EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUMISEKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUMISEKSI"

Transkriptio

1 EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUMISEKSI

2 JJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJ EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUMISEKSI Toimintapoliittinen sykli on Euroopan unionin vuonna 2010 käyttöön ottama menetelmä, jolla käsitellään vakavimpia rikollisuuden EU:lle aiheuttamia uhkia. Syklit ovat nelivuotisia. Tarkoituksena on optimoida koordinointi ja yhteistyö valikoitujen rikostorjunnan prioriteettien käsittelyssä. Rikollisuuden aiheuttamat uhat määritetään rikostiedustelutiedon pohjalta ja niistä sovitaan poliittisella tasolla. Syklin aikana kaikilta asiaankuuluvilta kansallisen ja EU:n tason yksiköiltä ja sidosryhmiltä pyydetään resursseja ja vastavuoroista tukea toteutettaville toimille. Myös uusien uhkien kehittymistä seurataan, jotta niihin voitaisiin reagoida tehokkaasti. Monialainen Perustuu näyttöön Yhdennetty EU-ulottuvuus ja parempi synkronointi Suositukset Arviointi Uudelleentarkastelu ja arviointi Toimet Toteutus ja seuranta OAP Jatkuva kartuttaminen JJJJJJJJJJJJJJJJJJJJJ kehittäminen EU SOCTA Prioriteetit vahvistaminen MASP Tavoitteet

3 TOIMINTAPOLIITTISEN SYKLIN VAIHEET kehittäminen EU SOCTA Vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskeva uhkakuvaarvio (SOCTA) Europol laatii SOCTAn niiden tietojen pohjalta, joita saadaan jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisilta, Europolin omista tietokannoista, muilta EU:n virastoilta, kuten Frontexilta, Eurojustilta ja EMCDDA:lta, sekä EU:n ulkopuolisilta Europolin kumppanimailta ja yksityisiltä kumppaneilta sekä avoimista lähteistä. SOCTA sisältää analyysin vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden EU:lle aiheuttamista nykyisistä ja tulevista uhista suosituksia rikostorjunnan prioriteeteiksi. vahvistaminen MASP Rikostorjunnan prioriteettien valikointi ja monivuotiset strategiset suunnitelmat (MASP:t) Sisäisen turvallisuuden operatiivisen yhteistyön pysyvä komitea (COSI) tutkii SOCTA-arviossa suositellut prioriteetit. Neuvostossa kokoontuvat oikeus- ja sisäasioiden ministerit hyväksyvät tuon tarkastelun pohjalta EU:n rikostorjunnan prioriteetit toimintapoliittista sykliä varten (eli seuraaville neljälle vuodelle) ottaen huomioon jäsenvaltioiden, eri virastojen ja komission esittämät kommentit sekä muut asiaa koskevat arviot ja toimintalinjaukset. Sen jälkeen komissio järjestää kokouksen, jossa jäsenvaltioiden, oikeus- ja sisäasioiden virastojen ja EU:n toimielinten edustajat laativat seuraaville neljälle vuodelle monivuotisen strategisen suunnitelman (yksi MASP kutakin prioriteettia varten ja yleinen horisontaalinen MASP johdonmukaisuuden parantamiseksi ja MASP:iden laatimisen helpottamiseksi). MASP:eissä luetellaan yleiset tavoitteet ( strategiset tavoitteet ), jotka on tarkoitus toteuttaa syklin aikana. COSI hyväksyy nämä MASP:t.

4 Toteutus ja seuranta OAP Operatiiviset toimintasuunnitelmat (OAP:t) ja hankkeiden vetäjien raportit MASP:t pannaan täytäntöön noudattamalla operatiivisia toimintasuunnitelmia (OAP), joita laaditaan yleensä vuosittain yksi kutakin prioriteettia varten. OAP:eita laativat osallistuvien jäsenvaltioiden, EU:n toimielinten ja virastojen edustajat. COSI hyväksyy nämä OAP:t. OAP:t sisältävät jäsenvaltioiden ja virastojen yhteisiä toimia samoin kuin virastojen ja jäsenvaltioiden omia toimia. Yhteiset toimet toteutetaan EMPACT-hankkeina (EMPACT, Euroopan monialainen rikosuhkien torjuntafoorumi). Nämä puitteet tarjoavat jäsennellyn yhteistyöfoorumin asiaankuuluville jäsenvaltioille, EU:n toimielimille ja virastoille sekä EU:n ulkopuolisille kumppaneille. Kunkin OAP:n toteutuksesta huolehtimaan valitaan hankkeen vetäjä siitä jäsenvaltiosta, joka vapaaehtoisesti johtaa kyseistä prioriteettia koskevaa työtä. OAP:n kansallista toteutusta valvovat kansalliset EMPACT-koordinaattorit. Europolin EMPACT-tukiyksikkö antaa hallinnollista ja logistista tukea rikostorjunnan prioriteeteille. Europol nimeää myös EMPACT-tuen hallinnoijia huolehtimaan operatiivisesta tuesta kaikille rikostorjunnan prioriteeteille. COSI hyväksyy OAP:t ja seuraa niiden toteutusta EMPACT-tukiyksikön välityksellä toimitettavien hankkeiden vetäjien puolivuotisraporttien pohjalta. Arviointi Uudelleentarkastelu ja arviointi Komission suorittama uudelleentarkastelu ja väliarviointi MASP:eitä tai tarvittaessa prioriteetteja voidaan muokata tai muuttaa hankkeiden vetäjien vuosittain toimittamien raporttien ja Europolin tekemän väliarvioinnin perusteella. COSI tekee myös toimien tuloksista sekä väli- että loppuarvioinnin, jonka avulla mitataan strategisten tavoitteiden saavuttamista. Tarkoituksena on parantaa käytännön toteutusta. Komissio tekee perusteellisen riippumattoman arvioinnin toimintapoliittisen syklin lopussa. Arvioinnissa esiin tulevia seikkoja hyödynnetään laadittaessa seuraavaa toimintapoliittista sykliä.

5 EU:N RIKOSTORJUNNAN PRIORITEETIT (vahvistettu toukokuussa 2017) ESTÄMINEN Kyberrikollisuus, erityisesti tietojärjestelmiin kohdistuvat hyökkäykset, lasten seksuaalinen riisto ja muihin maksuvälineisiin kuin käteisrahaan liittyvät petokset. Kannabiksen, kokaiinin ja heroiinin tuotanto, laiton kauppa ja levittäminen. Uusien psykoaktiivisten aineiden ja synteettisten huumausaineiden tuotanto, laiton kauppa ja levittäminen. Laittoman maahanmuuton helpottaminen, jossa toimitetaan laittomille muuttajille laitonta maahanmuuttoa avustavia palveluja tärkeimpien EU:n ulkorajat ylittävien muuttoreittien varrella ja EU:ssa. Toimet kohdistetaan erityisesti niihin ryhmiin, joiden menetelmät vaarantavat ihmishenkiä, jotka tarjoavat palvelujaan verkossa ja joiden liiketoimintamallissa hyödynnetään asiakirjojen väärentämistä. Järjestäytynyt omaisuusrikollisuus, jota harjoittavat nopealiikkeiset järjestäytyneet rikollisryhmät, joilla on järjestäytynyttä varkaus- ja murtotoimintaa EU:ssa. Ihmiskauppa EU:ssa kaikenlaisen hyväksikäytön osalta, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö ja työvoiman hyväksikäyttö sekä kaikenlainen lapsikauppa. Valmisteveropetokset ja MTIC-petokset. Ampuma-aseiden laiton kauppa, levittäminen ja käyttö. Ympäristörikokset, etenkin luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä jätteiden laiton kauppa. Rikollisuuden rahoitus, rahanpesu ja varojen takaisinperinnän helpottaminen. Asiakirjapetokset EU:ssa ja erityisesti järjestäytyneet rikollisryhmät, jotka ovat osallisina väärennettyjen ja väärien asiakirjojen tuottamisessa ja toimittamisessa muille rikollisille. VIITEASIAKIRJAT Haettavissa asiakirjan numeron avulla seuraavalta neuvoston verkkosivulta: > Asiakirjat ja julkaisut Neuvoston päätelmät järjestäytyneen ja vakavan kansainvälisen rikollisuuden torjuntaa koskevien EU:n prioriteettien asettamisesta vuosiksi (asiak. 9450/17) Neuvoston päätelmät järjestäytynyttä ja vakavaa kansainvälistä rikollisuutta koskevan EU:n toimintapoliittisen syklin jatkamisesta kaudella (asiak. 7704/17) EU:n toimintapoliittisen syklin toimeksianto (asiak /2/17 REV 2)

6 Rue de la Loi/Wetstraat Bruxelles/Brussel BELGIQUE/BELGIË Tel. +32 (0) Yhteystiedot: EMPACT-hankkeita koskevat yhteydenotot Europoliin: Kaikki yhteydenotot neuvoston pääsihteeristöön: Lisätietoja: consilium.europa.eu/fi/policies/eu-fight-againstorganised-crime Euroopan unioni, 2018 ISBN doi: /66796 QC FI-N

Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI

Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA

Lisätiedot

9450/17 team/sj/vb 1 DGD 1C

9450/17 team/sj/vb 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9450/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. helmikuuta 2017 (OR. en) 6372/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio LIMITE 27 ENFOPOL 69 CRIMORG 34 ENFOCUSTOM 38 JAI 124 Oikeus- ja

Lisätiedot

7704/17 team/ip/hmu 1 DGD 1C

7704/17 team/ip/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7704/17 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 27. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7093/17

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6958/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio LIMITE 46 ENFOPOL 103 CRIMORG 49 ENFOCUSTOM 58 JAI 204 Sisäisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2010 (26.10) (OR. en) 15358/10 COSI 69 ENFOPOL 298 CRIMORG 185 ENFOCUSTOM 94

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2010 (26.10) (OR. en) 15358/10 COSI 69 ENFOPOL 298 CRIMORG 185 ENFOCUSTOM 94 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. lokakuuta 2010 (26.10) (OR. en) 15358/10 69 ENFOPOL 298 CRIMORG 185 ENFOCUSTOM 94 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. marraskuuta 2014 (OR. en) 14929/1/14 REV 1 ENFOPOL 342 COSI 105 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12214/3/14

Lisätiedot

12583/16 pmm/mn/jk 1 DGD 1C

12583/16 pmm/mn/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12583/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12098/2/16 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

15615/17 team/paf/si 1 DGD 1C

15615/17 team/paf/si 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 15615/17 COSI 325 JAI 1191 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. joulukuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15516/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14633/14 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10139/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

15638/17 team/mn/km 1 DGD 1C

15638/17 team/mn/km 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 15638/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2013-00051 PO Waismaa Marjo 12.03.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/OSA: Selvitys Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

7033/16 team/msu/kkr 1 DRI

7033/16 team/msu/kkr 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. maaliskuuta 2016 (OR. en) 7033/16 PARLNAT 57 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Kansalliset parlamentit Selvitys Euroopan parlamentille

Lisätiedot

9938/16 team/vp/vb 1 DGD2B

9938/16 team/vp/vb 1 DGD2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9938/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 9. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat JAI 542

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) Asia: Ehdotus neuvoston päätelmiksi Eurojustin vuosikertomuksesta 2016

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) Asia: Ehdotus neuvoston päätelmiksi Eurojustin vuosikertomuksesta 2016 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9602/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9451/1/17 REV 1 Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

LIITTEET SM , Puheenjohtajan ehdotus selvitykseksi 11872/2/14 REV 2

LIITTEET SM , Puheenjohtajan ehdotus selvitykseksi 11872/2/14 REV 2 Sisäministeriö E-KIRJE SM2014-00416 PO Taavila Hannele 22.10.2014 Suuri valiokunta Asia Selvitys Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille sisäisen turvallisuuden operatiivisen yhteistyön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:n strategiaelin EUROOPPA-NEUVOSTO STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n suunnan ja poliittiset prioriteetit.

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 15184/16 ENFOPOL 455 ENV 766 ENFOCUSTOM 230 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä oleva ehdotus neuvoston päätelmiksi ja toimintasuunnitelma talousrikostutkintaa koskevista jatkotoimista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä oleva ehdotus neuvoston päätelmiksi ja toimintasuunnitelma talousrikostutkintaa koskevista jatkotoimista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) 8777/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 6915/2/16 REV 2 Asia: ENFOPOL 134 COSI 77 GENVAL

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7585/1/17 REV 1 LIMITE PUBLIC UD 82 ENFOCUSTOM 83 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9720/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto. Aitojen henkilö- ja matkustusasiakirjojen julkinen online hakemisto

Euroopan unionin neuvosto. Aitojen henkilö- ja matkustusasiakirjojen julkinen online hakemisto Euroopan unionin neuvosto PRADO Aitojen henkilö- ja matkustusasiakirjojen julkinen online hakemisto KUULUUKO TYÖHÖSI HENKILÖASIAKIRJOJEN TARKASTAMINEN? PRADO sisältää yleisimpien matkustus- ja henkilöasiakirjojen

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) 5038/18 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 20. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ENFOPOL 9 CT 6 RELEX 14 JAI 10 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. sisäisen turvallisuuden rahaston perustamisesta

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. sisäisen turvallisuuden rahaston perustamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2018 COM(2018) 472 final ANNEXES 1 to 8 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sisäisen turvallisuuden rahaston perustamisesta {SWD(2018) 347

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TILANNEKATSAUS VÄÄRENTÄMISEEN JA PIRATISMIIN EUROOPAN UNIONISSA

VUODEN 2017 TILANNEKATSAUS VÄÄRENTÄMISEEN JA PIRATISMIIN EUROOPAN UNIONISSA VUODEN 2017 TILANNEKATSAUS VÄÄRENTÄMISEEN JA PIRATISMIIN EUROOPAN UNIONISSA TIIVISTELMÄ EUIPOn ja Europolin yhteinen katsaus Kesäkuu 2017 VUODEN 2017 TILANNEKATSAUS VÄÄRENTÄMISEEN JA PIRATISMIIN EUROOPAN

Lisätiedot

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Euroopan unionin neuvoston 3501. istunto (oikeus-

Lisätiedot

13319/17 team/msu/km 1 DGD 1C

13319/17 team/msu/km 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) 13319/17 COSI 228 JAI 925 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0070/2016 30.3.2016 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Euroopan poliisivirastolle (Europol) Brasilian

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2016 (OR. en) Ehdotus neuvoston päätelmiksi muuttajien salakuljetuksesta Hyväksyminen

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2016 (OR. en) Ehdotus neuvoston päätelmiksi muuttajien salakuljetuksesta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6475/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI 126 MIGR

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A

8964/17 ai/paf/mh 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. toukokuuta 2017 (OR. en) 8964/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 422 FIN 290 FSTR

Lisätiedot

11212/17 HK/isk DGD 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11212/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0152 (NLE)

11212/17 HK/isk DGD 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11212/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0152 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0152 (NLE) 11212/17 CORDROGUE 98 SAN 296 ENFOPOL 357 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Luonnos NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8339/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. huhtikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: COSI 80 CT 36 FRONT 178 DAPIX 148 ENFOPOL 191

Lisätiedot

Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan unionissa

Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan unionissa SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäministeriö EKIRJE SM201400289 PO Taavila Hannele 14.07.2014 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: EU:n sisäisen turvallisuuden strategian 2010 2014 viimeinen

Lisätiedot

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. joulukuuta 2017 (OR. en) 15648/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 11. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en) 12285/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: 11823/19 + ADD 1 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2011-00624 PO Taavila Hannele 28.11.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle kohti tiukempia huumausaineiden vastaisia

Lisätiedot

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0414(COD) 26.7.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla?

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla? SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO TOIMIALAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 202 (OR. en) 0449/2 Toimielinten välinen asia: 20/043 (APP) LIMITE FREMP 8 JAI 366 COSCE 7 COHOM 22 OC 292 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2017 COM(2017) 367 final 2017/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS uuden psykoaktiivisen aineen N-fenyyli-N-[1-(2-fenyylietyyli)piperidin-4-yyli]-furaani-2- karboksamidi

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) 16902/11 LIMITE PUBLIC PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3121. istunto

Lisätiedot

Neuvoston pääsihteeristö Bryssel, 16. heinäkuuta 2014 (OR. en)

Neuvoston pääsihteeristö Bryssel, 16. heinäkuuta 2014 (OR. en) Neuvoston pääsihteeristö Bryssel, 16. heinäkuuta 2014 (OR. en) 11936/14 JAI 611 FRONT 153 JAIEX 54 ENFOPOL 219 JUSTCIV 202 PROCIV 61 CATS 105 DAPIX 102 DROIPEN 94 CRIMORG 70 COPEN 195 EUROJUST 134 COSI

Lisätiedot

10003/16 team/mn/ts 1 DG D 2B

10003/16 team/mn/ts 1 DG D 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10003/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 9. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 527 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 4.3.2015 B8-0220/2015 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti internetissä tapahtuvan lasten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Εhdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Εhdotus: Bryssel 21.4.2009 KOM(2009) 195 lopullinen 2009/0058 (COD) C7-0042/09 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vakautusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY)

Lisätiedot

Asia EU:n toimintasuunnitelma luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi

Asia EU:n toimintasuunnitelma luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00108 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 29.03.2016 Asia EU:n toimintasuunnitelma luonnonvaraisten eläinten ja kasvien laittoman kaupan torjumiseksi Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto

Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin neuvosto MISTÄ SAAN TIETOA EUROOPPA- NEUVOSTOSTA JA NEUVOSTOSTA? Mikä ero on Eurooppa-neuvostolla ja Euroopan unionin neuvostolla? Miten pääsen vierailulle näihin

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 11.2.2019 A8-0069/ 001-029 TARKISTUKSET 001-029 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Dennis de Jong A8-0069/2019 Tietojenvaihtoa, avunantoa ja koulutusta koskevan

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 19.10.2017 A8-0359/ 001-022 TARKISTUKSET 001-022 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Michał Boni A8-0359/2016 Uusia psykoaktiivisia aineita koskeva tiedonvaihto,

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

9798/15 rir/vp/pt 1 DGD 1C

9798/15 rir/vp/pt 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9798/15 JAI 442 COSI 67 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ehdotus neuvoston päätelmiksi uudistetusta Euroopan

Lisätiedot

Lainsäädäntöasiantuntija

Lainsäädäntöasiantuntija Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00181 VVC Ovaska Pasi(VM) 29.02.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Herkules III- ohjelmasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) 11662/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 52 JAI 84 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2203. istunto (oikeus- ja sisäasiat),

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2012 COM(2012) 139 final 2008/0241 (COD) KOMISSION LAUSUNTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta 15.12.2014 B8-0350/1 1 Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. katsoo, että turvallisuuspolitiikassa ei

Lisätiedot