KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/
|
|
- Pertti Lehtonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/
2 1 YLEISTÄ Raportointi talousarvion toteutumasta Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus Kasvatus ja opetuslautakunta Vapaaaikalautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta TULOSLASKELMA INVESTOINTIOSA RAHOITUSOSA
3 1 YLEISTÄ 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus ja lautakuntatasolla. Toimielimet valvovat alaistaan toimintaa käyttösuunnitelmatason raportoinnilla ja lisäksi esittävät sanallisen selvityksen poikkeamien syistä sekä toimenpiteistä, joita poikkeamien hallitsemiseksi tarvitaan. Talousraportit laaditaan seuraavina kuukausina: helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, kesäkuu, elokuu, syyskuu, lokakuu. Investointien toteutumisesta ja toteutumisen vuosiennusteesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja lautakunnille kuukausittain talousraportoinnin yhteydessä. Merkittävistä poikkeamista ja poikkeamien aiheuttamista toimenpiteistä esitetään selvitys samassa yhteydessä. Maaliskuun (31.3.), kesäkuun (30.6.) ja syyskuun (30.9.) toteumasta tehdään laajempi osavuosikatsaus, joka korvaa perinteisen talousraportoinnin. Osavuosikatsauksessa on kuukausittaista talousraporttia kattavampi kuvaus talouden toteutumasta sekä koko vuoden ennusteesta. Talouden toteutumisen lisäksi osavuosikatsauksessa kuvataan toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä muita keskeisiä tunnuslukuja, kuten asukasluvun ja työttömyysasteen kehitystä. Osavuosikatsauksesta 1/2017 alkaen on siirrytty ennusteissa talousarvion mukaiseen sitovuustasoon eli toimintakuluissa ja tuotoissa ovat mukana sekä ulkoiset että sisäiset erät. 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys Karkkilan kaupungin asukasluku oli Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 11 henkilöä ja 0,12 %. Asukasluku kesäkuussa 2018 oli 8829 henkilöä, vähennystä edellisvuoteen 71 asukasta. Työttömyysasteen kehitys 2
4 Karkkilassa oli työllisiä vuoden 2017 joulukuussa 3723 ja työttömiä 422. Karkkilan vuoden 2017 keskimääräinen työttömyysaste oli 10,4 %. Vastaava luku Uudellamaalla oli 10,1 % ja koko Suomessa 11,5 %. Kesäkuussa 2018 työttömyysaste Karkkilassa oli 9,9 %, työttömänä 394 henkilöä. Koko maan työttömyysaste maaliskuussa oli 10,4 % ja Uudenmaan 9,4 %. Lähteet: ELYkeskus ja TEM 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 9,4 10,1 9,7 9,1 8,8 9,9 10, ,2 13,0 12,9 12,4 12,2 13,3 13,4 11,6 10,7 10,8 11,2 13, ,1 12,0 11,8 11,2 11,5 12,9 13,2 11,8 11,2 10,8 10,4 11, ,9 10,9 10,5 10,1 9,9 11,4 11,7 10,7 9,8 9,6 9,5 10, ,4 10,1 9,7 9,1 8,8 9,9 10,0 Koko maa ,9 10,5 10,0 9,7 9,2 10,4 10,8 Uusimaa ,3 9,0 8,7 8,5 8,4 9,4 9,9 3
5 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN 2.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,00 % Toimintakulut ,24 % Toimintakate ,45 % Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,03 % Toimintakate ,03 % Palvelujen ostot tulevat ylittymään talousarvioon varatusta. Osasyynä on tilintarkastajan vaihtuminen. 2.3 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,78 % Toimintakulut ,14 % Toimintakate ,49 % Kaupunginhallituksen kulut toteutuvat osittain talousarvion mukaisesti. Lisäystä kuluihin tuo ennakoimattomat menot kuten Ruduksen oikeuskäyntikulut. Lisäksi kotouttamisen budjetti on arvioitu sen mukaan, että turvapaikanhakijoita olisi tullut vuoden 2018 aikana 20. Elyn linjauksen mukaan Karkkilaan ei ole vuoden aikana tulossa yhtään kiintiöpakolaista. Karviaisen oma talouden toteumaraportti näyttää alijäämäiseltä mutta HUS:in osalta taas ylijäämäiseltä. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri Yhteisöllisyyden edistäminen Strategian jalkautus on käynnistetty mm. jaettavan esitteen valmistumisella, yhteistyö aloitettu kotouttamisen osalta; resurssipankkihankkeen työntekijä on aloittanut ja käynnistää työn Karkkilassa (hanke alueelliseen järjestöjen aktivoimiseen kotouttamiseen liittyen), matkailun kehittämishankkeet suunnittelussa matkailuverkostossa. Uuden strategian jalkauttaminen laajasti myös kaupungin asukkaille ja eri toimijoille sekä uusien yhteistyömuotojen kehittäminen yhdistysten kanssa ja asukkaiden parempi kuuleminen Kaupunginjohtaja, Toimialajohtajat 4
6 Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri Varautuminen alueuudistusten mukanaan tuomiin kuntaroolin muutoksiin Alueuudistusta seurataan ja osallistutaan LänsiUudenmaan 10 kunnan yhteiseen valmisteluun. Seurataan myös oman kunnan taloudellisen aseman mahdollisia muutoksia. Erilaisten asiakirjojen päivittämistyö käynnistetään loppusyksystä. Henkilöstöstrategian, omistajapolitiikan, hankintapolitiikan ja valmiussuunnitelman sekä muiden asiakirjojen päivitys vastaamaan uutta strategiaa Kaupunginjohtaja, Toimialajohtajat Kaupungin talous tasapainossa Asukas ja asiakaslähtöinen palvelu, johtamis ja toimintakulttuuri Sähköisten palveluiden kehittäminen Hankintaohjelma on otettu käyttöön tammikuussa, Eutietosuojaan liittyvät valmistelut on käynnistetty, Kuntarekryohjelma ja sopimuksenhallintaohjelma ollaan juuri käyttöönottamassa. Talous ja palkkahallinnon ohjelmien käyttöönottoa on siirretty aloitettavaksi vuoden 2019 aikana. Ohjelmauudistuksessa on selvitetty kokonaisuudessaan sitä, missä jatkossa talousja palkkahallintoa tultaisiin tekemään. Digikuntakokeilukunnaksi sitoutuminen, talous ja palkkahallinnon ohjelmien käyttöönottojen aloitus, sopimushallinnan, hankintaohjelman ja kuntarekry ohjelmien käyttöönotot, sopimusten läpikäynti, EUtietosuojaasetusten voimaan saattaminen Talousjohtaja, Toimialajohtajat Kaupungin talous tasapainossa Ammattitaitoinen, hyvinvoiva ja työkykyinen henkilöstö Työhyvinvointi Henkisen työkyvyn tuen vertaisryhmä aloittaa syksyllä. Esimiehille suunnattu työturvallisuusverkkokoulutus aloitetaan syksyllä. Työhyvinvointiohjelman jalkauttaminen on käynnistetty eri yksiköissä. Henkisen työkyvyn tuen vertaisryhmän toteutuminen, Esimiehille suunnatun työturvallisuusverkkokoulutuksen toteutuminen, Kaupungin työhyvinvointiohjelman jalkautus ja toteutuminen Toimialajohtajat Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi, painopiste ennaltaehkäisevissä palveluissa ja hankkeissa Taloustyöryhmä aikaansaa toimenpideehdotuksia palvelujen järjestämiseksi osittain Taloustyöryhmä on esittänyt toimenpideehdotuksia palvelujen järjestämiseksi strategisella tasolla valtuustoseminaarissa. Myöhemmin konkreettiset ehdotukset tulevat hallituksen ja valtuuston käsiteltäviksi. Tasapainoinen talous tarkoittaen, että taseessa on ylijäämää 2020 mennessä. Kaupunginjohtaja, Talousjohtaja ja Toimialajohtajat 5
7 Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Työllisyystilanteen parantaminen Työllisyyden hoitosuunnitelman laatiminen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden minimointi Työllisyyden hoitosuunnitelma on valmis syksyllä. Työmarkkinatuen kuntaosuuden maksua pienennetty mm käynnistämällä työnhakuperjantait. Syyskuussa yhteistyössä kaikkien Karkkilan työllistämiseen liittyvien toimijoiden kanssa suunnittelua siitä, miten työllistämisasioissa ollaan vielä tehokkaimpia. Työllisyyden hoitosuunnitelma laadittu ja sen pohjalta eri toimenpiteet käynnistetty, sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden minimoitu. Kaupunginjohtaja, Talousjohtaja Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Myönteinen kuntakuva Ulkoisen ja sisäisen kuntakuvan tarkastaminen Etsitään uusia näkyvillä olemisen kanavia, oltu esillä mm. HS:n liitteessä. Yhteistyösopimukset tapahtumajärjestäjien kanssa päätettävinä hallituksessa. Päätöksenteon prosessin tarkastelutyötä ei ole kännistetty. osittain Kaupungin markkinoinnin tehostaminen, kaupungin päätöksentekoprosessien tarkastaminen Kaupunginjohtaja, Toimialajohtajat Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Toimivat liikenneyhteydet Liikenneyhteyksien parantaminen; julkisen liikenteen saatavuus sekä julkisen liikenteen käytön tukeminen, Karkkilan etätyömahdollisuudet Julkisen liikenteen saatavuuden tehostaminen yhdellä lisävuorolla arkiiltaisin kokeilussa keväällä, kaupungintalolla etätyötilaa tarjolla yksittäisille henkilöille ja yrityksille. Yhteiskäyttöauton hankintaa pohditaan. Liikenneyhteydet tarkasteltu ja toimenpiteet käynnistetty, Karkkilan kaupungin tarjoamat etätyömahdollisuudet käytännössä. Myös julkisen liikenteen käytön tukemiseen on pohdittu erilaisia keinoja. Kaupunginjohtaja Päätöksenteko ja johtaminen Päätöksenteko ja johtaminen TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,00 % Toimintakulut ,93 % Toimintakate ,93 % Perusturvakuntayhtymä Karviainen TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,84 % Toimintakate ,84 %
8 Erikoissairaanhoito TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot 0 0 0,00 % Toimintakulut ,76 % Toimintakate ,76 % Tässä vaiheessa näyttää, että toteuma on talousarvion mukainen. Vähennetty edustus, koulutus ja matkustus kuluja Hallinnon palvelualue Hallinnon palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,77 % Toimintakulut ,36 % Toimintakate ,71 % Muissa toimintatuotoissa ja kuluissa on kotouttamiseen liittyviä vuokratuloja ja kuluja, joiden nettovaikutus toimintakatteeseen nähden nolla euroa. Osaa (mm. tulkkauskustannukset) näistä kuluista ollaan hakemassa valtiolta. Muilta osin tulot ja menot näyttävät toteutuvan talousarvion mukaisesti. sarakkeessa vähennetty henkilöstöpäällikön ja hallintopäällikön palkkakuluja uudelleen täytön vuoksi. Lisäksi kopiokonemaksuja alennettu. 2.4 Kasvatus ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,73 % Toimintakulut ,19 % Toimintakate ,78 % Valtionavustuksina perusopetuksen tutorhanke sekä huu aa juu kielihanke ovat saaneet jatkorahoituksen. Arvioitu avustusosuus on jo ylittynyt n , mutta muutamiin vireillä oleviin hakemuksiin ei ole tullut päätöstä. Tuloarviota nostetaan Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Aktiivisesti osallistuvat ja hyvinvoivat asukkaat Kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden lisääminen. Eri sidosryhmien osallistaminen yhdessä sivistystoimen kanssa asukkaiden hyvinvointia lisäävien palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Sivistystoimen ja järjestöjen yhteistapaamisia on toteutettu vain maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyen Uusien palvelujen toteutuminen, sivistyspalvelujen näkyvyys uudessa kaupunkistrategiassa sivistysjohtaja 7
9 Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas ja asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittäminen. Koulujen ja päiväkotien omien vahvuuksien kehittäminen. Vanhempien työssäkäynnin tukeminen päivähoidon järjestelyin. Toimintayksiköiden oman toiminnan kehittämistä on jatkettu edelleen viime vuonna sovittujen suunnitelmien mukaisesti osittain Yksikkökohtaiset kehittämissuunnitelmat sivistysjohtaja, palvelualueiden päälliköt Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi Resurssien kohdentamisessa priorisoidaan ennaltaehkäisevään toimintaan ja oikeaaikaisen tuen tarjontaan Varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen on saatu lisäresurssia (toisen kuraattorin tehtävän kohdentaminen, resurssiopettaja alakouluun, toinen psykologi aloittaa työnsä), Monialaisen oppilashuoltotyön kohdentaminen oleelliseen Korjaavan toiminnan menojen väheneminen sivistysjohtaja, rehtorit, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö ja palvelutuotannon priorisointi Kustannuksiltaan ja laadultaan kilpailukykyisen lasten ja nuorten hyvinvointia lisäävän toimintaympäristön kehittäminen. Palveluverkkoselvitys on ollut yttoimikunnan käsittelyssä ja keväällä tarkastellaan toiminnallisia vaihtoehtoja. Henkilöstömitoitus pysynyt pääsääntöisesti optimaalisena Palveluverkkoselvitys, henkilöstömitoitus ja lapsiryhmien koot optimoituja. sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, rehtorit Varhaiskasvatuksen palvelualue Varhaiskasvatuksen palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,84 % Toimintakulut ,64 % Toimintakate ,43 % Alkuvuoden asiakasmaksukertymä osoittaa n /kk vähemmän kuin arvioitu. Näin ollen tuottojen kertymäodotus koko vuodelta on n pienempi Opetuksen palvelualue Opetuksen palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,85 % Toimintakulut ,37 % Toimintakate ,42 %
10 Valtionavustuksina tutorhanke sekä huu aa juu kielihanke ovat saaneet jatkorahoituksen. Arvioitu avustusosuus on jo ylittynyt n , mutta muutamiin vireillä oleviin hakemuksiin ei ole tullut päätöstä. Tuloarviota nostetaan Vapaaaikalautakunta Vapaaaikalautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,85 % Toimintakulut ,78 % Toimintakate ,01 % Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Suunnittelukauden tavoite Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas ja asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittäminen. Liikuntapaikkasuunnitelman ja liikuntastrategian laatiminen alkuun Tekeillä Suunnitelma ja strategia on aloitettu sivistysjohtaja, kulttuuri ja vapaaaikatoimen palvelupäällikkö, liikuntasihteeri Kilpailukykyisen elinkeinoympäristön Karkkila Karkkilan vetovoimaisuuden lisääminen. Asukas ja asiakaslähtöisen palvelukulttuurin kehittäminen. Kaikukortin käyttöönotto Meneillään Uusien palvelujen toteutuminen, kuntalaisten osallistumisen lisääntyminen vapaaajan toimintoihin sivistysjohtaja, kulttuuri ja vapaaaikatoimen palvelupäällikkö, kulttuurisihteeri Kulttuurin ja vapaaajan palvelualue Kulttuurin ja vapaaajan palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,85 % Toimintakulut ,01 % Toimintakate ,87 % Toimintatuotot: Tuotot kertyvät epätasaisesti koko vuodelle laskutus ja tilitysjaksotusten ja toimintasyklin (esim. museo painottuu kesään) takia. Hankeavustusten rahoituspäätöksiä ja maksatuksia tulee pitkin vuotta epätasaisella syklillä. Hankkeet, joita ei ole viety budjettiin syksyllä laadintavaiheessa, aiheuttavat vuoden mittaan poikkeamia ennusteen ja hyväksytyn budjetin välillä; niin tulokuin menopuolellakin. eseen lisätään avustukset tuloiksi ja kuluiksi sitä mukaa, kun päätökset saapuvat. Toimintakulut: Aineet, tarvikkeet ja tavarat sekä ostopalvelut: Ostot jakautuvat epätasaisesti vuoden mittaan (kirjaston kirjahankinnat mm.) 9
11 2.6 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,73 % Toimintakulut ,48 % Toimintakate ,38 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Keskeinen tuottovaje koko vuodelle muodostuu Moukaritie 9 ja 10 saamattomista vuokratuotoista, mitkä olivat mukana vielä syksyllä 2017 käsitellyssä vuoden 2018 budjetissa. Lisäksi Kiint. Oy Sorvirinteessä on kevään aikana jäänyt 10 vuokraasuntoa ilman vuokraajaa, mistä on muodostunut vuokratuottojen alijäämä. Terveyskuntayhtymä Karviainen on vähentänyt kevään aikana merkittävästi ruokapalveluiden ostamista omiin palvelupisteisiinsä ja siitä on muodostunut alijäämä ulosmyytävien ruokapalveluiden tuloihin (kts. Kiinteistöt ja toimitilat palvelualue). Kokonaisuuden suhteen sopeuttamista toteutetaan mahdollisuuksien mukaan toisella vuosipuoliskolla. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Suunnittelukauden tavoite Strategian tavoitteena on optimaalinen omistajapolitiikka, jossa kaupungin omaisuutta jalostetaan käyttöasteen kautta tuottavammaksi ja palvelutoiminnan kannalta tarpeettomasta kiinteistöomaisuudesta luovutaan. Taseessa olevien kiinteistöjen käyttöaste > 90 %. Toimitilastrategian ja kiinteistöjen myyntiohjelman päivittäminen ja toteuttaminen, luovutusperiaatteiden määrittäminen, salkutuspäivitys, myyntitavoite ja aikataulu. KOY Yrittäjäntie 53:n lopullinen kauppa on tarjousten neuvotteluvaiheessa. Verälänsuora 1:n myynti vaatii asemakaavan muutoksen VLalueesta AOkortteliksi, joka on vireillä. Pajakatu 2:n kiinteistön on laitettu yleiseen tarjouspyyntiin 6/2018. Omien kiinteistöjen käyttöastevuorokaudet Koulut, 100% (koulupäivistä), Ahmoon koulu 2% Päiväkodit, 100% Terveyskeskus, 100% Palvelukeskus omat toiminnot 100%, sisäilmahankkeella ei vaikutusta KOY Takkoinrinne, 100% Pajakatu 2, 25% Vuoristokoti, 10% Kaupungintalo, 100%, kirjastosiipi n. 50% Koy Sorvirinne, 65% AsOy Korpela, 94% AsOy Nummela, 100% AsOy Koliseva, 92% Vuotinaisen leirikeskus, 33%, vuokratulot 100% Kovelon henkilöstömaja 33% Rautapata 0%, painijoiden käytössä Myytävien kiinteistöjen myyntiohjelma on päivitetty
12 Suunnittelukauden tavoite Toimintavuoden omien kiinteistöjen käyttöastevuorokaudet [%]. Palveluiden tuottamiseen tarpeettomien kiinteistöjen realisoinnin toteutuma, niistä laaditun salkutuspäivityksen ja vuosikohtaisesti vahvistetun myyntiohjelman mukaisesti [yksikkötiedot ja myyntitulot ]. Tekninen johtaja, mittaus ja kiinteistöpäällikkö Kaupungin talous tasapainossa Resurssien tehokas käyttö Vesihuollon korjaushankkeita toteutetaan suunnitelmallisesti korjausvelan pienentämiseksi. Kunnallistekniikan puitesopimuskonsulttien sopimukset allekirjoitettu Omaisuuden tuottavuus talouden kriteerein. Vuotovesi % (toimitettu laskutettu puhdasvesi), energiakulutus [eur/ m2] Tekninen johtaja, vesihuoltopäällikkö Suunnittelukauden tavoite Kiinteistöjen korjausvelan pienentäminen Omien palvelutuotannonrakennusten korjausvelan pienentäminen peruskorjaustoimenpiteillä yhteensä 10 %. 3%, tilanne tässä vaiheessa investointisuunnitelman mukainen Toimintavuoden korjausvelan 10 %:n pienentäminen peruskorjaustoimenpiteillä vuoden 2016 lopulla arvioidusta :n laskennallisesta nykyarvosta. Toimintavuoden peruskorjausten toteutuma % ja pienenemän määrä [ ] sekä laskennallisen jäännöskorjausvelan määrä vuoden lopussa [ ]. Tekninen johtaja, mittaus ja kiinteistöpäällikkö, tekninen isännöitsijä Suunnittelukauden tavoite Kaupungin infrastruktuurin omaisuuden hallinnan selkiyttäminen Koko infrastruktuurin omaisuuden kartoitus ja hallinta. Katuluettelon mukainen rekisteri on valmistelussa. Vesihuollon verkoston tietoja saatetaan sähköiseen muotoon., katurekisterimalli jää excelpohjaiseksi, joka on riittävä tässä vaiheessa Pitkän aikavälin investointiohjelman luonnos valmis Tekninen johtaja, yhdyskuntatekniikan päällikkö, vesihuoltopäällikkö Monipuolisen asumisen ekologinen puutarhakaupunki Suunnittelukauden tavoite Asemanrannan maankäytön ratkaiseminen Keskustan kehittäminen mm. asumisen ja kaupallisten palveluiden osalta Työpaikkaalueita koskevien kaavojen kehittäminen ja toteuttaminen Asemanrannan alueen asemakaavan ja sen muutoksen laadinta n. 10% Vuohimäen osalta Asemanrannan kaavatyöt on aloitettu, kokonaisuuteen kuuluvan alueen (Vuohimäki ja Asemanrannan lounaisosa) luonnos valmistuu 2017 ja ehdotus vuoden 2018 aikana. Muun Asemanrannan alueen suunnittelu jatkuu 2018 aikana luonnosvaiheeseen. 11 Keskustan kehittäminen ja yritystoimintaa tukevien kaavojen laatiminen (asiaan vaikuttaa mm. maanhankinta, yksityisten toimijoiden intressit ja tarpeet) Kaavoitusarkkitehti
13 2.6.1 Yhdyskuntatekniikan palvelualue Yhdyskuntatekniikan palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,03 % Toimintakulut ,96 % Toimintakate ,49 % Toimintatuotot: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla ja tasoittuvat loppuvuoden aikana. Erityisesti ulkoisia palveluita on hiukan käytetty alkuvuodesta enemmän ja tämä näkyy toimintatuotoissa. Tilanne on tasoittumassa pyöräkuormaajan kuljettajan rekrytoinnin onnistumisen myötä ja muutoin oman varikon ja omien koneiden tehokkaan käytön myötä. Palvelujen ostot, aineet ja tarvikkeet: Väylien talvikunnossapito ja hiekoitushiekan aikaisempaa suuremmat hankinnat näkyy hankinnoissa jo alkuvuodesta ja heijastuu koko kauden toimintaan. Sorapintaisten katujen pölynsidonnassa käytettiin huhtikuussa normaalista poiketen myös urakoitsijan palveluita (vt2 itäpuolella olevat sorapintaiset kadut) liian kuivan sään takia ja suolausta jouduttiin normaalista poiketen myös toistamaan. Liikuntapaikkojen hoidossa erityisesti luistinratojen hoidon osalta toiminnan kustannukset kirjautuu vuoden ensimmäisille kuukausille. Latujen teossa on alkuvuodelle kirjautunut vuokrakaluston kustannuksia. Nämä aiheuttaa arvioitua suurempaa ylitystä keskimääräiseen toteutumaennusteeseen. t tasoittuvat toimintakauden edetessä. Toimintakate: Budjetti pysyy toimintakatteessa sopeutettamalla toimintaa Kiinteistöt ja toimitilat palvelualue Kiinteistöt ja toimitilat palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,78 % Toimintakulut ,15 % Toimintakate ,56 % Toimintatuotot: Noudattelevat pääsääntöisesti kesäkuun lopun ajankohtaan nähden tavanomaista tasaisen kertymän periaatetta. Muut toimintatuotot: ovat ajankohtaan 6/2018 jäljessä euroa. Keskeinen tuottovaje koko vuodelle muodostuu Moukaritie 9 ja 10 saamattomista vuokratuotoista, mitkä olivat mukana vielä syksyllä 2017 käsitellyssä vuoden 2018 budjetissa. Kiinteistöt myytiin joulukuussa 2017, mutta tulot jäivät budjettiin. Loppuvuoteen alijäämäksi muodostuu n euroa. Lisäksi Kiint. Oy Sorvirinteessä on kevään aikana jäänyt 10 vuokraasuntoa ilman vuokraajaa, mistä on muodostunut euron vuokratuottojen alijäämä. Terveyskuntayhtymä Karviainen on vähentänyt kevään aikana merkittävästi ruokapalveluiden ostamista omiin palvelupisteisiinsä ja siitä on muodostunut alijäämä ulosmyytävien ruokapalveluiden tuloihin. Asia on huomoitu myös ruokahuollon henkilöstömitoituksessa. Palvelujen ostot: Runsasluminen ja tavanomaista kylmempi kevättalvi nosti n kiinteistöjen kunnossapidon ja lämmitykseen tarvittavan energian kustannuksia kyseisellä ajanjaksolle budjetoitua korkeammaksi (vrt 2017 ; ). Mittaustoimiston ja ruokapalvelujen ICTvuosisopimukset on laskutettu kokonaisuudessaan alkuvuodesta. Tilikohta tasaantuu vuoden loppuun mennessä. Yksittäiset tilikohtien ylityskustannukset tasaantuvat tavanomaisesti budjettikauden aikana. Lisäksi on tehty sisäilmaselvityksiä ja sisäilman reaaliaikaista seurantaa mittalaitteilla joiden vuokriin varatusta määrärahasta on tullut iso suhteellinen määrärahaylitys. Nyt ostojen ylistystä on saatu tasattu tavoitteen mukaiseksi. Alkutalvesta tehtiin myös ilmastoinnin tasapainoituksia Tuorilan ja Nyhkälän alakouluilla sekä uusittiin ennaltaarvaamattomana korjaustoimenpiteenä Nyhkälän Bosan vanha ilmastointikoneen puhallin. Toimintakate: Näillä näkymin palvelualueen tasolla budjetti ei toteudu toimintakatteen osalta vaan se jää n tappiolle talousarvioon nähden. Alijäämäodotetta sopeutetaan vähentämällä muuta palvelujen ostoa, tarvikehankintaa ja toimintaa edelleen voimakkasti vuoden loppupuoliskolla. 12
14 2.6.3 Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,67 % Toimintakulut ,39 % Toimintakate ,60 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla ja tasoittuvat loppuvuoden aikana. Myyntituotot: Koostuvat vesihuollon perusmaksuista ja vesi ja jätevesimaksuista. Hieman perässä laahaavat myyntituotot tasaantuvat kun Toivikinkadun 2. vaihe saadaan valmiiksi ja kiinteistöjen tonttijohtomaksut voidaan laskuttaa. Palvelujen ostot, aineet tarvikkeet ja tavarat: Jätevedenpuhdistamon tarvitsemat kemikaalihankinnat (Kemira) alkavat jo alkuvuodesta. Tämä aiheuttaa ylitystä alkuvuoden keskimääräiseen toteutumaennusteeseen aineitten osalta, mutta toteutumat tasoittuvat toimintakauden edetessä Maankäytön suunnittelu Maankäytön suunnittelu palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,69 % Toimintakulut ,90 % Toimintakate ,75 % Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina. Talousarvio on toteutunut suunnitellun mukaisesti. Kaavoitusarkkitehti on irtisanoutunut 4/2018 joten palkkakustannuksissa on odotettavissa henkilöstökulujen säästöä n euroa loppuvuoden aikana, myös palvelujen ostojen on odotettavissa jäävän vähäisemmäksi vajaan henkilöresurssin seurauksena. Säästöarvio n euroa. Säästö näkyy myös toiminnallisten tavoitteiden vähäisemmässä toteutumassa. 2.7 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,37 % Toimintakulut ,52 % Toimintakate ,00 % Talousarvio toteutunut suunnitelman mukaisesti, pois lukien henkilöstökulut, missä näkyy yhden rakennustarkastajan vajaus suunniteltuun nähden. Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla. Em. pienet kustannusten ylitykset ja alitukset ovat perinteisesti normaaleja vaihteluja tilikauden ensimmäisinä kuukausina. Toimenpideesityksiä säästötoimenpiteisiin suunniteltuun nähden ei ole tarvetta harkita tässä kohdin tilikautta. Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet 13
15 Suunnittelukauden tavoite Kaupungin talous tasapainossa Uudistettu rakennusjärjestys ohjaa rakentamista, luvanvaraisuus muuttuu ja suunnittelutarveratkaisun tarpeet tulee tarkastaa 10 v. välein Rakennusjärjestys on tehty uusien lakien ja suositusten mukaisesti. Rakennusjärjestys on käsitelty ympäristölautakunnassa ja on siirtynyt kaupunginhallituksen käsittelyyn. Rakennusjärjestys on laadittu Rakennustarkastaja Ympäristö ja rakennusvalvonta Ympäristö ja rakennusvalvonta palvelualue TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,37 % Toimintakulut ,78 % Toimintakate ,13 % Toimintatuotot: Ympäristönsuojelun laskut peritään pääsääntöisesti kerran vuodessa, toisella kvartaalilla. Rakennusvalvonnan tuotot ovat odotetusti toteutuneet normaalin kausivaihtelun puitteissa. Tuottojen alijäämä tasoittuu toisen vuosipuoliskon aikana. Toimintakulut: Henkilöstökulut ja palvelujen ostot ovat toteutuneet budjetoidun mukaisesti. Talousarviossa on palkkavaraus kahdelle rakennustarkastajalle, joista toista ei ole vielä toistaiseksi rekrytoitu ja tämä näkyy säästönä henkilöstökuluissa. Aineiden, tarvikkeiden ja muut toimintakulut tasoittuvat toimintakauden edetessä. 14
16 3 TULOSLASKELMA Tuloslaskelma / ulkoiset ja sisäiset TammikuuKesäikuu ,00 % KARKKILAN KAUPUNKI TA 2018 TOT 2018 Toteuma % Toimintatuotot ,15 % Myyntituotot ,98 % Maksutuotot ,88 % Tuet ja avustukset ,25 % Muut toimintatuotot ,74 % Toimintakulut ,85 % Henkilöstökulut ,61 % Palkat ja palkkiot ,59 % Henkilösivukulut ,56 % Palvelujen ostot ,61 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,77 % Avustukset ,91 % Muut toimintakulut ,42 % Toimintakate ,31 % Verotulot ,23 % Kunnan tulovero ,30 % Kiinteistövero ,12 % Osuus yhteisöveron tuotosta ,92 % Valtionosuudet ,33 % Korkotuotot ,67 % Muut rahoitustuotot ,07 % Korkokulut ,13 % Muut rahoituskulut ,44 % Vuosikate ,38 % Poistot ja arvonalentumiset ,74 % Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut 0 0 0,00 % Tilikauden tulos ,95 % Varausten muutos 0 0 0,00 % Tilikauden ylijäämä (alijäämä) ,95 % Varhaiskasvatuksen lakimuutoksen vuoksi maksutuottoja tullaan saamaan ennakoitua vähemmän noin euroa. Lisäksi teknisen lautakunnan osalta tulot eivät kerry talousarvion mukaisesti vaan niitä kertyy euroa vähemmän. Käyttötalouden toteuma näyttää muilta osin toteutuvan talousarvion mukaisesti. eseen lisätty toukokuun yleiskorotuksen vaikutus henkilöstökuluihin menolisäyksenä noin euroa ja kertaeränä tammikuussa 2019 maksettava palkkio noin euroa mutta joka on ohjeistettu kirjattavan vuodelle essa on huomioitu kevään virkamiesten laatimat säästöesitykset. Verojen osalta kunnallisverotuottoja arvioidaan kertyvän euroa vähemmän Kuntaliiton elokuussa 2018 lähettämän ylimääräisen ennusteen mukaan. Keväällä niitä vielä arvioitiin kertyvän enemmän. Kunnallisverotuottojen tippuminen johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että lomarahaleikkausten verotuloarvioita ei ole Kuntaliitto osannut arvioida oikein. Muilta osin verotuotot pysyvät ennusteen mukaisina. Valtionosuuksia arvioidaan saatavan noin enemmän kuin talousarviossa. 15
17 4 INVESTOINTIOSA Investointikohteen nimi nro TA 2018 Tot 6/2018 Tot % Lisätietoja Toimenpiteet Tieto ja viestintätekniikkahankinnat 4000 ICT verkkojen täydentävät hankinnat osittain tehty ja Kulut lukion palvelinkonehankinnat tehty. Liikuntahallin ikkunaan INFOTV:n kaapelointi ja verkko pääosin rakennettu 90,91 % Netto ,91 % Talous ja henkilöstöhallinnon 4008 järjestelmähankinnat Kulut ,00 % Netto ,00 % Sähköiset työpöydät 4308 Kulut ,00 % Netto ,00 % KEUKE osakkeiden osto Tuotot 0 Kulut Netto Museon perusnäyttelyn 4309 uudistaminen, suunnittelu Kulut ,00 % Netto ,00 % Kuntosalilaitteet, seniorit 4310 Kulut ,00 % Netto ,00 % Ruukinpajan auto 4311 Tuotot ,00 % 0 Kulut ,17 % Netto ,62 % Terveysasema suunnittelu, peruskorjaus ja laajennus 1011 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Kaupungintalon säilmakorjaukset 2006 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Yhteiskoulun sisäilmakorjaukset 1046 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Toivikkeen päiväkoti 2012 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Vattolan saunarakennus 2015 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Palvelukeskus 2016 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , hankinta tehdään syksyllä 2018 Vuositakuutarkastukset syksy Parvekkeen lasitus/ ambulanssi katos 910/2018 Noin 34 kpl työhuoneita, korjaukset sovittaen huoneiden käyttäjien kanssa. Syksy Tarkempien vaihtoehtoselvitysten käynnistely alkamassa. Valmis. Tarkempien vaihtoehtoselvitysten käynnistely alkamassa. Sisäpuoliset korjaustyöt aloitettu purulla/kuivauksella 5/2018, ulkopuolen salaojitus /kattovesien ja kallistusten korjaus alkoi Varsinainen korjausurakka Ei tule toteutumaan vuonna Kartoitustyö kesken. Seurataan KuntaPron ja Taitoan yhdistymistä ja Lohjan etenemistä omissa ohjelmien käyttöönotoissa. Ei vielä toimenpiteitä valmistelussa Ei vielä toimenpiteitä Auto hankittu
18 Työväenopisto 2017 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Yhteiskoulun lukitusjärjestelmä 2018 ja valvontakamera Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Tuorilan koulu 2019 Tuotot 0 0 0,00 0 Kulut , Netto , Kadut, perusparantaminen 3000 Kulut ,26 % Netto ,26 % Kadut, päällysteet 3200 Päällysteurakoitsijan kilpailuttaminen Cloudiassa Kulut ,00 % toistetaan ja kilpailutus päättyy toukokuussa. Toteutus 712/ Netto ,00 % Harjun kentän kunnostus 3306 Maanrakennusurakka on Tuotot , kilpailutuksessa. Urakoitsijan Kulut , valinta Teklassa. Netto Töiden aloitus Arvioitu valmistuminen Huoltorakennuksen , sunnittelu valmistelussa, kilpailutus 56/ 2018 ja toteutus 810/ Ulkovalaistus 3309 Katuvalokeskusten saneeraus on valmistelussa. Päivityspaketit Kulut on hankittu, asennustöiden arvioitu valmistuminen 89/ 17,74 % Netto ,74 % Vattolan uimarannan kunnostus 3310 Valmistelussa, toimenpiteet jouduttiin siirtämään Kulut syyskaudelle uintikauden loppuun, koska uimakausi alkoi 0,89 % jo toukokuussa. Netto ,89 % Lumitykin ja 3 x 100 A sähköliittymän hankinta 4312 Kulut Kulut ,60 % Netto ,60 % omajohtoisena ja Pitkäläntie Toivikkeen vedenottamon saneeraus 5308 Hankinta on valmistelussa. Kulut ,00 % Netto ,00 % ,00 % Netto ,00 % Vesi ja viemäriverkoston peruskorjaus 5304 ja uudisrakentaminen Työt 9/2018 Tarjouspyynnöt 9 / 2018, asennus syysloman aikana Linjasto asennettu, osa laitehankinnoista kesken (8 9/2018). Puitesopimuskonsulttien sopimusten valmistelu loppusuoralla, valmis 4/ Suunnittelun käynnistäminen 4/ Toteutus 612/ 2018 Lumitykki hankittu. Sähköliittymän ratkaisussa varteenotettavin vaihtoehto on siirrettävä sähköaggregaatti, jonka hankintaa toteutetaan loppuvuodesta ja ennen talvikautta. Pitkäläntien ja Syrjäsenkadun hankkeet etenee. Suunnitelmat ja vuorovaikutusmenettelyt kunnosssa. Toteutuksen valmistelut menossa, Syrjäsenkatu toteutetaan 17
19 Vesijohtovuotojen paikannuslaite 5309 Kulut ,00 % Netto ,00 % JVHygienisointilaitteisto 5310 Kulut ,00 % Netto ,00 % Maaalueet 1500 Tuotot ,00 % 0 Kulut ,00 % 0 Netto ,00 % 0 Yhteensä Tuotot ,48 % Kulut ,56 % Netto ,40 % Hankinta on valmistelussa, laitehankinta toteutuu 49/ Hankinta on valmistelussa, toteutus 59/ RAHOITUSOSA Karkkilan lainasalkku Lyhytaikaiset lainat Korko % Pääoma Osuus % Kuntatodistukset Kuntarahoitus 0, ,00 Yhteensä ,00 27,0 Pitkäaikaiset lainat Korko % Pääoma Osuus % Kuntarahoitus 3, ,00 Kuntarahoitus Euribor3M + 0, ,00 Kuntarahoitus Euribor3M + 0, ,00 Kuntarahoitus Euribor3M + 0, ,00 Kuntarahoitus Euribor3M + 0, ,00 Kuntarahoitus 0, ,00 LänsiUudenmaan OP 0, ,00 LänsiUudenmaan OP Euribor6M + 0, ,00 Yhteensä ,00 73,0 Vieras pääoma yhteensä ,00 100,0 Vaihtuvassa korossa ,00 77,7 Kiinteässä korossa ,00 22,3 Yhteensä ,00 100,0 Asukasluku ,33 /asukas Kaupungilla on neljä koronvaihtosopimusta, joista kolme Kuntarahoitukselta ja yksi Nordealta. Tilastokeskuksen ilmoittamien ennakkotietojen perusteella MannerSuomen kuntien keskimääräinen lainakanta oli vuonna euroa, kun vastaava luku oli edellisvuonna euroa ja vuonna euroa. Karkkilan kaupungin lainakanta asukasta kohden oli vuonna euroa ja edellisvuonna euroa. Kesäkuun 2018 lopussa lainakanta oli 6 719,33 euroa asukasta kohden. 18
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
KH KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/
KH 23.4.2018 61 KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/2018 1.1. 31.3. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN...
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2018 1.1. 31.3. 1 KÄYTTÖTALOUS Tuloslaskelma / ulkoiset ja sisäiset Tammikuu-Maaliskuu 2018 25,00 % TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2018 TOT 2018 Toteuma
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/2018 1.1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tuloslaskelma / ulkoiset ja sisäiset Tammikuu-Kesäkuu 2018 50,00 % 25.7.2018 TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2018 TOT 2018
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 KH 23.10.2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 0 0 38 000 38 000 Toimintakulut
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2016 1..1. 31.3. 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2015
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2015 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS TEKNINEN LAUTAKUNTA 2/2016 1..1. 30.6. 1 KÄYTTÖTALOUS Tammikuu-Kesäkuu 2016 50,00 % TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2016 TOT 2016 Toteuma % Ennuste 2016 TOT 2015 TP 2015 Toimintatuotot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 1/2017 1..1. 31.3. 1 YLEISTÄ 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN 5 2.1 Keskusvaalilautakunta
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta
1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA TEKNINEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017-2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA 1.1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatuotot
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017
KARKKILAN KAUPUNKI KAUPUNGIN- HALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 15 000 30 000 Toimintakulut -18 725-1 200-21 300-18 000-36 000
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys
Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu
TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko
TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten
TULOSTILIT (ULKOISET)
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
Tilinpäätös Kaupunginhallitus
Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
Talousraportti 8/
1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
OSAVUOSIKATSAUS 2/2017
KARKKILAN KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 2/2017 1.1. 30.6. 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta... 2 1.2 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys... 2 2 KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN... 5
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Talouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
TA Muutosten jälkeen Tot
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 10/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 10/2016 1 KÄYTTÖTALOUS Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Lokakuu 2016 83,33 % 16.11.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Toimintatuotot 4 501 727 3 412 632 75,81
Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
Väestömuutokset 2017, kuukausittain
Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
Talousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
Väestömuutokset, tammi-joulukuu
Iitin kunta 21/2.1.2/217 Talouskatsaus, osavuosikatsaus 26.1.217 Tammi-Syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 217 Luonnollinen väestön lisäys Syntyne Kuolleet et Väestönlisäys Kuntien välinen muuttoliike
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta