Haettu kokonaiskerrosala on 50 k-m2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haettu kokonaiskerrosala on 50 k-m2."

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Rakennuslautakunta Poikkeamislupahakemus / Kankaanpää Jyrki 60/ /2016 Rakla Valmistelija: aluearkkitehti Hakija ja rakennuspaikka Jyrki Kankaanpää on jättänyt poikkeamishakemuksen, joka koskee Veh ka jär ven Isosaaressa sijaitsevaa tilaa Pik ku-tapio. Kiinteistön pinta-ala on 1073 neliömetriä. Rakennushanke Tarkoituksena on purkaa kiinteistöllä sijaitseva 15 k-m2 kokoinen loma-asun to ja korvata se uudella 50 k-m2 loma-asunnolla. Kiinteistön tähän mennessä käytetty yhteenlaskettu kerrosala on loma-asun to 15 k-m2. Haettu kokonaiskerrosala on 50 k-m2. Poikkeaminen MRL 72 edellyttää ranta-alueelle rakentamiselta asemakaavaa tai sel lais ta oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleis kaa van käyttämisestä rakennusluvan perusteena. Hakemuksessa poiketaan lisäksi Punkalaitumen kunnan ra ken nusjär jes tyk sen määräyksistä 4.1 ja 5.1. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 mukaan kunta voi erityisestä syys tä hakemuksesta myöntää poikkeamisen MRL:ssä säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koske vas ta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta ra joi tukses ta. Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien ta voittei den saavuttamista; tai 4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheut taa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista Poikkeamista haetaan, koska alueella ei ole rantakaavaa. Lä hi ym päris tös sä on useita vapaa-ajan ja talousrakennuksia, joten tämän hank keen toteuttaminen ei vaaranna maisema-arvoja. Suunniteltu ra ken ta mi nen sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön.

2 Maakuntakaava Maakuntakaavassa alueella ei ole merkintöjä. Yleiskaava Alueella ei ole yleiskaavaa. Asemakaava Alueella ei ole asemakaavaa tai ranta-asemakaavaa. Sijainti Kiinteistö sijaitsee Vehkajärven Isosaaressa. Rakennuspaikalle kulje taan vesitse mantereen puolella sijaitsevalta autojen pitopaikalta. Au to pai kal ta on maanteitse matkaa Punkalaitumen keskustaan, jossa lähimmät palvelut sijaitsevat, noin 14 km. Naapurien kuuleminen Naapurit on kuultu eikä heillä ole huomautettavaa hankkeesta. Kaavoituksen lausunto Rakennushankkeessa on tarkoitus purkaa Vehkajärven Isosaaressa si jait se va vanha noin 15 m2 vapaa-ajan asunto ja korvata se uudella 50 m2 kokoisella vapaa-ajan asunnolla. Rakennuspaikka on kooltaan vain 1073 m2 eikä täytä maankäyttö- ja rakennuslain 116 eikä Punkalaitumen rakennusjärjestyksen 4.1 ehtoa 2000 m2 vähimmäiskoosta. Koska kyseessä on vanha vapaa-ajan asunnon rakennuspaikka, joka on edelleen käytössä ei vätkä sillä olevat rakennukset ole olleet hylättyjä, se säilyy vapaa-ajan asun non rakennuspaikkana tästä huolimatta. Olemassa olevalla vanhal la rakennuspaikalla, voidaan olemassa olevia rakennuksia kunnos taa, laajentaa ja korvata maankäyttöä ja rakentamista kos ke vien lakien, asetusten ja muiden sääntöjen sekä määräysten puit teis sa. Rakennus tulisi sijaitsemaan vain kahdeksan metrin etäisyydellä ranta vii vas ta, jolloin sijainti rakennuspaikalla ei täytä ra ken nus jär jes tyksen 5.1 ehtoa 20 metrin vähimmäisetäisyydestä kes ki ve den korkeu den mukaisesta rantaviivasta. Rakennuspaikka sijaitsee ka peassa saaressa, jossa matkaa rannalta toiselle on vain noin 34 metriä. Täs sä tilanteessa on mahdotonta sijoittaa rakennusta niin, että se täyt täi si rakennusjärjestyksen 5.1 ehdot. Maiseman ja muun ym päris tön kannalta on parasta, että uudisrakennus sijoitetaan suurin piirtein samoille sijoille vanhan purettavan rakennuksen kanssa. Kaavoituksen näkemys on, että uudisrakennus ei tule aiheuttamaan uut ta merkittävää haittaa maisemalle, luonnolle tai muulle maan käytöl le. Punkalaitumen kaavoitus katsoo, että hankkeella on maankäyttö- ja ra ken nus lain 171 :n erityiset syyt ja se täyttää 171 :n ehdot ja, et tä poikkeaminen voidaan myöntää sillä ehdolla, että ra ken nus lu pa hake muk sen yhteydessä esitetään haja-asutusalueiden jätevesien kä-

3 sit te lys tä annetun asetuksen vaatimukset täyttävä suunnitelma jä teve si jär jes tel män rakenteesta ja sijoituksesta tontilla. Valmisteluvastuu: aluearkkitehti Timo Silomaa Lisätietoja: aluearkkitehti Timo Silomaa, puh Esittelijä: Rakennuslautakunta päättää puoltaa kunnanhallitukselle Jyrki Kankaan pään päivätyn hakemuksen mukaista poik kea mis lupaa sillä ehdolla, että rakennuslupahakemuksen yhteydessä esi tetään haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä annetun asetuksen vaatimukset täyttävä suunnitelma jätevesijärjestelmän rakenteesta ja sijoituksesta tontilla Päätös: Rakennuslautakunta hyväksyi esittelijän esityksen. Kokouksessa käytiin keskustelua tontin pienestä koosta, jolle ei voisi rakentaa lainkaan. Otettiin kantaa poikkeamisen hakuun vapaa-ajan asunnolle, joka on kolme kertaa alkuperäistä suurempi, kun Vehkajärven alue on tällä hetkellä jo täyteen rakennettu. Asia ei kuitenkaan saanut selkeätä kannatusta. Kokouksessa tuli ilmi, että samana päivänä on selvinnyt uusia tietoja nykyisen mökin alkuperäisestä rakennusluvasta vuodelta Lupapäätöksen liitteenä on ote pöytäkirjasta, jossa on maininta, että lupa on voimassa vuokrasopimusajan eli saakka. Asiaa selvitellään lisää. Rakla Valmistelija: aluearkkitehti Rakennuslautakunta päätti kokouksessaan jättää Jyrki Kan kaan pään poikkeamishakemuksen pöydälle lisäselvityksiä varten. Asiaa valmisteltaessa rakennuslautakunnan kokoukseen val mis te li jan hallussa ol lei den tietojen mukaan poik kea mis ha ke muksen rakennuspaikalla oli aiemmin myönnetyn rakennusluvan mu kainen va paa-ajan asunto. Ole mas sa olevaa luvallista rakennusta voidaan kor ja ta, uudelleen ra ken taa ja laajentaa. Tällä perusteella raken nus lau ta kun nal le esi tet tiin haetun poikkeamisluvan puoltamista. Poikkeamislupaa haetaan vanhan loma-asunnon korvaamiselle uudel la suuremmalla loma-asunnolla. Asian edellisen valmistelun jälkeen on selvinnyt, että vanha loma-asuinrakennus on päivä tyn rakennuslupahakemuksen mu kaan kevytrakenteinen ja poissiir ret tä vä. Tämä kevytrakenteinen ra ken nus on aikanaan si joi tet tu vuok ra ton til le, jonka vuokra-aika oli 5 vuot ta ja vuokra-ajan oli mää rä päät tyä Punkalaitumen ra ken nus lau ta kun ta on

4 myön tä nyt rakennukselle mää rä ai kai sen rakennusluvan, jon ka määrä ai ka päättyi Ra ken nus oli si tullut purkaa tai siir tää muual le rakennusluvan määräajan päät tyes sä tai sille olisi pi tä nyt hakea ja saada uudet luvat. Ny ky ti lan tees sa rakennuksen ra ken nus lu pa on rau en nut. Kyseistä vapaa-ajan rakennusta ei edellä olevien tie to jen valossa ole tarkoitettu pysyväksi eikä Vehkajärven Isosaaressa sijaitsevasta kiinteis tös tä ole ollut tar koi tus muodostaa py sy vää vapaa-ajan asun non ra ken nus paik kaa. Voi daan katsoa, että poik kea mis lu pa ha ke muk sen mukainen hanke ei täten ole korvaavaa tai uudelleen ra ken ta mis ta vaan kyse on uu den pysyvän vapaa-ajan asuin ra ken nuk sen ra ken tami ses ta ja uuden pysyvän rakennuspaikan muo dos ta mi ses ta. Poikkeamislupahakemuksen mukainen rakennuspaikka eli Pik ku-tapio ( ) niminen tila on kooltaan vain 1073 m2 ei kä täytä maan käyt tö- ja rakennuslain 116 eikä Punkalaitumen ra ken nus järjes tyk sen 4.1 ehtoa rakennuspaikan 2000 m2 vä him mäis koos ta. Kiin teis tö sijaitsee Vehkajärven Isosaaressa. Kiinteistön koh dal la ran nal ta rannalle on etäisyyttä vain metriä. Ra ken nuk sen sijoit ta mi nen kunnan rakennusjärjestyksen 5.1 mukaisesti vä hin tään 20 met rin etäisyydelle rantaviivasta on näin ollen mah do ton ta. Tila nimeltä Pikku-Tapio on kiinteistötietojärjestelmän mukaan lohkot tu tilasta nimeltä Tapio. Tapio ja Savikko nimisille emätiloille on loh ko mal la sekä yhdistämällä muodostettu (rakennuslain voi maan tu lon ajankohta) jälkeen kaksi ran ta ra ken nus paik kaa, joilla on luvalliset vapaa-ajan rakennukset. Kos ka rantarakennuspaikkoja on muodostettu myös yhdistämällä osia Tapiosta ja Savikosta, otetaan molemmat tilat huomioon emä ti la tar kas te lus sa. Muunnettua ran ta vii vaa kyseisillä emätiloilla on ollut yh teen sä 120 metriä eli emäti loil la on jo nykyisin noin kuuttatoista ra ken nus paik kaa ran ta ki lo metril lä vastaava määrä ran ta ra ken nus paik ko ja. Jos poik kea mis lu pa myön ne tään niin emätiloilla olisi yhteensä kol me ran ta ra ken nus paikkaa eli niitä olisi 25 rakennuspaikkaa ran ta ki lo me ril lä vastaava määrä. Tällaistä määrää rantarakennuspaikkoja ei voi tai si muo dos taa näil le emätiloille edes ranta-asemakaavalla. Vehkajärven rannat ovat hyvin täyteen rakennetut. Ra ken nus paik koja on noin kpl muunnettua rantakilometriä kohden. Tämä on kak sin ker tai ses ti se määrä rakennuspaikkoja, mitä nykyään voitaisiin ran ta-ase ma kaa voi tuk sel la kaan osoittaa järven rannoille. Vehkajärvi on voimakkaan ympäristörasituksen kohteena mm. rakentamisen suu ren määrän vuoksi. Isosaari, jolla hakemuksen kiinteistö sijaitsee, on nimestään huo limat ta melko pieni ja kapea. Saaren pinta-ala on vain noin 1,5 ha ja ran nal ta rannalle on etäisyyttä keskimäärin noin 50 metriä. Saarella on viisi rakennuspaikkaa hakemuksen kiinteistön lisäksi. Ny ky käy-

5 tän nön mukaan saarelle ei voitaisi muodostaa kaavoittamallakaan kuin enintään yksi rakennuspaikka. Poikkeamisluvalla ei tulisi sallia sellaista rakentamista, jota ei voitaisi sal lia yleiskaavalla tai ranta-asemakaavalla. Maankäyttö- ja ra kennus lain 73 mu kaan toimittaessa Vehkajärven rannoille ei voitaisi kaa voit taa li sää ra ken nus paik ko ja eli myöskään poikkeamisluvilla ei tu li si muo dos taa uu sia pysyviä rakennuspaikkoja. Poikkeamisluvan myöntäminen ei olisi maanomistajien tasapuolisen koh te lun periaatteiden mukaista ja aiheuttaisi haittaa alueen käy tön jär jes tä mi sel le. Hankkeella ei ole maankäyttö- ja ra ken nus lain 171 mu kais ta erityistä syytä eikä se täytä lain asettamia edel ly tyk siä poikkea mis lu van myöntämiselle. Lisätietoja: aluearkkitehti Timo Silomaa, puh Esittelijä: Rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Jyrki Kan kaan pään päivätyn hakemuksen mukaista poik keamis lu paa ei myönnetä. Päätös: Rakennuslautakunta hyväksyi esittelijän esityksen yksimielisesti. Rakennuslupahakemus liitteineen vuodelta 1968 pöytäkirjan oheisena.

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:20. Kunnantalon kahvio.

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:20. Kunnantalon kahvio. Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2016 23 Rakennuslautakunta Aika 05.10.2016 klo 17:00-17:20 Paikka Kunnantalon kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 12 Poikkeamislupahakemus / Kankaanpää Jyrki 25 13 Talousarvio

Lisätiedot

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: Rakennuslautakunta 61 13.09.2016 Kaupunginhallitus 210 26.09.2016 Poikkeamishakemus 2016-28, 790-410-2-28, Heinijärventie 380 576/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 61 Hakija ja rakennuspaikka Raisa ja Antti

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) ,

KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) , Kunnanhallitus 293 16.12.2014 Poikkeamislupahakemus Saunasalmen ranta-asemakaavassa RA kaavamerkinnällä osoitetun vapaa-ajanasunnon rakennuspaikan muuttamisesta pysyvän asunnon rakennuspaikaksi, Luukkonen

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola Poikkeamislupapäätös, Alhaistentie 324 962/10.102/2014 Päätöksen antopäivä: 31.3.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 874 Yhteismetsät Alhaisen-Kirilän yhteis met sän osa (Kallio

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Otajärventie 193, /10.03.

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Otajärventie 193, /10.03. Rakennuslautakunta 46 07.06.2016 Kaupunginhallitus 151 13.06.2016 Poikkeamishakemus 2016-17, Otajärventie 193, 790-426-14-6 275/10.03.00/2016 RAKLTK 07.06.2016 46 Hakija ja rakennuspaikka Hannu Soro ja

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Korkeentie, /10.03.

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , Korkeentie, /10.03. Rakennuslautakunta 53 23.08.2016 Kaupunginhallitus 186 29.08.2016 Poikkeamishakemus 2016-15, Korkeentie, 790-511-2-304 232/10.03.00/2016 RAKLTK 23.08.2016 53 Hakija ja rakennuspaikka Elinkeinoyhtymä Hakkinen

Lisätiedot

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL ) Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kunta Kylä Vesistö Tohmajärvi (848) Kutsu (409) Ahvenlampi. Tila Kiinteistötunnus Pinta-ala, ha Sarila ,3811

Kunta Kylä Vesistö Tohmajärvi (848) Kutsu (409) Ahvenlampi. Tila Kiinteistötunnus Pinta-ala, ha Sarila ,3811 Kunnanhallitus 281 31.10.2016 Poikkeamishakemus - Kekäle Sari, hakemuksen hyväksyminen 409/31.310/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 281 ASIA Rakentamista koskeva poikkeamispäätös HAKIJA Kekäle Sari Renginpolku

Lisätiedot

Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista

Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista Rakennuslautakunta 37 09.05.2017 Kaupunginhallitus 164 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-19, 790-403-1-123, Hiedanmaantie 305 302/10.03.00/2017 RAKLTK 09.05.2017 37 Hakija ja rakennuspaikka Poikkeamishakemus

Lisätiedot

Nykytilanne Nyt haettu uusi rakennuspaikka on rakentamaton.

Nykytilanne Nyt haettu uusi rakennuspaikka on rakentamaton. Ympäristölautakunta 42 19.04.2016 Poikkeamispäätös / Leppänen Mauri (Lisä-Rauhala RN:o 17:48, Kannonkoski) 252/602/2016 Ympäristölautakunta 19.04.2016 42 Viitasaaren ympäristölautakunta on käsitellyt poikkeamista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Runonnokantie /10.03.

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Runonnokantie /10.03. Rakennuslautakunta 62 13.09.2016 Kaupunginhallitus 229 10.10.2016 Poikkeamishakemus 2016-20, 790-422-6-8, Runonnokantie 43 394/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 62 Hakija ja rakennuspaikka Heikki Timonen

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus , , Hermalantie

Suunnittelutarveratkaisuhakemus , , Hermalantie Ympäristölautakunta 37 13.03.2018 Suunnittelutarveratkaisuhakemus 2018-3, 790-554-2-40, Hermalantie YMPLTK 13.03.2018 37 Rakennuspaikka Sastamalan Mouhijärvellä Hermalantien eteläpuolella sijaitsevalle

Lisätiedot

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus Ympäristölautakunta 121 14.12.2015 Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus 492/600/2015 Ympäristölautakunta 14.12.2015 121 Muutoksenhakija: Omistaja:

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Heinua Anita ja Matti

Poikkeamislupa / Heinua Anita ja Matti Rakennus- ja ympäristölautakunta 37 02.03.2016 Poikkeamislupa / Heinua Anita ja Matti 1051/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 02.03.2016 37 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti Päivi Cainberg,

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91 Kokousaika 28.9.2011 klo 15.15-16.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari Viuhkola

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

KH 513 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 513 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 513 12.12.2016 Poikkeamislupa/Ruona Oy 1416/10.1003.100300/2016 KH 513 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 29.11.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä 1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa

Lisätiedot

Oikaisuvaatimukset rakennusluvasta R, Rantaruonankatu 8

Oikaisuvaatimukset rakennusluvasta R, Rantaruonankatu 8 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 36 25.04.2018 Oikaisuvaatimukset rakennusluvasta 18-0143-R, Rantaruonankatu 8 110/10.04.00/2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 25.04.2018 36 Rakennuslakimies Turo Järvinen

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2018

Ympäristölautakunta Poikkeamishakemus , / /2018 Ympäristölautakunta 149 13.11.2018 Poikkeamishakemus 2018-38, 790-410-7-11 548/10.03.00/2018 YMPLTK 13.11.2018 149 Rakennuspaikka Poikkeamishakemus koskee kiinteistöä 790-410-7-11 Sastamalan Ruokoniemen

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 210 04.06.2018 Suunnittelutarveratkaisu/Elenia Oy 387/10.1003.100300/2018 KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 28.5.2018: Lausunnon antaja Lausunnon saaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös

Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös Kuntasuunnittelulautakunta 101 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 112 22.09.2016 Tilan 543-403-5-215 määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 423/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 7 09.01.2017 Poikkeamislupa/As Oy Raahen Alaska 1399/10.1003.100300/2016 KH 7 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 29.11.2016: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: Rakennuslautakunta 47 07.06.2016 Poikkeamishakemus 2016-8, Nokkakyläntie 192, 790-465-5-127 117/10.03.00/2015 RAKLTK 07.06.2016 47 Hakija ja rakennuspaikka Anja ja Unto Selin ovat jättäneet poikkeamishakemuksen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 14. Hakija [--] Toivolan Rantatie 106C 15580 Ruuhijärvi. Sauna 37 1

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 14. Hakija [--] Toivolan Rantatie 106C 15580 Ruuhijärvi. Sauna 37 1 Poikkeamislupapäätös, Toivolan rantatie 106c 1301/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 408 Ruuhijärvi Honkaranta 35:11 2515 Osoite Toivolan

Lisätiedot

Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja Kartat: Asemakaava, asemapiir ros ja sijaintikartat. LIITE A Kartat. Hakija: Vehmanen Sami ja Maija

Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja Kartat: Asemakaava, asemapiir ros ja sijaintikartat. LIITE A Kartat. Hakija: Vehmanen Sami ja Maija KOKKOLAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Kaavoituspalvelut Tekninen johtaja 1.12.2014 86 Asia Poikkeamislupa / Vehmanen Sami ja Maija Valmistelijat: Asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen, p. 040-4892115 ja

Lisätiedot

Hakemus: Asuinrakennuksen (150 k-m 2 ) ja varasto/autotallin (200 k-m 2 ) rakentaminen.

Hakemus: Asuinrakennuksen (150 k-m 2 ) ja varasto/autotallin (200 k-m 2 ) rakentaminen. Kaupunkirakennelautakunta 133 02.06.2015 Kaupunkirakennelautakunta 264 07.12.2016 Veli-Pekka Rädyn poikkeamishakemus 5642/10.03.00/2015 KRAKLK 02.06.2015 133 Hakija: Veli-Pekka Räty Paikka: Koivuranta

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa

Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa Kunnanhallitus 87 02.05.2018 Poikkeamisluvan myöntäminen Päivi ja Veli-Matti Enqvistin hakemukseen Asikkalassa 285/10.03.00/2018 KHALL 87 Päivi ja Veli-Matti Enqvist omistavat Asikkalan kunnan Asikkalan

Lisätiedot

Poikkeamislupa asemakaavan osoittamasta rakennusoikeudesta/isojämsä Markku MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa asemakaavan osoittamasta rakennusoikeudesta/isojämsä Markku MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 178 02.06.2014 Poikkeamislupa asemakaavan osoittamasta rakennusoikeudesta/isojämsä Markku MRL 137 ja 171-173 ) 3453/11.111/2014 KHALL 178 Hakija Nimi Markku Isojämsä Osoite Haavikkotie 3

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5.

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5. Kunnanhallitus 250 11.08.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Heli Alatalon valituksesta koskien Kittilän kunnanhallituksen poikkeamislupapäätöstä 11.5.2015 164 36/10.03.00/2015 Khall 250 Kittilän

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisua koskevasta valituksesta: Koikkala, Ylitalo

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisua koskevasta valituksesta: Koikkala, Ylitalo Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 02.06.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 91 25.08.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle suunnittelutarveratkaisua koskevasta valituksesta: Koikkala, Ylitalo 444-416-1-145

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Tolvanen Anne ja Lavinen Esa

Tolvanen Anne ja Lavinen Esa LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 1 / 2015 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 13.1.2015 5 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / Vapaa-ajan asuinrakennuksen rakentaminen. Tolvanen

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus kaavoituspäällikön suunnittelutarveratkaisupäätöksestä:

Oikaisuvaatimus kaavoituspäällikön suunnittelutarveratkaisupäätöksestä: Kaupunkisuunnittelulautakunta 72 02.06.2016 Oikaisuvaatimus kaavoituspäällikön suunnittelutarveratkaisupäätöksestä: 444-416-1-145 172/10.03.00/2015 KASULK 02.06.2016 72 Kaavoituspäällikkö myönsi 29.1.2016

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa / Kankkonen Niklas

Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa / Kankkonen Niklas Rakennus- ja ympäristölautakunta 21 08.02.2017 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa / Kankkonen Niklas 939/10.03.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 08.02.2017 21 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Siilintie /10.03.

Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Siilintie /10.03. Rakennuslautakunta 49 23.05.2017 Kaupunginhallitus 167 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-22, 790-510-8-67, Siilintie 19 386/10.03.00/2017 RAKLTK 23.05.2017 49 Hakija ja rakennuspaikka Matti Uurto ja Tuulia

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Ympäristölautakunta Sivut 39-46

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Ympäristölautakunta Sivut 39-46 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Ympäristölautakunta Sivut 39-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 19.5.2016 klo.16.00-16.22

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 26.08.2019 klo 16:50-17:26 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 368 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 369

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kupila Erkki ja Kniivilä-Kupila Terhi

Poikkeamislupa / Kupila Erkki ja Kniivilä-Kupila Terhi Rakennus- ja ympäristölautakunta 193 16.11.2016 Poikkeamislupa / Kupila Erkki ja Kniivilä-Kupila Terhi 236/10.03.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.11.2016 193 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Porento Harri Johannes

Porento Harri Johannes LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 12 / 2016 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 16.8.2016 56 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / Vapaa-ajan asuinrakennuksen käyt tö tarkoi tuk sen

Lisätiedot

Omistajaohjauksen jaosto 8 16.03.2015 ANNA SAVOLAISEN POIKKEAMISHAKEMUS. OOJAOS 8 Hakija: Anna Savolainen Tislaajantie 1 41330 Vihtavuori

Omistajaohjauksen jaosto 8 16.03.2015 ANNA SAVOLAISEN POIKKEAMISHAKEMUS. OOJAOS 8 Hakija: Anna Savolainen Tislaajantie 1 41330 Vihtavuori Omistajaohjauksen jaosto 8 16.03.2015 ANNA SAVOLAISEN POIKKEAMISHAKEMUS OOJAOS 8 Hakija: Anna Savolainen Tislaajantie 1 41330 Vihtavuori Rakennuspaikan sijainti ja kohdetiedot: Kunta: Saarijärvi Kylä:

Lisätiedot

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi

Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Tekninen lautakunta 159 03.05.2017 Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 5 tontille 35, Asunto Oy Lap peenran nan Arkadi 272/10.03.00.02/2017 TEKLA

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 15

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 15 PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 15 Tekninen lautakunta 26.02.2015 AIKA 26.02.2015 klo 09:10-12:00 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 17 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Tilan 543-412-2-321 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös

Tilan 543-412-2-321 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös Kuntasuunnittelulautakunta 129 17.11.2015 Tilan 543-412-2-321 rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 617/10.03.00.02/2015 KUNLA 129 Outi ja Teemu Suolaniemi hakevat rakentamista

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle Rakennusliike Lehto Oy:n poikkeamishakemuksesta tehtyyn valitukseen

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle Rakennusliike Lehto Oy:n poikkeamishakemuksesta tehtyyn valitukseen Kaupunginhallituksen 30 21.05.2018 konsernijaosto Kaupunginhallituksen 33 18.06.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 354 29.10.2018 Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle Rakennusliike Lehto Oy:n

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Hiltunen Marja Leena

Hiltunen Marja Leena LIPERIN KUNTA Tekninen lautakunta / lu pa jaos PÄÄTÖS 8 / 2014 Poikkeaminen MRL 171-174 pvm pykälä 30.9.2014 71 Asia Hakija Hakemus Poikkeamishakemus / asuinrakennuksen rakentaminen Hiltunen Marja Leena

Lisätiedot

Vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksen muutos vakituiseen asumiseen. Käyttötarkoituksen muutosperiaatteet Savonlinnassa

Vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksen muutos vakituiseen asumiseen. Käyttötarkoituksen muutosperiaatteet Savonlinnassa Kaupunginhallitus 222 04.05.2017 Kaupunginhallitus 303 06.06.2017 Vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksen muutos vakituiseen asumiseen KH 222 Selostus: Käyttötarkoituksen muutosperiaatteet Savonlinnassa

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Rakennuslautakunta 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 kello 18:20-19:31 PAIKKA Rinneravintola Huippu kokoustilat, Sappee KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Poikkeamispäätös kiinteistölle

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2017 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2017 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2017 Ympäristölautakunta Sivut 48-54 KOKOUSAIKA Torstai 11.5.2017 klo.16.00 16.11 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kamsula Timo ja Tuula

Poikkeamislupa / Kamsula Timo ja Tuula Rakennus- ja ympäristölautakunta 175 23.09.2015 Poikkeamislupa / Kamsula Timo ja Tuula 642/10/03/00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 175 Valmistelijat: yleiskaava-arkkitehti Päivi Cainberg, p.044-7809

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä

Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä Kunnanhallitus 7 25.01.2016 Lausunnon antaminen Kirsi ja Jyrki Jallin poikkeamislupahakemukseen Asikkalan kunnan Salon kylässä 827/10.03.00/2015 KHALL 7 25.1.2016 Kirsi ja Jyrki Jalli omistavat Asikkalan

Lisätiedot

Poikkeamishakemus , , Horniontie 542, Salonoja Niilo Johannes kp

Poikkeamishakemus , , Horniontie 542, Salonoja Niilo Johannes kp Rakennuslautakunta 28 18.04.2017 Kaupunginhallitus 114 24.04.2017 Poikkeamishakemus 2017-11, 790-434-18-3, Horniontie 542, Salonoja Niilo Johannes kp 280/10.03.00/2017 RAKLTK 18.04.2017 28 Hakija ja rakennuspaikka

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot