RIISTATALOUSSUUNNITELMA SELÄNRANNAN METSÄSTÄJILLE

Olli von Koch RIISTATALOUSSUUNNITELMA SELÄNRANNAN METSÄSTÄJILLE Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Toukokuu 2006

KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 20.4.2006 Tekijä Olli von Koch Koulutusohjelma ja suuntautuminen Metsätalouden koulutusohjelma Metsätalous Nimeke Riistataloussuunnitelma Selänrannan Metsästäjille Tiivistelmä Opinnäytetyöni aihe on riistataloussuunnitelma Selänrannan Metsästäjät ry Keitele metsästysseuralle. Riistataloussuunnitelma on laadittu muutamaksi vuodeksi eteenpäin, mutta suunnitelman runkoa voi käyttää jatkossakin ja täydentää sitä tarvittaessa riistakantojen vaihtelut huomioon ottaen. Opinnäytetyössäni on käsitelty riistanhoitoa, tärkeimpiä riistaeläimiä sekä riistan huomioivaa metsänhoitoa. Riistataloussuunnitelma sisältää Selänrannan Metsästäjien alueen (2 104 ha) riistanhoitotoimenpiteet. Tärkeimpinä toimina metsojen soidinpaikkojen kartoitukset, pienpetojen luolastojen etsimiset sekä riistan talviruokinnan elvyttäminen. Alueen jakamisella kolmeen osaan pyritään varmistamaan riistanhoitotoimenpiteiden tasainen jakautuminen. Uusina asioina tulevat kauriiden ruokinta sekä koemielessä vesakoiden ruiskutus suolaliuoksella hirvien houkuttelemiseksi tietyille alueille. Riistataloussuunnitelman tarkoitus on innostaa seuran jäseniä riistanhoitoon ja talkoisiin. Metsästys on kaikille harrastus, joten riistanhoitoon ei ketään pakoteta vaan tehtävien hoitamisen pitää olla mielekästä ja harrastusta kehittävää toimintaa. Asiasanat (avainsanat) Riista, riistanhoito Sivumäärä Kieli URN 31 s. + liitt.4 s. Suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn200667553 Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Timo Antero Leinonen Opinnäytetyön toimeksiantaja Selänrannan Metsästäjät ry Keitele

DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis 20 April, 2006 Author Olli von Koch Degree programme and option Degree Programme in Forestry Forestry Name of the bachelor's thesis Game husbandry plan for Selänrannan Metsästäjät Abstract The subject of my bachelor s thesis was a plan game husbandry for the hunting club Selänrannan Metsästäjät ry Keitele. The plan was made for the next couple of years, but it will be possible to use at least some parts of this plan also in the future, if variations in game populations are taken into consideration. The main topics of my bachelor s thesis were game management, the most important game species and forestry, which take game into consideration. The plan of game husbandry included the actions for the preservation of game for the area of Selänrannan Metsästäjät (2104 hectares). The most important actions are mapping of capercaillie s displays, searching of small predators caves and improvement of game s winter feeding. To make sure that all the actions of game s management were fairly divided, the area was split in to three sections. New issues were feeding of roe deer and spraying coppices with salt solution to tempt mooses to the certain areas. The purpose of the plan of game economy was to motivate the club members in game management and in community efforts. Hunting is a hobby to all members, so nobody is forced to participate; all the duties should be meaningful and they should improve the hobby. Subject headings, (keywords) Game, game management Pages Language URN 31 p. + app. 4 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn200667553 Remarks, notes on appendices Tutor Timo Antero Leinonen Employer of the bachelor's thesis Selänrannan Metsästäjät ry Keitele

SISÄLTÖ KUVAILULEHDET 1 JOHDANTO... 1 2 RIISTANHOITO... 1 2.1 Lyhytvaikutteinen riistanhoito... 2 2.2 Pitkävaikutteinen riistanhoito... 3 3 YLEISIMPIEN RIISTAELÄINTEN ELINYMPÄRISTÖ JA RAVINTO... 4 3.1 Hirvieläimet... 4 3.1.1 Hirvi (Alces alces)... 4 3.1.2 Metsäkauris (Capreolus capreolus)... 5 3.1.3 Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus)... 6 3.2 Jänis (Lepus timidus)... 7 3.3 Metsäkanalinnut... 7 3.3.1 Metso (Tetrao urogallus)... 7 3.3.2 Teeri (Tetrao tetrix)... 9 3.3.3 Pyy (Bonasa bonasia)... 9 3.3.4 Riekko (Lagopus lagopus)... 10 3.4 Vesilinnut... 10 4 METSIENKÄSITTELY JA RIISTA... 11 4.1 Metsienkäsittelyn vaikutus... 12 4.2 Uudistushakkuut ja taimikonhoito... 12 4.3 Kasvatushakkuut... 12 4.4 Kunnostusojitus... 13 5 SELÄNRANNAN METSÄSTÄJÄT RY KEITELE... 13 6 RIISTATALOUSSUUNNITELMA... 15 6.1 Riistarakenteet... 15 6.2 Riistapellot... 17 6.3 Hirvikannan hoito... 17

6.4 Metsäkauriskannan vakiinnuttaminen... 19 6.5 Valkohäntäpeura... 19 6.6 Jäniskannan hoito... 20 6.7 Metsäkanalinnut... 21 6.8 Vesilintujen ruokinta... 23 6.9 Pienpedot... 23 7 RIISTANHOIDON ORGANISOINTI... 25 7.1 Riistanhoitokohteiden jako alueittain... 25 7.2 Talkoot... 26 7.3 Talousarvio... 27 8 POHDINTA... 28 LÄHTEET... 29 LIITTEET... 32 1 Metsähallituksen hirvi ja pienriista-alueet... 32 2 Metsästysalueen rajat... 33 3 Riistanhoito kohteita 2005... 34 4 Riistanhoito kohteita 2006... 35

1 JOHDANTO 1 Metsätalouden kehitys on heikentänyt metsäkanalintujen elinmahdollisuuksia metsissä. Hirvi, jänis ja pienpedot ovat puolestaan hyötyneet nuorten metsien suuresta määrästä. Pienillä toimilla metsää käsitellessä saadaan myös metsäkanalinnuille mieluisat alueet säilytetyksi. Viime vuosina riistan huomioiminen metsätaloudessa on parantunut vähitellen. Tärkein riistanhoito on riistan elinalueiden parantamista. Usein ei kuitenkaan pystytä ajattelemaan pelkästään riistaa, vaan metsän on myös oltava omistajalleen tuottoisa. Näiden kahden asian yhteensovittaminen kaikkia tyydyttävästi on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Riista käyttää aktiivisesti talviruokintaa sekä riistapeltoja. Talvella lisäravinto tulee tarpeeseen ja parantaa eläinten kuntoa kevään lisääntymiskauteen. Kuitenkin ahkerakaan ruokinta ei pidä kantoja yllä, jos elinalueet eivät ole sopivat. Työssäni käyn läpi Selänrannan Metsästäjien alueella tavattavat riistaeläimet, riistanhoitoa, riistalle suotuisaa metsienkäsittelyä ja taustaksi hieman seuran historiaa. Riistanhoidossa käsitellään riistan ruokintaa ja jaetaan vastuualueet jäsenten kesken. Uusina asioina tulevat kauriiden ruokinta sekä koemielessä vesakoiden ruiskutus suolaliuoksella hirvien houkuttelemiseksi. Innostuksen työhöni sain lukuisten Selänrannan Metsästäjien alueille suuntautuneiden metsästysreissujen ansiosta. Ensimmäisiä kertoja olin mukana metsällä jo 1980-luvun puolivälissä, joten alueisiin olen tutustunut jo parinkymmenen vuoden ajan. Viime vuosina riistanhoito on jäänyt muutamilla alueilla hieman vähäiseksi, joten toivon riistasuunnitelman myötä innostuksen riistanhoitoon palaavan. 2 RIISTANHOITO Riistanhoito määriteltiin vuonna 1993 säädetyssä metsästyslaissa näin: Riistanhoidolla tarkoitetaan toimintaa, jonka tarkoituksena on riistaeläinkantoja säätelemällä, riistaeläinten elinolosuhteet turvaamalla tai niitä parantamalla taikka muulla tavalla lisätä, säilyttää tai parantaa riistaeläinkantaa ja eri eläinkantojen välistä tasapainoa (Nummi & Malinen 2000, 14).

2.1 Lyhytvaikutteinen riistanhoito 2 Lyhytvaikutteisella riistanhoidolla autetaan riistaa hetkellisesti. Toiminta tähtää esimerkiksi eläinten talviruokintaan tai riistapeltojen tekoon. Vaikutukset riistaeläinkannoille kohdistuvat tiettyihin yksilöihin, jotka hetkellisesti saavat hyödyn tehdystä riistanhoidosta. Pysyvän vaikutuksen aikaansaaminen ei onnistu lyhytvaikutteisella riistanhoidolla, vaan sen suurin hyöty onkin lähinnä metsästysseuratoimintaa elävöittävänä voimana. (Nummi & Malinen 2000, 14 15.) Riistapellon tekoa suunnitellessa on tärkeä valita oikea paikka. Vilkasliikenteiset tiet ja lähellä sijaitsevat erikoisviljelmät on syytä ottaa huomioon pellon sijaintia mietittäessä. Lisäksi pellolle on oltava hyvät kulkuyhteydet, koska pellolle täytyy päästä hoitotöihin. Hyvä paikka riistapellolle on siellä, missä riista oleilee muutenkin, eli eläimet löytävät pellon, jolloin sato tulee hyödynnetyksi. (Bisi 2002, 67 74.) Hirville, kauriille ja jäniksille tarkoitetun riistapellon ei tarvitse olla suuri. Useita pieniä, muutaman aarin kokoisia peltoja, on parempi ratkaisu kuin yksi iso. Riistapeltokasveina käyvät hyvin lähes koko maassa menestyvät rehukaali, rehurapsi ja kaura. Lisäksi voi käyttää Metsästäjäin Keskusjärjestön Laitialan koeasemalla hyvin maistuneita naattinaurista ja rehuöljyretikkaa rehukaalin tai rehurapsin seassa. Monivuotisista kasveista valko- ja puna-apila sekä englanninraiheinä ovat hirvieläinten ja jänisten suosiossa. (Bisi 2002, 67 74.) Peltoa perustettaessa on tehtävä kalkitus, jos valitussa paikassa ei ole ollut aikaisemmin normaaliviljelystä. Esimerkiksi sähkölinjan alus tai metsäojan tasoiteltu penger vaativat kalkituksen poistamaan maan happamuutta. Keväällä maa muokataan ja peruslannoitetaan. Reheväkasvuiset pellot tarvitsevat lannoitusta noin 400 600 kg hehtaarille. Tarvittaessa suoritetaan rikkaruohon torjunta. Kylvö suoritetaan keväällä tai alkukesällä riippuen kasvilajista. Kaura ja rehuöljyretikka maistuvat parhaiten puolikasvuisina, joten ne kylvetään muita kasveja myöhemmin. Kasvien kasvaessa voi eteen tulla vielä tarve harventaa rikkaruohoja haralla ja kaalikasvustoissa suorittaa tuholaistorjunta. (Bisi 2002, 67 74.) Jänisten talviruokinta on eräs perinteisimmistä riistanhoitomuodoista. Ruokintapaikka perustetaan jänisten suosimalle suojaiselle paikalle. Jäniksille kelpaa talvella mm.

3 heinä, lehtikerput ja kaadetut haavat. Heinän ja lehtikerput voi laittaa tarjolle ruokintakatokseen tai kuusien alaoksille suojaan lumisateelta. Ruokintaa voi jatkaa läpi talven, mutta tehokkainta ruokinta-aikaa on kevät, jolloin jänikset valmistautuvat lisääntymiskauteen. (Hiltunen 2002, 28 30.) Ruokintapaikkoja pitää perustaa hyville metsäjänismaille 2-5 kpl 100 hehtaaria kohden, koska suuret urokset saattavat vallata itselleen ruokintapaikan eivätkä päästä muita sinne ruokailemaan (Malinen 2000, 85). Pienten hirvieläinten talviruokinta on välttämätöntä pysyvän kannan aikaansaamiseksi. Talviruokinta saa eläimet jäämään tietylle alueelle, sekä parantaa kauriiden ja peurojen kuntoa ja sitä kautta tuottokykyä. Ruokintapaikat sijoitetaan riistapeltojen läheisyyteen pienten hirvieläinten suosimille paikoille. Ruokintapaikka ei saa sijaita tiheikössä, koska eläimillä ei ole riittävästi mahdollisuutta huomata lähestyvää petoa. Ruokinta on aloitettava loppusyksyllä, jolloin eläimet ehtivät sopeutua tarjottuun rehuun. Ruokintapaikalla voidaan tarjota heinää, lehtikerppuja, litistettyä kauraa, säilörehua, juureksia ja hedelmiä. Tärkeää on, että tarjolla on viljaa tai heinää sekä jotain tuoretta rehua kuten säilörehua tai juureksia. Ruokintapaikan yhteyteen on hyvä sijoittaa nuolukivi. Kauriiden ja peurojen ruokintaa ei saa lopettaa kesken talven, vaan ruokintaa pitää jatkaa niin kauan kun eläimiä ruokintapaikalla käy. (Orava 2002, 54 66.) 2.2 Pitkävaikutteinen riistanhoito Pitkävaikutteinen riistanhoito pyrkii parantamaan riistan elinolosuhteita. Parantuneiden elinolojen myötä riistakannat kasvavat pitkällä aikavälillä, ellei ympäristön tila muutoin huonone. Elinolosuhteita parantaessa pääpaino on luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä, jolloin kasvisto ja eläimistö pysyvät elinvoimaisina. (Nummi & Malinen 2000, 15.) Kosteikkoalueiden kunnostus ja uusien kosteikoiden luominen ovat hyviä esimerkkejä pitkävaikutteisesta riistanhoidosta. Luonnonhoidon seurauksena ympäristön kantokyky kestää entistä suuremmat vesilintukannat. Ympäristön yleisestä tilasta kertoo riistakantojen kehityssuunta pidemmällä aikavälillä. Tietyn ympäristötyypin puuttuminen voi vaikuttaa voimakkaasti moniin eri lajeihin koska ko. ympäristötyyppi voi olla esimerkiksi erittäin merkittävä poikueille. (Nummi & Malinen 2000, 15.)

3 TÄRKEIMMÄT RIISTAELÄIMET 4 3.1 Hirvieläimet 3.1.1 Hirvi (Alces alces) Hirven elinympäristö vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäisin hirvet jakautuvat laidunalueille tasaisemmin kuin talvella. Kesäisin ne suosivat ranta-alueita ja reheviä kosteikkoja lihottaessaan itseään talvikuntoon. Talven lähestyessä pääosa hirvistä laumautuu ja siirtyy alueille, jotka sijaitsevat hieman korkeammalla ja suojaisemmalla seudulla kuin kesälaitumet. Kesä- ja talvilaitumien välinen etäisyys vaihtelee muutamasta kilometristä kymmeniin kilometreihin. Uroksilla laitumien välinen etäisyys on naaraita huomattavasti suurempi. (Nygren, Tuire 1996, 103 104.) Nuoret naaraat ovat uroksia paikkauskollisempia. Naaraat asettuvat alle kymmenen kilometrin päähän synnyinalueestaan, mutta urokset siirtyvät 15 20 km päähän. Elinpiirin koko, sekä kesällä että talvella, on uroksilla keskimäärin 1 800 hehtaaria ja vasallisilla naarailla noin puolet pienempi. Elinpiirin kokoon ja tapaan vaeltaa vaikuttaa ratkaisevasti emältä opitut käyttäytymismallit. (Ruusila 2005, 78 84.) Kesällä hirvi käyttää ravinnokseen monipuolisesti lähes kaikkia kasveja. Suosituinta ravintoa ovat maitohorsma sekä haavan-, pihlajan- ja koivunlehdet ja -versot. Vesikasveista ravintona ovat raate, korte ja ulpukka. Syksyllä ruokavaliossa on paljon varpuja, kuten mustikkaa ja kanervaa. Lumipeitteen kasvaessa alkaa hirvi syödä helposti saatavilla olevia männyn ja koivun taimia. Mieluiten se kuitenkin riipii haapoja, pajuja sekä pihlajia, mikäli niitä on riittävästi tarjolla. (Nummi 2000, 33.) Hirvien kiima ajoittuu syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin. Kiima-ajan alkamista säätelee ilmeisesti valon määrä, minkä takia kiima sijoittuu vuodesta toiseen lähes samaan aikaan. Mikäli naaraan hedelmöittyminen epäonnistuu ensimmäisessä kiimassa, alkaa uusi kiima noin kolmen viikon kuluttua. Hyväkuntoinen naaras voi vasoa jo kaksivuotiaana, mutta normaalisti ensimmäinen vasominen tapahtuu 3- tai 4 - vuotiaana. Parhaimmillaan lehmä on 5-8 vuotiaana, jolloin suurin osa saa vuosittain kaksoisvasat. Yli kymmenvuotiailla lehmillä vasatuotto heikkenee ja vasomisessa

tulee välivuosia. Vasat syntyvät touko-kesäkuussa n. 8 kuukauden kantoajan jälkeen. (Ruusila 2005, 78 84.) 5 Naaraiden ikä vaikuttaa vasojen eloonjäämiseen. Parhaassa iässä olevien naaraiden vasat säilyvät paremmin hengissä kesä- ja talviajan, sekä metsästysajan verrattuna vanhojen tai nuorien naaraiden vasoihin. Vanhojen naaraiden voisi luulla oppineen välttämään metsästäjiä, mutta kuitenkin niiden vasakuolleisuus on metsästysaikana suurempi, kuin parhaassa iässä olevilla naarailla. Syynä tähän saattaa olla liikkumisen tai aistien heikkeneminen iän myötä. (Ruusila 2005, 78 84.) 3.1.2 Metsäkauris (Capreolus capreolus) Metsäkauris on hirvieläimistämme pienin. Säkäkorkeus on noin 70 cm ja paino 30 kg. Väritys on kesäisin punaruskea ja talvella hieman kesää harmaampi. Vain uroksilla on sarvet, jotka putoavat keskitalvella ja kasvavat uudelleen huhti-toukokuussa. (Helle 1996, 100 102.) Kaurisurokset perustavat reviirinsä keväällä. Kooltaan reviirit ovat 50 150 hehtaaria riippuen elinympäristöstä. Reviirin urokset merkitsevät virtsamerkein, kuopimalla maata ja hankaamalla sarviaan pieniin havupuihin. Varsinainen kiima on alkusyksyllä, jolloin kauriit ääntelevät matalin haukahduksin. Kantoaika on n. 9 kuukautta. Viivästyneen sikiönkehityksen ansiosta vasominen ajoittuu toukokuuhun. Naaraat ovat sukukypsiä jo toisena syksynään. Nuorilla naarailla vasoja syntyy 1-2 kpl ja parhaassa iässä olevilla naarailla 2 tai jopa 3 vasaa. Naarailla ei ole varsinaista reviiriä vaan ns. elinalue, joka on kooltaan 80 200 hehtaaria. (Metsästäjäin Keskusjärjestö 2006.) Kauriin nopean yleistymisen selittää niiden suotuisissa oloissa tapahtuva nopea lisääntyminen. Tavallisesti lisääntymiskykyisistä naaraista kantavaksi tulee 98 %. Tämä yhdistettynä suureen vasamäärään ei tarvitse ihmetellä, miksi kauris on eurooppalaisista hirvieläimistä tehokkain lisääntyjä. (Luoma 2005, 96 101.) Kesällä kauriit käyttävät ravinnokseen pääasiassa yrttimäisiä ruohoja ja heiniä. Suosittuja kasveja ovat esimerkiksi maitohorsmat, valkovuokot, niittyleinikit sekä mesiangervot. Syksyllä kauriit siirtyvät vähitellen syömään varpuja, lehtipuita sekä pelloilta orasta. Talvella kauriit käyttävät ravinnokseen jäkälää ja naavaa. Myös varpujen syön-

6 ti jatkuu läpi talven, mutta lumipeitteen kasvaessa yli 50 cm paksuiseksi varpujen osuus ravinnosta pienenee. Varpujen puuttumisen kauris korvaa syömällä lehtipuita, ruohoja ja heiniä, sekä havupuita. Havupuiden osuus ravinnossa lisääntyy lumipeitteen kasvaessa. Havupuihin kohdistuvan tuhon voi torjua kauriiden talviruokinnalla, jolloin toisarvoiset ravintokohteet jäävät pois. (Metsästäjäin Keskusjärjestö 2006.) Vuoden iässä kauriit lähtevät etsimään itselleen sopivaa elinympäristöä. Vaellukset ovat pituudeltaan muutamista kilometreistä aina satoihin kilometreihin. Nuorien kauriiden liikkuvuuden ansiosta kauriita tavataan lähes koko Suomessa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kolmanteen elinvuoteen mennessä sopiva elinympäristö on yleensä löytynyt. Sopivan paikan löydyttyä kauriit ovat hyvin paikkauskollisia tehden vain lyhyitä vaelluksia kesä- ja talvilaidunten välillä. Selänrannan alueella ei pysyvää kauriskantaa vielä ole, mutta kaurishavainnot ovat lisääntyneet viime vuosina. (Luoma 2005, 96 101) Luontaisista vihollisista kettu ja ilves ovat kauriiden kannalta tuhoisimmat. Kettu tappaa ja syö kauriin vasoja ja ilves saalistaa vasoja sekä aikuisia eläimiä. Myös irtokoirat ovat kesällä uhka pienille vasoille ja talvella paksun lumipeitteen aikaan aikuisille kauriillekin. Tehokkaana lisääntyjänä kauriskanta kestää vähälumisilla alueilla kovaakin verotusta, mutta runsaslumisilla seuduilla talviruokinta on välttämätön kestävän kannan takaamiseksi. (Suomen Metsästäjäliitto 2006.) 3.1.3 Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) Valkohäntäpeura (uusi nimiehdotus valkohäntäkauris) on siirtoistutettu Amerikasta Suomeen vuonna 1934. Valkohäntäpeurat sopeutuivat talviruokinnan turvin Etelä- Suomen oloihin hyvin ja kanta on nykyään vahva. Kooltaan valkohäntäpeurat ovat metsäkauriita suurempia, säkäkorkeus on 100-115 cm ja painoa voi kertyä yli sata kiloa. Väritys on kesällä punaruskea ja talvella ruskeanharmaa. Nimensä valkohäntäpeura on saanut valkoisen n. 30 cm pitkän hännän ansiosta. (Nygren, Kaarlo 1996, 109 112.) Valkohäntäpeuralla kiima-aika ajoittuu marraskuuhun ja naaraat synnyttävät vasat seitsemän kuukauden kantoajan jälkeen touko-kesäkuussa. Vasoja syntyy usein kaksi, mutta kolmosetkin ovat yleisiä. Sukukypsiksi naaraat tulevat 1,5 vuoden iässä. Kiiman

7 päätyttyä naaraat ovat tukevassa kunnossa hyvin valmistautuneina talveen, mutta urokset ovat kiiman laihduttamina heikommassa kunnossa. Talviravintona ovat suosittuja mustikan varvut sekä kanerva. Lumipeitteen kasvaessa lehtipuut sekä kataja ja lopulta männyntaimet tulevat mukaan ruokalistalle. Kovina talvina lisäruokinta, myös eteläisessä Suomessa, on tarpeen. Selänrannan alueella on peuroista tehty havaintoja 1990-luvulta alkaen, mutta kanta ei ole kasvanut muutamaa eläintä suuremmaksi talviruokinnan puuttuessa. (Häkkinen 2005, 90 95.) 3.2 Metsäjänis (Lepus timidus) Metsäjäniksen elinpaikoille on tyypillistä runsas lehtipuuvesakko. Mieluisa alue sisältää runsaasti suojaa ja ravintoa, jota nuori seka- ja lehtimetsä tarjoaa. Elinpiiri on kooltaan muutamasta hehtaarista jopa pariin neliökilometriin riippuen ravinnon ja suojan määrästä sekä vuodenajasta. Talvella ravinnon ollessa vähissä jäniksen elinpiiri on suurimmillaan. Jäniksillä on elinpiirillä ydinalue, jolla se viettää valtaosan ajastaan. (Pellikka & Hiltunen 2005, 197 199.) Metsäjänis on tehokas lisääntyjä. Naaraista 60 % saa kaksi poikuetta ja 20 % kolme poikuetta kesässä. Poikueessa on 1-5 poikasta. Lisääntymiskauden ensimmäisessä hankipoikueessa poikasten määrä on pieni, yleensä 2 poikasta. Seuraavassa heinäpoikueessa ja loppukesän sänkipoikueessa on yleensä neljä poikasta. Lisääntymistehoa nostaa jänisten talviruokinta, jolloin naaraat ovat hyväkuntoisia lisääntymiskauden alkaessa. Emo imettää poikasia vain pari viikkoa, jonka jälkeen poikaset pärjäävät ilman emoa. Ensimmäinen talvi on poikasille rankka, sillä vain viidennes selviytyy seuraavan kevään lisääntymiskauteen. Jäniksille suotuisan ympäristön ansiosta Selänrannan alueella on vahva ja kovaakin verotusta kestävä jäniskanta. ( Pellikka & Hiltunen 2005, 197 199.) 3.3 Metsäkanalinnut 3.3.1 Metso (Tetrao urogallus) Elintavoiltaan metsokukko ja koppelo eroavat toisistaan paljon. Metsokukko valitsee pari-kolmivuotiaana itselleen soidinpaikan, eikä poistu missään vaiheessa vuotta muutamaa kilometriä kauemmas soidinpaikasta. Koppelo on kukkoon verrattuna huomat-

tavasti liikkuvampi. Koppeloiden kesä- ja talvielinpiirit ovat selvästi erilliset sijaiten jopa yli kahdeksan kilometrin etäisyydellä toisistaan. (Helle 2004a, 164 169.) 8 Talvella metsot käyttävät ravinnoksi lähes pelkästään männynneulasia. Koppelot viihtyvät nuorissa ja tiheissä männiköissä, jopa varttuneissa taimikoissa. Koppelot ruokailevat yleensä puun keskivaiheilla suojassa pedoilta. Kukot hakovat kangasmaiden männyissä tai rämeiden käkkärämännyissä. Yhteistä hakomismännyille on puiden vaurioituminen esim. metsäpalossa tai kasvupaikan karuuden takia hidaskasvuisuus. Vaurioituneissa puissa neulasissa on vähän kasvin muodostamia puolustusaineita, jolla puut suojautuvat kasvinsyöjiä vastaan, joten metsot suosivat niitä. Kesällä ravintona ovat silmut, kukinnot ja varhaisvihanta esim. tupasvilla. Poikaset syövät ensimmäiset elinviikot selkärangattomia eläimiä, ennen kasvisravintoon siirtymistä. Loppukesällä marjat ovat tärkein ravinto. Mustikka, lakka, juolukka, variksenmarja ja puolukka kelpaavat metsolle. (Helle 2004a, 164 169.) Metson soidinpaikka sisältää ydinalueen, joka on kooltaan 10 20 hehtaaria, sekä jokaiselle kukolle päiväksi oman sektorin ydinalueen ympäriltä. Päiväalueella kukko viettää soitimen ulkopuolisen ajan. Päiväalue on sitä suurempi, mitä vähemmän siellä on metsolle soveliasta vanhaa tai keski-ikäistä metsää. Pienimmillään soidinalue on kolme neliökilometriä, mutta vanhojen ja keski-ikäisten metsien vähäinen osuus kasvattaa soidinalueen kokoa ja vähentää soitimella olevien kukkojen määrää. Soitimen valtakukko parittelee yleensä kaikkien soitimelle kerääntyneiden naaraiden kanssa. (Linden 1996a, 182 185.) Naaras munii 7-11 munaa suojaiseen paikkaan. Pesistä kolmannes tai jopa puolet tuhoutuu. Tuhoutumisprosentti on korkein alueilla, joissa metsät ovat pirstoutuneet. Munista kuoriutuu yhtä paljon uroksia ja naaraita, mutta syksyllä naaraiden osuus poikasista on jo 60 %. Urospoikasten suurempi kuolleisuus johtuu niiden tavasta paeta saalistajia juosten, kun naaraat pyrähtävät petoja karkuun puiden oksille. Vähäisestä verotuksesta huolimatta metsokanta on pienentynyt Selänrannan alueella vähitellen. (Linden 1996a, 182 185.)

3.3.2 Teeri (Tetrao tetrix) 9 Talvinen teeriparvi on riippuvainen koivikoista. Talvielinpiirin koko riippuu alueen koivujen määrästä ja laadusta. Laatuun vaikuttaa urpujen jäätyneisyys, sillä sulia urpuja etsiessään parvi siirtyy pitkiäkin matkoja. Ruokailtuaan aamulla koivikossa tunnin tai pari kaivautuvat teeret lumikieppiin sulattelemaan energiapitoista ravintoaan seuraavaan aamuun saakka. Lumikiepissä lämpötila pysyy lähellä nollaa kovillakin pakkasilla, joten energian säästö on melkoinen. (Linden 1996b, 178 181.) Keväällä ensimmäisten pälvien vihanta esim. tupasvillan versot ovat varsinkin pesintään valmistautuville naarailla tärkeää. Naaras munii keväällä soitimen jälkeen suojaiseen paikkaan tekemäänsä pesään 7-10 munaa. Poikaset kuoriutuvat kesäkuun puolivälissä ja jättävät pesän ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Emo johdattelee paikallistuntemuksen turvin poikueen hyville ruokamaille. Poikueelle ensiarvoisen tärkeä on mustikanvarvusto, joka antaa näkösuojaa pedoilta ja sisältää runsaasti selkärangattomia eläimiä, jotka muodostavat ensimmäisten elinviikkojen ravinnon. Ravinto muuttuu kasvivaltaiseksi poikasten ollessa 2-3 viikon ikäisiä ja alkaa muistuttaa aikuisten lintujen kesäistä ravintoa. Kasviravintoon kuuluu lehtiä, versoja, marjoja ja siemeniä mustikan ollessa yksi tärkeimmistä ruokakasveista. (Marjakangas 2004, 158 163.) Poikueet hajoavat syyskuun aikana. Suurin osa nuorista koiraista liittyy lähimmän soidinalueen parviin viettäen elämänsä enintään muutaman kilometrin päässä synnyinpaikastaan. Nuoret naaraat ovat huomattavasti koiraita liikkuvampia ja voivat siirtyä kymmenien kilometrien päähän talvehtimisalueille. Keväällä naaraat siirtyvät talvehtimisalueilta pois ja valitsevat ympäristön johon tekevät pesän. Jatkossa naaraat ovat uskollisia pesimäpiirilleen uuden pesän sijaitessa alle 200 metrin päässä edellisvuoden pesästä, vaikka talvehtimisalue sijaitsisikin kauempana. Selänrannan alueella teerikanta on pysynyt entisellään viime vuodet. (Marjakangas 2004, 158 163.) 3.3.3 Pyy (Bonasa bonasia) Pyy suosii suojaisia metsiä. Hyvässä pyy-ympäristössä on alikasvoskuusia, kenttäkerroksessa runsaasti varpuja ja varttuneemman metsän seassa lehtipuita. Puusto tarjoaa pyylle runsaasti suojaa, jota se asuinpaikaltaan edellyttää. Puhtaat kuusikot eivät ole

pyyn suosiossa, sillä niistä puuttuu pyyn talviravinnoksi välttämättömät lehtipuut leppä ja koivu. (Helle 2004b, 148 151.) 10 Pirstoutunut metsämaisema vaikuttaa pyiden liikkuvuuteen, sillä pyy ei mielellään ylitä pieniäkään aukeita. Suuret hakkuuaukeat, vesialueet ja pellot estävät metsäsaarekkeiden käytön pyiden reviireinä. Hakkuuaukeat tosin taimettuvat nopeasti, joten niiden vaikutus pyiden liikkuvuuteen on väliaikainen. Pyy on yleisin metsäkanalinnuista Selänrannan metsästäjien alueella ja kanta on pysynyt vakiona viime vuodet. (Helle 2004b, 148 151.) 3.3.4 Riekko (Lagopus lagopus) Riekon asuinympäristölle on ominaista avoimuus. Etelässä riekot suosivat rämeitä, soiden laitoja, vesistöjen varsia, hakkuualueita ja taimikoita. Asuinympäristöltä pitää löytyä runsaasti riekon talviravinnoksi käyttämiä pieniä koivuja ja pajuja paksun lumihangen peitettyä alkutalvella suosiossa olevan mustikanvarvuston. (Linden 1996c, 167 170.) Riekkokannat ovat vähentyneet Etelä-Suomessa rajusti 1900-luvun aikana. Tärkeimpinä syinä katoon pidetään metsä- ja suo-ojitusta, ilmaston lämpenemistä ja kaskeamisen loppumista. Ojitukset ja kaskeamisen loppuminen ovat huonontaneet riekon elinympäristöä ja ilmaston lämpeneminen tekee lumettomina syksyinä ja keväinä valkeasta riekosta pedoille helpon saaliin. Selänrannan alueen riekkokannat ovat vaihdelleet rajusti. Joinakin vuosina riekkoja näkyy useiden lintujen parvissa, mutta monena syksynä ei näy kuin muutama lintu. Riekkohavainnot keskittyvät muutamalle riekkojen suosimalle alueelle. (Helle 2004c, 152 155.) 3.4 Vesilinnut Metsäjärvien tyypillisimmät eläjät ovat tavi ja telkkä. Heinätaveja tavataan rehevissä kosteikoissa ja sinisorsa kelpuuttaa elinympäristökseen kaikentyyppiset vesistöt. Vesilintunaaraille tyypillistä on synnyinpaikalleen palaaminen. Ne pesivät vuodesta toiseen samalla paikalla. Kuitenkin pesän tuhoutuminen aiheuttaa seuraavana vuonna pesäpaikan vaihdoksen. Samalla alueella pesiminen antaa naaralle vankan paikallis-

tuntemuksen, joten se osaa johdattaa poikaset parhaille ruokamaille ja vältellä alueen vaaroja. (Nummi & Väänänen 2004, 90 92.) 11 Vesilintujen poikasille tärkein ravinto on vesiselkärangattomat. Untuvikot napsivat mielellään hyönteisiä veden pinnan yläpuolelta. Suosiossa ovat vedestä kuoriutuvat surviaissääsket, vesiperhoset ja päivänkorennot. Pienet sorsat siilaavat myös vesikirppuja veden pinnalta. Iän karttuessa sorsat syövät selkärangattomia veden alta ja samalla kasvisravinnon osuus kasvaa. Tulvikot ovat parhaita poikueympäristöjä suuren ravintomäärän takia. Selänrannan alueella on muutama vesilintujen suosima lampi sekä Nilakan rantaa useita kilometrejä. Runsaslukuisimpia vesilintuja ovat heinäsorsa, tavi ja telkkä. (Nummi 2000, 91.) 4 METSIENKÄSITTELY JA RIISTA 4.1 Metsienkäsittelyn vaikutus Hirvieläimet ja jänikset ovat riistaeläimistä parhaiten sopeutuneet runsaaseen nuorenmetsän määrään. Varsinkin hirvi ja jänis löytävät taimikoista runsaasti ravintoa ympäri talven. Kauriit viihtyvät reunavyöhykkeillä, jonka voi muodostaa metsän rajoittuminen hakkuuaukeaan tai peltoon. Reunavyöhykkeet tarjoavat vaihtelevaa ravintoa ja suojaa ympäri vuoden. Alkutalvesta tärkeää ravintoa ovat mustikan varvut, joten niiden väheneminen metsien käsittelyn myötä voi haitata pieniä hirvieläimiä. (Nummi & Väänänen 2000, 228 229.) Metsäkanalintujen poikasajan elinympäristö on ensiarvoisen tärkeä poikasten selviämisen kannalta. Kenttäkerroksen rakenne ja erityisesti mustikan runsaus ovat poikueille tärkeitä. Tiheä mustikanvarvusto suojaa sateelta ja lintupedoilta. Mustikanvarvustossa elää lisäksi runsaasti poikasten pääravintona käyttämiä selkärangattomia. Isossa ja riittävän laajassa mustikanvarvustossa poikue saattaa elää kolme ensimmäistä elinviikkoa, eli sen ajan, jonka poikaset ovat riippuvaisia hyönteisravinnosta. Metsämaiden muokkaukset ja ojitukset ovat vähentäneet aikaisemmin yhtenäisiä mustikkavarvustoja ja pakottavat poikueet liikkumaan laajalla alalla. Suuri liikkuvuus varvikon ulkopuolella altistaa poikaset petojen saalistukselle. (Linden 2002, 34 45.)

4.2 Uudistushakkuut ja taimikonhoito 12 Uudistusalat rajataan maastonmuotojen mukaan. Hakkuita suunnitellessa vältetään suuria, yhtenäisiä avohakkuita. Soiden, lampien, järvien ja jokien sekä purojen rannoille jätetään käsittelemättömät tai varovasti käsitellyt suojavyöhykkeet. Uudistusaloille jätetään säästöpuuryhmiä, lehtipuita ja luontaisia taimiryhmiä suojakäytäviksi sekä vähentämään alueen avoimuutta. (Metsäkoulu 2002, 174 182.) Uudistusalan onnistunut taimettuminen on riistalle hyödyksi. Nuoressa taimikossa on uudistetun puulajin lisäksi runsaasti lehtipuun vesoja sekä erilaisia heinäkasveja, joita hirvet ja jänikset käyttävät ravinnoksi. Taimikon perkauksen yhteydessä katajat ja kasvatettavien taimien kasvua haittaamattomat lehtipuut olisi hyvä jättää riistan suojaksi ja ravinnoksi. Lehtipuista pihlaja, leppä, haapa sekä koivu ovat hyviä ravintokasveja, mutta haapaa ei suositella jätettäväksi männyn uudistusaloilla, koska se aiheuttaa männynversoruostetta. (Metsäkoulu 2002, 174 182.) Mekaanisen taimikonhoidon ajoittaminen loppusyksyn sijasta alkutalveen tarjoaa riistalle runsaasti haluttuja lehtipuiden versoja sekä kuorta talviravinnoksi. Perkauksen jälkeen uudelleen vesoittuminen kestää normaalisti muutaman vuoden. Ennen perkauksen suorittamista lehtipuut ovat kasvaneet monessa kohteessa liian suuriksi kelvatakseen ravinnoksi, joten riista viihtyy taimikossa entistä paremmin uudelleen vesoittumisen seurauksena. (Metsäkoulu 2002, 174 182.) 4.3 Kasvatushakkuut Käsittelemättömät kasvatusmetsät eivät ole riistalle edullisia, koska ylitiheissä metsiköissä pensaskerros, sekä varpukasvillisuus ovat vähäistä. Kasvatushakkuun seurauksena puusto harvenee ja lisääntynyt valon määrä elvyttää kenttäkerroksen kasvit. Alikasvos kuusien sekä pienten lehtipuiden säästäminen antavat eläimille suojaa muutoin avoimessa ympäristössä. Jäävän lehtipuun osuus tulisi olla 10 20 % puustosta, sillä yhden puulajin metsiköt eivät ole mielekkäitä ympäristöjä riistalle. (Metsäkoulu 2002, 174 182.) Metson soidinpaikka vaatii riittävän näkyvyyden, joten ylitiheissä metsissä soidin ei onnistu. Metson soitimia on tavattu jopa ensiharvennetuissa männiköissä, joissa rin-

13 nankorkeusläpimitta on alle 16 cm, mutta yleensä soitimet ovat varttuneissa kasvatusmetsissä tai uudistuskypsissä metsissä. Harvennuksen yhteydessä on metsään jätettävä kenttäkerroksen kasveja ja alikasvoskuusia antamaan riittävää suojaa petoja vastaan. Sopiva näkyvyys metrin korkeudelta maanpinnasta on 50-70 metriä. (Valkeajärvi yms. 2005, 22 25.) 4.4 Kunnostusojitus Ojitus on muuttanut voimakkaasti riistan elinympäristöä. Hirvi ja jänis ovat hyötyneet ojituksista, mutta metsäkanalinnuille ja erityisesti riekolle ojitukset ovat olleet haitallisia. Metsäkanalintujen poikueille jyrkkäreunaiset ojat voivat olla kohtalokkaita, koska pienet poikaset hukkuvat ojaan pudottuaan. (Helle & Koskimäki 1998, 143 146.) Kainuussa ja Ylä-Savossa radiolähettimin merkittyjen teerikanojen avulla tehdyt tutkimukset osoittivat, että puolet pesistä sijaitsi rämeellä. Pesän riski joutua pedon ryöstämäksi oli moninkertainen sateisina keväinä, jos sadan metrin säteellä pesästä oli syviä, jyrkkäreunaisia ojia. Vetisiin ojiin hukkuu poikasia ja lisäksi ojat rajoittavat poikueen liikkumista, jolloin vaara joutua petojen saaliiksi kasvaa. Ojat eivät ole enää poikasille esteenä niiden ollessa parin kolmen viikon ikäisiä. (Marjakangas 2002, 36.) Laskuojien saostusaltaat ovat vesilinnuille mieluisia oleskelupaikkoja. Sorsat ja tavit viihtyvät altailla entistä paremmin, jos niistä tehdään loivareunaisia ja varsinaista tarkoitustaan suurempia. Ojituksen yhteydessä joutomaanotkoihin voidaan luoda vesilintulampareita kasaamalla kaivumassoja patovalleiksi. (Helle & Koskimäki 1998, 143 146.) 5 SELÄNRANNAN METSÄSTÄJÄT RY KEITELE Yrjö von Kochin kertoo seuran historiasta seuraavaa: Vuoden 1960 syksyllä aloitimme hirvijahdin Keiteleen kunnan Hamulan ja Leppäselän kylien, silloisen kuopiolaisen suurfirma H. Saastamoisen, metsästysmailla. Suurin osa metsästysseurueesta oli Saastamoisen metsäfirman miehiä. Mukana oli piiriesimies Lauri Mäkinen, Petteri Hakkarainen, Erkki Miettinen, Veikko Nuutinen ja Yrjö von Koch. Hirvikanta oli vähäinen, joten kaatolupia saatiin vain yksi seuruetta kohti. Hamulassa ei vielä silloin

hirviä metsästetty, joten jahdeissa mukana oli myös hamulalaiset Vilho Nuutinen sekä Veli Karhunen ja joskus Matti Myyryläinen. (von Koch 2006.) 14 Alkuvuosina ei ollut koiria käytössä. Hirvet saatiin liikkeelle ajomiesten toimesta, mutta vähäisen hirvimäärän johdosta oli moni ajo tyhjä. Välillä käytössä oli lippusiimakin paikkaamassa vähien passimiesten väliin jääviä aukkoja. Ahkeralla yrittämisellä saatiin kuitenkin joka syksy onnistunut kaato. (von Koch 2006.) 1970-luvulla alkoivat yhteisjahdit Hamulan hirviseurueen kanssa, ja sitä jatkui vuoden 1979 loppuun asti. Silloin metsästäjien lukumäärä oli niin suuri, että jakautuminen kahteen porukkaan oli ajankohtainen. 1980 hirvijahti käytiin omin voimin, mutta pitäjän eteläpään hirviporukoiden kanssa yhteisanomuksessa. 1980-luvulla joutui Saastamoisen firma myymään KOP:lle kaikki omistamansa metsämaat. Seuralla oli 1980- luvulla käytössään 1 400 hehtaaria KOP:n maita ja lisäksi 17 yksityisen tilan maita yhteispinta-alaltaan 2 500 hehtaaria. (von Koch 2006.) Vuonna 1981 kohosi erämaja Ahvenislammen rantaan (kuva 1). Hirviporukan miehet purkivat vanhan metsäkämpän Ingin saaresta ja kuljettivat sen mantereelle keväthangilla. Lukemattomien talkoiden jälkeen kämppä valmistui syksyllä juuri hirvijahdin alkuun. (von Koch 2006.) KUVA 1. Majan rakennustalkoot kesällä 1981 (von Koch). Vuonna 1993 joutui pankki myymään metsämaansa Metsähallitukselle. Tämä kauppa aiheutti hirviseurueellemme suuren muutoksen, koska Metsähallitus ei luovuttanut

15 maitaan muille kuin rekisteröidyille seuroille. Näin ollen meidän piti perustaa metsästysseura ja rekisteröidä se. Näin sai alkunsa Selänrannan Metsästäjät ry Keitele. Suurin muutos entiseen nähden oli se, että ennen ei tarvinnut maksaa maista vuokraa, mutta Metsähallituksen myötä hirvi- ja pienriistamaista joutuu maksamaan huomattavan korvauksen. (von Koch 2006.) Vuonna 2006 on Selänrannan Metsästäjillä käytössään 2 104 hehtaaria hirvialueita ja pienriista-alueita 1 042 hehtaaria, josta yksityisten maita 332 hehtaaria. Lähes kaikki pienriistalla olevat yksityisten maat ovat seuramme jäsenten omistamia, ja sitä kautta seuralle vuokrattuja. Yksityisten maista ei makseta maanvuokraa, mutta vuosittain annamme jokaiselle maita vuokranneelle hirvipaistin, poislukien metsällä mukana olevat maanomistajat. Metsähallituksen maista (liite 1 ja 2) maksamme hehtaarikohtaisen vuokran. Vuonna 2006 seurassa on 11 jäsentä. Yrjö von Koch toimii puheenjohtajana. Hirvi- ja pienriistaluvilla ovat Pentti Kahelin, Lauri, Martti ja Olli von Koch sekä Seppo Nuutinen. Hirviluvilla ovat Matti ja Timo Vesterinen sekä Eino Väisänen. Pienriistaluvilla Henri Stranius ja Ari Väisänen. 6 RIISTATALOUSSUUNNITELMA 6.1 Riistarakenteet Selänrannan metsästäjillä on alueellaan taukopaikkoina hirvimaja sekä kaksi laavua. Hirvimaja sijaitsee Ahvenislammen eteläpäässä ja se on käytössä lähinnä hirvenmetsästyksen yhteydessä. Laavut on rakennettu 1990-luvulla. Laavujen tekemisen päävastuun kantoivat Martti von Koch ja Pentti Kahelin. Laavut sijaitsevat Riuttalahdessa (kuva 2) ja Rappuun maalla. Laavut ovat metsästäjien ja muiden ulkoilijoiden käytössä.

16 KUVA 2. Riuttalahden laavu syksyllä 2005 (von Koch 2005) Hirvitorneja alueella on runsaasti, eikä määrää ole syytä enää lisätä. Tornit ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta muutamissa torneissa pienet kunnostukset ovat lähiaikoina tarpeen. Viimevuosina torneille on tehty ilkivaltaa, kuten esimerkiksi rakenteiden sahaamista sekä tornien nurin kaatamista. Tornit on näin ollen tarkastettava ainakin ennen torniin kiipeämistä henkilövahinkojen estämiseksi. Seuran alueella on noin 10 jänisten ruokintakatoksia. Osa ruokintakatoksista on huonossa kunnossa jänisten syötyä katosten puuosia. Syynä katosten syömiseen olivat suolatut heinät, joista suolaa tarttui katoksiin ja jänikset alkoivat syödä myös niitä. Ruokintakatosten määrää ei tarvitse enää kasvattaa. Osa katoksista pitää siirtää nykyisistä paikoistaan paikkoihin, joiden lähelle pääsee vaivattomasti viemään uusia heiniä. Kauriskannan lisääntyessä tulee talviruokinta ajankohtaiseksi. Ruokintaa varten tarvitaan ruokintakatos, jossa voidaan tarjota litistettyä kauraa sekä heinää. Kauran tarjoaminen onnistuu myös tynnyriin tehdystä ruokinta-automaatista. Säilörehun voi syöttää suoraan paalista kuorimalla alareunasta muovin pois, jolloin rehu on kauriille tarjolla, eikä erillistä ruokintakatosta säilörehulle tarvita.

6.2 Riistapellot 17 Pienimuotoisia riistapeltoja on ollut seuran alueella useissa eri paikoissa. Monessa kohteessa huono maaperä aiheutti pienen sadon, jonka hirvet söivät nopeasti ensimmäisten pakkasten tultua. Alkutalveen ei jäänyt oikeastaan mitään syötävää. Osa riistapelloista sijaitsi entisissä viljelyspelloissa ja yleensä niissä sato oli hyvä. Pellot ovat olleet kooltaan pieniä eikä peltojen kokoa ole tarvetta kasvattaa. Viljelyskäytössä olevien peltojen piennaralueille saa hyviä riistapeltoja istuttamalla joitain monivuotista kasvia, kuten esimerkiksi valko- tai puna-apilaa. Apilat kelpaavat jäniksille sekä hirvieläimille hyvin. Hyvä vaihtoehto on myös Monivuotinen Riistalaidun Diana, joka sisältää puna-apilaa, alsikeapilaa ja valkoapilaa yhteensä 40 %. Lisäksi seoksessa on nurminataa, ruokonataa, monivuotista raiheinää, timoteitä ja yksivuotista raiheinää. Pientareelle tehty pelto ei tarvitse perustamisen jälkeen lannoitusta, koska viljelyspellon lannoituksen yhteydessä osa lannoitteista kulkeutuu piennaralueelle. Pellon paikkaa suunnitellessa on otettava huomioon itse viljelys ja aiheutuuko sille haittaa riistapellon houkuttelemista eläimistä. Riistapeltoa alueelle ei tehdä, jos peltotuhoja on odotettavissa. Seuramme alueella sopivia paikkoja on Seppo Nuutisen viljelemien peltojen varsilla. Isommalle riistapellolle hyvä paikka on Pentti Kahelinin maalla. Entinen pelto on istutettu koivulle, mutta kaikki koivut eivät ole kasvaneet toivotulla tavalla, joten muutaman puun poistamisella avautuu hyvä paikka pellolle. Lisäksi koivurivien väliin mahtuu tarvittaessa kapeita peltokaistaleita. Tulevaan riistapeltoon sopivia kasvilajeja ovat rehukaali ja rehurapsi. Tulevaisuudessa, jos kauriit löytävät paikan, voi sekaan istuttaa myös rehujuurikasta, jota kauriit kaivavat mielellään lumen seasta pitkälle talveen. Pellolle on tehtävä maanmuokkaus, rikkaruohojen torjunta sekä lannoitus ennen viljelemistä. Taimien noustessa pintaan alue ruiskutetaan torjunta-aineella, etteivät kirpat syö kasvavia taimia. 6.3 Hirvikannan hoito Selänrannan metsästäjien alueet ovat hirvien kesälaitumia. Keväällä ensimmäiset hirvet saapuvat huhtikuussa valmistautumaan vasomiseen ja muuttavat takaisin talvilaitumille yleensä joulukuun loppuun mennessä. Metsästysalue rajautuu Nilakkaan, jon-

18 ka rehevät ranta-alueet ovat kesäisin hirvien suosiossa. Lisäksi hirvet löytävät laajoista taimikoista sekä aukoista runsaasti ravintoa. Metsästys on suoritettu valikoiden. Tuottavat naaraat on pääsääntöisesti säästetty (kuva 3) ja metsästys kohdistettu nuoriin yksilöihin ja vasoihin. Viime vuosina hirvikannat ovat olleet Selänrannan alueella runsaat. KUVA 3. Säästettävä naaras (von Koch 2005). Hirville asetettavien nuolukivien paikkoja on n. 15 kpl, eikä määrää ole syytä enää kasvattaa. Nuolukivien paikkojen määrää voisi jopa hieman vähentää, mutta pitää valituissa paikoissa nuolukiviä tarjolla alkukesästä aina joulukuuhun saakka. Nuolukiviä tarvitaan vuosittain n. 10-15 kpl. Nuolukivien lisäksi voisi metsäautoteidenvarsien vesakoita koeluontoisesti suolata. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Riuttalahden tienvarren vesakot, sekä Yötäkössä voimalinjan alla kasvava vesakko. Suolaaminen onnistuu reppuruiskulla, joka on täytetty voimakkaalla suolaliuoksella. Hirvet käyvät ruokailemassa alueella olevilla viljelyspelloilla. Peltoihin kohdistuvaa ruokailua voisi pienentää tekemällä peltojen pientareille monivuotisia riistapeltoja. Metsätuhoja ei ole merkittävästi esiintynyt hirvien jättäessä kesällä männyntaimet rauhaan.

6.4 Metsäkauriskannan vakiinnuttaminen 19 Metsäkauriita alueella ei vielä pysyvästi ole. Havaitut eläimet ovat olleet vaeltelevia yksilöitä, jotka etsivät itselleen elinpiiriä. Pysyvän kannan saamiseksi olisi saatava muutama tällainen vaeltava yksilö jäämään talveksi ruokinnan turvin. Ruokinnan avulla hyvin talvesta selvinneet kauriit ovat tehokkaita lisääntyjiä, joten kanta lähtisi kasvuun, jos tuottavat eläimet vasoisivat alueella. Riistapellot ja talviruokinta ovat avainasemassa kauriskannan kasvulle. Riistapelloilla kauriit ruokailevat syksyn sekä alkutalven ja löytävät samalla viereen perustetun ruokintapaikan. Riistapelto ja ruokintapaikka on tarkoitus perustaa Hämäläisen ladon läheisyyteen. Ruokintapaikalle tarvitaan alussa heinää, säilörehua sekä litistettyä kauraa. Mikäli alueelle ei saada kauriita ensimmäisinä vuosina, kelpaavat ruuat jäniksille. Kauriin metsästys ei ole järkevää ennen pysyvän kannan saavuttamista. Alueella pitää olla useita lisääntyviä eläimiä ennen kuin metsästys voidaan aloittaa. Ennen metsästyksen alkua minimimääränä ruokinnan piirissä havaituilla eläimillä voidaan pitää pukkia ja paria naarasta, joilla on muutama vasa. Aluksi metsästys kohdistetaan vasoihin ja säästetään tuottavat eläimet. Varsinkin reviiripukki sitoo eläimet ruokintapaikalle ja pukin kaataminen johtaa usein eläinten hajaantumiseen pois ruokinnan piiristä. Ensimmäiset kauriit on syytä kaataa kyttäämällä, jolloin eläimen pystyy tunnistamaan rauhassa. Tunnistustaidon lisääntyessä seuruejahti ajavaa koiraa käyttäen tulee ajankohtaiseksi. 6.5 Valkohäntäpeura Valkohäntäpeuraa koskevat pitkälti samat asiat kuin metsäkauristakin. Peuroja tosin on alueella tavattu jo 1990-luvun alusta alkaen, mutta kanta on ollut vain muutaman yksilön vahvuinen. Monena vuonna peuroista ei ole tehty yhtään havaintoa. Vuonna 2005 peuroista tuli useita havaintoja Pienenlammen takaa sekä Viitasuon ympäristöstä. Ilmeisesti alueella liikkui pari yksilöä. Valkohäntäpeura ei ole alkuperäislaji, joten riistanhoitopiiri myöntää peuranpyyntilupia niitä anoville. Peurat eivät myöskään tule toimeen lumisissa oloissa yhtä hyvin

kuin kauriit. Suosituksena onkin ollut, että metsästetään peuroja pois ja annetaan kauriskannan kasvaa. 20 6.6 Jäniskannan hoito Jäniskannat ovat seuran alueella vahvat. Alueet soveltuvat hyvin jäniksille, koska taimikoiden ja aukkojen määrä on suuri. Jänisten suosimia peltoja on lisäksi alueella runsaasti, joten jänisten käyttämän ravinnon määrä on korkea. Ruokintakatoksia on maastossa n. 10 kpl. Osa on huonossa kunnossa, mutta vielä käyttökelpoisia. Ruokintakatoksien sijainnin tulee olla sellainen, että niiden viereen pääsee vaivattomasti myös talvella, koska muuten uusien heinien vienti on pitkien matkojen takia kävellen vaivalloista ja tahtoo jäädä tekemättä. Muutama katos on näin ollen siirrettävä Riuttalahdesta uusiin kohteisiin ympärivuotisen kulkuyhteyden turvaamiseksi. Jänisten suosiossa on myös kaadetut haavat. Kaadettujen haapojen luokse voi laittaa heiniä kuusten alaoksille, ellei katosta ole lähettyvillä. Heiniä voi laittaa haavan rungon päällekin ja sen jälkeen heittää merisuolaa heiniin. Suolatut heinät ja haavan kuori kelpaavat jäniksille hyvin. Katoksissa oleviin heiniin ei suolaa saa laittaa, koska muuten jänikset syövät myös katosta (kuva 4). KUVA 4. Jänisten syömä ruokintakatos (von Koch 2006).

21 Lisääntymistuloksen kannalta tehokkainta ruokinta-aikaa on kevät. Keväällä jäniksillä on kiima-aika ja naaraat valmistautuvat synnytykseen. Hyvässä kunnossa olevat naaraat saavat enemmän poikasia kuin huonossa kunnossa olevat. Ruokinta voidaankin aloittaa vasta tammi-helmikuussa, jolloin ravinnon saanti on muuten vaikeampaa kuin alkutalvesta. Jäniskannat kestävät alueella kovaa verotusta. Viime vuodet verotus on ollut vähäistä, eivätkä jäniskannat ole vähentyneet juurikaan syksyn edetessä. Jos jäniksiä ruvetaan ruokkimaan tehokkaasti, kasvaa kanta entisestään, jolloin myös metsästystä pitää lisätä. 6.7 Metsäkanalinnut Metsäkanalinnuista metso on vähentynyt alueella eniten. Vanhojen kuusikoiden hakkuut ovat pienentäneet sopivia elinpiirejä. Metsien ikärakenne onkin metsoille vielä liian nuorta, mutta 15 30 vuoden kuluttua tilanne on jo parempi taimikoiden kasvaessa metsoille paremmin sopiviksi. Alueella on ainakin kaksi toimivaa soidinpaikkaa, joissa käy muutamia lintuja soitimella. Soidinten kartoitus on suoritettava lähivuosina ja katsottava ovatko soitimet siirtyneet lähellä tapahtuneiden hakkuiden seurauksena ja onko uusia soitimia syntynyt. Metsoja ei ole juurikaan metsästetty. Metson ampumislupa on ollut metsästäjältä toiselle kiertävä jo usean vuoden ajan. Lupa on kestänyt kerrallaan yhden syksyn. Samaa systeemiä on syytä käyttää jatkossakin. Koppelot on syytä jättää rauhaan ja toivoa metsokantojen vahvistuvan. Teeriä alueella on jonkin verran, mutta ei erityisen runsaasti. Talvisin seuran vuokraamilla mailla on muutamia parvia, jotka hajautuvat kesäksi laajalle alueelle. Teerille talvisia koivuryhmiä sekä koivikoita on useissa paikoissa ja uusia on kasvamassa kokoajan lisää, joten talviravintoa on riittävästi (kuva 5). Poikasajalle tärkeät mustikanvarvustot eivät ole kovinkaan runsaat, joten syy, miksi kanta ei lähde nousemaan löytyy luultavasti sieltä. Teeriä verottavat myös alueen kanahaukat, joita havaintojen mukaan on runsaasti.

22 KUVA 5. Teeret ruokailemassa nuoressa koivikossa (von Koch 2006). Teerien metsästys on ollut runsaampaa kuin metsojen metsästys. Saaliit ovat olleet 5-15 lintua syksyssä. Metsästyksen määrää ei ole syytä kasvattaa, vaan pitää se entisellään. Vanhoja naaraita tulee säästää ja muutoinkin keskittää metsästys nuoriin lintuihin. Pyykannat ovat kohtalaisen vahvat. Nuoret suojaiset havumetsät, joissa on runsaasti leppää ja muuta lehtipuuta näyttävät sopivan hyvin pyille. Hakkuuaukeita pyyt eivät mielellään ylitä, mutta parimetriset taimikot kelpaavat jo elinalueeksi. Pyiden runsaudessa ei näytä olevan kovin suuria vuosittaisia vaihteluja, joten pyypoikueita on tavannut vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Pyiden metsästysmäärät ovat vaihdelleet vuosittain. Verotus on ollut vähäistä kannan kokoon nähden ja kestäisi hieman kovemman metsästyksen. Riekkoja alueella tavataan satunnaisesti. Kanta on muutamien lintujen varassa. Onnistuneen pesinnän seurauksena aukkojen reunoilla on ollut lähes kymmenen linnun parvia, mutta pesinnän epäonnistuttua samoilla seuduilla ei ole kuin yksi tai kaksi lintua. Tällä hetkellä alueet soveltuvat riekoille hyvin, koska vesakoituneita aukkoja on paljon ja niistä löytyy helposti riekkojen talviravinnoksi käyttämiä silmuja. Aukkojen laitamilla valkeat riekot ovat alttiina petojen ja varsinkin kanahaukan saalistukselle

maan ollessa lumeton. Riekkoja ei ole metsästetty useaan vuoteen pienen kannan takia. 23 6.8 Vesilintujen ruokinta Vesilintujen metsästykseen Ahvenislammet sekä Nilakan kaislikot soveltuvat hyvin. Lintukannat ovat vuodesta riippuen ainakin kohtalaiset ja usein hyvät. Isossa Ahvenislammessa ei enää veden pinta muutu padon ansiosta, vaan veden korkeus pysyy samana kevättulvia lukuun ottamatta. Rannoilla on telkille pönttöjä ja Eino Väisänen on pitänyt lammen pohjoispään ojassa ruokintalauttaa sorsille. Ruokinnan avulla sorsia on jäänyt lampeen pesimään enemmän kuin ennen ruokinnan aloittamista. Kesällä 2006 on tarkkailtava lintuinfluenssan etenemistä ja päätettävä onko sorsia syytä ruokkia. Ruokinta suoraan veteen pienentää myös tartuntariskiä, koska ulosteet eivät keräänny pienelle alalle. 6.9 Pienpedot Pienpedoista runsaslukuisina tavataan kettuja, supeja sekä minkkejä. Mäyrä sekä näätä ovat harvalukuisempia, mutta kuitenkin vuosittain havaittavia lajeja. Vielä muutamia vuosia sitten alueen kettumäärät olivat suuria, mutta tehokas jalkanarupyynti on pienentänyt kantaa. Keväällä lisääntymiskauden alkaessa ei ketuista tehdä enää juurikaan havaintoja. Kesän ja syksyn aikana alueelle vaeltaa naapuriseurojen puolelta uusia kettuja, mutta lintujen pesinnät ovat jo ohi, joten kettujen aiheuttamat pesätuhot jäävät pieniksi. Alueelle jääneet ketut pyydetään talven aikana pois. Supikoiria alueella voi olla runsaastikin. Kannan koosta ei ole varmaa tietoa, koska keskitalvella supit eivät liiku. Keväällä jälkiä alkaa kuitenkin ilmaantua monin paikoin. Supeja on pyydetty loukuilla, mutta tulos on ollut huono. Jäljittämällä ja pysäyttävää koiraa apuna käyttäen on tulokseen päästy. Monesti jäljitys on päättynyt luolaan, jolloin apuun on kutsuttu luolakoira. Luolakoiran käyttö olisi kaikkein tehokkainta supinpyyntiä, jos kaikki supien luolat olisivat tiedossa (kuva 6). Keväällä luolat olisi helppo kiertää läpi ennen lisääntymiskauden alkua ja pyytä luolan asukit pois. Seuran jäsenillä ei ole luolakoiria, joten joudumme turvautumaan muualta kutsuttuihin avustajiin.

24 KUVA 6. Supinluola murskaamon penkassa (von Koch 2005). Vesistöjen varret ovat minkkien suosiossa. Nilakan rantaheinikot, Iso- ja Pieni Ahvenislampi, sekä Myllypuron varsi ovat hyviä pyyntialueita. Minkin pyynnissä on käytössä ollut keinulautaloukkuja sekä rautoja. Vuosittain saaliiksi on tullut muutamia minkkejä. Talvisin ei ole näkynyt paljoakaan minkinjälkiä, joten minkkikanta ei ole suuri tai minkit ovat päässeet jääkannen alle, jolloin jälkiä ei jää. Nilakalta tulevien minkkien matkan Ahvenislammille katkaisisi Myllypuron varren tehokas loukuttaminen, johon on jatkossa panostettava nykyisen pyynnin ohessa. Näätiä alueella tavataan satunnaisesti. Kanta ei ole runsas, mutta saaliiksikin näätiä saadaan toisinaan. Saalis on pääasiassa saatu rautapyynnillä. Näädän metsästykseen ei tarvitse erikseen panostaa niiden vähäisen määrän takia. Mäyristä saadut havainnot ovat vähissä. Havainnot keskittyvät luolien läheisyyteen ja viljapeltojen varsiin. Syynä havaintojen vähäisyyteen on luultavasti mäyrien tapa olla luolissa koko talvi, jolloin lumelle ei jää jälkiä. Mäyriä ei ole metsästetty ollenkaan. Metsästystä ei ole syytä erikseen harjoittaa, koska luolakoiralla supeja pyydettäessä tulee saaliiksi myös mäyriä. Pienpetojen pyynti on jäänyt suurelta osin Eino Väisäsen sekä Pentti Kahelinin harteille. Seuran muidenkin jäsenten olisi syytä ottaa osaa pyyntiin ja yrittää saada vuo-