Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien)
Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai tuota sosiaalihuollon eikä terveydenhuollon palveluja. kunnilla myös jatkossa iso merkitys asukkaittensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja ylläpitämisessä Henkilöstön siirroissa noudatetaan liikkeenluovutusperiaatetta. Itsehallintoalueen henkilöstön asemaan ja palvelusuhteen ehtoihin sekä eläketurvaan ja eläkejärjestelmään olisi perusteltua soveltaa kuntien henkilöstöä koskevia säännöksiä.
Ehdotusten vaikutukset kuntiin 2/2 Omaisuussiirroissa 2 vaihtoehtoa : sote-omaisuus siirtyy tarkoituksenmukaisen palvelurakenteen edellyttämässä mitassa itsehallintoalueille omaisuus jää nykyisille omistajille ja/tai yhtiöitetään, itsehallintoalueet vuokraavat niiltä tiloja ja laitteita. Perustuslaista johtuen kunnilla ei voi olla pysyvää rahoitusvastuuta itsehallintoalueiden toiminnasta. selvitetään valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta siirtymäkauden aikana kanavoida osa kunnallisverotuksen tuotosta itsehallintoalueille Kuntien tehtävät vähenevät - kokonaisveroasteen nousu estettävä kuntien alennettava verotustaan siirtyviä tehtäviä vastaavalla tavalla samalla joudutaan uudistamaan kuntien valtionosuusjärjestelmää
Ehdotusten vaikutukset maakuntien liittoihin 1/2 Maakuntien liittojen toiminta integroidaan perustettaviin uusiin itsehallintoalueisiin (9-12) ja nykymuotoiset kuntayhtymät puretaan Itsehallintoalueilla ylintä päätösvaltaa käyttää kunnallisvaalien yhteydessä suoralla kansanvaalilla valittu valtuusto Muutos toteutetaan integroidusti sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirron kanssa siten että itsehallintoalueiden monitoimialaisuus on näkyvissä ensimmäisissä vaaleissa
Ehdotusten vaikutukset maakuntien liittoihin 2/2 Henkilöstön siirroissa noudatetaan liikkeenluovutusperiaatetta. Itsehallintoalueen henkilöstön asemaan ja palvelusuhteen ehtoihin sekä eläketurvaan ja eläkejärjestelmään sovelletaan kuntien henkilöstöä koskevia säännöksiä. Myöhemmin toteutettavassa aluehallintouudistuksessa itsehallintoalueiden tehtävät laajenevat kun niille siirretään valtionhallinnosta alueelliseen kehittämiseen liittyviä tehtäviä
Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja kustannusten hallinta paranee. KUVAUS: Sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään kuntaa suurempien itsehallintoalueiden vastuulle. Järjestäjällä on vastuu siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat jatkossa sujuvana palvelukokonaisuutena. Uudistus tukee erillisenä päätöksenä tehtävää aluehallinnon uudistusta. 10/15 12/15 4/16 10/16 7/17 17-18 1/19 Päätös alueitten määrästä ja rahoitukse n perusratk ai-susta Linjaukset ICT:n ohjaukses ta, rakennusinvestointi en koordinaa Järjestä mis-laki lausunto - kierroks elle HE eduskunta an tiosta ja PÄÄTOIMENPITEET: vaalien 1. Integroidaan julkiset periaattei sote-palvelut ja uudistetaan järjestämisen sta rakenteet Sotejärjestämi slaki Vaalit ja muutoshallinto Järjestämi s-vastuu sotealueille 2. Siirrytään yksikanavaiseen rahoitukseen 3. Lisätään valinnanvapautta ja monipuolistetaan tuotannon tapoja 4. Varmistetaan ICT:n, digitalisaation ja hyvien käytäntöjen koordinaatio sote-uudistuksen yhteydessä.
Uudistuksen jatkovalmistelu ja aikataulu Projektijohtajaksi nimitetty 1.10.2015 alkaen Tuomas Pöysti Hallitus linjaa alueiden lukumäärän ja rahoitusmallin perusteet 10/2015 Hallituksen esitys lausunnoille 4/2016 HE eduskuntaan 10/2016 Laki vahvistetaan 7/2017 Uudet alueet aloittavat toimintansa 1.1.2018 Järjestämisvastuu alueille 1.1.2019
Kunta - sote -rajapinta Taloustieteellisesti perusteltu kunnan ja sote - järjestämisvastuussa olevan itsehallintoalueen välinen työnjako Itsehallintoalue: volyymi- ja erikoistumisetua vaativat tehtävät Kunta: paikalliset tehtävät ja paikallisen osallistumisen tehtävät Palveluekosysteemi- ja palveluverkostoajattelu: Innovaatioita uusissa rajapinnoissa 8
Kunnan rooli Hyvinvoinnin edistämisen tehtävä Paljon lakisääteisiä tehtäviä jatkossakin => Kunnille jää runsaasti keinoja hyvinvoinnin edistämiseen Kunnat vaikuttajana ja asiantuntijana itsehallintoalueen suuntaan itsehallintoalue tiedon tuottaja kunnille yhteistyömuodot dialogille suunnittelussa 9
Itsehallintoalueen rooli Lakisääteinen tiedontuottaja kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäminen ja rahoittaminen järjestämisintegraatio Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottaminen yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa integraatio tuotannossa 1 0
Kunta -sote -rajapinta Kuntien lausunnoissa viime vaalikauden HE-luonnoksesta esitetyt asiat ovat edelleen ajankohtaisia Työllisyyden hoito ja pitkäaikaistyöttömät ja vaikeasti työllistettävät TYP Maahanmuutto uudenlainen palvelukokonaisuus tarpeen (esim. VTV:n tuloksellisuustarkastuskertomus Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus VTV 12/2015 Erityisryhmät Koulu- ja sivistystoimen sekä liikuntatoimen tuki Yhdyskuntarakenne ja sen kehittämine -> elinkaarta tukeva älykäs ympäristö Uudet ideat 1 1
Kiitos!