KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa esitetty Juuan kunnan omistama vesijohtoverkostorakennelmista muodostuva käyttöomaisuus, joka sijaitsee Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella (Retuniemen, Niemelän ja Kirkkoniemen alueilla). Siirtyvään omaisuuteen sisältyvät myös kaupan kohteena olevaan vesihuoltotoimintaan (talousveden toimittaminen) ja siihen liittyvään verkosto-omaisuuteen kohdistuvat ja sen sijoittamista palvelevat kiinteistöihin ja muihin rekisteriyksikköihin kohdistuvat sopimukset, oikeudet ja velvoitteet. Kauppaan eivät sisälly liitteessä 1 esitetyt Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen käyttöön jäävät runkovesijohdot ja runkoviemärit. ( Vuorentien, Tetriahon hoitokodille, Nunnanlahteen, sekä Turunkankaalle johtavat runkovesijohdot ja runkoviemärilinjat) Muut vesiosuuskunnan alueella mahdollisesti käytössä olevat vesijohdot siirtyvät vesiosuuskunnan omistukseen elleivät ne ole ao. kiinteistön omistuksessa. Kauppaan ei sisälly kiinteää omaisuutta, rakennuksia eikä irtainta omaisuutta, jota ei lueta osaksi edellä mainittua verkosto-omaisuutta. Kauppaan ei sisälly aineettomia oikeuksia, joita ei lueta osaksi myytyä liiketoimintaa. Kauppaan ei sisälly immateriaalioikeuksia.
3 Kauppahinta Kauppahinta tässä kirjassa tarkoitetusta liiketoimintakaupasta kokonaisuudessaan on 1 euro. Summa kuitataan maksetuksi allekirjoittamalla tämä kauppakirja. Kauppahinta perustuu aineettoman ja aineellisen omaisuuden käypään yhteisarvoon.
4 Liittymis- ja käyttösopimukset Liitteessä 2 luetellut Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen asiakkaidensa kanssa tekemät liittymis- ja käyttösopimukset siirtyvät Juuan rengasvesiosuuskunnalle tällä sopimuksella osana vesihuolto-omaisuutta. Juuan rengasvesiosuuskunta sitoutuu toimittamaan siirtyville Juuan vesihuoltolaitoksen asiakkaille vesihuoltopalvelut sopimusten, lakien ja asetusten edellyttämällä tavalla kaupantekohetkestä lähtien. Liittymis- ja käyttösopimukset siirtyvät muuttamattomina ostajalle sopimuksen voimaantulohetkellä. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ostajalla on oikeus sopia kaupan kohteena olevilla verkostoalueilla osuuskunnan taksojen, maksuperusteiden ja yleisten toimitusehtojen voimaantulosta, joka voi tapahtua aikaisintaan sopimuksen voimantulopäivänä. Ostaja lähettää taksan sekä yleiset toimitusehdot kullekin siirtyvälle asiakkaalle viimeistään 3 kuukautta ennen omaisuuden luovuttamista. Juuan vesihuoltolaitoksen asiakkaiden siirtyessä Juuan rengasvesiosuuskunnan asiakkaiksi erillistä liittymismaksua ei peritä. 5 Johtojen ja laitteiden sijoitussopimukset sekä muut sopimukset Juuan kunnan maanomistajien kanssa tekemät johtojen ja laitteiden sijoitussopimukset luovutetaan Juuan rengasvesiosuuskunnalle osana yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevaa vesihuoltotoimintaa. Juuan kunnan vastuulla on varmistaa, että sijoitussopimukset voidaan siirtää osuuskunnalle myös ilman maanomistajien suostumusta. Johtojen ja laitteiden puuttuvien sijoitussopimusten laatimisesta tai päivittämisestä runkovesijohdon ja talousvesijohtoon liittyneen kiinteistön vesihuoltolaitteistojen (kvv-laitteisto) välillä vastaa Juuan kunta ennen omaisuuden siirtymistä ostajan hallintaan.
Se mitä tässä kohdassa sovitaan johtojen ja laitteiden sijoitussopimuksista, koskee myös soveltuvin osin rakennusvalvontaviranomaisen sijoituspäätöksiä, kiinteistötoimituksessa perustettuja rekisteröityjä kiinteistörasitteita sekä rekisteröimättömiä talousveden johtamiseen sekä talousvesijohdon ja siihen liittyvien laitteiden ja rakennelmien sijoittamiseen ja käyttämiseen oikeuttavia rasitesopimuksia. 6 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue Ostajalla on oikeus hakea hyväksyttäväksi toiminta-alue vesijohtoverkostolle kaupan kohteena olevan omaisuuden piiriin kuuluvilla alueilla. Myyjä ei hae vesihuollon toiminta-alueen hyväksymistä kaupan kohteena olevan omaisuuden piiriin kuuluvilla alueilla, joilla alueen vesihuolto hoidetaan vesihuoltolain mukaisesti. 7 Velat ja velvoitteet Myyjällä ei ole siirtyvään vesihuoltoliiketoimintaan kohdistuvia velkoja ja velvoitteita. 8 Saamiset kolmansilta osapuolilta Kolmansilta olevat saamiset siirtyvät Juuan kunnalta Juuan rengasvesiosuuskunnalle kaupan tullessa voimaan. Juuan kunta ilmoittaa velallisille siirrosta. 9 Rahoitus-, vaihto- ja sijoitusomaisuus Myyjän rahavarat, pankkisaamiset ja arvopaperit eivät kuulu tämän kauppakirjan perusteella ostajalle siirtyvään omaisuuteen, koska siirtyvä liiketoimintakokonaisuus muodostaa itsenäiseen toimintaan pystyvän yksikön ilman rahoitusomaisuutta.
Liiketoimintakauppaan ei sisälly vaihto- tai sijoitusomaisuutta. 10 Tietojen luovutus Myyjä luovuttaa ostajalle tiedot vesijohtoverkostoista, asiakasrekisterin ja sen rekisteriselosteen sekä liiketoiminnan kannalta oleelliset tiedot ja asiakirjat ja vastaa niiden päivittämisestä ajantasaiseksi. 11 Veden toimittaminen ja laskutus Myyjä tekee ostajan kanssa erillisen vesisopimuksen. Myyjä toimittaa ostajalle runkovesijohdolla talousvettä sen verran kuin ostajan asiakkaiksi siirtyvillä ja muilla verkostoon liittyvillä kiinteistöillä kulutetaan talousvettä. Vesisopimuksen nojalla myyjä laskuttaa enintään kaupan kohteena olevan omaisuuden piiriin kuuluvilla alueilla vesihuoltoverkkoon kuuluvien kiinteistöjen käyttömaksujen summan voimassaolevan taksan mukaisesti. 12 Vastuu veroseuraamuksista Siirtyvän liiketoiminnan veroseuraamuksista vastaa kaupantekohetkeen asti Juuan kunta ja sen jälkeen Juuan rengasvesiosuuskunta. Juuan kunta vastaa oman toimintansa aikana aiheutuneista veroista, vaikka ne tulisivat ilmi vasta kaupantekohetken jälkeen. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, ettei liiketoimintakaupassa ole kyse arvonlisäverolaissa myyntinä pidettävästä liikkeen osan luovutuksesta.
13 Voimaantulo Tämä kauppakirja tulee voimaan, kun sopijapuolten toimivaltaiset edustajat ovat sen allekirjoittaneet ja kun sopimuksen hyväksymistä koskeva Juuan kunnan päätös on tullut lainvoimaiseksi. Jos sopimuksen hyväksymispäätökseen haetaan muutosta, sopimus tulee voimaan tuomioistuimen päätöksen tullessa lainvoimaiseksi. Sopijapuolet vahvistavat allekirjoituksillaan, että sopimusehdot on hyväksytty sekä Juuan kunnan että Juuan rengasvesiosuuskunnan organisaatiossa. Sopijapuolilla on oikeus sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tehdä ehdollisia sopimuksia sekä ryhtyä muihin sopimuksen voimaantuloa ja täytäntöönpanoa valmisteleviin toimenpiteisiin. 14 Erimielisyydet Mahdolliset erimielisyydet tästä sopimuksesta ratkaistaan ensisijaisesti sopijapuolten välisillä neuvotteluilla. Jos erimielisyyksiä ei muulla tavoin pystytä ratkaisemaan, ratkaistaan ne Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. 15 Kauppakirjan hyväksyminen Kauppakirja vahvistetaan Juuan kunnan ja Juuan rengasvesiosuuskunnan allekirjoituksin. Juuassa..2014
Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta Liitteet: 1) Karttakuva kaupan kohteena olevasta vesijohtoverkostosta 2) Luettelo siirtyvistä liittymis- ja käyttösopimuksista