YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI
|
|
- Amanda Hämäläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YLI-II KARJALANKYLÄN OSAYLEISKAAVA- ALUEEN INVENTOINTI Taisto Karjalainen 2005 '' MUSEOVIRASTO
2 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Alueen luonne 2 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 3 5. Inventointialue 4 6. Dialuettelo 5
3 2 1. Johdanto Yli-Iin kunta hyväksyi Museoviraston päivätyn esityksen Karjalankylän osayleisaavatyötä varten tehtävästä muinaisjäännösten inventoinnista 2900 euron tarjouksen mukaisella hinnalla. Tarjouksen mukaan alueella tuli suorittaa yhden viikon mittainen inventointi ja siihen liittyvät jälki työt, joihin oli varattu viikon työskentelyaika. Kenttätyö tehtiin ajalla: Inventointi tehtiin siten, että allekirjoittanut kävi maastossa läpi inventointialueen kohdat, joissa muinaisjäännöksiä todennäköisesti olisi voinut sijaita. Inventointiolosuhteet olivat hyvät, koska alueen läpi kulkee pääteitä ja joen molemmin puolin kulkee joenruoppauksessa syntyneet penkat, jotka ovat myös ajokelpoisia. Viikon aikana tutkimusalue ehdittiin tarkastaa hyvin. 2. Alueen luonne Alueen koordinaatit ovat: pohjoiseen: ja itään ja alue sijoittuu peruskarttalehdille: Muhosuo, Jakkukylä, Yli - Ii ja Martimojoki. Inventointialue käsitti Iijoen ranta-alueet Yli-Iin keskustasta lähtien, noin 10 km Iijokea alavirtaan Maalismaahan saakka. Alue on kooltaan 30 km2 ja sisältää rantaviivaa 36 km. Alueen länsiosassa kulkee Iijoen vanhajoenuoma ja itäosassa voimalaitosrakentamisen yhteydessä ruopattu kanava. Kanavan veden pinta on padottu Maalismaan voimalaitoksen patoaltaalla ja Vauraskosken tulvaluukuilla siten, että altaan vedenpinta on 39,2 metriä meren pinnan yläpuolella ja joenuoman pinta Kälkäjänsuvannossa 32,7 m meren pinnan yläpuolella. Voimalaitosrakentamisen yhteydessä tehdyt maansiirtotyöt ovat muuttaneet inventointialueen alkuperäistä maisemaa siten, että muinaisjäännösten esiintymiselle otolliset rannat ovat suurelta osin tuhoutuneet rakennusvaiheessa. Yli - Iin tunnetut muinaisjäännökset ovat pääosin kivikautisiaja sijaitsevat maastossa 50 metriä meren pinnan yläpuolella tai vieläkin korkeammalla. Inventointialue oli puolestaan suurimmaksi osaksi maata, jonka korkeus meren pinnasta on pienempi kuin 40 m. Ainoastaan alueen lounaisosassa sijaitsevat Kiviharjuja Taipaleenkangas sekä osa alueen koillisimmasta nurkasta sijaitsevat 50 metrin yläpuolella. Inventointialueen maasta suurin osa oli joko suota tai viljeltyä peltoa. 3. lnventointihavainnot Inventointialueen pohjois-ja koillispuolella on useita kivikautisiaasuinpaikkoja ja jätinkirkkoja. Lähimpänä aluetta sijaitsevat Kullasmaan ja Pikku Porkonmaan kivikautiset asuinpaikat, joista jälkimmäisessä on myös asuinpainanteita. Kaava-alueen suunnittelussa mukana ollut aluearkkitehti Sisko Repola mainitsikin kaava-alueen pohjoisreunan laaditun siten, että nämä muinaisjäännökset rajautuivat alueen ulkopuolelle. Ainoa muinaisjäännösrekisterissä tunnettu muinaisjäännös, joka sijaitsee kaava-alueella on Pohjukan kiviesineiden löytöpaikka, jonka rekisterinumero on (koordinaatit: / ). Kiviesineiden löytöpaikka on Tuhkakoskesta noin 0,5 km pohjoiskoilliseen sijaitseva rantapelto. Kohteesta on löytynyt reikäkivenpuolikas (KM 9122) ja iso kivikirves (KM 9271). Paikalla tehdyssä koekaivauksessa on löytynyt kvartsiaja kuonaa (KM 17068: 1-6). Nykyisellään alueen ranta on pengerretty ja pelto on osittain kasvanut umpeen. Alueelle on myös rakennettu kesämökkejä.
4 3 Inventointialueelta ei löytynyt uusia muinaisjäännöksiä. Inventointialueen lounaispuolelta Porinkankaalta löytyi neljä kuoppaa, jotka ovat luultavasti tervahautoja. Haudat sijaitsivat koordinaattien ja / välisellä alueella. 4. Yhteenveto Inventoinnissa käytiin kaava-alue seikkaperäisesti läpi, mutta uusia muinaisjäännöksiä ei kuitenkaan löytynyt. Inventointialueen lähistöllä on runsaasti laajoja kivikautisia asuinpaikkoja ja erilaisia kivirakennelmia. Suurin syy kaava-alueen löydöttömyyteen on sen alava sijainti. Alue on ollut kivikaudella suurimmalta osaltaan meren lahden pohjaa. Alueelta olisi voinut löytyä varhaismetallikautisia muinaisjäännöksiä, mutta alueen rantojen ruoppaaminenja suo- ja peltomaastot eivät ole optimaalisia maastoja muinaisjäännösten löytymiselle. Helsingissä Taisto Karjalainen
5 4 5. Inventointialue Inventointialue on merkitty karttaan katkoviivalla...l. ' ' '. " ' l..., ',, 1., ' ~
6 5 6. Dialuettelo Inventointialueella Iijoen rantoja on ruopattu voimalaitosrakentamisen yhteydessä. Kuvassa patovallia, jonka päällä kulkee tie. Yli-Iistä Kiirninkiinjohtavan tien silta, joka ylittää Iijoen. Dupl. edellisestä kuvasta. Porinkankaan tervahauta 1. Porinkankaan tervahauta 2. Pohjukan kiviesineiden löytöpaikka on nykyisellään umpeen kasvanutta peltoa, johon on myös rakennettu kesämökkejä.
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005
SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3
Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60
Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f
Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset
MAANINKA Silmusharju Maa-aineksen ottoalueen muinaisjäännösinventointi 2014
1 MAANINKA Silmusharju Maa-aineksen ottoalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Sepänmaa Tilaaja: Jorma Hakola 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Muinaisjäännös...
Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Suunnittelutalo Oy / Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot
2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI
Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014
Metsähallitus, Metsätalous Ville Laurila Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus Yleistä Karstulan Korkeakankaalla tehtiin kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013
Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio
VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Varkauden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Mastokarttaote... 3 Konnansalon muinaisjäännökset...
Tervahaudan halssi, eteläkaakkoon.
15 Koordin: N: 6958 665 E: 252 933 Z: 146 X: 6952 887 Y: 1560 259 P: 6961 583 I: 3253 004 Sijainti: Huomiot: Paikka sijaitsee Jurvan kirkosta 11,4 km itään. Tervahauta, halk 20 m. Sen ympärillä on joitain
Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010
1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 ESIRAPORTTI Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Kustantaja:
Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27
Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014
Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.
Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Kaavi Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Kaavin kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 Muinaisjäännös...
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
Ristijärvi Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi. Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen
Ristijärvi 2018 Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen 27.8.2018 Kansikuva: Emäjokea kuvattuna Sikovirran kohdalta. KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU
Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008
1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...
PALTAMO Kiehimänjoen rantakaava-alueen muinaisjäännösinventointi: rakennuspaikkojen tarkastus 2005
1 PALTAMO Kiehimänjoen rantakaava-alueen muinaisjäännösinventointi: rakennuspaikkojen tarkastus 2005 Timo Jussila ja Timo Sepänmaa Kustantaja: Paltamon kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
RAAHE Voimansiirtojohtoreitin arkeologinen inventointi Raahen ja Vihannin välillä
RAAHE 2010 Voimansiirtojohtoreitin arkeologinen inventointi Raahen ja Vihannin välillä Jaana Itäpalo 13.05.2010 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat
Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016
1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat
Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen. muinaisjäännösinventointi 2007
1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Paikannuskartta...
Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007
1 Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Hans-Peter Schulz Timo Jussila Kustantaja: Toholammen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.
INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen
KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002
1 KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantaja: Pohjois-Savon Liitto
Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee
ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011
1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005
1 NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Nilsiän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta... 3 Tutkimusalueen rajaus... 4 Valokuvia...
SALLA. Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi
SALLA Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi Taisto Karjalainen 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Inventointialue 2 3. Alueen luonne 4
Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010
1 Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta...
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014
Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.
RAAHE Kopsan tuulivoimapuiston laajennusosien arkeologinen inventointi
RAAHE 2012 Kopsan tuulivoimapuiston laajennusosien arkeologinen inventointi Jaana Itäpalo 28.9.2012 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat
Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 2 Inventointi... 3 Kylätontit...
Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Juankoski Nuottiniemen alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta... 3 Muinaisjäännökset...
Kalajoki Juurakon tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013
1 Kalajoki Juurakon tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Juola Holding Oy / Pöyry Finland 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset...
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,
Sisällys: Negatiiviluettelo 14 Dialuettelo 14
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja inventointi 5 3. Kaava-alueella sijaitsevat kiinteät muinaisjäännökset ja tentatiivikohteet
Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016
1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan
SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016
1 SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Tutkimus...
INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori. Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi
INVENTOINTIRAPORTTI Raasepori Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi 24.4.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa Laulumaa
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen
Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.
1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Valtatie 6 parantaminen välillä Koskenkylä - Kimonkylä
Valtatie 6 parantaminen välillä Koskenkylä - Kimonkylä TIELINJAN INVENTOINTI Taisto Karjalainen 2000 '' MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO Sisällys SIVU: Johdanto 1 Inventointialueen maasto ja tutkimushavainnot
Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: PAM ry 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2 Karttoja...
FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA
FORSSA - LIETO ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 400 110 KILOVOLTIN VOIMAJOHTOHANKKEEN ALUEELLA 7. 14.6.2010 Vesa Laulumaa Sisällys Johdanto 2 Tutkimusalue, sen ympäristö ja vesistöhistoria 2 Inventoinnin kulku
Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY Sastamalan kaupunki Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 8.10.2014 Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut
HAAPAVESI Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus
HAAPAVESI 2010 Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus Jaana Itäpalo 10.08.2010 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät... 2 3.
ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015
1 ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos... 4 Kansikuva: Suunnitteilla
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
KOLARI Nuottajärvi 1. Ylisen Nuottalompolonvaaran kivikautinen
KOLARI Nuottajärvi 1. Ylisen Nuottalompolonvaaran kivikautinen asuinpaikka Inventointiraportti 2012 Göran Lybäck 1 Sisällysluettelo JOHDANTO 1 KOLARI, NUOTTAJÄRVI 1 2 KUVAUS 3 LUETTELO VALOKUVISTA, ILMAKUVISTA
Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018
Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Kaarlo Kervinen Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos...
RAUTUOJA talonpohja. Koordinaattipiste (Muinaisjäännösrekisteri) Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluva alakohde Muinaisjäännöksen aluerajaus
14 Kuva DG2193:1 Rautuoja. Yleiskuva alueesta. Rakennuksen kiuas näkyy kohoumana nuoren koivun vieressä. Taustalla metsikössä virtaa Rautuoja. Kuvattu itään. Kuva Piritta Häkälä Kuva DG2193:2 Rautuoja.
Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella
.\ \ 1 \ 1 1 Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella 22.-24.10.2010 Kulttuurintutkijain Osuuskunta Aura Sami Viljanmaa 2010
Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018
1 Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Tilaaja: Plandea Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi...
KUUSAMO TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2017
Kuusamon kaupunki KUUSAMO TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2017 Laatinut FM Kalle Luoto Kuusamo Arkeologinen inventointi SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 1 3 Perustietoa inventointialueesta...
HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f
HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2007 f. 144134 MUSEOVIRASTO 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 4 Kaava-aluekartta
Iitti Perheniemi tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2017
1 Iitti Perheniemi tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi...
Hämeenlinna Siirintaustantien suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt
1 Hämeenlinna Siirintaustantien suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Hämeenlinnan kaupunki 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 4
Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014
Kouvola Repovesikylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj / Karttaako Oy Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartat... 6 Tutkimusalueen
Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä
14 Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 15 KOLARI 31 HANNUKAINEN 3 Kartta: 2714 10 x: 7495 17 y: 2498 95 z: 170 p: 7498 32 i: 3371 05 Kotivuori H 1988 inventointi Löydöt: Km 25311:5, palanutta luuta.
Rauh.lk: 1 Paikka ei ole tutkimusalueella, mutta aivan sen liepeillä.
66 MUONIO 10 KIRKKOPAHTA Rauh.lk: 1 Paikka ei ole tutkimusalueella, mutta aivan sen liepeillä. ajoittamaton palvonta: seita Kartta: 2714 11 x: 7501 22 y: 2493 22 z: 230 p: 7504 64 i: 3365 62 Pakasaivoon
NUMMI-PUSULA Ranta-asemakaavojen muutosten arkeologinen inventointi
NUMMI-PUSULA Ranta-asemakaavojen muutosten arkeologinen inventointi Miikka Haimila 2004 Nummi-Pusula inventointi 2004 2 Sisällys Yleiskartta... 3 Johdanto. 4 Kohdekuvaukset: Alue 3. 5 Alue 9. 7 Alue 17..
Lohja Vahermanjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2017
1 Lohja Vahermanjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Jussila Tilaaja: Karttaako Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Alueen maankäytön historia... 5 Tulos...
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:
ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen
1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
KALAJOKI 2011. Kalajoen Mustilankankaan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi
KALAJOKI 011 Kalajoen Mustilankankaan tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi Jaana Itäpalo 11.11.011 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot.... Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät...
Haapajärvi Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016
LIITE 5B Haapajärvi 2018 Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016 Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo 15.5.2018 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Keski-Pohjanmaan
Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat
Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011.
1 Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: GEORGIA-PACIFIC NORDIC OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 3 Vanhat
Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010
1 Hämeenkyrö Ahrolantien asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi v. 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännös...
Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Olavi Kainulainen / FCG suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot...
PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018
1 PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Tampere Härmälä Entisen lentokonetehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Tampereen kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Vanha
Alajärvi sähköaseman johtojärjestelyalue muinaisjäännösinventointi 2014
1 Alajärvi sähköaseman johtojärjestelyalue muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Sepänmaa Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Kuvia... 6 Kansikuva: Kuvan keskiosassa
VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005
VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija: FK Kreetta
Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Saimaa Spirit Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvat... 5 Kansikuva:
Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön
RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009
1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...
JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus
JALASJÄRVI Kohtakangas Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Jalasjärvi Kohtakangas Muinaisjäännöslaji:
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
RAASEPORI Bromarv kiinteistöjen Örnvik, Bergvik ja Sandvik ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Johanna Rahtola
1 RAASEPORI Bromarv kiinteistöjen Örnvik, Bergvik ja Sandvik ranta-asemakaavan muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Johanna Rahtola Tilaaja: Seppo Lamppu T:mi 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot...
TYNNYRIVAARAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2014
KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY JUUKA TYNNYRIVAARAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2014 Laatinut: Kalle Luoto, 19.9.2014 Juuka Tynnyrivaara, tuulipuiston osayleiskaava-alueen
Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014
1 Hyrynsalmi Lumivaara tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
KEMINMAA Keminmaa-Taivalkoski 110 kv voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2015
1 KEMINMAA Keminmaa-Taivalkoski 110 kv voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Havainnot...
Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kolari Pasmajärvi muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Ville Laakso Kustantaja: Maanomistajat 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 503 PASMAJÄRVI...
Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi
1 Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Environment Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 LAUKAA 66 KÄÄMINNIEMEN
Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...
Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013
1 Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Ympäristösuunnittelu Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Arkistolähteet:...
Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009
1 Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009 ver. 1 Timo Jussila Aivar Kriiska Tapani Rostedt 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Abstrakti... 2 Tutkimus... 2 Sijaintikartat... 4 Yleiskartta...