34 Teurastamo* Teurastamolautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "34 Teurastamo* Teurastamolautakunta"

Transkriptio

1 34 Teurastamo* Teurastamolautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v isänn. Juho Mehto sekä jäseninä tarkast. Severi Koskinen, asent. Väinö Saarela, agr. Jorma Koskivaara, varat. Erkki Hara, teurast. Yrjö Pajula, eläinlääket. tri Walter Ehrström, maat. ja metsät, kand. Göran Engström ja joht. Kaarle Sorkio. Kaupunginhallituksen edustajana oli varat. Kaj Östenson. Lautakunnan varapuheenjohtajana toimi agr. Koskivaara sekä sihteerinä varat. Holger Quick. Lautakunta kokoontui kertomusvuonna 14 kertaa; sen käsittelemien asioiden pykäläluku oli 289. Lähetettyjä kirjeitä oli 129. Lautakunnan tärkeimmistä lopullisista päätöksistä mainittakoon mm.: teurastamon hankintojen raha-arvon ylärajan määrääminen ( ); vihannestukkutorin kahvikioskin pito-oikeuden vuokraaminen Teurastamon Ravintola Oy:lle ( ); työnantajain edustajien valitseminen tuotantokomiteaan v:ksi ( ); teurastamon jäähdytyskammioiden muutostöiden piirustusten hyväksyminen ( ); teurastamon talousarvioehdotuksen hyväksyminen v:ksi 1961 ( ); teurastamon v:n 1959 toimintakertomuksen hyväksyminen ( ); ratkaisuvallan siirtämistoimikunnan laatiman ehdotuksen hyväksyminen teurastamolautakunnan ohjesäännöksi sekä teurastamolaitoksen johtosäännöksi ( ) ja teurastamon eräiden vuokrien korottaminen ( ). Esitykset. Lautakunnan kaupunginhallitukselle tekemistä esityksistä mainittakoon mm. seuraavat, jotka koskivat: teurastamon toimitusjohtajan palkan tarkistamista ( ); jäsenen valitsemista Suomen Kunnallisten Teurastamoiden Yhdistyksen vuosikokoukseen ( ); teurastamon kahden hihnankuljettimen myymistä ( ); kaupungin maatiloilla olevien eläinten teurastamista kaupungin teurastamossa ( , ); esijäähdyttämön rakentamisen siirtämistä toistaiseksi ( ); apulaisjohtajan käytössä olleen virka-asunnon pysyttämistä edelleen toim.joht. Björn-Ole Engdahlin virka-asuntona ( ); käyttövarojen varaamista v:n 1961 talousarvioon ( ); jään valmistuksen uusimista teurastamolla ( ); teurastamon yleissuunnitelman uudelleen laatimista ( ); teurastamon v:n sijoitussuunnitelmaa ( Kertomukseen liittyvät tilastotaulukot, joita ei ole otettu tähän teokseen, on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa ja teurastamon kertomuksen eripainoksessa. 339

2 255 ); teurastuspalkkioihin lisättäviä yleismenoja ( ); teurastamolautakunnan sihteerin tehtävien hoitamista ( ); kaupungin edustajan osallistumista Suomen Kylmäteknillis-taloudellisen yhdistyksen kokouksiin ( ) sekä teurastamolaitoksen toimiston tiliasioiden järjestämistä ( ). Lausunnot. Kaupunginhallitukselle annettiin mm. seuraavat lausunnot, jotka koskivat: Tuottajain Lihakeskuskunnan anomusta saada vuokrata m 2 :n suuruinen tontti korttelista n:o 272 Vanhan Talvitien varrelta ( ); johtaja Kaarle Sorkion ym. anomusta teollisuustontin vuokraamisesta korttelista n:o 272 ( ); Agroksen alueella olevien kaupungin omistamien rakennusten poistamista kiinteistöluettelosta ( ); Osuusliike Elannon ja Kesko Oy:n anomuksia alueiden vuokraamisesta Agroksen alueelta ( ); kiinteän omaisuuden tarkastajien lausuntoa ( ); ent. käyttöins. Lauri Lindqvistin eläkeanomusta ( ); kaupungin vuositilintarkastajien kertomusta v:lta 1959 ( ); kalasataman suunnittelutöiden kiirehtimistä ( ); kalasataman alueen vuokran tarkistusta v:sta 1961 alkaen ( ); teurastus palkkioiden korottamista ( ) sekä Suomen Hiilihappoteollisuus Oy:n vuokran tarkistusta ( ). Vihannestukkukeskus oli toiminut v:sta 1958 alkaen Helsingin kaupungin teurastamon alueella, jossa sille oli varattu n m 2 :n suuruinen torialue. Torilla oli numeroituja myyntipaikkoja yhteensä 400 kpl, joista n. 300 paikkaa vuosittain oli sesonkiaikana, , vuokrattu eri suuruisiksi ajoiksi kuukausivuokraa vastaan. Paikkojen kuukausivuokrat olivat: kuorma-autot mk ja muut ajoneuvot mk, päiväpalkkojen vuokrat 400 mk. Korimyyjiä varten oli varattu kaksi penkkiriviä. Myyntiaika torilla oli klo Vihannestukkukeskuksen järjestysmääräykset kaupunginhallitus hyväksyi (909 ). Vihannestukkukeskuksen neuvottelukuntaan kuuluivat kertomusvuonna teurastamolautakunnan valitsemina teurastamon toim.joht. Engdahl puheenjohtajana sekä jäseninä puutarhurit Väinö Liemola ja Hilmar Sjölund myyntiasiakkaiden edustajina sekä osastopäällikkö Armas Aalto ja kauppias Ragnar Nyberg tukkuostajien edustajana. Kalatukkukeskus (kalasatama). Kaupunginhallitus oli asettanut kalatukkukeskuksen suunnittelua varten komitean, jonka jäseninä olivat kertomusvuonna: apul.kaup.joht. Krogius puheenjohtajana sekä toim.joht. Engdahl, johtajat Arvo Vainio, Viljo Putus ja Mikko Luukka sekä kalastaja Paul Forsberg. Komitean sihteerinä toimi apul. kaup. siht. Tauno Lehtinen. Teurastamo Henkilökunta. Henkilökunnan lukumäärä kertomusvuoden lopussa oli 92. Näistä oli vakinaisia viranhaltijoita 53, tilapäisiä 4 sekä tuntipalkalla olevaa henkilökuntaa 34. Sopimuspalkalla oli 1 henkilö. Eläkkeelle siirtyi lukien vaakaa ja Arvo Nikula ja teurast. Arvo Berghem lukien. Teurastamon käyttöinsinöörin virkaan nimitettiin dipl.ins. Pentti Järvinen ; teurastamon konttoripäällikön virkaan siirrettiin lukien sosionomi Bengt Krook; toim.joht. Reijo Turuselle myönnettiin ero ; teurastamon toimitusjohtajan virkaan nimitettiin teurastamon apulaisjohtaja Engdahl lukien ( ); Helsinki-mitali myönnettiin vuodan- 340

3 tarkastaja Matti Hyväriselle ( ); Kaupunkiliiton 25-vuotisansiomerkki teurastaja Arvo Berghem'ille ja Kaupunkiliiton 20-vuotisansiomerkki vaakaa ja Arvo Nikulalle ( ). Teurastusosastot. Teurastusosastoissa teurastettiin ja tarkastettiin vuoden kuluessa seuraavat määrät eri eläimiä. Vertailun vuoksi julkaistaan myös v:n luvut Sonneja Lehmiä Hiehoj a j a isoj a vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita ja vuohia Sikoja yli 50 kg Sikoja alle 50 kg Hevosia ja hirviä Yhteensä Edellä luetellut kertomusvuoden ruhot vastasivat keskipainojen mukaan laskettuna kg lihaa, josta 59.8 % nautakarjan, 0.7 % lampaan, 36.4 % sian ja porsaan sekä 3.1 % hevosen lihaa. Teurastusten jakautuminen eri kuukausille käy ilmi taulukosta nro 1. Tarkastuksissa määrättiin erikoiskäsiteltäväksi lehmiä ja sonneja 5, nuorta karjaa 4 ja vasikoita 4, kun taas seuraava määrä hylättiin: Hylättyjä Hylättyjä koko ruhoja ruhonosia Kaikkiaan kpl kg kpl kg kg Lehmiä ja sonneja Nuorta karjaa Vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita Sikoja Porsaita Hevosia Yhteensä Sitä paitsi hylättiin kaikkiaan kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä oli kg. Teurastusosastoilla teurastetut eläimet oli tuotu kaupunkiin joko maanteitse tai rautateitse, kuten seuraavasta yhdistelmästä lähemmin selviää: 341

4 Maanteitse Rautateitse Yhteensä Naudat Lampaat ja vuohet Siat Hevoset Yhteensä Karjatallien käyttö. Teurastusosastoilla kertomusvuoden aikana teurastetusta eläimestä oli yötä navetoissa eläintä eli 73.8 %. Naudoista oli talleissa kpl (77.0 %), lampaista kpl (77.0 %), hevosista 462 kpl (81.8 %) ja sioista kpl (67.9 %). Suolipesimössä puhdistettiin suolia ja mahoja: nautojen kpl, sikojen ja hevosten , pikku vasikoiden ja lampaiden kpl eli yhteensä eläimen suolet ja mahat, kun 50 naudan, 537 sian ja hevosen sekä 4 lampaan suolet hylättiin. Vuotien tarkastus. Teurastamossa teurastettujen eläinten vuotia tarkastettiin eri kuukausina seuraavat määrät: Tarkastettu Leimattu, kpl Nylky vikoja Lu onnonvikoj a kpl I lk II lk III lk kpl % kpl kpl % Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Yhteensä !) Lisäksi tarkastettiin seuraava määrä maalaisvuotia: Tarkastettu Leimattu, kpl kpl I lk II lk III lk Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu ) Teurastustavasta johtuen 348 uskonnollisten menojen mukaan teurastetun eläimen vuotaa merkitty II luokkaan. 342

5 Tarkastettu Leimattu, kpl kpl I lk II lk III lk Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Yhteensä Lihantarkastamossa tarkastettiin kg lihaa keskipainojen mukaan laskettuna. Tarkastukset kohdistuivat seuraaviin ruholajeihin. Vertailun vuoksi julkaistaan myöskin v:n 1959 vastaavat luvut: 1959 Ruhoja, kpl 1960 Ruhoja, kpl Sonneja Lehmiä Hiehoja ja isoja vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita ja vuohia Sikoja ja porsaita Hevosia Yhteensä Tarkastusten johdosta erikoiskäsiteltiin nuorta karjaa 1 kpl, kun taas seuraava määrä ruhoja ja ruhonosia hylättiin: Hylättyjä Hylättyjä koko ruhoja ruhonosia Kaikkiaan kpl kg kpl kg kg Lehmiä ja sonneja Nuorta karjaa Vasikoita Pikkuvasikoita Lampaita Sikoja yli 50 kg Sikoja alle 50 kg Hevosia Yhteensä Sitäpaitsi hylättiin paloiteltua lihaa 17 kg ja elimiä kg, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä oli kg. Tarkastusten jakautuminen eri kuukausille ilmenee eripainoksen taulukosta n:o 2. Tukkumyyntihallin, jäähdyttämöjen ja syväjäädyttämön sekä eri laitteiden käyttö Tukkumyyntihallia, jäähdyttämöjä ja syväjäädyttämöä käytettiin eri kuukausina seuraavasti: 349

6 Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syy sk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Tuk k u m y y nt i h a 1' 1 i s s a m yy t i i n : Nautoja kpl Isoja vasikoita» Pikku vasikoita» Lampaita» Sikoja» Hevosia» Hirviä» Poroja» Yhteensä, kpl Muuta tavaraa, kg Kiloiksi muunnettuina muuttuvat edellä olevat numerot seuraaviksi: kg kg kg Tammikuu Toukokuu Syyskuu Helmikuu Kesäkuu Lokakuu Maaliskuu Heinäkuu Marraskuu Huhtikuu Elokuu Joulukuu Teurastamossa säilytettiin kertomusvuonna seuraavat määrät: Koko vuosi Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syy sk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Jäähdyttämön riippuvien ruhojen osastoilla, säilytettiin: 1 Nautoja, kpl Isoja vasikoita» Pikkuvasikoita» Lampaita» Sikoja» Hevosia» Yhteensä, kpl Muuta tavaraa, kg Syväjäädyttämöön tuotiin säilytettäväksi: j Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syy sk. Lokak. Marrask. Jouluk. Koko vuosi Kalaa Lihaa Vihanneksia ja marjoja Voita Juustoa Muuta tavaraa, jäätelöä, munia ym Yhteensä, kg l ) Luvut tarkoittavat säilytyspäivien yhteenlaskettua ruho- ja kilomäärää.

7 Teurastamon juoksuratoja, sähkövinttureita ym. laitteita käytettiin seuraavaa muualla tarkastettua lihamäärää varten: Tammik. Helmik. Maalisk. Huhtik. Toukok. Kesäk. Heinäk. Elok. Syy sk. Lokak. Mar rask. Jouluk. Koko vuosi Nautoja kpl Isoja vasikoita» Pikkuvasikoita» Lampaita...» Sikoja» Hevosia» Hirviä» Poroja» Yhteensä, kpl Muuta tavaraa, kg Edellä mainittu lihamäärä oli kiloissa laskettuna eri kuukausina seuraava: kg kg kg Tammikuu Toukokuu Syyskuu Helmikuu,, Kesäkuu Lokakuu Maaliskuu Heinäkuu Marraskuu Huhtikuu Elokuu Joulukuu Koko vuosi Lihantarkastamosta suoraan vietiin tukkumyyntihallia käyttämättä 105 naudan, pikkuvasikan, 13 lampaan, 236 sian ja 6 hevosen ruhoa. Lisäksi vietiin tarkastamosta suoraan aikana kg paloiteltua lihaa. Lihanhinnoittelu. Hinnoitellun lihan korkein ja alin hinta eri hintaryhmissä kunakin kuukautena ilmenee eripainoksen taulukosta n:o III. Teurastamon kautta yleiseen kulutukseen toimitetut lihamäärät ilmenevät eripainoksen taulukosta n:o IV. Laboratorio. Vuoden kuluessa suoritettiin 367 (238 v. 1959) bakteriologista tutkimusta, (1 198) keittokoetta ja ph-mittausta. Bakterioskopisia ja histologisia tutkimuksia tehtiin yhteensä 268 (281) ja sekalaisia tutkimuksia 35 (37). Lisäksi suoritettiin 165 (229) erikoistutkimusta. Trikiinitutkimuksia suoritettiin (32 260) sianruhosta ja 442 (1 142) palasta säilyväksi tehtyä sianlihaa. 345

8 Bakteriologisten tutkimusten tulokset: Tutkimusten syyt rt 1 Bakteeri- rt p pitoisuus T? > Ui rt ti o.1 S. rt rt rt tn rt rt M rt > :rt "g rt 1 P a P 1 M ^ 'rt c/s 1 % <o PH An X Is Ö :rt 3 S B E :rt S J 1 H-l & f «rt P > ti Arthritis Niveltulehdus Colica Ähky 4 4 Contusioner, fracturae Ruhjevammat, luunmurtumat Degen. hepatis Maksarappeutuma Enteritis Suolitulehdus Erysipelas suis Sikaruusu Hepatitis Maksatulehdus Lymphadenosis Imusolmuketulehdus Mastitis Utaretulehdus Melanosis Tummumistauti 1 1 Nephritis Munuaistulehdus Paresis puerp. Poikimahalvaus Peric. et gastr. traum. Traum. sydänpussin- ja mahatulehdus Peritonitis Vatsakalvontulehdus Pneumonia Keuhkokuume Salmonellosis Salmonellatartunta ; Tumores Kasvannaiset Tympanitis Puhallustauti 5 5 Yleisen verenmyrkytyksen merkkejä Aliae causae Muut syyt Yhteensä Bakteriologisesti tutkittiin 0.3 % tarkastetuista ruhoista. Näistä oli 139 ruhoa teurastusosastoista ja 228 ruhoa lihantarkastamosta. Bakteriologisesti tutkituista ruhoista hylättiin 55. o %. Keittokoe ja ph-mittaus suoritettiin 594:stä teurastusosastoissa ja 708 lihantarkastamossa tarkastetusta eli yhteensä ruhosta. Tämä oli 1.2 % kaikista tarkastetuista ruhoista. Vieraan hajun ja happamuuden suhteen tutkituista ruhoista hylättiin keittokokeen ja ph-mittauksen perusteella 23.4 %. Ilman laboratoriotutkimuksia hylättiin 0.3 % tarkastetuista ruhoista. Lihasrappeutumaa todettiin 36 naudassa. Aivastustautia todettiin 14 siassa. Salmonella typhimurium todettiin bakteriologisen tutkimuksen perusteella yhdessä vasikassa ja yhdessä pikkuvasikassa. Pernaruttotutkimuksia suoritettiin 15, kaikki kielteisin tuloksin. Tuberkuloosi todettiin 205 siassa. Tämä määrä oli 83.7 % suoritetuista 245 tuberkuloositutkimuksista. Histologisia tutkimuksia suoritettiin 8. Lisäksi suoritettiin erikoistutkimuksia salmonellojen toteamiseksi. Kahden vasikan osalta tulokset olivat kielteiset. Sikaruusua todettiin yhdessä siassa. Lisäksi suoritettiin 162 lehmien utaretutkimusta. Trikiinitutkimukseen otettiin näytepalanen kotimaiseen käyttöön jäävästä sianruhosta. Jokaisesta palasta tehtiin 7 trikinoskopista tutkimusta. Säilyväksi 346

9 tehdystä sianlihasta oli 442 näytepalasta, joista tehtiin kolme trikinoskopista tutkimusta kustakin. Tutkimuksissa ei todettu trikiinejä. Vuoden aikana suoritti laboratoriossa, lihantarkastamossa ja teurastusosastoissa 9 eläinlääkäriä hygienikkokurssiin, 3 eläinlääkäriä lihantarkastuskurssiin sekä 3 eläinlääkäriä laillistamiskurssiin kuuluvan harjoittelun. Lihantarkastamossa ja teurastusosastoissa harjoitteli 9 eläinlääketieteen kandidaattia ja laboratoriossa 9 laboratorioapulaiskurssilaista. Yllämainituille harjoittelijoille luennoitiin. Laboratoriossa harjoitteli lisäksi 24 trikiinitutkijakurssilaista. Kuudelle lääketieteen kandidaattiryhmälle ja yhdelle maatalousylioppilasryhmälle annettiin täydennysopetusta elintarvikehygieniassa. Tutustumiskäynnin suoritti mm. diakonissakoulun oppilasryhmä. Tarkastuseläinlääkärien toteamat taudit ja niistä aiheutuneet toimenpiteet ilmenevät eripainoksen taulukosta n:o V. Sairausteurastamolla obdusoitiin 15 eläintä, näistä 5 lehmää, 2 vasikkaa, 1 pikkuvasikka, 1 lammas, 5 sikaa ja 1 hevonen. Näiden kuolema ei ollut tarttuvien tautien aiheuttama. Kalasatama. Kertomusvuoden aikana tuotiin Helsinkiin kalaa kaikkiaan kg, josta suolattua kalaa oli kg ja tuoretta silakkaa kg. Yksityiskohtaiset tiedot koko kalan tuonnista lähetyspaikkakunnittain ilmenevät eripainoksen taulukosta n:o VI. Tuoretta ja jäädytettyä kalaa tuotiin kaupunkiin sumpuilla kg, moottoriveneillä kg, laivoilla kg, autoilla kg sekä rautateitse kg, yhteensä kg; suolattua kalaa tuotiin laivoilla kg, autoilla kg sekä rautateitse kg, yhteensä kg; savustettua kalaa tuotiin autoilla kg ja kuivattua kalaa laivoilla kg. Kalasataman jäähdyttämössä säilytettiin kertomusvuoden aikana kalaa kg ja muuta tavaraa kg, yhteensä kg. Nämä luvut tarkoittavat säilytyspäivien yhteenlaskettua kilomäärää. Seuraavat luvut valaisevat kalasataman toimintaa: Kuukausi Säilytettytavaraa jäähdyttämössä kg 1) Jäähdytyskone käynyt t/m Sähkövirtaa kulutettu Valoa kwh Voimaa kwh Yhteensä kwh Polttoaineita Halkoja Koksia tn Voiteluöljyä kg Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Yhteensä l.o l.o 2.o Luvut tarkoittavat säilytyspäivien yhteenlaskettua kilomäärää. 347

10 Käyttöosasto. Käyttövuoden aikana otettiin teurastamon jäähdy tyshuoneissa käyttöön uuteen suorahöyrystykseen perustuvat jäähdytyslaitteet. Näiden jäähdytyskoneet ovat sijoitettuna syväjäädyttämön konehalliin. Vanhoista turbojäädy tyskoneist a on käyttövuoden aikana käytetty kahta konetta vuorotellen jään valmistukseen ja oli niiden yhteinen käyttöaika vuoden aikana tuntia ja jään valmistus kg. Teurastamon jäähdytyshuoneiden jäähdytystä varten syväjäädyttämön konehallissa sijaitsevat neljä ammoniakkikompressoria olivat vuoden aikana käyneet yhteensä tuntia ja oli niiden sähkövirran kulutus kwh. Höyryn osto ja sen kulutuksen jakautuminen. Sähkölaitokselta ostettiin höyryä yhteensä tn mk:n hintaan, joten höyryn keskihinta oli 984: 24 mk/t. Eri osastot kuluttivat höyryä seuraavasti: teurastamo tn, syväjäädyttämö tn sekä maidontarkastamo tn. Vedenkulutus oli kaikkiaan m 3 ja jakautui se seuraavasti: lämmin vesi m 3, vanhat jäähdy tyskoneet m 3, hallintorakennus m 3, jäätehdas m 3, teurastamo m 3, syväjäädyttämö m 3 sekä maidontarkastamo m 3. Sähkönkulutus. Laitoksen tarvitsema sähkövirta saatiin kaupungin sähkölaitokselta voltin suur jännitteisenä teurastamon omalle muuntoasemalle, jossa jännite alennettiin 500, 380/220 ja 220/127 voltin jännitteeksi. 500 voltin jännitteistä virtaa käytettiin vanhoissa jäähdytyskoneiden moottoreissa ja 220/127 voltin jännitteistä muissa moottoreissa ja valaistuksessa. Syväjäädyttämön käyttöjännite oli 380/220 volttia. Sähkövirtaa ostettiin kertomusvuoden aikana kwh mk:n hinnasta, jonka mukaan keskim. kwh:n hinta oli 6: 32. Sähkövirran kulutus jakautui seuraavasti: teurastamon voima virta kwh, valaistusvirta kwh, yhteensä kwh. Syväjäädyttämön voimavirta kwh, valaistusvirta kwh, yhteensä kwh. Muunto- ja jakeluhäviöt olivat teurastamossa kwh ja syväjäädyttämössä kwh. Syväjäädyttämön '22 pakkasvaraston jäädytystä varten oli konehallissa 7 ammoniakkikompressoria ja niiden käyntiajat olivat vuoden aikana yhteensä tuntia. Neljää jäädytystunnelia varten oli konehallissa 4 ammoniakkikompressoria ja niiden käyntiajat olivat vuoden aikana yhteensä tuntia. Sähkövirtaa kuluttivat syväjäädyttämön ammoniakkikompressorit yhteensä kwh. Tulot ja menot Talousarvion.. määräraha Tulot Ylitulot ( + \ Varsinaiset tulot: mk mk Vajaus ( ) I. Hallinto ja yhteiset kustannukset II. Teurastamo III. Kalasatama IV. Vihannestukkukeskus V. Syväjäädyttämö Yhteensä

11 Talousarvion Käytetty Säästö (+) määräraha tilien mukaan Ylitys ( ) Varsinaiset menot: mk mk mk I. Hallinto ja yhteiset kustannukset II. Teurastamo III. Kalasatama IV. Vihannestukkukeskus V. Syväjäädyttämö Yhteensä

33 Teurastamolaitos 1 )

33 Teurastamolaitos 1 ) 33 Teurastamolaitos 1 ) Henkilökunta. Henkilökunnan lukumäärä oli kertomusvuoden lopussa 97. Näistä oli vakinaisia viranhaltijoita 38, tilapäisiä 3, viransijaisia 2, sopimuspalkalla 16 sekä tuntipalkalla

Lisätiedot

33 Teurastamolaitos*

33 Teurastamolaitos* 33 Teurastamolaitos* Teurastamolaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v. 1961 isänn. Juho Mehto sekä jäseninä maat. ja metsät, kand.

Lisätiedot

38. Teurastamolaitos

38. Teurastamolaitos Teurastamolaitoksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana oli v. 1964 autoilija Juho Mehto, varapuheenjohtajana agron. Jorma Koskivaara sekä jäseninä

Lisätiedot

35 Teurastamolaitos *)

35 Teurastamolaitos *) Yleistä. Lihantuotanto oli maassamme v. 1970 kaikkiaan 220.6 milj. kg, jossa oli lisäystä edellisestä vuodesta 5.8 %. Sianlihaa tuotettiin 105.5 milj. kg, jossa lisäystä oli 16.7 milj. kg ja naudanlihaa

Lisätiedot

34 Teurastamolaitos 1 )

34 Teurastamolaitos 1 ) 34 Teurastamolaitos 1 ) Yleistä. Helsingin kaupungin teurastamolaitoksen tehtävänä on hoitaa kaupungin yleistä teurastamoa, vihannestukkukeskusta, kalatukkukeskusta ja syväjäädyttämöä ja toimia täten kaupungin

Lisätiedot

36. Teurastamolaitos 1 )

36. Teurastamolaitos 1 ) 36. Teurastamolaitos 1 ) Yleistä Lihan tuotos koko maassa v. 1972 oli 246 milj. kg. Vähennystä edellisestä vuodesta oli 6 milj. kg, eli 2.4%. Tuotoksesta oli naudanlihaa 43.3%, sianlihaa 51.8% ja muuta

Lisätiedot

35 Teurastamolaitos 1 )

35 Teurastamolaitos 1 ) 35 Teurastamolaitos 1 ) Yleistä. Lihantuotanto oli v. 1969 maassa runsasta, koko tuotos oli 208.5 milj. kiloa, lisäystä edelliseen vuoteen 25.7 milj. kg eli 14 %. Sianlihaa tuotettiin 88.82 milj. kg, lisäystä

Lisätiedot

36. Teurastamolaitos 1 )

36. Teurastamolaitos 1 ) 1 ) Yleistä Lihan tuotos oli v. 1973 koko maassa 234 milj. kg, mikä merkitsi n. 12 milj. kg:n eli 4.9 %:n supistumista edelliseen vuoteen verrattuna. Tuotoksesta oli naudanlihaa 41.5%, sianlihaa 53.4%

Lisätiedot

35. Teurastamolaitos 1 )

35. Teurastamolaitos 1 ) 1 ) Yleistä. Lihantuotos koko maassa v. 1971 oli 252 milj. kg, jossa oli lisäystä edellisestä vuodesta 14.07 %. Tuotoksesta oli naudanlihaa 43.2 %, sianlihaa 52. l % ja muuta lihaa 4.7 %. Helsingin kaupungin

Lisätiedot

36. Teurastamo. Teurastamolautakunta

36. Teurastamo. Teurastamolautakunta 36. Teurastamo Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi 9. 1. 1957 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isänn. Juho Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi eläinlääkintöneuv.

Lisätiedot

Sitäpaitsi hylättiin kaikkiaan kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä

Sitäpaitsi hylättiin kaikkiaan kg elimiä, joten tällä osastolla hylätyn lihan kokonaismäärä 5 Teurastamo Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan.. 956 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä Juho Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi tarkastaja

Lisätiedot

3 6. Teurastamo Teurastamolautakunta

3 6. Teurastamo Teurastamolautakunta 36. Teurastamo Teurastamolautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuuston valitsemana puheenjohtajana v. 1958 oli isännöitsijä Juho ehto sekä jäseninä eläinlääk. neuvos Anders Backman,

Lisätiedot

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta 36. Teurastamo } Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 12. 1. 1955 teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon sekä lautakunnan jäseniksi

Lisätiedot

XII. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan

XII. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan XII. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 98 oli seuraavan sisältöinen: T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun p:nä 97 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

37. Teurastamo. Teurastamolautakunta

37. Teurastamo. Teurastamolautakunta 37. Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 949 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 5 p:nä 948 kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

34. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1947 oli seuraavan sisältöinen:

34. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1947 oli seuraavan sisältöinen: . Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 97 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 8 p:nä 96 kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

34. Teurastamolaitos 1 )

34. Teurastamolaitos 1 ) 4. Teurstmolitos 1 ) Lihntrkstmo 6 492 5 04 5 722 7 6 Lehmiä 1 998 17 51 14 118 14 862 Hiehoj j isoj Sonnej 268 271 156 76..1 522 14 771 9 785 8 960 Lehmiä... 8 764 8 897 5 195 2 541 Pikkuvsikoit 5 54

Lisätiedot

26. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1943 oli seuraavan sisältöinen:

26. Teurastamo. Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1943 oli seuraavan sisältöinen: 6. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 943 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 6 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

37. Teurastamo 1} Teurastamolautakunta

37. Teurastamo 1} Teurastamolautakunta 37. Teurastamo 1} (Yleinen teurastamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan 7. 1. 1953 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon sekä

Lisätiedot

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. L a i t o k s e n t o i m i n t a.

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. L a i t o k s e n t o i m i n t a. XI. Teurastamo. Teurastamon toimintaa koskeva kertomus ) v:lta 95 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. onpano ja kokoukset. uksessaan joulukuun 9 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1938.

XI. Teurastamo. on julkaistu Helsingin kaupungin tilastollisessa vuosikirjassa v:lta 1938. XI. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus 1 ) v:lta 1937 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 16 p:nä 1936 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

36. Teurastamo. Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus 1 ) sisältöinen: v:lta 1948 oli seuraavan

36. Teurastamo. Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus 1 ) sisältöinen: v:lta 1948 oli seuraavan 6. Teurastamo (Yleinen teurastamo) Helsingin kaupungin teurastamon toimintakertomus ) sisältöinen: v:lta 948 oli seuraavan Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 7 p:nä 947

Lisätiedot

30«Teurastamo. Teurastamon toiminta

30«Teurastamo. Teurastamon toiminta 0«Teurastamo (Yleinen teurastamo) Teurastamon toimintakertomus ) viita 94 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. okoonpano ja kokoukset. okouksessaan joulukuun 0 p:nä 944 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

26. Teurastamo. Teurastamon toiminta

26. Teurastamo. Teurastamon toiminta 26. Teurastamo Teurastamon toimintakertomus ) v:lta 942 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 7 p:nä 94 kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan

Lisätiedot

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Laitoksen toiminta.

XI. Teurastamo. T e u r a s t a m o l a u t a k u n t a. Laitoksen toiminta. XI. Teurastamo. Teurastamon toimintaa koskeva kertomus ) v:lta 936 oli seuraavan sisältöinen: Teurastamolautakunta. Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan joulukuun 8 p:nä 935 kaupunginvaltuusto valitsi

Lisätiedot

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta

36. Teurastamo } Teurastamolautakunta 36. Teurastamo } (Yleinen teurastamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset * Kokouksessaan tammikuun 9 p:nä kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajkksi isännöitsijä J. Mehdon

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

14. Teknillisiä laitoksia koskevat asiat

14. Teknillisiä laitoksia koskevat asiat I. Kaupunginvaltuusto 67* mukaan aluksilta Helsingin kaupungissa kannettaisiin satamamaksuja v. 1941 ja 1942, alistaen päätöksensä sisäasiainministeriön vahvistettavaksi. Vapautuksen myöntäminen satamamaksujen

Lisätiedot

II. Kaupunginhallitus '246

II. Kaupunginhallitus '246 182 II. Kaupunginhallitus '246 rakentamiseen 1 ) sekä 260,000 mk jakojohdon asentamiseen Kuusi- ja Jalavatien väliseen Pihlajatien osaan 2 ). Väliaikaisen muuntoaseman rakentaminen. Kaupunginhallitus päätti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

«lanpana kohdassa»sikayhtiöt" selostetaan), 3) Eläintä on ruokittava vähintään kahden kuukauden ajan asianomaisen

«lanpana kohdassa»sikayhtiöt selostetaan), 3) Eläintä on ruokittava vähintään kahden kuukauden ajan asianomaisen F::.:siNGiff kaupungin lu.i oanhuoltotoimis TO Helsingissä, syyskuun 8 pnä 1944. lertokirje No 18, Talouseläinten kasvattajille. Kansanhuoltotoimisto ilmoittaa helsinkiläisten talouseläinten kasvattajien

Lisätiedot

58 I. Kaupunginvaltuusto 97*

58 I. Kaupunginvaltuusto 97* 58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1994D0360 FI 31.01.1996 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. "B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 20 päivänä toukokuuta 1994, tiettyjen kolmansista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä lampaita ja vuohia sekä lampaiden

Lisätiedot

Lihantarkastus 2010. Dnro 1170/0411/2011

Lihantarkastus 2010. Dnro 1170/0411/2011 Dnro 1170/0411/2011 Eviran raportti Hyväksymispäivä 24.3.2011 Lihantarkastusyksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Eeva-Riitta Wirta Hanna Laatio Pienteurastamoita ja alueellista valvontaa koskevat tiedot

Lisätiedot

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto

tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto 106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen

Lisätiedot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2016 Naudat Tukikelpoinen eläinryhmä Emolehmät (väh. kerran poikineet) Emolehmähiehot

Lisätiedot

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

37 I. Kaupunginvaltuusto

37 I. Kaupunginvaltuusto 37 I. Kaupunginvaltuusto vuotuista korvausta tuberkuloosisairaalan osalta 40,000 mk, mihin määrään sisältyi myös tuberkuloosisairaalan entisen luentosalin käytöstä yliopiston kanssa sovittu korvaus, sekä

Lisätiedot

Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina

Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina Taulu N:o 190. Matkustajaliikenne Helsingin rautatieasemalla vuosina 1893 1903. Vuosi Yhteensä lähteneitä matkustajia Yhteensä tulleita matkustajia I 1. II 1. III 1. Summa I 1. II 1. III 1. Summa Henkilökilom

Lisätiedot

36 Teurastamo. Teurastamolautakunta

36 Teurastamo. Teurastamolautakunta 36 Teurastamo (Yleinen teuraetamo) Teurastamolautakunta Kokoonpano ja kokoukset. Kokouksessaan tammikuun 0 p:nä kaupunginvaltuusto valitsi teurastamolautakunnan puheenjohtajaksi isännöitsijä J. Mehdon

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. YKSITTÄISMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Taulu N;o 209. Torille tuotujen tavarain kuukautiset keskihinnat Helsingissä puolivuonna 1903 (Tammik. Kesäk.).

Taulu N;o 209. Torille tuotujen tavarain kuukautiset keskihinnat Helsingissä puolivuonna 1903 (Tammik. Kesäk.). Taulu N;o 0. Torille tuotujen tavarain kuukautiset keskihinnat Helsingissä puolivuonna 0 (Tammik. Kesäk.). * Tavaralaji pr pr Tammik. 7u Helmikuu Maalisk. Sfittf. jm. yhifi Jm Hulitik. Toukok. ffirnc.

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

1. Kaupungi nvaltuusto 45

1. Kaupungi nvaltuusto 45 1. Kaupungi nvaltuusto 45 155 255 mk:n suuruinen avustus mainitun palokunnan omistaman auton korjaamista varten. Lisäksi oikeutettiin *) palolautakunta ylittämään kertomusvuoden talousarvioon merkittyä

Lisätiedot

5 /o:n lainaa vuodelta 1876 (arvonta marraskuun 1 päivänä):

5 /o:n lainaa vuodelta 1876 (arvonta marraskuun 1 päivänä): II. Rahatoimikamari. 265 puiston alueella kulkea ainoastaan verkalleen, s. o. enintään 10 kilometrin nopeudella tunnissa, sekä että kaivohuoneelta Kaivopuistoon johtava Ison Kaivopuistontien osa on suljettuna

Lisätiedot

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan. toiminnasta vuodelta 1942

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan. toiminnasta vuodelta 1942 KERTOMUS Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuodelta 1942 O.Y. Länsi-Suomen Kirjapainossa Raumalla 1943. Kertomus Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuodelta 1942. Lautakunta.

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään

Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Tilanne 18.2.2019 Linjat sta viiteen kuntaan: Lahteen, an, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Lahti Askola Porvoo Mäntsälä Mäntsälä n osuus 26 156,25 vuodessa. Ajalla Linja Aika Yksittäisiä matkoja per

Lisätiedot

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 SEC( 2004) FINAL BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 (Varainhoitoasetuksen 24 ja 43 artikla) Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk EUROOPAN

Lisätiedot

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943 KERTOMUS Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943 t OY. Länsi-Suomen kirjapainossa Raumalla 1944. Kertomus Rauman kaupungin kansahuoitolautakunnan toiminnasta vuonna 1943. Lautakunta.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 18 final ANNEX 3 PART 1/4 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 10/EEO/2007 Päivämäärä Dnro 28.11.2007 2593/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2008 - toistaiseksi Kumoaa Siipikarjan lihahygieniasta annettu maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 23.9./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 20.09./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

2. Rahatointa koskevat asiat

2. Rahatointa koskevat asiat 118 II. Kaupunginhallitus Suomen Ruotsin Saksan maaottelun j ohtohenkilöille tarvittavat varat 1 ); saksalaiselle nyrkkeilijäjoukkueelle 175 mk 2 ); sekä eräille ulkomaisille vieraille 2,321:50 mk 3 ).

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Lihan ja lihajalosteiden

Lihan ja lihajalosteiden KANSANHUOLTOMINISTERIÖ Helsingissä, syyskuun 10 päivänä 1941 Lihan ja lihajalosteiden myynti- ja tilitysohjeita TEURASKARJA- JA LIHAKAUPPAORGANISATIO Ostokuitti Ostolupa Suluissa on se elin, jolle asianomainen

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriön asetus

Maa ja metsätalousministeriön asetus 19.11.2015 Maa ja metsätalousministeriön asetus laitosten elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 20.2.2014 klo 18.00-20.40 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Raija Häkkinen Reijo Koskinen vpj Pentti Marttinen Sointu Ojonen Marja Korhonen Anneli Torppa Muut Jorma

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 26.8./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Hämeen ELY-keskus 1 MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI (naudat, siat, lampaat, vuohet) Yksi täydentävien ehtojen osa-alueista -> valvontaseuraamukset aiheuttavat

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. VERTAILUMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

16. Ulosottovirasto. Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa. Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille,

16. Ulosottovirasto. Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa. Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille, Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa tapahtuivat v. 1965 mm. seuraavat muutokset: Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille, varat. Gunnar Hertzille myönnettiin ero 31.12.1964 lukien,

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

15. Huoneen vuokralautakunnat

15. Huoneen vuokralautakunnat 15. Huoneen vuokralautakunnat Helsingin kaupunki oli jaettuna huoneen-vuokrasäännöstelystä maaliskuun 17 p:nä 1949 annetun valtioneuvoston päätöksen 72 :n 2 mom:n ja helmikuun 15 p:stä 1951 lukien helmikuun

Lisätiedot

98 I. Kaupung invaltuusto

98 I. Kaupung invaltuusto 98 I. Kaupung invaltuusto tilapäistä työvoimaa varten varattuja satamaliikennemäärärahoja vastaavasti enintään 1,000 mk ja 55,000 mk. Katajanokan vanhan pakkahuoneen tavarahissin nro 4 uusimista varten

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2012 134/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa Annettu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

Salmonellan esiintyminen suomalaisessa sianrehussa. Maria Rönnqvist, Evira

Salmonellan esiintyminen suomalaisessa sianrehussa. Maria Rönnqvist, Evira Salmonellan esiintyminen suomalaisessa sianrehussa Maria Rönnqvist, Evira Esityksen aiheita Riskinarviointi sianrehun salmonellariskistä Salmonella taudinaiheuttajana Salmonella sianlihan tuotannossa Salmonellan

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN MAHDOLLISUUDET- RAJOITTAVA

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot