rekursiivis-dynaaminen ja siinä otetaan huomioon politiikkamuutosten ohella mm. tuottavuuden kasvu sekä muutokset kulutustottumuksissa. Tuottavuus kasvaa mallissa satotason ja eläinten keskituotosten noustessa (Chantreuil ym. 2005, 2008, Bartova ja M'barek 2007). AGMEMOD-mallin tärkeimpiä tarkastelukohteita ovat maataloustuotteiden tuotanto, kulutus, ulkomaankauppa ja varastojen taso. Tärkeimpiä kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat tuote- ja panoshintojen muutokset, jotka vaikuttavat eläinten ruokintaan, tuotostasoon ja pellonkäyttöön, ts. hintasuhteiden muutoksiin sopeudutaan maatalouden sisällä. Mallin tuottamat trendit riippuvat myös makromuuttujien (BKT:n kasvu, hintojen yleinen kehitys, väestön kasvu, valuuttakurssit) kehityksestä. AGMEMOD-mallin perustan muodostavat kansalliset maatalousmallit, jotka on yhdistetty koko EU-alueen kattavaksi malliksi (Kuvio 1). Kansalliset mallit on liitetty toisiinsa EU:ssa vallitsevina olevien hintojen, ns. avainhintojen avulla. Kullekin tuotteelle on määritelty maa, jonka hinta on määräävässä asemassa EU:ssa, eli jonka hinnasta jäsenmaiden hinta on riippuvainen. Kytkentämalli ratkaisee EU:n markkinahinnat (mallin avainhinnat), jotka tasapainottavat hyödykemarkkinat koko EU:n tasolla (Salamon ym. 2008). Avainhintojen (pääosin Ranskan ja Saksan hintojen) tasoon vaikuttavat EU:n sisäisen kysyntä- ja tarjontatilanteen lisäksi maailmanmarkkinahintojen ja valuuttakurssien kehitys ja EU:n ulkomaankauppaa koskevat säännökset kuten tullit ja tuontimaksut. Malli olettaa maailmanmarkkinahinnat annetuiksi, joten ne ovat tärkeitä skenaariomuuttujia. MTT taloustutkimuksessa on rakennettu muiden maamallien kanssa riittävässä määrin yhteensopiva ekonometrinen malli Suomen maataloudesta (Niemi ym. 2005). Se on Suomen maatalouden päätuotantosuunnat ja niiden ulkomaankaupan kattava malli, jossa on tarkka EU-tukipolitiikan kuvaus. Maataloustieteen Päivät
3 Parametrien arvot on saatu malliin estimoimalla annetuista aikasarjoista. Malli on validoitu, ts. sovitettu tuotannon ja hintojen toteutuneeseen kehitysuraan , käyttäen perusteina ensisijassa havaittuja tuotantomäärien ja tuottajahintojen kehitystä. Validoinnissa on hyödynnetty myös ns. asiantuntijamenettelyä, jossa yleisesti hyväksyttyjä kysyntä- ja tarjontajoustoja käytetään mallin parametrien (regressiokertoimien) määrittämiseen. Policy and Macroeconomic variables Country Harvested area Animal inventories Production EU Production Yield per ha Per animal production Beginning stocks Ending stocks EU beginning stocks EU ending stocks Imports EU consumption Feed use Consumption Food use Exports EU net exports supply AGMEMOD prices module World prices CAP WTO Kuvio 1. AGMEMOD-mallin perusrakenne. Tulokset ja tulosten tarkastelu Suomen kokonaisvilja-ala säilyy AGMEMOD-mallin ennusteen mukaan melko vakaana keskipitkällä aikavälillä. Vilja-ala on ollut lähellä 1,1 milj. hehtaaria ja se alenee hieman vuoteen 2020 mennessä (Kuvio 2). Ohran ja kauran alat alenevat lähes samassa suhteessa kokonaisalan kanssa. Vehnän alan ennustetaan puolestaan nousevan hieman. Ruisala säilyy ennallaan. Vuosittaiset vaihtelut voivat toki poiketa huomattavasti hintatekijöistä johtuen. Eri viljojen alat vaihtelevat myös vuosittain mm. kylvöja korjuuoloista riippuen. Viljelyalan pienentymisestä huolimatta viljan kokonaistuotanto ei juuri vähene, sillä satotaso vastaavasti nousee. Viljojen satotaso määräytyy mallissa pääasiassa trendin mukaan, mutta myös hinta on mukana satotasoyhtälössä. Oletetun keskisadon kasvun seurauksena kaikkien viljojen satotaso hehtaaria kohden kasvaa vuoteen 2020 mennessä. Maidontuotanto jää AGMEMOD-mallin tulosten mukaan vuonna 2020 noin 5 % alemmalle tasolle kuin vuonna 2012 (Kuvio 2). Tiedossa olevat maatalouspolitiikan muutokset perusskenaariossa, erityisesti maitokiintiöistä luopuminen vuoteen 2015, ovat maitotuotteiden kohtuullisen hyvistä kysyntä- ja markkinanäkymistä huolimatta haasteellisia Suomen maitosektorille. Jo aiemmin tehdyt politiikkauudistukset (vuonna 2006 toteutettu CAP -reformi) heikentävät maidon tarjontaa Suomessa (Lehtonen 2007). Kannustinongelmaa kärjistää tapahtunut viljan hinnan nousu. Tämä korostaa maidon hintatason ja kansallisen tuen merkitystä Suomen maitosektorille. Vuonna 2012 maitoa tuotettiin 2 230milj. litraa maitoa. Määrä oli lähes 6 % pienempi kuin vuonna Keskituotos on noussut pitkän ajan lähes suoraviivaisesti, mutta vuosina on tässä kehityksessä ollut poikkeamia, eikä pitkänajan trendisuoraa enää voidakaan jatkaa entiseen tapaan, vaan kasvuennustetta on taitettu niin, että keskituotos on nyt vain l/lehmä vuonna Maataloustieteen Päivät
4 1000 ha Vilja yht Ohra Kaura Vehnä Öljykasvit Ruis Kuvio 2. Viljantuotannon kokonaisala AGMEMOD-mallissa vuosina (1000 ha). Lypsylehmien lukumäärä, mistä naudanlihantuotanto riippuu mitä suurimmassa määrin, on vähentynyt maidontuotannon vähenemisen ja lypsylehmien keskituotoksen kasvun seurauksena. Niinpä naudanlihantuotanto vähentyi 87 miljoonan kilon tasolta vuonna 2005 yhteensä lähes 7 % vuoteen 2012 mennessä, jääden noin 81 miljoonaan kiloon. Tuotantomäärä säilyy AGMEMOD-mallin tulosten mukaan noin 80 milj. kg tasolla vuosina Toisin sanoen emolehmätuotannon kasvun ennustetaan riittävän korvaamaan lypsylehmien lukumäärän vähenemisestä aiheutuvaa naudanl i- hantuotannon supistumista. Emolehmätuotannon yleistyminen on EU-jäsenyysvuosien aikana selvästi hidastanut naudanlihantuotannon vähenemistä. Emolehmien määrä on yli kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella. Naudanlihantuotantoon tarkoitettuja emolehmiä on nykyisin jo noin ja sieltä tulevien vasikoiden lukumäärä kaikkiaan noin 16 prosenttia koko maan vasikkamäärästä. milj. kg Tuotanto Meijerimaito Kuvio 3. Maidon kokonaistuotannon kehitys AGMEMOD-mallissa vuosina (milj. litraa). Maataloustieteen Päivät
5 Vuonna 2012 Suomessa tuotettiin sianlihaa lähes 192 milj. kg ja kulutettiin 195 milj. kg. AGMEMOD-mallin tulosten mukaan sianlihaa ennustetaan tuotettavan Suomessa myös keskipitkällä aikavälillä noin milj. kiloa. Sianlihan kulutus puolestaan nousee yli 200 milj. kg vuoteen 2020 mennessä, joten alituotantotilanteesta tulisi näin ollen pysyvä. Ennusteen toteutumiseen on kuitenkin suhtauduttava suurella varauksella. Sianlihantuotanto ovat varsin joustava, joten mallin tuottamat pitkän aikavälin ennusteet eivät ole tästä näkökulmasta kovin luotettavia. Siipikarjanlihantuotanto on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Tuotanto on kasvanut Suomessa vuodesta 2005 vuoteen 2012 yli 20 prosenttia. Vuonna 2012 siipikarjanlihaa tuotettiin 108 milj. kg ja kulutettiin 101 milj. kg. Siipikarjanlihantuotanto nousee AGMEMOD-mallin ennusteen mukaan edelleen kasvavan kulutuksen tahdissa. Vuoteen 2020 mennessä siipikarjanlihaa ennustetaan tuotettavan Suomessa lähes 120 milj. kg. Siipikarjanlihan kulutuksen ennustetaan kasvavan vastaaviin lukemiin. Kananmunien tuotantomäärän ennustetaan AGMEMOD-mallissa puolestaan alenevan hieman ja pysyttelevän milj. kg tasolla vuosina Kananmunien kulutus henkeä kohti säilyy ennusteessa ennallaan ja kokonaiskulutus kasvaa väestön kasvua vastaavasti. Maatalouden rakennekehityksen odotetaan puolestaan jatkuvan tulevina vuosina nopeana yksikkökokojen kasvaessa ja tilalukumäärän pienentyessä. Erityisesti kotieläintuotannossa rakennekehitys ja yksikkökoon kasvu jatkuu nopeana. Maatilojen määrä on vuodesta 1995 laskenut vuosittain keskimäärin kolmen prosentin vauhtia ja kotieläintaloudessa lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia. Mikäli kotieläintilojen määrä alenee nykyistä nopeutta vuoteen 2020, kotieläintilojen määrä laskee alle tilaan, kun vuonna 2005 kotieläintiloja oli vielä yli Maidontuotantoon erikoistuneiden tilojen määrä laskee noin tilaan vuoteen 2020 mennessä, kun vuonna 2005 niitä oli vielä yli (Kuvio 4). Vuodesta 1992 vuoteen 2010 tarkasteltaessa maatalouden tuottavuus nousi keskimäärin yli prosentin vuodessa. Olettamalla rakennerationalisoinnin tuoman tuottavuuskasvun säilyvän yhden prosentin suuruisena myös aikajaksolla , maatalouden yrittäjätulo alenee, sillä tuotantokustannusten ennakoidaan nousevan lähes yleisen hintakehityksen mukaisesti markkinahintojen ja tukien säilyessä lähes ennallaan. Eksogeenisesti asetettu 1 prosentin tuottavuuden kasvu ei ole näin ollen riittävä inflaation ja kustannusten nousun kompensoimiseksi. Yrittäjätulo alenee mallissa 911 miljoonasta eurosta vuonna 2012 noin 750 miljoonaan euroon (-18 %) vuoteen 2020 mennessä. Maatilaa Viljatilat Muut tilat Lypsykarjatilat Muut nautatilat Sikatilat Siipikarjatilat Kuvio 4. Maatilojen lukumäärän kehitysennuste eri tuotantosuunnissa vuosille Maataloustieteen Päivät
6 Johtopäätökset Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu minkälaisia muutoksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistus aiheuttaa Suomen maa- ja elintarviketaloudelle. Tutkimuksellisesti keskeisintä on ollut analysoida maataloustuotannon ja tulojen ja tilamäärän kehitysnäkymiä Suomessa vuoteen 2020 saakka. Tutkimuksessa on hyödynnetty analyysimenetelmänä EU:n maataloutta kuvaavaa ekonometrisen markkinamallia AGMEMODia. Analyysin tulokset osoittavat maataloustuotteiden tuotannon pysyvän Suomessa keskimäärin nykyisellä tasolla vuoteen 2020, mikäli maataloustuotteiden hintakehitys vastaa tuotantopanosten hintakehitystä ja maatalouden tukijärjestelmä säilyy ennallaan. Kotimainen maidontuotanto jää AGMEMOD-mallin ennusteessa jonkin verran nykyistä alemmaksi. Jo aiemmin tehdyt politiikkauudistukset heikentävät maidon tarjontaa Suomessa. Maitokiintiöistä luopuminen vuonna 2015 on siten kohtuullisen hyvistä kysyntä- ja markkinanäkymistä huolimatta haasteellinen Suomen maitosektorille, mikä korostaa maidon hintatason ja kansallisen tuen merkitystä Suomen maitosektorille. Naudanlihantuotannon, joka on Suomessa erittäin riippuvainen lypsylehmien lukumäärästä, ennustetaan säilyvän nykyisellä noin 80 milj. kg tasolla vuosina Sianlihantuotannon ennustetaan alenevan ja laskevan alle kotimaisen kulutuksen tason. Siipikarjanlihantuotanto sitä vastoin nousee edelleen kasvavan kulutuksen tahdissa. Maatalouden rakennekehitykseen ja sitä kautta tuottavuuskehityksen nopeuteen maatalouspolitiikan muutoksilla arvioidaan olevan hyvin vähän vaikutusta. Maatalouden rakennekehitys jatkuu tulevina vuosina nopeana yksikkökokojen kasvaessa ja tilalukumäärän pienentyessä. Kirjallisuus Bartova, L. & M barek, R Impact Analysis of CAP Reform on the Main Agricultural Commodities. Report I AGMEMOD - Summary Report. JRC Scientific and Technical Report. EUR Number: EN/1. 11/2007. Saatavissa internetistä: Chantreuil, F., Levert, F., Erjavec, E., Donnellan, T. & Hanrahan, K CAP Reform: Prospects for crop markets in the enlarged EU. EuroChoices, 4(1), pp Chantreuil, F., Donnellan, T., van Leeuwen, M., Salamon, P., Tabeau, A. & Bartova, L EU Dairy Quota Reform AGMEMOD Scenario Analysis. 12th EAAE Congress, Ghent, August Chantreuil, F., Hanrahan, K. & van Leeuwen, M The Future of EU Agricultural Markets by AGMEMOD. Springer. 122 s. Lehtonen, H. (toim.) EU:n maitokiintiöjärjestelmän poistumisen vaikutukset Suomen maitosektorille. MTT:n selvityksiä 144: 89 s. Saatavissa internetistä: Verkkojulkaisu päivitetty Niemi, J., Jansik, C., Kettunen, L. & Lehtonen, H A Tool to Analyse the Impact of Policy Changes on the Agri-Food Sector of Finland. Teoksessa: Arfini, F. (toim.). Modelling agricultural policies: state of the art and new challenges. Proceedings of the 89th European Seminar of the European Asssociation of Agricultural Economists. pp Niemi, J. & Ahlstedt, J. (toim.) Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot MTT Taloustutkimus, julkaisuja s. Saatavissa internetistä: pdf. Salamon, P., Chantreuil, F., Donnellan, T., Erjavec, E., Esposti, R., Hanrahan, K., van Leeuwen, M., Bouma, F., Dol, W. & Salputra, G How to deal with the challenges of linking a large number of individual national models: the case of the AGMEMOD Partnership. Agrarwirtschaft, Jahrgang 57 (2008), Heft 8. Maataloustieteen Päivät
Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Missä mallissa markkinat ja maatalous vuonna 2020? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Tausta Esiteltävät tulokset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Suomen maatalouden muutos EU-aikana
Suomen maatalouden muutos EU-aikana Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki, Finland e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa maa-
Kotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu. Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.
Kotieläintuotanto 2020 -rakennemuutos jatkuu Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa kotieläintaloudessa on oikein tapahtunut viime vuosina
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien
Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä
Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat
EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, maatalous vuoteen 2020
artikkeli jyrki niemi Professori maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT jyrki.niemi@mtt.fi Kuvat maarit kytöharju EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja Suomen maatalous vuoteen 2020 EU:n yhteisen
Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä
Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku
Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät
Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Laatuviljaseminaari 10.3.2009 Hollola TEEMAT Markkinanäkymät Rakennekehitys Rahoituskriisin ja laman vaikutus
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala
Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä
CAP-uudistuksen vaikutusten arviointia suomalaisen maatalouden tulevaisuuden kannalta
CAP-uudistuksen vaikutusten arviointia suomalaisen maatalouden tulevaisuuden kannalta Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus (Luke) e-mail: jyrki.niemi@luke.fi Esityksen sisältö CAP-uudistus ja Suomen maatalous
MAPTEN. Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla. Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009. MTT ja VATT
MAPTEN Politiikkamuutosten vaikutusanalyysit taloudellisilla malleilla Tulevaisuusfoorumi 12.11.2009 Jyrki Niemi, Ellen Huan-Niemi & Janne Niemi MTT ja VATT Politiikkavaikutuksia tarkastellaan tutkimuksessa
Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja
Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Ansiotulorakenne * kunnan
Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla?
Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla? Maatalouden tulevaisuusseminaari Farmi 2020 ja Vene hankkeet Kälviä 4.10.2011 Perttu Pyykkönen Teemat Miten viljelijä voi reagoida ja mihin itse voi vaikuttaa:
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen
Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja
Kansainvälinen viljamarkkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät
Kansainvälinen viljamarkkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Esitys sadonkorjuujuhlassa Lahdessa 6.10.2014 1980M1 1982M1 1984M1 1986M1 1988M1
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8.
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi 26.8.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne
(2) Markkinoiden kehitys
EU:n maatalouden tulevaisuus, Suomi osana EU:ta Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Suomalaisen nautakarjatalouden tulevaisuuteen vaikuttavat (1) Politiikan
NURMISEMINAARI 2013. Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä. Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi
NURMISEMINAARI 2013 Ajankohtaista uuden ohjelmakauden kynnyksellä Matti Perälä MTK Pohjois Suomi Syötekeskus, Pudasjärvi 18.1.2013 1. EUROT, Maatalouden ostopanosten hinnat ovat nousseet maataloustuotteiden
Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus
Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen
NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013
NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690
Maatalouden investointien rooli maaseudulla
Maatalouden investointien rooli maaseudulla Olli Niskanen Maatilojen talouden yleinen kehitys Rakennekehitys on mahdollistanut jatkavien maatilojen elinkelpoisuuden Milj. euroa 1400 1200 1000 Yrittäjätulo,
Maatalouden kannattavuus ja Suomessa ja EU:ssa miten tilamäärä kehittyy vuoteen 2020? 29.1.2014 Arto Latukka MTT Taloustutkimus
Maatalouden kannattavuus ja Suomessa ja EU:ssa miten tilamäärä kehittyy vuoteen 2020? 29.1.2014 Arto Latukka MTT Taloustutkimus 2 Maatalouden kannattavuustaso heikko Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA. Kiikoinen
SFS-ISO 2252 -sertifioitu TILASTOTIETOA SATAKUNNASTA Satakunta Kiikoinen 21.3.212 Reijo Pirttijärvi Työ 221196-11 Maatilatalouden tietoa kunnittain, ELYkeskuksen ja tuottajaliiton alueella Aikasarjatietoa
VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit
Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012
Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan
Valion navettaseminaari
Valion navettaseminaari 9.2.2016 Ajankohtaista Maitomarkkinoilta Kari Aakula toimitusjohtaja Osuuskunta Länsi-Maito Valio Oy 12.2.2016 1 Suurin maidontuotannon kasvuvauhti on EU:ssa maitokiintiöiden poistumisen
Arvio CAPuudistuksen. vaikutuksista. Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke
Arvio CAPuudistuksen vaikutuksista Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus Luke e-mail: jyrki.niemi@luke.fi Arvio CAP-uudistuksen vaikutuksista Esityksen sisältö Katsaus menneeseen mistä tähän on tultu? Miten EU:n
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.
Maatalouden rakennemuutos sekä investointien rahoitus Etelä-Savossa - rakennekehitys - kannattavuus - investoinnit - maidontuotannon ennakkotietoja
ProAgria Etelä-Savo vuosikokous 26.4.2018 Maatalouden rakennemuutos sekä investointien rahoitus Etelä-Savossa - rakennekehitys - kannattavuus - investoinnit - maidontuotannon ennakkotietoja Maija Puurunen
Ajankohtaista viljakauppa-asiaa
Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Valtakunnallinen siemen- ja viljantuotantoseminaari Varsinais-Suomen kylvösiemenyhdistys Loimaan ammatti- ja aikuisopisto Minna Oravuo, vilja-asiamies, MTK EU:n viljamarkkinat
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Joka viides Suomessa syöty nautakilo on tuontilihaa = markkinoilla on tilaa suomalaiselle tuotannolle Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Lihamarkkinakatsaus
VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti
Yhteisen maatalouspolitiikan soveltamisen hyvinvointivaikutukset Suomessa
Yhteisen maatalouspolitiikan soveltamisen hyvinvointivaikutukset Suomessa Jyrki Niemi MTT Taloustutkimus (MTTL), Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, jyrki.niemi@mtt.fi Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena
VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA
VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli
Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi
Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan
Luomutuotannon kannattavuudesta
Luomutuotannon kannattavuudesta Kauko Koikkalainen, tutkija Luomuinstituutti, 31.3.2015, Mikkeli Esityksen sisältö Vähän perusteita Vähän maatalouspolitiikkaa Toteutunutta kannattavuutta kannattavuuskirjanpitoaineiston
Varsinais-Suomen ruokaketju
Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja
Poliittisten ohjauskeinojen arviointi ja
Poliittisten ohjauskeinojen arviointi ja kehittäminen luonnonvarojen kestävän hyödyntämisen edistämiseksi - Työpaketti 1b: Maatalouden kehitystä koskevien mallianalyysien toteutus 7.9.01 Prof. Heikki Lehtonen
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
Maatilojen kehitysnäkymät Itä-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Maatilojen kehitysnäkymät Itä-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 20 % maan tulovirroista Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 19 % maan myyntituloista Suomen Gallup Elintarviketieto
Lausunto Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle
Lausunto 25.9.2017 1/5 Lausunto Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle 26.9.2017 Viite Lausunnon antaja Lausuntopyyntö teemasta Valtion vuoden 2018 talousarvio: Yleisesittely ja maatalouteen liittyvät
Miksi ruoan hinta on noussut?
Miksi ruoan hinta on noussut? Veli-Matti Mattila Toimistopäällikkö Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 21.10.2008 1 Tuote Syyskuu 2007 Syyskuu 2008 Muutos Vehnäjauhot, 2 kg 0,84 1,21 44 % Sekahiivaleipä,
Maataloutemme rakenteen kehittymisen päälinjat ja edellytykset 2020-luvulle
Maataloutemme rakenteen kehittymisen päälinjat ja edellytykset 2020-luvulle Heikki Lehtonen, Olli Niskanen, Anna-Maija Heikkilä, Sami Myyrä, Kauko Koikkalainen Luonnonvarakeskus Talous ja yhteiskunta 17.3.2016
Siipikarjatilojen kannattavuus
Siipikarjatilojen kannattavuus Timo Karhula Luonnonvarakeskus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 31.3.2016 Siipikarjasektori ja hallinnollinen taakka Tuotantomäärät, tuottaja-
Markkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855
Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)
Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) 1 Sisältö Viljan hintaan vaikuttavia tekijöitä Mitä seurata markkinoilla?
Ruokamenot kuluttajan arjessa
Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?
Elintarvikkeiden hinnanmuodostus toimivatko suomalaiset ruokamarkkinat tehokkaasti? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Elintarvikkeiden hinnanmuodostus toimivatko suomalaiset ruokamarkkinat tehokkaasti? Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Tutkimushankkeen tausta Toimivat ja tehokkaat ruokamarkkinat
Laatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy
Laatuviljaseminaari Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10 Minna Oravuo, Viking Malt Oy Polttimo Oy, Viking Malt ja Senson Huippuvuosi 2008 Haasteellinen vuosi 2009 Mallasohra Mallas
Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus)
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Maatalousneuvos Esa Hiiva Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston asiantuntijakuuleminen 2.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo
Ajankohtaista tukipolitiikasta
Ajankohtaista tukipolitiikasta Vilja-alan yhteistyöryhmän kokous 28.1.2008 Martti Patjas MMM Maatalousosasto Tukipolitiikkayksikkö Maatalouspolitiikan ajankohtaisia teemoja CAP-väliarviointi ( health check
PTT-ENNUSTE MAA- JA ELINTARVIKETALOUS
PTT-ENNUSTE MAA- JA ELINTARVIKETALOUS 1/2014 (27.3.2014) Eeva Alho, Kyösti Arovuori, Perttu Pyykkönen, Suvi Rinta-Kiikka ja Tapani Yrjölä Hinnat laskevat kuluttajat hyötyvät Maatalousmarkkinoilla viime
Siipikarjatilojen rakenteesta ja taloudesta
Siipikarjatilojen rakenteesta ja taloudesta Timo Karhula Luonnonvarakeskus 25.10.2017 Rakennekehitys vuoteen 2030 Tuotantomäärät, tuottaja- ja kuluttajahinnat Maatalouden kokonaislaskenta Siipikarjatilojen
Maatalouden ja maaseudun näkymät vuoteen 2020
Maatalouden ja maaseudun näkymät vuoteen 2020 Maatalouden neuvonnan, hallinnon, tutkimusten ja tuottajien yhteistyöseminaari Mitä voidaan tehdä yhdessä enemmän Perttu Pyykkönen 4.11.2014 Teemat Markkinanäkymät
VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.
Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.2016 Novel protein sources for food security (ScenoProt) Taustaa
Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo
Ajankohtaista maitosektorilta 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Tilanne maitomarkkinoilla Loppuvuodesta 2014 markkinanäkymä oli erittäin synkkä Tammi- ja helmikuun myönteinen kehitys EU:n maitotuotemarkkinoilla
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen
Ilmasto- ja energiapolitiikan tulevaisuuden vaihtoehdot ja vaikutukset maatalouspoliittisen toimintaympäristön muutoksessa (ILVAMAP) 2012-2015
Ilmasto- ja energiapolitiikan tulevaisuuden vaihtoehdot ja vaikutukset maatalouspoliittisen toimintaympäristön muutoksessa (ILVAMAP) 2012-2015 Hankkeen vastuullinen johtaja Erikoistutkija Pasi Rikkonen,
Suomen maatalouspolitiikka ja sen asema kansantaloudessa
Kansantaloudellinen aikakauskirja 108. vsk. 4/2012 Suomen maatalouspolitiikka ja sen asema kansantaloudessa Lauri Kettunen Professori (emer.) MTT Taloustutkimus Marja Knuuttila Vanhempi tutkija mtt Taloustutkimus
Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK
Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren
Luomu50. Toimittajatilaisuus, Säätytalo Kauko Koikkalainen, MTT.
Luomu50 - mitä tarkoittaisi, jos 50 % viljelyalasta siirtyisi luomuun Toimittajatilaisuus, Säätytalo 30.01.2012 Kauko Koikkalainen, MTT kauko.koikkalainen@mtt.fi 27.1.2012 Taustaa selvitykselle MMM:n tilaama
Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)
Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti
MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa
Liite 15.3.2004 61. vuosikerta Numero 1 Sivu 2 MTT ja neuvonta avustavat Egyptin ruuan tuotannossa Oiva Niemeläinen, MTT Egyptissä olisi ruokittava 70 miljoonaa suuta Suomen peltopinta-alalta. Onnistuuko?
Lannoitemarkkinat keväällä 2015 VYR viljelijäseminaari. Hämeenlinna 27. tammikuuta 2015 Yara Suomi/Tero Hemmilä
Lannoitemarkkinat keväällä 2015 VYR viljelijäseminaari Hämeenlinna 27. tammikuuta 2015 Yara Suomi/Tero Hemmilä Sisältö Yara Suomessa Lannoitteiden hintakehitykseen vaikuttavat tekijät Lannoitteiden kysyntä
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013
VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta. Tike tuottaa
Elintarvikkeiden valmistajahintojen ja kuluttajahintojen sekä yleisten kuluttajahintojen kehitys 1995 2008
Elintarvikkeiden valmistajahintojen ja kuluttajahintojen sekä yleisten kuluttajahintojen kehitys 1995 2008 Suhdeluku 130 125 120 115 110 105 100 Yleiset kuluttajahinnat Elintarvikkeiden kuluttajahinnat
Ratkaisuna luomun lisääminen? Mistä kannattavuutta kestävästi? Juva 16.4.2012 Kauko Koikkalainen, MTT
Ratkaisuna luomun lisääminen? Mistä kannattavuutta kestävästi? Juva 16.4.2012 Kauko Koikkalainen, MTT 23.4.2012 www.mt t.f i MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki puh. 020 772 004 s-posti:
Missä mennään viljamarkkinoilla
Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase
Tukisarka2015 koulutukset Nautatilat
Tukisarka2015 koulutukset Nautatilat 9.4.2015 Kotieläin- ja pinta-alatukien/korvausten muutos 2013-2020 Rahoitus Tukityyppi 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Muutos 2013-2015 EU CAP 545 530 524 524
12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuet ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan liitännäistoimenpiteet
12. Maa- ja puutarhatalouden tulotuet ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan liitännäistoimenpiteet S e l v i t y s o s a : Luvun nimike on muutettu. Pääasiassa epäedullisista luonnonoloista johtuen maatalouden
Tuottajahinnat ja edunvalvonta. Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila
Tuottajahinnat ja edunvalvonta Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila 29.9.2017 Teemat Miten hinnat määräytyvät? Näkymät 2017 2018 (MTK markkinakatsaus, PTT ennuste) Miten
MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta
MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka
Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 - tutkimuksen tavoite
Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 - tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena on selvittää maatilojen 1. kevään 2012 tuotanto- ja investointi- sekä sukupolvenvaihdossuunnitelmia 2. laatia kyselyn pohjalta
Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020
Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020 Nurmiseminaari 9.1.2014 Tarja Bäckman MTK-Pohjois-Suomi 14.01.2014 Esityksen sisältö - Nykytilanne ja ennusteet tulevaan - Keskeisiä kysymyksiä EU:n
Maatalouden tulevaisuudennäkymät. Kuusamo 6.11.2014 Juha Lappalainen
Maatalouden tulevaisuudennäkymät Kuusamo 6.11.2014 Juha Lappalainen 8000,0 7000,0 6000,0 5000,0 4000,0 3000,0 2000,0 1000,0 0,0 Maatilojen tulovirrat, milj. KOKO MAA 6668,2 6597,7 6340,8 6435,6 5785,9
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys Csaba Jansik
Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 21 Csaba Jansik I I Viljan hinnat Suomessa EUR/t 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 IV VVI V VI IX XXI X I I IV VVI
Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa
Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa Kaija Saarni Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Porotalouden tuotannon ja markkinoinnin kehittäminen MTT taloustutkimus, RKTL Sisältö 1. Tukipolitiikan tavoitteet
Hinnanmuodostuksen läpinäkyvyys elintarvikeketjussa. Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT
Hinnanmuodostuksen läpinäkyvyys elintarvikeketjussa Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Huomioita & kysymyksiä Elintarvikkeiden hintataso, kehitys ja hinnanmuodostus saaneet osakseen
Lausunto Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle
Lausunto 19.9.2016 1/5 Lausunto Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle 20.9.2016 Viite Lausunnon antaja Lausuntopyyntö teemasta Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi Luonnonvarakeskus
VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Kevät 2012 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Erikoistutkija, ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 5.10.2016 1 Luke Gg CO2e Perusskenaario - tulokset Päästövähennysvelvoite -39 % on kova Maataloussektorin päästöt nousivat
IMMIN AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA KIRJANPITOTILOJEN TUOTANTOSUUNNITTAISIA TULOKSIA TIEDONANTOJA 176 1992 TILIVUOSI 1990
IMMIN TIEDONANTOJA 76 992 AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA KIRJANPITOTILOJEN TUOTANTOSUUNNITTAISIA TULOKSIA TILIVUOSI 990 MAATALOUDEN TALOUDELLINEN TUTKIMUSLAITOS AGRICULTURAL ECONOMICS RESEARCH INSTITUTE,
ENPOS Maaseudun Energiaakatemia
ENPOS Maaseudun Energiaakatemia Jukka Ahokas Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Hannu Mikkola Energian käyttö ja säästö maataloudessa 1.3.2011 1 Maaseudun
Suomalaisen lihaketjun kannattavuus ja kansainvälinen kilpailukyky Jyrki Niemi MTT
Suomalaisen lihaketjun kannattavuus ja kansainvälinen kilpailukyky Jyrki Niemi MTT Mitä on kannattava yritystoiminta? Yritystoiminta on kannattavaa silloin, kun saatavat tuotot peittävät tuotantotoiminnan
Vieläkö sitä säilörehua tutkitaan?
Vieläkö sitä säilörehua tutkitaan? Menneisyyden helmet tulevaisuuden timantit 28.11.2014 Arja Seppälä, Sari Kajava, Kaisa Kuoppala, Päivi Mäntysaari, Annu Palmio, Marketta Rinne & Auvo Sairanen ja Terttu
VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi
VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta.
Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman
VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016
VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä