Alkuperäistutkimus Simo Taimela, Kari Mäkelä, Selina Justén, Jan Schugk Masennusoireiden seulonta ja oireisten työntekijöiden hoitoonohjaus työterveyshuollossa Lähtökohdat Selvitimme masennusoireiden yleisyyttä, merkitystä ja taustatekijöitä vakituisessa työsuhteessa olevilta henkilöiltä yhdellä työpaikalla. Lisäksi tutkimme masennuksen varhaisen toteamisen ja hoidon toteutettavuutta työterveyshuollossa. Menetelmät Terveyskyselyyn osallistuneiden 2 808 (1 396 naista ja 1 408 miestä) henkilön joukosta valittiin ne vastaajat, joiden DEPS-pistesumma oli yli 11. Heille lähetettiin palaute terveyskyselyn tuloksista ja kehotus varata aika työterveyshuoltoon. Kyselyn tulokset ja demografiset tiedot yhdistettiin työnantajan palkkarekisteristä kerättyihin sairauspoissaolotietoihin. Työterveyspalvelujen käyttö selvitettiin potilasrekisteristä. Sairauspoissaoloja ja terveyspalvelujen käyttöä analysoitiin kyselyn palauttamisen jälkeen 6 kk:n ajan. Analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointeja ja logistista regressioanalyysiä. Tulokset Masennusoireita (DEPS > 11) esiintyi 174 henkilöllä (6,2 %). Oireita esiintyi yleisemmin naisilla kuin miehillä. Naisilla oli trendi iän yhteydestä masennusoireisiin; työstatus ei tähän vaikuttanut. Miehillä oireiden esiintyvyys kasvoi iän myötä ja työntekijöillä esiintyi enemmän masennusoireita kuin toimihenkilöillä tai ylemmillä toimihenkilöillä. Masennusoireisilla oli paljon sairauspoissaoloja ja muita terveysongelmia, ja he myös käyttivät työterveyshuollon palveluja runsaasti muista kuin mielenterveyssyistä. Kutsutuista 100 (57 %) kävi työterveyslääkärin vastaanotolla. Masennuksen hoito aloitettiin 42 henkilölle; 24 oli jo muualla hoidossa mielenterveyssyyn vuoksi, eikä hoidon tehostamiseen nähty tarvetta. Päätelmät Työterveyshuollon on mahdollista seuloa masennusoireita työntekijöiltä, merkittävä osa oireisista tulee kutsuttuna vastaanotolle ja valtaosalle niistä kutsutuista, jotka eivät ole olleet hoidon piirissä, työterveyslääkärit katsovat aiheelliseksi aloittaa masennuksen hoidon. Mielenterveyden häiriöt ovat jo pitkään olleet huomattava työkyvyttömyyden aiheuttaja (1,2). Mielenterveyden häiriöiden osuus sairauspäivärahakausien perusteena on kaksinkertaistunut vuodesta 1992 (3). Mielenterveyssyistä alkaneista sairauspäivärahakausista lähes puolessa syynä on masennus (3). Vuonna 2006 työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 24 000 henkilöä. Heistä 16 %:lla oli syynä masennus ja 14 %:lla jokin muu mielenterveyden häiriö. Masennuksen vuoksi eläkkeelle siirtyi 3 892 henkilöä (3). Masennusdiagnoosin perusteella alkaneiden yksityisen sektorin työkyvyttömyyseläkkeiden lukumäärä on kahden viime 4203
Taulukko 1. vuosikymmenen aikana kymmenkertaistunut ja 1990-luvun alusta lähes kolminkertaistunut (3). Yksityisellä sektorilla alkaneista mielenterveyseläkkeistä joka toisessa tapauksessa ensimmäisenä diagnoosina oli masennus (4,5). Psyykkinen sairastavuus ei ole lisääntynyt väestössä, toisin kuin sen aiheuttama työkyvyttömyys: masennustilojen esiintyvyys oli Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 5 % eli sama kuin 20 vuotta sitten tehdyssä Mini-Suomi-tutkimuksessa (6). Psyykkisten rasitusoireiden esiintyvyydet ovat myös pysyneet samana (6). Mielenterveyssyihin perustuvien sairauspäivärahakausien lisääntymisen ja työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden kasvun on arveltu liittyvän sairastavuuden ja sairauskäyttäytymisen muutoksiin siten, että mielialaongelmien vuoksi hakeudutaan ehkä aiempaa herkemmin hoitoon. Psyykkiset häiriöt eivät ehkä ole yhtä häpeällisiä kuin aiemmin. Muutosten on myös arveltu liittyvän diagnosointi- ja hoitokäytäntöihin, työelämän ja työllisyyden muutoksiin sekä laajempiin kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviin tekijöihin (3,5). Näistä muutoksista huolimatta väestössä on edelleen paljon piilevää psyykkistä sairautta, joka jää vaille hoitoa. Vain pieni osa vakavaakin masennusta sairastavista hakeutuu hoitoon (1) ja hoitoon hakeutuneistakin merkittävä osa jää ilman vaikuttavaa hoitoa (7,8). Hoitoon hakeudutaan myös huomattavan myöhään. Suuri osa masennusta sairastavista ei ole ollut työstä poissa masennuksen vuoksi, vaan sinnittelee vajaakuntoisena työssä (1,6,9). Lieväasteisena masennus ei yleensä aiheuta työkyvyttömyyttä, mutta se heikentää kuitenkin lähes aina jossain määrin ihmisen toimintakykyä (10,11), ja tämä heijastuu myös työn tuottavuuteen (12,13). Masennusoireiden esiintyvyys (% ja 95 %:n luottamusväli) työstatuksen mukaan sukupuolittain ositettuna. Työstatus n Masennusoireita (DEPS > 11) % 95 %:n LV Miehet työntekijä 263 8,7 5,3 12,2 toimihenkilö 105 6,7 1,8 11,5 ylempi toimihenkilö 1 043 3,2 2,1 4,2 Naiset työntekijä 804 7,7 5,9 9,6 toimihenkilö 203 9,9 5,7 14,0 ylempi toimihenkilö 390 7,4 4,8 10,1 Taulukko 2. Sairauspoissaolot (tunteja) sukupuolen ja masennusoireiden esiintymisen suhteen ositettuina. Masennus- n Sairauspoissa- Poissaolotunteja oireita oloja, % mediaani yläkvartaali maksimi keskiarvo Miehet ei 1 348 23 0 0 308 9 kyllä 63 54 8 72 930 67 Naiset ei 1 286 51 8 40 952 38 kyllä 111 68 29 118 930 98 Lievänkin masennuksen hoitoon kannattaa panostaa. Mahdollisimman varhainen hoitoon hakeutuminen ja häiriön tunnistaminen työterveyshuollossa ja perusterveydenhuollossa on tärkeää (1), koska hoito voi lyhentää sairauden kestoa, parantaa työ- ja toimintakykyä, vähentää pysyvän työkyvyttömyyden riskiä ja vähentää oleellisesti potilaan subjektiivisia kärsimyksiä (7,14,15). Tällä tutkimuksella oli kaksi erillistä tavoitetta: 1) masennusoireiden yleisyyden, merkityksen ja taustatekijöiden selvittäminen 2 808 työntekijän kohortissa ja 2) masennuksen varhaisen toteamisen ja hoidon toteutettavuuden tutkiminen työterveyshuollossa. Aineisto ja menetelmät Tutkimusasetelma oli kohorttilähtöinen seurantatutkimus. Tutkimus liittyi Nokia Oyj:n työterveyshuollon sisäiseen kehittämis- ja laadunvarmistushankkeeseen. Siksi tutkimukselle ei haettu eettisen toimikunnan lupaa; se kuitenkin toteutettiin Helsingin julistuksen periaatteita noudattaen. Kaikille Nokia Oyj:n Salon yksikössä pysyvässä työsuhteessa 1.11.2004 olleille 4 695 henkilölle lähetettiin terveyskysely, joka sisälsi myös DEPS-arviointiskaalan (16). Ainoana terveyskyselyn lähettämisen ja siten myös tutkimukseen ottamisen kriteerinä oli pysyvä työsuhde. Kyselyn tarkoitus selvitettiin saatekirjeessä ja siihen osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. Vastaamattomille lähetettiin yksi muistutus. Tutkittavat antoivat tietoisen suostumuksen tulostensa luovuttamiseen työterveyshuollon käyttöön. Tutkimuksen 6 kuukauden seuranta toteutui 2 808 henkilölle (60 % alkuperäisestä kohderyhmästä). Tästä joukosta valittiin tämän tutkimuksen tutkimusjoukoksi ne 174 henkilöä, joilla DEPS-pistesumma oli yli 11 (asteikko 0 30). Tutkittaville lähetettiin kotiosoitteeseen palaute kyselyn tuloksista ja kehotus varata työterveyshuollosta aika lääkärin vastaanotolle jatkoselvittelyjä varten. Niille tutkittaville, jotka eivät omatoimisesti varanneet aikaa, työterveyshoitaja lähetti yhden muistutuskirjeen. Sairauspoissaolot selvitettiin palkkarekisteristä 1.1. 30.6.2005 väliseltä seuranta-ajalta ilman syykoodeja ja kyselytiedot yhdistettiin sairauspoissaolotietojen kanssa. Työterveyspalvelujen käyttö selvitettiin potilasrekisteristä henkilöittäin käymällä läpi terveyskertomustekstit ja keräämällä strukturoidusti tarvittavat tiedot. Tunnistetietona käytettiin henkilötunnusta. Kerätyt tiedot seuranta-ajalta olivat käyntien lukumäärä työterveyshuollossa mielenterveyssyystä ja muusta syystä, aloitettiinko lääkitys, terapia tai jokin muu hoito ja jos niin mikä, lähetettiinkö erikoislääkärille, oliko potilas mielenterveyssyystä jo hoidossa sekä oliko hoito asianmukaista ja riittävää vai pitikö sitä tehostaa. Lisäksi kirjattiin tieto siitä, oliko potilas käynyt työterveyshuollossa mielenterveyssyystä seuranta-ajan päätyttyä vuoden 2005 jälkimmäisen puoliskon aikana. Tilastomenetelmät Masennusoireiden esiintymistä (kyllä/ei) analysoitiin logistisella regressioanalyysillä, jossa selittävinä muuttujina olivat sukupuoli, ikä (jatkuva muuttuja) ja työstatus (työntekijä/ 4204
toimihenkilö/ylempi toimihenkilö). Sukupuolen yhteyksiä masennusoireiden esiintymiseen arvioitiin ristiintaulukoinnilla ja χ 2 -riippumattomuustestillä. Tilastolliset analyysit tehtiin Statistica-ohjelmalla (StatSoft, Inc., versio 6.). Tulokset Kaikkiaan 2 808 vastaajasta 174:llä DEPS-seulan tulos oli yli 11, eli masennusoireiden esiintyvyys oli 6,2 %. Naiset olivat yliedustettuina tässä masennusoireisten osakohortissa: miehiä oli 63 (36 %) ja naisia 111 (64 %), kun lähtökohortissa miesten osuus oli 50 % (χ 2 = 14,6; p = 0,0001). Masennusoireisten keski-ikä oli 39,4 vuotta (vaihteluväli 20 59 v), kun lähtökohortissa vastaajat olivat keskimäärin 37,6-vuotiaita (vaihteluväli 19 62 v: keskiarvojen erotus 1,9 v; 95 %:n luottamusväli 0,5 3,2). Logistisessa regressioanalyysissä (masennusoireet vastemuuttujana; ikä, sukupuoli ja työstatus selittävinä muuttujina) oli merkitsevä interaktio sukupuolen ja työstatuksen välillä (Wald = 7,1; p = 0,01). Siksi iän ja työstatuksen yhteydet masennusoireiden esiintymiseen analysoitiin sukupuolittain ositettuna. Miehillä masennusoireiden esiintyvyys kasvoi iän myötä (OR 1,032 ikävuotta kohti; 95 %:n luottamusväli 1,000 1,064). Työntekijöillä esiintyi enemmän masennusoireita kuin ylemmillä toimihenkilöillä (OR 1,8; 95 %:n LV 1,2 2,8). Toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden välillä ei ollut eroa masennusoireiden esiintymisessä (OR 1,0; 95 %:n LV 0,6 1,8) (taulukko 1). Naisilla oli trendi iän yhteydestä masennusoireiden esiintymiseen (OR 1,018 ikävuotta kohti; 95 %:n LV 0,998 1,039). Työntekijöiden ja ylempien toimihenkilöiden (OR 0,9; 95 %:n LV 0,7 1,2) tai toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden (OR 1,2; 95 %:n LV 0,9 1,7) masennusoireiden esiintymisessä ei ollut eroa (taulukko 1). Masennusoireisilla esiintyi selvästi enemmän sairauspoissaoloja kuin muilla vastaajilla (taulukko 2): he olivat todennäköisemmin poissa töistä, ja poissaolojen määrä oli keskimäärin suurempi. Masennusoireisilla esiintyi myös paljon muita terveysongelmia: merkittävää kipua (n = 14); tuki- ja liikuntaelinongelmista aiheutuvaa merkittävää haittaa (n = 41); vakavaa unettomuutta (n = 51), yli 2 tunnin koettua univajetta (n = 59) ja päiväaikaisen vireystilan heikkenemää (n = 31) eri yhdistelminä. Tulevan työkykynsä koki uhatuksi 69 (40 % mielialahäiriöisistä). Käynnit työterveyshuollossa masennusoireiden vuoksi Seuranta-aikana 1.1. 30.6.2005 oli 100 henkilöä (57 % kutsutuista) käynyt työterveyshuollossa lääkärin vastaanotolla masennusoireiden vuoksi. Heistä 44 oli jo aiemmin mielenterveyssyystä hoidossa. Hoito aloitettiin 42 henkilölle: lääkitys (n = 27), terapia (n = 9), lähete erikoislääkärille (n = 12), muu hoito (n = 8; yleensä kuntoutus tai voimavarakurssit), tai edellä mainittujen yhdistelmä. Niistä, jotka kävivät kutsuttuina masennusoireiden vuoksi vastaanotolla mutta joille masennuksen hoitoa ei aloitettu tai tehostettu (n = 58), 24 henkilöä oli jo muualla hoidossa masennuksen vuoksi eikä hoidon tehostamiseen nähty tarvetta: kahdeksalla oli vastaanottohetkellä jo ohimenneeksi tulkittu vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvä reaktio (esim. erokriisi tai läheisen kuolema), kolmella ei todettu hoidon tarvetta vastaanotolla, yksi ei halunnut hoitoa lääkärin suosituksesta huolimatta ja loppujen 22 henkilön kohdalla syytä olla aloittamatta hoitoa ei ollut kirjattu terveyskertomukseen. Seurantajakson jälkeen vastaanotolla vuoden 2005 loppuun mennessä oli masennusoireiden vuoksi käynyt lisäksi 12 sellaista henkilöä, jotka eivät alkuvuoden aikana olleet käyneet vastaanotolla. Lopulta siis 112 henkilöä 174 kutsutusta (64 %) oli päätynyt työterveyshuollon palvelujen piiriin. Ikä, sukupuoli ja työstatus eivät olleet yhteydessä käynteihin työterveyshuollossa masennusoireiden vuoksi. Muut käynnit työterveyshuollossa Masennusoireiset käyttivät työterveyshuollon palveluja runsaasti muista kuin mielenterveyssyistä. Vain 17 henkilöä 174:stä (9,8 %) ei ollut lainkaan käynyt työterveyshuollossa kuuden kuukauden seuranta-aikana. Kaikki käynnit työterveyshuollossa huomioon otettuina masennusoireisille oli kirjattu yhteensä 633 käyntiä (taulukko 3), joten keskiarvo oli 3,6 käyntiä. Muista kuin mielenterveyssyistä työterveyshuollossa oli käynyt 57 henkilöä, jotka eivät muistutuksenkaan jälkeen käyneet vastaanotolla masennusoireiden vuoksi, eikä terveyskertomuksesta löytynyt kirjausta masennusoireiden huomioimisesta. Tosin 12 näistä 57 henkilöstä tuli työterveyshuollon vastaanotolle masennusoireiden vuoksi kuuden kuukauden kuluessa seurantajaksomme päätyttyä. Pohdinta Masennusoireisista vastaajista oli naisia selvästi suurempi osuus kuin miehiä. Oireiden esiintyvyyden sukupuoliero on samansuuntainen muiden tutkimusten havaintojen kanssa (6). Huomattavalla osalla masennusoireisista oli myös muita terveysongelmia, kuten kipua ja tuki- ja liikuntaelinongelmista aiheutunutta haittaa sekä uni- ja vireystilan ongelmia. Merkittävä osa masennusoireita kokeneista työntekijöistä ei ollut asianmukaisen hoidon piirissä, vaikka heillä oli enemmän sairauspoissaoloja kuin muilla työntekijöillä ja he käyttivät työterveyshuollon palveluja runsaasti eri syistä. Masennusoireiden seulonta terveyskyselyn avulla onnistui ja merkittävä osa kutsutuista tuli työterveyshuollon vastaanotolle. Myös aiemmissa tutkimuksissa on saatu suunni- Taulukko 3. Masennusoireisten henkilöiden työterveyshuollossa käyntien jakauma kuuden seurantakuukauden aikana. Käyntejä Henkilöitä 0 17 1 4 104 5 9 42 10 tai enemmän 8 4205
telmallisilla ja suunnatuilla masennuksen ehkäisyohjelmilla hyviä tuloksia aikaan (17). Masennusoireiden esiintyvyys oli tässä tutkimuksessa 6,2 %, mitä voidaan pitää vähäisenä: kaikilla masennusoireisilla eivät masennusdiagnoosin kriteerit täyty. Terveys 2000 - tutkimuksessa vakavan masennustilan yleisyys 30 64-vuotiaassa väestössä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana oli 5,9 % (6). Erityisesti ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden osalta luotettavana psyykkisen oireilun indikaattorina pidetyn General Health Questionnaire (GHQ-12) -kyselyn summapistemäärän raja-arvon 4 ylitti 18,9 % aikuisväestöstä (6). Masennusoireisilla esiintyi selvästi enemmän sairauspoissaoloja kuin muilla tutkimukseen osallistuneilla. He myös ilmoittivat runsaasti muita terveysongelmia. Masennusoireiset kävivät työterveyshuollossa usein myös muista kuin mielenterveyssyistä: käyntimäärä työterveyshuollon vastaanotolla 6 kuukauden seurantajaksolla oli keskimäärin 3,6, kun kyseisen toimipaikan kaikkien työntekijöiden keskiarvo oli 1,9. Silti vain noin neljännes kutsutuista oli ennen kutsua asiallisen masennuksen hoidon piirissä. Tuloksemme koskien masennusoireisten henkilöiden hoitoon hakeutumisesta ovat linjassa muiden tutkimusten kanssa: vain osa hakeutuu oma-aloitteisesti hoitoon (1,18). Mielialaongelmien tunnistaminen on siis edelleenkin haaste työterveyshuollolle. Työterveyspalvelujen suurkuluttajien mielialaan olisi syytä kiinnittää pontevammin huomiota ja heidän mielialaansa olisi syytä testata systemaattisesti. Masennuksen tunnistamiseen ja hoitoon, palveluketjujen sujuvuuteen ja kuntoutusmahdollisuuksiin tulisi panostaa aiempaa enemmän. Hoito ei yleensä ole riittävän intensiivistä eikä lääkitys ole optimaalista. Sen lisäksi lääkkeettömät hoitomuodot puuttuvat usein kokonaan, hoito on aloitettu liian myöhään ja se keskeytyy usein turhan nopeasti. Hoidossa voisi hyödyntää nykyistä enemmän lääkkeettömiä hoitomuotoja kuten neuvontaa, kuntoutuskursseja, vertaistukea sekä psykoterapian eri muotoja. Työssä jatkamista tukeva hoito ja työhönpaluun tukeminen olisi myös tärkeää. Tutkimukseen osallistui ja seurannassa pysyi 60 % alkuperäisestä kohderyhmästä, joten osallistumisprosenttia voi pitää tyydyttävänä ja tuloksia yleistettävinä. Tutkimukseen osallistuneiden ja osallistumattomien mahdollisia eroavaisuuksia ei voitu selvittää. DEPS (16) on aiemmin validoitu ja vakiintuneessa käytössä oleva masennusoireiden seulontainstrumentti, joka mittaa erityisesti masennuksen psyykkisiä oireita. Alkuperäisessä validointitutkimuksessa kahdentoista pisteen katkaisukohtaa käytettäessä instrumentin sensitiivisyys oli 56,5 % ja spesifisyys 92,7 % (19). Siksi oletamme, että osa masentuneista on kuitenkin jäänyt vaille huomiota, mutta että valtaosalla seulaan jääneistä mielialaongelma on ollut todellinen. Tätä vahvistaa myös se, että työterveyslääkärin vastaanotolla valtaosalle oireisista päädyttiin asettamaan masennusdiagnoosi ja hoitamaan ongelmaa. Miespuolisten ylempien toimihenkilöiden ikävakioitu masennusoireiden esiintyvyys oli selvästi pienempi kuin työntekijämiesten. Tätä löydöstä saattaa osin selittää valikoituminen, mutta työn vaatimukset ja työn hallinta ovat työntekijöillä ja ylemmillä toimihenkilöillä varsin erilaiset. Asiaa voidaan tarkastella myös Karasekin (20) ja Siegristin (21) stressimallien avulla. Työn asettamat suuret vaatimukset yhdistettynä vähäisiin vaikutusmahdollisuuksiin aiheuttavat stressiä ja sairastuvuutta (20). Myös epäsuhta työssä ponnistelun ja palkitsevuuden välillä selittää työn stressivaikutusta (21). Ponnistelulla tarkoitetaan työn asettamia vaatimuksia ja velvoitteita ja palkitsevuudella työstä saatavaa asemaa, arvostusta, palkkaa ja työuran kehittymistä. Terveyden kannalta haitallisen epätasapainon oletetaan syntyvän silloin, kun kova ponnistelu yhdistyy vähäisiin vaikutusmahdollisuuksiin ja työn vähäiseen palkitsevuuteen. Miksi vastaavaa eroa masennusoireiden yleisyydessä työstatuksen suhteen ei nähty naisilla, jää avoimeksi. Tutkimuksemme osoittaa, että työterveyshuollon on mahdollista seuloa masennusoireita työntekijöiltä, merkittävä osa masennusoireisista tulee kutsuttuna vastaanotolle ja että valtaosalle niistä kutsutuista, jotka eivät ole olleet hoidon piirissä, työterveyslääkärit katsovat aiheelliseksi aloittaa masennuksen hoidon. Jatkotutkimuksissa tulisi selvittää tällaisen suunnitelmallisen oireseulonnan pohjalta käynnistyvien interventioiden vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus. Tästä asiasta tiedettiin h Masennus on merkittävä työkyvyttömyyden aiheuttaja. h Vain pieni osa vakavaakin masennusta sairastavista hakeutuu hoitoon. h Hoitoon hakeutuneistakin merkittävä osa jää ilman vaikuttavaa hoitoa. h Lievänkin masennuksen hoitoon kannattaa panostaa. Tämä tutkimus opetti h Merkittävä osa masennusoireita kokeneista työntekijöistä ei ollut asianmukaisen hoidon piirissä, vaikka heillä oli enemmän sairauspoissaoloja kuin muilla työntekijöillä ja he käyttivät työterveyshuollon palveluja runsaasti eri syistä. h Työterveyshuollon on mahdollista seuloa masennusoireita työntekijöiltä, ja merkittävä osa oireisista tulee kutsuttuna työterveyshuollon vastaanotolle. h Valtaosalle niistä kutsutuista, jotka eivät olleet hoidon piirissä, työterveyslääkärit katsoivat aiheelliseksi aloittaa masennuksen hoidon. 4206
Pfizer Oy on tukenut tutkimusta taloudellisesti. Kirjallisuutta 1 Salminen J. Mielenterveyden häiriöt ja työkyvyttömyys. Suom Lääkäril 2004;59:4745 8. 2 Pohjolainen T. Tule-sairauksien ja mielenterveyshäiriöiden työkyvyttömyyskulut kasvussa. Onko vikaa työssä, hoidoissa vai hoitojärjestelmässä? Suom Lääkäril 2005;60:4891 6. 3 Gould R, Grönlund H, Korpiluoma R ym. Miksi masennus vie eläkkeelle? Vol. 2007:1. Helsinki: Eläketurvakeskus, 2007. 4 Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2004. Helsinki: Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos, 2005. 5 Lehto M, Lindström K, Lönnqvist J ym. Mielenterveyden häiriöt työkyvyttömyyseläkkeen syynä ajatuksia ehkäisystä, hoidosta ja kuntoutuksesta. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2005. 6 Aromaa AK, toim. Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2002. 2002. 7 Herva A. Depression varhainen toteaminen ja hoito. Suom Lääkäril 2002;57:4585 8. 8 Isometsa ET, Katila H, Aro T. Disability pension for major depression in Finland. Am J Psychiatry 2000;157:1869 72. 9 Saarijarvi S, Salminen JK, Toikka T ym. Health-related quality of life among patients with major depression. Nord J Psychiatry 2002;56:261 4. 10 Kruijshaar ME, Hoeymans N, Bijl RV ym. Levels of disability in major depression: findings from the Netherlands Mental Health Survey and Incidence Study (NEMESIS). J Affect Disord 2003;77:53 64. 11 Lepine JP, Gastpar M, Mendlewicz J ym. Depression in the community: the first pan- European study DEPRES (Depression Research in European Society). Int Clin Psychopharmacol 1997;12:19 29. 12 Wang PS, Beck AL, Berglund P ym. Effects of major depression on moment-in-time work performance. Am J Psychiatry 2004;161:1885 91. 13 Simon GE, Barber C, Birnbaum HG ym. Depression and work productivity: the comparative costs of treatment versus nontreatment. J Occup Environ Med 2001;43:2 9. 14 Neumeyer-Gromen A, Lampert T, Stark K ym. Disease management programs for depression: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Med Care 2004;42:1211 21. 15 Barrett B, Byford S, Knapp M. Evidence of cost-effective treatments for depression: a systematic review. J Affect Disord 2005;84:1 13. 16 Salokangas RK, Poutanen O, Stengard E. Screening for depression in primary care. Development and validation of the Depression Scale, a screening instrument for depression. Acta Psychiatr Scand 1995;92:10 6. 17 Badamgarav E, Weingarten,SR, Henning JM ym. Effectiveness of disease management programs in depression: a systematic review. Am J Psychiatry 2003;160:2080 90. 18 Tuulari J, Aromaa E, Herberts K ym. Pohjalainen masennus ja hakeutuminen hoitoon. Suom Lääkäril 2007;62:790 1. 19 Salokangas RK, Stengard E, Poutanen O. DEPS uusi väline depression seulontaan. Duodecim 1994;110:1141 8. 20 Karasek R, Theorell T. Stress, productivity and reconstruction of working life. New York: Basic Books, 1990. 21 Siegrist J. Adverse health effects of high-effort/low-reward conditions. J Occup Health Psychol 1996;1:27 41. Simo Taimela LT, emba, epidemiologian dosentti, toimitusjohtaja Evalua International Ltd simo.taimela@evalua.fi Simo Taimela toimii DBC International Oy:n lääketieteellisenä johtajana ja hallituksen jäsenenä ja Evalua International Ltd Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Kari Mäkelä LL, työterveyshuollon erikoislääkäri, yksikönjohtaja Mehiläinen Oy, Työterveys Turku Selina Justén VTM, B.Sc., tutkija Evalua International Ltd Jan Schugk LL, työterveys- ja työturvallisuusjohtaja Nokia Group English summary Screening for depressive symptoms in occupational health care and referral of symptomatic employees for treatment Background We studied the prevalence, determinants and consequences of depressive symptoms. In addition, we evaluated the feasibility of screening and treatment of depression at occupational health services. Methods 2 808 employees (1 396 females and 1 408 males) at one workplace had responded to a health survey. From this cohort we selected those with a DEPS (depression scale) score of 11 or higher. These employees received a letter with personal feedback on their survey results and an invitation to a consultation at the occupational health services (OHS). Occupational health resource use was analysed from the patient registers and combined with the survey results, demographic data and archival data of sickness absence. Sickness absence and health resource use were followed up for six months. Crosstabulation and logistic regression were used in the statistical analysis. Results 174 employees (6.2%) reported depressive symptoms (DEPS > 11). Symptoms were more common among females than males. In females, age tended to increase the prevalence of depressive symptoms, but there was no association between occupational grade and prevalence. In males, age and blue-collar occupational grade increased the prevalence of depressive symptoms. Depressive symptoms predicted future sickness absence and occupational health resource use due to reasons other than depression. After the invitation, 100 employees (57%) attended a consultation with the occupational physician. Treatment of depression was started for 42 employees; 24 employees were already receiving adequate treatment. Conclusions Employees with depressive symptoms can be identified with a health survey and a significant proportion of them attend a consultation at OHS when invited. Simo Taimela M.D., Ph.D., emba CEO, Evalua International Ltd E-mail: simo.taimela@evalua.fi Kari Mäkelä, Selina Justén, Jan Schugk 4207