KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TARINOITA IDENTITEETISTÄ

KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TARINOITA IDENTITEETISTÄ NYYTI RY:N STRESSI BALANSSIIN -VERKKORYHMÄÄN OSALLISTUNEIDEN KUVAUKSIA IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA NARRATIIVISESTI Krista Löfman Kandidaatin tutkielma Kasvatuspsykologia Opettajankoulutuslaitos Kesäkuu 2010 Ohjaaja: Lasse Lipponen

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA... 2 2.1 Identiteetti dynaamisena ja sosiaalisesti muovautuvana ilmiönä... 3 2.2 Identiteetin rakentuminen narratiivisesti... 3 2.3 Oppiminen siltana todellisesta identiteetistä tulevaan identiteettiin... 6 3 OPISKELUAIKA STRESSAAVANA ELÄMÄNVAIHEENA... 7 4 TUTKIMUKSEN KULKU... 9 4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset... 9 4.2 Tutkimusaineisto Stressi balanssiin -verkkoryhmästä... 9 4.2.1 Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry.... 10 4.2.2 Stressi balanssiin -verkkoryhmä... 11 4.3 Narratiivinen tutkimusote... 11 4.4 Tutkimusaineiston analyysivaiheet... 12 5 TUTKIMUKSEN TULOKSET... 15 5.1 Todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana... 16 5.1.1 Korkeakouluopiskelun kuormitus kokonaisvaltaisena kokemuksena... 16 5.1.2 Työllisyystilanne stressin aiheuttajana... 18 5.1.3 Terveyteen liittyvät ongelmat ja hoitoon hakeutuminen... 19 5.1.4 Sosiaalisen tuen tärkeys ja ristiriitaisuus... 21 5.1.5 Kuvauksia itsestä... 22 5.2 Oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä... 24 5.2.1 Arkeen vaikuttamisen mahdollisuudet... 24 5.2.2 Lääketieteellisen avun hakeminen... 26 5.2.3 Ihmissuhteet selviytymisen tukena... 27 5.2.4 Oman tilanteen ymmärrys ja analysointi... 28 6 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTIA... 30 7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA JA POHDINTAA... 32 LÄHTEET... 35 LIITE 1... 38

1 1 JOHDANTO Elämänlaatua pilaa ristiriita ihanteiden ja todellisen elämän välillä: Tiedän minkälaista elämää haluan viettää ja miten siihen pääsisi, mutta jatkuvasti toimin täysin päinvastaisesti, tuhlaan aikaa ja tuhoan mahdollisuuksia. Bambu Korkeakouluopiskelu on suurimmalle osalle opiskelijoista aikaa, jolloin käydään läpi monenlaisia aikuistumiseen liittyviä muutoksia ja tapahtumia. Opiskeluaikaan ajoittuu monia tärkeitä kehitysalueita, kuten ammatinvalinta ja vakiintuminen ihmissuhteissa. Se on myös identiteetin muotoutumisen aikaa. Opiskelijasta tulee vähitellen itsenäisiä valintoja tekevä aikuinen. Samalla yhteiskunta luo paineita siitä, millainen nuoren, tehokkaan opiskelijan tulisi olla. Eri tahoilta tulevien vaatimusten ristipaineessa opiskelijan tulisi pystyä luomaan itseään tyydyttävä identiteetti ja samalla selviytymään arjen suoritteista. Ristiriita nykytilanteen ja halutun, toiveita täynnä olevan identiteetin välillä luo monille opiskelijoille paineita ja stressiä. (vrt. Lounasmaa, Tuori, Kunttu & Huttunen, 2004; Kallio, 2002). Identiteetin rakentuminen, etenkin nykyisessä hektisessä kilpailuyhteiskunnassa, on mielestäni kiinnostava aihe sekä henkilökohtaisesti että kasvatustieteellisesti. Identiteetin rakentumista on tutkittu paljon, mutta vasta viime vuosina siitä on kiinnostuttu myös oppimisen näkökulmasta. Oppimisella on ymmärretty olevan suurta potentiaalia toivotunlaisen identiteetin rakentamisessa. Identiteetin rakentaminen vaatii ponnistelua. Nykykäsityksen mukaan identiteetti ei kuitenkaan ole staattinen, vaan siitä neuvotellaan läpi elämän. Korkeakouluopiskelijoilla identiteetin rakennus on alkuvaiheessa kaikki voi olla mahdollista. (vrt. esim. Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006; Sfard & Prusak, 2005a; 2005b; Holland, Lachicotte, Skinner & Cain, 1998). Tutkielmassani perehdytään korkeakouluopiskelijoiden identiteetin rakentumiseen. Tässä yhteydessä korkeakouluopiskelijalla tarkoitetaan tiede- ja taidekorkeakouluissa opiskelevia opiskelijoita. Teoreettisena lähtökohtana toimii Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) näkemys identiteetin rakentumisesta narratiivisesti tarinoina: identiteetti on tarinoita, joita kerrotaan henkilöstä. Sfard ja Prusak ovat erikoistuneita matematiikan opetukseen liittyviin kysymyksiin. He puhuvat todellisesta identiteetistä tarkoittaen henkilön nykytilannetta identiteetin suhteen. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin myös näkemys tulevasta identiteetistä: se on sitova toive tai jopa pakottava tarve muuttua tulevan identiteetin suuntaan. Tulevan identiteetin saavuttamiseen tarvitaan oppimista ja aktiivista toimintaa toimijuutta.

2 Tutkimusaineistoni on kerätty opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressii balanssiin - verkkoryhmästä lukuvuodelta 2008 2009. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten ryhmään osallistuneet kuvaavat viesteillään todellista identiteettiään. Lisäksi olen selvittänyt, minkälaista oppimista he kokevat tarvitsevansa, jotta he pääsevät kohti tulevaa identiteettiään. Toiveenani on ollut nostaa esiin korkeakouluopiskelijoiden oma ääni sekä kokemukset identiteetin rakentamisen myllerryksessä. 2 IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA Identiteetin rinnakkaiskäsitteitä psykologiassa, sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa ovat muiden muassa minäkäsitys, minuus ja ego. Kuitenkin identiteetti käsitteenä nähdään rinnakkaiskäsitteitä sosiaalisempana ja tilannesidonnaisempana ilmiönä. Minäkuvan ja - ihanteen tarkasteluissa persoonallinen puoli pelkistetään sosiaalisesta todellisuudesta irralliseksi. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006; Helkama, Myllyniemi & Liebkind, 2005). Perinteisesti psykologiassa on ajateltu identiteetin kehittyvän yksilön sisällä sosiaalisista suhteista riippumattomana. Tosin on kuitenkin hyväksytty, että sosiaaliset kokemukset saattavat muokata yksilöä. (Burr, 2004). Identiteetin lähteen on ajateltu olevan yksilön sisällä. Identiteetin rakentuminen on nähty itsensä löytämisenä: yksilön suhteuttaa taitojaan ja mahdollisuuksiaan tarjolla oleviin sosiaalisiin rooleihin. (Côte & Levine, 2002). Helkama ym. (2005) huomauttavat, että ihmisen käyttäytyminen voidaan sijoittaa jatkumolle, jossa käyttäytymisen ohjauksen ääripäinä ovat henkilökohtainen identiteetti ja sosiaalinen identiteetti. Sosiaalinen ja henkilökohtainen identiteetti vaihtelevat lähinnä ajallisesti: joskus toinen on toista ajankohtaisempi ja enemmän esillä. (Helkama ym., 2005). Jälkimodernismin myötä käsitys minästä ja identiteetistä suhteellisen muuttumattomana on muuttunut dynaamiseksi ja jatkuvasti uudelleen neuvoteltavaksi minuudeksi. Minuus tai identiteetti rakentuu suhteessa tilanteisiin, ihmisiin ja kokemuksiin. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006). Kysymys siitä, miksi henkilö tarvitsee identiteettiä, riippuu tutkijoiden tutkimuskysymyksistä, jotka taas vaihtelevat tieteenalasta riippuen. Kaikille tutkimuksille on kuitenkin yhteistä kiinnostus ihmisen toimintaan ja mekanismeihin, jotka ohjaavat sitä. Kysymykset voivat olla esimerkiksi muotoa Miksi eri ihmiset toimivat erilailla samoissa tilanteissa? tai Miksi yksilöiden toiminta paljastaa usein yksilöllisistä eroista huolimatta selkeän perheen sisäisen toimintatavan?. Näillä kysymyksillä viitataan siihen, että

nykyisin identiteetti käsitetään aiempaa enemmän sosiokulttuurisesti rakentuneena kaikissa humanistissa tieteissä. (Sfard & Prusak, 2005b). 3 2.1 Identiteetti dynaamisena ja sosiaalisesti muovautuvana ilmiönä George Herbert Mead oli ensimmäisiä sosiaalipsykologeja, joka on kyseenalaistanut näkemyksen identiteetin rakentumisesta pääasiallisesti pelkästään henkilökohtaisena prosessina. Meadin keskeisenä ajatuksena oli täysin sosiaalinen yksilö: minää tai identiteettiä ei ole olemassa ilman yhteiskuntaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kieli ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat välttämättömiä mielen, tietoisuuden ja minän kehitykselle. (Burr, 2004). Yksilön identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kielellisen vuorovaikutuksen kautta ihminen muodostaa käsityksen siitä, mitä muut hänestä yleisesti ajattelevat ja häneltä odottavat. Yksilö reflektoi toisten käsityksiä ja asenteita itseä kohtaan. Vähitellen nämä muuttuvat osaksi yksilön sosiaalista identiteettiä sekä näkyvät yksilön toiminnassa. Tämä sosiaalinen identiteetin puoli on jatkuvasti arvioinnin kohteena sekä tiukassa kontrollissa. Meadin mukaan yksilöllä on myös persoonallinen identiteetti, joka on spontaani ja impulsiivinen, ja se näyttäytyy yksilön kontrollin herpaantuessa. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006). Identiteetti on rakennelma, jossa yhdistyvät intiimi persoonallinen maailma sekä kollektiivinen kulttuurinen tila ja sosiaaliset suhteet. Identiteettiä eletään, kehitetään ja käsitteellistetään sosiaalisen toiminnan ja harjoittelun myötä. Identiteetin kautta ihminen on kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu: sen avulla luodaan uusia aktiviteetteja, maailmoja ja tapoja olla. Ihmiset eivät kuitenkaan ole vain kulttuurin tuotteita tai sosiaalisiin tilanteisiin vastaajia, vaan he käyttävät myös kriittisesti kulttuurisia välineitä ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen. (Holland ym., 1998). 2.2 Identiteetin rakentuminen narratiivisesti Hollandin ym. (1998) mukaan identiteetti syntyy ihmisten kertoessa toisilleen keitä he ovat. Toisten kertomuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin tarinat, joita kerromme itse itsellemme: näiden tarinoiden kautta suuntaamme toimintaamme ajatustemme ja käsitystemme mukaiseksi. Hollandin ym. (1998) mielestä identiteetti on erityisesti sellaisia tarinoita itsestä, joilla on vahva emotionaalinen merkitys. Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) mielestä Hollandin ym. määritelmässä on kuitenkin ristiriitaista ajatus siitä, että

4 henkilö on jo lähtökohtaisesti jonkinlainen. Hollandin ym. määritelmästä ei käy ilmi, miten yksilö tulee siihen tulokseen, millaisena hän itsensä näkee. Lisäksi identiteetti olisi tällöin muuttumaton ja riippumaton siitä, kenelle tarinaa itsestä kerrotaan. Hänninen (2003) vastaa Sfardin ja Prusakin kritiikkiin hieman paremmin toteamalla, että narratiivisen lähestymistavan mukaan identiteetti on kulttuurinen prosessi, joka on muuttuva ja moniulotteinen. Identiteetti on tarinallinen luomus. Identiteettiä on mahdollista tietoisesti luoda ja tulkita uudelleen, mitä tapahtuu erityisesti tilanteissa, joissa rutiininomainen elämä syystä tai toisesta järkkyy. Kuitenkin Hännisenkin mukaan identiteetti on ennen kaikkea tulkintaa ja tietoista vastaamista kysymykseen kuka minä olen?. Sfard ja Prusak (2005a; 2005b) luovat aivan uudenlaisen näkökulman ja määritelmän identiteetille. Heidän mukaansa identiteetti tulisi nähdä tarinoina, joita kerrotaan ihmisestä. He tähdentävät, että identiteettiä ei ilmaista tarinoiden kautta, vaan identiteetit ovat tarinoita. Näin ollen identiteetti näyttäytyy ihmisten luomana, ja sitä luodaan ja muokataan jatkuvasti uudelleen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkemmin sanottuna narratiivien tai tarinoiden yksilöistä tulee olla konkretisoivia (reifying), tuettuja (endorsable) sekä merkityksellisiä (significant). Konkretisoivaan liitetään verbejä, kuten olla, omistaa ja voida sekä adverbejä aina, ei koskaan, yleensä jne., jotka kuvaavat toiminnan toistuvuutta. Jos yksilön mielestä tarina heijastaa luotettavasti asioiden tilaa maailmassa, voidaan sitä pitää tuettuna. Tarinat ovat merkityksellisiä, jos muutos sen kulussa saa kertojan tunteet tarinan henkilöä kohtaan muuttumaan. Tällaiset tarinat kuvaavat usein henkilön kuulumista tai ulkopuolisuutta yhteisöihin. Kaikille tarinoille on yhteistä se, että ne sisältävät kertojan, kohteen eli henkilön, josta tarinaa kerrotaan sekä vastaanottajan, jolle tarinaa kerrotaan. Kertoja, kohde ja vastaanottaja vaihtelevat, mutta ne voivat olla myös sama henkilö. Tarinat, joissa kertoja, kohde ja vastaanottaja ovat sama henkilö, niin sanotut ensimmäisen persoonan tarinat, ovat yleensä se muoto, jota käytetään identiteetistä, jos asiaa ei ole tarkemmin määritelty. Tällaisilla tarinoilla on myös suurin välitön vaikutus henkilön toimintaan. Identiteetit eivät ole kokonaisuuksia, jotka elävät omaa elämäänsä, vaan narratiivisen määritelmän mukaan identiteetit ovat diskursiivisia vastineita eletyistä kokemuksista. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Konkretisoidut ja merkitykselliset tarinat ihmisestä voidaan jakaa todelliseen identiteettiin (actual identity) ja tulevaan identiteettiin (designated identity). Todellinen identiteetti sisältää tarinat todellisista asiaintiloista. Ne on kerrottu preesensissä ja ne perustuvat todenperäisiin väitteisiin ja tarinoihin. Tuleva identiteetti sisältää tarinoita asiaintiloista,

5 jotka ovat oletettavasti tilanne tulevaisuudessa. Näiden tarinoiden uskotaan olevan mahdollisia ja tulevan osaksi yksilön todellista identiteettiä. Tarinat tulevasta identiteetistä voi tunnistaa futuurista ja sanoista, jotka kuvaavat toivetta, sitoutumista, pakkoa tai välttämättömyyttä. Skenaariot, jotka muodostavat tulevia identiteettejä eivät aina ole toivottuja, mutta ne nähdään aina sitovina. Ne eivät välttämättä ole myöskään millään tapaa rationaalisia tai harkittuja. Toisilla tarinoilla on enemmän vaikutusta kuin toisilla: kriittisillä tarinoilla voidaan saada suuriakin muutoksia aikaan. Se, tuleeko toisten kertomasta tarinasta osa tulevaa identiteettiä, riippuu muun muassa siitä, miten merkittävä tarinan kertoja on kohteensa silmissä. Jatkuva kuilu todellisen ja tulevan identiteetin välillä tekee henkilön luultavasti onnettomaksi. Useimmiten tarinoiden huomaamaton omaksuminen kulkee tulevista identiteeteistä kohti todellisia, mutta vaikutus voi olla myös päinvastainen. Ratkaisuna ja välineenä todellisen ja tulevan identiteetin välisen kuilun täyttämiseksi nähdään olevan oppiminen. Se on ensisijainen väline toteuttaa mielikuviamme tulevasta identiteetistä. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Mary M. Juzwik (2006) on kirjoittanut vastineen Sfardin ja Prusakin (2005b) Educational Researcher -lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa he kuvaavat tutkimustaan identiteetin rakentumisesta narratiiveina. Juzwikin tavoitteena on pääasiassa täydentää ja tarkentaa Sfardin ja Prusakin esittelemää teoriaa. Juzwik kritisoi erityisesti Sfardin ja Prusakin antamia esimerkkejä todellisen ja tulevan identiteetin käytöstä. Juzwik esittää, että narratiivissa tulisi olla vähintään kaksi perättäistä lausetta, joiden välillä on kausaalinen suhde näin ollen esimerkiksi Olen hyvä uimari tai Haluaisin olla parempi ihminen ovat Juzwikin mukaan enemmänkin väittämiä kuin narratiiveja. Lisäksi oleellista on huomata, että narratiivien tulisi sisältää tarinan kertojan tulkintaa ja moraalista asennetta: narratiivit eivät ole vain listaus asioiden kulusta, vaan niihin otetaan tavalla tai toisella kantaa. Tässä asiassa Sfard ja Prusak ovat Juzwikin mielestä onnistuneet hyvin määrittelemällä narratiivit konkretisoiviksi, tuetuiksi ja merkityksellisiksi. Juzwik toteaa myös artikkelissaan, ettei identiteetti ole pelkästään diskursiivisesti rakentunut tai vain diskurssin ulkopuolinen kokonaisuus, vaan se on ennen kaikkea molempia. Tämä ei kuitenkaan vähennä narratiivisen näkökulman merkitystä identiteetin rakentumisen tutkimuksessa päinvastoin se määrittää tarinan ja identiteetin välisen suhteen. (Juzwik, 2006). Tutkimukseni teoreettiseksi lähtökohdaksi olen valinnut Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) näkemyksen identiteetin rakentumisesta narratiivisesti tarinoina. Valintaan päädyin

6 ensisijaisesti siitä syystä, että se on uusimpia määritelmiä identiteetin rakentumisesta kasvatustieteellisellä tutkimuskentällä ja siitä näkökulmasta on identiteettiä tutkittu vasta hyvin vähän. Näin ollen se antaa uudenlaisia näkökulmia henkilöiden tuottamille tarinoille itsestään ja muista toisin sanoen identiteetistä. 2.3 Oppiminen siltana todellisesta identiteetistä tulevaan identiteettiin Identiteetti nähdään usein itseään toteuttavana ennusteenä, jolloin oppimisen merkitys identiteetin rakennusprosessille korostuu. Oppimisen rooli identiteetin rakentumisen kannalta on nykypäivänä keskeisempi kuin koskaan: kaikki vaikuttaa olevan mahdollista ja vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa itseään on lähes rajattomasti. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Sfard ja Prusak (2005a; 2005b) esittävät, että oppiminen on ensisijainen väline toteuttaa fantasiakuvia tulevasta ja toivotusta identiteetistä. Oppimisen kohde valikoituu siten sen mukaan, mikä on kriittistä juuri kyseisen henkilön identiteetille. Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) näkemys identiteetin rakentumisesta narratiivisesti perustuu heidän tutkimuksiinsa, jossa he ovat tutkineet israelilaisten ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten matematiikan opiskelua. Näiden kahden ryhmän matematiikan opiskelussa oli selkeitä laadullisia eroja (siirtolaiset pyrkivät syväoppimiseen, kun taas israelilaiset olivat hyvin suoritusorientoituneita). Tutkijat kiinnostuivat syistä tähän ilmiöön. Tutkimuksen perusteella kävi ilmi, että entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet siirtolaiset pitivät matematiikan opiskelua tärkeänä sen takia, että matematiikkaa opiskelemalla heistä tuli ikään kuin kokonaisia ihmisiä matematiikan nähtiin olevan osa ihmisyyttä. Matematiikalla oli myös vahva yhteys heidän tulevaan identiteettiinsä ammatin suhteen. Näin ollen matematiikan opiskelu oli heille arvo sinänsä ei vain väline johonkin muuhun. Israelilaiset eivät niinkään nähneet matematiikkaa osana ihmisyyttä. Suurimmalle osalle heistä hyvä arvosana matematiikasta avasi parempia jatko-opintomahdollisuuksia, vaikka he eivät välttämättä halunneet suuntautua matemaattisille aloilla. Matematiikka oli ikään kuin väline johonkin muuhun, mutta matematiikka itsessään ei ollut heille merkityksellistä. Koska israelilaisten ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten narratiivit matematiikasta erosivat toisistaan niin paljon, vaikutti se heidän tapaansa opiskella matematiikkaa. Narratiivien muodostumiseen oli vaikuttanut ennen kaikkea erilainen kulttuuri ja kulttuurin sisällä vaikuttavien merkityksellisten kertojien narratiivit matematiikasta osana identiteettiä.

Entisen Neuvostoliiton alueilta tulleille oppilaille matematiikan oppiminen toimi välineenä kaventaa kuilua todellisen ja tulevan identiteetin välillä. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). 7 Oppiminen näyttäytyy tästä näkökulmasta tietoisena ja aktiivisena toimintana. Näin ollen oppimisella on yhteys myös toimijuuden käsitteeseen. Toimijuus käsitteenä pohjautuu pitkälti olettamukseen, että ihmisellä on kyky vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Ihmiset eivät vain passiivisesti reagoi tapahtumiin ympärillään, vaan he yrittävät tarkoituksellisesti muuttaa käytäntöjä, sosiaalisia suhteita ja fyysistä ympäristöä. Toiminnot eivät koskaan tapahdu ilman syytä tai intentiota, vaan kaikella on tarkoituksensa. Toimintoihin osallistumalla ihminen muovaa jatkuvasti omaa identiteettiään ja tulee tietoisemmaksi siitä, kuka on erityisesti suhteessa toisiin. Tätä kautta ihmiselle muotoutuu myös käsitys itsestä toimijana, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia, ja jonka tietoja, taitoja ja ajatuksia muut arvostavat tai eivät arvosta. Erilaiset tilanteet ja ihmiset asettavat toiminnalle omanlaisiansa vaatimuksia ja odotuksia. Ihminen oppii vähitellen mukauttamaan omaa toimintaansa aloitteita, vastustusta, avun pyytämistä ja vastaanottamista suhteessa niihin. (Lipponen, 2010; Lasky, 2005; Bruner, 1996). Toimijuus on myös ymmärrystä ympäröivistä resursseista sekä niiden käyttömahdollisuuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksilö tietää keneltä ja mistä voi pyytää apua sekä osaa näin myös tarpeen vaatiessa tehdä. Toimijuus on siis hyvin läheisesti sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä ilmiö. (Lipponen, 2010; Edwards & D arcy, 2004). Näin ollen sekä todellinen että tuleva identiteetti, toimijuus ja oppiminen ovat jatkuvasti läheisessä suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. 3 OPISKELUAIKA STRESSAAVANA ELÄMÄNVAIHEENA Opiskelijaelämä on monin tavoin haastavaa aikaa: se vaatii jatkuvaa tasapainoilua eri elämänalueiden, kuten ihmissuhteiden, työn, opiskelun, vapaa-ajan ja harrastusten välillä. Opiskeluaika korkeakoulussa on eräänlainen siirtymävaihe, koska opiskelijat käyvät opiskelujen kuluessa läpi monenlaisia aikuistumiseen liittyviä muutoksia. Korkeakouluopiskelu ei kuitenkaan muodosta selvärajaista elämänvaihetta pelkästään opiskeluineen, vaan sitä kuvaa, tai saattaa kuvata, ennemmin opiskelu ja työssäkäynti sekä epävakaat sosiaaliset ja taloudelliset suhteet. Nopeutunut opiskelutahti, opintojen ohella työssä käyminen, paineet nopeasta opinnoissa etenemisestä sekä varhaisaikuisuuden tuomien uusien kehitystehtävien yhteensovittaminen ovat haastava ja vaativa tehtävä.

8 Lisäksi opiskelijoihin kohdistuu monenlaisia ristiriitaisia odotuksia: Yhteiskunta vaatii nopeaa valmistumista ja työelämään siirtymistä. Samaan aikaan elämässä on tärkeitä kehitysalueita, kuten vakiintuminen ihmissuhteissa sekä uraan ja ammatinvalintaan sitoutuminen. Varhaisaikuisuus on osaltaan identiteetin muodostamisen aikaa, jolloin kotoa irrottautuminen ja itsenäistyminen omia valintoja tekeväksi aikuiseksi alkaa. (Kallio, 2002; Tammelin, Ek & Rintamäki, 2000). Vaikeissa ja ristiriitaisissa tilanteissa, joihin korkeakouluopiskelijatkin saattavat helposti ajautua, korostuu sosiaalisen tuen merkitys. Jo tieto siitä, että emotionaalista tukea on tarvittaessa saatavilla, auttaa monia ja luo turvallisuuden tunnetta. Emotionaalista tukea voi tarjota kuka tahansa läheinen ihminen. (Blomqvist, 2004). Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanne sisältää useita potentiaalisia elämäntapahtumastressin ja kroonisen rasituksen aiheita. Opiskelijoiden kokema stressi voi johtua monista mahdollisista tekijöistä: aikuistumiseen liittyvästä psykologisesta kehityksestä ja lapsuuden kodista irrottautumisesta, ammatinvalinnasta, parisuhteen ja perheen luomisesta. Yleisimmin stressiä aiheuttavat opiskelusta otteen saaminen, esiintyminen, tulevaisuuden suunnittelu sekä kokemus omista kyvyistä ja voimista. (Lounasmaa ym., 2004). Korkeakouluopiskelun kuormittavuus on kuitenkin viime kädessä hyvin henkilökohtainen ja kokonaisvaltainen kokemus. Esimerkiksi lukukausien aikana tapahtuva työssäkäynnin laajuus ja toimeentulon ongelmat ovat tärkeitä opiskelujen sujuvuuteen vaikuttavia tekijöitä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen, vaan opiskeluprosessin sujuvuuteen liittyy syy-seuraussuhteiltaan moniuloitteisia asioita. (Kurri, 2006; Kallio, 2002). Kurri (2006) esittää, että opintojen sujuvuuden takaamiseksi opiskelijoita pitäisi tukea tarkemmin suunnittelemaan omaa opiskelupolkuaan. Järjestelmällinen tutustuminen työelämään opiskeluaikana yhdessä opintojen suunnittelun kanssa saattaisivat motivoida opiskelijoita valmistumaan nopeammin ja tuntemaan vähemmän pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Liuska on (1998) selvittänyt pro gradu -tutkielmassaan korkeakouluopiskelijoiden stressitekijöitä ja voimavarojen hankintaa. Tutkimuksen tuloksena oli, että opiskelijoiden keskeisiä stressitekijöitä ovat ihmissuhteet, taloudellinen tilanne, kiire, vapaa-ajan vähyys sekä opiskelutilanne. Järvinen (2008) on sosiaalityön pro gradu -tutkielmassaan käyttänyt aineistona opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressi balanssiin -verkkoryhmän kirjoituksia. Järvinen tutki Liuskan tavoin korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia stressin syistä ja stressinhallintakeinoista. Hänen tutkimustulostensa mukaan stressiä aiheuttivat

9 erityisesti elämänvaiheeseen, elämismaailmaan, persoonallisuuden piirteisiin ja ympäristöön liittyvät tekijät. Opiskeluaikaiselle elämänvaiheelle ominaiset kehitystehtävät, kuten itsenäistyminen ja työelämään siirtyminen, koettiin stressaavina. Tutkittavien elämismaailmaan sisältyviä stressoreita olivat elämäntilanteeseen ja varsinkin opiskeluun liittyvät tekijät. (Järvinen, 2008). Kunttu, Virtala ja Huttunen (2004) ovat tutkineet yliopisto-opiskelijoiden koettua terveyttä. Heidän tutkimuksestaan käy ilmi, että vakavat somaattiset sairaudet ovat korkeakouluopiskelijoilla melko harvinaisia. Useimmiten opiskelijoiden terveyteen liittyvä oirehdinta on ennemmin viesti siitä, että omassa elämäntavassa tai toimintaympäristössä on jotain ongelmallista, joka ylläpitää oireilua kuin että selityksenä olisi jokin lääketieteellinen diagnoosi. 4 TUTKIMUKSEN KULKU 4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten Nyyti ry:n Stressi balanssiin - verkkoryhmään osallistuneet kuvaavat kirjoittamillaan viesteillä todellista identiteettiään. Lisäksi selvitän, minkälaisen oppimisen ja omaan elämään vaikuttamisen kautta he kokevat pääsevänsä kohti tulevaa identiteettiään. (vrt. Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Tutkimustehtävän kautta muodostui tutkimukselleni kaksi tutkimuskysymystä, jotka ovat 1. Miten tutkittavat kuvaavat todellista identiteettiään ryhmään kirjoittamiensa viestien perusteella? 2. Minkälaista oppimista tutkittavat kokevat tarvitsevansa, jotta he pääsevät kohti tulevaa identiteettiään? 4.2 Tutkimusaineisto Stressi balanssiin -verkkoryhmästä Tutkimuksessani käytän aineistona opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressi balanssiin -verkkoryhmän kirjoituksia. Kirjoitukset ovat poimittu lukuvuoden 2008 2009 ryhmästä. Viestejä oli yhteensä 25 eri kirjoittajalta. Kirjoittajat olivat kirjoittaneet viestejä 1 18 kappaletta lukuvuoden aikana. Yleisimmin kirjoittajat lähettivät yhden tai kaksi viestiä. Kirjoittajat kirjoittavat verkkoryhmään nimimerkkiä käyttäen. Analyysissäni olen sitaattien

10 kohdalla merkinnyt lainauksen perään kirjoittajan nimimerkin, mutta nimimerkin perusteella viestejä ei voi yhdistää todelliseen kirjoittajaan. Verkkoryhmän keskustelua valvoo Nyyti ry:n työntekijä. Tutkimuksessani en luonnollisesti ole käyttänyt hänen viestejään. Aineiston, eli Nyyti ry:n Stressi balanssiin -verkkoryhmän, valintaan vaikutti alun perin kiinnostukseni tutkia stressiin liittyviä ilmiöitä korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Aineiston keräämisen jälkeen tutkimukseni tavoitteet ovat muuttuneet siten, että tutkimustehtävänäni on keskittyä nimenomaan tutkittavien näkemyksiin omasta identiteetistään suhteessa omaan elämäntilanteeseensa: ei siis varsinaisesti suhteessa stressiin. 4.2.1 Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. on perustettu 1984, ja se palvelee pääasiassa tiede- ja taidekorkeakouluopiskelijoita ympäri Suomen. Nyyti ry:n tarkoituksena on tuottaa palveluita, joiden avulla edistetään opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä ehkäistään sairastumista. Vuonna 2008 palveluita olivat Virtuaaliolkapää, puhelinpäivystys (lopetettiin vuoden aikana), verkkoryhmät ja kotisivut. Lisäksi pääkaupunkiseudulla järjestettiin ryhmiä ja kurssitoimintaa sekä teemailtoja. 2008 hengailuillat laajentuivat myös muille korkeakoulupaikkakunnille. Pääosan yhdistyksen toiminnasta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Nyyti ry:n nettisivuilla oli käyty vuonna 2008 yhteensä 215962 kertaa. (Nyyti ry., verkkolähde 2010a). Yleisimpiä yhteydenottosyitä olivat ahdistus ja kasvukriisi, stressi, väsymys, uupumus ja masennus, kuulumiset sekä ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Nyyti ry:n tekemän tutkimuksen mukaan yhteydenoton syyt ovat vuodesta 1995 lähtien pysyneet melko samanlaisina. Muutosta on kuitenkin vuosien 2004 2008 välillä ollut siinä, että yhteyttä ottaneiden elämäntilanteet ovat vaikeutuneet huomattavasti. Suurin osa yhteydenotoista tapahtuu Virtuaaliolkapään kautta, jolle voi kirjoittaa anonyymisti. Viesteihin vastaavat vapaaehtoiset sekä etenkin vaikeammissa tilanteissa Nyyti ry:n työntekijät. Asiakkaista 23 % ohjattiin YTHS:n palvelujen piiriin. (Nyyti ry., verkkolähde 2010a).

11 4.2.2 Stressi balanssiin -verkkoryhmä Stressi balanssiin on ensimmäisiä Nyyti ry:n perustamia verkkoryhmiä. Ryhmän toiminta alkoi vuonna 2005. Verkkoryhmät toimivat keskustelufoorumeiden tavoin ja niille voi kuka tahansa rekisteröitymisen jälkeen kirjoittaa. Ryhmien tavoitteena on elämänhallintataitojen ja henkisen hyvinvoinnin lisääminen sekä vertaistuen jakaminen samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kesken. Ryhmiä ohjaa ja valvoo Nyyti ry:n työntekijä. Kaikki viestit luetaan ennen julkaisua. Ryhmiä voi kuka tahansa lukea ilman rekisteröitymistä. Viestit myös arkistoidaan ryhmien päättymisen jälkeen, ja ne ovat luettavissa Nyyti ry:n kotisivuilla. Nyyti ry:n nettiryhmien toimintaperiaatteista kertovalla sivulla sanotaan seuraavaa: Nyytin nettiryhmiin kirjoitettuja viestejä voidaan käyttää tutkimuskäyttöön, niin etteivät ne sisällä kirjoittajaan liitettävissä olevia taustatietoja. (Nyyti ry., verkkolähde 2010b). Otin yhteyttä Nyyti ry:n toiminnanjohtajaan ja kysyin vielä erikseen lupaa käyttää verkkoryhmän aineistoa omassa tutkielmassani. Toiminnanjohtajan allekirjoittama tutkimuslupa on tutkielman liitteenä. (LIITE 1) 4.3 Narratiivinen tutkimusote Tutkimuksessani on paneuduttu korkeakouluopiskelijoiden henkilökohtaisiin tulkintoihin omasta sen hetkisestä elämäntilanteestaan ja identiteetistään sekä siitä, millaisena he näkevät tulevaisuutensa suhteessa omiin ratkaisuihinsa. Aineistona toimivat tekstit on kerätty julkiselta opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry.:n ylläpitämältä ja valvomalta keskustelupalstalta. Verkkoryhmään osallistuneille on tiedossa se, että heidän kirjoituksiaan voidaan myöhemmin käyttää osana tutkimuksia. Keskustelulle antaa suuntaa lähinnä verkkoryhmän nimi Stressi balanssiin. Muutoin keskustelut ovat avoimia ja tuovat näin ollen hyvin esiin juuri kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia elämästään. Tutkielmassani olen käyttänyt tutkimusmenetelmänä narratiivista tutkimusotetta valitun aineiston luonteesta johtuen. Heikkisen (2001) ja Syrjälän (2001) mukaan narratiivisella tutkimuksella ei pyritä objektiivisuuteen tai yleistettävään näkemykseen asioista. Tutkimuksessa korostuu ennen kaikkea merkitysten antaminen yksittäisillä tarinoille tutkimuksen ytimessä on tutkimuksen kohteena olevan oma ääni. Kertomukset välittävät henkilöiden subjektiivisia kokemuksia ja tuntemuksia (Lipponen, 1999). Syrjälän (2001) mukaan narratiivisessa tutkimuksessa korostuvat useimmiten juuri elämän käännekohdat. Nämä käännekohdat saattavat muuttaa omien tarinoiden merkityksiä: siksi

12 ne ovat erityisen mielenkiintoisia tutkimuksen kohteita. (Syrjälä, 2001). Tutkimuksen kohteena olleet kirjoittajat ovat vapaasta tahdostaan kirjoittaneet keskusteluryhmään. Useimmista viesteistä näkyi selvästi kirjoittajien aito tunne ja hätä omasta elämästään, jota he halusivat jakaa muiden kanssa. 4.4 Tutkimusaineiston analyysivaiheet Tutkimukseni on kvalitatiivinen, eli laadullinen, ja siinä painottuu narratiivinen tutkimusote. Tutkimusaineistoni analysoinnin tein teorialähtöisen sisällönanalyysin vaiheita mukaillen. Vaiheita analyysin teossa on neljä, jotka ovat 1) analyysirungon tekeminen, 2) aineiston redusointi, 3) klusterointi ja 4) abstrahointi (Tuomi & Sarajärvi, 2002). Tarkoituksenani on tulevissa kappaleissa avata sitä, millä tavoin olen nämä eri vaiheet toteuttanut. Tutkimuksessani olen käyttänyt analysoinnissa apuna Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) määritelmää identiteetin rakentumisesta tarinoina eli narratiiveina. Tuomen ja Sarajärven (2002) mukaan deduktiivinen eli teorialähtöinen sisällönanalyysi perustuu teorian kautta tapahtuvaan aineiston luokitteluun ja analysointiin. Tulevissa kappaleissa kerron tarkemmin, miten olen käyttänyt teoriaa hyväkseni tutkimusaineiston analysoinnissa. Aloitin tutkimuksen teon perehtymällä Sfardin ja Prusakin teoriaan identiteetin rakentumisesta narratiivisesti tarinoina. Tarkempi kuvaus Sfardin ja Prusakin kehittämästä teoriasta löytyy tutkimukseni alusta kappaleesta 2.2. Identiteetin rakentuminen narratiivisesti. Teoriaan pohjautuen muodostin hyvin löyhän analyysirungon, jonka osia, eli tulevia analyysin pääluokkia, oli kolme 1) todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana, 2) tuleva identiteetti ja 3) oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä. (ks. Tuomi & Sarajärvi, 2002). Todelliseen identiteettiin liittyviä ominaisuuksia olivat asiat, jotka kuvasivat kirjoittajien tämän hetkistä tilannetta. Olen aiemmin määritellyt todellisen identiteetin seuraavalla tavalla: Todellinen identiteetti sisältää tarinat todellisista asiaintiloista. Ne on kerrottu preesensissä ja ne perustuvat todenperäisiin väitteisiin ja tarinoihin. Tuleva identiteetti taasen viittaa asioihin, jotka ovat tulevaisuudessa mahdollisia tai todennäköisiä. Tulevan identiteetin voi tunnistaa futuurista ja sanoista, jotka kuvaavat toivetta, sitoutumista, pakkoa tai välttämättömyyttä. Oppimisella Sfard ja Prusak ovat alun perin tarkoittaneet sellaista oppimista, jonka kautta on mahdollista päästä todellisesta identiteetistä kohti tulevaa identiteettiä. Tällä he viittaavat tutkimukseensa, jossa matematiikan oppiminen toimi entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten