Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) 34 Asianro 7033/ /2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Asia Valitusoikeus Vaatimukset Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (jäljempänä ELY-keskus) on jättänyt päivätyn oikaisuvaatimuksen Kuopion kaupungin yleiskaavajohtajan julkipanon jälkeen antamasta päätöksestä, päätöspäivä / Päätös koskee poikkeamisen ja suunnittelutarveratkaisun myöntämistä omakotitalon ja talousrakennuksen rakentamiseen tilalla Kuopio, Haminanlahti, Kotikumpare Maankäyttö- ja rakennuslain :n 7 kohdan mukaan ELY-keskuksella on valitusoikeus kunnan viranomaisen suunnittelutarve- ja poikkeamisasiassa tekemässä päätöksessä. Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 93 :n mukaisen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen jättäjä vaatii yleiskaavajohtajan päätöksen kumoamista ja käsittelemään hakemuksen uudelleen. Oikaisuvaatimuksen jättäjän perustelut Rakennushankkeessa on kysymys omakotitalon ja talousrakennuksen (yhteensä 500 k-m²) rakentamisesta Kuopion kaupungin Haminanlahden kylässä sijaitsevalle tilalle Kotikumpare Päätöksellä muodostetaan uusi rakennuspaikka Länsirannan osayleiskaavan MA-1- alueelle. Alue on MRL 16,3 :n mukaista suunnittelutarvealuetta ja kaupunki on katsonut, että yleiskaavassa osoitettu rakennuspaikka on mahdollista siirtää uuteen paikkaan. Päätökseen on liitetty osayleiskaavan muutosluonnos tilan alueelle. Maaseudun rakennuspaikkamäärän mitoitusperusteet Kuopion kaupunginhallitus on hyväksynyt Maaseudun rakennuspaikkamäärän mitoitusperusteet. Suunnittelutarveratkaisussa ei ole tarkasteltu, miten emätilasta Luokkamäki on muodostettu rakennuspaikkoja ja miten mitoitusperusteet oikeuttavat lisärakennuspaikkojen muodostamiseen emätilan alueelle. Kaavatilanne Länsirannan osayleiskaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Kaavassa alue on osoitettu merkinnällä MA-1, jonka määräys kuuluu: Kyläalue tai kylän osa, jolla rakentamista edistetään suunnittelua kehittämällä / rakentamisen painealuetta. Yleiskaavan pohjalta alueelle laaditaan osayleiskaava tai sijoitussuunnitelma, jolla rakentamista pyritään edistämään. Kaavassa on emätilan 7-13 MA-1- alueelle osoitettu 7 olevaa rakennuspaikkaa, joiden määräys kuuluu: Oleva rakennuspaikka, jonka soveltuvuus nykyisen käyttötarkoituksen mukaiseksi rakennuspaikaksi on yleiskaavassa tut-

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) kittu. Loma-asunnon rakennuspaikalle voidaan sallia rakentaminen ilman ranta-asemakaavaa. Yleiskaavan laatimisaikaan voimassa olleen lainsäädännön mukaan yleiskaava ei ole voinut perustaa rakennuspaikkoja silloiselle taaja-asutus-, nykyiselle suunnittelutarvealueelle. Kuivan maan olevat rakennuspaikat eivät ole oikeudellisesti samanlaisia rakennuspaikkoja kuin rantarakentamiseen oikeuttavassa kaavassa rannalle osoitetut rakennuspaikat, joita on katsottu voivan siirtää kaavamuutoksen kautta. MA-1 alueella rakennuspaikkoja ei ole selvitetty tilakohtaisesti eikä uusia rakennuspaikkoja ole osoitettu. Kaavaselostuksen mukaan MA-1 alueet ovat edullisuusvyöhykkeitä, joissa on kaavoitusvelvoite. Rakennetut rakennuspaikat Emätilan 7-13 alueella on kaikkiaan 8 rakennettua rakennuspaikkaa. Rakennetuista paikoista kaksi, ja ovat lohkotut tilasta vuonna Perusteluissa ei ole esitetty selvitystä aiemmasta rakentamisesta tai siitä, onko emätilan alueella vielä rakennusoikeutta ja mille tilalle mahdollinen rakennusoikeus kuuluu. Selvityksillä tulee varmistaa, että maanomistajien tasapuolinen kohtelu toteutuu. Nyt kyseessä olevalla, olevaksi rakennuspaikaksi kaavaan merkityllä rakennuspaikalla, ei ELY-keskuksen käsityksen mukaan ole ollut asuinrakennusta. Näin ollen rakentaminen myös kaavan mukaiseen paikkaan edellyttäisi suunnittelutarveratkaisua ja mitoitustarkastelua. Päätöksen perusteleminen Maankäyttö- ja rakennuslain 174 :n mukaan päätös on perusteltava siten kuin hallintolaissa (432/2003) säädetään. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun. Johtopäätös Yllä esitetyn perusteella ja kun vielä otetaan huomioon emätilan alueella jo tapahtunut rakentaminen, rakennuspaikan ympäristössä oleva rakennuskanta, yleiskaavan edellyttämä suunnittelutarve MA-1 alueella, alueen rakentamispaine ja vaatimus maanomistajien tasapuolisesta kohtelusta sekä riittävän suunnitteluvaran jättäminen alueen kaavoitusta varten, rakentaminen aiheuttaa maankäyttö- ja rakennuslain 137 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua haittaa kaavoitukselle ja alueiden käytön muulle järjestämiselle. Tästä syystä oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on kumottava. Vastine Päätöksessä on lähdetty siitä, että kyseessä on lainvoimaisen osayleiskaavan ja sen merkinnän mukaisen rakennuspaikan siirto hakijan kannalta paremmin rakentamiseen soveltuvaan paikkaan. Päätöksessä ei muodosteta uutta lisärakennuspaikkaa. Kyse on siis kaavan mukaisen rakennuspaikan korvaamisesta toiseen paikkaan eli kohdentamisesta. Lisäksi rakennuskiellolla ja kaavamuutoksella varmistetaan, ettei uutta ylimääräistä rakennuspaikkaa pääse muodostumaan. Koska kyseessä on kaavan mukainen rakennuspaikka, on katsottu, että ei ole tarpeen myöskään selvittää emätilan mitoitusperusteita. Tehdyllä suunnittelutarveratkaisulla on tutkittu ja siten varmistettu, että hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä se aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä ja on sopivaa maisemalliselta

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (3) kannalta eikä se vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilymistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hanke ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia (MRL 137 ). Poikkeamisen edellytykset on myös tutkittu ja todettu, että poikkeaminen yleiskaavasta ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Se ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista (MRL 172 ). Lisäksi on todettu, että rakennuspaikka täyttää vaatimukset. Tieyhteys, vedensaanti ja viemäröinti on järjestetty, eivätkä ne aiheuta kaupungille erityisiä kustannuksia. Rakentaminen soveltuu paikalle, eikä se aiheuta naapureille tarpeetonta haittaa. Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa haetun rakentamisen suhteen. Edellä kuvatun perusteella ei ole tarvetta yksityiskohtaisempaan maankäytön suunnitteluun eikä emätilan mitoitustarkasteluun. MRL 174 :n mukainen perustelu myönteiselle ratkaisulle on esitetty päätöksen kohdassa Sopeutuminen lain edellytyksiin. Siinä on selkeästi todettu, että edellä mainitut MRL 137 :n mukaiset edellytykset suunnittelutarveratkaisulle ja MRL 172 :n mukaiset edellytykset yleiskaavasta poikkeamiselle täyttyvät. Edellä mainitut näkökohdat, jotka ovat päätöksen perustana, osoittavat ELYkeskuksen väitteet perusteettomiksi. Päätös ottaa huomioon, toisin kuin ELYkeskus väittää, maanomistajien tasapuolisen kohtelun, joka perustuu lainvoimaiseen kaavaan. Oikaisuvaatimuksessa pidetään vahvistettuun yleiskaavaan merkittyä rakennuspaikkamerkintää oikeudellisesti pätemättömänä. Näin ei kuitenkaan ole. Maanomistajan tulee voida luottaa lainvoiman saaneen kaavan merkintöihin. Mikäli kaavamerkintä olisi virheellinen, sitä ei voida hallintolain (434/2003) 8 luvun 50 :n mukaan korjata asianosaisen vahingoksi ilman tämän suostumusta. ELY-keskuksen vaatimus yleiskaavajohtajan julkipanon jälkeen antaman päätöksen, päätöspäivä / 2014, kumoamisesta ja asian käsittelemisestä uudelleen on hylättävä ja yleiskaavajohtajan päätös on pidettävä voimassa. Esitys Esitän, että kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen ja pitää yleiskaavajohtajan päätöksen voimassa. Liitteet /2014 Oikaisuvaatimus /2014 Yleiskaavajohtajan päätös Valmistelija Timo Kortelainen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (4) Kh. hyväksyy yleiskaavajohtajan esityksen. Päätös hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien suunnittelutarveratkaisua Haminanlahti, Vuorenlehto 410-5-110 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3081/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3081/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) 164 Asianro 3081/10.03.00/2012 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua Hirvimäki määräala 413-3-121/1 Yleiskaavajohtaja Juha

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA TYÖPAJA MAANKÄYTÖN OHJAAMISESTA LIEVEALUEILLA Helsinki, Kuntatalo 6.6.2013 Ritva Schiestl, ympäristölakimies 6.6.2013

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3045/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3045/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 157 Asianro 3045/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-429-2-16 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

rakennusluvan myöntäminen 16 :ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:

rakennusluvan myöntäminen 16 :ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen: Kh 12.7.2018 181, liite nro 4 Kunnanhallitus 12.7.2018/ Salosen muutosesitys perusteluineen 181 Esitys: Kunnanhallitus ei tee valitusta Nurmijärven elinvoimalautakunnan 14.6.2018 56 tekemästä päätöksestä.

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

Hakemus on jätetty

Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

Suunnittelutarve ja säädökset

Suunnittelutarve ja säädökset Kaupunkisuunnittelulautakunta 121 14.06.2016 Suunnittelutarveratkaisu, Kirjakkala 734-574-1-2, määräala 893/10.03.00.04/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.06.2016 121 Valmistelija: kaavoitusinsinööri

Lisätiedot

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus

Lisätiedot

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,

Lisätiedot

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 )

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) Kunnanhallitus 216 03.06.2013 Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) 3182/11/111/2013 KHALL 216 Hakija Nimi Jouko Viitanen Osoite Kuusikarinkatu

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle

Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle Poikkeamislupa 444 Lensulan kylän tilasta Surmamäki RN:o 4:67 muodostettavalle määräalalle Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1224/10.03.00.02/2017 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja

Lisätiedot

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä 1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan

Lisätiedot

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta TV-KY 30.6.2016 Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 193 :n mukaan kunnan viranomaisen suunnittelutarveasiassa tekemästä 137 :n mukaisesta päätöksestä valitusoikeus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1389/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1389/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (1) 337 Asianro 1389/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / Suunnittelutarveratkaisu / Haminalahti 410-5- 110 määräala Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Lausunto, Poikkeamislupa, 409, Hanhikempin kylä, tila Sumunen 2:42, , Lappeenranta

Lausunto, Poikkeamislupa, 409, Hanhikempin kylä, tila Sumunen 2:42, , Lappeenranta Lausunto 1 (6) Lappeenrannan kaupunki Kaavasuunnittelija Matti Kettunen kirjaamo@lappeenranta.fi Viite: lausuntopyyntö 14.3.2019 Lausunto, Poikkeamislupa, 409, Hanhikempin kylä, tila Sumunen 2:42, 405-409-2-42,

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 78 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) 3389/11.111/2014 KHALL 78 Hakija Nimi Reijo Ukura Osoite Martikkalantie 42, 92320

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti

Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti Rakennuslautakunta 95 18.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti 37/11.117/2014 Rakla 95 Suunnittelutarveratkaisu 2014-0004 (37/11.117/2014) Hakija(t) ja kohde: Selvitys rak.paikasta:

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 161 Suunnittelutarveratkaisuhakemus (Konala, Paperitie 1) HEL 2016-013152 T 10 04 02 Ksv 5045_29, Rakvv 32-2954-16-S Päätös päätti hyväksyä Oy Teboil Ab:n suunnittelutarveratkaisuhakemuksen.

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Poikkeaminen (LTK) / Stockpos Oy / Väinölänniemi 1-17-1 (Vuorikatu 11) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

Valitus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä. Kokkolan kaupunki vaatii, että päätös kumotaan.

Valitus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä. Kokkolan kaupunki vaatii, että päätös kumotaan. Valituskirjelmä 1 (5) 5.9.2019 Vaasan hallinto-oikeus Asia Muutoksenhakija Valitus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta poikkeamispäätöksestä Kokkolan kaupunki Päätös josta valitetaan Kokkolan rakennus-

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA 28 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Perustettava As Oy Ruoveden Suppa Marko Mäkelä Mäkimetsäntie 9, 60420 Seinäjoki Rakennuspaikan

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 68 Asianro 1473/10.03.00/2014 Poikkeaminen (LTK) / Neulalampi 31-22- 2 3, 31-26-1 3 sekä katu- ja virkistysalueen osat (Asevarikontien siirto) Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Poikkeaminen (LTK) / Maaninka 408-6-90 (Isohiekantie 82) Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3)

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Ilpo ja Virpi Raiskila Rinnekatu 26, 33250 Tampere HAKEMUS Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14

Rakennus- ja ympäristölautakunta 126. Korkein hallinto-oikeus , taltio 1170, Dnro 2173/1/14 Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 25.08.2015 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 126 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset ja asiat:

Lisätiedot

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo.

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo. Kaupunkisuunnittelulautakunta 79 19.04.2016 Poikkeaminen, Kettula 734-725-1-1 716/10.03.00.03/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.04.2016 79 Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi,

Lisätiedot

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 22.10.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Rakentaminen KUIVALLA MAALLA Suunnittelu- Yleiskaava Asemakaava tarvealue Suunnittelu- tarveharkinta tai/ja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 2149/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Nilsiä-neuvottelukunta Asianro 2149/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 19 Asianro 2149/10.02.02/2016 Maaseuturakentamisen periaatteet Päätöshistoria Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 21.3.2016 10 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ylä-Honkalantie 15, 34410 Murole. Ruovesi 702 Kekkonen 406. Tila RN:o Pinta-ala m2

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ylä-Honkalantie 15, 34410 Murole. Ruovesi 702 Kekkonen 406. Tila RN:o Pinta-ala m2 RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ympäristölautakunta ASIA Suunnittelutarveratkaisu Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 HAKIJA HAKEMUS Leena ja Tuomo Roppola Salomaantie 39 37630 Valkeakoski Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain:

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Hakemusnumero 2011-0002 Päätöspäivä 02.03.2011 20 Iin seurakunta Puistotie 3 91100 II RN:o 130:1 Pahkaniemi Rakennuspaikan osoite Suittisuontie 630 Kierikin osayleiskaava Pinta-ala 3700,00 m² Rakennustoimenpide

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö.

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö. Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 4 Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14) HEL 2014-015224 T 10 04 01 Rakvv 11-3839-14-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,

Lisätiedot

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala Suunnittelutarveratkaisu- OULUN SEUDUN RAKENNUSVALVONNAT hakemus Hailuoto Haukipudas Kempele Kiimiki Liminka (MRL 137 ) Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä Suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee MRL 16

Lisätiedot

POIKKEAMISLUVAN JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUN HAKEMINEN

POIKKEAMISLUVAN JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUN HAKEMINEN 1 OHJE 1.7.2017 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT POIKKEAMISLUVAN JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUN HAKEMINEN PERUSTE JA ERITYINEN SYY Poikkeaminen Erityisistä syistä voidaan myöntää poikkeaminen rakentamista koskevista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen

voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen 1.5.2017 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen Liisa Härmä 20.6.2017 MRL 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Rakennuslupa rakennuksen rakentamiseen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 3/2016 1

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 3/2016 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA 13.04.2016 klo 16:00 PAIKKA Pudasjärven kaupungintalo, kokoustila Kotka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan.

Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan. Puumala Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) 48 Poikkeamislupa / Barthelet Philippe ja Ritva PuuDno-2015-315 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Barthelet2015.pdf (Salassa

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017

Lisätiedot

Lupatunnus. Vastaanottaja ja päiväys. Kunnanosa. Rakennuspaikan 2 Koko tila Määräala. pintaala m. Laskutusosoite

Lupatunnus. Vastaanottaja ja päiväys. Kunnanosa. Rakennuspaikan 2 Koko tila Määräala. pintaala m. Laskutusosoite HAKEMUS KUNTIIN SUUNNITTELUTARVERATKAISULLE TAI POIKKEAMISELLE Lupatunnus Vastaanottaja ja päiväys SUUNNITTELUTARVERATKAISU (MRL 137 ) 1. Rakennuspaikka (hakija täyttää) Kunta Kaupunki Kunnanosa POIKKEAMINEN

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu uuden tuotantorakennuksen rakentamiseen / Valtokari Antti, Anja ja Martti

Suunnittelutarveratkaisu uuden tuotantorakennuksen rakentamiseen / Valtokari Antti, Anja ja Martti Kunnanhallitus 106 14.03.2011 Suunnittelutarveratkaisu uuden tuotantorakennuksen rakentamiseen / Valtokari Antti, Anja ja Martti 2368/11/111/2011 KHALL 106 Suunnittelutarveratkaisu uuden tuotantorakennuksen

Lisätiedot

Poikkeamsilupahakemus Kyötikki Heli, Virolahti

Poikkeamsilupahakemus Kyötikki Heli, Virolahti Rakennuslautakunta 53 15.08.2017 Poikkeamsilupahakemus Kyötikki Heli, Virolahti 79/11.116/2017 Rakla 15.08.2017 53 Kyötikki Heli on hakenut poikkeamislupaa lomarakennuspaikan (RA) muuttamiseksi ympärivuotiseksi

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,

Lisätiedot

Vihdin kunnan tekninen ja ympäristöjohtaja on päätöksellään myöntänyt poikkeamisen hakemuksen mukaisesti.

Vihdin kunnan tekninen ja ympäristöjohtaja on päätöksellään myöntänyt poikkeamisen hakemuksen mukaisesti. Helsingin hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Radanrakentaj antie 5 ' 00520 HELSINKI r` / _,_. Puhelin 029 56 42000 -- Faksi 029 56 42079 10696/16/4 11 - Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi _ Asia Valittaja Asian

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 3/2016 39 Kaavoitustoimikunta 14.03.2016 Aika 14.03.2016 klo 18:00-18:24 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus, Turtola, Martinpojankatu 4b, käyttötarkoituksen muutos TRE:1697/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimistosihteeri Tarja Onjukka, puh 040-737

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 59 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Kuopion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Senaatti-kiinteistöt (jättöpäivämäärä 17.8.

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Senaatti-kiinteistöt (jättöpäivämäärä 17.8. Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 5 Suunnittelutarveratkaisuhakemus (Santahamina, Hevostallintie) (basia) HEL 2016-009094 T 10 04 02 Ksv 5050_31, Rakvv 51-2058-16-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Kissanmaa, Kissanmaankatu 5, käyttötarkoituksen muutos TRE:4521/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen,

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 19.05.2016 klo 16:00 PAIKKA Pudasjärven kaupungintalo, kokoustila Kotka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot