Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä"

Transkriptio

1 Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä

2 VYR:in kysely syksyn sadosta Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen verrattuna noin 6 %, ollen noin 3,82 miljardia kiloa Vilja-alasta jäisi ennusteen mukaan korjaamatta noin 8,5 % Rypsin ja rapsin yhteenlaskettu kokonaissato olisi jäämässä reilun neljänneksen edellisvuotta pienemmäksi Hehtaarisadot ovat kyselyn tulosten mukaan selvästi keskimääräistä korkeampia, tämä osaltaan paikkaa korjaamatta jäävien hehtaarien vaikutusta kokonaissatoon Korjuukauden poikkeuksellisen haastaviin olosuhteisiin nähden kyselyn suhteellisen pienestä näytteestä (548 haastattelua) johtuen etenkin korjaamatta jäävän alan osuuteen liittyy epävarmuutta mikä tulee tuloksia tulkittaessa pitää mielessä

3 VYR/Suomen Gallup kysely viljasadosta

4 Huiput takana vai USA:n puintiajan loiva hengähdys? Kotimaan sadosta 8-10 % jäi puimatta, samalla monin paikoin saatiin hyviä satoja ja kotimaan viljatase on tasapainoinen. Vientimäärät jäävät viime vuodesta. Suomessa viljan hinnat ovat EU-ajan korkeimmat 10-15% korkeammalla kuin viime kaudella. Soija- ja rapsirouheiden hinnat ovat laskeneet saavutetuista huipuista. Euron kurssi ja USA:n puintipaine vaikuttavat. Lisäksi USDA on kasvattanut arviotaan soijavarastoista. USA: maissista puituna lähes 100 %, sadot olleet ennakoitua parempia, mikä on rauhoittanut markkinoita Kesän kuivuus USA:ssa, Itä-Euroopassa verotti vilja- ja valkuaiskasvien satoja ja veti markkinahinnat ennätyskorkealle Kysyntä/tarjonta-tilanteen ennustetaan jatkuvan tiukkana keväälle 2013 asti. Eteläisen pallonpuoliskon realisoituvat sadot helmi-huhtikuussa voivat vaikuttaa markkinoita tasaavasti.

5 Iso kuva on edelleen kovin kysyntävetoinen Markkinoilla seurataan nyt erityisesti kysynnän kestävyyttä. Taseet ovat niukkoja ja markkinat ovat osittain laskeneet 2013 hyvien satojen varaan Kansainvälinen viljaneuvosto IGC ennustaa maailman viljavarastojen laskevan alimmalle tasolleen 4 vuoteen. Ukraina asetti viljoille vientikiellon, USA:n syysvehnäkasvustostojen heikko kunto vahvistanut markkinaa Hintojen nousua on voimistanut euron heikkeneminen voimakkaasti vuoden aikana. Pe 9.11 USDA raportti raportti nosti vehnävarastoja 1MT ja soijavarastoja 2,5 MT- futuurimarkkinat kääntyivät laskuun ainakin hetkellisesti Öljyn hinnat ovat olleet pienessä laskussa viime viikkojen aikana Kiinan soijapavun tuonti satovuosittain USA:n soijasato-arvio satovuosittain

6 Kotimaan viljataseet tn Vehnä Ruis Ohra Kaura Yhteensä Ala (1000 ha) 253,4 222,6 26,9 20,5 432,0 461,7 308,2 318,9 1020,5 1023,7 Sato (kg/ha) Tuotanto 974,8 903,8 78,4 63,8 1514,3 1694,4 1043,1 1157,6 3610,6 3819,6 Tuontiarvio TARJONTA yhteensä Teollinen käyttö Rehuihin Elintarvikkeisiin Muu teollinen käyttö Tilakäyttö Elintarvikkeisiin Rehuihin + energiaksi Siemeneksi KOTIMAAN käyttö yht VIENTI (interventio) Ylijäämä/Alijäämä

7 Maailman vehnätase ja tuotanto 2009/ / / /13 USA 60,4 60,1 54,4 61,7 2009/ / / /13 Canada 26,8 23,2 25,3 27 Australia 21,8 27,9 29,5 21 Argentiina 12 16, ,5 Tuotanto 686,2 651, ,7 EU ,8 135,9 137,4 132,4 Venäjä 61,8 41,5 56,2 39 Ukraina 20,9 16,8 22,1 15,5 Kazakstan 17,1 9,6 22,7 10,5 Kulutus 653,4 654,5 694,4 680,7 Intia 80,7 80,8 86,9 93,9 Kiina 115,1 115,2 117,9 118 Pohjois-Afrikka 20,3 15,9 18,4 17 Varastot 200, ,6 174 Lähi-Itä 38,9 40,2 40,3 37

8 EUR / USD

9 Vehnäfutuurin (tammikuu-13) hintakehitys Matif-pörssissä Daily QBL2F3 BarOHLC; QBL2F3; ; 275,00; 275,50; 274,00; 274,75; -2,25; (-0,81%) (PAR) Price EUR T Q Q Q Q4 2012

10 Vehnäfutuurin (joulukuu 2012) hintakehitys Chicagon pörssissä Daily QZWZ2 BarOHLC; QZWZ2; ; 886; / 2; 875; / 4; -9 1 / 4; (-1,04%) (CHG) Price USc Bsh Q Q Q Q4 2012

11 Euronext / Matif rapsinsiemen futuuri lähin positio

12 Öljykasvit EU:n rapsisiemenen tuotantoarvio on 19,6 MT (19,1 viime vuonna), tuontitarpeen arvioidaan pysyvän samana 3,5 MT. Ukrainan auringonkukkasatoarvio on 8 MT (9,2 viime vuonna) Kotimaan öljykasvissato jää 84 miljoonaan kiloon, kotimainen kysyntä yli 250 miljoonaa kiloa Rapsin siemen riittävyys EU-alueella on satokausitasolla jälleen rajallinen ja hinta tulee seuraamaan soija- sekä auringonkukkarouheen hintakehitystä. Rapsirouheen hinnannousupaine on tasaantunut, suurelta osin USA:n soijan sadonkorjuun hintapaineen johdosta Hinnat edelleen korkeita spot-hinta (fob Rostock) vaihdellut viime päivinä eur/tn välillä.

13 Rapsirouhe Saksa FOB Hampuri Pitkän aikavälin hintakehitys

14 Kasviöljyt Kasviöljyjen hinnat ovat olleet laskussa sekä soijan hintapaineen että yleisen kysyntätilanteen heikkenemisen johdosta. Soijaöljyn hinta on laskenut 915 eur/tn tasolle ja rapsiöljyn hinta 940 eur/tn.

15 Rapsi- ja soijaöljy Rotterdam, lähimmät positiot

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013

NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA

AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA 8.12.2016 KATI LASSI Öljynpuristamomme Kirkkonummella Kotimainen rypsi ja rapsi tärkeimmät raaka-aineemme Öljy tuotetaan puristamalla, prosessi täysin kemikaaliton Puristuskapasiteetti

Lisätiedot

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )

Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( ) Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013

Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855

Lisätiedot

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Viljakaupan markkinakatsaus

Viljakaupan markkinakatsaus Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia

Lisätiedot

KV-Vilja- ja öljykasvimarkkinakatsaus Avena Nordic Grain Oy - Sam Tallberg, Trade Manager. Rusko

KV-Vilja- ja öljykasvimarkkinakatsaus Avena Nordic Grain Oy - Sam Tallberg, Trade Manager. Rusko KV-Vilja- ja öljykasvimarkkinakatsaus Avena Nordic Grain Oy - Sam Tallberg, Trade Manager d Rusko 5.2.218 Päivän teemat 1) Kuluva satokausi tähän mennessä 2) Viljan tuotantoennusteet, virtaukset ja markkinatekijät

Lisätiedot

Missä mennään viljamarkkinoilla

Missä mennään viljamarkkinoilla Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase

Lisätiedot

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva

Joensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

VILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,

Lisätiedot

Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät

Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Laatuviljaseminaari 10.3.2009 Hollola TEEMAT Markkinanäkymät Rakennekehitys Rahoituskriisin ja laman vaikutus

Lisätiedot

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakauppa Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 3 Toiminta-alue Jäsenrakenne Tanska 13 Ruotsi 16 Norja 1 Suomi 1 Baltia 3 Tukiyritykset Osuuskuntien kärki Euroopassa Osuuskunnat Euroopassa 2011 EUR

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 DLA viljakaupassa Kokonaisvolyymi yli 4 miljoonaa tonnia Vienti ylittää miljoona tonnia Oman rehuteollisuuden

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Kevät 2012 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

MALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen

MALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen MALLASOHRAN MARKKINATILANNE Mallasohra -seminaari 29.3.211, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen SUOMEN TUOTANTO 29 21 - Vuonna 29 viljelijöiden lukumäärä oli 6 64 ja 21 väheni tasolle 3 942-5 vuoden keskiarvo:

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä

Vilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat

Lisätiedot

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016

21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Maailman satoennuste on hyvä, vaikka jäädäänkin ennätyksestä 2012/13 2013/14 2014/15 2015/16 Milj. tonnia Ennuste Tuotanto

Lisätiedot

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009

Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009 Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40

Lisätiedot

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä

Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Kansainvälinen markkina Viljamarkkinat korkealla tasolla Viljan markkinahinnat ovat tänään historiallisesti korkealla

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit

Lisätiedot

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014 PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku

Lisätiedot

VILJA- JA RAAKA-AINE MARKKINANÄKYMÄT Lahti Taneli Rytsä, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

VILJA- JA RAAKA-AINE MARKKINANÄKYMÄT Lahti Taneli Rytsä, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä VILJA- JA RAAKA-AINE MARKKINANÄKYMÄT 2017 Lahti 10.2.2017 Taneli Rytsä, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJAMARKKINAT MIKSI HINNAT EIVÄT OLE NOUSSEET MAAILMALLA Viljan varastot ovat maailmalla

Lisätiedot

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK

Sadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren

Lisätiedot

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja

Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000

Lisätiedot

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016

VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä

Lisätiedot

TUOTA SITÄ MILLÄ ON MARKKINAT

TUOTA SITÄ MILLÄ ON MARKKINAT TUOTA SITÄ MILLÄ ON MARKKINAT ILKKA PEKKALA Maailman viljavarastot ennätykseen Milj. tonnia 2013/14 2014/15 2015/16 2016/17 Ennuste Tuotanto 2007 2048 2004 2094 Kulutus 1935 2008 1983 2062 Varastot 413

Lisätiedot

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla

Ajankohtaista viljamarkkinoilla Ajankohtaista viljamarkkinoilla 4.3.2011 Jukka Heinonen Hankkija-Maatalous Oy Kasvinviljely, Länsi-Suomi Viljamarkkinoista Suomen viljamarkkinat osana maailmanmarkkinaa Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 2014/15 - puolivälin analyysi

Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 2014/15 - puolivälin analyysi Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 214/15 - puolivälin analyysi Markkinointikausi 214/15 alkoi virallisesti 1. heinäkuuta 214 ja se päättyy 3. kesäkuuta 215. Markkinointikausi

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä.0.0 Työnro. 000 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander

Ajankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Ajankohtaista viljamarkkinoilla Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Kansainvälinen viljaneuvosto eli IGC, Maailman vehnätase-ennuste +12% Lähde: IGC eli Kansainvälinen Viljaneuvosto

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:

Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä: Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista

Lisätiedot

KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT. Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT. Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä KOTIMAISEN VALKUAISTUOTANNON NÄKYMÄT Tarmo Kajander, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 Valkuaistilanteesta Mitä on tapahtunut viime vuosina Kohti kesää 2018 Valkuaistilanteesta Mitä on tapahtunut

Lisätiedot

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa

Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Valtakunnallinen siemen- ja viljantuotantoseminaari Varsinais-Suomen kylvösiemenyhdistys Loimaan ammatti- ja aikuisopisto Minna Oravuo, vilja-asiamies, MTK EU:n viljamarkkinat

Lisätiedot

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)

Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) 1 Sisältö Viljan hintaan vaikuttavia tekijöitä Mitä seurata markkinoilla?

Lisätiedot

Viljamarkkinatilanne. Salo 12.2.15 Tarmo Kajander

Viljamarkkinatilanne. Salo 12.2.15 Tarmo Kajander Viljamarkkinatilanne Salo 12.2.15 Tarmo Kajander Viljakauppa Hankkija Oy:ssä Kesän 2014 viljan myyntimäärät olivat todella suuria Syksyn 2014 sato määrällisesti hyvä Rehuvehnää paljon vielä myymättä Toimitus

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Viljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman

Lisätiedot

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä

Lisätiedot

Luomukinkeritilaisuudet 2016

Luomukinkeritilaisuudet 2016 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Luomumarkkinoista Pienet tuotantoalat, pienet markkinat,

Lisätiedot

Laatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy

Laatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy Laatuviljaseminaari Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10 Minna Oravuo, Viking Malt Oy Polttimo Oy, Viking Malt ja Senson Huippuvuosi 2008 Haasteellinen vuosi 2009 Mallasohra Mallas

Lisätiedot

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus

Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen

Lisätiedot

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys BioRefine innovaatioita ja liiketoimintaa 27.11.2012 Ilmo Aronen, T&K-johtaja, Raisioagro Oy Taustaa Uusiutuvien energialähteiden käytön

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275)

Kylvöalaennuste 2014. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 25.2.2014. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 (221100275) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä

Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden

VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden 18.08.2010 VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden Johtaja Pasi Lähdetie 10.6 Jaakko Laurinen 12.6 Raisio-konserni 9.8.2010 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 2 1 18.08.2010 Raision

Lisätiedot

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa

Lisätiedot

Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä Ilmo Aronen, Raisioagro Oy

Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä Ilmo Aronen, Raisioagro Oy Löytyykö keinoja valkuaisomavaraisuuden lisäämiseksi? Alituotantokasvien viljelypäivä 14.3.2012 Ilmo Aronen, Raisioagro Oy Kaikki eläimet tarvitsevat lisävalkuaista Lisävalkuaisella tarkoitetaan rehuvalkuaista,

Lisätiedot

Tervetuloa! Välkommen! T.G

Tervetuloa! Välkommen! T.G Tervetuloa! Välkommen! T.G 28.11-10 Viljan kysyntä markkinoilla Maailman viljasato. Agrimarketin vientikauppa Mitä etuja DLA:N yhteistyö merkitsee viljan viennissä Suomesta Viljan laadut 2013 Maailman

Lisätiedot

LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS. Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä

LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS. Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 HANKKIJAN LUOMU Tarjoamme luomutiloille laajan valikoiman. Valmistamme luomurehuja (Kotkan tehtaalla) ja luomuun

Lisätiedot

Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys Csaba Jansik

Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys Csaba Jansik Vilja- ja öljykasviketjujen strategiaraportin päivitys 21 Csaba Jansik I I Viljan hinnat Suomessa EUR/t 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 IV VVI V VI IX XXI X I I IV VVI

Lisätiedot

Viljaviesti, 8/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset markkinat

Viljaviesti, 8/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset markkinat Viljaviesti, 8/2015 23.10.2015 Lukijalle Vihdoin lokakuussa puinnit on saatu päätökseen ja työlistalla ovat syysmuokkaukset. Eviran kotisivuilla voi tutustua tämän vuoden viljasadon laatuun, tiedot päivittyvät

Lisätiedot

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS

Satoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Kylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Kylvöaikomukset 2009 Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008 Petri Pethman Työnro. 76442 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä

Lisätiedot

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013

VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta. Tike tuottaa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta?

Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Finsifin seminaari 20.9.2011 Hanna Hiidenpalo 19.9.2011 1 Miksi elintarvikkeet ja ruuan tuotanto kiinnostavat myös sijoittajia? 35 % maailman työväestöstä

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät. MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala

Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät. MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala 28.2.2017 Milj. tonnia Maailman varastot ennätykseen 2013/14 2014/15 2015/16 2016/17 Ennuste Tuotanto 2007 2048

Lisätiedot

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)

Kylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187) Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference

Mallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference Mallasohrakatsaus Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012 Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy Viking Malt 2012 340 000 tn kapasiteetti 3 mallastamoa, SE, FIN ja LIT Pääkonttori

Lisätiedot

VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi

VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta.

Lisätiedot

TARPEET JA TOIVEET. Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA

TARPEET JA TOIVEET. Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA ALITUOTANTOKASVIT TEOLLISUUDESSA, TARPEET JA TOIVEET Kaija Viljanen 14.3.2012 Avena Nordic Grain Oy MILDOLA SUOMALAINEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ ELINTARVIKEÖLJYISSÄ JA VALKUAISREHUISSA Avena Nordic Grain Oy: vilja-

Lisätiedot

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS

Satokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS Petri Pethman 8.11.2016 221100472 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=552 Kokonaisvastaajanäyte 2 135 vastaajaa Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde:

Lisätiedot

Raision sopimusviljely

Raision sopimusviljely Raision sopimusviljely Hankintajohtaja Jukka Hollo Raisio-konserni OSTOT JA LOGISTIIKKA 17.2.2008 sivu 1 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 17.2.2008 sivu 2 1 Raision viljan

Lisätiedot

Viljaviesti, 6/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset vilja ja öljykasvimarkkinat

Viljaviesti, 6/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset vilja ja öljykasvimarkkinat Viljaviesti, 6/2015 3.9.2015 Lukijalle Elokuun hyvät kelit ovat olleet omiaan jouduttamaan vilja ja öljykasvikasvustojen valmistumista, mutta vielä elo syyskuun vaihteessakin suuressa osassa maata edelleen

Lisätiedot

Öljykasveilla on kysyntää. Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni

Öljykasveilla on kysyntää. Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni Öljykasveilla on kysyntää Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni 20.1.2010 Esityksen sisältö 1. Valkuaistilanne EU-tasolla 2. Vaihtoehdot suomalaiseen valkuaiskasvituotantoon 3. Tilanne Suomessa

Lisätiedot

Markkinakehityksestä yleensä

Markkinakehityksestä yleensä Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke

Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke KANSANÄLSEN KAUPAN PELSÄÄNTÖJÄ Kysyntä ja tarjonta säätelevät kansainvälisiä vilja- ja öljykasvimarkkinoita. Ne kohtaavat toisensa aidoimmillaan avoimesti

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Viljakaupan erilaiset mahdollisuudet

Viljakaupan erilaiset mahdollisuudet Viljakaupan erilaiset mahdollisuudet Loimaa, 5.2.2008 Timo Jaakkola timo.jaakkola@mtk.fi timo.jaakkola@siilo.net P. 0400 732 145 Kansainväliset markkinat Hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella

Lisätiedot

Viljatutkimus 10/2007

Viljatutkimus 10/2007 Viljatutkimus 10/2007 Tutkimus toteutettiin sähköisenä web-kyselynä koko maassa 9.10-28.10.2007 välisenä aikana Farmit Website Oy:n toimesta yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa. Toimeksiantaja oli

Lisätiedot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot

Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa

Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa Kumina on kilpailukykyinen kasvi Pohjolassa Timo Karhula MTT Taloustutkimus Kuminasta kilpailukykyä Kymmenellä askeleella keskisato nousuun seminaarit 25 ja 27.3.2014 Kumina Asema maailmalla Viennin arvo

Lisätiedot

Kansainvälinen viljamarkkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät

Kansainvälinen viljamarkkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät Kansainvälinen viljamarkkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Esitys sadonkorjuujuhlassa Lahdessa 6.10.2014 1980M1 1982M1 1984M1 1986M1 1988M1

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvinsuojelusta

Ajankohtaista kasvinsuojelusta Ajankohtaista kasvinsuojelusta Porvoo 9.3.2011 petri.lintukangas@berner.fi Berner Kasvinsuojelu palveluksessasi Käytännön Maamies 13/2010 ennuste 2010 2011 379 % kasvuprosentti Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, 1 24.3.2014 Viljan tuotanto ja kulutus kasvussa Maailman tuotanto, kulutus ja varastot, kaikki viljat (Lähde:

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( ) Kylvöalaennuste 2014 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 25.2.2014 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=554 Kokonaisvastaajanäyte 1 200 vastaajaa vastausprosentti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.

Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8. Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.2016 Novel protein sources for food security (ScenoProt) Taustaa

Lisätiedot

KYLVÖAIKOMUKSET Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

KYLVÖAIKOMUKSET Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu KYLVÖAIKOMUKSET 15.2.2007 - Vilja-alan yhteistyöryhmä - Tutkija: Petri Pethman Työnro: 72049, Itätuulenkuja 10, 02100 Espoo Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 28 1.8.28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Q2/28 Raisio-konserni Q2/28 Liikevaihto kasvoi 16 %:lla vertailukaudesta ja oli 122,9 milj. euroa (16,1 milj. e) Liiketulos 6,5

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot