Insinööritoimisto Äyräväinen Oy:n ja Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy:n uutislehti Joulukuu 2015 Palvelu asiakaslupauksena Kohde-esittelyssä Kauppakeskus Myyrmanni ja Lappi Areena www.ayravainen.fi 1
2 Palvelu asiakaslupauksena
Uudet Äyräväiset Yrityksemme jakautui lokakuussa uuden tilikauden alussa kahdeksi yhtiöksi: Insinööritoimisto Äyräväinen Oy ja Äyräväinen Rovaniemi Oy. Toiminta ja yhteistyö yritysten välillä säilyvät ennallaan. Kokonaisvahvuutemme on kasvanut jo 40 henkilöön. 33 meistä on Helsingissä ja 7 Rovaniemellä. Jatkuvaa muutosta Suunnittelu elää jatkuvassa muutoksessa. Energiankäyttöön ja sisäilmastoon liittyvät rakentamisen määräykset ja ohjeet muuttuvat jatkuvasti. Energia-asiat korostuvat entisestään ja meilläkin on perustettu erillinen ryhmä huolehtimaan energiaselvityksistä ja -simuloinneista. Mallinnuksesta on tulossa entistä arkipäiväisempää. Mallinnus lisää työmäärää suunnitteluvaiheessa, mutta helpottaa kaikkien osapuolien työtä rakentamisen aikana. Tästä on kuitenkin vielä matkaa todelliseen tietomalliin, joka palvelee myös myöhempää kiinteistön käyttöä. Uudet urakointitavat, etunenässä projektinjohtourakointi, edellyttävät meiltä uutta tapaa vaiheistaa suunnittelutyötämme ja uutta asennetta palvella urakoitsijoita täsmätiedon tuottajana. Kaikki edellä mainitut muuttuvat ja kehittyvät asiat edellyttävät jatkuvaa koulutusta ja suunnittelumenetelmiemme hiomista. Eikä ole pelkkä klisee, että virtaavassa vedessä ei voi pysyä paikallaan. Kehittäminen ja koulutus Hankimme uutta tietoa ja koulutamme itseämme sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden että omiemme avulla. Koulutus vaihtelee usean päivän kursseista vuotuisiin kehityspäiviin ja toimistoissamme pidettäviin kahvitaukotilaisuuksiin. Helsingin toimistossa kävi vuoden aikana liki 30 asiantuntijaa kertomassa joko omista tuotteistaan tai alan muuttuneista käytännöistä. Me lupaamme Kaiken työmme ja kehittämisemme tarkoituksena on se, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme hyvin. Siksi uskallamme luvata Sinulle: - Voit jättää hoidettavaksemme LVIA-tekniset asiasi ja -ongelmasi - Pysymme sovitussa aikataulussa - Pysymme kärryillä LVIA-alan uusista asioista ja kerromme niistä Sinulle - Toimimme myös palvelevana puhelimena ilman pelkoa tak samittarin käynnistymisestä. Kiitän kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotan Rauhallista Joulua sekä Työntäyteistä Uutta Vuotta. - Mikko Äyräväinen 3
INSider-vieraana Jukka-Pekka Rosin INSide Kiinteistömanageri Jukka-Pekka Rosin Newsec Asset Management Oy:stä on tämänkertainen INSider-vieraamme. Jukka-Pekalla on kiinteistömanageroinnista vuosikausien kokemus, joten hän on oikea mies kertomaan kokemuksistaan. Yhteiset hankkeemme Jukka-Pekan ohjauksessa ovat opettaneet meitä ymmärtämään kiinteistöjen omistajien ja heidän edustajiensa ajatuksia kiinteistöjen hallinnoinnista ja siitä, mitä tapahtuu kiinteistöjen elinkaaren eri vaiheissa. Uskomme myös vastavuoroisesti, että meilläkin on ollut annettavaa. 4
Asiakkaalle ei voi sanoa katsotaan myöhemmin. Ongelmiin on tartuttava heti ja ne on ratkaistava nopeasti. Tähän työhön ei jokainen sovi. Haasteet Kiinteistömanagerointi on vaativaa työtä. Tiloista on pääkaupunkiseudulla tarjontaa yllin kyllin ja kilpailu käyttäjistä on kovaa. Nykypäivän trendinä ovat lyhyet, 3-5 vuoden vuokrasopimukset. Tällä on taipumusta johtaa siihen, että pitkäjänteistä kehitystyötä on vaikea tehdä. Vain ne, joilla on kiinteistössä tarjolla jotakin parempaa, kuin kilpailijoilla, tulevat pärjäämään taistossa. Toisaalta, käänteisesti voitaisiin sanoa pitempien vuokrasopimusten olevan vuokralaistenkin etu. Kiinteistön omistajalla on tuolloin paremmat mahdollisuudet ja enemmän uskallusta toteuttaa asiakkaidensa toiveita, jolloin maksetuille vuokrille saa paremman vastineen. Erilaisia omistajia Kiinteistöjen omistajat voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen joukkoon. Osalla omistaminen on pitkäjänteistä toimintaa. Tyypillisesti tällaisia omistajia ovat esimerkiksi kotimaiset vakuutusyhtiöt. Lyhytkestoisempiin omistusratkaisuihin sen sijaan päätyvät useimmiten erilaiset rahastot, jo ihan lähtökohtiensa takia. Kiinteistömanageroinnin silmissä kiinteistön pitkän ajan kehitysmahdollisuuksia löytyy enemmän ensimmäisestä ryhmästä, kun taas jälkimmäisessä ryhmässä toimintasykli on huomattavasti lyhyempi. Molempia sijoittajaryhmiä kuitenkin tarvitaan tarpeen tyydyttämiseksi. erilaisissa tilanteissa. Kiinteistömanagerin aktiivisuudesta riippuu, kuinka hyvin asiat hoituvat, puhelin on tärkein työkalu. Parhaat pärjäävät Jukka-Pekka Rosin on erittäin tyytyväinen työssään kiinteistömanagerina. Työ pysyy mielenkiintoisena ja tarjoaa virikkeitä, koska kahta samanlaista työpäivää ei ole. Työ on myös kiireistä, ja usein jopa hektistä. Asiakkaalle ei voi sanoa katsotaan myöhemmin. Ongelmiin on tartuttava heti ja ne on ratkaistava nopeasti. Tähän työhön ei jokainen sovi. Pitää olla erityinen kyky kyetä toimimaan erilaisissa tilanteissa ja tulemaan toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Jukka-Pekka Rosinin asenteella ei ole syyllisiä, on vain ratkaisuja selviää hyvin pitkälle. Kaiken keskellä Kiinteistömanageri on henkilö, joka toimii keskipisteenä ja yhteyshenkilönä kiinteistön eri sidosryhmien välillä. Sidosryhmiä riittää joka sormelle kuten käyttäjät, omistajat, rahoittajat, palveluntuottajat, omat esimiehet yms. Käyttäjät ovat tärkein ryhmä, koska heidän maksamiinsa vuokriin perustuu kaikki toiminta. Kiinteistömanagerin tehtävänä on kuitenkin pitää kaikki sidosryhmät tyytyväisinä ja saada aikaan kaikkia osapuolia tyydyttävät ratkaisut 5
Kohde-esittely Kauppakeskus Myyrmanni 6
Tavoitteena oli Myyrmannin tarjonnan monipuolistaminen ja uudistaminen. Suunnittelussa johtoteemoja ovat olleet muuntojoustavuus ja energiatehokkuus. Kauppakeskus Myyrmanni on valmistunut vuonna 1994. Kauppakeskus sijaitsee Vantaalla keskellä kasvavaa Myyrmäkeä ja sen liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Insinööritoimisto Äyräväinen Oy on ollut mukana Myyrmannin uudistumiseen liittyvissä liiketila- ja käyttötarkoitusmuutoksissa suunniteltaessa useita uusia erikoistavaramyymälöitä ja kuntosalia. Tehtäviimme on kuulunut LVIAJ-muutossuunnittelu, suunnittelijavalvontaa työmaalla, sekä olosuhde- ja jäähdytystehosimuloinnit. Citycon Oyj:n hankekehityspäällikkö Maiju Tarkiainen kertoi hankkeen tavoitteena olleen Myyrmannin tarjonnan monipuolistaminen ja uudistaminen. Suunnittelussa johtoteemoja ovat olleet muuntojoustavuus ja energiatehokkuus. Esimerkiksi uusiin kuntosalitiloihin on järjestetty energiatehokas tarpeenmukainen ilmanvaihto. Maiju Tarkiainen Hankekehityspäällikkö, Kauppakekus Myyrmanni 7
Kohde-esittely Lappi Areenan laajennus, harjoitusjäähalli 8
Kylmäjärjestelmän nestejäähdyttimet kylmäkonekontin katolla ovat käytännössä aina pysähdyksissä, joka kertoo siitä että hukkalämpö on saatu kattavasti talteen. Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy on toiminut kohteessa LVI- ja automaatiosuunnittelijana sekä jääntekojärjestelmän KVR-urakkakilpailun teknisessä määrittelyssä. Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Lappi Areena, omistajat Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä. Toimintaa hallinnoi Santasport. Lappi Areena toimii Rovaniemellä myös konsertti- ja messupaikkana, jossa järjestettiin mm. yli 14 000 kävijää keränneet Kelekkamessut. Muutos lähes 90 000 m³ jääkaapista, jossa lattia on jäässä, miellyttäväksi tuhansien ihmisten messupaikaksi täytyy sujua nopeasti ja sujuvasti. Tähän ongelmaan Äyräväisen toimisto on pureutunut varsinaisen laajennuksen valmistuttua. Alkuperäinen Lappi Areena on valmistunut 2003 ja laajennus vuoden 2014 syksyllä. Rakennuksessa on kisahalli, jossa 3500 istuinpaikan katsomo, kaksi harjoitusjäähallia sekä oheistilat ravintoloineen. Lappi Areenan pinta-ala on 11 000 m² ja tilavuus 89 000 m³ josta uuden harjoitushallin osuus 2 200 m² ja 17 000 m³. Uuteen harjoitushalliin rakennettiin mm. viralliset mitat täyttävä kaukalo, pukuhuone- ja pesutilat sekä uutena lähes 40m³ jäänsulatusallas. Energianlähteenä sulatusaltaalla on kylmäkoneiden lauhdelämpö. Jäähileen sulattamisen lisäksi tätä hukkalämpöä käytetään myös tilojen ilmanvaihdon, sekä käyttöveden lämmitykseen. Lämpö otetaan talteen suoraan lauhdutusvedestä (lämpötilataso +20..40 C), että lämpöpumpun avustuksella. Matalalämpöistä nestettä voidaan käyttää suoraan esim. lattialämmitykseen ja ilmanvaihdon lämmitykseen. Lämpöpumpulla nostetaan hukkalämmön lämpötilaa noin +65 C tasoon, jolloin se soveltuu esimerkiksi lämpimän käyttöveden tuottamiseen. Pekka Rouhiainen Toimitusjohtaja, Kiinteistö Oy Lappi Areena Kiinteistö Oy Lappi Areenan toimitusjohtajan Pekka Rouhiaisen mukaan kylmäjärjestelmän nestejäähdyttimet kylmäkonekontin katolla ovat käytännössä aina pysähdyksissä. Tämä kertoo siitä että hukkalämpö on saatu kattavasti talteen. 9
Kuvassa suunnittelukohteemme KOY Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki Märkätilamuutos ei tarvitse enää rakennuslupaa Helsingissä Olemassa olevan asuinhuoneiston kylpyhuoneen ja saunatilan voi Helsingissä marraskuun 2015 alusta alkaen useimmiten rakentaa, korjata ja laajentaa ilman rakennuslupaa tai rakennusvalvonnan lausuntoa. Jos esimerkiksi rakennuksen sisätilat on suojeltu tai rakenteet ovat kosteusvaurioituneet, tulee lupa kuitenkin hakea. Jos lattian tai seinien kantaviin rakenteisiin tehdään muutoksia tai rakenteiden kuormitus lisääntyy oleellisesti, asia käsitellään Z-lausuntona. Lue Helsingin rakennusvalvontaviraston tiedote täältä: www.tinyurl.com/markatilamuutos IV-koneiden lämmöntalteenotto ja EU-ecodesign Ilmanvaihtokoneiden EU-ekosuunnitteluasetus astuu voimaan 1.1.2016. Lämmöntalteenoton hyötysuhdevaatimus kiristyy, mikä aiheuttaa muutoksia erityisesti levylämmönsiirtimellä ja nestekiertoisella lämmöntalteenottolaitteella varustettuihin koneisiin. Uusien määräyksien seurauksena ilmastointikoneiden ulkomitat kasvavat ja useiden ilmanvaihtokonemallien valmistus lopetetaan uusien tullessa tilalle. Tukesin tulkinnan mukaan kaikki viimeistään 31.12.2015 tehdyt tilaukset saa toimittaa asiakkaille välittämättä uusista vaatimuksista, vaikka toimituspäivä olisi kaukana tulevaisuudessa. Tilauksesta on tarvittaessa oltava dokumentti valvontaviranomaisia varten. Myös mahdollisesti varastoissa olevia jo valmistettuja koneita saa myydä, toimittaa ja asentaa vuodenvaihteen jälkeen. Lue uudet vaatimukset: www.ayravainen.fi/2015/12/ecodesign 10
Lähes nollaenergiarakentamisen säädösvalmistelu etenee Rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä johtuva Ympäristöministeriön säädösvalmistelun tavoiteaikataulu: - Vuoden 2015 loppuun mennessä säädösluonnokset ovat valmiit lausunnolle - Tammi-helmikuussa 2016 säädökset ovat lausuntokierroksella - Maaliskuussa 2016 tehdään päätös hallituksen esityksen sisällöstä - Syyskuussa 2016 hallituksen esitys menee eduskuntaan, jonka jälkeen eduskunnan päätöksellä laki vahvistetaan ja Ympäristöministeriö antaa asetuksen sekä viimeistelee ohjeet - 1.1.2018 vaatimusten soveltaminen alkaa Kaikki uudisrakennukset ovat 31.12.2020 jälkeen lähes nollaenergiarakennuksia ja viranomaisen omistamat ja käyttämät uudisrakennukset jo 31.12.2018 jälkeen Lue aikaisempi juttumme esimerkkiratkaisuista ja vaatimusten muotoutumisesta: www.ayravainen.fi/2015/03/lahes-nollaenergiarakentaminen-alkaa-muotoutua 11
Insinööritoimisto Äyräväinen Oy:n ja Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy:n yhteystietorekisterit Yhteyshenkilömme Mikko Äyräväinen Tomitusjohtaja Diplomi-insinööri, LVI 0400 507 688 Henri Airaksinen Yksikön päällikkö Diplomi-insinööri, LVI Julkinen sektori 040 450 8259 Pasi Heiskanen Yksikön päällikkö Insinööri, LVI Yksityinen sektori 040 580 5678 Markku Lilja Yksikön päällikkö Diplomi-insinööri, LVI Turvatilat ja konesalit 040 591 2285 Jukka Kärki Toimistopäällikkö Insinööri, LVI Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy 040 702 5679 Anne Aurila Johdon assistentti Toimistoasiat ja laskutus 040 455 5006 Painettu Suomessa 100-prosenttisesti kierrätetylle paperille. Joululahjoihin varatut rahat olemme lahjoittaneet Kirkon ulkomaanavulle. Insinööritoimisto Äyräväinen Oy Malminkaari 23 A 00700 Helsinki Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy Jaakonkatu 3, 3. krs 96200 Rovaniemi www.ayravainen.fi 12