XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1938.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1938."

Transkriptio

1 XI. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1937 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 16 p:nä 1936 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi kauppaneuvos S. A. Hariman sekä lautakunnan muiksi jäseniksi kaupungineläinlääkäri eläinlääketieteentohtori W. Ehrströmin, toimittaja A. E. Leinon, osastopäällikkö F. Moisalan ja pankkivirkailija A. E. Monnbergin. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa oli sosiaalijohtaja J. W. Keto ja hänen virkalomansa aikana virkaatoimittava sosiaalijohtaja J. E. Janatuinen. Lautakunnan varapuheenjohtajana toimi eläinlääketieteentohtori W. Ehrström ja sihteerinä kaupunginhallituksen kansliasihteeri A. Blomberg. Teurastamolautakunta kokoontui v kertaa ja oli sen käsittelemien asiain pykäläluku 159 ja sen lähettämien kirjeiden luku 108. Lausunnot y.m. Lautakunnan kertomusvuonna kaupunginhallitukselle antamista lausunnoista ja esityksistä mainittakoon seuraavat: esitys teurastamon eläinlääkärien oikeuttamisesta toimimaan maastavietävän teurastetun siipikarjan tarkastajina; lausunto nuoremman tarkastuseläinlääkärin viran hakijoista; lausunto siipikarjateurastamon piirustuksista ja kustannusarviosta; lausunto erinäisistä virkasääntöön ehdotetuista muutoksista; lausunto valtioneuvoston asettaman selvitysmiehen ehdotuksesta Helsingin kaupungin kunnallisen jaoituksen muuttamiseksi; esitys teurastamon erinäisten virkojen nimitysten muuttamiseksi tarkoituksenmukaisiksi; esitykset lisäyksen tekemisestä lihantukkumyyntihallin halli-, myyntiy.m. maksujen laskemiseksi vahvistettuun taksaan; esitys määrärahan myöntämisestä siipikarjateurastamon sisustamiseksi ja kalustamiseksi; lausunto väestönsuojelutoimikunnan ehdotuksesta määrärahan varaamiseksi talousarvioon väestönsuojelu välineiden hankkimiseksi ja väestönsuojien rakentamiseksi; lausunto Suomen kunnantyöntekijäin liiton ja Helsingin kaupungin toimen- ja viranhaltijain yhdistyksen ehdotuksista teurastamon erinäisten viranhaltijain palkkojen korottamiseksi; lausunto yleisten töiden lautakunnan suunnitelmasta väestönsuojan rakentamiseksi; lausunto Suomen elintarvetyöläisten liiton ehdotuksesta määrärahan varaamiseksi talousarvioon teurastajien vuosilomapalkkoja varten; sekä ehdotus teurastamon tilapäisen henkilökunnan palkkojen korottamiseksi. Laitoksen toiminta selviää teurastamon johtajan laatimasta, jälempänä esitetystä kertomuksesta ja tilastollisesta selvityksestä. Laitoksen toiminta. Muutokset henkilökunnassa. Nuoremmaksi tarkastuseläinlääkäriksi nimitettiin eläinlääkäri V. Troberg huhtikuun 1 p:stä. Ylimääräiset halliapulaiset E. Wullf ja K. I. Nordqvist vapautuivat tehtävistään, edellinen toukokuun 3 p:nä ja jälkimmäinen heinäkuun 21 p:nä. x ) Eräät kertomusta seuraneet taulukkotiedot, joita ei ole tähän merkitty, on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1938.

2 68* XI. Teurastamo Ylimääräisiksi halliapulaisiksi otettiin E. Hyvärinen toukokuun 12 p:nä ja M. Flinkman heinäkuun 21 p:nä. Apu- ja puhtaanapitomiehen tehtävistä vapautuivat E. Keltamäki ja K. Vainio maaliskuun 1 p:nä. Apu- ja puhtaanapitomiehiksi otettiin A. Laakso ja H. Öhberg maaliskuun 1 p:nä, R. Heimberg toukokuun 3 p:nä, O. Stam kesäkuun 29 p:nä, I. Saari heinäkuun 15 p:nä ja A. Lahti syyskuun 14 p:nä. Näistä vapautui O.Stam syyskuun 16 p:nä ja A. Laakso syyskuun 30 p:nä. Tilapäisenä korjausmiehenä toimi A. Nisonen kesäkuun 1 p:stä joulukuun 9 p:ään. Teurastajaoppilaista suoritti A. Rintala vaaditun harjoittelun marraskuun 1 p:n 1936 ja huhtikuun 30 p:n 1937 välisenä aikana ja T. Snellman huhtikuun 1 p:n ja heinäkuun 31 p:n 1937 välisenä aikana. Toukokuun 19 p:nä kaupunginvaltuusto päätti perustaa teurastamoon tammikuun 1 p:stä 1938 seuraavat sääntöpalkkaiset virat: yksi 5 palkkaluokkaan kuuluva jäähdyttämönhoitaj an virka, yksi 4 palkkaluokkaan kuuluva vaakaaj an virka, kolme 3 palkkaluokkaan kuuluvaa halliapulaisenvirkaa ja yksi 3 palkkaluokkaan kuuluva kassakirjaaj an virka sekä kaksi palkkasääntöön merkitsemättömien pysyväisten virkojen 15 palkkaluokkaan kuuluvaa siivoojan virkaa. Teurastamolautakunta täytti virat joulukuun 11 p:nä nimittämällä jäähdyttämönhoitaj aksi F. Nyströmin, vaakaajaksi P. Taavenikun, halliapulaisiksi V. Lindbergin, F. O. Malmin ja F. O. Virtasen, kassakirjaaj aksi Ä. Ekholmin sekä siivoojiksi H. M. Tuomiluodon ja A. E. Valovirran. Sairaslomaa nauttivat ylimääräinen siivooja H. M. Tuomiluoto tammikuun 18 p:stä tammikuun 30 p:ään, helmikuun 4 p:nä ja helmikuun 12 p:stä maaliskuun 6 p:ään sijaisenaan H. Hill; nuorempi tarkastuseläinlääkäri V. Troberg maaliskuun 10 p:stä huhtikuun 23 p:ään sijaisenaan W. Castren; ylimääräinen halliapulainen E. Wulff maaliskuun 16 p:stä maaliskuun 31 p:ään sijaisenaan R. Heimberg, ylimääräinen halliapulainen K. I. Nordqvist huhtikuun 16 p:stä kesäkuun 20 p:ään sijaisinaan A. Olo ja O. Stam; portinvartija J. E. Leivo huhtikuun 29 p:stä toukokuun 15 p:ään sijaisenaan L. Oksa; trikiinintutkija I. Berglund toukokuun 25 p:stä toukokuun 31 p:ään sijaisenaan K. Pärssinen; yövartija J. S. Palmqvist toukokuun 29 p:stä kesäkuun 15 p:ään sijaisenaan A. Laakso; halliesimies F. O. Pekkarinen syyskuun 1 p:stä syyskuun 30 p:ään sijaisenaan H. Öhberg; apu- ja puhtaanapitomies W. Schohin syyskuun 1 p:stä syyskuun 4 p:ään sijaisenaan A. Lahti, ylimääräinen vartija F. Lehto syyskuun 5 p:stä syyskuun 7 p:ään sijaisenaan A. Lahti; apu- ja puhtaanapitomies E. Hyvärinen syyskuun 8 p:nä sijaisenaan A. Lahti; ylimääräinen halliapulainen V. Lindberg syyskuun 9 p:stä syyskuun p:ään sijaisenaan A. Lahti; trikiinintutkija A. Pärssinen syyskuun p:stä syyskuun 26 p:ään sijaisenaan U. Marklund sekä kassanhoitaja ja kanslisti I. Heinonen lokakuun 1 p:stä joulukuun 31 p:ään sijaisenaan S. Pirttilä. Sairaslomaa ilman erityistä sijaista nauttivat ylimääräinen halliapulainen K. I. Nordqvist tammikuun 21 p:stä huhtikuun 15 p:ään; ylimääräinen halliapulainen E. Wulff helmikuun 4 p:stä maaliskuun 15 p:ään ja huhtikuun 1 ja 2 p:nä; vaakaaj a U. Forssell helmikuun 6 p:stä helmikuun 20 p:ään; apu- ja puhtaanapitomies E. Hyvärinen helmikuun 27 p:nä, maaliskuun 23 ja 24 p:nä, elokuun 26 ja 27 p:nä sekä joulukuun 3 p:stä joulukuun 6 p:ään; apu- ja puhtaanapitomies A. Laakso maaliskuun 10 p:stä maaliskuun p:ään ja huhtikuun 19 ja 20 p:nä; ylimääräinen vaakaaja P. Paulamaa huhtikuun 8 p:nä, ylimääräinen halliapulainen O. Malm huhtikuun 28 p:stä huhtikuun 30 p:ään;

3 XI. Teurastamo 69* ylimääräinen vartija F. Lehto elokuun 12 p:stä syyskuun 4 p:ään ja syyskuun 8 p:stä syyskuun 11 p:ään; apu- ja puhtaanapitomies W. Schohin elokuun 28 pistä elokuun 31 p:ään ja marraskuun 15 p:stä marraskuun 20 p:ään; ylimääräinen halliapulainen V. Lindberg syyskuun 8 p:nä; ja halliesimies F. O. Pekkarinen marraskuun 15 pistä joulukuun 6 p:ään. Työssä sattuneiden tapaturmien johdosta olivat seuraavat teurastajat työhön kykenemättömiä: T. Snellman toukokuun pistä toukokuun 19 piään, toukokuun 31 pistä kesäkuun 7 piään ja kesäkuun 14 pistä kesäkuun 19 piään; A. Rintala kesäkuun 5 pistä kesäkuun 12 piään ja elokuun 19 pistä elokuun 31 piään; N. Peräkorpi kesäkuun 29 pistä heinäkuun 10 piään; V. Hammar heinäkuun 16 pistä heinäkuun 21 piään; L. Saarinen heinäkuun 16 pistä heinäkuun 24 piään; P. Saarinen marraskuun 6 pistä marraskuun 22 piään; ja V. Salminen marraskuun 10 pistä marraskuun 20 piään. Harjoittelijat. Lihantarkastus- ja laboratorioharjoittelijoina olivat eläinlääkärit Th. W. Dammert tammikuun 16 pistä maaliskuun 18 piään, R. J. F. Rosenberg helmikuun 2 pistä helmikuun 26 piään, Y. J. Aalto helmikuun 1 pistä helmikuun 28 piään, T. Ryynänen heinäkuun 15 pistä elokuun piään, K. J. Nordström syyskuun 9 pistä lokakuun 14 piään, R. Moberg lokakuun 23 pistä marraskuun 6 piään, W. Rasmus lokakuun 23 pistä marraskuun 6 piään ja M. J. Huovila marraskuun 15 pistä joulukuun 15 piään. Vain lihantarkastusta harjoitteli eläinlääkäri E. Liljeberg tammikuun 25 pistä maaliskuun 7 piään. Vain laboratoriossa harjoittelivat eläinlääkärit B. Blom huhtikuun 9 pistä huhtikuun 29 piään, M. A. Linden huhtikuun 12 pistä huhtikuun 16 piään, E. Luomanen elokuun 20 pistä syyskuun 20 piään, E. M. Bussman elokuun 24 pistä elokuun 28 piään, N. von Troil syyskuun 18 pistä lukien tilapäisesti, L. Nuutila syyskuun 30 pistä lokakuun 12 piään ja A. W. Alopaeus joulukuun 9 pistä joulukuun 17 piään. Trikiinintutkimista harjoittelivat neidit A. Karlsson huhtikuun 30 pistä toukokuun 15 piään, K. Pärssinen toukokuun 1 pistä toukokuun 15 piään ja K. L. Sopero marraskuun 25 pistä joulukuun 9 piään. Retkikuntia. Niinkuin ennenkin kävi kertomusvuonna lukuisia retkikuntia teurastamoon tutustumassa. Marraskuussa vietetyn lihataloudellisen viikon aikana järjestettiin teurastamossa useita viikon ohjelmaan kuuluvia tilaisuuksia. Teurastusosastot. Teurastushalleissa teurastettiin j a tarkastettiin v seuraava määrä eläimiä: Sonneja Lehmiä Hiehoja ja isoja vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita ja vuohia Sikoja Porsaita Hevosia Poroja 1,942 1,985 3,101 3,469 7,695 7,442 10,573 16,361 7,459 6,905 9,219 10, ,158 2,945 3,326 4,585 5,475 8,657 9,310 11,843 16,3 19, Yhteensä 30,614 33,688 45,996 62,033 Yllä luetellut v:n 1937 ruhot vastasivat 4,887,829 kg lihaa, josta 64.4 % oli nautakarjan-, 2.2 % lampaan-, 32. e % sian- ja porsaan- sekä 0. s % hevosenlihaa.

4 70* XI. Teurastamo Teurastettua karjaa tarkastettaessa määrättiin erikoiskäsiteltäväksi 78 raavasta ja 55 vasikkaa, kun taas seuraava määrä hylättiin: Hylättyjä koko Hylättyjä ruhonruhoja, osia, Kaikkiaan, kpl kg kpl kg kg Sonneja Lehmiä , ,733.5 Hiehoja ja isoja vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita ja vuohia Sikoja 18 1, ,099 Porsaita Hevosia Yhteensä 76 8, , ,441.5 Sitä paitsi hylättiin kaikkiaan 35,330.5 kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä on 44,772 kg. Teurastusosastoilla teurastetut eläimet olivat saapuneet kaupunkiin joko maanteitse tai rautateitse kuten alla olevasta yhdistelmästä lähemmin selviää: Maanteitse Rautateitse saapuneita saapuneita Kaikkiaan Raavaita 11,5 22,268 33,773 Lampaita ja vuohia 1,695 6,962 8,657 Sikoja,099 6,241 19,340 Porsaita Hevosia Yhteensä 26,406 35,627 62,033 Karjatallien käyttö. Eläinten talleissa olon vuorokausimäärä ilmenee seuraavista numeroista: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Raavaita ,105 Vasikoita Lampaita Hevosia Sikoja ,657 Porsaita Kaikista teuraseläimistä oli talleissa yli yön keskimäärin 10. s %. Hevosista oli yli yön 14.5 %, raavaista ja vasikoista 12.2 %, lampaista lo.i % ja sioista 8.6 %. Rehuja myytiin eri kuukausina seuraavasti: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. F o pf * Marrask. Jouluk. Koko vuosi Heiniä, kg... 1,9 1, ,145 1,085 1,807 1,485 1,605 1,985 1,145 4,0 1,143 19,268 Kauroja ,723, Kauranrouheita ,838

5 XI. Teurastamo 71* Suolipesimössä puhdistettiin eri kuukausina seuraavat määrät eri eläinten elimiä: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Raavasten, sikojen, hevosten, kpl 2,275 2,103 2,464 2,585 4,286 4,414 5,671 6,533 6,217 4,441 5,465 3,980,434 Pikku vasikoiden, lampaiden, porsaiden, kpl ,218 2,695 2,611 1, ,706 Vuotien tarkastus. Vuotia tarkastettiin eri kuukausina seuraavat määrät: Kuukausi Tarkastettu Leimattu Nylky vikoja vikoja kpl kpl kpl % kpl % Tammikuu 1,459 1, ,1.6 Helmikuu 1,121 1, Maaliskuu 1,365 1, Huhtikuu 1,426 1, Toukokuu 2,410 2, Kesäkuu 2,441 2, Heinäkuu 3,573 3, Elokuu 4,337 4, o Syyskuu 4,295 4, Lokakuu 2,893 2, Marraskuu 3,357 3, Joulukuu 1,905 1, o Koko vuosi 30,582 27,985 1, , o Siipikarjateurastamo. Helsingin kaupungin siipikarj ateurastamon rakennustyöt valmistuivat lokakuussa ja laitoksen vastaanotto tapahtui saman kuukauden 21 p:nä. Laitos aloitti toimintansa marraskuun alusta ja maatalousministeriö antoi sille järjestysnumeron 6. Kertomusvuoden kanateurastus ja siitä kertyneet tulot ilmenevät alla olevasta yhdistelmästä: Kuukausi Kpl Mk Kuukausi Kpl Mk Tammikuu 1, :75 Heinäkuu 1, : Helmikuu... 4,429 2,282: Elokuu 2,697 1,372: Maaliskuu 1,171 6: Syyskuu 1, : Huhtikuu :25 Lokakuu 6,707 3,410: 25 Toukokuu : Marraskuu...,192 6,615: Kesäkuu, 2,892 1,474: Joulukuu... 12,829 6,427: Koko vuosi 49,905 25,354: 75 Kanoista oli tuotu rautateitse 33,232 kpl. ja maanteitse 16,673 kpl.

6 72* XI. Teurastamo Lihantarkastamossa tarkastettiin v:n 1937 kuluessa kaikkiaan 2,648,269 kg lihaa keskipainojen mukaan laskettuna. Tarkastukset kohdistuivat 87,499 kg:aan paloiteltua lihaa sekä alla mainittuihin ruholajeihin; vertauksen vuoksi julkaistaan v:n 1936 vastaavat luvut: Koko Puoli- Koko Puoliruhoja, ruhoja, ruhoja, ruhoja, kpl kpl kpl kpl Sonneja Lehmiä 4, , Hiehoja ja isoja vasikoita 16, , Pikkuvasikoita 23, , Lampaita ja vuohia 14, ,561 9 Sikoja 7, , Porsaita Hevosia Yhteensä 67, , Tarkastusten johdosta erikoiskäsiteltiin 10 raavasta ja 22 isoa vasikkaa sekä hylättiin seuraava määrä koko ruhoja ja ruhojen osia: Hylättyjä koko Hylättyjä allrwfljit1 ruhoja, ruhonosia, Kaikkiaan, kpl kg kpl kg kg Sonneja Lehmiä 73 9, ,188 Isoja vasikoita 23 1, ,760.5 Pikkuvasikoita 275 3, ,355 Lampaita ja vuohia Sikoja 1, ,531 2,689 Porsaita Hevosia ,5 Paloiteltua lihaa Yhteensä , ,511 22,215 Sitä paitsi hylättiin kaikkiaan 34,179 kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä on 56,394 kg. Tukkumyyntihallia, jäähdyttämöä ja jäädyttämöä käytettiin eri kuukausina seuraavasti: S tj* pf g p i-3 g o w ff <6 H «<; xn F S o s 2 S & & Pf m B o Vj Pf o p: pf Pf Pf PK pf pf p G $ CO pf F Koko vuosi Tukkumyyntihallissa myytyjä Raavaita kpl 3,636 3,017 3,675 3,359 3,400 2,862 3,529 3,740 4,683 4,304 4,679 4,364 45,248 Isoja vasikoita 4,363 3,487 4,6 4,671 4,146 3,854 4,551 4,723 6,154 4,834 4,761 5,008 55,165 Pikkuvasikoita ,615 1,575 2,096 2,323 2,563 2,240 16,220 Lampaita 2,962 1,951 2,248 2,063 1,646 1,421 2,396 5,255 8,036 8,555 6,569 3,889 46,991 Sikoja i 3,692 3,954 3,898 3,484 3,270 2,774 2,712 2,992 3,592 3,863 4,732 5,591 44,554 Porsaita Hevosia Muuta tavaraa, kg 2,433 6,257 10,1 14,374 15,145,065 10,159 8,429 12,705 19,169 14,973, ,018

7 XI. Teurastamo. 73* Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Riippuvien ruhojen osastoissa säilytettyjä Raavaita kpl 3,183 1,615 1,987 1,993 2,401 1,971 3,206 2,996 5,062 3,474 3,478 4,239 35,605 Isoja vasikoita 3,891 1,973 2,429 2,436 2,935 2,410 3,918 3,663 6,187 4,246 4,2 5,181 43,519 Pikkuvasikoita 1,535 1,393 2,323 1,027 1, ,089 1,044 1, ,823 14,470 Lampaita 1, ,578 3,472 5,706 5,127 4,252 3,371 28,0 Sikoja 2,109 3,343 3,178 2,959 3,263 3,478 3,949 4,319 3,938 3,991 4,367 6,103 44,997 Porsaita Hevosia ,173 Muuta tavaraa, kg 2,946 4,911 5,669 9,084 8,955 12,398 10,947 7,530 8,269 9,878 6,881 10,391 97,859 Jäädyttämössä säilytettyjä Metsänriistaa. kg , ,753 10,297 1, ,172 Kanoja , , ,104 Lihaa 2, ,518 25,459 16, ,452 Muuta tavaraa Tukkumyyntihallia käyttämättä teurastusosastoista lihana vietyjä Raavaita kpl ,447 Isoja vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita Sikoja Porsaita Hevosia Tukkumyyntihallin myyntimaksuja maksamatta teurastusosastoista vietyjä jäähdyttämössä säilytettyjä Raavaita kpl Isoja vasikoita 1 1 Pikkuvasikoita Sikoja ,395 PnrcQ 1+0 \S yv Ta: rkastar nossa t arkaste sttuja, ] mutta e 3i tukki a myy n tihallis: sa myy tyjä Raavaita kpl Isoja vasikoita Pikkuvasikoita 1,985 2,058 3,657 3,951 1, ,014 Lampaita Sikoja Porsaita Hevosia Paloit, lihaa, kg 1,449 1,465 1,710 2,606 3,924 6,343 5, ,162 7,696 7,195 11,608 51,192

8 74* XI. Teurastamo Kilogrammoiksi seuraaviksi: muunnettuina muuttuvat edellä esitetyt numerot Kuukausi Tukkumyyntih allissa myytyjä*) Rippuvien ruhojen osastoissa säilytettyjä*) Jäädyttämössä säilytettyjä*) Tukkumyyntihallia käyttämättä teurastusosastoista kuumana lihana vietyjä) Tukkumyyntihallin myyntimaksuja maksamatta teurastusosastoista vietyjä jäähdyttämössä pidettyjä*) Tarkastamossa tarkastettuja, mutta ei tukkumyyntihän lissa myytyjä*) Tammikuu 989, , , ,164 Helmikuu 860, ,2 3,359 11,856 7,484 48,070 Maaliskuu... 1,032, ,621 1,590 12,049 6,488 74,377 Huhtikuu 986, , ,719,396 80,731 Toukokuu 952, , ,656 12,978 40,856 Kesäkuu 823, , ,678 10,781 26,819 Heinäkuu 911, ,483 2,348 24,468 10,960 15,801 Elokuu 972, ,519 1,456 30,756 5,356,766 Syyskuu 1,272,543 1,318,724 9,057 18,017 11,469 22,834 Lokakuu 1,229,008 1,025,105 36,349,714 12,560 28,319 Marraskuu 1,361,070 1,114,107 19,340 16,2 8,877 22,224 Joulukuu 1,245,090 1,325,2 1,083 10,721 21,195 23,027 Koko vuosi 12,636,933 10,744,607 76, , , ,988 Teurastamon juoksuratoja, sähkövinttureja y.m. laitteita käytettiin seuraavaa muualla tarkastettua lihamäärää varten: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Raavaita kpl 1,724 1,442 1,710 1,549 1,392 1, ,053 1,521 1,510 1,557 1,691 17,039 Isoja vasikoita 3,187 2,554 3,302 3,321 2,667 2,517 2,563 2,444 3,297 2,814 2,794 3,330 34,790 Pikkuvasikoita 1, ,375 3,096 1, , ,110 Lampaita 2,024 1,142 1,388 1,317 1, ,309 2,029 3,512 3,968 3,780 2,401 24,772 Sikoja 2,208 2,538 2,467 2,010 1, ,452 1,995 2,2 2,831 21,207 Porsaita Hevosia Muuta tavaraa, kg 19,817 20,247 27,576 33,126 23,348 16,974 12,9 15,117 26,863 40,596 36,780 44, ,276 Näiden ruhojen lihamäärä oli todellisten ja keskipainojen mukaan laskettuna eri kuukausina seuraava: Kg Tammikuu 572,779 Helmikuu 9,295 Maaliskuu 610,031 Huhtikuu 595,464 Toukokuu 447,085 Kesäkuu 328,305 Kg Heinäkuu, 284,726 Elokuu 304,597 Syyskuu ,6 Lokakuu 549,487 Marraskuu. 591,511 Joulukuu,,. 620,091 Koko vuosi 5,929,877 Todellinen paino. 2 ) Keskipainojen mukaan.

9 XI. Teurastamo. 75* Punnitseminen. Seuraavat numerot valaisevat laitoksessa suoritettua muuta punnitsemista: Punnittu Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Vuotia kpl 1,873 1,485 1,856 1,930 2,976 3,357 4,418 4,882 5,179 3,657 3,871 2,720 38,204 Elävää karjaa Teurastusosast.: Hevosia, raavai - ta, sikoja, kpl ,327 Vasikoita, lampaita, porsaita, kpl Muuta tavaraa, kg 23,239 4,724 4,471 6,633,740 11,165 15,031 15,322 16,749 9,303 17,336 8, ,618 Helsingissä myydyn Uhan hintojen vaihtelu näkyy taulukosta III. Laboratorio. Vuoden kuluessa tehtiin laboratoriossa 320 täydellistä bakteriologista tutkimusta keittokokeineen, 225 pienempää bakteriologista, bakterioskopista ja histologista tutkimusta, 102 keittokoetta ilman samanaikaista bakteriologista tutkimusta sekä 27,172.6 sian ruhoa ja 67,356 kiloa paloiteltua sianlihaa koskevat trikiinikokeet. Täydellisiä koko ruhoja koskevia bakteriologisia tutkimuksia valaisevat seuraavat yksityistiedot: Ruhot olivat saapuneet b e o gf cr S-8 03 g rt- P fo. o M H p (6 g CO Hj ST O P m g P K G P P p < p - W to C! ** O P' o o ^ o S* s? < IL P' Ruholajit hd ii p p f p 1 g P CO p? o p' u o M "i P P K (D <J O CO p Tutkimukset osoittivat ruhojen olevan ra ct> M Pi o 3 Vahvasti Heikosti bakteeripitoisia <j w -3 2 & 5- w ittuja oja ka kiaan p 2. 1 w o Kaikista tutkituista ruhoista 15.3 % oli septikemisiä, 60.9 % bakteeripitoisia ja 23.8 % bakteerivapaita. Septikemisistä ruhoista mainittakoon vielä seuraavaa: Ruhot olivat saapuneet Ruholajit Septikemian olivat aiheuttaneet CG 5* «Muualta Raavaita ' Hiehoja ja isoja vasikoita Sikoja Absoluuttiset luvut i 1 49 Diplokokit Lihantarkastamosta Teurastusosastoista Pikkuvasikoita Kolibakteerit Streptokokit Diplostreptokokit Punatautibakteerit Anaerobabakteerit Gärtnerbakteerlt tikemisiä ruhoja likkiaan Prosenttiluvut o o 2.o 1 2.o 1 -

10 76* XI. Teurastamo Täydellisen bakteriologisen tutkimuksen yhteydessä tehtiin ruhoista keittokokeita ja todettiin 120 ruhossa vierasta hajua, tehden tämä 37.5 %. Haju oli 74 tapauksessa vahva ja 46 tapauksessa heikko. Tutkimusten perusteella hävitettiin ruhoista kokonaan 127 eli 39.7 %. Ainoastaan keittokokeen perusteella hävitettiin ruhoista 26 eli 8.1 %. Taulukko II valaisee näitä tutkimuksia yksityiskohtaisemmin. Pienemmät bakteriologiset, bakterioskopiset ja histologiset tutkimukset jakautuivat seuraavasti: 20 pernaruttokoetta, 152 tuberkuloosikoetta, 18 muuta bakteriologista ja bakterioskopista koetta ja 35 histologista koetta. Kaikki pernaruttokokeet olivat kielteiset. Tuberkuloositutkimuksia valaisevat seuraavat yksityiskohtaiset tiedot: Ruhot olivat saapuneet Ruholajit Diagnoosi Raavaita Sikoja Raavaita Myönteinen Sikoja Lihantarkastamosta Teurastusosastoista Mikroskoopin avulla Marsun avulla Kielteinen Tutkittuja ruhoja kaikkiaan Myönteisiä tuloksia tutkimuksista saatiin 78. %. Pelkästään mikroskoopilla suoritetuista tutkimuksista oli myönteisiä 77. o %. Histologisissa tutkimuksissa todettiin m.m. carcinomia 5, sarkomia 2, actinomykomia 3 ja myxofibromia 1 tapauksessa. Keittokokeet ilman samanaikaista bakteriologista tutkimusta jakautuivat eläinlajeihin nähden seuraavasti: 58 sikaa, 26 lehmää, 8 pikku vasikkaa, 6 isoa vasikkaa, 2 hiehoa ja 2 porsasta. Vierasta hajua todettiin 44 ruhossa, tehden se 43. i %. Haju oli 25 tapauksessa vahva ja 19 tapauksessa heikko. 58 ruhossa ei todettu vierasta hajua. Trikiinien varalta otettiin tarkastettaviksi teurastushalleista yhteensä 19,445 sikaa ja porsasta ja lihantarkastamosta yhteensä 7,727.5 sikaa ja porsasta sekä 67,356 kg paloiteltua sianlihaa. Trikiinejä ei todettu. Sairasosasto. Sairasosastossa teurastettiin tai obdusoitiin vuoden kuluessa seuraavat 20 eläintä: Lehmiä 4 Lampaita 1 Hiehoja 1 Sikoja 4 Isoja vasikoita 1 Porsaita 1 Pikkuvasikoita 7 Hevosia 1 Tarttuvia tauteja ei todettu. Tarkastuseläinlääkärien toteamat taudit ja niistä johtuvat toimenpiteet käyvät selville taulukosta I. Cysticercus inermis-taudin ja tuberkuloosin esiintymistä valaisevat seuraavat yksityiskohtaiset tiedot:

11 1 XI. Teurastamo. 77* Cysticercus inermis: Ruhot olivat saapuneet Kehitysaste Rakkuloitten luku Rakkulat löytyivät Kuolleita Eläviä Yksi Useampia Ainostaan päästä Ainoastaan sydämestä Lihantarkastamosta Teurastusosastoista Useammista paikoista Ruhoja kaikkiaan Absoluuttiset luvut n Prosenttiluvut Tuberkuloosia todettiin ainoastaan 1 naudassa ja muutokset olivat havaittavissa nieluntakaisissa rauhasissa. Sioissa olivat muutokset 32 tapauksessa huomattavissa ainoastaan nielurauhasissa, 85 tapauksessa ainoastaan suolirauhasissa ja 2 tapauksessa sekä nielu- että suolirauhasissa. Cysticercus inermis ja tuberculosis tautien esiintymiset v ilmenevät alla olevasta yhdistelmästä: Cysticerus inermis Tuberculosis Vuosi Nautojen luku % Nautojen luku % Sikojen luku % O.ooT 8 O.o O.i O O.32 1 O Käyttöosasto. Konekeskuksessa sijaitsee laitoksen pää jako sähköä, höyryä, lämmintä ja kylmää vettä varten, sekä jäähdytyshuoneiden jäähdyttämistä varten kaksi metyleenikloriidi turbokompressoria ä 300,000 kaloria tunnissa yhteensä 600,000 kaloria tunnissa, tarpeellisine apukoneineen. Siihen kuuluvat lisäksi kaukomittari jäähdytyshuoneiden lämmön ja kosteuden mittaamista varten, jäätehdas, jonka valmistuskyky on 10,000 kg kirkasta jäätä vuorokaudessa, varasto jään säilytystä varten ja korjauspaja metallitöitä varten. Eri koneiden käyttö selviää seuraavasta taulukosta: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Käyttöaika tuntia ja minuuttia kaikkiaan Jäähdytyskoneet , I , II , Suolaliuospumput jäähdy ttämön , , l.oo l,408.io jäädyttämön , IO I , ,826.25

12 78* XI. Teurastamo Tammik. Helmik. Maalisk. 1 Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Käyttöaika, tuntia ja minuuttia kaikkiaan j äähdytys veden kiertopumput , oo 41.io , , Tyhjöpumput oo oo oo Ilmapumppu Jäähdyttämön tuulettajat I , , II , III oo , Otsonilaitteet I 12.oo 30. oo 31.oo 30.oo 30.oo 3.oo II 12.oo 30.oo 31.oo 30.oo 30.oo 3.oo Keskimääräinen käyttöaika, tuntia ja minuuttia vuorokaudessa J äähdyty skoneet ii ii Jäähdytt. tuulett Jäädytt. tuulett Jäähdytysvesip oo Tonnia Jäätä valmistettu Kloorkalsiumia Kilogrammaa käytetty 1, ,800 2,000 4,600 5,200 6,000 4,100 3,0 2,300 1,100 33,600 Lämpökeskus. Eri rakennusten lämmittämistä ja tarvittavan lämpimän veden valmistamista varten on 2 Babcock & Wilcox vesiputkikattilaa ä 190 m 2, yhteensä 380 m 2 10 kg työpaineella, varustettuna 160 m 2 :n suuruisella savukaasu-etulämmittäj ällä sekä koneellisella hiilensyöttölaitoksella (ketjuarinalla). Höyrykattilat on mitoitettu niin suuriksi, että käytännössä on yksi kattila kerrallaan, toisen toimiessa varalla. Lämpökeskuksen käyttö kuukausittain selviää seuraavasta taulukosta:

13 XI. Teurastamo. 79* Kuukausi N:o I Höyry kattilat Hiilinosturi käynyt Lämmitetty Annettu höyryt N:o II Lämmitetty Annettu höyryä Tuntia ja minuuttia Arina* moottori käynyt Vettä kulutettu ms Kivihiiliä poltettu, tonnia Keskimääräinen käyttö vuorokaudessa Lämmitetty Annettu höyryä Tunt. ja m. % S? si Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Koko vuosi 2,023. Kattilat I ja II yh teensä oo io , ,296.oo 2, , ,319. 4, Vedenkulutus kuutiometreissä oli seuraava: Lämpökeskus 688 Jäähdytyskoneet 8,2 Lämmin vesisäiliö I 2,719 II 10,101 Hallintorakennus j a ravintola 2,7 Ilmapumppu 318 Jään valmistus 3 Tukkumyyntihalli 689 Jäähdyttämöt 218 Sikateurastamo j a laboratorio 2,720 Suolipesimö 14,534 Mahantyhjennyshuone 49,159 Suurkarj an teurastamo 6,442 Lihantarkastamo 84 Saniteettiteurastamo 43 Suurkarj an talli 536 Pienkarjan talli 533 Vuotavarasto 111 Lantala 1,226 Rautatie vaunupesimö: Lihavaunuja 653 Karjavaunuja 2,731 Muu kulutus 221 Yhteensä 104,345 Alia olevat numerot osoittavat vedenkulutuksen kuutiometreissä kuukausittain: Tammikuu 4,194 Helmikuu 3,823 Maaliskuu 4,319 Huhtikuu 5,436 Toukokuu 6,056 Kesäkuu 7,014 Heinäkuu 11,889 Elokuu 17,736 Syyskuu,762 Lokakuu 9,775 Marraskuu 11,651 Joulukuu 8,690 Rautatievaunupesimöt. Teurastamolle on uskottu saapuvien liha- ja karjavaunujen puhdistus ja desinfioiminen. Eri kuukausina puhdistettiin rautatievaunuja seuraavasti:

14 80* XI. Teurastamo Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtlk. H i P Kesäk. Heinäk. Elok. Syysk. F & & Marrask. Jouluk. Koko vuosi Liha vaunu ja Karj a vaunu j a ,719 3,839 Yhteensä 6 j ,558 Keskimääräinen vedenkulutus vaunua kohden oli 0. s o 4 m 3. Sähkönkulutus. Laitoksen tarvitsema sähkövirta saadaan Helsingin kaupungin sähkölaitoksen muuntoasemalta pienjännitteisenä, suuria moottoreja varten 0 voltin ja pienempiä moottoreja varten 220/127 voltin jännitteellä. Eri jännitteisen sähkövirran kulutus kilovattitunneissa kuukausittain näkyy alla olevista numeroista: 220/127 V:n va- 220 V:n 0 V:n Koko Huippukuorlaistusvirta, voimavirta, voimavirta, kulutus, mitus, kwh kwh kwh kwh 200 V 0 V Tammikuu 7,353 8,556 26,800 42, Helmikuu 5,608 7,439 19,440 32, Maaliskuu 4,000 8,828 26,240 39, Huhtikuu 2,639 11,218 39,200 53, o 214 Toukokuu 1,908 15,369 55,920 73, Kesäkuu 1,583 21,361 77, , Heinäkuu 1,547 24,124 96, , Elokuu 2,6 23,724 89, , Syyskuu 3,127 19,163 63,840 86, Lokakuu 6,310 11,633 40,880 58, o Marraskuu 9,630 12,825 44,640 67, o Joulukuu 9,649 8,372 23,480 41,1 64.o Koko vuosi 55, , , ,942 Teurastamon tulot ja menot. Talousarvion mukaan oli kertomusvuonna tuloja arvioitu kertyvän yhteensä 3,600,000 markkaa, siitä 7,000 markkaa teurastusosastojen, 700,000 markkaa lihantarkastamon, 9,000 markkaa tukkumyyntihallin, 275,000 markkaa kuljetusratojen y.m. käyttämisestä, 881,656 markkaa muita tuloja ja 43,344 markkaa luontoisetujen korvausta. Todellisuudessa tulot nousivat yhteensä 4,774,283: 75 markkaan. Eri tuloerät ilmenevät seuraavasta yhdistelmästä: Mk Teurastusosastot 1,129,328:75 Lihantarkastusosasto 743,427: Tukkumyyntihalli 1,2,429: 55 Juoksuratojen, y.m. laitteiden käyttö 296,541: 15 Suolipesimön käyttö 112,574: Mk Karjatallien käyttö 28,706: Punnitusmaksut 26,301: Esijäähdyttämön ja riippuvien ruhojen osaston käyttö sekä säilytyskammioiden vuokrat 651,427: 20

15 XI. Teurastamo 81* Mk Konttorihuoneiden, ravintolan, bensiininjakeluaseman ja karsinain vuokrat 86,168: 90 Heinien ja kauranrouheiden myynti 19,922: Jäiden myynti 43,639: 75 Mk Vaunujen puhdistus y.m ,381:70 Vuotavaraston vuokrat ja ostoluvat 112,322:80 Elävän karjan myynti 18,298: Muut tulot 11,471:45 Luontoisetujen korvaaminen 43,344: Yhteensä 4,774,283: 75 Kertyneet tulot olivat siis 1,174,283: 75 markkaa eli 32.6 % arvioitua määrää suuremmat. Teurastusosastojen tulot osoittivat 379,328: 75 markan, lihantarkastamon 43,427 markan, tukkumyyntihallin 300,429:55 markan, kuljetusratojen y.m. laitteiden käyttö 21,541: 15 markan ja muut tulot 429,557: 30 markan ylitystä talousarvioon nähden. Alla olevat luvut osoittavat miten kokonaistulot jakautuivat eri kuukausiin: Mk Tammikuu 365,087: 60 Helmikuu 276,735: 65 Maaliskuu 328,600: 85 Huhtikuu 387,017: 85 Toukokuu 334,741: 40 Kesäkuu 302,583: 40 Mk Heinäkuu 422,6: 05 Elokuu 385,252: Syyskuu 464,190: 55 Lokakuu 524,005: 90 Marraskuu 495,399: 60 Joulukuu 488,055: 40 Yhteensä 4,774,283: 75 Kaupungin v:n 1937 talousarvioon merkittiin teurastamoa varten määrärahoja yhteensä 3,874,456 markkaa, johon kertomusvuoden kuluessa myönnettiin lisämäärärahoja yhteensä 43,337: 25 markkaa. Kaikkiaan oli siis käytettävissä 3,917,793: 25 markkaa, mistä käytettiin 3,963,245: 40 markkaa. Viimeksi mainittuun määrään sisältyy myös teurastamon tilitysvuokra 1,152,900 markkaa. Vajausta kertyi 45,452: 15 markkaa. Eri menoeriin määrärahat ja kustannukset jakautuivat seuraavasti: Palkiot Sääntöpalkkaiset virat Palkkasääntöön merkitsemättömät pysyväiset virat Tilapäistä työvoimaa Kesälomasijaiset Vuokra Lämpö Valaistus Siivoaminen Vedenkulutus Puhtaanapito Painatus ja sidonta Tarverahat Vaatteiden pesu Koneiden ja työkalujen hankinta Yleisten laitteiden kunnossapito Tapaturmavakuutusmaksut Käyttövoima Rehut ja kuivikkeet Tarveaineet Talousarvion Lisämäärä- Menot tilien Säästö ( + ) tai määräraha, ralia, mukaan, ylitys ( ), mk mk mk mk 29,000: 904,840: 36,693: 26,0: 941,023: + 2,0: + 510: 97,956 1,449: 99,405: 383,400 5,195: ,282: ,312: 80 25,085 25,025: + 60: 1,152,900 1,152,900: - 177, ,853: 35 66,053: 35 55,000 53,5: ,486: 45 6,000 4,079: + 1,920: 160, ,895: 10 45,895: 10 57,000 39,444: ,555: 90 40,000 39,999: 30 + : 70 90,000 89,949: 95 + :05 8,000 8,000: 40,000: 183,100 30, ,0 12,270 83,605 38,747:05 + 1,252:95 183,068: 05 4,352: 304,389: 65 24,168: 106,649: 85 Yhteensä 3,874,456: 43,337: 25 3,963,245: 40 Kunnall. kert : ,647: +34,110: 35 11,898: 23,044: 85 45,452: 15 6*

16 82* XI. Teurastamo I. Hylkäämiset, ryhmitettyinä nii- Teurastus- Lehmiä Hiehoja ja isoja vasik. sonneja ja härkiä Pikkuvasikoita Hylkäämisen syy S g <D P S:! P <- O Bg g S? «o p C B O g & 3 Is P W O II f K H g vj 3 1 Abscessus Märkäpesäkkeet 2 Actinomycosis Sädesienitauti 3 Angiectasia hepatis Pilkkumaksa 4 Arthritis, bursitis Nivel- tai limapussintulehdus 5 Cachexia Nääntyminen Contusiones, fractu- Ruhjevammat, luunmurturae, 6 haemorrhagia mat, verenvuodot 7 Cystae Rakkokasvaimet 8 Cysticercus inermis Matorakkulat 9 Cysticercus tenuicollis Matorakkulat 10 Distomatosis Maksamadot 11 Erysipelas suis Sikaruusu Gastritis et pericar- Traumaattinen maha- ja syditis 12 traumatica dänpussintulehdus Hepatitis Maksatulehdus 14 Icterus Keltatauti 15 Kehittymättömyys 16 Likaantuminen 17 Mastitis Utaretulehdus 18 Metritis Kohtutulehdus 19 Nephritis Munuaistulehdus 20 Pericarditis Sydänpussintulehdus 21 Pilaantuminen 22 Pleuritis Keuhkopussintulehdus 23 Pneumonia Keuhkokuume 24 Septicaemia Verenmyrkytys 25 Tuberculosis Nystyrätauti 26 Tumores Kasvannaiset Rehu-, kalttausvesi-, veriaspiratio Vieras haju, väri, maku 29 Aliae invasiones Muut loistaudit 30 Alii morbi Muut taudit Yhteensä , , , ,390 Huom.: Taulukkosarekkeeseen merkityt luvut eivät osoita yksityisten

17 XI. Teurastamo. 83* den syyn ja kohteiden mukaan osa stot Lihantar kasti a m o Lampaita Sikoja Porsaita Hevosia Sonneja ja härkiä Lehmiä Hiehoja ja isoja vaslk. Pikkuvasikoita Ruhonosia Ruhonosia Ruhonosia Ruhonosia! Ruhonosia Ruhonosia Ruhonosia Ruhonosia i ' , A A o , elinten lukua, vaan eläinten lukua, joista ne on hylätty

18 84* XI. Teurastamo Jatkoa L i h a n t s L r k a s t a I tn o Hylkäämisen syy Lampaita Ruhonosia Sikoja Ruhonosia Porsaita Ruhonosia Hevosia Ruhonosia Paloiteltua lihaa, kg f 1 Abscessus Märkäpesäkkeet Actinomycosis Sädesienitauti 3 Angiectasia hepatis Pilkkumaksa 4 Arthritis, bursitis Nivel- tai limapussintulehdus 4 5 Cachexia Nääntyminen Contusiones, fractu- Ruhjevammat, luunmurturae, haemorrhagia mat, verenvuodot 6 " Cystae Rakkokasvaimet 8 8 Cysticercus inermis Matorakkulat 9 Cysticercus tenuicollis Matorakkulat Distomatosis Maksamadot Erysipelas suis Sikaruusu Gastritis et pericar- Traumaattinen maha- ja sy- 12 ditis traumatica dänpussitulehdus Hepatitis Maksatulehdus : 14 Icterus Keltatauti Kehittämättömyys 1 16 Likaantuminen Mastitis Utaretulehdus 4 18 Metritis Kohtutulehdus ' 19 Nephritis Munuaistulehdus Pericarditis Sydänpussintulehdus Pilaantuminen Pleuritis Keuhkopussintulehdus 23 Pneumonia Keuhkokuume Septicaemia Verenmyrkytys 1 25 Tuberculosis Nystyrätauti 2 26 Tumores Kasvannaiset Rehu-, kalttausvesi-, veri- 27 aspiratio 1, Vieras haju, väri, maku Aliae invasiones Muut loistaudit Alii morbi Muut taudit Yhteensä , Huom.: Ks. edell. siv. huomautusta.

19 XI. Teurastamo II. Septikemian varalta laboratoriossa tutkitut ruhot Isoja nautoja Isoja vasik. Sikoja Pikkuvasik. Lampaita Porsaita Tutkimuksen syy 03 o XJl ora I Abscessus Arthritis Ascitis Atelectasis Enteritis Erysipelas Fractura Gastritis traumatica Gastroenteritis Haemorrhagia Hepatitis Icterus Lienitis Lymphomatosis Mastitis Metritis Nephritis Obstipatio Pericarditis traumatica Peritonitis Phlegmone Pleuritis Pneumonia Prolapsus uteri Pyelonephritis Rachitis Tu mores Vaccin variol Märkäpesäkkeet Ajettuneet rauhaset Niveltulehdus Vesitauti Ilmatyhjyys Suolitulehdus Sikaruusu Luunmurtuma Traumaattinen mahatulehdus Maha- ja suolitulehdus Verenvuoto Maksatulehdus Hätäteurastus Keltatauti Pernatulehdus Imusolmukekasvaintauti Utaretulehdus Kohtutulehdus Munuaistulehdus Umpitauti Sydänpussintulehdus Vatsakalvontulehdus Ajotulehdus Keuhkopussintulehdus Keuhkokuume Kohdun esiinluiskahdus Punaiset rauhaset Munuais-ja munuaisaltaantuleh. Luunhauraus Septikemian merkit Kasvannaiset Rokotusaineella käsittely... Vaikea synnytys Vieras haju Vieras väri Yhteensä I

20 86* XI. Teurastamo III. Lihan tukkuhinnat Helsingissä vuonna 1937 Kuukausi ja hintataso p h sr«h e P Juottovasikat H cg g!? P M cp «Pikkuvasikat g? p? 2. H Lampaat s* W li c P Hinta kilogrammalta, markkaa ja penniä p* ps5 SB Siat S? B Ii Tammikuu, Helmikuu, Maaliskuu, Huhtikuu, Toukokuu, Kesäkuu, Heinäkuu, Elokuu, Syyskuu, Lokakuu, Marraskuu, Joulukuu, IV. alin... alin alin alin... alin... alin alin alin alin alin alin alin )14 M Lihantuonti Helsinkiin rautateitse muille asemille kuin teurastamon raiteeseen sekä meritse Virosta vuosina Helsingin Töölön Sör- Vallilan Virosta Kaiken pikatava- tavara- näisten asema Kaikki tuotua kaikkiaan Vuosi ja kuukausi ra-asema asema asema lihaa kg 1937 Tammikuu 4,281 1,688 35,452 41,421 94,614 6,035 Helmikuu 2,168 2,160 24,842 29,170 93, ,994 Maaliskuu,. 2,870 2,142 29,824 34,836,572 85,408 Huhtikuu 3, ,778 37,576 55,109 92,685 Toukokuu 7, ,033 19,206 53,092 72,298 Kesäkuu 4,810 8,8,318 46,618 59,936 Heinäkuu 3,9 5,617 8,756 39,425 48,181 Elokuu 3,207 5,983 9,190 9,190 Syyskuu 8,942 12,327 21,269 21,269 Lokakuu 9, ,679 18,253 18,253 Marraskuu 7, ,095 15,915 15,915 Joulukuu 8, ,325 29,953 45,922 75,875 Koko vuosi 66,760 8, , , , , ,329 27,692 67, ,4 420, , ,905 25,864 6,421 45, ,1 474, , ,042 37,742 85, , , , kilon painoisten sikojen parhaan laadun hinta oli 15 ja alin 14 mk kg:lta. mk

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. L a i t o k s e n t o i m i n t a.

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. L a i t o k s e n t o i m i n t a. XI. Teurastamo. Teurastamon toimintaa koskeva kertomus ) v:lta 95 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. onpano ja kokoukset. uksessaan joulukuun 9 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

XII. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan

XII. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan XII. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 98 oli seuraavan sisältöinen: T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun p:nä 97 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Laitoksen toiminta.

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Laitoksen toiminta. XI. Teurastamo. Teurastamon toimintaa koskeva kertomus ) v:lta 936 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 8 p:nä 935 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

37. Teurastamo. Teurastamolautakunta

37. Teurastamo. Teurastamolautakunta 37. Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 949 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 5 p:nä 948 kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

34. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1947 oli seuraavan sisältöinen:

34. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1947 oli seuraavan sisältöinen: . Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 97 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 8 p:nä 96 kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

26. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1943 oli seuraavan sisältöinen:

26. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1943 oli seuraavan sisältöinen: 6. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 943 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 6 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

36. Teurastamo. Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus 1 ) sisältöinen: v:lta 1948 oli seuraavan

36. Teurastamo. Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus 1 ) sisältöinen: v:lta 1948 oli seuraavan 6. Teurastamo (Yleinen teurastamo) Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus ) sisältöinen: v:lta 948 oli seuraavan Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 7 p:nä 947

Lisätiedot

26. Teurastamo. Teurastamon toiminta

26. Teurastamo. Teurastamon toiminta 26. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 942 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 7 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta 36. Teurastamo } Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 12. 1. 1955 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi

Lisätiedot

37. Teurastamo 1} Teurastamolautakunta

37. Teurastamo 1} Teurastamolautakunta 37. Teurastamo 1} (Yleinen teurastamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan 7. 1. 1953 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon sekä

Lisätiedot

Sitäpaitsi hylättiin kaikkiaan kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä

Sitäpaitsi hylättiin kaikkiaan kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä 5 Teurastamo Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan.. 956 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä Juho Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi tarkastaja

Lisätiedot

30«Teurastamo. Teurastamon toiminta

30«Teurastamo. Teurastamon toiminta 0«Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) viita 94 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. okoonpano ja kokoukset. okouksessaan joulukuun 0 p:nä 944 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

36. Teurastamo. Teurastamolautakunta

36. Teurastamo. Teurastamolautakunta 36. Teurastamo Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi 9. 1. 1957 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isänn. Juho Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi eläinlääkintöneuv.

Lisätiedot

35 Teurastamolaitos *)

35 Teurastamolaitos *) Yleistä. Lihantuotanto oli maassamme v. 1970 kaikkiaan 220.6 milj. kg, jossa oli lisäystä edellisestä vuodesta 5.8 %. Sianlihaa tuotettiin 105.5 milj. kg, jossa lisäystä oli 16.7 milj. kg ja naudanlihaa

Lisätiedot

34 Teurastamo* Teurastamolautakunta

34 Teurastamo* Teurastamolautakunta 34 Teurastamo* Teurastamolautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v. 1960 isänn. Juho Mehto sekä jäseninä tarkast. Severi Koskinen, asent. Väinö

Lisätiedot

33 Teurastamolaitos 1 )

33 Teurastamolaitos 1 ) 33 Teurastamolaitos 1 ) Henkilökunta. Henkilökunnan lukumäärä oli kertomusvuoden lopussa 97. Näistä oli vakinaisia viranhaltijoita 38, tilapäisiä 3, viransijaisia 2, sopimuspalkalla 16 sekä tuntipalkalla

Lisätiedot

35. Teurastamolaitos 1 )

35. Teurastamolaitos 1 ) 1 ) Yleistä. Lihantuotos koko maassa v. 1971 oli 252 milj. kg, jossa oli lisäystä edellisestä vuodesta 14.07 %. Tuotoksesta oli naudanlihaa 43.2 %, sianlihaa 52. l % ja muuta lihaa 4.7 %. Helsingin kaupungin

Lisätiedot

36. Teurastamolaitos 1 )

36. Teurastamolaitos 1 ) 36. Teurastamolaitos 1 ) Yleistä Lihan tuotos koko maassa v. 1972 oli 246 milj. kg. Vähennystä edellisestä vuodesta oli 6 milj. kg, eli 2.4%. Tuotoksesta oli naudanlihaa 43.3%, sianlihaa 51.8% ja muuta

Lisätiedot

35 Teurastamolaitos 1 )

35 Teurastamolaitos 1 ) 35 Teurastamolaitos 1 ) Yleistä. Lihantuotanto oli v. 1969 maassa runsasta, koko tuotos oli 208.5 milj. kiloa, lisäystä edelliseen vuoteen 25.7 milj. kg eli 14 %. Sianlihaa tuotettiin 88.82 milj. kg, lisäystä

Lisätiedot

33 Teurastamolaitos*

33 Teurastamolaitos* 33 Teurastamolaitos* Teurastamolaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v. 1961 isänn. Juho Mehto sekä jäseninä maat. ja metsät, kand.

Lisätiedot

36. Teurastamolaitos 1 )

36. Teurastamolaitos 1 ) 1 ) Yleistä Lihan tuotos oli v. 1973 koko maassa 234 milj. kg, mikä merkitsi n. 12 milj. kg:n eli 4.9 %:n supistumista edelliseen vuoteen verrattuna. Tuotoksesta oli naudanlihaa 41.5%, sianlihaa 53.4%

Lisätiedot

38. Teurastamolaitos

38. Teurastamolaitos Teurastamolaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v. 1964 autoilija Juho Mehto, varapuheenjohtajana agron. Jorma Koskivaara sekä jäseninä

Lisätiedot

34 Teurastamolaitos 1 )

34 Teurastamolaitos 1 ) 34 Teurastamolaitos 1 ) Yleistä. Helsingin kaupungin teurastamolaitoksen tehtävänä on hoitaa kaupungin yleistä teurastamoa, vihannestukkukeskusta, kalatukkukeskusta ja syväjäädyttämöä ja toimia täten kaupungin

Lisätiedot

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta 36. Teurastamo } (Yleinen teurastamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset * Kokouksessaan tammikuun 9 p:nä kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajkksi isännöitsijä J. Mehdon

Lisätiedot

36 Teurastamo. Teurastamolautakunta

36 Teurastamo. Teurastamolautakunta 36 Teurastamo (Yleinen teuraetamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan tammikuun 0 p:nä kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon

Lisätiedot

3 6. Teurastamo Teurastamolautakunta

3 6. Teurastamo Teurastamolautakunta 36. Teurastamo Teurastamolautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana v. 1958 oli isännöitsijä Juho ehto sekä jäseninä eläinlääk. neuvos Anders Backman,

Lisätiedot

XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1935.

XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1935. XI. Teurastam. Teurastamn timintaa kskeva kertmus ) v:lta 9 li seuraavan sisältöinen: Teurastamlautakunta. Kknpan ja kkukset. Kkuksessaan julukuun p:nä 9 kaupunginvaltuust valitsi teurastamlautakunnan

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

1. Kaupungi nvaltuusto 45

1. Kaupungi nvaltuusto 45 1. Kaupungi nvaltuusto 45 155 255 mk:n suuruinen avustus mainitun palokunnan omistaman auton korjaamista varten. Lisäksi oikeutettiin *) palolautakunta ylittämään kertomusvuoden talousarvioon merkittyä

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

34. Teurastamolaitos 1 )

34. Teurastamolaitos 1 ) 4. Teurstmolitos 1 ) Lihntrkstmo 6 492 5 04 5 722 7 6 Lehmiä 1 998 17 51 14 118 14 862 Hiehoj j isoj Sonnej 268 271 156 76..1 522 14 771 9 785 8 960 Lehmiä... 8 764 8 897 5 195 2 541 Pikkuvsikoit 5 54

Lisätiedot

58 I. Kaupunginvaltuusto 97*

58 I. Kaupunginvaltuusto 97* 58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-

Lisätiedot

II. Kaupunginhallitus '246

II. Kaupunginhallitus '246 182 II. Kaupunginhallitus '246 rakentamiseen 1 ) sekä 260,000 mk jakojohdon asentamiseen Kuusi- ja Jalavatien väliseen Pihlajatien osaan 2 ). Väliaikaisen muuntoaseman rakentaminen. Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

14. Teknillisiä laitoksia koskevat asiat

14. Teknillisiä laitoksia koskevat asiat I. Kaupunginvaltuusto 67* mukaan aluksilta Helsingin kaupungissa kannettaisiin satamamaksuja v. 1941 ja 1942, alistaen päätöksensä sisäasiainministeriön vahvistettavaksi. Vapautuksen myöntäminen satamamaksujen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina

Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina 1893 1903. Vuosi Yhteensä lähteneitä matkustajia Yhteensä tulleita matkustajia I 1. II 1. III 1. Summa I 1. II 1. III 1. Summa Henkilökilom

Lisätiedot

5 /o:n lainaa vuodelta 1876 (arvonta marraskuun 1 päivänä):

5 /o:n lainaa vuodelta 1876 (arvonta marraskuun 1 päivänä): II. Rahatoimikamari. 265 puiston alueella kulkea ainoastaan verkalleen, s. o. enintään 10 kilometrin nopeudella tunnissa, sekä että kaivohuoneelta Kaivopuistoon johtava Ison Kaivopuistontien osa on suljettuna

Lisätiedot

98 I. Kaupung invaltuusto

98 I. Kaupung invaltuusto 98 I. Kaupung invaltuusto tilapäistä työvoimaa varten varattuja satamaliikennemäärärahoja vastaavasti enintään 1,000 mk ja 55,000 mk. Katajanokan vanhan pakkahuoneen tavarahissin nro 4 uusimista varten

Lisätiedot

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto 106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen

Lisätiedot

4. Palotointa koskevat asiat

4. Palotointa koskevat asiat 44 1. Kaupunginvaltuusto puheenjohtajat osallistuisivat vastuuseen neuvottelukunnassa tehtävistä periaate-, tulkinta- ja muista päätöksistä sekä että neuvottelukunta olisi päätösvaltainen kun puheenjohtajista

Lisätiedot

37 I. Kaupunginvaltuusto

37 I. Kaupunginvaltuusto 37 I. Kaupunginvaltuusto vuotuista korvausta tuberkuloosisairaalan osalta 40,000 mk, mihin määrään sisältyi myös tuberkuloosisairaalan entisen luentosalin käytöstä yliopiston kanssa sovittu korvaus, sekä

Lisätiedot

6. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat

6. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat 30 1. Kaupunginvaltuusto 30 luokkaan eväten kuitenkin anomuksen mikäli se koski vanhemman palokorpraalin, palokersantin ja ruiskumestarin virkain palkkojen korottamista. Valtuusto päätti 1 ), että virantoimituksessa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

5. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat

5. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat 48 1. Kaupunginva Ituusto48 5. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat Terveydenhoito sekä sairaanhoito s ai r a ai ai n ulkopuolella Terveydenhoitolautakunta ja sen toimisto. Koska rottien hävittämistyön,

Lisätiedot

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan

Lisätiedot

Lihantarkastus 2010. Dnro 1170/0411/2011

Lihantarkastus 2010. Dnro 1170/0411/2011 Dnro 1170/0411/2011 Eviran raportti Hyväksymispäivä 24.3.2011 Lihantarkastusyksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Eeva-Riitta Wirta Hanna Laatio Pienteurastamoita ja alueellista valvontaa koskevat tiedot

Lisätiedot

I. Kaupunginvaltuusto 35*

I. Kaupunginvaltuusto 35* I. Kaupunginvaltuusto 35* ginhallituksen esittämin muutoksin. Ehdotus alistettiin Uudenmaan lääninhallituksen vahvistettavaksi. Sittemmin piirinuohoojat O. F. Karlsson y.m. Uudenmaan lääninhallitukselle

Lisätiedot

6. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat. Terveydenhoito sekä sairaanhoito sairaalain ulkopuolella

6. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat. Terveydenhoito sekä sairaanhoito sairaalain ulkopuolella 28 " 1. Kaupunginvaltuusto tukselle. Sittemmin merkittiin tiedoksi ministeriön vahvistaneen edellä mainitun valtuuston päätöksen 1 ). Nuohoustoimen järjestely. Sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus oli

Lisätiedot

Majoituslautakunta. jäsenet ja virtuusto. ; eli yhteensä 431 kirjelmää. Näiden ynnä muiden Lautakunnalle

Majoituslautakunta. jäsenet ja virtuusto. ; eli yhteensä 431 kirjelmää. Näiden ynnä muiden Lautakunnalle IV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunta saa täten, täyttääkseen Lautakunnan 28 p:nä Tammikuuta 188 annetun johtosäännön 8 :n määräystä, antaa selonteon toiminnastaan kuluneena vuonna 1903. Joulukuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

'Väestönsuojat. Kaasulaitoksen väestönsuojan rakennuskustannuksiin kaupunginvaltuusto

'Väestönsuojat. Kaasulaitoksen väestönsuojan rakennuskustannuksiin kaupunginvaltuusto 36 " 1. Kaupunginvaltuusto 'Väestönsuojat. Kaasulaitoksen väestönsuojan rakennuskustannuksiin kaupunginvaltuusto myönsi 1 ) v:n 1941 yleisistä käyttövaroistaan, niitä ylittäen, 694 121 mk. Työvoimalautakunta.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä

Lisätiedot

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava:

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava: XV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava: Lautakunnan Joulukuun 13 päivänä 19 valitsi kaupunginvaltuusto majoivirkamiehet. tuslautakunnan puheenjohtajaksi eversti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1910 oli seuraava:

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1910 oli seuraava: XIV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1910 oli seuraava: Joulukuun 14 päivänä 1909 valitsi kaupunginvaltuusto % majoi- Lautakunnan jäsgh t jä tuslautakunnan puheenjohtajaksi eversti

Lisätiedot

Taulu N:o 99. Julkinen rokotus elsingissä vuosina Toimitettuja desinfisioimisia Helsingissä vuosina

Taulu N:o 99. Julkinen rokotus elsingissä vuosina Toimitettuja desinfisioimisia Helsingissä vuosina 124* Taulu N: 99. Julkie rktus elsigissä vusia 1896 19. g» < 0 a s SS"» Rktettuja 2 10

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

«lanpana kohdassa»sikayhtiöt" selostetaan), 3) Eläintä on ruokittava vähintään kahden kuukauden ajan asianomaisen

«lanpana kohdassa»sikayhtiöt selostetaan), 3) Eläintä on ruokittava vähintään kahden kuukauden ajan asianomaisen F::.:siNGiff kaupungin lu.i oanhuoltotoimis TO Helsingissä, syyskuun 8 pnä 1944. lertokirje No 18, Talouseläinten kasvattajille. Kansanhuoltotoimisto ilmoittaa helsinkiläisten talouseläinten kasvattajien

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriön asetus

Maa ja metsätalousministeriön asetus 19.11.2015 Maa ja metsätalousministeriön asetus laitosten elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

III. Kiinteistölautakunta.

III. Kiinteistölautakunta. III. Kiinteistölautakunta. Kaupunginvaltuuston valitsemana kiinteistölautakunnan puheenjohtajana toimi kertomusvuonna johtaja Y. Harvia ja sen jäseninä veturinkuljettaja F. B. Gröndahl, johtaja J. Hellsten,

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a.

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. XI. Teurastam. Teurastamn kertmus ) v:lta 9 li seuraavan sisältöinen: Teurastamlautakunta. Kknpan ja kkukset. Sittenkun kaupunginvaltuust syyskuun p:nä 9 pitämässään kkuksessa li päättänyt alistaa uuden

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

B. Kaupungin irtainta omaisuutta ja rahatointa koskevat asiat.

B. Kaupungin irtainta omaisuutta ja rahatointa koskevat asiat. II. Rahatoimikamari. 203 marin kanslian tehtäväksi marraskuun 1 päivästä lukien toistaiseksi hoitaa mainittua tointa, ollen kuitenkin vahtimestari J. Lindlöfin oltava siinä kanslialle avullisena sekä siitä

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

9. Opetus- ja sivistystointa koskevat asiat

9. Opetus- ja sivistystointa koskevat asiat '36 1. Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen v:n 1942 käyttövaroja väestönsuojelua varten päätettiin sallia ylittää 3 984 676: 40 mk. Kaupunginvaltuusto päätti 2 ) siirtää v:n 1941 talousarvion pääluokan

Lisätiedot

35. Elintarvikekeskus

35. Elintarvikekeskus 35. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen toiminnasta v. 1947 annettu kertomus oli seuraavan sisältöinen: Elintarvikekeskuksen lautakunta. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat v. 1947 seuraavat

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Heinäkuu 2019 Yhtymähallitus 29.8.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 7/2019 Toteutunut 1 7/2019 Ero toteumabudjetti Toteuma % 31.7.2019

Lisätiedot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2016 Naudat Tukikelpoinen eläinryhmä Emolehmät (väh. kerran poikineet) Emolehmähiehot

Lisätiedot

8. Opetus- ja sivistystointa koskevat asiat

8. Opetus- ja sivistystointa koskevat asiat 70 1. Kaupungi nvaltuusto 70 8. Opetus- ja sivistystointa koskevat asiat Opetustoimi Kansakoulut. Merkittiin x ) tiedoksi kouluhallituksen joulukuun 7 p:nä 1945 vahvistaneen kaupunginvaltuuston päätöksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimi vt Rydman sekä varapuheenjohtajana

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimi vt Rydman sekä varapuheenjohtajana 3 I. Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimi vt Rydman sekä varapuheenjohtajana vt Janatuinen 2 ) muun osan vuotta paitsi maaliskuun 18 p:n ja marraskuun 15 p:n välisen ajan, jolloin

Lisätiedot

6. Huoltotointa koskevat asiat

6. Huoltotointa koskevat asiat 52 1 Kaupunginvaltuusto Yliopiston klinikat. Kaupunginvaltuusto päätti 1 ), että kertomusvuoden talousarvioon vahvistettavassa muutoksessa otetaan huomioon 5 269 490 mk:n suuruinen lisämääräraha sairaanhoidon

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

15. Huoneen vuokralautakunnat

15. Huoneen vuokralautakunnat 15. Huoneen vuokralautakunnat Helsingin kaupunki oli jaettuna huoneen-vuokrasäännöstelystä maaliskuun 17 p:nä 1949 annetun valtioneuvoston päätöksen 72 :n 2 mom:n ja helmikuun 15 p:stä 1951 lukien helmikuun

Lisätiedot

II. Kaupunginhallitus 317

II. Kaupunginhallitus 317 II. Kaupunginhallitus 317 Iäisen asiamiehen välityksellä sekä liittämään kansanhuoltoministeriön kirjeen valtion lisenssitoimikunnalle osoitettuun tuontilisenssianomukseen. Vastaus merkittiin x ) tiedoksi.

Lisätiedot

3. Kiinteistölautakunta

3. Kiinteistölautakunta 3. Kiinteistölautakunta Kiinteistölautakunnan kokoonpano. Kaupunginvaltuuston valitsemana kiinteistölautakunnan puheenjohtajana toimi kertomusvuonna toimistonjohtaja Y. A. Harvia ja sen jäseninä liittosihteeri

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kiinteistölautakunta

Kiinteistölautakunta I IL Kiinteistölautakunta Kaupunginvaltuuston valitsemana kiinteistölautakunnan puheenj ohtajana toimi kertomusvuonna toimistonjohtaja Y. Harvia ja sen jäseninä asiamies V. Ahde, veturinkuljettaja B. Gröndahl,

Lisätiedot

Oi ke usa p utoi m isto.

Oi ke usa p utoi m isto. XV. Oi ke usa p utoi m isto. Oikeusavustajan kertomus Helsingin kaupungin vähävaraisten oikeusaputoimiston toiminnasta vuonna 1915*) oli seuraava: Vuonna 1915 piti Helsingin kaupungin oikeusapulautakunta,

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi 27.9.2017 Antti Niemi Tavoitteena edistää uusiutuvan energian käyttöä P-Karjalassa Toteutusaika 1.1.2016-30.6.2018 Toteuttajat: PIKES Oy, Suomen Metsäkeskus, Karelia AMK ja KETI Oy Palvelut yrityksille

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

60 1. Kaupunginva Ituusto 61

60 1. Kaupunginva Ituusto 61 60 1. Kaupunginva Ituusto 61 että väestönsuojelulautakunnan ohjesääntö hyväksytään lautakunnan esittämässä muodossa ja alistetaan lääninhallituksen vahvistettavaksi. Viemäritunneleiden väestönsuojalaitteiden

Lisätiedot

II.. Kaupunginhallitus 131

II.. Kaupunginhallitus 131 II.. Kaupunginhallitus 131 tuksen kaupunginhallitus osoitti tarkoitukseen 6,500 mk liikennejärjestelyä varten varatuista käyttövaroistaan. Kaupunginhallitus päätti ^ muuttaa Hämeentien ja Mäkelänkadun

Lisätiedot

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset

Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Taloudelliset ja toiminnalliset tulokset Toukokuu 2019 Yhtymähallitus 19.6.2019 Vuosikate 05/2019 10.6.2019 RIVERIA YHTEENSÄ/ULKOISET Budjetti 2019 ulkoiset Budjetti 1 5/2019 Toteutunut 1 5/2019 Ero toteumabudjetti

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

37. Elintarvikekeskus

37. Elintarvikekeskus 37. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen toiminnasta v. 1948 annettu kertomus oli seuraavan sisältöinen: Elintarvikekeskuksen Imitakunta. Lautakuntaan kuuluivat v. 1948 seuraavat henkilöt: puheenjohtajana

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2011, 1 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot