Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2017
|
|
- Hilkka Parviainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2017 YMPLTK Hakemus ja rakennuspaikka Rautaveden rannalla sijaitsevan Kiinteistön Katara mää rä alal le on jätetty poikkeamishakemus. Rakennuspaikan pinta-ala on n m2. Rakennushanke Tarkoituksena on rakentaa aiemmin rakentamattomalle määräalalle uu si 2-3 kerroksinen 280 k-m2 kokoinen vakituiseen asumiseen tarkoi tet tu asuinrakennus, 50 k-m2 rantasauna sekä 70 k-m2 ta lous raken nus. Haettava kokonaiskerrosala on 400 k-m2. Poikkeaminen MRL 72 edellyttää ranta-alueelle rakentamiselta asemakaavaa tai sel lais ta oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleis kaa van käyttämisestä rakennusluvan perusteena. Alueella ei ole tällaista kaavaa. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 mukaan kunta voi erityisestä syys tä hakemuksesta myöntää poikkeamisen MRL:ssa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koske vas ta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta ra joi tukses ta. Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien ta voittei den saavuttamista; tai 4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheut taa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Toimivalta Maankäyttö- ja rakennuslain 171 mukaiset poikkeusluvat kuuluvat Sas ta ma lan kaupungin hallintosäännön 29 perusteella ym pä ris tölau ta kun nan päätäntävaltaan. Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista Poikkeamista kaava-alueen ulkopuolelle rakentamisesta haetaan, kos ka rakennuspaikaksi halutaan suuri tontti ja omaa rantaa. Asuinpaik ka on hyvää rakennusmaata hienoine maisemineen. Lii ken ne-
2 yh tey det rakennuspaikalta ovat hyvät. Lisäksi perusteluna ran ta saunan koolle on, että saunaa tullaan käyttämään edustussaunana yritys vie rail le. Alueella olevalle Kaurisranta nimiselle tontille on ai kaisem min myönnetty poikkeuslupa loma-asunnolle. Poikkeamislupa on vanhentunut Tontista Kaurisranta sekä määräalasta on laadittu ehdollinen esisopimus. Hakijan toive on, että Kau ris ran taa ei liitetä tässä vaiheessa tähän rakennusalaan. Maakuntakaava Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi Pirkanmaan maa kun ta kaava 2040 kaavaehdotuksen Hyväksymispäätöksestä on tul lut Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kaikkiaan 12 valitusta. Va lituk sis ta yksikään ei koske Sastamalan kaupungin aluetta. Maa kun tahal li tus määräsi kokouksessaan Pirkanmaan maa kun takaa van 2040 tulemaan voimaan maankäyttö- ja rakennuslain 201 mu kai ses ti ennen kuin se on saanut lainvoiman. Maakuntakaava kuu lu tet tiin voimaan Maakuntakaava 2040:ssä rakennuspaikka kuuluu valtakunnallisesti ar vok kaa seen maisema-alueeseen. Suunnittelumääräys: Alueen yksityiskohtaisemmassa suun nit te lussa, rakentamisessa ja käytössä on varmistettava, että val ta kun nal lises ti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnon pe rin nön arvot säilyvät. Avointen maisematilojen säilymiseen ja uu sien rakennuspaikkojen sijaintiin on kiinnitettävä erityistä huo miota. Lisäksi alueella on merkintä arkeologisen perinnön ydinalue, jolla osoi te taan maakunnallisesti merkittävät laajat, yhtenäiset ar keo lo gisen perinnön tihentymät. Suunnittelumääräys: Alueella sijaitsevien muinaisjäännösalueiden ja niiden lähialueiden maankäyttöä, rakentamista ja hoitoa suun ni teltaes sa on kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi otettava huomioon mui nais jään nös ten suoja-alueet, maisemallinen sijainti ja mah dol linen liittyminen arvokkaisiin maisema-alueisiin ja/tai kult tuu ri ym pä ristöi hin. Yleiskaava / asemakaava Alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Alueelle on laadittu oi keus vaikut tei sek si ja rantarakentamista suoraan ohjaavaksi tarkoitetun Lopen kul man osayleiskaavan luonnos v Osayleiskaavaa var ten tehdyn emätila- ja mitoitustarkastelun perusteella luonnokseen on merkitty haetun rakennuspaikan kiinteistölle uusi vapaa-ajan asunnon rantarakennuspaikka. Kaavaluonnoksessa ei ole määritetty raken nus oi keuk sia tai ohjattu rakentamista määräyksin muu toin kaan.
3 Rakennusjärjestys Sastamalan kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan Sen mukaan vakituiseen asuinkäyttöön tarkoitetulle vä hin tään m2 suuruiselle rakennuspaikalle ranta-alueella saa ra ken taa enintään yhteensä 400 kerrosalaneliömetriä. Rakennuksen etäi syyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vä hintään 20 metriä ja yli 80 m2:n suuruisissa rakennuksissa vä hin tään 30 m. Rakennuksen alimman lattiatason tulee olla vähintään 1,0 m ylävesirajaa korkeammalla. Ellei ylävesirajaa ole tiedossa, on alimman lattiatason oltava vähintään 1,5 metriä kes ki ve den kor keu den yläpuolella. Kerrosalaltaan enintään 25 m2 suuruisen sau na ra kennuk sen saa sijoittaa pääsääntöisesti 15 m etäisyydelle ran ta vii vas ta. Sijainti Rakennuspaikka sijaitsee Evonlahden niemellä, Rautaveden ete läran nal la. Niemen länsipuolella on runsaasti loma-asutusta, itä puo lella ranta on pääosin vapaa rakentamisesta. Rakennuspaikka on puus toi nen, mäen laella mäntyvaltaista kuivaa kangasmetsää ja alem pa na rannan tuntumassa kosteaa kangasmetsää/sekametsää. Ra ken nus pai kal ta on Sastamalan keskustaajamaan Vammalan to rille noin 5,5 km. Lähin alakoulu ja kirjasto ovat Stormissa noin 4 km etäi syy del lä. Sekä keskustaan että Stormiin on suurimman osan mat kas ta kevytliikenneväylä. Naapurien kuuleminen Hakija on kuullut naapurit. Hakemuksesta ei ole jätetty huo mau tuksia. Hankkeen vaikutukset Kiinteistön Katara n m2 määräalalle on haettu poikkeamislupaa vakituiseen asuinkäyttöön tarkoitetulle asuin raken nuk sel le 280 k-m2, rantasaunalle 50 k-m2 ja talousrakennukselle 70 k-m2 eli yhteensä 400 k-m2. Hakija on tehnyt esisopimuksen mää rä alan ja kiinteistön Kaurisranta ostamisesta. Esiso pi muk ses sa hakijalle myönnetään oikeus hakea poikkeuslupaa ja ra ken nus lu paa. MRL 72.1 :ssä tarkoitetun rantavyöhykkeen leveys vaihtelee maaston muodoista, kasvillisuudesta ja muista olosuhteista riippuen. Ranta vyö hyk keen on lain perusteluissa yleensä katsottu ulottuvan noin 100 metrin etäisyydelle, mutta ei kuitenkaan missään pidemmälle kuin 200 metrin päähän keskivedenkorkeuden mukaisesta ran ta viivas ta. Yhdyskuntasuunnittelu katsoo kaikkien hakemuksen mu kaisten rakennusten sijaitsevan rantavyöhykkeellä etäisyyksien ran ta viivas ta ja maastonmuodosta johtuen. Kiinteistölle Kaurisranta, joka tuolloin oli vielä kiinteistön määräala, on haettu vuonna 2016 poikkeamislupaa
4 lo ma-asun non, rantasaunan ja talousrakennuksen rakentamiselle. Sas ta ma lan kaupunki on puoltanut luvan myöntämistä. ELY-keskus on päivätyssä päätöksessään myöntänyt kyseisen poikkea mis lu van. Hanke ei kuitenkaan toteutunut ja poikkeamislupa on rau en nut vuoden määräajan umpeuduttua. Yhdyskuntasuunnittelussa v valmistellun osa yleis kaa va luonnok seen yhteydessä on tehty rantarakentamisen määrittämiseksi emä ti la- ja mitoitusselvitykset. Mitoituksen rakennuspaikkamäärä vaih te lee emätilan osalta 4,5-6 rakennuspaikkaan/muunnettu ran tavii va-km. Tämä on poikkeamismenettelyssä verrattain korkea, mutta Sas ta ma lan keskusvesistöllä (Kulovesi-Rautavesi-Liekovesi) hyvin ta van omai nen. Mitoituksella on tähdätty maanomistajien ta sa puo lisen kohtelun toteutumiseen. Emätila- ja mitoitustarkastelun pe rusteel la osayleiskaavaluonnoksen laatija on katsonut aiheelliseksi esittää tilalle uutta lomarakennuksen paikkaa. Yhdyskuntasuunnittelu katsoo, että aiemman ELY:n poik kea mis päätök sen ja 2002 yleiskaavaluonnoksen mukaisesti, Kataran tilalla ja sii tä muodostetuilla tiloilla on käytettävissä yhteensä yksi uusi ran tara ken nus paik ka. Rakennuspaikan ei tarvitse sijaita tarkalleen sa malla sijainnilla kuin aiemmassa poikkeamispäätöksessä. Kyseinen raken nus paik ka käytetään, mikäli hakemuksen poikkeamislupa myönne tään eli tämän jälkeen tilan tai siitä lohkottujen ti lojen alueelle ei enää voitane muodostaa poikkeamisluvalla uusia ranta ra ken nus paik ko ja. Tästä johtuen yhdyskuntasuunnittelu esittää, että hakijan maakaupan esisopimuksen mukainen määräala ja so pimuk sen mukainen kiinteistö Kaurisranta muodostavat yhdessä yhden rakennuspaikan. Rakennuspaikalle kulku tapahtuu pääosin olemassa olevaa tiestöä pit kin. Määräalan kauppakirjassa määräala saa 6 m leveän tie oi keuden kantatilan ja tilan Katara alueella. Hankkeen vaikutukset ties töön tulevat olemaan vähäiset. Rakennuspaikalla on tehty maastokäynti Hakemuksen liit tee nä olevan asemapiirroksen mukainen asuinrakennuksen sijainti tu li si olemaan alueen korkeimman kallion/mäen laella, josta se tulisi nä ky mään erittäin selkeästi sekä lähi- että kaukomaisemassa. Yhdys kun ta suun nit te lu katsoo, että kallion laella haettu ½ 2 kerrosta eli puo li kas rinteeseen sijoittuva alin kerros ja sen päällä kaksi täyttä ker ros ta näkyy kohtuuttoman voimakkaasti valtakunnallisesti ar vokkaas sa maisemassa ja vaikuttaa kohtuuttomasti arkeologisen pe rinnön ydinalueen maisemaan ja kokemiseen. Yhdyskuntasuunnittelu esit tää, että rakennus saisi olla enintään puolikas rinteeseen si joit tuva alin kerros ja lisäksi yksi täysi kerros ja ullakolle eli pääosin jul ki sivun ja vesikaton leikkauslinjan yläpuolella olevaan tilaan voisi sijoittaa enintään 2/3 ala puo lel la olevan kerroksen alan verran
5 pääkäyttötarkoituksen mu kais ta tilaa. Rakennukseen voidaan tehdä kattolyhtyjä ja poik ki pää ty jä. Lisäksi yhdyskuntasuunnittelu esittää aiemman ELY-keskuksen poikkea mis lu van mukaisesti, että alueen puusto ja muu kasvillisuus säi lyte tään mahdollisimman luonnonmukaisena etenkin rannan puo lei sella rinteellä ja rannan läheisellä vyöhykkeellä. Rantasauna on melko kookas ja 50 k-m2 kokoisena se tulee si joit taa vähintään 20 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Jotta rantasauna sopeu tui si maisemaan, sen tulee yhdyskuntasuunnittelun nä ke myk sen mukaan olla yksikerroksinen. Saunarakennuksessa on oltava vä hintään puolet kerrosalasta saunaan kuuluvia tiloja eli sauna-, pe su huone- ja pukeutumistiloja. Haettu rakentaminen on rakennusjärjestyksen mukaista.. Haettu raken ta mi nen on myös linjassa Rautaveden länsirannan alueelle laa ditun osayleiskaavan kanssa, joka sallisi lomarakennuspaikalla vastaa van rakentamisen. Yhdyskuntasuunnittelu katsoo, ettei haettu rakentaminen aiheuta hait taa kaavoitukselle tai alueen rakentamiselle, vaikeuta luon nonsuo je lun tavoitteiden toteutumista eikä johda vaikutuksiltaan mer kittä vään rakentamiseen. Suostuminen hakemukseen ei aiemmin tehdyn emätila- ja mitoitusselvityksen ja ELY-keskuksen aiemman poikkea mis pää tök sen perusteella vaaranna maanomistajien ta sa puo lisen kohtelun toteutumista. Hankkeella on maankäyttö- ja ra ken nuslain mom. mukainen erityinen syy ja asetetuilla ehdoilla se täyt tää mom. edellytykset. Ehdotus mp: Ympäristölautakunta hyväksyy poikkeamisluvan sillä eh dol la, että: Hakemuksen mukainen kiinteistön Kataran mää rä ala ja kiinteistö Kaurisranta muodostavat yh des sä yhden rakennuspaikan. Tämä tulee esittää ra ken nuslu van asemapiirroksessa. Asuinrakennuksessa ja talousrakennuksessa saa olla enintään puo li kas rinteeseen sijoittuva alin kerros ja lisäksi yksi täysi kerros ja ullakolle eli pääosin julkisivun ja vesikaton leikkauslinjan yläpuolella ole vaan tilaan voi sijoittaa enintään 2/3 alapuolella olevan ker rok sen alan verran pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa. Ra ken nuk seen voidaan tehdä kattolyhtyjä ja poikkipäätyjä. Ra ken nuk ses sa voi olla maanalaisia kellaritiloja, joissa voi olla pää käyt tö tar koi tuk sen mukaisia tiloja. Saunarakennuksen tulee sijoittua vähintään 20 m etäisyydelle kes ki ve den kor keu den mukaisesta rantaviivasta, olla yk si kerrok si nen ja vähintään puolet kerrosalasta tulee olla saunaan kuu lu via tiloja eli sauna-, pesuhuone- ja pukeutumistiloja. Alueen puusto ja muu kasvillisuus tulee säilyttää mah dol li simman luonnonmukaisena etenkin rannan puoleisella rinteellä ja
6 ran nan läheisellä vyöhykkeellä. Päätösehdotuksen perustelut: Perustelut on esitetty hankkeen vaikutuksissa Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Sovelletut oikeusohjeet: Maankäyttö- ja rakennuslaki 72, 171 ja Sastamalan kaupungin hal lin to sään tö 29 Päätöksen voimassaolo ja jatkotoimenpiteet: Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta siitä, kun päätös on saanut lainvoiman. Poikkeamisen mukaista rakennuslupaa tulee ha kea kahden vuoden sisällä ja lupahakemukseen on liitettävä tämä pää tös lainvoimaisuustodistuksella sekä tämän päätöksen liitteenä ole va asemapiirros. Muutoksenhaku: Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Hä meen linnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus annetaan päätöksen liitteenä Liitteet: Asemapiirustus Täytäntöönpano: päätöksen julkipano ote ja asiakirjat hakija ote ELY-keskus Lisätietoja: Kaavoitusarkkitehti Timo Silomaa, , etu
Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
Rakennuslautakunta 61 13.09.2016 Kaupunginhallitus 210 26.09.2016 Poikkeamishakemus 2016-28, 790-410-2-28, Heinijärventie 380 576/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 61 Hakija ja rakennuspaikka Raisa ja Antti
Suunnittelutarveratkaisuhakemus , , Hermalantie
Ympäristölautakunta 37 13.03.2018 Suunnittelutarveratkaisuhakemus 2018-3, 790-554-2-40, Hermalantie YMPLTK 13.03.2018 37 Rakennuspaikka Sastamalan Mouhijärvellä Hermalantien eteläpuolella sijaitsevalle
Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1
Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola
Poikkeamislupapäätös, Alhaistentie 324 962/10.102/2014 Päätöksen antopäivä: 31.3.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 874 Yhteismetsät Alhaisen-Kirilän yhteis met sän osa (Kallio
Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2018
Ympäristölautakunta 149 13.11.2018 Poikkeamishakemus 2018-38, 790-410-7-11 548/10.03.00/2018 YMPLTK 13.11.2018 149 Rakennuspaikka Poikkeamishakemus koskee kiinteistöä 790-410-7-11 Sastamalan Ruokoniemen
KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) ,
Kunnanhallitus 293 16.12.2014 Poikkeamislupahakemus Saunasalmen ranta-asemakaavassa RA kaavamerkinnällä osoitetun vapaa-ajanasunnon rakennuspaikan muuttamisesta pysyvän asunnon rakennuspaikaksi, Luukkonen
Kunta Kylä Vesistö Tohmajärvi (848) Kutsu (409) Ahvenlampi. Tila Kiinteistötunnus Pinta-ala, ha Sarila ,3811
Kunnanhallitus 281 31.10.2016 Poikkeamishakemus - Kekäle Sari, hakemuksen hyväksyminen 409/31.310/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 281 ASIA Rakentamista koskeva poikkeamispäätös HAKIJA Kekäle Sari Renginpolku
KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus
Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista
Rakennuslautakunta 37 09.05.2017 Kaupunginhallitus 164 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-19, 790-403-1-123, Hiedanmaantie 305 302/10.03.00/2017 RAKLTK 09.05.2017 37 Hakija ja rakennuspaikka Poikkeamishakemus
Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2017
Ympäristölautakunta 8 04.07.2017 Poikkeamishakemus 2017-27, 790-510-1-39 472/10.03.00/2017 YMPLTK 04.07.2017 8 Rakennuspaikka Sastamalan Mouhijärven Uotsolan taajamassa sijaitsevalle kiin teistöl le 790-510-1-39
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
Nykytilanne Nyt haettu uusi rakennuspaikka on rakentamaton.
Ympäristölautakunta 42 19.04.2016 Poikkeamispäätös / Leppänen Mauri (Lisä-Rauhala RN:o 17:48, Kannonkoski) 252/602/2016 Ympäristölautakunta 19.04.2016 42 Viitasaaren ympäristölautakunta on käsitellyt poikkeamista
Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2017
Ympäristölautakunta 34 17.10.2017 Poikkeamishakemus 2017-31, 790-404-2-198 687/10.03.00/2017 YMPLTK 17.10.2017 34 Rakennuspaikka Sastamalan Vammalan Karhun alueelle kiinteistölle 790-404-2-198 on jätetty
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu
Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
Rakennuslautakunta 47 07.06.2016 Poikkeamishakemus 2016-8, Nokkakyläntie 192, 790-465-5-127 117/10.03.00/2015 RAKLTK 07.06.2016 47 Hakija ja rakennuspaikka Anja ja Unto Selin ovat jättäneet poikkeamishakemuksen,
Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Otajärventie 193, /10.03.
Rakennuslautakunta 46 07.06.2016 Kaupunginhallitus 151 13.06.2016 Poikkeamishakemus 2016-17, Otajärventie 193, 790-426-14-6 275/10.03.00/2016 RAKLTK 07.06.2016 46 Hakija ja rakennuspaikka Hannu Soro ja
Ympäristö- ja lupalautakunta Poikkeamishakemus kiinteistölle / /2017 YMPLL
Ympäristö- ja lupalautakunta 179 12.12.2017 Poikkeamishakemus kiinteistölle 482-3 - 37 2942/10.03.00/2017 YMPLL 12.12.2017 179 Hakija Nimi * * * * * * * Hakemus Rakennuspaikka Kaupunki Uusikaupunki Kortteli/tila
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla
Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,
LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 4 / Poikkeaminen MRL xx. Poikkeamishakemus / Rantasaunan rakentaminen.
LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 4 / 2016 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 15.3.2016 xx Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / Rantasaunan rakentaminen. Pietarinen Matti Rakennuspaikka:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä
Kunnanhallitus 7 25.01.2016 Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä 827/10.03.00/2015 KHALL 7 25.1.2016 Kirsi ja Jyrki Jalli omistavat Asikkalan
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3)
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Ilpo ja Virpi Raiskila Rinnekatu 26, 33250 Tampere HAKEMUS Rakennuspaikan osoite:
Haettu kokonaiskerrosala on 50 k-m2.
Rakennuslautakunta 8 22.06.2016 Rakennuslautakunta 12 05.10.2016 Poikkeamislupahakemus / Kankaanpää Jyrki 60/10.03.00/2016 Rakla 22.06.2016 8 Valmistelija: aluearkkitehti Hakija ja rakennuspaikka Jyrki
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Poikkeamislupa / Heinua Anita ja Matti
Rakennus- ja ympäristölautakunta 37 02.03.2016 Poikkeamislupa / Heinua Anita ja Matti 1051/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 02.03.2016 37 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti Päivi Cainberg,
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Jarmo ja Anne-Marie Lilius Vehnätie 3 33480 Ylöjärvi HAKEMUS Rakennuspaikan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle
Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,
Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja
Isopaasin ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan
Poikkeamislupa / Kamsula Timo ja Tuula
Rakennus- ja ympäristölautakunta 175 23.09.2015 Poikkeamislupa / Kamsula Timo ja Tuula 642/10/03/00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 175 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti Päivi Cainberg, p.044-7809
Ratilainen Anne ja Kinnunen Karo
LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 13 / 2015 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 6.10.2015 78 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / Asuinrakennuksen ja talousrakennuksen ra ken ta
Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Korkeentie, /10.03.
Rakennuslautakunta 53 23.08.2016 Kaupunginhallitus 186 29.08.2016 Poikkeamishakemus 2016-15, Korkeentie, 790-511-2-304 232/10.03.00/2016 RAKLTK 23.08.2016 53 Hakija ja rakennuspaikka Elinkeinoyhtymä Hakkinen
Porento Harri Johannes
LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 12 / 2016 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 16.8.2016 56 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / Vapaa-ajan asuinrakennuksen käyt tö tarkoi tuk sen
Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa
Kunnanhallitus 87 02.05.2018 Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa 285/10.03.00/2018 KHALL 87 Päivi ja Veli-Matti Enqvist omistavat Asikkalan kunnan Asikkalan
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:
KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija
Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta
Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija
Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )
Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta
Rakennustoimenpide Asuinrakennuksen, saunan ja autokatos/varaston rakentaminen.
Kunnanhallitus 186 18.06.2013 Poikkeamislupapäätös Anu ja Tero Ruotsalaiselle 171/10.03/2013 KHALL 186 Rakennustarkastaja Hakija Anu ja Tero Ruotsalainen Rinkkatie 16 87700 Kajaani Rakennuspaikka Kunta
Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola
Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560
Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Siilintie /10.03.
Rakennuslautakunta 49 23.05.2017 Kaupunginhallitus 167 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-22, 790-510-8-67, Siilintie 19 386/10.03.00/2017 RAKLTK 23.05.2017 49 Hakija ja rakennuspaikka Matti Uurto ja Tuulia
Liite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta
Hakemus: Asuinrakennuksen (150 k-m 2 ) ja varasto/autotallin (200 k-m 2 ) rakentaminen.
Kaupunkirakennelautakunta 133 02.06.2015 Kaupunkirakennelautakunta 264 07.12.2016 Veli-Pekka Rädyn poikkeamishakemus 5642/10.03.00/2015 KRAKLK 02.06.2015 133 Hakija: Veli-Pekka Räty Paikka: Koivuranta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Ympäristölautakunta Suunnittelutarvehakemus , / /2017
Ympäristölautakunta 14 04.07.2017 Suunnittelutarvehakemus 2017-24, 790-486-1-23 447/10.03.00/2017 YMPLTK 04.07.2017 14 Rakennuspaikka Sastamalan Mouhijärvellä Iirolan kylässä sijaitsevalle kiin teis töl
Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja Kartat: Asemakaava, asemapiir ros ja sijaintikartat. LIITE A Kartat. Hakija: Vehmanen Sami ja Maija
KOKKOLAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja 1.12.2014 86 Asia Poikkeamislupa / Vehmanen Sami ja Maija Valmistelijat: Asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen, p. 040-4892115 ja
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Liite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Tekninen lautakunta 159 03.05.2017 Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi 272/10.03.00.02/2017 TEKLA
Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:
Oikaisuvaatimus kaavoituspäällikön suunnittelutarveratkaisupäätöksestä:
Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 02.06.2016 Oikaisuvaatimus kaavoituspäällikön suunnittelutarveratkaisupäätöksestä: 444-416-1-145 172/10.03.00/2015 KASULK 02.06.2016 72 Kaavoituspäällikkö myönsi 29.1.2016
KH 513 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 513 12.12.2016 Poikkeamislupa/Ruona Oy 1416/10.1003.100300/2016 KH 513 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 29.11.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija
Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.
Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Pentti Talvion poikkeamishakemus saunan rakentamiseksi
Kaupunginhallitus 240 08.06.2015 Pentti Talvion poikkeamishakemus saunan rakentamiseksi 749/10.04.02/2014 Kaupunginhallitus 08.06.2015 240 Tarkastusinsinööri Lauri Granberg ja maankäyttöpäällikkö Elise
Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Runonnokantie /10.03.
Rakennuslautakunta 62 13.09.2016 Kaupunginhallitus 229 10.10.2016 Poikkeamishakemus 2016-20, 790-422-6-8, Runonnokantie 43 394/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 62 Hakija ja rakennuspaikka Heikki Timonen
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 210 04.06.2018 Suunnittelutarveratkaisu/Elenia Oy 387/10.1003.100300/2018 KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 28.5.2018: Lausunnon antaja Lausunnon saaja Hakija Kaavasuunnittelija
Yleiskaavoittaja 20.11.2015 14. Hakija [--] Toivolan Rantatie 106C 15580 Ruuhijärvi. Sauna 37 1
Poikkeamislupapäätös, Toivolan rantatie 106c 1301/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 408 Ruuhijärvi Honkaranta 35:11 2515 Osoite Toivolan
Tilan 543-412-2-321 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös
Kuntasuunnittelulautakunta 129 17.11.2015 Tilan 543-412-2-321 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 617/10.03.00.02/2015 KUNLA 129 Outi ja Teemu Suolaniemi hakevat rakentamista
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös
Kuntasuunnittelulautakunta 101 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 112 22.09.2016 Tilan 543-403-5-215 määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 423/10.03.00.02/2016
Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä
1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa
Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5.
Kunnanhallitus 250 11.08.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5.2015 164 36/10.03.00/2015 Khall 250 Kittilän
Hiltunen Marja Leena
LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 8 / 2014 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 30.9.2014 71 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / asuinrakennuksen rakentaminen Hiltunen Marja Leena
Poikkeamishakemus , , Villinkuja 4, Jaakola Ari-Pekka
Rakennuslautakunta 31 18.04.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Poikkeamishakemus 2017-17, 790-18-11-3, Villinkuja 4, Jaakola Ari-Pekka 278/10.03.00/2017 RAKLTK 18.04.2017 31 Hakija ja rakennuspaikka
Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä
Kaupunginhallitus 19 22.01.2018 Tekninen lautakunta 11 21.02.2018 Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus Kuruntien ympäristössä Antaverkan ja Mutalan välisellä alueella / Ehdotus /
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja
Omistajaohjauksen jaosto 8 16.03.2015 ANNA SAVOLAISEN POIKKEAMISHAKEMUS. OOJAOS 8 Hakija: Anna Savolainen Tislaajantie 1 41330 Vihtavuori
Omistajaohjauksen jaosto 8 16.03.2015 ANNA SAVOLAISEN POIKKEAMISHAKEMUS OOJAOS 8 Hakija: Anna Savolainen Tislaajantie 1 41330 Vihtavuori Rakennuspaikan sijainti ja kohdetiedot: Kunta: Saarijärvi Kylä:
Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa
Poikkeamislupa / Lillhonga Joakim ja Sari
Rakennus- ja ympäristölautakunta 222 25.11.2015 Poikkeamislupa / Lillhonga Joakim ja Sari 794/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.11.2015 222 Valmistelijat: kaavoituspäällikkö Jouni Laitinen,
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Tilan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös
Kuntasuunnittelulautakunta 71 20.06.2017 Tilan 543-410-6-100 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 875/10.03.00.02/2016 KUNLA 71 Joccon Oy hakee rakentamista koskevaa suunnittelutarveratkaisua
Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisua koskevasta valituksesta: Koikkala, Ylitalo
Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 02.06.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 91 25.08.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisua koskevasta valituksesta: Koikkala, Ylitalo 444-416-1-145
Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
Rakennuslautakunta 47 07.06.2016 Kaupunginhallitus 150 13.06.2016 Poikkeamishakemus 2016-8, Nokkakyläntie 192, 790-465-5-127 117/10.03.00/2015 RAKLTK 07.06.2016 47 Hakija ja rakennuspaikka Anja ja Unto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa / Uusitalo Heikki ja Elisa
Rakennus- ja ympäristölautakunta 64 13.04.2016 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa / Uusitalo Heikki ja Elisa 215/10.03.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.04.2016 64 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti
Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Ympäristölautakunta 121 14.12.2015 Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus 492/600/2015 Ympäristölautakunta 14.12.2015 121 Muutoksenhakija: Omistaja:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,
Hakija: Pasila Petteri ja Minna
Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila
Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle
Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1224/10.03.00.02/2017 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja
Tilan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös
Kuntasuunnittelulautakunta 45 25.04.2017 Tilan 543-406-9-42 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 213/10.03.00.02/2017 KUNLA 45 Arvo Laurila hakee rakentamista koskevaa suun
KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 7 09.01.2017 Poikkeamislupa/As Oy Raahen Alaska 1399/10.1003.100300/2016 KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 29.11.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Ympäristölautakunta Sivut 39-46
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Ympäristölautakunta Sivut 39-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 19.5.2016 klo.16.00-16.22
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö.
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 4 Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14) HEL 2014-015224 T 10 04 01 Rakvv 11-3839-14-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka
Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie
Poikkeamislupa asemakaavan osoittamasta rakennusoikeudesta/isojämsä Markku MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 178 02.06.2014 Poikkeamislupa asemakaavan osoittamasta rakennusoikeudesta/isojämsä Markku MRL 137 ja 171-173 ) 3453/11.111/2014 KHALL 178 Hakija Nimi Markku Isojämsä Osoite Haavikkotie 3
Suunnittelutarveratkaisu uuden asuinrakennuksen rakentamisesta osayleiskaavan M-alueelle/Juha ja Johanna Pakkanen (MRL 137, 171-174 )
Kunnanhallitus 194 01.06.2015 Suunnittelutarveratkaisu uuden asuinrakennuksen rakentamisesta osayleiskaavan M-alueelle/Juha ja Johanna Pakkanen (MRL 137, 171-174 ) 3772/11.111/2015 KHALL 194 Hakija Nimi
KH Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) 615 54660, 044 2885 500.
Kunnanhallitus 4 12.10.2015 4 Poikkeamislupapäätös rakennuspaikan Sol Jarzcin RN:o 8:95 muuttamisesta vakituisen asuinrakennuksen rakennuspaikaksi Kiehimänjoen rantayleiskaavan alueella KH Valmistelija: