Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 1/7 Ak-338 Rymättyläntien - Luonnonmaantien liittymän asemakaava Särkänsalmentie Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta, josta käyvät ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat ja tavoitteet sekä ne keinot, joilla kaavan vaikutuksia on tarkoitus arvioida. Siinä luetellaan osalliset ja kerrotaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. (MRL 63) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. SISÄLLYSLUETTELO SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 1. Aloite ja suunnittelun tavoite 2. Suunnittelualue ja nykytilanne 3. Suunnittelutilanne ja selvitykset OSALLISTUMINEN JA ARVIOINTI 4. Osalliset 5. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen 6. Alustava tavoiteaikataulu 7. Vaikutusten arviointi 8. Yhteystiedot
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 2/7 TEHTÄVÄ Tehtävänä on laatia asemakaava kevyenliikenteen alikulkukäytävän järjestämiseksi Kultarannan koululta etelään sekä Särkänsalmentien ja Rymättyläntien risteyksen uudelleen järjestelyt. 1. ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimisesta on tehnyt Naantalin kaupunki. Kaavatyö on käynnistetty vuoden kaavoituskatsauksen yhteydessä. Kunnallistekniikan suunnittelulle on varattu määräraha vuodelle. Alikulkukäytävän rakentamiseen on varauduttu vuosina 2015-16. ELY -keskus osallistuu rakentamiskustannuksiin (MAL-hanke). Alueelle on laadittu vaihtoehtoisia maankäyttösuunnitelmia ja alustava liikennesuunnitelma. SUUNNITTELUN TAVOITE Rymättyläntien ja Särkänsalmentien risteyksen liikennejärjestelyt tulee järjestää uudelleen ja kevyenliikenteen alikulku Kultarannasta Rymättyläntien alitse etelään. Kevyen liikenteen väylä on rakennettu Luonnonmaantielle Kultarannan koululle saakka ja Särkänsalmentien kevyen liikenteen väylä tullaan rakentamaan. 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee Naantalin keskustan lounaispuolella sijaitsevalla Luonnonmaan saarella ja sijoittuu Rymättyläntien, Luonnonmaantien ja Särkänsalmentien risteyksen läheisyyteen. Reitti kuuluu Saariston Rengastiehen. Alustava suunnittelualue on rajattu kuviin ja matkaa keskustaan on noin 3,5 km. Alueella on voimassa Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaava, alueella ei ole asemakaavaa. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 12 ha ja se on kunnan sekä yksityisten maanomistajien omistuksessa. Alueella ei sijaitse rakennuksia. Asemakaava koskee tiloja Saksila 423-0005-0009 ja Myllymetsä 430-0001-0197. Suunnittelualueen sijainti, alue on rajattu punaisella värillä, keskusta keltaisella.
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 3/7 3. SUUNNITTELUTILANNE JA SELVITYKSET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) Valtioneuvosto on 30.11.2000 antanut päätöksen valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista ja päättänyt 13.11.2008 valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät seuraavia kokonaisuuksia, joista neljä ensimmäistä koskee suunnittelualuetta. 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Maakuntakaava 23.8.2004 Naantalin maankäytön kehityskuva 2035 Ote maakuntakaavasta. Alueen sijainti on osoitettu oheisessa kartassa mustalla rajauksella. (kartta ei ole mittakaavassa). Ote maankäytönkehityskuvasta. Alueen sijainti on osoitettu punaisella värillä. (kartta ei ole mittakaavassa). Maakuntakaava Alueella on voimassa Varsinais-Suomen liiton laatima, ympäristöministeriön 23.8.2004 vahvistama Turun kaupunkiseudun maakuntakaava. Maakuntakaavassa suunnittelualue ulottuu taajamatoimintojen alueelta (A) virkistysalueen (V) kautta maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle (M). Naantalin maankäytön kehityskuva 2035 Kaupunginvaltuuston 13.2.2012 hyväksymässä Naantalin maankäytön kehityskuva 2035:n loppuraportissa alueen läheisyyteen on merkitty lisääntyvää asuinrakentamista ja halutaan kehittää keskustan hyvää saavutettavuutta. Alueelle on myös sijoitettu kaupunkiliikenteen runkobussilinja.
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 4/7 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaava Maisemallisesti arvokas peltoalue Julkisten palvelujen ja hallinnonalue Suojaviheralue ja meluntorjunta Virkistysalue Pientalovaltainen asuntoalue Kehitettävä liittymäalue ja meluntorjuntatarve Ote Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavasta. Alue on merkitty punaisella. Ohjeellinen kevyen liikenteen reitti Naantalin Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa suunnittelualue rajautuu julkisten palvelujen alueeseen (PY). Alueen keskiosassa on Rymättyläntien suojaviheralue (EV) ja etelässä maisemallisesti arvokas peltoalue (MA/lk), jolla on tutkittu kanavan rakentamismahdollisuutta. Osayleiskaava on tullut voimaan 31.8.2012. Asemakaavat ei asemakaavaa Ote peruskartasta. Alue rajattu punaisella Ote Turun kaupunkiseudun rakennemallista 2035. Alue rajattu mustalla. Alueen läheisyyteen on osoitettu asuinrakentamista
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 5/7 Kaupungin maanomistus on esitetty ruskealla, aluerajaus mustalla katkoviivalla Ote maaperäkartasta. Alue on pääasiassa savea. Kunnallistekniikka sijaitsee Ylitien ja Särkänsalmentien vieressä. Olemassa olevat selvitykset Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan laatimisen yhteydessä on laadittu useita selvityksiä, jotka koskevat myös suunniteltavaa aluetta. Keskeisimmät aluetta koskevat selvitykset ovat: Kevyen liikenteen reitistöselvitys, SCC Viatek, 2003 Luonnonmaan maisemaselvitys, Arkkitehtitoimisto Juhani Karilas, 1991 Luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilakien mukaiset arvokkaat elinympäristöt Naantalissa, Luonto- ja maisematutkimus Lehtomaa 1997 Naantalin kaupungin selvitys liito-oravareviireistä keväällä 2004, Ari Karhilahti, 2004 Naantalin maankäytön kehityskuva 2035, Pöyry Finland Oy, 2011 Luonnonmaan oyk meluselvitykset, 2010 Luonnonmaan oyk vesihuoltoverkosto, 2008 Luonnonmaa miljöötyypit, 2007 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan lähtötietoraportti Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus, Hiljaiset alueet ja puskurivyöhykkeet Alueelle laaditaan Luontoarvojen perusselvitys.
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 6/7 OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 4. Osalliset Maanomistajat, asukkaat, yhdistykset, yritykset: - naapurikiinteistöjen asukkaat ja maanomistajat - vuokralaiset - muut lähialueiden asukkaat ja maanomistajat - Luonnonmaa-yhdistys - Luonnonmaan asukasyhdistys Naantalin kaupunki: - Yhdyskuntatekniikka, Mika Hirvi - Rakennustarkastaja, Juha Kuokkanen - Tekninen johtaja, Kimmo Suonpää - Ympäristöpäällikkö, Marjut Taipaleenmäki - Kiinteistö- ja paikkatieto Yhdyskuntatekniikka: - Naantalin Energia Oy - DNA Oy - Fingrid Oyj Viranomaiset: - Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat - Varsinais-Suomen ELY-keskus, Liikennevastuualue - Varsinais-Suomen liitto - Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos 5. Osallistuminen ja tiedottaminen Osalliset voivat lausua mielipiteensä asemakaavamuutoksen luonnoksesta ja muistutuksensa ehdotuksesta kirjallisesti tai sähköpostilla kaavan laatijalle nähtävilläoloaikoina. Asemakaavatyön etenemisestä ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, internet-sivuilla sekä paikallisissa sanomalehdissä. Maanomistajia ja naapureita informoidaan myös kirjeitse. Tarvittaessa pidetään viranomaisneuvottelu. Aloitus Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa. - MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan helmikuussa. Luonnosvaihe Kaavan lähtötietoaineisto kootaan ja laaditaan asemakaavaluonnos liikennesuunnittelun vaihtoehtojen pohjalta. OAS:n, asemakaavaluonnoksen ja asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan kuuluttamalla, kuten kunnalliset ilmoitukset kuulutetaan. Suullisen tai kirjallisen mielipiteen jättämiseen kaavaluonnoksesta varataan aikaa vähintään 14 päivää asettamalla kaavaluonnos nähtäville (MRL 62 ; MRA 30 ) - Viranomaisneuvottelut pidetään luonnosvaiheen kuulemisen jälkeen tai viranomaistahoja kuullaan muulla tavalla tässä vaiheessa. Ehdotusvaihe - Kaavaehdotuksen valmistuttua se on nähtävillä 30 päivää, jonka aikana kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä kirjallinen muistutus ehdotuksesta (MRL 65 ; MRA 27 ) - Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot ja lautakuntien lausunnot Hyväksyminen - Kaupunginhallitus käsittelee asemakaavaehdotuksen - Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan
Ympäristövirasto/Sissi Qvickström 10.2. sivu 7/7 6. Alustava tavoiteaikataulu Kaavoitushankkeen vireille tulosta on kuulutettu Naantalin kaupungin kaavoituskatsauksessa. Ajankohta Kaavamuutos Vaikutusten arviointi helmikuu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen, kaavoitus- ja ympäristölautakunta tiedottaminen maaliskuu syys-lokakuu marras-joulu joulukuu Kaavaluonnoksen laatiminen, kaavaluonnos nähtävillä ja lausunnoilla, luontoselvitys Kaavaehdotuksen laatiminen palautteen pohjalta Vastineet kaavaehdotuksesta Kaavan hyväksyminen 7. Vaikutukset ja niiden arviointi Asemakaavan muutoksen laatimisen yhteydessä selvitetään kaavan toteuttamisen vaikutuksia maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä asetuksen (MRA) edellyttämällä tavalla. Tässä tapauksessa kaavan vaikutukset ovat samat kuin alikulkutien rakentamisella ja näin ollen vaikutukset arvioidaan pääosin tiesuunnittelun yhteydessä. Arvioitavia vaikutuksia ovat mm. maisemaan vaikuttavat, sosiaaliset, ekologiset, taloudelliset ja liikenteelliset vaikutukset. Vaikutusten selvittäminen perustuu olemassa oleviin ja tiesuunnittelun aikana tehtäviin selvityksiin ja suunnitelmiin, maastokäynteihin, osallisilta saatavaan palautteeseen sekä hankkeen fyysistä ja toiminnallista ympäristöä muuttavien ominaisuuksien analysointiin. Vaikutusten arvioinnissa esitetään myös periaatteet mahdollisten haitallisten vaikutusten lieventämiseksi. Vaikutuksia tarkastellaan suunnittelualueen ja sen lähiympäristön osalta nykytilanteeseen verrattuna. Erityistä huomiota kiinnitetään suojaviheralueisiin ja maisemaan kohdistuviin vaikutuksiin. 8. Yhteystiedot Lisätietoja asemakaavan laatimiseen liittyvistä asioista saat www.naantali.fi sekä : NAANTALIN KAUPUNKI Käsityöläiskatu 2 PL 43 21101 Naantali p. (vaihde) +358 2 4345 111 kirjaamo@naantali.fi etunimi.sukunimi@naantali.fi Kaupunginarkkitehti Junttila Kirsti Gsm: +358 50 339 0521 Suunnitteluavustaja Rytkölä Eeva Gsm: +358 44 4171 248