Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
|
|
- Saara Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri Tuen muodot Arviointi Kämmenniemen päivähoitoyksikköön kuuluvat Kämmenniemen, Sorilan ja Terälahden päiväkodit. Elämme arkea kauniissa maalaismaisemassa. Vaalimme turvallista ja myönteistä ilmapiiriä, jossa lapsen on hyvä kasvaa. Lapsilähtöisyys ja lapsen kuuleminen ovat tärkeitä asioita toiminnassamme. YHTEYSTIEDOT Päiväkodin johtaja Paula Vänninmaja, p Kämmenniemen päiväkoti Paavolantie Kämmenniemi Sorilan päiväkoti Sorilanraitti Tampere Terälahden päiväkoti Niemikyläntie Terälahti
2 Toiminta-ajatus Kämmenniemen, Sorilan ja Terälahden päiväkodeissa kasvatamme lasta turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä yhteistyössä vanhempien kanssa. Lapsella on mahdollisuus leikkiä, havainnoida, tutkia, kokeilla ja oppia sekä oman mielenkiinnon, että ohjatun toiminnan kautta. Leikki, liikunta, luonto ja ilmaisu ovat toiminnassamme keskeisiä asioita. Lähiympäristöön tehtävillä retkillä ja viihtyisässä pihapiirissä lapset saavat iloa, elämyksiä ja kokemuksia. Toimimme päivittäin erilaisissa pienryhmissä. Lapsen osallisuus on meille tärkeä periaate. Toteutamme myös Sapere ruokakasvatusmenetelmää, jonka avulla lapset tutustuvat eri ruokiin ja ruoka-aineisiin eri aistien avulla.
3 Lasten osallisuus Oppimis- ja toimintaympäristö järjestetään siten, että se houkuttelee leikkiin ja antaa mahdollisuuden monenlaiseen toimintaan. Lasten kanssa keskustellaan, heitä kuunnellaan ja heidän mielipiteitään otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa. Lasten omia ideoita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Päiväkodissamme on käytössä viikon lapsi - toiminta, jossa jokainen lapsi saa olla vuorollaan sekä suunnittelemassa että toteuttamassa aikuisten ja toisten lasten kanssa ryhmän viikon ohjelmaa. Myös vanhemmat pääsevät osallistumaan viikon lapsi toiminnan suunnitteluun. Toiminnat dokumentoidaan Tenavanettiin.
4 Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatus kokonaisuudessaan on vanhempien ja kasvattajien välistä kasvatuskumppanuutta. Yhteistyö perheiden kanssa perustuu vuorovaikutukseen, jossa kuunnellaan aidosti, arvostetaan toista ja vaihdetaan mielipiteitä. Tavoitteena on molemminpuolinen luottamus. Vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita, ja heillä on ensisijainen kasvatusoikeus ja -vastuu. Päivähoidon henkilöstö tukee omalla asiantuntijuudellaan tätä vanhempien tärkeää tehtävää. Päivähoidon tutustumis- ja aloittamisvaiheet ovat tärkeitä luottamuksellisen ja avoimen yhteistyön käynnistymiselle päiväkodin ja perheen välille. Ennen päivähoidon aloittamista laaditaan jokaiselle lapselle hoitosopimus. Päivittäiset kontaktit ja lasten varhaiskasvatuskeskustelut ovat tärkeimpiä yhteistyön muotoja.
5 Varhaiskasvatuksen suunnittelu Jokaiselle lapselle laaditaan henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa. Ensimmäinen vasukeskustelu käydään n. 2 kk:n kuluttua päivähoidon aloittamisesta. Lapsi on mukana keskustelussa, jos mahdollista. Vasukeskustelussa yhdistyvät lapsen, vanhempien ja päivähoidon kasvattajien näkemykset. Vasukeskustelut käydään vuosittain. Lapsiryhmän varhaiskasvatussuunnitelma muodostuu päiväkodin toimintasuunnitelmasta, lasten varhaiskasvatussuunnitelmista sekä kasvattajatiimin havainnoista. Ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma on nähtävillä ryhmän tiloissa. Suunnitelmien toteutumista arvioidaan säännöllisesti.
6 Leikki Varhaiskasvatus rakentuu vahvasti leikin ympärille. Lapsi oppii leikkiessään uusia asioita, hahmottaa ympäristöään ja käsittelee omia kokemuksiaan. Leikissä sosiaaliset suhteet kehittyvät ja vahvistuvat. Päiväkodissamme kiinnitetään huomiota monipuoliseen ja innostavaan leikkiympäristöön. Varaamme aikaa leikille ja järjestämme lelut lasten saataville. Aikuinen seuraa leikkiä ja on läsnä leikissä tarkkailijana tai aktiivisena leikkijänä. Aikuisen malli ja leikin mallintaminen ovat tärkeitä asioita. Lapset saavat vaikuttaa leikkivalintoihin ja sopia leikkikaveristaan. Leikkiympäristöä muunnellaan tarpeen mukaan.
7 Liikunta Meille on tärkeää, että lapsi saa kasvaa liikkuen. Liikuntaan kannustetaan päivittäin sekä sisällä että ulkona. Päiväkodin ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet kaikenlaiselle liikkumiselle. Koulun kenttä ja sali sekä talvisin hiihtoladut ja luistinkenttä ovat säännöllisesti käytössämme. Lisäksi ympäröivä metsä tarjoaa lukuisia retkikohteita. Vuosisuunnitelmaa laadittaessa kiinnitämme huomiota monipuolisiin perusliikuntataitoihin. Lisäksi otetaan huomioon lapsen ikään sopivat lajitaidot, kuten pallopelit, luistelu, hiihto, pyöräily ja sääntöleikit. Kannustamme lapsia omaehtoiseen liikkumiseen ulkoilun aikana ja tarjoamme välineitä arki- ja hyötyliikuntaan.
8 Luonto Pihamme antavat monipuoliset mahdollisuudet liikkumiselle, leikkimiselle ja tutkimiselle. Lähialueiden metsät ja puistot ovat myös säännöllisessä käytössä. Metsä tarjoaa meille monipuolisen oppimisympäristön, esteettisiä elämyksiä, kokonaisvaltaista liikuntaa ja mahdollisuuden oppia luonnon monimuotoisuutta. Liikumme luonnossa aistit avoimena kuuntelemme, katselemme, haistelemme, maistelemme ja tunnustelemme. Herättelemme yhdessä ympäristötietoisuutta. Kierrätys on osa arkeamme, kuten muidenkin kestävän kehityksen periaatteiden juurruttaminen toimintaamme.
9 Ilmaisu Päiväkodeissamme lasta kannustetaan itseilmaisuun. Erilaisten kokemusten ja elämysten kautta lapsi löytää tapansa ilmaista itseään ja sitä kautta vahvistaa itsetuntoaan, kehittää luovuuttaan, mielikuvitustaan ja vuorovaikutustaitojaan. Ilmaisua harjoitellaan musiikin, kuvataiteen, suullisen ja kehollisen ilmaisun sekä roolileikin avulla. Musiikkikasvatukseen sisältyy musiikin kuuntelua, lauluja, riimejä, laululeikkejä, keho- ja rytmisoittimien käyttämistä. Kuvallinen ilmaisu sisältää erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin tutustumista. Kielellisessä ilmaisussa käytetään runoja, loruja ja lasten kirjallisuutta. Havainnoimme lapsen kielen kehitystä, käsitteiden ymmärtämistä ja käyttämistä sekä kielen tuottamista.
10 Mediakasvatus Harjoittelemalla mediataitoja opetuksessa tuemme lapsen turvallista tutustumista median laajaan kenttään. Media ei ole vain tietokoneita ja teknisiä laitteita. Mediakasvatuksessa voidaan käsitellä niin kirjoja, kuvia, uutisia kuin mainoksiakin. Myös monet lelut ovat osa mediaa, kuten myös ohjelmista tutut kuvat vaatteissa. Mediakasvatus alkaa pienten kanssa kuvien ja kirjojen tutkimisella ja lapsen kasvaessa toteuttamalla yhä monipuolisempia projekteja esim. digikameroita ja tietokonetta apuna käyttäen. Median viihteellinen käyttö on varhaiskasvatuksessa toissijaista. Linkit lasten animaatioihin: Jostain käsittämättömästä syystä Kolme lumiukkojäbää Pingviinitanssi
11 Kieli ja kulttuuri Kulttuurien monimuotoisuus ja kansainvälisyys ovat osa varhaiskasvatusta. Lapsilla on mahdollisuus kasvaa erilaisuutta ymmärtävään ja suvaitsevaan asenteeseen. Varhaiskasvatus tukee lapsen kotoutumista, tutustumista suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Lapsen kulttuuritausta ja suomen kielen taitotaso huomioidaan lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
12 Tuen muodot YLEINEN TUKI tarkoittaa peruspedagogiikan vahventamista yksilön näkökulmasta. Tällaista on esimerkiksi kuvin kerrottu toiminta tai tukiviittomat. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) toimii tarvittaessa kasvattajatiimin ja lasten tukena. TEHOSTETTUA TUKEA annetaan lapselle, mikäli tuen tarve on vahvempaa ja lapsen haasteet on tunnistettu. Erityisopettaja on mukana lapsen arjessa konsultatiivisesti tai tarvittaessa jaksoittain. Yhteistyötä tehdään paitsi vanhempien myös muiden lasta kuntouttavien tahojen kanssa, esimerkiksi puhe-, toiminta- tai fysioterapeuttien kanssa. Lapselle laaditaan kuntoutussuunnitelma. ERITYISTÄ TUKEA annetaan lapselle, jolle muut tukitoimet eivät riitä tai lapsen haasteet on tutkittu, ja hänellä on todettu erityisen tuen tarve. Moniammatillinen yhteistyö näkyy vahvasti lapsen kuntoutuksessa, ja hoitovastuu on määritelty päivähoidon ulkopuolelta (esimerkiksi TAYS). Tällöin tuen tarve on kokoaikaista, jatkuvaa ja yksilöllistä.
13 Arviointi Kämmenniemen päiväkodissa arvioidaan toimintaa kaikkien toimijoiden kesken. Henkilökunta arvioi päiväkodin varhaiskasvatusta ja tarvittaessa muuttaa käytänteitä ja luo uusia. Vanhemmat arvioivat työtämme keskustelujen, asiakastyytyväisyyskyselyjen, palvelukykykyselyjen ja palautteiden avulla. Lasten mielipiteitä ja kokemuksia kuullaan haastattelemalla ja havainnoimalla.
Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Sorilan päiväkoti aloitti toimintansa vuonna 1990 Aitolahden kaupungin osassa kauniin maaseudun keskellä. Lapsiryhmiä on kolme, joista esiopetusryhmä
LisätiedotVARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
LisätiedotKaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
LisätiedotSammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
LisätiedotMeri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
LisätiedotVaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
LisätiedotSaloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
LisätiedotAhvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
LisätiedotKETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
LisätiedotMerikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
LisätiedotIidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta
LisätiedotHuikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkoti sijaitsee Tampereen kaupungin itäisellä alueella hyvien bussiyhteyksien varrella (bussit 6, 29, 27). Päiväkoti sijaitsee kerrostalon alimmaisessa
LisätiedotHELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus
LisätiedotHonkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
LisätiedotAnnalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
LisätiedotEtelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1
Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen
LisätiedotVy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
LisätiedotTampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN
Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.
LisätiedotVARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
LisätiedotEsiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.
LisätiedotOulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
LisätiedotKangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1
PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset
LisätiedotPienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
LisätiedotKuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
LisätiedotAtala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme
LisätiedotPERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN
- laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden
LisätiedotRYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon
LisätiedotPäiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
LisätiedotHuonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
LisätiedotMetsästäjän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Metsästäjän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Metsästäjän päiväkoti on aloittanut toimintansa vuonna 1990. Päiväkodissamme on kolme ryhmää. Kasvatushenkilökuntaan kuuluu kolme lastentarhanopettajaa
LisätiedotRaahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE
Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
LisätiedotHAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
LisätiedotMyllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
LisätiedotKisapuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kisapuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kisapuiston päiväkoti on n. 30 v. vanha päiväkoti, joka sijaitsee Etelä Hervannassa, keskellä monikulttuurista asutusta ja hyvien liikenneyhteyksien (bussit
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
LisätiedotPerhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
LisätiedotTAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
LisätiedotPIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotPikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
LisätiedotVekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
LisätiedotMetsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma
Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.
Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat
LisätiedotPäiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
LisätiedotSaarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
LisätiedotPikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
LisätiedotLEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu
LisätiedotNALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT
Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset
LisätiedotKONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen
LisätiedotRAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki
RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> SISÄLTÖ: 1. PÄIVÄKOTIMME 2. TOIMINTA-AJATUKSEMME 3. PÄIVÄKOTIMME ARVOT 4. KASVATUSKSELLISET TAVOITTEEMME 5. LAPSILÄHTÖISYYS Mitä se on Miten lapsilähtöisyys
LisätiedotMaaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma
Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja
LisätiedotKoskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
LisätiedotMustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
LisätiedotPyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
LisätiedotLomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
LisätiedotVARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARPPEEN LASTENTARHA
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARPPEEN LASTENTARHA SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY 2. TOIMINTA-AJATUS 3. LAPSIKÄSITYS 4. OPPIMISKÄSITYS 5. LAPSELLE OMINAISET TAVAT TOIMIA 5.1 LEIKKIEN 5.2 LIIKKUEN
LisätiedotLomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet
Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
LisätiedotVesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
LisätiedotSimppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
LisätiedotKETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden
LisätiedotAllinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö
LisätiedotSYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT
LisätiedotIrjalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Irjalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Lapsella on oikeus oppia lapsen lailla. Lapsi oppii tavallaan ystävien kanssa: Kyselee, koskettelee, kuuntelee, katselee, tutkii, leikkii,
LisätiedotMarttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma
Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Sosiaalilautakunta 16.2.2012 13/ liite no 4 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Kasvatus ja opetusmenetelmät 4. Yhteistyö 5. Erityinen tuki
LisätiedotKiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
LisätiedotNurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma
22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi
LisätiedotMUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
LisätiedotPitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
LisätiedotLAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä
LisätiedotNäsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden
LisätiedotKuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
LisätiedotVeisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin
LisätiedotKiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
LisätiedotAINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
LisätiedotIlmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
LisätiedotRiekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
LisätiedotToimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
LisätiedotHyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
LisätiedotLomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Lisätiedot