REKOLANOJA. Eilen, tänään ja huomenna

REKOLANOJA Eilen, tänään ja huomenna

Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Kaupunkisuunnittelu Kielotie 28 01300 Vantaa Lisätietoja: Anitta Pentinmikko, aluearkkitehti puh.(09) 8392 2677 Laura Muukka, maisema-arkkitehti puh.(09) 8392 2680 s-posti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi Taitto: Ritva-Leena Kujala Paino: Vantaan kaupunki Materiaalikeskus Kaupsu 7 / 2005 C15:2005

Rekolanoja Eilen, tänään ja huomenna 1

Sisällys Esipuhe 5 1 Johdanto 7 1.1 Rekolanojaryhmä 7 1.2 Työn vaiheet ja tekijät 8 1.4 Käsitteitä 9 1.3 Tavoitteet 9 2 Rekolanojan menneisyys ja nykytila 10 2.1 Rekolanojan valuma-alue 10 2.1.1 Valuma-alueen koko ja sijainti 10 2.1.2 Rekolanojan valuma-alueen korkeussuhteet 10 2.1.3 Rekolanojan valuma-alueen maa- ja kallioperä 11 2.1.3.1 Maaperä 11 2.1.3.2 Kallioperä 11 2.1.4 Valuma-alueen maankäyttö nykyään 12 2.1.4.1 Liikenne 12 2.1.4.2 Pelto- ja metsäalueet sekä suot 12 2.1.4.3 Asuinalueet 13 2.2 Rekolanojan purolaakson ja puronvarren maisema 14 2.2.1 Luonnonmaiseman rakenne 15 2.2.2 Maiseman historia 16 2.2.2.1 Esihistoria 16 2. 2. 2. 2 1500- luvulta 1800- luvun puoliväliin saakka 17 2. 2. 2. 3 1800- luvun puolivälistä 1900- luvun alkuun 20 2.2.2.4 1900-luku 22 2.2.2.5 2000-luku 24 2.2.3 Maisemakuva alajuoksulta yläjuoksulle kesällä 2004 25 2.2.4 Vesitalous 28 2. 2. 4. 1 Rekolanojan virtaama 28 2. 2. 4. 2 Rekolanojan veden laatu ja siihen vaikuttavat tekijät 28 2.2.5 Kasvillisuus 30 2. 2. 5. 1 Purokäytävän kasvillisuus 30 2. 2. 5. 2 Ihminen on muuttanut kasvillisuusolosuhteita 30 2.2.5.3 Sammaloja ja Myrtinoja Tuusulassa, Savionoja ja Nissinoja Keravalla 30 2.2.6 Eläimistö 32 2. 2. 6. 1 Pohjaeläimistö, kalat ja ravut 32 2.2.6.2 Linnusto 32 2. 2. 6. 3 Muu eläimistö ja eläinten kulkureitit 34 2.3 Kasvillisuusselvitys 2004 35 2.3.1 Tutkimusalue ja kartoitusajankohta 35 2.3.2 Alueelta tehdyt selvitykset 35 2.3.3 Kasvistollisesti arvokkaat kohteet 36 2.3.4 Kasvillisuuselvityksen osa-alueet 36 2.3.4.1 Vallinoja 36 2. 3. 4. 2 Koivukylän ja Rekolan asemien välinen alue 38 2. 3. 4. 3 Hiekkaharjun golfkentän puronvarsiosuus 39 2.3.5 Yhteenveto 39 2

2.4 Kääpätutkimus 2004 41 2.4.1 Rekolanojan varsi 41 2. 4. 1. 1 Inventoinnin ajankohta ja metodi 41 2. 4. 1. 2 Yleiskuvaus Rekolanojan inventointialueesta ja lahopuustosta 41 2. 4. 1. 3 Kääpälajisto 42 2. 4. 1. 4 Johtopäätökset ja toimenpide- ehdotukset 42 2. 4. 1. 5 Rekolanojan varsilta havaittu kääpälajisto 43 2.4.2 Hiekkaharjun lähimetsä ja Rekolanoja 45 2. 4. 2. 1 Inventointiaika ja - menetelmät 45 2. 4. 2. 2 Yleiskuvaus alueesta ja metsien lahopuustosta 45 2. 4. 2. 3 Hiekkaharjun lähimetsien ja Rekolanojan varsien kääpälajistosta 46 2.4.2.4 Uhanalaiset ja vaateliaat kääpälajit sekä vanhan metsän indikaattorilajit 48 2. 4. 2. 5 Hiekkaharjun lähimetsien ja Rekolanojan varsien luontoarvoista 48 2. 4. 2. 6 Kääväkäslajit sekä esiintymien lukumäärät 49 2. 5 R e k o l a n o j a n m e r k i t y s i h m i s i l l e 5 2 2.5.1 Oja vaiko puro - nimi herättää tunteita 53 2.5.1.1 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen selvitys ja kannanotto 53 2.5.2 Kaupunkipuro esteettisyyden ja ympäristökasvatuksen kohteena 54 2.5.3 Äänimaisemat 56 2.5.4 Muistojen puro 56 3 Rekolanojan tulevaisuus 59 3. 1 K a a v o i t u s t i l a n n e j a m u u t a l u e e n k ä y t t ö ä o h j a a v a t suunnitelmat 59 3.1.1 Maakuntakaava 59 3.1.2 Yleiskaava 1992 59 3.1.3 Vantaan maankäytön kehityskuva ja yleiskaavan tavoitteet (28.4.2003) 59 3.1.4 Yleiskaavan luonnos 3.11.2004 60 3.1.5 Asemakaavat 60 3.1.6 Viheralueohjelma 61 3. 2 Ta v o i t t e i d e n t a u s t o j a 6 2 3.2.1 Ympäristöasiat ja kaupunkiluonto kaupunkisuunnittelussa 62 3.2.2 Kaupunkipuron ekologinen merkitys 63 3.2.3 Kaupunkipuron hydrologia ja veden laatu 63 3.2.4 Luonnonmukainen vesirakentaminen 64 3.3 Tavoitteita Rekolanojan ja sen ympäristön k e h i t t ä m i s e l l e 6 5 3.3.1 Rekolanoja ekologisena käytävänä 65 3.3.2 Rekolanojan varren yleisiä käsittelyperiaatteita 67 3.3.3 Tavoitteita Rekolanojalle vesitalouden ja luonnon monimuotoisuuden kannalta 70 3. 3. 3. 1 Keravan rajalta Vallinojalle 70 3. 3. 3. 2 Korson Ankkalammikot 71 3. 3. 3. 3 Ankkalammikoilta Rekolan asemalle 72 3. 3. 3. 4 Rekolan asemalta Koivukylään 73 3. 3. 3. 5 Koivukylästä kohti golfkenttäaluetta 73 3

3.4 Vallinkylä -uusi luonnonläheinen asuntoalue Rekolanojan varteen 74 3.5 Koivukylän keskus - kaupallinen keskus ja Rekolanoja 78 3.6 Hiekkaharjun golfkentän mahdollinen laajennus 85 3.6.1. Johdanto 85 3.6.2 Mitä on golf? 85 3.6.3 Pääkaupunkiseudun golfkentät 86 3.6.4 H i e k k a h a r j u n g o l f k e n t t ä 8 6 3.6.5 Golfkentän ympäristö- ja maisemavaikutukset 86 3.6.6 Koetteleeko golfinpeluu luontoa? 87 3.6.7 Golfkenttien hoito 87 3.6.8 Typpi ja fosfori ongelmana maataloudessa ja golfissa 88 3.6.9 Golfkentät ja maatalousympäristöt uhanalaisten lajien näkökulmasta 89 3.6.1 0 G o l f k e n t ä t y l e i s i n ä u l k o i l u a l u e i n a? 9 0 3.6.11 Hiekkaharjun golfkenttäalueen tulevaisuus 90 4 Lähteet 92 Liite 1. 99 Kirjoituskilpailun voittaja 4

Esipuhe Vantaan ja Keravan alueella virtaa Rekolanojan yli 12 kilometriä pitkä pääuoma. Rekolanojan vesistön valuma-alue käsittää 37,75 neliökilometrin alueen ja laskuojat ulottuvat myös Tuusulan ja Keravan alueille. Puro laskee Keravanjokeen ja sen ranta-alueet muodostavat Vantaalla merkittävän ekologisen ja luonnoltaan monipuolisen, vaikkakin paikoitellen katkeilevan käytävän. Pitkällä uomalla on monta nimeä, Keravan puolella Keravanoja ja Nissinoja ja Vantaalla nimi muuttuu vastaavasti Korsonojaksi ja Rekolanojaksi. Laskuojat, kuten Karhuntassunoja ja Tussinkoskenoja ulottuvat myös Tuusulan ja Keravan kuntien alueelle. Luonnonpuron ja urbaanin rakentamisen välinen ristiriita on ilmennyt alueen suunnittelu- ja toteutustöiden yhteydessä. Kaupunkiradan rakentaminen ja siihen liittyvät vesistön korjaushankkeet ovat osoittautuneet vaikeiksi toteuttaa. Vaatimukset luonnonmukaisesta vesirakentamisesta edellyttävät määrittelyä - mitä onkaan luonnonmukainen vesirakentaminen? Miten vaatimaton luonnonpuro voi suojautua rakentamista vastaan? Myös asukkaat ja virkistysalueiden käyttäjät ovat voimakkaasti ilmaisseet huolensa Rekolanojan tulevaisuuden puolesta. Vantaan kaupunkisuunnittelu käynnisti Rekolanoja- selvitystyön vuon-na 2003. Vantaan kaupunkisuunnittelun, kuntatekniikan keskuksen ja ympäristökeskuksen yhteistyöhön kutsuttiin alkuvaiheessa myös Keravan maankäytön edustajat. Selvitystyön tavoitteena on antaa kokonaisnäkemys vesistön erityispiirteistä ja suojeluarvoista ja selvittää rajoja ja ratkaisuja lähiympäristön rakentamiselle. Erityiskohteiksi valittiin Vallinkylän, Koivukylän keskustan ja Hiekkaharjun golfkentän alueet. Selvitystyöhön kytkettiin heti alusta Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen pro-gradu -opinnäytetyö ja loppuvaiheessa yhteistyötä tehtiin myös Suomen ympäristökeskuksen kanssa Työ haluttiin ulottaa myös alueen asukkaiden ja elämänhistorian kokemusmaailmaan ja asukkaat osallistuivatkin työhön yleisötilaisuuksissa ja haastattelujen ja kirjoituskilpailun kautta. Hyvin verkottunut vuorovaikutteinen hanke on herättänyt paljon mielenkiintoa ja julkisuutta. Asukkailta saatu hiljainen tieto on avannut suunnittelijoille portin Rekolanojan lumoavaan maailmaan. Kiitämme kaikkia työn osapuolia ja toivomme, että tämä selvitystyö nostaa Rekolanojan arvoiseensa asemaan Vantaan luonnonvesien ja ranta-alueiden joukossa sekä varmistaa sen vesiensuojelulle ja rakentamiselle hyvät lähtökohdat ja tavoitteet. Vantaalla 18.5.2005 Anitta Pentinmikko, aluearkkitehti Laura Muukka, maisema-arkkitehti 5

6

1 Johdanto Rekolanojatyö on ollut kaupunkisuunnittelijoille mielenkiintoinen, laajaalainen ja poikkitieteellinen selvitystyö. Työryhmää on laajennettu työn edetessä ja erityisselvitysten mukaisesti. Tähän raporttiin on tiivistetty työn tulokset ja koko se monipolvinen Rekolanoja-teemaa sivuava suunnittelukeskustelu, jota prosessin aikana on käyty. 1.1 R e k o l a n o j a r y h m ä Työryhmään osallistuneet henkilöt: Anitta Pentinmikko, aluearkkitehti, Vantaan kaupunkisuunnittelu työn valvonta, koordinointi, nimistö Laura Muukka, maisema-arkkitehti, Vantaan kaupunkisuunnittelu raportin toimitustyö, maisemarakenne ja -historia, maisemasuunnittelu, kartat ja kuvat Lassi Tolkki, asemakaavasuunnittelija, Vantaan kaupunkisuunnittelu Koivukylän keskustan kaupunkisuunnittelu Seppo Niva, asemakaavasuunnittelija, Vantaan kaupunkisuunnittelu Vallinkylän alueen suunnittelu Ulla-Maija Rimpiläinen, vesihuoltoinsinööri, Vantaan kuntatekniikan keskus, maaperä- ja vesikysymykset Sinikka Rantalainen, ympäristösuunnittelija, Vantaan ympäristökeskus, asiantuntija Anna Ojala, fil. yo, Vantaan ympäristökeskus, kasvillisuusselvitys Jan Pesonen, maisema-arkkitehti, Vantaan kuntatekniikan keskus, asiantuntija, Koivukylän keskustatorin ideasuunnitelma Jari Niemelä, professori, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, kaupunkiekologia, asiantuntija Vesa Yli-Pelkonen, tutkija, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, pro-gradutyön ohjaaja, asiantuntija Karoliina Pispa, fil. yo, FM, Helsingin yliopisto, pro gradu -tutkielma, raportin kirjoittaminen Jukka Jormola, maisema-arkkitehti, Suomen ympäristökeskus, asiantuntija Tapio Reijonen, ympäristöpäällikkö, Keravan kaupunki, asiantuntija Irja Hult-Visapää, kaupunginarkkitehti, Keravan kaupunki, asiantuntija Ritva-Leena Kujala, viestintä-assistentti, Vantaan kaupunkisuunnittelu, raportin taitto 7

1.2 Työn vaiheet ja tekijät Rekolanojaryhmän ensimmäinen palaveri oli 27.3.2003. Karoliina Pispan pro gradu -tutkielma aiheesta: Kaupunkipuron ekologinen ja sosiaalinen merkitys kaupunkisuunnittelussa - tapaus Rekolanoja valmistui keväällä 2004. Työhön liittyen hän teki 11 teemahaastattelua ja asukaskyselyn Rekola- Asola omakotiyhdistyksen syyskokouksessa 20.11.2003. Pispa jatkoi työtään Vantaan kaupungille kesällä 2004 kirjoittaen tätä raporttia. Golfkenttien ympäristövaikutukssista laadittiin selvitys Luku 3.6 on selvityksen tiivistelmä. Työtä syvennettiin myös Suomen ympäristökeskuksessa, jossa Pispa laati selvityksen Tiivistyvän kaupunkirakenteen vaikutukset Rekolanojaan. Tämän raportin luku 3.3.3 on lainattu Suomen ympäristökeskuksessa laaditusta työstä. Anna Ojala laati Vantaan kaupungin ympäristökeskuksen toimesta alueelta kasvillisuusselvityksen kesän 2004 aikana. Ympäristökeskuksessa tehtiin myös kääpäselvitys. Vantaan kaupunkisuunnittelun toimesta selvitettiin muun muassa alueen maisemarakenne ja maiseman historia sekä tehtiin luvussa 3 esitettyjä suunnitelmia. Työ esiteltiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 18.5.2005. Työryhmä järjesti aiheeseen liittyen koulutustilaisuuksia ja maastoretken Arkkitehti, projektipäällikkö Markku Siiskonen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta esitelmöi aiheesta: Viikin ekologisen asuinalueen suunnittelu ja toteutus. Maisema-arkkitehdit Ismo Häkkinen ja Ulla Loukkaanhuhta Ramboll-konsernista luennoivat aiheesta Pintavesien luonnonmukaisen käsittelyn suunnittelu kaavoituksesta detaljeihin 7.11.2003. Työryhmä suoritti maastokävelyn Rekolanojan vartta Hiekkaharjusta Keravalle 2.6 2004. Asukkaiden osallistuminen Karoliina Pispa teki pro gradu -työnsä osana haastattelututkimuksen. Koivukylän aluetoimikunta järjesti työryhmän kanssa keväällä 2003 korsolaisille ja koivukyläläisille Rekolanoja -aiheisen kirjoituskilpailun. Kilpailuun jätettiin 17 kirjoitusta, joista palkittiin neljä. Kirjoituksia on käytetty selvitystyön aineistona. 17.5.2004 järjestettiin Koivukylän aluetoimikunnan toimesta asukkaille aluefoorumi, jossa esiteltiin työtä ja keskusteltiin aiheesta. Karoliina Pispa esitteli aihetta Rekola-Asola -omakotiyhdistyksen kokouksessa. 8

Loppuraportointi ja tekijät Luvut 2.1, 2.2.4, 2.2.5, 2.2.6, 2.4.2, 2.4.3, 2.4.4, 3.2, 3.3.3 ja 3.6 on kirjoittanut pääosin Karoliina Pispa. Laura Muukka ja Anitta Pentinmikko ovat karsineet ja täydentäneet tekstiä. Laura Muukka on kirjoittanut pääosin luvut 2.2.1, 2.2.2, 2.2.3, 3.1, 3.3.1, 3.3.2 ja 3.5. Luvun 2.3 on kirjoittanut Anna Ojala. Luvun 2.4 ovat kirjoittaneet Keijo Savola ja Mari Wikholm. Luvun 3.4 on kirjoittanut Seppo Niva. Lukuun 2.4.1 sisältyy Sirkka Paikkalan kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa kirjoittama selvitys. Johdannon ja esipuheen ovat kirjoittaneet Anitta Pentinmikko ja Laura Muukka. Kirjoituskilpailun voitti nimimerkki Neljännen Polven Rekolalainen. Voittanut kirjoitus on liitteenä 1. 1.3 Tavoitteet Tavoitteet: *Selvittää Rekolanojan luonto- ja kulttuuriarvoja sekä sosiaalista merkitystä *Etsiä suuntaviivoja kaupungin tulevalle kehittämiselle Rekolanojan ympäristössä siten, että puron luonto- ja kulttuuriarvot sekä vesitalous voitaisiin mahdollisimman hyvin ottaa huomioon. *Tavoitteena on myös ollut tuoda yliopistollisen tutkimuksen piiristä ajankohtaisia näkökulmia ja ajatuksia kaupunkisuunnittelun tueksi. Maakuntakaava ja yleiskaava ohjaavat maankäyttöä yleispiirteisellä tasolla ja myös Rekolanojan valuma-alueen rakentamista. Tämä raportti on tarkoitettu asemakaavoituksen ja muun jatkosuunnittelun, kuten viheralueiden ja golfkentän suunnittelun lähtökohta-aineistoksi muista näkökulmista tehtyjen selvitysten ohella. 1.4 Käsitteitä Selvityksessä käytämme seuraavia käsitteitä: Valuma-alue - vedenjakajien rajaama alue, jolta sadevedet valuvat vesistöön. Purolaakso - selänteiden rajaama painanne, jonka pohjalla puro virtaa. Purokäytävä - purouoma ja sen vaikutuspiirissä olevat kasvillisuusvyöhykkeet. Hulevedet - rakennetussa ympäristössä muodostuva, ihmisen toiminnoista johtuva ylimääräinen pintavalunta. Luonnonmukainen vesirakentaminen - toimenpiteitä ja toimintamalleja, joilla pyritään virtavesien rakenteellisen ja toiminnallisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja palauttamiseen ottaen huomioon myös vesistön ja ranta-alueiden mahdolliset käyttötarpeet sekä niissä tapahtuvat muutokset (Järvelä 1998, Jormola 2003). Luonnonmukaiseen vesirakentamiseen sisältyvät niin vesiympäristön hoitoon ensisijaisesti tähtäävä ennallistaminen kuin ympäristönäkökohtia painottava uudisrakentaminenkin (Jormola ym. 1998, Jormola 2003). Maisema - ympäristökokonaisuus, joka on geomorfologisen, ekologisen ja kulttuurihistoriallisen kehityksen tulos (Rautamäki 1983 s. 8). 9

2 Rekolanojan menneisyys ja nykytila 2.1 Rekolanojan valuma-alue Tässä luvussa esitellään Rekolanojan valuma-alue yleispiirteissään luonnonolosuhteiden ja ihmisen vaikutuksen osalta eri aikoina lukuun ottamatta kasvillisuus- ja eläimistötietoja, jotka käsitellään erikseen luvuissa 2.2, 2.3 ja 2.4. Vantaa Firan lähteet Kuvat 1 ja 2. Rekolanojan valuma-alueen sijainti Vantaanjoen vesistöalueella (Hilkku 1997). Riihimäki Myrtinoja Vallinoja Hiekkaharju Päärata Rekola Koivukylä Rekolanoja Hyvinkää Järvenpää Tuusula Korso Ankkalammet Kulomäentie Korsonoja Savio Keravantie Savion oja 1km Kerava Vantaanjoki Rekolanojan valumaalue Tikkurila Karhun tassunoja Nissinoja Tussinkoski N 2.1.1 Valuma-alueen koko ja sijainti Rekolanojan valuma-alue on pinta-alaltaan 37,75 km² (Ekholm 1993). Se sijaitsee Vantaan kaupungin, Keravan kaupungin ja Tuusulan kunnan alueella. Rekolanojan valuma-alue kuuluu Vantaanjoen vesistöalueeseen. Rekolanoja saa alkunsa Firan lähteiltä ja suoalueilta Tuusulasta. Pohjoinen päähaara virtaa ensin Sammalojan, sitten Myrtinojan nimellä Sompion asuinalueen kautta. Myrtinoja muuttuu Keravan puolella Nissinojaksi, joka kääntyy junaradan kohdalla kulkemaan kohti etelää. Matkan varrella Nissinoja kiemurtelee hyvin lähellä junarataa sen itä- ja länsipuolta vuoronperään ja muuttaa nimensä lopulta radan länsipuolella Savionojaksi ennen kuin jatkaa matkaansa Vantaan puolelle Korsonojana. Yksi lännestä laskevista kallioisessa murroksessa virtaavista sivuhaaroista Vallinojan kaupunginosassa on nimeltään Vallinoja. Puron vesi ryöppyää jyrkkäreunaisessa rotkolaaksossa pudoten parhaimmillaan jopa useita metrejä. Tämä koski on saanut nimekseen Tussinkoski. Vallinoja laskee pääuomaan, joka muuttaa Korsossa nimensä Korsonojaksi ja Rekolassa edelleen Rekolanojaksi. Lopulta Rekolanoja laskee Keravanjokeen Hiekkaharjun peltoalueella. Puroa koko sen pituudelta kutsutaan tässä työssä nimellä nimellä Rekolanoja, vaikka nimi vaihtuukin monta kertaa. Rekolanojaan laskee (Vallinojan lisäksi) monia muita pieniä ojia. Rekolanojan valuma-alue on tässä työssä rajattu käyttäen apuna aiempia valuma-aluerajauksia (Hilkku 1997, Risco & Pellikka 2002, Ulla-Maija Rimpiläinen) sekä peruskarttoja 2043 04 (Vantaa), 2043 05 (Hyrylä) ja 2043 08 (Kerava). 2.1.2 Rekolanojan valuma-alueen korkeussuhteet Rekolanojan valuma-alueen maiseman perustan muodostaa loivasti kumpuileva, ikivanha kallioperä. Topografiaa luonnehtii vanhojen, korkeiden kallioselänteiden ja nuorten, matalien savikoiden vaihtelu. Valuma-alueen halki kulkee pituussuunnassa pohjoiskoillisesta etelälounaaseen suoraviivainen ruhjelaakso, joka on syntynyt kallioperän murtumisvyöhykkeeseen, ja joka on ympäristöään huomattavasti alavampi. Tällä ruhjelaaksolla on ratkaiseva merkitys myös Rekolanojan valuma-alueen muotoon ja itse puron kulkusuuntaan. (Finlandia 1983, Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Ranta & Siitonen 1996, Hilkku 1997, Vantaa alueittain 1998) Valuma-alueen korkeus vaihtelee 17,5 80,3 metriä merenpinnasta maksimikorkeuseron ollessa yli 60 metriä. Keskikorkeus on 40 50 metriä. Hienosedimenttien täyttämä ruhjelaakso, jolle on tyypillistä mariinislitoraalinen korkokuva, on matalinta seutua alueella. Tämä alavin alue jää 40 metriä merenpinnan yläpuolelle ja se on koko valuma-alueen pintaalasta 38 %. Lähestyttäessä Keravanjokea purouoma on alle 20 metriä merenpinnan yläpuolella, joten uoma ei ole kovin kalteva. (Hilkku 1997) Alueen korkein kohta, Mätäkivenmäki, on 80,3 metriä korkea. Mäki sijaitsee tutkimusalueen länsiosassa, ja sen kautta kulkee Rekolanojan ja Tuusulanjoen vedenjakaja. Länsiosa on muuta valuma-aluetta korkeampaa 10

seutua, ja siellä sijaitsevatkin kaikki yli 60 metriä korkeat mäet. Näin korkealle ulottuvia alueita koko valuma-alueesta on vain 6 %. (Hilkku 1997) 2.1.3 Rekolanojan valuma-alueen maa- ja kallioperä Valuma-aluetta rajaavat idässä Rekolanojaa Keravanjoesta erottavat kalliosydämiset moreeniselänteet ja lännessä, kauempana jokiuomasta, Tuusulassa olevat harjut ja kalliomoreeniselänteet. Lounaisena rajana on Jokiniemen, Hiekkaharjun ja Simonkylän kaupunginosissa kulkeva harju. 2.1.3.1 Maaperä Koko Rekolanojan valuma-alueella savikoiden osuus on merkittävä. Savea ja hiesua on 38 % valuma-alueen maaperästä. 18 % valuma-alueen maaperästä on moreenia. Soraa, hiekkaa ja hietaa on 32 %, turvetta 8 % ja kalliota 4 %. Savi ja hiesu peittävät murroslaakson alavimmat osat. Nämä savikot ovat syntyneet syvään veteen kerrostumalla sen jälkeen, kun mannerjäätikkö alkoi sulaa alueelta 12 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Savikot ovat tasoittaneet huomattavasti alueen topografiaa. Laaksojen pohjalla olevan pehmeän saven paksuus vaihtelee viidestä 15 metriin. (Maaperäkartat 50-60-luvut, Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Hilkku 1997, Rekola 6 2002, Maaperäkartat 2003) Valuma-alueen länsiosaa hallitsevat laajat sora- ja hiekka-alueet. Ne ovat harjukerrostumia, jotka ovat murrosten kohdalla rikkoutuneen jään ja aallokon vaikutuksesta laajalle levinneitä. Valuma-alue rajautuu etelässä harjuun, jossa on hiekkaa ja soraa laajoina alueina (Hilkku 1997; Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993). Valuma-alueen itäosa rajautuu lähinnä moreenipeitteisiin kalliokohoumiin. Tällaisia moreenialueita on paikoin myös muualla valuma-alueella. Kalliota on joissakin kohdissa pieniä määriä näkyvissä moreeni-, sora- ja hiekkakerrostumien alta. Turpeen osuus maaperästä on pieni, vain 8 % (Hilkku 1997). Suurimmat turvealueet sijaitsevat tutkimusalueen länsiosassa. Turvemaat ovat pääasiassa syntyneet savipohjalle ja selännealueiden painanteisiin sekä laaksojen alavimpiin kohtiin, missä veden poisvirtaus on heikko (Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993). 2. 1. 3. 2 Kallioperä Alueen kallioperä on syntynyt svekofennialaisen vuorijonopoimutuksen aikana noin 1,8-1,9 miljardia vuotta sitten. Kallioperän kulumisen myötä pintaan on paljastunut svekofennidisten liuskeiden alta emäksisiä ja happamia syväkiviä. Kallioperä koostuu pääasiassa syväkiviin kuuluvista, piihapporikkaista kvartsi- ja granodiiteista sekä graniitista. Alueella on myös hiukan emäksisiin syväkiviin kuuluvaa gabroa ja dioriittia sekä pintakiviin kuuluvaa maasälpägneissiä. Suomen kallioperän suuralueista Rekolanojan valumaalue kuuluu Etelä-Suomen graniittialueeseen, jolle ovat tyypillisiä lukuisat kalliokohoumat ja ruhjelaaksot (Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Ranta & Siitonen 1996, Hilkku 1997). Kuva 3. Maaperä 11

2.1.4 Valuma-alueen maankäyttö nykyään Pääjunarata ja lukuisat juna-asemat sekä monet itälänsisuuntaiset liikenneväylät ovat määränneet ja määräävät Rekolanojan valuma-alueen luonnetta voimakkaasti edelleen. Rekolanoja virtaa paikoin aivan ratapenkkaan puristuneena. Rekolan kaupunginosan kohdalla puroa on oikaistu useaan kertaan. Tästä huolimatta Rekolanojan merkitys alueen vesitasapainon säilyttäjänä on edelleen merkittävä. Purouoman siirrot ja kaupunkimaisten toimintojen laajeneminen ovat kuitenkin tuhonneet pitkältä matkalta alueen luontoarvoja ja aiheuttaneet maisemavaurioita. Näistä on myös seurannut virtausnopeuden kasvua, mistä puolestaan on aiheutunut rantojen syöpymistä. Oikaistu puro virtaa nykyään Vantaan alueella radan länsipuolella. Hiekkaharjun kohdalla alunperin meanderoivasta uomasta on oikaisun yhteydessä syntynyt keinotekoisia makkarajärviä, jotka eivät ole yhteydessä Rekolanojaan. (Ranta 1989, Kaupunkiradan jatkaminen Tikkurilasta Keravalle 1998, Rekola 6 2002). 2.1.4.1 Liikenne Kuva 4. Kallioperä Monet liikenneväylät menevät Rekolanojan yli. Vantaalla itä-länsi-suuntaiset Koivukylänväylä, Koivukylän puistotie, Peijaksentie, Kulo-mäentie, Korsontie, Tavitie, Savimaantie ja Satakielentie sekä pohjois-eteläsuuntainen Asolanväylä ylittävät Rekolanojan. Laurintien alitus tulee katkaisemaan puron taas kerran. Puron yläjuoksulla Vantaan, Keravan ja Tuusulan puolella on muutamia pienempiä puron ylittäviä teitä. Junaradan Rekolanoja alittaa Keravalla useaan kertaan ja yhden kerran etelässä lähellä Hiekkaharjun golfkenttää. 2.1.4.2 Pelto- ja metsäalueet sekä suot Suota 6% Peltoa 9% Metsää 37% Rakennettua 48% Valuma-alueen pinta-alasta peltoa on vain 9 %. Peltoaluetta on muuhun Uuteenmaahan verrattuna vähän, koska peräti 25 % Uudestamaasta on peltoa (Salminen; Hilkun 1997 mukaan). Rekolanojaa ympäröivien peltojen vaikutus näkyy kuitenkin selkeästi alueen lajistossa ja kasvillisuudessa. Jatkuva typpilannoitus rehevöittää typpeä suosivaa lajistoa (Ranta & Siitonen 1996). Peltoalueita on laikkuina valuma-alueen pohjoisosassa Myrtinojalla. Myös Vallinojan alueella pääosa rantaviivasta on peltoa. Edelleen Koivukylänväylän alituksen jälkeen valuma-alue on lähes yhtenäistä peltoa aina Keravanjoen yhtymäkohtaan asti. Metsää valuma-alueesta on 37 % (Hilkku 1997). Sitä on jonkin verran valuma-alueen pohjoisosassa Tuusulassa ja Keravalla sekä Vantaan puolella Vallinojan alueella sekä Rekolan ja Korson välillä. Suota Rekolanojan valuma-alueesta on 6 % (Hilkku 1997). Laajimmat suot ovat Rekolanojan syntysijoilla Firan lähteillä ja Kirkkosuolla sekä Sulan suoalueella Tuusulassa. 2. 1. 4. 3 Asuinalueet Kuva 5. Rekolanojan valuma-alueen maankäyttö Valuma-alueen pinta-alasta 48 % on rakennettua (Hilkku 1997). Valuma-alue on intensiivisesti rakennettua johtuen sijainnistaan pääjunaradan varrella, joka kuuluu Suomen tiheimmin asuttuihin alueisiin. Asukkaita oli vuonna 12

1997 yhteensä 37 700 eli 1000 asukasta/km 2 (Hilkku 1997). Kuntakohtaisesti vertailtuna Vantaan puolella kerrostaloasuminen on muita talotyyppejä yleisempää. Tuusulassa ja Keravalla sen sijaan peräti yli puolet huoneistoista on omakoti- ja rivitaloja (Helsinki alueittain 2000). Valuma-alueen länsiosa on näin ollen harvempaan rakennettua ja tiheimmin rakennetut alueet keskittyvät junaradan läheisyyteen. Tyypillisiä Rekolanojan valumaalueelle ovat toisaalta 1970-80 -luvuilla rakennetut tiiviit lähiöt esimerkiksi Havukoskella ja Kulomäessä, ja toisaalta vanhemmat, puutarhamaiset omakotitaloalueet esimerkiksi Rekolassa ja Saviolla. Kuva 6. Rekolanojan valuma-alueen maankäyttö (valuma-alueen rajaus Ulla- Maija Rimpiläinen). 13

2.2 Rekolanojan purolaakson ja puronvarren maisema Kartta 7: Luonnonmaiseman rakenne 14

Tämän luvun kartoissa on kuvattu myös Keravan ja Tuusulan puolella oleva purolaakso, mutta tekstissä keskitytään kertomaan Vantaalla olevasta purolaakson osuudesta. Purolaaksolla tarkoitetaan sitä selänteiden rajaamaa painannetta, jonka pohjalla puro virtaa. 2.2.1 Luonnonmaiseman rakenne Rekolanojan Vantaanpuoleisessa osassa uoman v-kirjaimen muotoisen korkokuvan on muodostanut virtaava vesi. Rekolanoja laskee Keravanjokeen Hanabölen laajalla savitasangolla. Havukosken ja Koivukylän kohdalla puro on hakenut uomansa pehmeiden hiekka- ja hietamaiden läpi. Pieni harju uoman länsipuolella ja kalliomoreeniharjanteet itäpuolella puristavat purolaakson kapeaksi. Rekolan ja Asolan välissä laakso laajenee hieman törmätäkseen sitten kalliomoreenimäkiin. Mäistä ensimmäinen ja korkein on Haxberginhaan virkistysalueella. Mäen korkeimman kohdan ja purolaakson alimman kohdan välillä on tässä Vantaan alueella kaikkein suurin korkeusero ja jyrkin kohta. Puro virtaa noin kahden ja puolen kilometrin matkan kapeassa laaksossa, jota kallioselänteet rajaavat. Kapean laaksokohdan pohjoispäässä ovat Korson keskuspuiston Ankkalammet. Ankkalampien kohdalla jyrkkä avokallio on erittäin lähellä purouomaa ja laakson pintamaalajina on hieta. Nämä hienot maisemalliset lähtökohdat on hyödynnetty Korson keskuspuiston suunnittelussa. Vallinojalla savitasanko laajenee jälleen. Puron ylin latva Tuusulan Myrtinsuolla on noin viidenkymmenen metrin korkeudella merenpinnasta. Vantaan ja Keravan rajalla puron keskimääräinen, kartan mukainen vedenpinta on noin 27 metrin korkeudella ja puron laskukohdassa 15 metrin korkeudella. Puro virtaa Vantaalla noin kahdeksan kilometriä. Vantaanpuoleinen uoma on siis varsin loiva. 15

2.2.2 Maiseman historia 2. 2. 2. 1 Esihistoria Noin 7000 vuotta sitten kivikaudella, Suomusjärven kulttuurin aikana, meren pinta oli noin 35 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Rekolanoja oli tuolloin Litorinamerestä pitkälle sisämaahan pistävä merenlahti. Kampakeraamisen kulttuurin aikana 4200-2000 ekr rantaviiva oli noin 22 metriä nykyisestä merenpinnasta. Tuolloin Rekolanojan pohjoinen osa oli jo puro. Etelään aukeavan merenlahden rannoilla oli kausiasuinpaikkoja, joista on säilynyt jälkiä meidän päiviimme saakka. (Vantaan kiinteät esihistorialliset muinaisjäännökset 1981.) Kivikauden jälkeen maan noustua merestä ja sopivien rannalla sijainneiden asuinpaikkojen hävittyä Rekolanojan laaksosta tuli todennäköisesti asumatonta erämaata vuosituhansien ajaksi. Puron rannat muuttuivat vähitellen metsiksi ja soiksi, joiden keskellä puro uursi savimaahan hitaasti kulkuaan muuntelevaa uomaansa. Kuva 8. Rekolanojan laakson muinainen asutus ja merenlahti Vantaan alueella (tietokannat Anne Mäkynen, Vantaan kaupunki). 16

2. 2. 2. 2 1500- luvulta 1800- luvun puoliväliin saakka Helsingin pitäjässä karjatalous oli varhaisina vuosisatoina tärkeässä asemassa. Karja ja hevoset saivat tärkeimmän ravintonsa niityiltä, joita raivattiin muun muassa purojen varsille. Metsien kaskeaminen oli yleistä. 1600-luvun tuomiokirjoissa on maininta kaskenpoltosta myös Rekolasta. 1700-luvun loppupuolella Helsingin pitäjän pinta-alasta oli niittyä 7%, peltoa 2% ja metsää 82% (Kuisma 1990 ja 1991.) Kolme neljännestä viljasta saatiin pelloilta ja yksi neljännes kaskimailta, joilla viljeltiin myös naurista (Hockman 2001 s.45-46). Kaskeaminen jatkui 1820-luvulle saakka (Kuisma 1991). Kaskeamisen seurauksena maisemakuva oli monin paikoin avoin. Viljelemättä jätetyille kaskimaille ilmestyi pioneeripuustoksi koivuja, ja koivu olikin yleinen puulaji. Karttoihin kuvattua maisemaa voimme seurata nykyhetkestä 1600- luvulle saakka. Niityt ja pellot olivat arvokasta omaisuutta, joten ne merkittiin karttoihin tarkasti. Samuel Brotheruksen laatimassa kartassa vuodelta 1699 Rekolanojan alajuoksulla nykyisten Jokiniemen, Hiekkaharjun ja Koivukylän kaupunginosien kohdalla näkyy laajahko niitty. Toisessa Brotheruksen kartassa vuodelta 1702 näkyy puroa Vallinojalta Alikeravalle saakka. Kartassa puron molemmilla rannoilla on enimmäkseen kapeahko niittyvyöhyke. Nykyisen Vallinojan kaupunginosan kohdalla niittyalue on laajempi. Savion Sielunrajankallion kohdalla Savionojassa oli vesimylly, joka toimi keväisin ja syksyisin. Puron kohdalla lukee Safioja (ks. kuva 9). (Samuelin kartat 2001 s. 45, 68-71.) Räckhalsin isojakokartoissa, jotka on laadittu vuonna 1776, ja joissa näkyy Rekolanoja sen laskukohdasta Korsoon saakka, puron mutkat on merkitty vihreällä niityiksi (Hockman 2001. s. 152-153). Niityillä oli latoja heinän säilyttämistä varten. Kuninkaan kartastossa, joka on laadittu vuosina 1776-1805, puron alajuoksun laaksossa on laajahkoja niittyalueita ja Hanabölen kyläkeskuksen ympärillä peltoja. Puro mutkittelee voimakkaasti nykyisen Rekolan alueella kohdassa, joka myöhemmin jäi radan itäpuolelle. Puron kohdalla ei ole muuta rakennettua kuin aiemmin mainittu mylly ja puron ylittävä kapea tie tai polku, joka johtaa Hanabölen kylään, nykyinen Ohratie siis. Yläjuoksullaan puron uoma näyttää olevan melko lailla eri kohdassa kuin nykyisin, mutta tämä johtunee 1700-luvun kartoitustekniikan vajavaisuudesta, eikä siitä, että puro olisi todellisuudessa ollut eri paikassa kuin nykyisin. Vaikka Kuninkaan kartaston kartat ovatkin 1700-luvun kartoiksi varsin korkeatasoisia, on niiden maastokuvauksessa kuitenkin juuri tämän tyyppisiä virheitä. (Alanen ja Kepsu 1989.) Kuva 9. Samuel Brotheruksen laatimassa kartassa vuodelta 1702 (tarkistettu 1712) näkyy niittyjä puron rannoilla ja Savionojan mylly Sielunrajankallion kohdalla Keravalla. Kartassa näkyy myös tuona aikana käytettyä nimistöä. (Samuelin kartat 2001) 17

Vuodelta 1810 olevassa Hanabölen kylän aluetta kuvaavassa kartassa Rekolanoja näkyy sen laskukohdasta Korsoon saakka. Puron varren niittyala on laajentunut alajuoksulta noin nykyiseen Asolaan saakka (Frondelius & Teräs 2000). Kuva 10. 1700-luvun loppupuolta kuvaava kartta sivulla 19 on piirretty tulkiten kuvassa olevaa Kuninkaan kartastoa, joka on laadittu vuosina 1776-1805. Tässä näkyy puron mutkittelevaa alajuoksua ja Hanabölen kyläkeskus. (Kuninkaan kartasto) 18

Karttasarja: Rekolanojan purolaakson maiseman historiallinen kehitys Karttasarjassa on tarkasteltu maiseman kehitystä Rekolanojan laaksossa ja laaksoa rajaavilla selänteillä 1700-luvulta nykypäivään. Merkinnät: Rekolanojan pääuoma Uoma, jossa suurin osa vedestä virtaa ja pisimmälle ulottuva latvahaara. Siellä, missä uomaa on muokattu, näkyviin on piirretty uusi uoma, ja vanhoja mutkia ei ole kuvattu. Myös osa Keravanjoesta on näkyvissä. Rautatie Rakennettu alue Merkinnän alla on myös talojen pihoja ja puutarhoja. Kaikkia yksittäisiä taloja ei ole merkitty. Avoin viljelymaisema Pelto tai niitty. Muu kasvillisuus Harmaa alue on 1700-, 1800- ja 1930-luvuilla metsää, suota tai puustoista hakamaata, ja sittemmin muutakin, kuten golfkenttää, puistoa tai pensaikkoa umpeen kasvaneella pellolla. Harmaalle alueelle osuu myös teitä. Kuva 11. Maiseman kehitys Rekolanojan ympärillä: 1700-luvun loppupuolella puron rantoja oli raivattu avoimiksi niityiksi. Kyläkeskusten läheisyydessä, parhailla lämpimillä ja maaperältään otollisilla paikoilla, oli pieniä peltoja. Kylien välisellä alueella Rekolanoja virtasi suuren suon läpi. (Kartta on piirretty Kuninkaan kartaston perusteella.) 19

2. 2. 2. 3 1800- luvun puolivälistä 1900- luvun alkuun Hanabölen ja Alikeravan kyläkeskusten välillä Rekolanojan laakso oli kaukana kylien asutuista keskuksista, ja säilyi siksi pitkään pellottomana metsien, soiden ja puronvarressa olleiden niittyjen alueena. Vuoden 1839 pitäjänkokouksen jälkeen maanmittari Grönlundilta tilattiin kartta, johon hän merkitsi niityt ja metsät sekä maat, jotka soveltuisivat raivattaviksi pelloiksi ja niityiksi. Kartta valmistui vuonna 1844. Raivaaminen annettiin maan vuokraajien tehtäväksi. (Hockman 2001 s. 60-61, 154.) Venäläisessä kartassa vuodelta 1871 niityiksi suositellut maat onkin jo raivattu. Avoin maisematila on laajentunut kaikkialle purolaaksoon. Rautatien rakentaminen oli ensimmäinen ihmisen aiheuttama Rekolanojan luonnolliseen muotoon kohdistunut suuri mullistus. Vuodesta 1858 lähtien Helsingin-Hämeenlinnan ratalinjaa rakennettiin ja säännöllinen junaliikenne Helsingistä Hämeenlinnaan alkoi tammikuussa 1862 (Perälä 1965 s. 85). Rautatie ylittää Rekolanojan yhteensä viisi kertaa. Puro on jäänyt enimmäkseen rautatien länsipuolelle. Uomaa on oikaistu paikoissa, joissa rautatie on rakennettu aivan puroon kiinni. Kuva 12. Maiseman kehitys Rekolanojan ympärillä: 1870-lukuun mennessä avoin maisematila oli laajentunut kaikkialle purolaaksoon. Valtaosa avoimesta maisemasta oli edelleen niittyä. Rautatie oli valmis, mutta asemiin tukeutuvat kaupunginosat eivät vielä olleet alkaneet kasvaa. Rautatien takia puron uomaa on muokattu. (Venäläiset topografiset kartat 1871) 20

Vuonna 1886 juna alkoi pysähtyä Räckhalsin kohdalla. Korson liikennepaikan avaamisen jälkeen vuonna 1887 Räckhals sai väistyä aikataulusta ja junat pysähtyivät siellä vain tarvittaessa. Rautatien varteen alkoi hiljalleen syntyä uutta asutusta 1800-luvun lopulta lähtien. (Hockman 2001 s. 63) Kuva 13. 1870-lukua kuvaava kartta on piirretty tulkiten venäläisiä topografisia karttoja, jotka on päivätty vuonna 1871. Tässä näkyy puron alajuoksua. 21

2.2.2.4 1900-luku 1800-1900-lukujen vaihteessa keinolannoitteet keksittiin ja niittyala alkoi pienentyä, kun niityt raivattiin pelloiksi, joiden lannoittamiseen ei enää välttämättä tarvittu karjanlantaa. 1900-luvun alussa Rekolanojan rantoja noudatteli yhtenäinen peltoaukea (Vantaan maankäytön kehitys 1979 s.37). 1930-luvun kartassa niittyjä on entisiin laajoihin niittyihin verrattuna enää pieninä sirpaleina puron mutkissa. Tämän jälkeen alkaakin taas päinvastainen kehitys, kun hankalasti hoidettavia peltokaistaleita puron mutkissa ja puron ja radan välissä kenties ensin niitetään tai laidunnetaan jonkun aikaa, jolloin ne näkyvät kartoissa niittyinä. Sitten hoito lopetetaan kokonaan, jolloin niityt vähitellen kasvavat umpeen. Rekolanojan varren umpeenkasvu on kuitenkin suurelta osin alkanut aika myöhään, sillä vielä vuoden 1975 peruskartassa puron varrella on aika paljon avoimia alueita, esimerkiksi Rekolan kohdalla oleva vanha uoman mutka on niittyä, ja Hanabölen peltoaukealla puro mutkittelee pellon keskellä. Koivukylän kohdalla puron ja radan väli on jo merkitty lehtimetsäksi. Kuva 14. Maiseman kehitys Rekolanojan ympärillä: 1900-luvun puolivälissä Rautatiehen tukeutuvat kaupunginosat olivat alkaneet kasvaa Rekolanojan laaksoon ja laaksoa rajaaville selänteille. Purolaakson yhtenäinen avoin maisematila oli alkanut hajota erillisiksi viljelyaukeiksi rakentamisen ja peltojen ja niittyjen umpeenkasvun myötä. (Pitäjänkartat: 6690/700 24 550/60 Hyrylä-Ruotsinkylä. Helsinki 1936. 6690/ 700-24 -560/70 Kerava. Helsinki 1948. ) 22

Kaupungin kasvaminen Rekolanojan ympärille alkoi lähes huomaamatta, kun nykyiset Rekolan, Korson, Metsolan ja Matarin kaupunginosat alkoivat kasvaa radan ja asemien tuntumaan. Nykyistä Rekolan kaupunginosaa alettiin palstoittaa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Alueelle ei tehty kaavaa, vaan kokonaisuus kehittyi alusta alkaen monenkirjavien palstoitussuunnitelmien tuloksena. (Litzen & Vuori 1997 s. 192.) 1910-luvulla tonttimaa maksoi Rekolassa 20 penniä neliömetriltä, Malmilla kaksi markkaa ja Kulosaaressa viisi markkaa neliöltä. Palstat muodostettiinkin sitä suuremmiksi, mitä kauempana Helsingin keskustasta ne sijaitsivat. Rekolassa tontit olivat enimmäkseen 5000-10 000 neliömetrin kokoisia. Tilaa tarvittiin kotitarveviljelyyn, kompostointiin ja vesihuoltoon. (Litzen & Vuori 1997 s. 201) 1940-lukuun mennessä alue oli tiivistynyt niin, että tontit olivat 1000-2500 neliömetrin kokoisia. Tiivistyminen on jatkunut vähitellen ja nykyisin tonttien keskimääräinen koko on jo alle tuhat neliömetriä. Korson keskustan kohdalla Rekolanojan laaksoon kaavoitettiin Korson keskuspuisto. Puiston ja Ankkalampien suunnitelma on päivätty alkuvuodesta 1983, jonka jälkeen puisto toteutettiin ja lammikot muotoiltiin, kaivettiin ja padottiin Rekolanojaan. Suunnitelmat laati Vantaan kaupungin puisto-osasto ja suunnittelijana oli todennäköisesti Veikko Laitinen. Kuva 15. 1900-luvun puoliväliä kuvaava kartta on piirretty tulkiten vuosina 1935 (länsipuoli) ja 1947 (itäpuoli) mitattuja karttoja. Kuvassa on vuonna 1936 mitattu kartta. (6690/700 24 550/60 Hyrylä-Ruotsinkylä. Helsinki 1936.) 23

2.2.2.5 2000-luku Rautatien laajennusten ja parannusten takia Rekolanojan uomaa on edelleenkin jouduttu siirtämään ja oikaisemaan, koska ratapenkan on pelätty sortuvan purouomaan. Viimeisimmät uoman siirrot, joihin Ratahallintokeskus sai luvan Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta 18.9.2001, tehtiin kesällä 2002. Ojalehdon virkistysalueella radan itäpuolelle 1800-luvulla kaivettua uomaa siirrettiin ja muotoiltiin. Myös Haxberginhaan mäen pohjoispuolella uomaa siirrettiin. Uuden uoman rakentamisessa oli tavoitteena noudattaa luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteita. Uomaa kivettiin runsaasti, jotta se ahtaassa paikassa radan ja asuinalueen välillä pysyisi suunnitellulla kohdalla eikä muuttaisi jatkuvasti kulkuaan, kuten luonnontilainen savialueen puro tekee. Kiveys pyrittiin tekemään siten, että kalojen elinmahdollisuudet purossa olisivat hyvät. Uusi uoma ei kuitenkaan ole luonnonmukainen siinä merkityksessä, että se olisi sellainen kuin luonnontilainen puro savialueella. Ulrikanpuiston uuden asuinalueen rakennustyöt ovat käynnissä. Alueen asemakaavassa uoma on määrätty taas kerran siirrettäväksi, mutta siirtoa ei toteuteta vielä aivan lähivuosina. Kuva 16. Maiseman kehitys Rekolanojan ympärillä: 2000-luvun alku. Kaupunki on kasvanut ja tiivistynyt. Rekolanojan laaksossa peltoaukeita on enää Vallinojalla ja Havukosken, Hiekkaharjun, Jokiniemen ja Hakkilan kaupunginosissa sijaitseva Hanabölen peltoaukea. (Kartan lähteet: Seutu cd 2003; Vantaan kaupunki 2004: peltotietokanta Anne Mäkynen ja Vantaan kantakartta) 24

2.2.3 Maisemakuva alajuoksulta yläjuoksulle kesällä 2004 Rekolanoja laskee Keravanjokeen Hanabölen laajalla viljelyaukealla. Yhtenäinen peltoaukea reunoilla olevine perinteisine rakennuksineen on vaikuttava. Rekolanojan varrelle on tehty golfkenttä, jonka maisemakuva erottuu viljelyaukeasta. Puron varrelle istutetut terijoensalavat erottuvat voimakasmuotoisina muusta kasvillisuudesta. Rekolanoja sukeltaa rautatiesillan ali Hiekkaharjun ja Koivukylän kaupunginosiin. Tällä kohtaa pellon umpeenkasvusta ei ole kauaa. Puustoiset ja avoimet kohdat vaihtelevat. Kasvillisuus on rehevää. Kuva 17. Hiekkaharjun golfkenttä. Kuva 18. Rekolanojan varren maisemakuva on vielä paikoin avoin Hiekkaharjun ja Koivukylän eteläosan kohdalla. Kuva 19. Rekolanoja rautatien alla. 25

Koivukylänväylän pohjoispuolella tullaan Ojalehdon virkistysalueelle, joka on perustettu puistoksi nurmikoineen ja kukkaistutuksineen. Juuri ennen Koivukylän puistotietä rakennusten takapihat kääntyvät Rekolanojalle päin. Koivukylän puistotien pohjoispuolella ja puron länsipuolella aukeaa pelto. Itäpuolella on pysäköintipaikka, Koivukylän vanha asemarakennus ja korkealla kulkeva junarata. Liityntäpysäköintialueen rakentaminen ja Laurintien alituksen rakentaminen on meneillään (kesäkuussa 2004), ja keskeneräinen alue on surkean näköinen. Haavikkoa on jäänyt Rekolanojan varrelle jonkin verran. Koivukylän keskuksen pohjoispuolella puro virtaa huomaamattomana vesakon ja pensaikon keskellä. Alueella, jolla tehtiin puron viimeisin siirto, maisemakuva poikkeaa suuresti savimaaperässä polveilevan puron tavanomaisesta maisemakuvasta. Puron rannat ovat loivat ja puroon ja sen rannoille on tuotu runsaasti kivikkoa. Pohjoiseen päin käveltäessä saavutaan alueelle, jolle ollaan rakentamassa Ulrikanpuiston asuinaluetta. Puro virtaa tiheän lehtipuuvaltaisen nuorehkon puuston lomassa. Haxberginhaan mäen jyrkän rinteen puusto on vanhempaa. Puro kulkee syvällä suorassa, kaivetussa uomassaan. Kuva 20 Ojalehdon virkistysalue on perustettu puistoksi nurmikoineen ja kukkaistutuksineen. Kuva 21. Lehto Koivukylän keskuksessa 27.4.2005. Kuva 22. Liityntäpysäköintialuetta rakennetaan. Koivukylän asemalla. Oikealla näkyy säästynyttä haavikkoa. Kuva 23. Purouomaa siirrettiin vuonna 2002 ja uuden uoman rakentamisessa pyrittiin luomaan kaloille sopiva elinympäristö. Puron maisemakuva poikkeaa savialueelle tyypillisestä maisemakuvasta. 26

Mäen pohjoispuolella maisema aukeaa jälleen pienen pellon kohdalla. Puron rantakin on avoin ja vesipinta näkyvissä. Maisemakuvan eheyttä häiritsevät muuntoasema ja puron yli kulkeva voimalinja. Aukean pohjoispuolella entiselle pellolle on kasvanut kaunis koivikko. Uoma mutkittelee luonnollisesti. Rekolanoja kaartaa kohti länttä ja erkaantuu rautatiestä ensimmäistä kertaa Hanabölen peltoaukean jälkeen. Asolanväylä ylittää sen. Puron ja Asolanväylän välissä on vielä viljelyksessä oleva pelto. Puron länsipuolella on jyrkkärinteinen metsäinen selänne. Kulomäentie ylittää Rekolanojan. Sen pohjoispuolella puro virtaa jyrkkien selänteiden välissä Korson keskuspuistossa. Kapea reitti ylittää puron ja sen vanhoja mutkia sieviä valkoisia kaarisiltoja pitkin. Korsontien pohjoispuolella kaunismuotoinen, jyrkkäreunainen laakso on käytetty hyväksi puistosommitelmaa luotaessa. Puroon on tehty lammikoita, joita kutsutaan Korson Ankkalammiksi. Reunaa voimakkaasti rajaavaa avokalliota pitkin on ohjattu virtaamaan vesiputous. Ankkalampien pohjoispuolella rakentaminen on hyvin lähellä puroa ja Rekolanojan itäpuolen pientalojen pihat ulottuvat lähes puroon saakka. Tämän tiivistymän jälkeen aukeaa Vallinojan peltoaukea. Puron ranta on monin paikoin pusikoitunut niiton ja laidunnuksen loputtua, eikä avointa vesipintaa ole näkyvissä. Kuva 24. Kaarisilta Korson keskuspuistossa. Kuva 25. Korson keskuspuistossa kaunismuotoinen, jyrkkäreunainen laakso on käytetty hyväksi puistosommitelmaa luotaessa. Kuva 26. Korsossa, Ankkalampien pohjoispuolella, pihat ulottuvat puroon saakka. Kuva 27. Vallinojassa virtaava vesi on kirkkaampaa kuin Rekolanojan savesta harmaa vesi. Piittaamaton roskien heittäminen viheralueille ja vesistöihin on yleinen ongelma. 27

2.2.4 Vesitalous 2. 2. 4. 1 Rekolanojan virtaama Rekolanoja on yksi Vantaanjoen valuma-alueen merkittävimmistä puroista. Kaupunkipuroille, kuten Rekolanojalle, on tyypillistä suuri virtaamavaihtelu, koska valumavedet tulevat hyvin nopeasti puroon. Hulevedet eli rakennetussa ympäristössä muodostuva, ihmisen toiminnoista johtuva ylimääräinen pintavalunta virtaavat sitä nopeammin mitä rakennetumpi alue on. Hulevesiä tulee laajalta alueelta Rekolanojaan ja monessa kohdassa on hulevesiputkia. Suurin kiintoaineskuljetus tapahtuu keväisin ja syksyisin. Virtaaman kasvu purossa lisää maa-aineksen eroosiota ja siten kiintoaineksen määrää. Lisäksi maaperän laatu vaikuttaa eroosioherkkyyteen Rekolanojan valuma-alueelle tyypillisiltä savikoilta huuhtoutuu huomattavasti enemmän liuennutta ainesta vesistöihin kuin esimerkiksi moreeni- tai turvemailta. Savikkoalueiden huuhtoutumaa vielä lisää alueiden käyttö peltoina. Sateiden jälkeen puron vesi on varsin sameaa, mutta sateettomina aikoina (Tuusulan) lähteistä pulppuava Rekolanojan vesi on sen sijaan varsinkin yläjuoksulla kirkasta. (Hilkku 1997, Rissanen 1998, Horn ym. 2002, Jormola 2003, Lahti ym. 2003) 2.2.4.2 Rekolanojan veden laatu ja siihen vaikuttavat tekijät Vantaanjoen ja sen sivuhaarojen veden laadun kehityksestä on yhtäjaksoista tietoa vuodesta 1910 lähtien (Kauppila 1983). Koko Vantaanjoen vesistön veden laatua on tarkkailtu yhteistarkkailumuotoisena 1970-luvun loppupuolelta lähtien. (Horn ym. 2002, Vesiensuojelu 2003). Rekolanojan veden laatuun vaikuttavat monet tekijät. Rekolanojan, kuten myös koko Keravan- ja Vantaanjoen vesien tila oli heikoimmillaan 1960- ja 70-luvun vaihteessa. Yhdyskunnat, maatalous ja teollisuus heikensivät päästöillään veden laatua voimakkaasti. Suurten vesiensuojeluinvestointien ja tehostuneiden puhdistusmenetelmien ansiosta vesistöjen tila on kohentunut tuntuvasti viime vuosikymmenien aikana, ja 1990-luvun loppupuolelta alkaen laatu on pysynyt tasaisena. Nykyään Vantaanjoen ja Keravanjoen veden yleinen käyttökelpoisuus on Vantaan alueella välttävä. Samoin Rekolanojan veden laatu saa Vantaalla ja Keravalla luokitusarvon välttävä. (Horn ym. 2002, Risco & Pellikka 2003, Lahti ym. 2003) Rekolanojan vesi ei ole vieläkään saavuttanut uimakelpoisuuden rajaarvoja mittauksissa, vaikka esimerkiksi bakteeripitoisuudet ovat pudonneet merkittävästi 20 vuotta sitten saatuihin arvoihin verrattuna. Myös typpija fosforipitoisuudet ovat laskeneet Rekolanojassa jonkin verran. Puron alajuoksun ravinnearvot ovat yläjuoksua hivenen korkeammat (Lahti ym. 2003). Ihminen on pitkään vaikuttanut Rekolanojan veden laatuun. Maaseutumaisesta ja haja-asutusvaltaisesta yhteiskunnasta on siirrytty yhä kaupunkimaisempaan maankäyttöön. Näin Rekolanojaan kohdistuneet paineet ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet merkittävästi luonteeltaan. Kun yhdestä veden laatua kuormittavasta tekijästä on päästy eroon, tilalle on tullut uusi. Maaperän koostumus ja toisaalta yhä kasvava kaupunkimainen maankäyttö ovat syynä Rekolanojan korkeisiin natrium-, kalsium- ja magnesiumpitoisuuksiin. Kaupungissa erityisesti liikenteestä ja energiantuotannosta aiheutuva pöly, tiesuolat ja rakennusten rapautuminen nostavat kyseisiä pitoisuuksia (Hilkku 1997). Tällä hetkellä hulevedet johdetaan käsittelemättöminä luonnon vesistöihin, myös Rekolanojaan. Samalla puroon pääsee kiintoainesta, erilaisia myrkkyjä ja taudinaiheuttajia. Liikenteen ja energiantuotannon lisäksi eläinten jätökset ovat kaupunkivesissä suuri ravinteiden ja bakteerien kuormituksen lähde (Ruth 1998). Koirien jätöksiä kulkeutuu puroon rantojen läheisyydestä ja katualueilta hulevesien mukana. Keskusta-alueilla koirien on havaittu aiheuttavan jopa 60 % hulevesien fosforikulkeumasta (Malmqvist Ruthin 1998 28

mukaan). Lintujen jätöksiä joutuu Rekolanojaan runsaasti muun muassa Korson Ankkalammikoiden luona, missä vesilintuja ruokitaan yleisesti. Puroon laskevien hulevesien takia Rekolanojan veden laatu vaihtelee voimakkaasti. Sateiden jälkeen hulevesien vaikutus näkyy erityisen selvästi. Ajoittain puron vesi on mustanharmaata, mutta keskikesällä, jolloin pintavesiä ei valu puroon, sen vesi on hyvin kirkasta ainakin yläjuoksulla, missä lähdeveden vaikutus näkyy. Rekolanojan syntysijoilla Firan lähteillä, Tuusulan vedenottamon tuntumassa, veden laatu on niin hyvää, että vedenottamon lähellä olevassa soramontussa elää rapuja (Astacus astacus) ja siinä uidaan kesäisin (Virtavesien hoitoyhdistys 2004). Kaupungin infrastruktuuri tehokkaine viemäriverkostoineen vähentää huomattavasti vesistöihin kohdistuvaa hajakuormitusta. Nykyään Rekolanojaan ei enää tule merkittäviä jätevesipäästöjä, joten puron kuormitus on siltä osin huomattavasti vähentynyt. Rekolanojan valuma-alueella on kuitenkin vielä joitakin yksittäisiä viemäriverkostoon kuulumattomia sauna- ja asuinrakennuksia (Rissanen 1998, Horn ym. 2002). Rekolanojan valuma-alueen melko vähäisestä maataloudesta johtuen Rekolanojan typpi- ja fosforipitoisuudet ovat huomattavasti matalammat kuin intensiivisemmin viljellyillä alueilla. Metsävaltaisiin valuma-alueisiin nähden pitoisuudet ovat kuitenkin suuremmat (Horn ym. 2002, Hilkku 1997). Rekolanojan veden laatuun vaikuttavat osaltaan myös Tuusulan kunnan puolella sijaitseva Hyrylän teollisuusalue, lihansavustamo, hautausmaa sekä pienteollisuusalue Saviolla radan itäpuolella. Myös valuma-alueen itäosassa (Karhuntassunojalla) sijaitsevalta Keravan entiseltä kaatopaikalta tulee suotovesiä, joskin kaatopaikan vaikutukset Rekolanojaan lienevät jo nykyään minimaaliset. (Hilkku 1997, Puomio ym. 1999, Reijonen 2003) Monet ympäristölle haitalliset aineet ja yhdisteet kertyvät alueelle pikku hiljaa. Vanhojen kaatopaikkojen maa-alueet erityisesti ovat yleisesti hyvin ongelmallisia, koska ne pilaavat vielä pitkään toiminnan lopettamisen jälkeenkin paitsi maaperää, myös vesistöjä. Ravintoketjuihin joutuessaan monet eläville organismeille haitalliset aineet ja yhdisteet, joita vedessä tai maaperässä esiintyy pieniä määriä, rikastuvat ja kertyvät ravintoketjun huipulla olevien petoeläinten sekä ihmisten elimistöön (Horn ym. 2002). Ympäristölle haitalliset aineet eivät pilaa ainoastaan maaperää ja pintavesiä, vaan ne valuvat myös osaksi pohjavesiä. Rekolanojan valuma-alueella sijaitsee tärkeä pohjavesialue Koivukylän ja Hiekkaharjun kohdalla, ja sen mahdollista pilaantumista tarkkaillaan jatkuvasti. Olemassa olevia ja tulevia riskejä pyritään ehkäisemään yhteistyöllä muun muassa kaavoittajien, rakennusvalvonnan ja yrittäjien kanssa (Horn ym. 2002). Liikenne on pohjavesialueen suurin riski. Esimerkiksi pääjunarata halkoo pohjavesialuetta. Vuonna 2000 voimaan tullut ympäristönsuojelulaki sisältää pohjaveden ehdottoman pilaamiskiellon. Pohjavedelle vaaraa aiheuttavaa, ympäristölupaa edellyttävää toimintaa ei tule sijoittaa vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle. Maa-ainesten otto tai rakentaminen voivat myös pilata pohjavesiä. Pohjavettä luonnonvarana vaarantaa lisäksi laajojen alueiden asfaltointi, sillä sadevesien ohjaaminen viemäreihin estää veden imeytymisen maahan uutta pohjavettä muodostamaan (Horn ym. 2002). Rekolanojan valumaalueen maaperää saastuttavia tai mahdollisesti saastuttavia tekijöitä ovat erityisesti liikenteestä (bensaasemat, parkkipaikat) valuvat haitalliset aineet. Osa niistä valuu sadevesiviemäreihin ja sitä kautta myös Rekolanojaan (Vantaan ympäristökeskus 2004, Uudenmaan ympäristökeskus 2004). 29

2.2.5 Kasvillisuus Kasvillisuutta käsitellään tarkemmin luvussa 2.3. 2. 2. 5. 1 Purokäytävän kasvillisuus Purokäytävällä tarkoitetaan itse purouomaa ja sen vaikutuspiirissä olevia kasvillisuusvyöhykkeitä. Purokäytävä voidaan jakaa osiin, joilla kullakin on tyypillinen lajistonsa kasvuolosuhteiden mukaan. Varsinaiset vesikasvit tavataan purouomassa, jonka leveys ja korkeus vaihtelevat tulvahuippujen ja vähävetisten kausien mukaan ja johon saattaa liittyä tulvatasanteita. Uoman yläpuolella olevien rinteiden kaltevuus ja pituus vaihtelevat. Alaosaltaan rinteet ovat yleensä kosteita ja yläosaltaan kuivempia. Kasvit sijoittuvat rinteille kasvupaikkavaatimustensa mukaisesti päällekkäisiksi vyöhykkeiksi. Rinteiden ulkopuolella olevat tasamaat, jotka vielä ovat puron vaikutuspiirissä, muodostavat purokäytävän reunukset muuta kasvillisuutta vastaan. (Ranta & Siitonen 1996) Purokäytävä on nauhamainen ekosysteemi, jossa kasvuolosuhteet pysyvät jokseenkin vakioina puron pituussuunnassa, mutta muuttuvat nopeasti poikittaissuunnassa. Siten esimerkiksi uoman reunalla vesirajassa kasvavien lajien olosuhteet pysyvät samoina siirryttäessä purokäytävää ylätai alavirtaan, mutta vesirajan kasvit eivät voi kasvaa rinteen yläosassa, koska kasvupaikka on aivan erilainen. Purokäytävää voidaan ajatella kapeiden, nauhamaisten ja samansuuntaisten kasvillisuusvyöhykkeiden kimppuna. (Ranta & Siitonen 1996) 2. 2. 5. 2 Ihminen on muuttanut kasvillisuusolosuhteita Kuvat 28,29,30 ja 31. Kuvissa näkyy kasvillisuuden ja kaupungistumisen kehitys yhdellä Rekolanojan varren osuudella Rekolassa. Kartoissa ja ilmakuvissa näkyy sama kohta noin vuonna 1871, vuonna 1935, syksyllä 1998 ja touko-kesäkuussa 2004. Vuonna 2004 Ulrikanpuiston asuinaluetta on alettu rakentaa. Vanhat kartat paljastavat ihmisen vaikuttaneen voimakkaasti Rekolanojan lajistoon. 1800-luvulla jokivarsien vallitseva maankäyttömuoto oli niitty tai laidun. Nykyinen purokäytävälajisto onkin monesti tulosta pitkään jatkuneesta laidunnuksesta ja sen laidunkauden jälkeen tapahtuneesta kehityksestä. Rekolanojan, kuten muidenkin Etelä-Suomen puro- ja jokikäytävien yleinen puuttomuus on seurausta laidunnuksesta, niitosta tai viljelystä. Vaikka laidunnuksen päättymisestä onkin jo kulunut aikaa, ei kasvillisuus ja lajisto ole vielä palautunut laidunnusta edeltävään tilaansa. (Ranta & Siitonen 1996) Valtaosa Rekolanojan rantojen niityistä raivattiin 1900-luvun kuluessa pelloiksi. Nykyään ihmisen vaikutus tuntuu Rekolanojan kasvillisuudessa muilla tavoin. Jätevedet rehevöittivät Rekolanojan kaltaisia puroja vielä 1970-80-luvuilla. Sittemmin maatalous ja enenevässä määrin kaupungistuminen ovat muuttaneet Rekolanojan kasvillisuutta. Lannoitteiden rehevöittävä vaikutus tuntuu selvästi kasvillisuudessa etenkin typensuosijoiden lisääntymisenä vedessä (Ranta & Siitonen 1996). Saman lähteen mukaan jatkuva typpikuormitus köyhdyttää lajistoa ja yksinkertaistaa kasvillisuuden rakennetta. Monikerroksellinen kasvillisuus voi lopulta korvautua yksikerroksisella nokkostiheiköllä (Ranta & Siitonen 1996). Ranta & Siitonen (1996) myös tähdentävät, että vaikka peltoalueilla on otettu käyttöön suojavyöhykkeitä, niiden vaikutukset lajisto- ja kasvillisuustasolla jäävät kuitenkin pieniksi. 2.2.5.3 Sammaloja ja Myrtinoja Tuusulassa, Savionoja ja Nissinoja Keravalla Tuusulan puoleisella valuma-alueella (Sammaloja, Myrtinoja) ei ole tiettävästi tehty kasvillisuuskartoitusta. Keravalla on 1996 kartoitettu ratavyöhykkeen kasvillisuus Vantaan rajalta Keravan asemalle. Radan välittömässä vaikutuspiirissä ei ole havaittu valtakunnallisesti tai maakunnallisesti uhanalaisia lajeja (Kaupunkiradan jatkaminen Tikkurilasta Keravalle 1998). 30