Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelma



Samankaltaiset tiedostot
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kannuksen kaupungin hallintosääntö

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Aloite esityslistan liitteenä.

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Kannuksen kaupungin hallintosääntö

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 174 25.11.2014 Kaupunginvaltuusto 46 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien 2015-2017 taloussuunnitelma 95/0/041/2014 Khall 25.11.2014 174 Valmistelija: Taloussihteeri Leena Sämpi Kuntalain 65 :ssä on säännökset talousarviosta ja -suunnitelmasta. Kau pun gin val tuus ton tulee vuoden loppuun mennessä hyväksyä talous ar vio seuraavaksi kalenterivuodeksi. Talousarvion hy väk sy mi sen yhteydessä on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koske va taloussuunnitelma. Talousarvion 2015 laadinta on pohjautunut kaupunginvaltuuston 14.6.2012 ja 10.6.2013 hyväksymiin talouden ta sa pai not ta mis oh jelmiin sekä kaupunginhallituksen 14.8.2014 hyväksymään ta lous arvion laadintaohjeeseen. Näiden mukaan vuoden 2015 talousarvion toi min ta ka te sai kasvaa korkeintaan 1 % vuoden 2014 ta lous ar vio tasos ta. Lisäksi vähennettiin kouluverkkoratkaisun tuoma säästö si vistys pal ve lui den lautakunnalta 125 000 euroa ja teknisten palveluiden lau ta kun nal ta 60 000 euroa, eli yhteensä 185 000 euroa. Kou lu verkko rat kai sun tuoman säästön on laskettu vuonna 2015 olevan ko konai suu des saan 540 000 euroa, mutta tästä summasta 85 000 euroa to teu tui jo vuonna 2013 ja 270 000 euroa vuonna 2014. Verotulot ja valtionosuudet on arvioitu käytettävissä olevien tuo reimpien ennusteiden mukaisesti. Verotulot perustuvat 20,50 % tu lo veroon. Talousarvioesityksen keskeisimmät luvut: 1 000 TP 2013 TA 2014 TP arvio 2014 TA 2015 Toimintakate -29 111-29 740-29 499-29 853 Verotulot 17 515 17 812 17 900 17 972 Valtionosuudet 13 181 12 769 12 880 12 834 Vuosikate 1 578 862 1 302 943 Ylijäämä 853 0 378 0 Talousarvion sitovuus esitetään vahvistettavaksi siten, että käyt tö talous mää rä ra ho jen osalta kaupunginvaltuusto päättää ko ko nais meno- ja tuloarviot seuraaville toimielimille: keskusvaalilautakunta, tarkas tus lau ta kun ta, kaupunginhallitus, sivistyspalveluiden lautakunta se kä teknisten palveluiden lautakunta. Toimielimet eli lautakunnat ja kau pun gin hal li tus päättävät kokonaismeno- ja tuloarviot omille tu losalueil leen. Poikkeuksena tästä on teknisten palveluiden lautakunnan alai nen kiinteistö- ja huoltopalveluiden tulosalue, jonka määräraha

on lautakuntaan nähden nettositova, eli sitova määräraha on toi minta tuot to jen ja -kulujen erotus eli toimintakate. Tulosalueiden mää rära ho jen ja tuloarvioiden tarkemmasta jakamisesta ns. käyt tö suun nitel miin eli kustannuspaikka- ja tilitasoisiin määrärahoihin päätetään vi ran hal ti ja ta sol la talousarvioasiakirjan liitteenä olevan ratkaisuvallan mu kai ses ti. Käyttötalousosassa esitetyt tavoitteet ovat sitovia samoin periaattein kuin määrärahat. Tässä talousarviossa esitetyt tavoitteet perustuvat val tuus ton päivittämään strategiaan. Asetettujen tavoitteiden to teu tumis ta tullaan seuraamaan osavuosiraporteissa ja tilinpäätöksessä. Toi min nan ja määrärahojen käytön muut tavoitteet esitetään pe ruste lu jen yhteydessä. Investointien osalta valtuuston nähden sitovia ovat hankeryhmät ja han ke ryh män sisällä tietyn euromäärän ylittävät investoinnit han kekoh tai ses ti. Hankeryhmät ja hankekohtaiset esitysrajat on esitelty talous ar vion investointiosassa. Valtuustoon nähden sitovat mää rä ra hat on esitelty värillä korostaen. Rahoitusosan sitovia eriä val tuus toon nähden ovat antolainauksen muutokset ja lainakannan muu tok set. Yritysvaikutuksiltaan talousarvio on positiivinen. Vaikka in ves toinneis ta voidaan toteuttaa kaupunginvaltuuston linjauksen mukaisesti vain välttämättömimmät, sisältää talousarvio investointihankkeita, jot ka lisäävät rakennusalan työllisyyttä, edistävät yritystoiminnan edel ly tyk siä sekä elinkeinorakenteen monipuolistumista. Myös elinkei no pal ve lui den uusi toimintatapa on yritystoimintaa kehittävä. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 ovat oheis ma te ri aa li na. Yksityiskohtaiset perustelut ovat talousarvion yleis pe rus te lu osas sa. Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se 1. hyväksyy oheismateriaalina olevan vuoden 2015 talousarvion ja vuosia 2015-2017 koskevan taloussuunnitelman pe rus te luineen 2. hyväksyy talousarvion sitovuuden talousarvioasiakirjan sivuilla 12 ja 13 esitetyn sekä liiteosassa esitetyn ratkaisuvallan mu kaises ti. Päätös Jäsen Sakari Typpö saapui kokoukseen klo 9.07. Kaupunginjohtajan, taloussihteerin ja osastopäälliköiden alustusten ja esittelyjen pohjalta kaupunginhallitus kävi yleiskeskustelun sekä

yk si tyis koh tai ses ti läpi talousarvioehdotuksen 2015. Kaupunginhallitus teki yksimielisesti pieniä teknisiä korjauksia ja täyden nyk siä talousarvioasiakirjaan sivuille 40, 49 ja 63. - sivu 40: Muutettiin kohdassa Yrityskohtaiset avustukset 11 394 euroa 9 394 euroksi ja Maatalouden kehittämisavustukset 17 000 euroa 19 000 euroksi. -sivu 49: Muutettiin kohdassa Opetuspalvelut, Tavoitteet, Jär jes tämis lu pa ja asiakirjat kohta "Opetussuunnitelma 2016" muotoon "Ope tus suun ni tel ma työ 2015-2016". - sivu 63: Muutettiin kohdassa IT -ohjelmistot ja irtaimisto sana "ATK-luok kien" sanaksi "Opetuspalveluiden" sekä lisättiin kohtaan Tek ni set palvelut, Traktori ja perävaunu teksti "tuotto tes ta ment ti rahas toon". Keskustelun kuluessa jäsen Olli Joensuu esitti, että yli 75-vuotiaiden ui ma hal lin maksutonta käyttöä jatketaan ja se sisällytetään vapaa-ajan pal ve lui den budjettiin. Jäsen Mari Kerola kannatti Joensuun esi tys tä. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että kes kuste lun kuluessa jäsen Olli Joensuu on tehnyt kaupunginjohtajan eh dotuk ses ta poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta on suo ri tetta va äänestys. Äänestystavaksi hyväksyttiin yksimielisesti kä den nosto ää nes tys. Suoritetussa äänestyksessä annettiin ääniä seu raa vas ti: Kaupunginjohtajan esitys Juha Heikkilä Riikka Junkala Lasse Lehtinen Silja Mikkola Jari Orjala Sakari Typpö Ritva Vuollet Olli Joensuun esitys Olli Joensuu Mari Kerola Puheenjohtaja julisti, että kaupunginhallitus oli päättänyt äänin 7/2 hy väk syä kaupunginjohtajan ehdotuksen asiassa. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginjohtajan pää tös eh do tuk sen em. muutoksin ja esittää valtuustolle, että se 1. hyväksyy oheismateriaalina olevan vuoden 2015 talousarvion ja vuo sia 2015-2017 koskevan taloussuunnitelman perusteluineen

2. hyväksyy talousarvion sitovuustason talousarvioasiakirjan sivulla 12-13 esitetyn sekä liiteosassa esitetyn ratkaisuvallan mu kaises ti. Kvalt 46 Päätös Pidettiin tauko klo 11.45-12.30. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vuosille 2015-2017 ovat oheis ma te ri aa li na. Kaupunginjohtaja Terttu Korte esitteli talousarvion ja ta lous suun ni telman. Keskustan, Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja SDP:n valtuus to ryh mät käyttivät puheenvuoron yleiskeskustelun aikana. Yleiskes kus te lun jälkeen kaupunginvaltuusto kävi yk si tyis koh tai ses ti läpi ta lous ar vio asia kir jan. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti, että talousarvion yleis pe rus telui hin kohtaan 1.1. Kannuksen kaupungin strategia tehdään muu tokset: lisätään sivulle 2 kaupungin tulevaisuuden menestystekijöihin "Mal til li set veroprosentit" ja muutetaan "Kilpailukykyinen yri tyskan ta" muotoon "Kilpailukykyinen ja monipuolinen yrityskanta" lisätään sivulle 3 vetovoimaisen ympäristön strategisiin hank keisiin "Kannuksen asemakaavan laajentaminen" ja päämäärä 2020 -kohtaan "Kuntalaisia osallistetaan päätöksentekoon kansan ää nes tyk sil lä tärkeissä asioissa" ja muutokset suhteutetaan kaupunginhallituksen TA 2015:ssa osoi tettuun määrärahaan. Valtuutettu Juha Heikkilä kannatti Aleksi Hernesniemen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa kau pun gin hal li tuksen talousarvioesitykseen kohtaan 1.1. Kannuksen kaupungin stra tegia on tehty kannatettu vastaesitys ja on suoritettava ää nes tys. Puheen joh ta ja esitti, että asian ratkaisemiseksi suoritetaan ni men huuto ää nes tys siten, että ne, jotka kannattavat kau pun gin hal li tuk sen esitys tä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Aleksi Her nes nie men vastaesitystä, äänestävät "ei". Äänestystapa hyväksyttiin yk si mie lises ti. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 19 ääntä ja valtuutettu Aleksi Hernesniemen esitys 6 ääntä. Ää nes tys luet telo on pöytäkirjan liitteenä nro 1. Puheenjohtaja totesi, että kau pungin val tuus to on äänin 19/6 päättänyt hyväksyä kaupunginhallituksen eh do tuk sen asiassa. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti, että talousarvion kohtaan 4.3.

Kau pun gin hal li tus sivuille 33, 37, 38, 40 ja 42 tehdään yh teis vai kutuk sel taan -60 000 euron muutokset (+12 000 sotaveteraanien ja in va li dien tukeminen, -100 000 henkilöstökulujen sopeuttaminen, -10 000 yrityskohtaiset avustukset/yrittäjien tasavertainen kohtelu, -50 000 han ke ra hoi tus ten sopeuttaminen, +88 000 ko din hoi ta jien määrää kasvatetaan). Esi tys tä ei kannatettu, joten pu heen joh ta ja totesi sen kannattamattomana rauenneen. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti, että talousarvion kohtaan 4.4. Si vis tys pal ve lui den lautakunta sivuille 46, 50 ja 53 tehdään yh teis vaiku tuk sel taan -40 000 euron muutokset (+2 000 kiusaamisen eh käise mi nen peruskoulussa, +6 000 musiikin ja kuvataiteen ope tuk sen kehittäminen, +2 000 oppilaskuntien avustaminen, -50 000 henkilöstökulujen sopeuttaminen) ja toimenpiteisiin lisätään " Edis tetään hyvien käytöstapojen oppimista", "Lautakuntaa tiedotetaan koulu jen kiusaamistilanteesta" sekä "Selvitetään yh teis työ mah dol li suudet korkeakoulujen kanssa" (s. 49) ja "Selvitetään bän di kämp pien määrän kasvattamista" (s. 51) Esitystä ei kannatettu, joten pu heenjoh ta ja totesi sen kannattamattomana rauenneen. Valtuutettu Sonja Karppi esitti, että jatketaan kahden val mis tus keittiön mallilla (talousarvion kohta 4.5. Teknisten palveluiden lau ta kun ta / Kiinteistö- ja huoltopalvelut sivu 56). Valtuutetut Juha Heikkilä ja Tais to Jaakola kannattivat Kar pin esitystä. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti, että talousarvion kohtaan 4.5. Tek nis ten palveluiden lautakunta sivuille 55 ja 59 tehdään yh teis vaiku tuk sel taan +100 000 euron muutokset (+50 000 asemakaavan laa jen ta mi seen, +30 000 Niemosentien leventämiseen ja pe rus paran ta mi seen, +10 000 teiden talvihoitoon, +10 000 tie va lais tuksen rakentamiseen asemakaavan itäiselle reunalle) ja lisätään si vulle 58 kohtaan talousarvion sisältö/keskeiset muutokset "Käyn nis tetään selvitys asemakaavan laajentamiseksi itään." Esitystä ei kan natet tu, joten puheenjohtaja totesi sen kannattamattomana rauenneen. Valtuutettu Eija Ylikangas esitti, että teknisten palveluiden lau ta kunnan kiinteistö ja huoltopalveluiden tavoitteisiin sivulle 56 lisätään "Ruu an laatuun panostetaan". Val tuu te tut Tapani Erkkilä ja Janne Ki vi oja kannattivat Ylikankaan esi tys tä. Useat muut valtuutetut il moitti vat myös olevansa lisäyksen kannalla. Kaupunginvaltuusto yksimielisesti päätti, että valtuutettu Eija Yli kankaan kannatetusta esityksistä ei äänestetä, vaan teksti lisätään talous ar vi oon. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa kau pun gin hal li tuksen esitykseen kohtaan 4.5. Teknisten palveluiden lautakunta on teh ty yksi kannatettu vastaesitys ja on suoritettava äänestys. Pu-

heen joh ta ja esitti, että asian ratkaisemiseksi suoritetaan ni men huuto ää nes tys siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitys tä yhdestä valmistuskeittiöstä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannat ta vat valtuutettu Sonja Karpin vastaesitystä kahdesta val mis tuskeit tiös tä, äänestävät "ei". Äänestystapa hyväksyttiin yk si mie li ses ti. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 19 ääntä ja valtuutettu Sonja Karpin esitys 6 ääntä. Äänestysluettelo on pöy tä kir jan liitteenä nro 2. Puheenjohtaja totesi, että kau pun gin valtuus to on äänin 19/6 päättänyt hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen asias sa. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti, että talousarvion kohtaan 5. Inves toin ti osa lisätään yksityisteiden perusparannukseen 30 000 (s. 64) ja tievalaistuksen rakentamiseen 10 000 (s. 67) sekä ra ken tamis oh jel maan sivulle 68 pitkävaikutteiset menot/yksityisteiden pe ruspa ran nus 30 000 ja kiinteät rakenteet ja laitteet/tievalaistus 10 000. Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi sen kannattamattomana rau en neen. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupunginhal li tuksen esittämän vuoden 2015 talousarvion ja vuosia 2015-2017 kos kevan taloussuunnitelman perusteluineen siten muutettuna, että sivulle 56 lisätään "Ruuan laatuun panostetaan." -teksti, ja talousarvion si tovuu den talousarvioasiakirjan sivuilla 12 ja 13, sekä lii te osas sa esitetyn ratkaisuvallan mukaisesti. Valtuutettu Aleksi Hernesniemi ilmoitti eriävän mielipiteen pää tökseen (liite nro 3).