Attendo Työterveyshuolto Ruovesi RUOVEDEN KUNTA TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Attendo Työterveyshuolto Ruovesi RUOVEDEN KUNTA TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI"

Transkriptio

1 TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI 1 Työkyvyn tuen, sairauspoissaoloseurannan ja työhönpaluun toimintamallin laatimisen ja käytön tavoitteet: ennakointi ja työkyvyn varhainen tukeminen takaavat työntekijöille oikea-aikaisen ja tarpeenmukaisen tuen työssä selviytymisessä johdon ja esimiesten sekä henkilöstön tietoisuus työkykyasioista helpottaa esimiestyötä ja koko työpaikan hyvinvointia. 2 Esimiehen tehtävät esimiehellä on velvollisuus keskustella työntekijän kanssa työkykyasioista ja työssä selviytymisestä mahdollisimman varhain havaitessaan merkkejä työkykymuutoksista tai työssä selviytymisen ongelmista tarpeen mukaan käytetään kartoituslistoja ja muistioita, esim. työkyvyn tuen tarpeen kartoituslistaa ja/tai neuvottelumuistiota, johon kirjataan myös sovitut jatkotoimenpiteet ja seuranta aikatauluineen esimies pitää tarpeen mukaan yhteyttä työntekijään ja työterveyshuoltoon ja osallistuu työterveys-/työkykyneuvottelujen järjestämiseen. 3 Työkyvyn tuen tarpeisiin ja toimintamalliin liittyvä yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon välillä Toimintamallin laatimiseen osallistuvat johto, esimiehet ja henkilöstön edustajat sekä työterveyshuolto. Toimintamalli käydään läpi sekä johdon, esimiesten että koko henkilöstön tasolla palavereissa. Johto ja esimiehet saavat valmentavaa koulutusta työterveyshuollolta. 4 Sairauspoissaolojen ilmoitus- ja raportointikäytännöt sairauspoissaoloista ilmoitetaan mahdollisimman ajoissa, viimeistään työvuoron alkaessa lähiesimiehelle esimies voi myöntää luvan 1-3 päivän sairauspoissaoloon, työterveyshoitajan todistus hyväksytään 1-3 päivän poissaolosta, 3 päivää pidemmästä sairauspoissaolosta vaaditaan lääkärintodistus (poikkeuksia voidaan tehdä esim. infektioaikana) työntekijä toimittaa sairauspoissaolotodistuksen esimiehelleen, joka lähettää sen palkanlaskijalle esimies kirjaa tiedot myöntämistään poissaoloista kaikki sairauspoissaolotodistusten kopiot toimitetaan työterveyshuoltoon viimeistään, kun poissaolo on jatkunut kuukauden (ellei asianomainen henkilö kiellä yksittäisen todistuksen toimittamista) tämän jälkeen työterveyshuolto, työpaikka ja työntekijä alkavat yhdessä selvittää mahdollisuuksia työhönpaluuseen ja tarvittavia tukitoimia työterveyslääkäri laatii lausunnon työntekijän jäljellä olevasta työkyvystä ja työhön paluun mahdollisuuksista työntekijän on toimitettava lausunto Kelaan viimeistään silloin, kun sairauspäivärahaa on maksettu 90 päivältä sairauspäivärahaa haetaan Kelalta kahden kuukauden kuluessa työkyvyttömyyden alkamisesta entisen neljän kuukauden sijasta sairauspoissaolotiedot kootaan esimiehille ja työterveyshuollolle (työterveyshoitaja) kaksi kertaa vuodessa. Sairauspoissaoloraportoinnista keskustellaan yhteenvetoina työpaikan johdon, henkilöstön edustajien ja työterveyshuollon välisissä tapaamisissa. 5 Työkykyasioiden puheeksi ottamisen aiheet ja poissaolorajat Aiheet

2 esimies tai työntekijä itse huomaa työkyvyn alenemiseen liittyviä merkkejä (Työkykyasian puheeksiotto tai Työkyvyn tuen tarpeen kartoituslista) työterveyshuollossa asia tulee työntekijän ja työterveyshuollon kesken esiin, jolloin työterveyshuolto pyytää työntekijää ottamaan asian esiin esimiehensä kanssa Puheeksiottorajat lyhyitä poissaoloja on ollut viimeksi kuluneen 12 kk aikana 5 kertaa tai lyhyitä poissaoloja on ollut 3 kk aikana 4 kertaa pitkiä tai pitkittyviä poissaoloja on ollut viimeksi kuluneen 12 kk aikana yhteensä 30 päivää tai yksi yli 10 päivän mittainen poissaolo Työhönpaluukeskustelut ja työterveysneuvottelu pitkän yhtäjaksoisen (yli 30 pv) sairauspoissaolon aikana esimiehen tulee ottaa yhteyttä työntekijään 1-2 viikkoa ennen arvioitua työhön paluuta, jolloin asia otetaan tarvittaessa esille työterveyshuollon kanssa vastaanottokäynnillä ja/tai työterveysneuvottelussa (Työterveysneuvottelu) työhönpaluukeskustelut ovat joskus tarpeen myös lyhyemmissä sairauspoissaoloissa jos keskustelussa ilmenee työntekijän päihdeongelma tai merkkejä siitä, henkilö ohjataan aina työterveyshuoltoon asian hoitamista varten ja tarvittaessa työpaikan päihdeohjelman/hoitoonohjausmallin mukaan hoitoon ja kuntoutukseen. 6 Työhön paluun tuki pitkän tai työkykyyn selvästi vaikuttavan sairauspoissaolovaiheen päättyessä tulee sopia, millaisia muutoksia työntekijän toimenkuvaan tai työolosuhteisiin tehdään neuvotteluihin kutsutaan asianosaiset, joiden työnkuvaan tilanne oleellisesti vaikuttaa sovitut asiat kirjataan työkyvyn tuen kartoituslistaan ja/tai neuvottelumuistioon sovitaan, miten asiasta tiedotetaan työpaikalla sovitaan esimiehen ja työntekijän omasta osuudesta tiedottamisessa sovitaan seurannasta ja seuranta-aikatauluista. 7 Muita työkykyä tukevia keinoja työeläkelaitosyhteistyö: työkokeilu on mahdollista, kun on todettavissa työkyvyttömyyden uhka osasairauspäiväraha on mahdollinen sv-omavastuuajan (1+9 arkipv) jälkeen, ja se voi mahdollistaa osa-aikatyön, % kokoaikaisesta työajasta osasairauspäivärahajärjestely sovitaan yhdessä työntekijän, työterveyslääkärin ja esimiehen kesken työterveyshuollon työkokeilua voidaan käyttää yli 60 päivän sairauspoissaolon jälkeen, kokeilu muissa tehtävissä (ei omassa työssä) työterveyshuollon kautta voidaan käyttää kuntoutuspalveluohjausta 8 Allekirjoitukset Työnantajan allekirjoitus Eeva Kyrönviita Pvm Työntekijöiden edustajan allekirjoitus Pvm Työterveyshuollon allekirjoitus Sirpa Järvinen Pvm

3 TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUSOPIMUKSEN SISÄLTÖ Päivämäärä TOIMINTASUUNNITELMAN HYVÄKSYMISPÄIVÄ Palvelu Kyllä Ei Lisätietoja ENNALTAEHKÄISEVÄ JA LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO KELA I TOIMINTASUUNNITELMA TYÖPAIKKASELVITYKSET TERVEYSTARKASTUKSET Työterveyshoitajan ja työterveyslääkärin terveystarkastukset Yleislääkäritasoiset laboratorio- ja röntgentutkimukset terveystarkastuksiin liittyen Erikoislääkärikonsultaatiot, terveystarkastuksiin ja työkykyarviointeihin liittyen Työfysioterapeutin ohjaus ja neuvonta 1-3 kertaa/ongelma Työterveyspsykologin ohjaus ja neuvonta 1-5 käyntiä/ongelma Ravitsemusterapeutin ohjaus ja neuvonta Todistukset: Kuntoutukseen liittyvät lausunnot Ajokorttitodistukset Rokotukset, työhön liittyvät (tetanus-d, influenssa) TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TIETOJEN ANTAMINEN JA OHJAUS TYÖSSÄ SELVITYMISEN SEURANTA JA KUNTOUTUKSEEN OHJAUS YHTEISTYÖ ENSIAPUVALMIUS TYÖTERVEYSHUOLLON LAADUN JA VAIKUTTAVUUDEN SEURANTA

4 SAIRAANHOITO JA MUU TERVEYDENHUOLTO KELA II Työterveys- ja yleislääkärin vastaanotto Työterveyshoitajan vastaanotto Yleislääkärin päivystysvastaanotto (illat, la, su) Sähköposti/puhelintyö Reseptin uusimispalkkiot Toimenpidepalkkiot Erikoislääkärikonsultaatiot oman työterveyslääkärin lähetteellä Erikoislääkärin antama sairaanhoito Yleislääkäritasoiset perustason laboratorio- ja natiiviröntgentutkimukset sairaanhoitoon liittyen Allergiatestit: perussarja työhön liittyvä allergiatutkimus Terveyskeskustasoiset laboratoriotutkimukset ja kliinisen fysiologian tutkimukset (EKG, rasitusekg, EKG:n vuorokausinauhoitus, keuhkojen toimintakoe, suppea yöpolygrafia, uniapneatutkimus) Kliinisen neurofysiologian tutkimus: ENMG (laitososuuden maksaa potilas itse) Ultraäänitutkimukset Tietotokonetomografia Magneettikuvaukset Mammografiatutkimukset Terveyskeskuksessa tehtävät tähystystutkimukset: Gastro-, rekto- ja sigmoideoskopia Korvalääkärin tähystystutkimus (ostopalvelu) Niveltähystykset Muut tähystykset 1-2 käyntiä/ongelma. Ei raskauden hoito, gynekologiset tarkastukset, silmälääkärin tarkastukset Fysioterapia 1-3 x Ei ostopalveluna Hammaslääkäri Jalkojenhoitaja Rokotukset: influenssarokotukset, riskiryhmille influenssarokotukset, muut matkailuun liittyvät (Kela 0) MUUTA Poissaoloilmoitukset: Työterveyshoitajalla on oikeus antaa 1-3 pv Esimiehen luvalla voi olla pois 1-3 pv Pienkirurgiset toimenpiteet, luomien poistot

5 ILMOITUSTAULULLE PÄIHDEHAITTOJEN HOITOONOHJAUSMALLI 1 TIEDOTUS JA OMATOIMINEN HOITOON HAKEUTUMINEN Työpaikalla jaetaan materiaalia ja/tai järjestetään tiedotustilaisuuksia päihteistä, päihteiden vaikutuksista ja hoitomahdollisuuksista. Ilmoitustaululla pidetään esillä hoitoonohjausmalli ja yhteyshenkilöiden ja hoitopaikkojen tiedot. Työpaikalla pyritään kaikin mahdollisin keinoin tukemaan ja helpottamaan omatoimista hoitoon hakeutumista ja edistää riittävän aikaista hoidon aloittamista. 2 PUHEEKSIOTTO Esimiehen, luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun terveydenhuoltohenkilöstön ja työtoverin velvollisuus on kehottaa hakeutumaan hoitoon, kun työpaikalla todetaan merkkejä päihdeongelmasta. Puheeksiottopäivä kirjataan. Merkkejä voivat olla: - toistuvat lyhyet poissaolot - äkilliset työvuorojen vaihtamiset, loma- ja vapaapäivien äkilliset anomiset - lyhyet sairauslomat etenkin perjantaisin ja maanantaisin - myöhästely - työsuorituksissa epätasaisuutta: laiminlyöntejä tai ylisuorittamista - tapaturma-alttius - huonokuntoisuus - humala- tai krapulatila tai väistelevä käytös aamulla - tunne-elämän yliherkkyys, sopimaton käyttäytyminen, uhkailu. 3 KIRJALLINEN VAROITUS, OHJAUS TYÖTERVEYSHUOLTOON, HOITOSUUNNITELMA Esimiehen on käytävä keskustelu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kun on näyttöä päihdeongelmasta ja/tai henkilö jättää työvelvoitteensa täyttämättä. Esimies ilmoittaa asiasta henkilöstöryhmän edustajalle, työsuojeluvaltuutetulle tai luottamusmiehelle. Tapaus kirjataan. Päihdeongelmaiselle suositellaan hakeutumista työterveyshuoltoon. 4 TOINEN KIRJALLINEN VAROITUS, HOITOSOPIMUS JA HOITOSUUNNITELMA Päihdetapauksen toistuessa kerrataan aiemmat keskustelut ja selvitetään ongelman syy. Annetaan toinen kirjallinen varoitus. Sovitaan hoitoonohjaamisesta ehtona työsuhteen jatkamiselle. Esimies ohjaa päihdeongelmaisen työterveyshuoltoon, jossa laaditaan hoitosopimus ja hoitosuunnitelma. Hoitosopimus on voimassa 12/24 kk. Sovitaan, että esimiehellä on lupa seurata sopimuksen noudattamista tekemällä yhteistyötä työterveyshuollon ja hoitavan tahon kanssa. Mikäli hoitoonohjattu kieltäytyy hoidosta, laiminlyö hoidon tai hoito ei tuota tuloksia tai hän jättää työvelvoitteensa suorittamatta, siirrytään kohtaan 5. Toisen varoituksen antaminen ei ole välttämätöntä ennen irtisanomista. 5 TYÖSOPIMUSLAIN MUKAINEN IRTISANOMINEN 6 ALLEKIRJOITUKSET Työnantajan allekirjoitus Eeva Kyrönviita Pvm Työntekijöiden edustajan allekirjoitus Pvm Työterveyshuollon allekirjoitus Sirpa Järvinen Pvm

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: Yhdyshenkilö työkykyasioissa/yhteystiedot: Mallin laadinnassa mukana olleet: Työkyvyn tuen malli on laadittu yrityksen

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Kuvat: Pekka Ruuskanen 26.9.2011 1/12 1. Työhyvinvoinnin kehittämisen tavoitteet Sauvon kunnan työpaikoissa

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Työterveyshoitajat Taru Eerola, Anne Laatikainen, Jaana Niemi ja Merja Koivisto 2.5.2019 TYÖTERVEYSHUOLLON SOPIMUS: Työnantajan

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA - Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Taustaa

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI 1 TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI Sairausvakuutuslaki 1.1.2011 Sairausvakuutuslaki 1.6.2012 Työterveyshuoltolaki 1.6.2012 2 1. Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö:

Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: _ Työterveyshuollon palvelusopimuksen sisältö: Yritysnumero: YRITYKSEN NIMI: Osoite: Laskutus-os: Puhelin: Toimiala: Toimipaikat: Tilikausi: Hallinto/Talous-os: Yhdyshenkilö ja e-mail: Tapaturmavakuutus:

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KUMPPANIKSI RY:SSÄ. Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KUMPPANIKSI RY:SSÄ. Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KUMPPANIKSI RY:SSÄ Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Sisällysluettelo: Sisällys Työhyvinvoinnin kehittämisen tavoitteet Kumppaniksi ry:ssä... 1 Sairauspoissaolojen

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on vaarana kasvaa suuri,

Lisätiedot

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari Työterveyshuollon järjestäminen Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari 14.10.2015 Työterveyshuoltolaki (1.1.2002) Työnantajalla työterveyshuollon

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE

LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE LIITE NRO 2 HKJAO 28.3.2011 31 LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 1 1. YLEISTÄ Alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttö on huomattava terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi

Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi 1 Prosessin nimi Varhaisen tuen prosessi Prosessin tarkoitus Mahdollisimman aikainen tuki työntekijälle työkyvyn heiketessä Prosessin omistaja Toimitusjohtaja Hyväksyntä Käsitelty YTN:ssä xx.xx.2016 Prosessia

Lisätiedot

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan

Lisätiedot

Rovaniemen seurakunta. AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi

Rovaniemen seurakunta. AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi Rovaniemen seurakunta AKTIIVINEN TUKI Rovaniemen seurakunnan toimintatapa työkyvyn turvaamiseksi Aktiivinen välittäminen koskee kaikkia Välittäminen on hyvää johtamista ja välittämällä haluamme auttaa

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Pauliina Juntunen (TtM, ft) Kuntoutussäätiö/ Punk Työkyky - Masto-hanke julkaisee yrittäjän työkyvyn tukitietokortin - MastDO tarjoaa myös tietoa!

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta)

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) 1. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen sairaanhoito 2. lakisääteinen + suppean tason sairaanhoito 3. lakisääteinen, ei sairaanhoitoa Lakisääteinen + yleislääkäritasoinen

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Pori)

Palvelutasovaihtoehdot (Pori) Palvelutasovaihtoehdot (Pori) 1. lakisääteinen + kattavan tason 2. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen 3. lakisääteinen + suppean tason 1. Lakisääteinen, kattavan tason Lakisääteinen ja ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia)

Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta)

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) 1. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen sairaanhoito 2. lakisääteinen + suppean tason sairaanhoito 3. lakisääteinen, ei sairaanhoitoa 1. Lakisääteinen + yleislääkäritasoinen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN Rauman sosiaali- ja terveystoimiala Työterveyshuolto 1 / 4 15.8.2018 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2019 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Työterveyshuollon tavoitteena

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

Työpaikan päihdeasioiden yhteyshenkilöiden nimet ja tavoitettavuustiedot tulee olla näkyvissä työpaikoilla.

Työpaikan päihdeasioiden yhteyshenkilöiden nimet ja tavoitettavuustiedot tulee olla näkyvissä työpaikoilla. HÄGGMAN OY:N PÄIHDEOHJELMA Päihdeasioiden hoito käsittää sekä ennalta ehkäisevät toimenpiteet että hoitoonohjauksen. Päihdeohjelma koskee koko työyhteisöä. Koko henkilöstön tulee tuntea työpaikan päihdeohjelma.

Lisätiedot

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet

Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet Kuvat: Pekka Ruuskanen, kolmesta eri sarjakuvasta Työkirja pienille ja keskisuurille työyhteisöille ja heidän työterveyshuolloilleen

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ

ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ Sääntökokoelma B 16 XII 2003 Ykn 15.12.2003 Mitätöi lehden VII - 98 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ Yleistä Päihteiden väärinkäyttö aiheuttaa huomattavaa terveydellistä,

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Siilinjärven seurakunta Varhaisen tuen toimintamalli

Siilinjärven seurakunta Varhaisen tuen toimintamalli Siilinjärven seurakunta Varhaisen tuen toimintamalli Kuvat Pekka Ruuskasen sarjakuvista Yt-toimikunta 23.1.2012 Kirkkoneuvosto 21.2.2012 1 1. YLEISTÄ TYÖKYVYSTÄ Työkyky on monitahoinen käsite, joka on

Lisätiedot

Yhteyshenkilö Eeva Kyrönviita, kunnanjohtaja Puhelin Johtaja Eeva Kyrönviita, kunnanjohtaja Puhelin

Yhteyshenkilö Eeva Kyrönviita, kunnanjohtaja Puhelin Johtaja Eeva Kyrönviita, kunnanjohtaja Puhelin TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA AJALLE 1.1.2013 31.12.2017 / tämä on voimassa siihen saakka kunnes uusi työterveyshuollon toimintasuunnitelma on hyväksytty Perustiedot päivitetty 12.12.2017 ASIAKKAAN

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %)

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 13.8.14 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea

Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Tarjoamme terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja diagnostiikkapalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea Terveystalo Kemijärvi Sairaala Lapponiassa, Sairaalakatu 9, 98100 Kemijärvi Avoinna:

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %)

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta

Lisätiedot

Työkyvyn tuki Sastamalan koulutuskuntayhtymässä

Työkyvyn tuki Sastamalan koulutuskuntayhtymässä Työkyvyn tuki Sastamalan koulutuskuntayhtymässä Sisältö 1 Työkyvyn tuen kehittämisen tavoitteet Sastamalan koulutuskuntayhtymässä... 2 2 Työterveyshuollon käyttö ja sairauspoissaolojen ilmoitus- ja raportointikäytännöt...

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia)

Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) Palvelutasovaihtoehdot (Akaasia) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa 3.12.2007 519 Inarin kunnan varhaisen välittämisen malli Työkyky ja terveydentila voivat muuttua työuran

Lisätiedot

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN Sisältö 3. Aktiivisen välittämisen tavoitteet 4. Hyvän työyhteisön perusteet 5. Aktiivisen välittämisen vaiheet 6. Varhaisen tuen ennakoivat ja edistävät toimet

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle Työterveys Nurmeksen kaupunki Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle 1.1.2017-31.12.2021 Toimintasuunnitelma tulee käsitellä työpaikalla yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi Ohjeistus: Taulukko on työväline oman työsi kehittämiseen hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Tarkastele työtäsi oheisessa taulukossa kuvattujen toimintojen mukaan. Voit käyttää taulukkoa yksittäisen tai usean

Lisätiedot

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ Iris Schiewek ja Taru Reinikainen 30.10.2018 Yrityksen taustaa Yritys on pienellä paikkakunnalla sijaitseva tehdas. Yleisesti ottaen työsuhteet

Lisätiedot

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Satu Väihkönen Johtava ylilääkäri, Työterveys Wellamo Oy Puheenjohtaja, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys Työterveys Wellamo Oy - yhteistyötä

Lisätiedot

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA yhteistyötoimikunta 26.4.2010 kunnanhallitus 10.5.2010 AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA Toimintamalli puheeksiottamisesta Heinäveden kunta Tavoitteet Aktiivisella työkyvyn seurannalla puututaan sellaisiin

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle Työterveys Nurmeksen kaupunki Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle 1.1.2017-31.12.2021 Työterveyshuollon toimintasuunnitelma on päivitetty 23.2.2018. Toimintasuunnitelma tulee käsitellä työpaikalla

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUISTA

SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUISTA 1/5 TARJOUSPYYN- NÖN LIITE 1 SOPIMUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUISTA Siuntion kunta ja XXXXX sopivat työterveyspalvelujen tuottamisesta ajalla 1.1.2012-31.12.2013 seuraavasti: Sopimusosapuolet Palveluntuottaja

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKASMAKSUT

TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1 Säkylän kunta 1.1.2018 Sosiaali- ja terveystoimi Työterveyshuolto Välskärinte 5 27800 Säkylä TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKASMAKSUT TYÖTERVEYSHUOLLON YLEISMAKSU Yleismaksu/työntekijä 24 ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖTERVEYSHUOLTO

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI TYÖTERVEYSNEUVOTTELU 7.10.2016 TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI Salla Hälikkä, työhyvinvoinnin asiantuntija YIT Sirkku Martti, valtakunnallinen vastuulääkäri YIT Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyvyn hallinnan

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä

Lisätiedot

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖVIREMALLI TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ TYÖKYKY JA TERVEYS TOIMIVA JOHTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEKO KONTIOLAHDEN KUNTA 1 (7) TYÖVIRE

Lisätiedot

Varhaisen tuen malli. Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1

Varhaisen tuen malli. Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1 Varhaisen tuen malli Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1 Mitä varhainen tuki tarkoittaa? Työntekijöiden työssä jaksamisen edistämistä Heikentyneen työkyvyn uhkan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 16.9.2016 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta

Lisätiedot

Mäntsälän työterveys Mustamäentie Mäntsala puh

Mäntsälän työterveys Mustamäentie Mäntsala puh Mäntsälän työterveys Mustamäentie 42 04600 Mäntsala info.työterveys@mantsala.fi puh 040 314 5639 MÄNTSÄLÄN TYÖTERVEYS HINNASTO 1.1.2017 ARVOISA ASIAKKAAMME Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara.

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Varhainen välittäminentyöhyvinvoinnin johtamisen keinona Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Johdanto Tarkoitus

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki Lähti liikkeelle projektina Työkyvyn arviointien aikaistaminen ja korvaavan/mukautetun

Lisätiedot

Päihdeohjelma. Ruokolahden kunnan työpaikoille. Hyväksytty KH / 245

Päihdeohjelma. Ruokolahden kunnan työpaikoille. Hyväksytty KH / 245 Päihdeohjelma Ruokolahden kunnan työpaikoille Hyväksytty KH 21.9.2015/ 245 RUOKOLAHDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA 1. Yleistä Tämä päihdeohjelma koskee kaikkia Ruokolahden kunnan palveluksessa olevia viranhaltijoita

Lisätiedot