KAKSIKIELISTÄ RÄÄKKIMISTÄ

KAKSIKIELISTÄ RÄÄKKIMISTÄ - KOODINVAIHDOSTA TARTONSUOMALAISTENSÄHKÖPOSTI- JA KASVOKKAISKESKUSTELUISSA Pro gradu -tutkielma Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella joulukuussa 2003 Maria Frick ohjaaja: Markku Haakana

1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. AINEISTO JA INFORMANTIT... 3 3 KOODINVAIHDON TUTKIMUKSESTA JA TEORIOISTA... 7 3.1 AIEMPAA TUTKIMUSTA... 7 3.2 KOODINVAIHTO VAI LAINA?... 12 4 KOODINVAIHDON RAKENTEELLISIA PIIRTEITÄ... 15 4.1 MIKÄ ALTISTUU KOODINVAIHDOLLE?... 16 4.1.1 Lauseensisäinen koodinvaihto... 18 4.1.2 Koodinvaihto ei-lausemaisissa rakenteissa... 23 4.1.2.1 Kohteliaisuusfraasit... 24 4.1.2.2 Reaktiiviset lausahdukset... 26 4.1.2.3 Tervehdykset ja toivotukset... 28 4.2 MISSÄ KOODINVAIHTO SIJAITSEE?... 31 4.2.1 Toistorakenteet... 32 4.2.2 Sivuhuomautukset... 35 4.2.3 Koodinvaihtokasaumat keskustelussa... 36 4.3 KOODINVAIHTOJAKSOJEN MERKITSEMISESTÄ... 42 4.3.1 Koodinvaihdon prosessointi... 42 4.3.2 Koodinvaihdon rinnalla esiintyvät muut kontekstivihjeet... 47 4.3.3 Koodinvaihtojaksojen merkitseminen sähköpostiviesteissä... 50 4.4 YHTEENVETO KOODINVAIHTOON LIITTYVISTÄ RAKENTEELLISISTA SEIKOISTA... 53 5 KOODINVAIHDON VUOROVAIKUTUKSELLISET TEHTÄVÄT... 55 5.1 KOODINVAIHTO REFEROINNIN KEINONA... 59 5.2 KOODINVAIHTO HUUMORIN ILMAISIJANA... 67 5.3 NÄKÖKULMAN MUUTOKSEN MERKITSEMINEN KOODINVAIHDOLLA... 76 5.4 KOODINVAIHDOLLA KOROSTAMINEN... 81 5.5 YHTEENVETO KOODINVAIHDON TEHTÄVISTÄ... 86 6. LOPUKSI... 88 KÄYTETYT LITTEROINTIMERKIT JA LYHENTEET... 93 LITTEROINTIMERKIT... 93 LYHENTEET... 93 LÄHTEET... 94

2 1. JOHDANTO Tässä työssä tarkastelen koodinvaihtoa Tartossa asuvien suomalaisten välisessä suomenkielisessä kasvokkaiskeskustelussa ja sähköpostiviesteissä. Aihe syntyi omana opiskeluaikanani Tartossa, jolloin kiinnitin huomiota suomalaisopiskelijoiden tapaan käyttää vironkielisiä sanoja, ilmauksia ja pidempiäkin vuoroja suomenkielisessä keskustelussaan. Tämän työn tarkoitus on perehtyä tarkemmin tähän kaksikieliseen rääkkimiseen, kuten eräs informanteistani asian ilmaisee. Viron itsenäistyttyä uudelleen on Tartto jatkuvasti kasvattanut suosiotaan suomalaisnuorten opiskelupaikkana. Tälläkin hetkellä noin 300 suomalaista opiskelee Tarton yliopistossa ja Viron maatalousyliopistossa Tartossa. Informanttini ovatkin lähes kaikki opiskelijoita tai vasta hiljattain yliopistosta valmistuneita 20 30-vuotiaita nuoria. Tarton suomalaisyhteisö on useimpiin aikaisemmin tutkittuihin ulkosuomalaisyhteisöihin verrattuna varsin nuori. Useimmat Tartossa asuvat suomalaiset palaavatkin opintojen päätyttyä, noin kuuden vuoden kuluttua, Suomeen. Tartossa opiskelevilla suomalaisilla on oma osakunta, jonka sähköpostilistan viestejä käytän tutkielmani aineistona. Kuvailen aineistoa ja informantteja tarkemmin luvussa 2. Tutkimusaineistossani on menenlaista koodinvaihtoa: vironkieliset ainekset kiinnittävät ensimmäisenä huomiota tartonsuomalaisten välisessä keskustelussa. Lisäksi aineistossa esiintyy yksikielisillekin suomalaisille ominaista yleiskielen ja puhekielen /murteen vaihtelua ja koodinvaihtoa muihin kieliin, lähinnä englantiin. Vaikka pääasiallinen tarkastelukohteeni onkin suomi viro -koodinvaihto, käsittelen jonkin verran myös muita edellä mainittuja koodinvaihtoja. Koodien vaihtelua voisi tutkia monesta eri näkökulmasta. Läheisten sukukielten välisen vaihtelun morfologiset, syntaktiset ja sanastolliset seikat tarjoaisivat varmasti kiinnostavan tutkimuskohteen. Toisaalta koodinvaihto saattaisi kertoa paljonkin kaksikielisen yhteisön luonteesta, puhujien identifioitumisesta ja sopeutumisesta uuteen kulttuuriympäristöön. Rajaan työni kuitenkin koodinvaihdon tarkasteluun vuorovaikutuksellisena ilmiönä. Toisin sanoen tarkastelen koodinvaihtoa keskustelu- ja tekstuaalisessa ympäristössään, ja pyrin ottamaan huomioon myös sen, ettei kaikki ulkopuolisen tarkkailijan mielestä vieraalta vaikuttava aines

3 välttämättä ole koodinvaihtoa keskustelijoille itselleen. Aineiston käsittelyssä käytän pääasiassa keskustelunanalyysin ja tekstintutkimuksen metodeita. Käsittelen rinnakkain esimerkkejä molemmista aineistoistani, koska koodinvaihto on hyvin samankaltaista sähköposti- ja kasvokkaiskeskusteluaineistoissa. Tämän tutkielman näkökulmaan ovat innostaneet Gumperzin (1982), Auerin (1995, 1998a ja 1998b) ja Kalliokosken (1995) kirjoitukset koodinvaihdosta. Luvussa 3 esittelenkin lyhyesti koodinvaihdosta esitettyjä teorioita, joihin palaan myös myöhemmissä luvuissa verratessani aineistostani tekemiäni havaintoja aikaisempiin tutkimuksiin. Käsittelen myös lyhyesti (luvussa 3.2) sellaisia vakiintuneita virolaisperäisiä sanoja ja ilmaisuja, joita aineistossani ei voi pitää koodinvaihtona. Luvussa 4 kuvaan koodinvaihdon rakenteellisia piirteitä: sitä millaiset ainekset koodinvaihdolle aineistossani altistuvat ja millaisissa keskustelullisissa ja tekstuaalisissa rakenteissa sitä esiintyy. Lisäksi selvitän, mitä koodinvaihdolla keskustelussa tehdään. Luvussa 5 erittelen, mitä vuorovaikutuksellisia funktioita koodinvaihdolla on Tartossa asuvien suomalaisten keskusteluissa. 2. AINEISTO JA INFORMANTIT Tämän tutkielman aineistoina olen käyttänyt yhtä nauhoitettua keskustelua ja useita satoja sähköpostiviestejä. Aineisto on kokonaisuudessaan Tartossa asuvien suomalaisten välistä keskustelua, johon ei osallistu yksikielisiä puhujia. Sekä kasvoikkain- että sähköpostikeskustelun pääasiallinen kieli on suomi. Kyseessä on siis samantapainen ulkosuomalaisaineisto kuin Lauttamuksella (1990) ja Kovacilla (2001), sillä erotuksella, että omassa aineistossani ei ole kyse haastatteluista. Informanttini eroavat edellä mainittujen tutkimusten ulkosuomalaisista siinä, että he ovat asuneet uudessa kotimaassaan melko lyhyen aikaa, korkeintaan seitsemän vuotta. Keskusteluaineisto on n. 90-minuuttinen tammikuussa 2002 ääni- ja videonauhoitettu Tartossa asuvien suomalaisten välinen arkikeskustelu. Olen litteroinut suurimman osan keskustelusta ääninauhalta ja käyttänyt videonauhaa tarkastaakseni tarpeen mukaan sanattomia vuoroja

4 (eleitä, ilmeitä ja katseita), keskustelijoiden läsnäolon huoneessa yms. Litteroinnissa olen käyttänyt keskustelunanalyysin litterointitapaa, (jonka litterointimerkit ovat liitteenä työn lopussa) ja tavallista suomalaista ortografiaa. Viron- ja englanninkielisten kohtien osalta olen kuitenkin käyttänyt kyseisen kielen ortografiaa. Olen saanut kaikilta informanteilta kirjallisen luvan aineiston käyttöön. Kasvokkaiskeskusteluun osallistuneet informantit täyttivät lisäksi lyhyen kyselyn, jolla tiedustelin taustatietoja heidän oleskeluajastaan Virossa, kielitaidostaan ja kielenkäytöstään eri tilanteissa. Kasvokkaiskeskusteluun osallistuu neljä entistä tai nykyistä tartonsuomalaista. Informantit, jotka olen nimennyt Ainoksi, Maijaksi, Mikoksi ja Sariksi, ovat 25 32-vuotiaita. Heistä Aino on syntyjään yksikielinen virolainen, mutta on asunut lapsesta asti Suomessa, ja määrittelee nyt suomentaitonsa paremmaksi kuin virontaitonsa 1. Äidinkieltään hän ei myöhemmin täytetyssä kyselylomakkeessa määrittele, enkä kysynyt informanttien kansallisuutta. Ainon voi kuitenkin päätellä identifioivan itsensä suomalaiseksi, koska hän kuuluu suomalaisosakuntaan ja koska hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi nauhoitukseen, johon ilmoitin tarvitsevani tartonsuomalaisia. Ainon kielenkäyttö ei aineiston perusteella eroa muista informanteista. Muut informantit ovat asuneet ja opiskelleet Tartossa n. 6 vuotta. Maija on yliopistosta valmistuttuaan noin puoli vuotta ennen nauhoitusta jo palannut Suomeen, ja on nyt Tartossa käymässä. Virossa asuessaan informantit ilmoittavat puhuvansa sekä suomea että viroa. Suomessa asutun ajan voi ajatella vaikuttaneen Maijan puheeseen, koska siinä esiintyy hieman vähemmän koodinvaihtoa kuin muilla informanteilla. Hän itse sanookin kielenkäyttönsä muuttuneen siten, että hän Virossa asuessaan "puhui ihan sekaisin suomea ja viroa" muiden tartonsuomalaisten kanssa. Toisaalta kyselylomakkeen kysymykseen "Miten kuvailisit kielenkäyttöäsi muiden tartonsuomalaisten kanssa?" hän vastaa: "Meillä on oma kieli, johon on sekoittunut hyvin paljon vaikutteita eestin kielestä. Se kieli on pysynyt myös Suomessa." Mikko asuu ja opiskelee Tartossa ja Sari on opiskellut Tartossa ja muuttanut sinne takaisin noin vuoden tauon jälkeen puoli vuotta ennen nauhoitusta. Olen itse mukana informanttina sekä kasvokkaiskeskustelussa että sähköpostilistalaisena. Tutkijan ja varsinkin videokameran ja nauhurin läsnäolo kasvokkaiskeskustelussa saattaa 1 Keskustelun jälkeen täytetyssä kyselylomakkeessa pyysin informantteja määrittelemään kielitaitonsa esimerkiksi asteikolla "äidinkieli /erinomainen /hyvä /tyydyttävä /auttava". Aino ei merkinnyt itselleen

5 periaatteessa vaikuttaa tilannetta jäykistävästi varsinkin nauhoituksen alussa, mutta keskustelu vaikuttaa vapautuneelta. Itselläni (Sarilla) on aineistossa huomattavasti vähemmän vuoroja kuin muilla osallistujilla, joten myös koodinvaihtoa on vähemmän. Olenkin mukana vain muutamassa tämän työn esimerkissä. Yleisesti ottaen pidän vain hyvänä asiana sitä, että itse kuulun tutkittavien ryhmään. Varsinkin sähköpostiviestien analysointi vaatii nimittäin usein varsin mittavia taustatietoja osakuntaelämästä ja tartonsuomalaisuudesta yleensäkin. Jotkut tutkijat ovat pyytäneet kaksikielisiä informantteja kommentoimaan ja analysoimaan koodinvaihtotapauksia jälkikäteen (esim. Gumperz 1982, Kontkanen 2001). Kuuluessani tutkittavaan ryhmään voin tarkastella aineistoa myös informantin näkökulmasta, mikä paikkaa hieman edellä mainitun metodin käyttämättä jättämistä tässä työssä. Aineistonani oleva kasvokkaiskeskustelu käydään ystävysten tai kaverusten välillä kotona. Kaikki informantit ovat tietoisia nauhoituksesta. Keskustelijat Saria lukuunottamatta eivät tiedä tutkimuksen tarkkaa aihetta he tietävät vain, että kyseessä on kielentutkimus. He kuitenkin arvaavat tutkimuksen aiheen, minkä Mikko ilmaiseekin nauhoituksen alussa: haluut kakskielistä rääkkimistä kuulla. Vastaan hänelle, että saa puhua mitä kieltä vain, mitä muut keskustelijat eivät kuule. Tämä saattaa vaikuttaa koodinvaihdon määrään, sillä juuri Mikko vaihtaa koodia tiuhaan. Maija ja Aino puolestaan ovat nauhoituksen alussa siinä luulossa, että heidän odotetaan puhuvan vain suomea, kuten Aino ilmaiseekin: meiän piti puhuu suomee. Mikon vastattua tähän saa puhuu ihan mitä vaan, alkavat hekin vaihtaa koodia useammin. Koodinvaihtoa esiintyy noin neljässäkymmenessä vuorossa. Lisäksi olen käynyt läpi viitisensataa Tarton suomalaisosakunnan 2 sähköpostilistalle vuosina 2000 2003 tullutta viestiä. Sähköpostilistalle voivat kirjoittaa ja sitä voivat lukea vain osakunnan jäsenet, jotka ovat kaikki Tartossa asuvia tai asuneita suomalaisia. Näin ollen myös sähköpostiviestit edustavat tartonsuomalaisten keskinäistä vuorovaikutusta. Listalle on aineiston keruuaikana kuulunut noin 100 nimeä, joista noin kolmekymmentä on myös lähettänyt listalle viestejä. Kirjoittajat ovat lähes kaikki 20 30-vuotiaita Tartossa (Tarton yliopistossa ja Viron maatalousyliopistossa) opiskelevia suomalaisnuoria, jotka lähes kaikki ovat asuneet Virossa alle seitsemän vuotta. Kirjoittajien opiskelemat aineet vaihtelevat, mutta eniten kirjoittajien joukossa on lääketieteen, politologian ja viron kielen opiskelijoita. Nämä äidinkieltä, vaan määritteli suomentaitonsa "erinomaiseksi" ja virontaitonsa "hyväksi". Muut informantit määrittelevät suomen äidinkielekseen. 2 Lisätietoja Tarton suomalaisosakunnasta saa www-sivulta http://www.geocities.com/fratfennica.

6 ovat muutenkin suosituimmat pääaineet Tartossa opiskelevien suomalaisten joukossa, joita on yhteensä noin 250. Parin kirjoittajan äidinkieli on ruotsi, muiden suomi. Kaikkia listalaisia voi myös pitää virontaitoisina, vaikka etenkin syksyisin saattaa listalle liittyä uusia opiskelijoita, jotka eivät vielä osaa viroa. Koska elämä ja opiskelu Tartossa on käytännössä mahdotonta ilman viron kieltä, saavuttavat uudet suomalaisopiskelijat nopeasti ainakin auttavan kielitaidon. Useimmat kirjoittajat ovat kuitenkin vanhempia opiskelijoita, jotka ovat asuneet Virossa vähintään pari vuotta ja jotka siten osaavat myös viroa hyvin. Koodinvaihtotapaukset osoittavat, että useimmat kirjoittajat olettavat myös lukijoiden osaavan viroa. Viestit ovat silti lähes kaikki suomenkielisiä (on myös muutamia vironkielisiä viestejä, jotka kaikki yhtä lukuun ottamatta on merkitty edelleen välitetyiksi). En ole laskenut koodinvaihtotapausten määrää aineistossa, mutta arvioisin koodinvaihtoa esiintyvän noin kolmasosassa sähköpostiviesteistä. Sähköpostiaineistossani on siis enemmän koodinvaihtotapauksia kuin keskusteluaineistossani. Siksi myös työssäni on enemmän esimerkkejä sähköpostiaineistosta. Tästä voi syntyä vaikutelma, että sähköpostissa käytetään enemmän koodinvaihtoa kuin kasvokkaiskeskustelussa, tai että koodinvaihdolla voi olla enemmän vuorovaikutuksellisia tehtäviä sähköpostiviestinnässä. Tämän työn perusteella niin ei kuitenkaan voi väittää. Suurin osa sähköpostilistalaisista tuntee toisensa myös henkilökohtaisesti, mutta eivät kaikki, joten viestejä voi pitää puoli-institutionaalisina. Suurin osa viesteistä koskeekin osakunnan toimintaa: suuren osan muodostavat erilaiset kutsut osakunnan järjestämiin tapahtumiin. Tarton suomalaisosakunnasta antaa hyvän kuvan seuraava uusille opiskelijoille suunnatun esittelyn alkuosa (1): Esimerkki (1) Päiväys Tue, 5 Sep 2000 01:34:13 +0300 Otsikko [FF:85] Hyvät uudet suomalaiset opiskelijat! Tervetuloa kauniiseen, jännittävään ja monimuotoiseen Tarttoon! Tartossa on hyvin elävä ja aktiivinen osakuntaelämä. Tartossa on useita mies- ja naiskorporaatioita sekä ylioppilasseuroja, joihin Fraternitas Fennicakin kuuluu. Tarton suomalainen osakunta, toiselta nimeltään Fraternitas Fennica on vuosina 1926 1928

7 toiminut ja vuonna 1994 uudelleen perustettu Tartossa opiskelevista suomalaisista koostuva osakunta. Frat! Fennica järjestää monenlaista toimintaa läpi akateemisen vuoden ja pitää yllä kulttuurivaihtoa ja yhteistoimintaa paikallisiin ylioppilasseuroihin ja korporaatioihin. [---] Olen muuttanut aineistossa esiintyvät erisnimet, osoitteet, puhelinnumerot ja muut tunnistetiedot. Myös informanttien nimet ovat keksittyjä. Tarton suomalaisosakunnan nimen olen kuitenkin säilyttänyt, koska sitä olisi mahdoton salata. Virolaisosakuntien nimet, joita esiintyy sähköpostiaineistossa runsaasti, olen merkinnyt yksinkertaisuuden vuoksi kirjaimilla A, B, C jne. Esimerkeissä esiintyvät eisuomenkieliset kohdat olen kursivoinut. Esimerkeistä tekemäni poistot tai ääninauhalta epäselväksi jääneet osat olen merkinnyt [---] (useampi sana) tai [--] (yksi sana). Muut lyhenteet ja litteroinnissa käyttämäni merkit selviävät liitteestä. 3 KOODINVAIHDON TUTKIMUKSESTA JA TEORIOISTA 3.1 AIEMPAA TUTKIMUSTA Koodinvaihdolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa puhuja (tai kirjoittaja) vaihtaa koodia, eli esimerkiksi kieltä, vuorovaikutustilanteen sisällä. Useimmiten koodinvaihdosta puhuttaessa on kyse tilanteista, joissa puhuja käyttää kahta luonnollista kieltä samassa keskustelullisessa tilanteessa. Vaihtua voi vain yksi sana, lause tai pidempi jakso. Tyypillistä koodinvaihtoa kuulee esimerkiksi suomenruotsalaisten puheessa, jossa ruotsi ja suomi vaihtelevat. Koodinvaihtoa voi esiintyä myös esimerkiksi eri murteiden välillä. Koodinvaihtoa arkipuhekielen ja yleiskielen välillä käsittelee Hanna Lappalainen artikkelissaan Variaationtutkimuksen ja keskustelunanalyysin näkökulmat toisiaan täydentämässä (2001). Koodinvaihtona voi pitää myös esimerkiksi puhe- ja kirjakielisyyksien vaihtelua kirjoitetussakin kielessä, kuten tässä työssä teen. Koodinvaihtona pidetään myös diglossiaa, eli tilanteista koodinvaihtoa, jossa puhuja valitsee kielen tilanteen mukaan, eli puhuu esimerkiksi kotona suomea ja työssä englantia. Gumperz ja Blum (1972) ovat esitelleet käsitteen metaforinen koodinvaihto, jota käytetään yleisesti vuorovaikutuksellisesta koodinvaihdosta. Se eroaa vastakohdastaan tilanteisesta

8 vuorovaikutuksesta eli diglossiasta siten, että diglossiassa koodi määräytyy tilanteen mukaan. Kaksikielisen yhteisön jäsenten välisessä vuorovaikutuksessa (joka ei ole diglossiaa) koodinvaihto sen sijaan toimii kontekstualisoinnin keinona siinä missä esimerkiksi nauru, tauot, painotus ja erilaiset rutiini-ilmauksetkin. (Gumperz 1982, ks. myös Kalliokoski 1995:3,5.) Raja diglossian ja nk. metaforisen koodinvaihdon välillä on mielestäni jossain määrin häilyvä parillakin tapaa: Gumperz mainitsee yhtenä metaforisen koodinvaihdon funktioista puhuteltavan valinnan (1982:77). Puhuteltavan valintaa koodinvaihdon avulla voidaan tietysti monissa tilanteissa pitää metaforisena, mutta mitä vakiintuneempi tapa puhujalla on puhua tietylle henkilölle yhtä kieltä ja toiselle toista, sitä tilanteisempana koodinvaihtotapausta tulisi mielestäni pitää. Lisäksi, kuten Kalliokoski (1995:12) huomauttaa, voi sinänsä metaforinen koodinvaihto heijastaa tilanteista koodinvaihtotapahtumaa silloin, kun puhuja referoi aikaisempaa keskustelutilannetta. Tässä työssä en katso tarvitsevani käsitettä metaforinen koodinvaihto. Ilmeisesti termillä halutaan yleensä korostaa keskustelullisen koodinvaihdon monitulkintaisuutta ja normittamattomuutta, mutta mielestäni voidaan aivan yhtä hyvin puhua diglossian vastakohtana, tai jatkumon toisena ääripäänä, keskustelullisesta koodinvaihdosta, joka siis on diskurssin (tai yleensäkin tekstin), eikä tilanteen vaatimusten määräämää. Aineistoni on kokonaisuudessaan vain tietyn kaksikielisen yhteisön sisäisestä vuorovaikutuksesta, eikä siinä täten esiinny varsinaista diglossiaa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö informanttini kokisi diglossiaa. Päinvastoin: eläessään vironkielisessä ympäristössä käyttävät tartonsuomalaiset molempia kieliä, suomea ja viroa, päivittäin. Yleistäen voi sanoa, että he käyttävät viroa puhuessaan ja kirjoittaessaan virolaisten kanssa ja suomea suomalaisten kanssa. Tämä näkyy selvästi sellaisista sähköpostiviesteistä, joissa kirjoittaja lähettää suomalaisten sähköpostilistalle joltain virolaiselta saamansa vironkielisen viestin ja kommentoi sitä suomalaisille lukijoille suomeksi. En tässä työssä kuitenkaan syvenny tarkastelemaan tartonsuomalaisten diglossiaa. Sen tarkempi selvittäminen, missä tilanteissa ja kenen kanssa tartonsuomalaiset käyttävät viroa ja milloin suomea, vaatisi toisenlaista lähestymistapaa, esimerkiksi haastattelututkimuksen tekoa. Diglossia kuitenkin heijastuu omaankin aineistooni koodinvaihtona erityisesti silloin, kun puhuja tai kirjoittaja referoi viroksi käytyä keskustelua tai kirjeenvaihtoa.

9 Harrastaakseen koodinvaihtoa puhujan on tietysti oltava jossain määrin kaksikielinen (tai oikeammin kaksikoodinen), hänen on tunnettava molemmat koodit (kaksikielisyyden määritelmistä ks. esim. Skuttnabb-Kangas 1988:62). Toki koodin vaihtamiseen riittää vain yhdenkin sanan tietäminen toisesta koodista. Esimerkiksi kerrottuani olevani suomalainen olen saanut useammaltakin kuin yhdeltä pohjoismaiselta keskustelukumppanilta vastaukseksi "Ei saa peittää". Tällä lämpöpatterista opitulla lauseella puhuja on osoittanut osaavansa kyllä suomeakin, ja toisaalta keskustelukontekstiin sopimaton lause on varsin vitsikäs. Luvussa 5.2 käsittelen koodinvaihtoa huumorin merkitsijänä. Usein syy koodinvaihdon saattaakin olla vain kielitaidon osoittaminen näin mm. suomenvirolaisten puheessa Praaklin mukaan (2003:281). Eniten koodinvaihtoa on tutkittu kaksikielisissä yhteisöissä. Suomalaisena esimerkkinä mainittakoon Timo Lauttamuksen (1990) amerikansuomalaisten koodinvaihtoa käsittelevä tutkimus. Amerikansuomea on tutkittu myös pro gradu -tutkielmissa jo useamman vuosikymmenen ajan. Uudemmasta suomalaisesta koodinvaihdon tutkimuksesta voi mainita ainakin Magdolna Kovácsin väitöskirjan (2001). Kovács kirjoittaa koodinvaihdosta australiansuomalaisten ja -unkarilaisten kielessä. Hän käsittelee työssään koodinvaihdon kieliopillisia piirteitä ja myös koodinvaihdon keskustelufunktioita. Muiden ulkosuomalaisten koodinvaihtoa käsitteleviä graduja ovat kirjoittaneet mm. Tervala (2000) espanjansuomalaisten ja Vaaraniemi (1998) müncheninsuomalaisten kielestä. Koodinvaihdosta ovat Helsingin yliopistossa kirjoittaneet pro gradu -tutkielman mm. Tero Niittymaa (2001), joka käsittelee koodinvaihtoa suomi toisena kielenä -oppitunneilla ja Christina Kontkanen (2001), joka tutkii työssään suomalais-bulgarialaista arkikeskustelua mm. kommunikaatiofunktioiden osalta. Koodinvaihto on luonnollinen osa kaksikielisen henkilön kielellistä kompetenssia siinä missä esimerkiksi yleiskielen ja slangin tai murteen vaihtelu yksikielisillä puhujilla. On jopa mahdollista, ettei kaksikielinen puhuja aina tiedosta, kumpaa kieltä hän par'aikaa käyttää. Tästä syystä voidaan mielestäni puhua koodinvaihdosta vain siinä tapauksessa, että kuulijat tiedostavat koodin vaihtumisen. Jos koodinvaihdon havaitsee vain ulkopuolinen tarkastelija esimerkiksi kielentutkija eivätkä keskustelun osallistujat itse, ei sitä voi pitää relevanttina. Auer (1998b) esittää jatkumon, jonka mukaan kaksikieliselle puheelle on aluksi ominaista koodinvaihto, joka sitten yleistyy ja vakiintuu, jolloin voidaan puhua kielten sekoittumisesta (language mixing) ja lopuksi seka- eli sulautuneesta kielestä (fused lects). Kun kielet ovat

10 täysin sekoittuneet, ei koodin vaihtumisella enää ole paikallista merkitystä, eli se ei toimi kontekstivihjeenä (mts:6). Joskus koodinvaihto lienee omassakin aineistossani päämäärätöntä: kaksikielinen puhuja käyttää sitä kieltä, jolla asia ensimmäisenä tulee mieleen. Tällöin kielenvalinta saattaa motivoitua ympäristöstä esimerkiksi Viroon liittyvä asia sanotaan viroksi mutta aina tällaista sidosta ei ole nähtävissä. Koodinvaihdolla saattaa tällöin olla sosiaalinen merkitys, mutta keskustelullisessa ympäristössään se ei ole merkki kontekstimuutoksesta. Seuraava sähköpostiviesti (2) on pieni esimerkki sujuvasta kaksikielisestä kielenkäytöstä. Olen itse kursivoinut vironkieliset sanat: Esimerkki (2) Päiväys Fri, 17 Nov 2000 14:25:29 +02:00 Otsikko [FF:192] Mazaa Vil! Kokkonen kaunistaa jälleen Tarton kuvaa Sattumoisin hänellä on myöskin synttärit sunnuntaina. Korraldame siis hänelle suuret peod tänään. Halukkaat voivat osallistua konventissa [---] Viestinnän kannalta ei liene mitään erityistä syytä, miksi esimerkin (2) kirjoittaja voisi haluta kesken suomenkielisen viestin sanoa korraldame peod 'pidetään juhlat' viroksi, mutta koodinvaihto kertoo kirjoittajan, ja myös lukijan kaksikielisyydestä, sekä siitä, että ollaan Virossa. Kaksikielinen viestintä yhdistää tartonsuomalaisten opiskelijoiden sähköpostilistan lukijoita, se osaltaan tukee heidän ryhmäidentiteettiään. En tässä työssä kuitenkaan syvenny tarkastelemaan tartonsuomalaisten identiteettikysymystä, joka vaatisi toisenlaisen lähestymistavan ja tutkimusmetodin. Aihetta ovat käsitelleet Kataja (2001) ja Määttä (2000) pro gradu -tutkielmissaan. Suomi viro -koodinvaihtoa on myös tutkittu jonkin verran. Tämä tutkimus on enimmäkseen tarkastellut virolaisten suomenpuhujien lauseensisäisen koodinvaihdon morfologisia ja syntaktisia piirteitä. Useimmat tutkijat ovat käyttäneet virheanalyysimetodia, eli he pyrkivät selittämään informanttien kielessä esiintyvät poikkeamat normista. Hyvin usein sukulaiskielen puhujalla "virheen" perustana on äidinkielen vaikutus. Uudemmista viro suomi -kontakteja käsittelevistä tutkimuksista suurin osa tarkastelee virolaisten puhujien suomen kieltä. Näistä töistä mainittakoon Helena Sulkalan Suomeen adoptoitujen virolaislasten kielenomaksumista

11 koskevat tutkimukset (1994), Leena Nissilän virolaisten suomenpuhujien verbirektioita käsittelevä väitöskirja (2002) ja Inkeri Jääskeläisen helsinginvirolaisten fonetiikkaa analysoiva tutkimus (2002). Kristiina Praakli on tutkinut tampereenvirolaisten koodinvaihtoa vironkielisessä keskustelussa (2002). Tartossa asuvien suomalaisten koodinvaihtoa on tutkinut Annukka Kataja opinnäytetutkielmassaan (2000). Hän tarkastelee koodinvaihtoa lähinnä leksikaalisesta ja sosiolingvistisestä näkökulmasta. Koodinvaihtoa on maailmalla tutkittu paljon niin sosiolingvistisestä kuin kieliopillisestakin näkökulmasta. Sosiolingvistinen tutkimus on tuonut esiin sen, miten koodinvaihdon avulla voidaan osoittaa kuulumista tiettyyn ryhmään, kaksikieliseen yhteisöön. Kieliopillisessa lähinnä syntaktisessa tutkimukessa on löydetty lauseensisäisen koodinvaihdon säännönmukaisuuksia. Koodinvaihtoa täytyy kuitenkin lisäksi tarkastella keskusteluympäristössään, jotta myös sen paikalliset vuorovaikutukselliset funktiot tulisivat otettua huomioon. Keskustelunanalyyttinen tarkastelu paljastaa juuri näitä funktioita, mutta myös laajempi sosiaalinen ja kulttuurikonteksti nivoutuu vuorovaikutukselliseen rakenteeseen (Auer 1998a: 3 4). Vanhemmassa tutkimuksessa koodinvaihtoa on pidetty lähinnä kompensatorisena kommunikaatiostrategiana, vieraan kielen puhujan keinona paikata puutteellista kielitaitoaan. On puhuttu interferenssistä osana kielenoppijan välikieltä, ilmiönä joka katoaa, kun kielitaito paranee. Kaksikielisten puhujien koodinvaihdon on katsottu kuvastavan kielellisten vähemmistöjen sosiaalis-kulttuurista identiteettiä. Tällöin vähemmistökieli on ns. me-koodi ja enemmistökieli he-koodi (Gumperz 1982:66). Kun koodinvaihtoa tarkastellaan keskusteluympäristössään, voidaan havaita, että sillä on myös vuorovaikutuksellisia tehtäviä. Tällöin ei välttämättä ole olennaista kumpaan suuntaan koodi vaihtuu. Koodinvaihdolla ei siis myöskään tarkoiteta koko muunkielistä jaksoa, vaan vain sitä hetkeä, jolloin koodi vaihtuu. Olennaista on koodin vaihtuminen sinänsä, puheen muutos, joka saattaa heijastaa muutosta keskustelun kontekstissa. Koodinvaihto toimiikin ns. kontekstivihjeenä, joka ilmaisee muutosta esimerkiksi puhujan suhteessa sanottuun. Gumperz (mts: 75 82) listaa kuusi koodinvaihdon funktiota keskustelussa (käännökset Kalliokoski 1995:5): 1) koodinvaihdon käyttö referoinnin yhteydessä, 2) koodinvaihto puhuteltavan spesifioinnin apuna, 3) koodinvaihto huudahdusrutiineissa, 4) koodinvaihto

12 toiston keinona, 5) koodinvaihto keinona modifioida sanottua, 6) koodinvaihto persoonallisen ja objektiivisen näkökulman vaihtelun merkkinä. Gumperz toteaa kuitenkin, ettei koodinvaihtotapauksille voi hakea yhtä ainoaa tulkintaa (mts:97). Auer kritisoi tutkijoita siitä, että he usein sekoittavat keskenään keskustelun rakenteet, lingvistiset muodot ja koodinvaihdon funktiot (1995:120). Esimerkiksi edellä luetelluista Gumperzin koodinvaihdon funktioista huudahdusrutiini on itse asiassa lingvistinen muoto ja toisto puolestaan keskustelun rakenne (mp). Päädyin tässä työssä tarkastelemaan ensin luvussa 4 koodinvaihdon rakenteellisia piirteitä: toisaalta luvussa 4.1 sitä, millaiset kielenainekset lauseet ja ei-lausemaiset rakenteet koodinvaihdolle altistuvat, ja luvussa 4.2 sitä, millaisessa tekstuaalisessa ympäristössä koodinvaihtotapaukset usein esiintyvät. Omassa luvussaan, luvussa 5 Koodinvaihdon vuorovaikutukselliset tehtävät, tarkastelen aineistoesimerkkejä siltä kannalta, millaisia funktioita koodinvaihdolla näyttää keskustelussa olevan. Näin ollen koodinvaihdon rakenteellisia piirteitä käsittelevässä luvussa on myös sellaisia ilmiöitä, joita Gumperz pitää metaforisen koodinvaihdon funktioina. Koodinvaihdon funktiot ovat usein päällekkäisiä, tai saman koodinvaihdon voi tulkita monella tavalla (Kalliokoski 1995:5). Koodinvaihdon voi mielestäni esimerkiksi lähes aina nähdä korostavan sanottua. Samoin voi vitsailevassa (tai referoivassa) jaksossa esiintyvä koodinvaihto ilmaista vitsailun (tai referoinnin) lisäksi esimerkiksi näkökulman vaihdosta. Näin ollen on oman keskusteluaineistoni koodinvaihtotapauksissa nähtävissä seuraavanlaiset hierarkiat: 1) vitsailu + näkökulman vaihtelu + korostaminen ja 2) referointi (+ näkökulman vaihtelu) + korostaminen. 3.2 KOODINVAIHTO VAI LAINA? Paljon keskustelua on herättänyt kysymys siitä, mikä on koodinvaihtoa, mikä lainaa. Yleisin tulkinta on, että laina on sopeutunut kohdekielen kieliopilliseen systeemiin (esim. Gumperz 1982:67, Lauttamus 1990: 25 29). Toisaalta kaikki tutkijat eivät pidä tätä erontekoa olennaisena tai edes suotavana (Kalliokoski 1998:4). Olen oman aineistoni tarkastelussa

13 pitänytkin (potentiaalisena) koodinvaihtona kaikkia niitä tapauksia, joissa kieli näyttää vaihtuvan. Joku lainalta vaikuttava tapaus saattaakin saada keskustelijat reagoimaan samoin kuin koodinvaihto, tai innostaa heitä koodinvaihtoon. Esimerkiksi suomeen hyvin sopeutunut tänks saa vastauksekseen vironkielisen palun ole hyvä. Useimmat lainoiksi tulkittavat sanat eivät kuitenkaan aiheuta keskustelijoissa mitään reaktiota, joten en ole niitä lähemmin tarkastellut. Lainoiksi tulkitsemani sanat ovat myös yleensä sopeutuneet suomen kielioppiin. Virosta on keskusteluaineistossani lainattu mm. sana krooni kruunu (vir. kroon) ja ilmaus ajaa äriä tehdä bisnestä (vir. äri ajama) esimerkiksi lauseissa: Paljon sataseitkytyks tuhatta kroonia o. (vir. yks. part. krooni) [--] ne maksaa nin tota sama krooneis täällä -- (vir. mon. in. kroonides). [--] voisin niinku ruveta ajaa äriä (.) täällä. (vir. äri ajama) Sähköpostiviesteissä, jotka enimmäkseen käsittelevät osakuntaelämää, on paljon lainoja. Nämä sanat ovat pääsääntöisesti virolaisosakuntien käyttämää osakuntaterminologiaa, jotka on suoraan lainattu suomalaisosakunnan käyttöön. Suurin osa niistä on virallisestikin vakiinnutettu osakunnan säännöissä. Tällaisia osakuntasanoja ovat esimerkiksi senior 'puheenjohtaja', vanamees 'toinen puheenjohtaja, oltermanni', scriba 'sihteeri, pöytäkirjanpitäjä', laekur 'rahastonhoitaja', major domus 'osakuntatilan isäntä/emäntä', eemalviibija 'poissaoleva jäsen', vilistlane, lyh. vil! 'seniorijäsen', 'yliopistosta valmistunut jäsen', bursvilistlane, lyh. bvil! 'opiskelun keskeyttänyt jäsen', vilistlaskogu 'senioriyhdistys', külalisõhtu 'avoimien ovien ilta', õllelaud 'olutpöytä' ja konventti 'osakuntatilat'. Joistakin edellä mainituista sanoista käytetään myös suomenkielistä vastinetta (puheenjohtaja, sihteeri, oltermanni, rahastonhoitaja), osaa puolestaan ei ole suomennettukaan. Nimien edessä esiintyvä lyhenne ksv! tulee sanasta kaasvõitleja 'taistelutoveri' ja tarkoittaa osakunnan varsinaisia jäseniä, siis ei fukseja eikä seniorijäseniä. Fuksit käyttävät nimensä edessä joko virolaista lyhennettä reb! < rebane 'fuksi', tai suomennosta fuks!. On myös käännöslainoja, kuten värienkantaja < vir. värvikandja, jolla tarkoitetaan osakunnan niitä jäseniä, joilla on osakunnan "värit" eli nauha ja osakuntalakki eli kaikkia jäseniä fukseja lukuunottamatta. Virolaisista osakunnista käytetään nimitystä korporaatio > vir. korporatsioon, lyh. korp!, ark. korppi.