NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden toetutumisessa ei ole näkyvissä merkittäviä poikkeamia. Viraston käyttötalouden henkilöstökulut ovat toteutuneet lähes talousarvion tasolla, kun toteutumiin arvioidaan mukaan varhe- ja eläkemenoperusteiset maksut. Toteutuma pl. taseyksiköt on noin 31 %. Vesihuoltolaitoksen henkilöstökulujen toteutuma on noin 28 % ja tilalaitoksen vastaavasti 27 %. RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ympäristönsuojelu: Ympäristönsuojelun osalta toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. Asemakaavoitus: Asemakaavoituksen osalta toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. Tuloarvio on toteutumassa myös maankäyttömaksujen osalta. Maanmittaus: Ei oleellisia poikkeamia talousarvion tavoitteista ja perusteluista. Talousarvion tuotot ovat pääosin maanvuokratuottoja, jotka laskutetaan kahdessa erässä vuoden aikana. Maanvuokratuloennusteessa on saatu sama osuus kun vastaavana aikana viime vuonna, joten maanvuokratuottojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Muutoksen talousarvioon aiheuttaa vain toukokuun kaavoitus- ja ympäristölautakunnan käsittelyssä ollut 24 000 euron lisämäärärahaesitys yleiskaavayhdistelmän laatimiseen. TEKNINEN LAUTAKUNTA Lautakunnan kymmenen tehtäväalueen ja kahden taseyksikön toiminnassa ja talousarvion toteutumisessa ei ole tiedossa oleellisia poikkeamia. Palvelukeskus: Tiedossa ei ole oleellisia poikkeamia talousarvion tavoitteista ja perusteluista lukuun ottamatta paikkatietoa, jonka osalta henkilöstökulut toteutunevat arvioitua pienempinä johtuen paikkatietosuunnittelijan vakanssin hoidon jatkumisesta osa-aikaisena (50 %) koko talousarviovuoden. Paikkatiedon toiminnan osalta selvitellään mahdollisuuksia hankkia osa tarvittavista töistä palveluiden ostoina.
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Pelastustoimi: Liikenneväylät ja venesatamat: Viheryksikkö: Liikuntapaikat Joukkoliikenne Kaukolämpö ja energiahuolto Konekeskus Konekeskuksen tulot ovat toteutuneet suunnitellusti. Menojen toteutumisen osalta raportoidaan 6 kuukauden raportissa Ateriapalvelut Siivouspalvelut Tilalaitos Vesihuoltolaitos INVESTOINNIT Ympäristöviraston investointihankkeiden toteutumisessa tai määrärahojen käytössä ei ole tiedossa oleellisia muutoksia seuraavia kohtia lukuun ottamatta. Ateriapalvelut kalustohankinnat: Kaupunginhallitus ei myöntänyt käyttöoikeutta ateriapalvelujen laitehankintamäärärahalle Kailon toimintarakennuksen keittiölaitteiden uusinnan osalta, käyttösuunnitelman mukainen varaus tältä osin oli 20 000 euroa. Tilalaitos: Merisalin peruskorjauksen ja laajennuksen on tehty 55 000 euron lisämäärärahaesitys. Hankkeen saattaminen kokonaan valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä on osoittautumassa odotettua haasteellisemmaksi kiinteistön asemakaavan muuttamisen takia. Ympäristövirasto 26.5.2015 Kimmo Suonpää Tekninen johtaja
Naantalin Kaupunki ( A t e r i a p a l v e l u t (50005355) ) 1.1.2015-31.12.2015 (EUR) (NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, 18.5.2015 5 000 000.00 5 000 000.00 4 500 000.00 4 500 000.00 4 000 000.00 4 000 000.00 3 500 000.00 3 500 000.00 3 000 000.00 3 000 000.00 2 500 000.00 2 500 000.00 2 000 000.00 2 000 000.00 1 500 000.00 1 500 000.00 1 000 000.00 1 000 000.00 500 000.00 500 000.00 0 0 0115 0215 0315 0415 0514 0614 0714 0814 0914 1014 1114 1214 KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = edellinen vuosi; katkoviiva = Talousarvio TALGRAF TOTEUTUMAVERTAILU (sis ja ulk) - A t e r i a p a l v e l u t (50005355) (EUR) HUHTIKUU 2015 Talousarvio 2015 Toteuma-% HUHTIKUU 2014 Toteuma-% EDV KUM/TP TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 484 235.05 4 527 022.00 32.79 1 493 840.01 32.31 Tuet ja avustukset 3 112.81 17 000.00 18.31 10 695.95 43.79 Muut toimintatuotot 0 0 0 20.00 100.00 Aktiv. hankintam. tuloutus 889.46 2 000.00 44.47 642.84 14.49 TOIMINTATUOTOT 1 488 237.32 4 546 022.00 32.74 1 505 198.80 32.35 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -670 838.21-2 094 238.00 32.03-660 880.61 30.84 Palvelujen ostot -124 376.44-386 724.00 32.16-118 228.92 28.19 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -542 070.29-1 499 268.00 36.16-549 344.67 36.47 Vuokrakulut -122 080.65-367 164.00 33.25-118 540.85 33.41 Muut toimintakulut -2 114.92-7 844.00 26.96-1 906.92 27.96 TOIMINTAKULUT -1 461 480.51-4 355 238.00 33.56-1 448 901.97 32.71 TOIMINTAKATE 26 756.81 190 784.00 14.02 56 296.83 25.28
Naantalin Kaupunki ( S i i v o u s p a l v e l u t (50005358) ) 1.1.2015-31.12.2015 (EUR) (NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, 18.5.2015 2 600 000.00 2 600 000.00 2 400 000.00 2 400 000.00 2 200 000.00 2 200 000.00 2 000 000.00 2 000 000.00 1 800 000.00 1 800 000.00 1 600 000.00 1 600 000.00 1 400 000.00 1 400 000.00 1 200 000.00 1 200 000.00 1 000 000.00 1 000 000.00 800 000.00 800 000.00 600 000.00 600 000.00 400 000.00 400 000.00 200 000.00 200 000.00 0 0 0115 0215 0315 0415 0514 0614 0714 0814 0914 1014 1114 1214 KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM KUM TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = edellinen vuosi; katkoviiva = Talousarvio TALGRAF TOTEUTUMAVERTAILU (sis ja ulk) - S i i v o u s p a l v e l u t (50005358) (EUR) HUHTIKUU 2015 Talousarvio 2015 Toteuma-% HUHTIKUU 2014 Toteuma-% EDV KUM/TP TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 819 194.70 2 491 914.00 32.87 825 040.09 33.49 TOIMINTATUOTOT 819 194.70 2 491 914.00 32.87 825 040.09 33.49 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -561 381.82-1 996 557.00 28.12-621 763.56 32.23 Palvelujen ostot -65 578.68-189 727.00 34.56-42 891.63 24.20 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -48 830.48-102 860.00 47.47-46 816.40 49.17 Avustukset -789.47 0 0 0 0 Vuokrakulut -10 125.99-33 540.00 30.19-8 815.12 31.85 Muut toimintakulut -92.06-300.00 30.69-110.85 38.99 TOIMINTAKULUT -686 798.50-2 322 984.00 29.57-720 397.56 32.31 TOIMINTAKATE 132 396.20 168 930.00 78.37 104 642.53 44.75
NAANTALIN TILALAITOS ( T I L A L A I T O S (00000006) ) 1.1.2015-31.12.2015 (1000 EUR) (NAANTALIN KAUPUNKI) Tilalaitos_tulot_menot, 18.5.2015 12 000 12 000 10 000 10 000 8 000 8 000 6 000 6 000 4 000 4 000 2 000 2 000 0 0 0115 0215 0315 0415 0514 0614 0714 0814 0914 1014 1114 1214 KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T KUM T TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Pylväs = kuluva tilikausi; viiva = talousarvio TALGRAF TOTEUTUMAVERTAILU (1000 EUR) HUHTIKUU 2015 TA + MRM 2015 yli / alle TA:n Toteuma-% HUHTIKUU 2014 Toteuma-% EDV KUM/TP TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 20 107-88 18.21 23 19 Tuet ja avustukset 0 6-6 0 0 0 Vuokratuotot 3 630 10 777-7 148 33.68 3 492 33 Muut toimintatuotot 0 100-100 0 14 8 Aktiv. hankintam. tuloutus 0 0 0 0 0 0 TOIMINTATUOTOT 3 649 10 991-7 341 33.20 3 529 32 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -273-1 151 877 23.76-351 30 Palvelujen ostot -446-1 384 938 32.26-449 27 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -671-2 307 1 636 29.07-756 36 Vuokrakulut -657-1 573 916 41.79-596 38 Muut toimintakulut -2-1 -1 211.38 0 7 TOIMINTAKULUT -2 050-6 416 4 366 31.96-2 153 33 TOIMINTAKATE 1 599 4 574-2 975 34.95 1 376 31
päivitetty: 18.5.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN INVESTOINNIT 2015 TA MRM TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ-% TILALAITOS 2015 MENOT 1 537 000 0 76 406,84 1 460 593,16 4,97 % MUUT TULOT 465 000 0 0,00 465 000,00 0,00 % TULOT YHTEENSÄ 465 000 0 0,00 465 000,00 0,00 % NETTOMENO 1 072 000 0 76 406,84 995 593,16 7,13 % eurot KALEVANIEMEN KOULURAKENNUS KH (2015-2018) 25 000 25 000,00 0,00 % MAIJAMÄEN LUKIO, kohde 6, (2014-2017) 120 000 4 207,41 115 792,59 3,51 % RYMÄTTYLÄN KOULU, vuosikohde 265 000 1 464,61 263 535,39 0,55 % MERIMASKUN KOULU 1, vuosikohde 130 000 130 000,00 0,00 % MERIMASKUN KOULU 2, vuosikohde 12 000 12 000,00 0,00 % KARVETIN PÄIVÄKOTI (2015-2016) 60 000 60 000,00 0,00 % KAUPUNGINTALON SÄLEKAIHTIMET kohde 3, vuosikohde 38 000 17 213,85 20 786,15 45,30 % Sälekaihdinjärjestelmän peruskorjaus KUMMELI, KH (2014-2015) 315 000 9 268,83 305 731,17 2,94 % TERVEYSKESKUS kohde 4 KH, (2015-2020) 312 000 17 845,68 294 154,32 5,72 % ULOSVUOKRATUT KOHTEET KH, vuosikohde Merisalin laajennus ja saneeraus 100 000 1 798,03 98 201,97 1,80 % PÄIVÄKODIT JA KOULUT, vuosikohde 70 000 0 24 608,43 45 391,57 35,15 % Karvetin pikkutalo (peruskorjaustyöt) 10 000 10 000,00 Kultarannan koulu (ikkunoiden pruskojraus) 15 000 15 000,00 Kreivinniityn päiväkodin ylätalo (sosiaalitilan toteutus) 20 000 24 608,43-4 608,43 Raatihuoneen päiväkoti (energiansäästöperusparannus) 15 000 15 000,00 Kuparivuoren koulu (keittiötilan viilennyksen toteutus 10 000 10 000,00 LAITEHANKINNAT JA IRTAIMISTO, vuosikohde 70 000 0 0,00 70 000,00 0,00 % Kuparivuoren palo- ja murtohälytysjärjestelmän päivitys 20 000 20 000,00 Tukilämmityslaite vanhaan jäähalliin 15 000 15 000,00 Rymättylän koulun varavoimalaite 10 000 10 000,00 Merimaskun koulun varavoimalaite 10 000 10 000,00 Akuutit hankinnat 15 000 15 000,00 PÄIVÄKOTIEN PIHALEIKKIVÄLINEIDEN UUSIMINEN 20 000 0 0,00 20 000,00 0,00 % Kreivinniityn päiväkoti pihaleikkivälineet 20 000 20 000,00 Investointitulot: KUMMELI, KH (2014-2015) 315 000 315 000,00 0,00 % Tuloutus perintörahoista MYYDYN TAI POISTETUN OMAISUUDEN KIRJANPITOARVOJEN TULOUTUS 150 000 150 000,00 0,00 %
ATERIAPALVELUT, vuosikohde 75 000 0 0,00 75 000,00 0,00 % Akuutit hankinnat 30 000 5 000 35 000,00 0,00 % Kailon toimintakeskus keittiökalusteiden uusiminen 15 000 5 000 20 000,00 Kaupungintalon keittiö, kiinteät kylmiöt ja pakastin 10 000-10 000 0,00 Katavakodin keittiö, monitoimiuuni 20 000-20 000 0,00 Suopellon koulun keititön astianpesukone 20 000 20 000,00 muutokset tilajaosto 15.4.15 14 Kailon osalta ei käyttölupaa kh 18.5.15 201