Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Opetushallitus valitsi vuonna 2008 Kokkolan perusopetuksen koulut mallintamaan uusia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa matematiikan opetusta opetussuunnitelman hengessä erityisesti syventävän eriyttämisen näkökulmasta. Hanke on toteutettu lukuvuoden 2009 2010 aikana järjestämällä 10 lähikoulutuspäivää kehittämistyöhön sitoutuneille opettajille. Koulutuksissa on ollut mukana 15 peruskoulun luokan- ja aineenopettaja sekä kaksi lukion aineenopettajaa Kokkolan kaupungin eri kouluilta. Koulutusten aikana on ideoitu ja kehitetty matematiikan oppimisympäristöjä ongelmakeskeisen, eheyttävän ja toiminnallisen matematiikan näkökulmasta. Hankkeen keskeiset tavoitteet ovat olleet matematiikan opetussuunnitelman kehittäminen ja syventäminen toimintavälinepakettien rakentaminen matematiikan peruskäsitteiden ympärille oppilaiden myönteisen matematiikkaitsetunnon kehittymisen tukeminen innovatiivisilla ja toiminnallisilla oppimisympäristöillä eriyttämisen mahdollisuuksien kehittäminen erityisenä painopisteenä lahjakkaiden eriyttäminen virtuaalisen materiaalipankin kokoaminen hyvien, toimivien käytänteiden kokoaminen verkkoon kaikkien saataville pedagogisen yhteistyöverkoston luominen matematiikan opetuksen kehittämisestä kiinnostuneiden opettajien välille
Lähikoulutus 17.2.2009 Hankkeen avaus Loogista päättelyä loogisilla paloilla Matemaattiset oppimisympäristöt unelmia ja mahdollisuuksia Virtuaalisen ympäristön ja materiaalipankin esittelyä ja ideointia Lähikoulutus 19.3.2009 Asiantuntijuuden jakaminen missä ollaan, miten eteenpäin? MAVALKA -kartoitus Ongelmakeskeiset oppimisympäristöt matematiikan opetuksessa - eheyttävä näkökulma, Henry Leppäaho
Tiedottaminen Mahdollisuus tutustua toiminnalliseen matematiikan opetukseen ja Matikka on mun juttu hankkeen sisältöihin toiminnallinen iltapäivä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 28.4.2009 Tervetuloa tutustumaan toiminnallisen matematiikan oppimispeleihin ja oppimisvälineisiin Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen tiistaina 28.4.2009 klo 14 16.30! Voit käydä tutustumassa matematiikan oppimispeleihin matematiikan peliluolassa (Sali: Pauha 1-2, 2 krs). Peliluolassa voit pelata oppimispelejä ja kokea onnistumisen riemua! Peliluolan vetäjänä on Anu Takalo Tevellasta. Pelien ohella voit tutustua toiminnallisen matematiikan oppimisvälineisiin ja vaihtaa ajatuksia välineiden käytöstä sekä hyvistä käytänteistä matematiikan oppimisympäristöissä. Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua myös matematiikkaluokkatoimintaan (Pauha 1-2), matematiikan etäopetuskokeiluun sekä Matikka on mun juttu! hankkeen tavoitteisiin (Sali: Terva 2, 2 krs). Osallistujien kesken arvotaan kolme matematiikkapeliä! Tarjolla on virvokkeita ja pientä naposteltavaa! Matikka on mun juttu hanke Kokkolan kaupunki, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Kokkolan Matikkamaa
Lähikoulutus 29.4.2009 Matemaattisesti haasteelliset koulutulokkaat - näkökulmia pitkälle edistyneiden ensiluokkalaisten huomioimiseen, Katri Pietilä Yhteistä työskentelyä Lähikoulutus 7.-8.10.2009 Kuulumisia Matikkamaiden tapaamisesta ja Varga-Nemenyi päiviltä Työskentelyä ryhmissä Koonnin vienti ning-ympäristöön Lähikoulutus 10.-11.11.2009 Matikkarata vetäjänä Anu Takalo Oppimisvälineideointia Työskentelyä ryhmissä Lähikoulutus 3.-4.2.2010 Kehiteltyjen materiaalien arviointia Palautteiden antaminen ja materiaalien kehittelyä palautteiden perusteella - matikkapakin suunnittelu Opiskelijoiden gradukysely Valmiiden töiden vienti matikkamaan sivuille; matikkavälineiden tilaus
Lähikoulutus 23.3.2010 Kehiteltyjen materiaalien työstäminen valmiiksi Matikkapakin suunnittelu ja tuotteiden tilaus Lähikoulutus 19.5.2010 Kuulumiset Matikkamaiden tapaamisesta Matikkapakkien kokoaminen Syksyn loppuseminaarin (2.11.2010) suunnittelua
Lähikoulutus 7.9.2010 Valmiiden matikkapakkien esittelyä pienryhmissä valmistettujen tehtävien näkökulmasta Syksyn loppuseminaarin suunnittelua (2.11.2010)