Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

2

3 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus perheiden kanssa. Toimintaamme ohjaa pienryhmäpedagogiikka, jota kehitämme edelleen. Opimme ja opettelemme asioita arjessa yhdessä ja tuemme lasten keskinäisiä vuorovaikutus- ja oppimistilanteita. Olemme luoneet lasten kanssa yhteisiä sääntöjä ja toimintatapoja. Teemme kiinteää yhteistyötä koulun sekä alueen eri toimijoiden kanssa.

4 Laaja-alainen osaaminen Kannustamme lapsia omatoimisuuteen. Perushoitotilanteissa tuemme lasten omaaloitteisuutta. Hyvinvointioppiminen on päivittäistä, ohjaamme lapsia monipuoliseen ruokailuun, riittävään lepoon ja liikuntaan sekä hygieniasta huolehtimiseen. Lasten tunnetaitojen kehittymistä tuemme keskustelemalla tunteista ja nimeämällä niitä. Edistämme lasten hyvinvointia ja oppimista toiminnallisen oppimisen kautta lapsen ikätaso huomioiden, itse tekemällä asioita oppii mielekkäimmin. Leikin, liikunnan ja tutkimisen ohella tuemme oppimista musiikin, kuvataiteen ja draaman keinoin. Tutustumme lasten kanssa tieto- ja viestintäteknisiin laitteisiin ja niiden käyttöön. Kehitämme päiväkotimme kestävän kehityksen toimintaohjelman sisältöjä.

5 Oppimisen ilo Myönteisen ilmapiirin luominen on meidän kaikkien vastuulla. Lasten kanssa käymissämme keskusteluissa mietimme, mitä asioita lapset jo osaavat ja mitä he haluavat oppia. Erehtyminen ja epäonnistuminen on myös sallittua. Kannustamme ja rohkaisemme lapsia yrittämään, kiitos ja kehuminen on jokaiselle lapselle tärkeää. Vertaisryhmässä toimiessaan lapsi oppii sosiaalisuutta, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. On ilo oppia yhdessä.

6 Osallisuus Arvostamme lasten näkemyksiä ja huomioimme heidän aloitteitaan. Kirjaamme ylös lasten toiveita, joiden toteutumista pystymme myös yhdessä arvioimaan. Pidämme tärkeänä me-hengen luomista ja sitä, että lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään. Lapset osallistuvat päivittäisiin askareisiin taitojensa ja ikätasonsa mukaisesti. Varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmat tehdään yhdessä huoltajien, lapsen ja vastuuaikuisen kanssa. Toimikauden alussa olemme selvittäneet lasten ja vanhempien toiveita ja odotuksia erilaisin keinoin, esimerkiksi kyselyin vanhempainiltojen yhteydessä. Vastaukset olemme koonneet Toiveiden puuksi tai pilviksi. Kevään 2018 aikana käynnistämme vanhempaintoimikunnan toimintaa.

7 Leikki Leikki on keskeisin toimintatapamme. Kehitämme leikkiä yhdessä lasten kanssa. Lapset osallistuvat leikkiympäristön suunnitteluun ja lapsilta tulleita ideoita hyödynnetään monipuolisesti. Aikuisen tehtävänä on huolehtia siitä, että jokaisella lapsella on leikkirauha ja leikkikaveri. Aikuinen osallistuu myös itse lasten leikkeihin. Meillä leikki saa näkyä ja kuulua.

8 Liikkuminen Haluamme tuoda liikunnan iloa jokaiseen päivään. Järjestämme monipuolista ohjattua ja omaehtoista liikuntaa sisä- ja ulkotiloissa. Päiväkodin sali on joka päivä ahkerassa käytössä. Olemme tehneet liikuntakasvatuksen vuosikellon, joka sisältää eri-ikäisten lasten liikkumisen perusmuodot. Olemme mukana Ilo kasvaa liikkuen hankkeessa. Hyödynnämme lähiympäristön liikkumismahdollisuuksia; teemme retkiä merenrannalle ja muuhun luontoon sekä käytämme urheilu- ja luistelukenttiä.

9 Oululaisuus Käytössämme on Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kulttuuriopas. Teemme yhteistyötä Alaköökin kanssa, joka on varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen, kulttuuri- ja liikuntakasvatuksen kehittämisyksikkö. Välitämme lapsille ja perheille sekä paikallisia että oman päiväkotimme perinteitä. Tärkeitä tapahtumia ovat yhteiset perheiden kanssa järjestetyt juhlat ja tapahtumat sekä Isovanhempien juhla.

10 Lasten toiveita Huomioimme lasten mielenkiinnon kohteita ja ideoita toimintojen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Lasten toiveita saamme selville lapsia havainnoimalla, keskustelujen kautta ja kuulemalla vanhempia. Lasten toiveista on noussut esille erityisesti leikki, retket ja liikunta. Lasten tärkeimmät toiveet ovat liittyneet leikkiin.

11 Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle Tutustumiskäyntien ja aloituskeskustelujen aikana saamme tärkeää tietoa lapsesta ja huoltajien odotuksista. Jokaisen lapsen huoltajien kanssa tehdään toimikausittain varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmat, joita myös arvioidaan säännöllisesti. Toimikauden 2017 alussa kartoitimme huoltajien toiveita toiminnan sisällöistä. Vastauksista nousivat esiin esimerkiksi erilaiset retket, ulkoilun merkitys, liikunta ja leikki. Tavoitteenamme on hyödyntää mahdollisimman paljon perheiltä saatua palautetta.

12 Arviointi Arvioinnissa tärkeintä on lapsi- ja ryhmähavainnointi, jota teemme päivittäin. Varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien toteutumista arvioimme yhdessä huoltajien kanssa vähintään kerran toimikaudessa. Hyödynnämme pedagogisen toiminnan arvioinnissa Varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamisen ja arvioinnin vuosikelloa. Ryhmävasu on säännöllisessä käytössä jokaisessa tiimissä toiminnan suunnittelun ja arvioinnin välineenä. Varhaiskasvatusympäristön arvioinnissa esillä on päiväkodin psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen ympäristö. Toiminnan kehittämiseksi saamme tietoa myös varhaiskasvatuksen asiakaskyselyistä.

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Teknologiakylän päiväkodissa toimimme leikkiin kannustavassa ja lapset osallistavassa ilmapiirissä. Lapsi ja lapsen etu ovat

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla)

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Voi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma Voi Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskiössä on hyvinvoiva lapsi ja lapsen etu. Läsnäolo on tärkeää: missä lapsi, siellä aikuinen. Lasta kunnioitetaan

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma

Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2019-2020

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kuivasjärven päiväkodissa painotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötä sekä käyttäydymme hyvin kaikkia kohtaan (puhutaan

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden

Lisätiedot

Lastentarha Soittorasian varhaiskasvatussuunnitelma

Lastentarha Soittorasian varhaiskasvatussuunnitelma Lastentarha Soittorasian varhaiskasvatussuunnitelma Tervetuloa Lastentarha Soittorasiaan! Soittorasiassa on noin 40 1-6 vuotiasta lasta ja 10 aikuista. Tavoitteenamme on edistää lapsen tasapainoista kasvua,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot