Tiedote maalausaikaneuvotteluista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedote maalausaikaneuvotteluista"

Transkriptio

1 Tiedote maalausaikaneuvotteluista Cab on lähettänyt tiedotteen jossa he kertovat että maalausaika tulee muuttumaan Tämä lähetetty tiedote uusista ajoista on yksin ja ainoastaan CABin tekemä päätös joka rikkoo sopimusta ja kaikkea, jota voidaan pitää länsimaalaisten neuvottelutapojen mukaisena. Tämän kaltaista toimintaa osaisin ehkä kuvitella itänaapuristamme Tämä loppulausunto CAB on tehnyt tämän päätöksen kilpailuoikeudellisilla perusteilla. on täyttä *******! Pidetään faktat faktoina. Cabin tulisi olla ohjelmiston toimittajana puolueeton taho, joka tutkii ja analysoi Koomista on sinänsä se, että tässäkin Cabin kirjeessä on taas heille tyypillisiä virheitä, jotka eivät ole hyväksyttäviä etenkään tutkivalta organisaatiolta jonka toimet tulisivat olla pilkun tarkkoja. Nämä virheet toistuvat kaikessa heidän tekemisessään ja he touhuavat kyllä paljon mutta metrin mitalla Kirjeessään he kertovat että 2011 ja 2016 tutkimuksessa on ollut 181 objektia siinä on 45 objektia LIIKAA!!! Lisäksi uusi sovellusohjeistus on päivätty Todettakoon tähänkin että auto-ja vakuutusala EIVÄT ole tästäkään sopineet mitään ja myös vakuutusala on ilmoittanut että uutta sovellusohjetta EI TULE tässä vaiheessa laittaa jakoon. No tämä kuvaa hyvin CABin toimintaa vähän sinnepäin Seuraavassa pyrin nyt avaamaan tilannetta niin hyvin kuin suinkin taidan. Mainittakoon että CABin ilmoittama Uudet standardiajat nousevat keskimäärin 13 prosenttia nykyiseen aikastandardiin verrattuna tarkoittaa oikeasti että ajat tippuvat nykyisestä tasosta 13%. Tai oikeasti pudotus on varmasti lähempänä 20% luokkaa kun otetaan painotukset huomioon. Esim uuden pellin maalauksesta aika on vähenemässä n. 40%!!! Auto- ja vakuutusala EIVÄT ole sopineet asiasta. Neuvottelu ei ole edes oikea sana kuvaamaan tätä prosessia jota on käyty CAB on esittänyt sekä auto- että vakuutusalalle tutkimusten tulokset. Tämän jälkeen osapuolet ovat käyneet tahoillaan tutkimuksia läpi vaikkakin ilmeisesti autoala on ollut tässä aktiivisempi taho. Kumma sinänsä, ettei vakuutusalaa kiinnosta nämä 6 myös heidän hyväksymäänsä objektia jotka puuttuvat 2016 tutkimuksesta. Eihän meistä kukaan tiedä miten nämä vaikuttaisivat lopputulokseen vai tietääkö ja siksi ne puuttuvat Tämän Cabin esityksen jälkeen emme ole kertaakaan neuvotelleet. Eikä neuvotteluille olekaan pohjaa niin kauan kuin nämä tutkimukset ovat virheellisiä. Tutkimuksen tavoitteena on ollut saada Suomeen oikea aikataso! Autoala on toistuvasti vaatinut Cabilta oikaisua/selvitystä tutkimusten tuloksiin. Näihin Cab on luvannut jälleen vastata autoalalle Tämänkin takia on erikoista, että oli kiire lähettää tämä tiedote. Nämä puuttuvat objektit on sekä AKL että LVK hyväksynyt tutkimukseen. Nyt CAB, jonka tulisi olla puolueeton taho, on mielivaltaisesti karsinut tutkimuksesta objekteja. TÄSSÄ MENEE RAJA JOTA CABIN TULISI KUNNIOITTAA. CAB on toiminnallaan osoittanut tietoisesti vääristävänsä tutkimusta. Tai jos heidän toimintansa on tiedostamatonta tarkoittaa se ammattitaidottomuutta. Tässä tulee väkisinkin sellainen vaikutelma että listalta on pitänyt karsia objektien määrää tai sitten näissä kyseisissä töissä on liian paljon kertoimeen vaikuttavaa aikaa 2016 tutkimusten

2 tuloksiin on Cab tehnyt autoalan huomioista tehnyt korjauksia 17 kohteeseen, 6 kohteessa on vielä eriävä näkemys, lisäksi 6 kohdetta puuttuu ja kirsikkana meillä on 1 ylimääräinen objekti jota ei ole ollenkaan tehty No palataanpa tutkimusten tuloksiin tutkimus osoittaa että kertoimen tulisi olla 1,34 kun taas 2011 tutkimuksen n. 1 No 2016 tutkimuksessa on tällä hetkellä 49 objektia (6 puuttuu) kun taas 2011 tutkimuksessa 87 objektia. Eli painoarvo on selkeästi tuossa vanhemmassa tutkimuksessa No tässä vanhemmassa tutkimuksessa on autokannan ikäjakauma kuvattuna alla: 2006 ja sitä vanhempia 46 kpl Mitenhän on mm. autojen muodot muuttuneet vuosien varrella (mainitaan tässä kohtaa että kolmen auton ei ihan tätä päivää tietoa emme voi pitää faktoina kun laskelmat ovat kadonneet siksi kokonaismäärä 84 kpl kuvassa) No tätä 2011 tutkimusta ei ole aikanaan edes pystytty käymään samalla tavalla lävitse kuin tänä päivänä. Tämä johtuu siitä ettei CAB aikoinaan suostunut antamaan tutkimus tuloksia ja ei ollut käytössä CABin pintaaloja Muutamia esimerkki otoksia 2011 tutkimuksen epäkohdista :

3

4 Eli kaikkiin puskureihin joiden listat ovat alle 15 cm korkeita olisi listojen takana oleva pinta-ala tulla mukaan puskureiden pinta-aloihin.

5 Alla olevan kuvan mukaisia vääristäviä kohteita on useita!!!

6 Loppu mainintana: Molemmissa tutkimuksissa on ollut virheellisiä objekteja lähes puolet tutkimuksesta niistä valtaosa on korjattu, kuudesta vielä eriävä näkemys sekä 6 jotka puuttuvat kokonaan. Ja tosiaan yksi joka ei kuulu tutkimukseen lainkaan. Autoalalla on puuttuvista objekteista tarkka tieto mitkä nämä autot ovat ja niiden poistamiseen tutkimuksesta EI ole perusteita. Alla niistä listaa XXX-864, tämä tuli tehtyä ja hyväksyttiin sekä LVK:n että AKL :n toimesta XXX-453, peilikoppa XXX-326, tämä se takapuskuri mistä oli väri mitattu HUOM ainoastaan mitattu ei edes valittu AKL ja LVK hyväksyneet XXX-246, alihankintamaalaus, tämä tuli valmiiksi, lähti jo peltikorjaamoon XXX-654, tämä jäi kammioon valmiiksi purettuna, todettu että ei tarvitse kiillotusta eli on OK XXX-538, tähän kiillotus tehty seuraavalla viikolla, johon sovittu käyttetty aika, JA se on AKL ja LVK hyväksymä. Yksi samanlainen tapaus ON mukana tutkimuksessa joten tämä ei ole peruste hylkäykseen tutkimuksesta ei Cab ole antanut minkään laista todellista selvitystä eikä myöskään ole myöntänyt virheitä. Niitä on lähes puolessa objekteista. Kaikki ylläolevat kuvat liittyvät tähän 2011 tutkimukseen Joko Cab toimii tosiaan mielivaltaisesti tai sitten he toimivat vakuutusyhtiöiden asiamiehenä. Tähän me saamme kyllä vastauksen kun seuraamme miten vakuutusala toimii tämän jälkeen. Nimittäin mikäli vakuutusala ei tule yhdessä autoalan kanssa vaatimaan Cabia korjaamaan virheitään tarkoittaa se tällöin sitä että vakuutusyhtiöt käyttävät tätä omistamaansa ohjelmiston toimittajaa omien intressiensä ajamiseen eikä tutkimukset ole kuin verho tälle toiminnalle! Autoala on myös tiedustellut Suomen Cabilta että mitä tapahtuu karkeakittaukselle mikäli maalaus sopimus syntyy ennen Mysby6 sopimusta kun karkeakittaus tulee vasta siellä. Tähän on vastattu että sen aika säilyy nykyisenään. No alla kuva uudesta sovellusohjeesta joka tosin on päivätty sinne tulevaisuuteen

Henkilö- ja pakettiautojen maalaustutkimus

Henkilö- ja pakettiautojen maalaustutkimus Henkilö- ja pakettiautojen maalaustutkimus Slide 1 Sisältö Maalaus Tausta Maalausprosessi (vaatimukset aikatutkimusmaalaamot) Maalaus käsitteet, määritykset, CABAS Materiaalilaskenta Lisätyöt maalaus Maalauserittely

Lisätiedot

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS

IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS 20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien

Lisätiedot

2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1)

2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1) Approbatur 3, demo, ratkaisut Sovitaan, että 0 ei ole luonnollinen luku. Tällöin oletusta n 0 ei tarvitse toistaa alla olevissa ratkaisuissa. Se, pidetäänkö nollaa luonnollisena lukuna vai ei, vaihtelee

Lisätiedot

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti

Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Millainen on sopuisa ero? Heli Vaaranen, parisuhdekeskuksen johtaja, perhesosiologi, psykoterapeutti Miten avioero satuttaisi osapuolia mahdollisimman vähän? Belgiassa Lowenin ja Gentin yliopistoissa on

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

58131 Tietorakenteet ja algoritmit (kevät 2016) Ensimmäinen välikoe, malliratkaisut

58131 Tietorakenteet ja algoritmit (kevät 2016) Ensimmäinen välikoe, malliratkaisut 58131 Tietorakenteet ja algoritmit (kevät 2016) Ensimmäinen välikoe, malliratkaisut 1. Palautetaan vielä mieleen O-notaation määritelmä. Olkoon f ja g funktioita luonnollisilta luvuilta positiivisille

Lisätiedot

Maalausaikojen jako tutkimuksissa

Maalausaikojen jako tutkimuksissa Maalausaikojen jako tutkimuksissa Aikajako keskimääräinen työkohde 12,13 13,82 4,86 90,03 219,75 29,18 Aloitusaika ja vakioarvot Vanha pelti Uusi pelti Vanha muovi Uusi Muovi 135,38 Häivytys Sisäpinta-ala

Lisätiedot

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa Peda palaveri 13.1.2015 OHR suppea 19.1.15 Oppilaskunnan käsittely Huoltajien näkemyksiä??? OHR laaja 16.2.15 Mitä oppilas ajattelee? 35 a (30.12.2013/1267)

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia

Lisätiedot

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää

Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu

Lisätiedot

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa

Lisätiedot

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015 ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 13.4. 2015 Sisältö ARVI-menettelyn perusteet... 1 Arvioinnin syöttäminen... 2 Arvion lähettäminen TE-toimistoon... 5 Sovelluksen sulkeminen... 6 Virhetilanteiden

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula Pellavamäki kaavoituksen ja kaavamuutoksen käynnistämissopimus 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN SEKÄ ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄ- MISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301

Lisätiedot

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö CABAS Perusominaisuuksien käyttö Aloitussivu s.3-4 Laskelman luominen s.5-6 Omistajan/Ajoneuvon tiedot s.7-8 Vahinkotiedot s.9 Veloitukset s.10 Korjauskohteet s.11 Toimenpiteet/korjauskohteet s.12-14 Pintaoikaisu

Lisätiedot

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit.

Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit. Hops-ohjaajan ohje Tässä ohjeessa kuvataan kaksi erilaista tapaa hakea tietyn opiskelijan lähettämä hops. Ensin ohjeistetaan miten toimitaan, jos hopsin ryhmätyökalu on käytössä, eli ohjaajalle on luotu

Lisätiedot

2.3 Virheitä muunnosten käytössä

2.3 Virheitä muunnosten käytössä 2.3 Virheitä muunnosten käytössä Esimerkissä 1 yhtälönratkaisuprosessi näytetään kokonaisuudessaan. Yhtälön rinnalla ovat muunnokset ja sanallinen selitys, johon oppilaat täydentävät esimerkissä käytetyt

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro +

! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro + ! Mitä aiot tehdä? Valitse! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro + e-mail! Pelaajien syöttö Tässä ruudussa syötetään etukäteen pelaajien nimet ja numerot kuhunkin

Lisätiedot

Ostolaskujen haku Netvisorista

Ostolaskujen haku Netvisorista Ostolaskujen haku Netvisorista Päiväys: 9.4.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 ValueFrameen tehtävät määritykset... 3 1.1 1.2 1.3 1.4 2 Yleiset ValueFrame-määritykset... 3 Osaprojektien

Lisätiedot

Hockeyliitto - Torneopal

Hockeyliitto - Torneopal Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen

Lisätiedot

Hockeyliitto -Torneopal

Hockeyliitto -Torneopal Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja

Lisätiedot

MYSBY5 vetotyönormisto

MYSBY5 vetotyönormisto MYSBY5 vetotyönormisto Sovellutusohje MYSBY5 vetotyö- ja penkkiaikojen käytöstä. Autoalan keskusliitto ry (AKL) ja Liikennevakuutuskeskus (LVK) ovat sopineet alla olevan vetotyönormiston ohjeistuksesta

Lisätiedot

Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa

Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen Tutkimusraportti 30.9.2015 Tulostiivistelmä Joka kolmas suomalaisautoilija

Lisätiedot

CCLEANER PERUSKÄYTTÖ PERUSKÄYTTÖ

CCLEANER PERUSKÄYTTÖ PERUSKÄYTTÖ CCLEANER PERUSKÄYTTÖ Tämän ohjeen avulla puhdistat tietokoneesi turhista, usein tietokoneen käyttöä hidastavista tiedostoista. Ohje opastaa sinua vaihe vaiheelta eteenpäin. CCleaner on luotettava, varmatoiminen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Luento 9. June 2, Luento 9

Luento 9. June 2, Luento 9 June 2, 2016 Otetaan lähtökohdaksi, että sopimuksilla ei voida kattaa kaikkia kontingensseja/maailmantiloja. Yksi kiinnostava tapaus on sellainen, että jotkut kontingenssit ovat havaittavissa sopimusosapuolille,

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula Pellavamäki kaavoituksen käynnistämissopimus kaavamuutos 1 (3) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI Luonnos A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017

SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017 1/5 SOPIMUS HELSINGIN JA ESPOON MERIALUEEN KALATALOUDELLISESTA YHTEISTARKKAILUSTA VUONNA 2017 Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2017 ja se korvaa 31.12.2017 asti voimassa olevan yhteistarkkailusopimuksen

Lisätiedot

Ajoneuvon muovikorjausten korjausajan määrityksen ohje

Ajoneuvon muovikorjausten korjausajan määrityksen ohje 1 of 15 Ajoneuvon muovikorjausten korjausajan määrityksen ohje 2 of 15 Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Korjausryhmät... 3 2.1 Korjausryhmä 1... 3 2.2 Korjausryhmä 2... 3 2.3 Korjausryhmät 1 ja 2... 3 3 Korjausajan

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Sovellutusohje muovikorjaus

Sovellutusohje muovikorjaus Sovellutusohje muovikorjaus 10.10.2013 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Korjausryhmät... 2 2.1 Korjausryhmä 1... 2 2.2 Korjausryhmä 2... 2 2.3 Korjausryhmät 1 ja 2... 2 3 Korjausajan määritys ryhmä 1... 2 3.1

Lisätiedot

Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net.

Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net. Distribution Cert Verkostoasentajan osaamiskartoitus Käyttöohje Oskari.net http://www.oskari.net Sisältö Oskari.net osaamiskartoituksen käyttöohje... 3 Johdanto... 3 Ohjelman käynnistäminen... 3 Tutkinnon

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Leasingsopimus (limiitti) LC

Siilinjärven kunta. Leasingsopimus (limiitti) LC Siilinjärven kunta Leasingsopimus (limiitti) 072821-LC01-000-000 3 Step IT Oy (jäljempänä Vuokralleantaja ), Y-tunnus 2161942-7, Mechelininkatu 1a, 00180 Helsinki, vuokraa Vuokralleottajalle tämän sopimuksen

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa

CAB Plan. Päivitys 4.5. Asiakas odottaa Kent Isacsson 2014-01-20 1 1 of 6 Päivitys 4.5 CAB Plan Asiakas odottaa Jos perustieto ikkunassa laitat rastiin ruutuun asiakas odottaa, muuttuu rekisterinumero punaiseksi työvaiheessa mekaanikko välilehdellä,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset Noin 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt Noin 50 %

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT 1.1 Tilaaja Nurmijärven kunta (jäljempänä Tilaaja) < osoite > < Y-tunnus > 1.2 Toimittaja

Lisätiedot

Pitkäaikaistallennus. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen

Pitkäaikaistallennus. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen Pitkäaikaistallennus CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen Mitä on pitkäaikaistallennus? Tiedon tallennuksen aikajänne ylittää tallennusjärjestelmän sekä laite-että ohjelmistokomponenttien

Lisätiedot

Tiedottajan terveiset

Tiedottajan terveiset Tiedottajan terveiset CV Toimittajana Hyvinkään Sanomissa 1979-1980. Dead Line, toimituspäällikön tuima katse ja kynän napsutus - tuttuja juttuja Freelancer auto- ja liikennetoimittaja 1980 1983. Turun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Luentotesti 3. Kun tutkimuksen kävelynopeustietoja analysoidaan, onko näiden tutkittavien aiheuttama kato

Luentotesti 3. Kun tutkimuksen kävelynopeustietoja analysoidaan, onko näiden tutkittavien aiheuttama kato Tehtävä 1 Osana laajempaa tutkimusprojektia mitattiin kävelynopeutta yli 80-vuotiaita tutkittavia. Osalla tutkittavista oli lääkärintarkastuksen yhteydessä annettu kielto osallistua fyysistä rasitusta

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa

Lisätiedot

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle

ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle ARVI-järjestelmän ohje arvioinnin syöttäjälle 7.5. 2018 Sisältö ARVI-menettelyn perusteet... 1 Arvioinnin syöttäminen... 2 Arvion lähettäminen TE-toimistoon... 5 Sovelluksen sulkeminen... 6 Virhetilanteiden

Lisätiedot

Muutokset WebOodin versiossa 2.7 Virkailijoille näkyvät muutokset

Muutokset WebOodin versiossa 2.7 Virkailijoille näkyvät muutokset Helsingin yliopisto WebOodi 1 Muutokset WebOodin versiossa 2.7 Virkailijoille näkyvät muutokset OpasOodi ja opetustapahtumat... 1 OodiHOPS -muutokset... 2 Koko OodiHOPS -työkalua koskevat muutokset...

Lisätiedot

E-thesis-ohje maisterintutkielman tarkastajalle. MMTDK 9/2015 (päivitetty uudelle lomakkeelle )

E-thesis-ohje maisterintutkielman tarkastajalle. MMTDK 9/2015 (päivitetty uudelle lomakkeelle ) E-thesis-ohje maisterintutkielman tarkastajalle MMTDK 9/2015 (päivitetty uudelle lomakkeelle 7.9.2015) Saat sähköpostitse viestin tarkastettavaksi tulleesta työstä. Viestissä on linkki e- thesis-järjestelmään

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Rt/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (5) 2 Mijorak Oy:n hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 26.1.2016 30 Rakentamisen puitesopimus 2016 2017, korjausrakentaminen ja tilamuutostyöt,

Lisätiedot

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiina Pohjonen Twitter @TiinaPohjonen 28.4.2017 3 Lisää työkykyisiä päiviä - kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa 2016 merkittävä lasku % 6 5,5 5 4,5 4

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Yleisten töiden lautakunta Rt/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Yleisten töiden lautakunta Rt/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (6) 111 Mijorak Oy:n hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 26.1.2016 30 Rakentamisen puitesopimus 2016 2017, korjausrakentaminen ja tilamuutostyöt,

Lisätiedot

Tuomarit. 1. Järjestelmään kirjautuminen

Tuomarit. 1. Järjestelmään kirjautuminen Tuomarit Taso järjestelmässä hoidetaan Suomen Palloliiton valtakunnallisten sarjojen, sekä järjestelmän käyttöönottaneiden piirien erotuomariasettelut ja tulospalvelu (mm. sähköiset pöytäkirjat). 1. Järjestelmään

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Ohje Lomakkeet Kansalainen

Ohje Lomakkeet Kansalainen 17.1.2018 Ohje Lomakkeet Kansalainen 1.0.7.0 Sisällysluettelo Lomakkeeni... 3 Lomakkeen muokkaus... 4 2 Lomakkeeni Löydät lomakkeet yläpalkin Lomakkeeni-välilehdeltä. Kaikki lomakkeet välilehdellä näkyvät

Lisätiedot

SMS -viestien lähettämisen ohjeet CAB Planohjelmassa

SMS -viestien lähettämisen ohjeet CAB Planohjelmassa SMS -viestien lähettämisen ohjeet CAB Planohjelmassa Asetukset perustiedoissa: SMS -palvelun aktivointi tehdään kohdassa Perustiedot/Yrityksen asetukset/sms Asetukset (ks. kuva yllä) SMS -palvelun aktivointi:

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL 4 72600 KEITELE Jäljempänä Myyjä 1.2. OSTAJA Kemijärven kaupunki Y-tunnus Osoite: PL 5, 98101 KEMIJÄRVI Jäljempänä Ostaja 2. KAUPAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! 1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility

Lisätiedot

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p. LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 11.2.2011 Vastausohjeet Vastaustilaa on yksi sivu kysymyksissä nro 1 3. Tilaa ylittävää vastausta tai sellaista vastausta, jossa on riviä kohden enemmän kuin yksi

Lisätiedot

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT Työn tavoitteita tutustua kattavasti DataStudio -ohjelmiston käyttöön syventää kinematiikan kuvaajien (paikka, nopeus, kiihtyvyys) hallintaa oppia yhdistämään kinematiikan

Lisätiedot

Intuitio vai analyysi henkilöarvioinnissa kumpaa seurata? Lilli Sundvik, PsT HENRY Foorumi 2012

Intuitio vai analyysi henkilöarvioinnissa kumpaa seurata? Lilli Sundvik, PsT HENRY Foorumi 2012 Intuitio vai analyysi henkilöarvioinnissa kumpaa seurata? Lilli Sundvik, PsT HENRY Foorumi 2012 1 Cresco on vuodesta 1995 toiminut, työ- ja organisaatiopalveluja tuottava yritys. Asiakkaina on useita organisaatioita

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto KiVa-päivät 2015 Koulukiusaamisesta on puhuttu ja sitä on yritetty kitkeä jo 70-luvulta saakka. Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Esimerkkivastaukset 1. harjoituksiin. Alkuperäiset esimerkkivastaukset laati Jari Suominen. Vastauksia muokkasi Jukka Stenlund. 1. Esitä seuraavan algoritmin tila jokaisen

Lisätiedot

United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat

United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat United Technologies Corporation Toimittajilta saadut liikelahjat Johdanto UTC ostaa tarvikkeet ja palvelut niiden arvon perusteella yrittäen samalla saada parhaan vastineen rahalle ja luoda kestävät liikesuhteet

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Ennakkotuloksia julkisen sektorin työntekijöiden kuntoutusprosessista Ammatillinen kuntoutus Voidaan myöntää, jos lääkäri

Lisätiedot

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet

Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn suomenkielisen Web-portaalin käyttöohjeet Sonyn Web-portaalin käyttöohjeet Seuraavilla sivuilla esiteltävien käyttöohjeiden yhteenveto: Sisäänkirjautuminen Uuden tai vaihtosalasanan hankkiminen.

Lisätiedot

Kirjaamisen haasteet käyttäjän näkökulmasta Jaana Kinnari Espoon kaupunki / Kehittämisyksikkö

Kirjaamisen haasteet käyttäjän näkökulmasta Jaana Kinnari Espoon kaupunki / Kehittämisyksikkö Kirjaamisen haasteet käyttäjän näkökulmasta 14.5.2012 Jaana Kinnari Espoon kaupunki / Kehittämisyksikkö Räätälöityjä ratkaisuja kunnissa erilaisissa tilanteissa? Kuntaan muuttava / terveyspalveluihin hakeutuva

Lisätiedot

VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019

VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019 VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019 Valimo- ja konepajateollisuuden ympäristövaatimukset Seppo Heinänen Sisältö 1. AX-Suunnittelu 2. Ympäristönsuojelu 3. Päästöjen mittaaminen 4. Kiina 2 Insinööritoimisto AX-LVI

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

E-luvun laskentaan tarvittava

E-luvun laskentaan tarvittava Sähkölämmitteisen omakotitalon ostoenergian, korjatut luvut Seuraavat 3 taulukkoa on rakennettu niin, että kulutuksesta on poistettu siinä mukana oleva ylimääräinen 1000. Näin laskettu ostoenergia ja mitattu

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) HEL 2014-004942 H009-14 Loponen 12.6.2014 KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1 (6) VASTAUKSET MÄÄRÄAIKAAN 5.6.2014 KLO 12.00 MENNESSÄ SAATUIHIN KYSYMYKSIIN KOSKIEN TARJOUSPYYNTÖÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUN JA TOIMITUSPALVELUN HANKINTA Huom! Samaa asiaa useammin

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen

2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen Sopimusehdot 1. Osapuolet Aditro Oy ja Asiakas. Jatkossa Aditro Oy = Toimittaja. 2. Sopimuksen kohde 2.1. Vuokraoikeus, palvelun avaus, palvelu ja tietojen välittäminen Sopimuksen kohteena ovat Toimittajan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA Roslund Hietalahti

Lisätiedot

HYVÄKSILUKEMISEN TEKEMINEN ILMAN ENNAKKOPÄÄTÖSTÄ

HYVÄKSILUKEMISEN TEKEMINEN ILMAN ENNAKKOPÄÄTÖSTÄ HYVÄKSILUKEMISEN TEKEMINEN ILMAN ENNAKKOPÄÄTÖSTÄ Valitse Opintojen rekisteröinti -valikosta komento. Ikkuna aukeaa. Voit valita Näytettävät opinnot - osiosta, mitkä opiskelijan suorituksista näkyvät aktiivisina

Lisätiedot

CABAS-järjestelmän käyttöönotto

CABAS-järjestelmän käyttöönotto Tuukka Pulkkinen 2013-11-22 1 of 15 CABAS-järjestelmän käyttöönotto Tuukka Pulkkinen 2013-11-22 2 of 15 1 Dokumentin tarkoitus... 3 2 Uusi CABAS... 3 2.1 CABAS-käyttäjät Suomessa... 3 2.2 Uusi CABAS-järjestelmäratkaisu...

Lisätiedot

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"

SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI. Tuusulan kunta y PL Tuusula. jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Kauppatie II/Tuusulan kunta LUONNOS 16.7.2013 1(2) SOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN MUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISEKSI A. Sopijapuolet Tuusulan kunta y 0131661-3 PL 60 04301 Tuusula jäljempänä tässä sopimuksessa "Kunta"

Lisätiedot