ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA"

Transkriptio

1 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

2 1. TOIMIPISTEEN TIEDOT (esiopetusyksikön/ ryhmän rakenne ja erityispiirteet, henkilöstö). Lintulan päiväkodissa tarjotaan vuorohoitoa ja esiopetusta. Kasvatusta, opetusta ja hoitoa toteutetaan lapsilähtöisesti; lapsen kulttuuritausta ja yksilöllisyys huomioiden, kannustavassa ja kiireettömässä ilmapiirissä nauttien arjen asioista. Työskentelemme lasten parhaaksi yhteistyössä eri asiantuntijatahojen kanssa (esim. neuvola, koulupsykologi, varhaiskasvatuksen erityisopettaja). Lintulan päiväkodissa toimii neljä lapsiryhmää: Melukylä, Kissankulma, Päivänsäteet ja Menninkäiset. Lapsia on hoidossa noin Lasten ikäjakauma on 0-7 vuotta. Lapset ovat pääsääntöisesti iältään Melukylän lapsiryhmässä 5-7 vuotiaita, Kissankulman lapsiryhmässä 3-6 vuotiaita, Menninkäisten lapsiryhmässä 3-5 vuotiaita ja Päivänsäteiden lapsiryhmässä alle 2 vuotiaita. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta. Koulua edeltävänä vuonna lasten kanssa harjoittelemme erityisesti sosiaalisia sekä ryhmätaitoja leikin ohella. Esiopetus toteutuu ma-pe, 4h/ pv, koulujen toiminta-aikojen mukaan ja esiopetusaika sisältyy lapsen hoitoaikaan. Esiopetusta järjestetään pääsääntöisesti klo 8-17 välillä. Esiopetus voi toteutua vuoropäiväkodissa esim. klo tai tai , eli hyvin joustavasti perheitä palvellen. Melukylässä työskentelevät opettajina Johanna Nilsson ja Virpi Hattunen. Hoitajina työskentelevät Tiina Lievonen, Heidi Lehtonen ja Arja Sopanen. Yhteystiedot: Lintulan päiväkoti Linnustontie Orimattila

3 Puhelinyhteystiedot: Melukylä , päiväkodin johtaja Kati Hostikka varajohtaja Sari Kaurama YKSIKÖN TOIMINTAPERIAATTEET JA TAVOITTEET Lintulan päiväkodin esiopetuksen toiminnan punaisena lankana on hyvä ja turvallinen toiminta, opetus ja kasvatus. Toiminta rakennetaan vastaamaan lasten tarpeita sekä mielenkiinnon kohteita. Leikille on aikaa ja tilaa. Oppiminen tapahtuu kokonaisvaltaisesti, tavoitteellisesti ja ohjatusti sekä leikeissä että arjen vuorovaikutustilanteissa, lasten keskinäisessä sekä aikuisten ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa. Kaikki tunteet ovat sallittuja, elämää opitaan pienin askelin. Aikuinen toimii lapselle oppimisen peilinä. Vuorovaikutustilanteissa lapset oppivat käyttäytymisen malleja, joita käyttävät toimiessaan arjen tilanteissa niin lasten kuin aikuisten kanssa. Tilanteita ennakoidaan ja toimitaan mahdollisuuksien mukaan pienryhmissä ja jaetuissa ryhmissä, jotta arki olisi lapsille mukavaa kohdata. Perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön kiinnitetään erityistä huomiota. Huomioidaan perheiden kohtaamistilanteet arjessa sekä lapsen saapuessa päiväkotiin, että lasta haettaessa. Aikuisen läsnäolo ja lapsen kohtaaminen on tärkeää.

4 3. OPPIMISKOKONAISUUDET JA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

5 KIELEN RIKAS MAAILMA Kielelliset taidot Monilukutaito Tieto- ja viestintäteknologia S-2 Tavoitteet - Lapsi puheen tuottajana ja ilmaisijana - Luonnollinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus - Kielellinen tietoisuus - Kuunteleminen ja havainnollistaminen - Luova ilmaisu, kerronta ja muistin kehittyminen - Kirjallisuus: sadut, lorut, riimit ja rytmitykset - Käsitteiden hallinta ja sanavaraston vahvistuminen - Tablettiin tutustuminen Toiminnan kuvaus - Ymmärtää ja osaa käsitellä kuulemaansa, toimiminen ohjeen mukaan - Sanoitetaan asioita ja käytetään tarvittaessa kuvia apuna arjen tilanteissa - Vastuun ottaminen omasta toiminnasta, kysyminen, kyseenalaistaminen ja ryhmässä puheenvuoron ottaminen - Rohkaistaan lasta ilmaisemaan itseään esim. oma kerronta / muu suullinen ilmaisu, kielellä leikkiminen ja ilmaisun vapaus - Tuetaan lasten vuorovaikutustaitoja esim. kaverisuhteiden luomisessa - Sanarytmi, alku ja loppuäänne, kirjain / äänne - Ruoka ja satupiirit, ryhmässä toimiminen, pienissä ryhmissä toimiminen, leikki ja pelaaminen - Satupiirin alkaessa lukeva lapsi voi lukea sadun

6 - Ruokapiirissä esikoululainen voi vetää sovitun osuuden esim. kalenterin katsomisen - Kirjojen lukeminen, sadut, lorut, riimit, suujumppa - Käytetään Orimattilan kirjastoautoa lastenkirjallisuuden lainaamisessa (lapset voivat tehdä itsenäisiä kirjavalintoja) - Omien kasvun kansioiden käyttö ja tabletin käyttö esim. Ekapelin pelaaminen. Tuetaan lapsen kehittymistä nykypäivän viestinnässä. - Orimattilan kaupungissa esioppilaille tehdään seulontatehtävät, joissa kartoitetaan lasten kielellinen ja matemaattinen valmius syksyllä ja keväällä. - Suomi toisena kielenä S2 lapsille tehdään Lauran päivä ja Kieliraketti testit, joilla kartoitetaan suomen kielen taitotasoa. Lisäksi näille lapsille täytetään yhdessä huoltajan kanssa

7 kaksikielisyyden suunnitelma, joka liitetään lapsen omaan leops suunnitelmaan. Orimattilan kaupungin esioppilaille täytetään yhteistyössä huoltajan kanssa koulun tiedonsiirtolomake, joka lähetetään lapsen alkuopettajalle huoltajan suostumuksella. ARVIOINTI TUTKIN JA TOIMIN YMPÄRISTÖSSÄNI Matemaattiset taidot Tavoitteet - Tietojen ja taitojen kehittyminen ja herätteleminen - Matematiikan tietoisuuteen tutustuminen - Hahmottaminen - Syys ja seuraussuhteet - Ongelmanratkaisu Toiminnan kuvaus - Tietojen ja taitojen herätteleminen arjen toiminnoissa ja leikeissä lasten mielenkiinnon kohteet huomioiden - Tutustutaan lukualueelle 0 20 erilaisten harjoitusten avulla - Matemaattisten taitojen ja tietojen harjaannuttaminen esim. luokittelu,

8 Ympäristökasvatus Teknologia ARVIOINTI - Aikakäsitteet - Lähiympäristöön tutustuminen - Luonnon havainnointi ja tarkkailu - Luonnon kunnioittaminen ja kestäväkehitys - Vuodenaikojen vaihtuminen arjessa - Liikenne ja turvallisuuskasvatus - Kotiseudun tunteminen ja tutustuminen vertailu ja mittaaminen oman kokemuksellisuuden kautta leikeissä, lauluissa, loruissa, peleissä, liikunnassa - Retket/kävelyretket lähiympäristöön - Seurataan luonnon vuoden kiertokulkua, pienet ihmeet, roskien lajittelu - Päiväjärjestys, keskustellaan päivän tapahtumista ja kulusta (päiväjärjestys kuvitettuna) - Liikennesäännöt, liikennekasvatusviikko ja huomioliivin käyttö kävelyretkillä - Osana kulttuurikasvatusta tutustuminen Orimattilan taidemuseoon ja mahdollisesti Orimattilan kotiseutumuseoon. - Toiminnassa on huomioitu 100 v. täyttävä Suomi, kantavana teemana on kaupunki. Teemaa lähestytään lasten ideoista ja aloitteista käsin - Uimahallikäynnit mahdollisuuksien mukaan

9 ILMAISUN MONET MUODOT Musiikki Käsityö Kuvallinen ajattelu ja kuvailmaisu Suullinen ja kehollinen ilmaisu Tavoitteet - Kuunteluja oma tuottaminen - Musiikin ilo, omat elämykset ja kokemukset - Tekemisen ilo ja oppiminen ja onnistuminen - Kaikessa tekemisessä on tärkeää oman yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden tukeminen sekä vahvistaminen, että toisen arvostaminen, yhdessä tekeminen. Suullinen ja kehollinen ilmaisu Toiminnan kuvaus - Rytmi, laulu, soittimiin tutustuminen, soitto, riimittely, tanssi, ryhmän ja siiven/koko talon yhteiset lauluhetket - Vuoden kierto rytmittää musiikkia. Laulut vuodenaikojen mukaan. (Sisältyen juhlat ja pyhäpäivät) - Tutustutaan eri materiaaleihin, välineisiin, tekniikoihin, monipuolinen materiaalin käyttö - Taiteeseen tutustuminen: muodot ja keinot, kauneuden kokeminen, havainnointi ja kokemuksellisuus - Vuoden kierto ja lasten mielenkiinnon kohteet huomioidaan mm.: askarteluissa / piirustuksissa yms. muissa kädentöissä - Lasten kanssa luetaan kirjoja, satuja,

10 tavoitteet: - Lapset saavat kokemuksia siitä, miten kielellä leikitään ja keholla voidaan leikkiä ja viestiä - Lasten omia kokemuksia ja havaintoja asioista työstetään yhdessä ilmaisun keinoin lauletaan, riimitellään ja keksitään itse satuja ja tarinoita - Asioista keskustellaan ja niiden pohjalta voidaan esim. piirtää - Lapset saavat itse keksiä omia esityksiä - Yhteiset leikit esim. pantomiimi ARVIOINTI

11 MINÄ JA MEIDÄN YHTEISÖMME Historiallinen näkökulma Eettinen näkökulma Katsomuksellinen näkökulma Tavoitteet - Oikean ja väärän erottaminen - Erilaisuuden sietäminen ja hyväksyminen - Toisen kunnioittaminen ja koskemattomuus - Hyvät tavat - Kristillinen perinne ja perinteiden kunnioittaminen - Perheiden ja heidän oman vakaumuksen kunnioittaminen - Ryhmän omien sääntöjen luominen ja kunnioittaminen Toiminnan kuvaus - Opetellaan toimimaan ryhmässä toiset hyväksyen, keskustellaan erilaisuudesta yms. ja luodaan ryhmän yhteiset pelisäännöt. - Opetellaan hyviä käytöstapoja esim. anteeksi, ole hyvä, ruokatoivotukset ja tervehdykset. - Toiminnassamme otamme huomioon perheiden vakaumuksen tai uskonnollisen suuntauksen. - Päiväkodissa perinteet (esim. isovanhempien päivä) ja juhlapyhät huomioimme toiminnassamme esim. lauluhetkissä. Juhlapyhien aikaan ruoka saattaa olla perinteisiin viittaavaa esim. jouluateria.

12 - Oman alueen historian merkitys konkretisoituu esim. kotiseutumuseo käynnillä ARVIOINTI KASVAN JA KEHITYN Liikunta Tavoitteet - Lapsen innostaminen liikkumaan, ilo - Perusliikuntamuodot - Tutustuminen erilaisiin liikkumisen muotoihin ja välineisiin - Kehon tuntemus, karkea ja hienomotoriikka, silmän ja käden yhteistyö - Liikunnalliset leikit Toiminnan kuvaus - Jumpat. aisti ja temppuradat päiväkodin salissa ja ulkona pihalla - Lapset otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun esim. temppuradan rakentamiseen - Lapsi voi vetää myös jotain leikkiä - Tutustutaan eri välineisiin esim. leikkivarjo, pallot yms. - Vuodenaikojen mukaan liikkuminen esim. hiihto, luistelu ja uinti mahdollisuuksien mukaan - Kannustetaan lasta liikkumaan päiväkodin pihalla ja keksimään mahdollisesti itse omia liikuntaleikkejä ja pelejä

13 - Arjen liikunta päiväkodin pihalla ulkoiluaikaan Turvallisuus - Opitaan liikkumaan turvallisesti lähiympäristössä ja liikenteessä - Toteutamme liikenne ja turvallisuuskasvatusta. Toimimme arjessa päiväkodin turvallisuussuunnitelman mukaisesti ja keskustelemme lasten kanssa turvallisuuteen liittyvistä arjen asioista - Liikenneturvallisuusohjeistukset ohjaavat toimintaamme myös liikkuessamme päiväkodin ulkopuolella retkien yhteydessä. - Harjoittelemme liikennesääntöjä ja merkkejä tulevia kouluvuosia ajatellen. Käymme arjessa keskustellen ja leikinomaisesti läpi mahdollisia

14 Perustoiminnot Kuluttajuus Terveys Ruoka - Itsestä huolehtimisen harjoittelu ja vahvistaminen arjen tilanteissa - Opitaan huolehtimaan omista tavaroista - Riittävän levon suominen vuorohoidossa - Lapsen kasvun tärkeys - Sapere ruokakasvatusmenetelmä - Monipuolinen ruokavalio, vaaratilanteita. Keskustelemme heijastimen käytön, pyöräilykypärän ja turvavöiden käytön tärkeydestä. - Lapset opettelevat huolehtimaan omista vaatteistaan ja tavaroistaan laittaen ne niille merkatuille paikoille. - Ryhmässä opetellaan omasta hygieniasta huolehtimista WC toimintojen ja käsienpesun yhteydessä. - Lapset opettelevat pukemis ja riisumistaitoja sekä säänmukaista pukeutumista. - Selkeä päivärytmi ja toistot auttavat hahmottamaan lapsen päivän kulkua paremmin ja luo turvallisuuden tunteen. Lapsen arvostus ja hyväksyminen oman ryhmän jäsenenä on myös lapselle tärkeä asia. - Sapere on ruokakasvatusmenetelmä, jossa

15 tutustutaan uusiin makuihin, tietoisuus ruoka aineallergioista - Hyvien ruokailutapojen noudattamisen harjoittelu ja ruokailuvälineiden oikean käytön opettelu lapset tutustuvat ruokamaailmaan aistiensa välityksellä. Saperessa lapset oppivat aistimalla, tutkimalla, kokeilemalla, ihmettelemällä ja leikkimällä. Menetelmä perustuu aistikokemuksiin, joiden kautta lapsi oppii uusia asioita ruokamaailmasta: elintarvikkeista, ruuasta, ruuan alkuperästä ja sen valmistuksesta. - Melukylässä Saperessa on tärkeää: - Ruokailo ja rauha ovat parhaat väylät ruokamaailmaan. - Ruokiin tutustutaan kaikkien aistien avulla. - Leikki, tutkiminen ja uteliaisuus ovat lapsen tapa oppia ruuasta. - Mitä enemmän lapsi osallistuu ruokien tekemiseen, sitä enemmän hän innostuu. - Lautasmalliin tutustuminen leikinomaisesti ja kannustaminen arjessa - Ruoan itse annosteleminen, leivän voiteleminen ja maidon kaataminen - Painotamme toiminnassamme terveitä elämäntapoja ja tarjoamme

16 mahdollisuuden täysksylitolipastillien käyttöön ruokailujen yhteydessä. ARVIOINTI 4. YHTEISTYÖ (vanhemmat, muut tahot) Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö toteutuu pääsääntöisesti päivittäisissä kohtaamisissa, varhaiskasvatuskeskusteluissa ja tutustumis- / vanhempainilloissa. Erilaiset juhlat ja tapahtumat vahvistavat yhteistyötä. Esiopetuksessa hyödynnämme huoltajien asiantuntijuutta. Perheiden osallisuutta ja kuulemista toiminnassamme vahvistamme keskusteluilla tutustumis- / vanhempainilloissa, vanhempien viesteillä lasten työskentelyvihkoihin ja ottamalla huomioon esim. vanhempien toiveita lasten käytänteistä. Ped.net on Orimattilan varhaiskasvatuksen yhteinen informaatiokanava, josta vanhemmat saavat tietoa ja tukea varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnasta. Lintulan päiväkodin sivuilla on Melukylän ryhmän OmaTila. Perheiden kasvatustehtävää tukevaa yhteistyötä tehdään talon henkilöstön kanssa yhteisesti sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajan, lastenneuvolan ja koulupsykologin kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat esim. Orimattilan ev.lut seurakunta, kuraattori, terapeutit, varhaiskasvatuksen perheohjaaja, tutkivat tahot, muiden päiväkotien henkilökunta, alkuopetus,

17 sosiaali- ja perhetyö, työryhmät, tulkkipalvelut. Toiminnassamme kiinnitämme huomiota lapsen oppimiseen ja oppimisprosessiin. Tarvittaessa tuemme lasta yleisin, tehostetuin tai erityisin tukitoimin (pienryhmät /pienet jaetut ryhmät, yksilöllinen ohjaus, mahdolliset muut tukitoimet). Tehostetuissa tukitoimissa korostuu yhteistyö vanhempien sekä mahdollisesti muiden tarvittavien asiantuntijoiden ja yhteistyötahojen kanssa. Säännöllistä lääkitystä tai erityisestä tarpeesta johtuvaa lääkitystä varten lapsen Leopsiin liitetään osaksi lääkehoidonsuunnitelma, jonka laatimisessa on mukana lapsen huoltaja ja lasta hoitava lääketieteellinen taho. Päiväkodin sisäistä yhteistyötä ovat talon palaverit, tiimi sekä tiimien yhteiset palaverit, työnkehittämisillat sekä tarvittaessa työnohjaus. Oppilashuolto toteutetaan vanhempien, varhaiskasvatuksen erityisopettajan, neuvolan, esi ja alkuopetuksen, koulupsykologin ja lastentarhanopettajan yhteistyönä. Oppilashuollon tavoitteena on luoda terve ja turvallinen kasvu ja oppimisympäristö, tunnistaa varhain lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvät vaikeudet ja puuttua niihin ajoissa. Yhteisölliseen oppilashuoltoon olemme tehneet yhdessä erillisen suunnitelman, josta käy ilmi työryhmien toiminnat, yhteistyötahot ja suunnitelma lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. (Liite 1) Lapsen kuuluessa eri kieli ja kulttuuriryhmään tai uskontokuntaan, kuuntelemme perheen toiveita ja pyrimme huomioimaan ne toiminnassamme yksilöllisesti. Jos lapsi ei osallistu ev.lut. uskontoon liittyviin tilaisuuksiin, hänelle järjestetään muuta korvaavaa toimintaa.

18 5. LASTEN/PERHEIDEN OSALLISUUS - Vanhempainilta - Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa - leops - Lasten ja vanhempien toiveiden huomiointi, keskustelukulttuuri - Esikoululaisten itse arviointi - Lasten kuuntelu ja aikuisen läsnä oleminen - Kasvun kansio - Pedanet 6. OPPIMISYMPÄRISTÖ (tilat, laitteet, opetusmateriaalit/-välineet) - Käytetään päiväkodin omia tiloja monipuolisesti, lapset mukaan ympäristön suunnitteluun - Päiväkodin pihan ja lähiympäristön monipuolinen käyttö - Lasten omat kansiot, kynät, oman lelun päivä - Muu monipuolinen opetusmateriaali mm. kuvaamataidon välineet, musiikkivälineet, liikuntavälineet, pelit, kirjat, muu kirjallisuus, tietotekniikka, tabletit, internet, opetuspelit, kirjastoauton käyttö, henkilökunnan oman materiaalin käyttö 7. ARVIOINTISUUNNITELMA (lapsi, työyhteisö) Arviointia teemme useita näkökulmia huomioiden. Tarkoituksena on arvioida lapsen kasvua ja kehitystä, asiakastyytyväisyyttä ja

19 työyhteisömme toimintaa. Lapsen kasvun ja kehityksen arviointi: - Leops - Toimimme Orimattilan kolmiportaisen tuen mallin mukaan, tarvittaessa esim. pedagoginen arvio - Esiopetuksen lapsihavainnointiseuranta - Esioppilaiden alkukartoitustehtävät - Lapsi harjoittelee arvioimaan itseään ja toimintaansa esim. lapsen kanssa keskustelemalla mikä oli mukavaa, mitä osaa - Oppilashuolto -, kuntoutus ja pikku lapsi työryhmät - Lapsen kehityksen ja oppimisen havainnointi - Konsultaatio - Esikoululaisille todistus esiopetukseen osallistumisesta Asiakastyytyväisyys: - Arjessa jatkuva vuorovaikutus ja keskustelut perheiden kanssa - Palautteen kautta arvioimme ja kehitämme toimintaamme - Asiakaskyselyt ja palautteet Työyhteisön toiminta: - Talon viikkopalaverit

20 - Tiimien ja siipien palaverit - Pedagogiset tiimit (ammattiryhmien omat palaverit) - Kehityskeskustelut - Työnkehittämisillat - Yhteistyöpalaverit - Arjen vuorovaikutus 8. KASVUN JA OPPIMISEN TUKI - kolmiportaisentuen malli

21

22 Liitteet ORIMATTILAN KAUPUNKI Esiopetusyksikkö: Lintulan päiväkoti, Melukylä Osallistujat: yhteisöllinen oppilashuolto esiopetus Yhteystiedot: Linnustontie 3, Orimattila p Johanna Nilsson, lastentarhanopettaja Virpi Hattunen, lastentarhanopettaja Kati Hostikka, päiväkodinjohtaja Leena Paunonen, VEO Liina Graverson, lasten ja nuorten psykologi ESIOPETUSYKSIKKÖ Kuvaus esiopetusyksikön oppilashuoltoryhmän toiminnasta (kokoonpano, kokoontuminen, tehtävät): Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä käsittelee esiopetusryhmän yhteisöllisiä asioita mm. yleisilmapiiriä, vuorovaikutussuhteita ja tapoja. Ensimmäinen kokoontuminen on lokakuussa, jolloin mukana ovat esiopettajat, päiväkodin johtaja, veo ja psykologi. Jatkossa kokoontumisia järjestetään sovitusti ja tarpeen mukaan mm. kevään aikana, jolloin tarkistetaan suunnitelman toimivuus ja tehdään tarvittavia muutoksia toimintaan.

23 ESIOPETUSYKSIKKÖKOHTAINENYHTEISÖLLINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Arvio oppilashuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista palveluista: Lintulan päiväkodissa nähdään tärkeäksi, että lapsella on hyvä ja turvallinen olla. Pidämme tärkeänä, että työntekijämme toimivat määrätietoisesti lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi. Koko henkilökunnan tulee toimia samojen periaatteiden mukaisesti, esimerkiksi esille tulevissa kiusaamistilanteissa. Oppilashuollon käytettävissä olevat palvelut: * Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Leena Paunonen, p * Lasten- ja nuorten psykologi Liina Graverson p * Varhaiskasvatuksen perheohjaus Pia Varjonen p * Kuraattoripalvelut Yhteistyömuotoja ovat konsultaatio, yhteistyötapaamiset ja nivelvaiheen palvelut. Toimenpiteet yhteisöllisen oppilashuollon edistämiseksi ja tarvittavien tukitoimien järjestämiseksi: - Sovimme lasten kanssa arkeemme yhteiset säännöt. - Pyrimme toiminnassamme kuulemaan aktiivisesti perheitä ja sitouttamaan heitä yhteistyöhön. - Muokkaamme oppimisympäristön esiopetusryhmän tarpeita vastaaviksi. - Siirrämme lasten tiedot huoltajien luvalla varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta alkuopetukseen. - Henkilökunta sitoutuu oppilashuoltosuunnitelmaan.

24 Yhteistyön järjestäminen lasten ja heidän perheidensä kanssa sekä esiopetusyksikössä työskentelevien ja muiden lapsen hyvinvointia edistävien tahojen kanssa: - Järjestämme esiopetuksen vanhempainillan huoltajille. Lapsille tutustuminen tapahtuu päiväkodin esiopetustoiminnassa. - Pidämme leops-keskustelut huoltajien kanssa - Varhaiskasvatuksen erityisopettaja käy säännöllisesti Lintulan vuoropäiväkodissa. - Teemme tarvittaessa yhteistyötä muiden erityisammattilaisten kanssa. Toimenpiteet oppilashuoltosuunnitelman toteuttamiseksi ja seuraamiseksi: - esiopetuksen tiimi kokoontuu säännöllisesti ja johtaja ja veo osallistuu niihin tarvittaessa. - Tiimin tavoite on arvioida ja kehittää toimintaa. - Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu palavereihin sovitusti. Suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi: Oppilashuoltotyöryhmän tapaamiset ovat suunnitellusti kolme kertaa vuodessa, joissa suunnitelmaa päivitetään, sitä seurataan ja arvioidaan.

25 SUUNNITELMA LASTEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Kiusaamisen ja häirinnän sekä väkivallan ehkäiseminen ja siihen puuttuminen: Lintulan päiväkodissa kaikenlainen väkivalta, kiusaaminen ja häirintä ovat kiellettyjä. Jos väkivaltaa, kiusaamista tai häirintää esiintyy, on jokaisen työntekijän velvollisuus puuttua siihen välittömästi. Tilanteet otetaan aina vakavasti. Lasta ohjataan hyviin käytöstapoihin ja hyväksymään kaikki ryhmän jäsenet kavereina. Pidämme tärkeänä, että vuorovaikutus ja kohtaaminen ovat tasavertaista ja lasta kunnioittavaa. Edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla: Asioista keskustellaan lapsiryhmässä yleisesti kaikkien kanssa yhdessä. Tavoitteenamme ovat: kaverin huomioiminen, hyvät käytöstavat, tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen sekä ristiriitojen selvittämisen harjoittelu. Yksittäiset kiusaamistapaukset käydään läpi yksilökohtaisesti ja selvittelystä keskustellaan aina myös huoltajille. Työyhteisössä aihetta käydään läpi henkilökunnan palavereissa yleisenä aiheena ja lisäksi tarvittaessa myös yksittäisinä tapauksina. Yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän, että sen kohteena olevan osalta: Asiaa käsitellään kiusaajan kanssa yksilöllisesti rakentavasti keskustellen ja lasta syyttämättä. Lasta autetaan tunnistamaan omia tunteita ja syy- seuraamussuhteita. Lasta ohjataan toimimaan jatkossa vastaavissa tilanteissa hyväksytyllä tavalla, hyväksymään ihmisten erilaisuutta ja erilaisia tapoja toimia. Uhrin kanssa pohditaan, millaisia tunteita tilanne hänessä herätti. Sekä sitä, millaisia muita mahdollisia keinoja hänellä olisi toimia vastaavanlaisissa tilanteissa. Lapsen kanssa mietitään tapauskohtaisesti, onko hänen oma käytöksensä aiheuttanut tilanteen. Tarvittaessa asian käsittelyssä käytetään apuna erilaisia välineitä, esim. tarinat ja piirtäminen.

26 Yhteistyö huoltajien kanssa: Aiheeltaan vakavammat tai toistuvat ongelmatilanteet keskustellaan sekä kiusaamisen uhrin, että tekijän huoltajien kanssa. Jos ryhmässä esiintyy laajempaa ongelmaa, asiasta tiedotetaan kaikkia huoltajia. Myös huoltajien esille tuomat kiusaamistapaukset otetaan aina vakavasti ja selvitetään. Tarvittaessa asiaan kuuluvien kanssa pidetään tapaamiset vuoropäiväkodilla, jossa asiaa selvitetään ja sovitaan tarvittavat jatkotoimenpiteet. Yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa: Yhteistyötä tehdään tapauskohtaisesti, esimerkiksi lasten- ja nuorten psykologin, varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai koulukuraattorin kanssa. Suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, lapsille, huoltajille ja yhteistyötahoille: Lasten kanssa asiaa käsitellään esiopetustoiminnan kautta. Henkilöstön kanssa suunnitelma käydään läpi tiimipalaverissa ja muulle henkilöstölle suunnitelma esitellään viikkkopalaverissa. Huoltajat ja yhteistyötahot saavat nähdä suunnitelman esiopetuksen toimintasuunnitelman liitteenä. Suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi: Tämä suunnitelma käydään läpi osana oppilashuoltosuunnitelmaa, jossa päivittäminen, seuranta ja arviointi tapahtuvat.

27 ALLEKIRJOITUKSET Aika ja paikka: Orimattilassa Allekirjoitukset:

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA PENNALAN PÄIVÄKOTI

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA PENNALAN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA PENNALAN PÄIVÄKOTI 2016-2017 1. TOIMIPISTEEN TIEDOT (esiopetusyksikön/ ryhmän rakenne ja erityispiirteet, henkilöstö). Pennalan päiväkoti on rakennettu vuosina 2005 ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

esiopetuksen vuosisuunnitelma

esiopetuksen vuosisuunnitelma 22.3.2016 Heinolan esiopetuksen vuosisuunnitelma [Tiedoston alaotsikko] HEINOLAN KAUPUNKI 1. Yleistä Yksikön perustiedot Johtaja ja varajohtaja Varhaiserityisopettaja Lastentarhanopettajat Päivähoitajat

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. TOIMIPISTEEN TIEDOT (esiopetusyksikön/ ryhmän rakenne ja erityispiirteet, henkilöstö). Lintulan päiväkodissa toteutetaan vuorohoitoa ja esiopetusta. Työskentelemme lasten

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma

Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Säynätsalon ja Neulaskankaan varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma 2018-2019 Esimiesalue Säynätsalo ja Neulaskangas Varhaiskasvatusta järjestetään toimintavuonna 2018-2019 Muuratsalon päiväkodissa: varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

7. Monikulttuuriset lapset

7. Monikulttuuriset lapset ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA lv 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Ei ole lvsuunnitelmassa 1. Käsittelytiedot 2. Esiopetuksen toiminta-ajatus 3. Esiopetuksen opetussuunnitelma 4. Kasvatuksen ja oppimisen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä

Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä Työyhteisötehtävä 3, laaja-alainen oppimiskokonaisuus Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä Lähtökohdat: Vanhempainillassa tuli vanhemmilta toiveita ulkoilusta, vuorovaikutussuhteista

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Pikkuniitun päiväkoti Työsuunnitelma 2015 2016 hyväksytty:. 2015 Johanna Jalli-Karimäki Päiväkodin johtaja Pauli Hurvi Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA

KOULUTUSPALVELUT LUKUVUOSI ESIOPETUSPAIKKA LUKUVUOSI LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA ESIOPETUSPAIKKA TÄMÄ SUUNNITELMA ON MYÖS Suomen/ruotsin kielen tukemisen suunnitelma Valmistavan opetuksen oppimissuunnitelma Tehostetun tuen suunnitelma (Perusopetuslaki

Lisätiedot

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat 2018-2019 Kasvatus- ja sivistysltk 23.10.2018 Tuusulassa esiopetusta tarjotaan sekä päiväkodeissa että kouluilla Esiopetuksessa on yhteensä 520 lasta Kunnallisessa

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:

Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka: LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 Yksikkö Perttulan päiväkoti, esiopetusryhmä Leijonat. Ryhmään kuuluu sekä osa- että kokopäiväeskareita. Uotilan koulutie 81, 01860 Perttula Toiminta-aika

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma

Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot