HELSINGIN YLIOPISTO ) HELSINGFORS UNIVERSITET ) UNIVERSITY OF HELSINKI

HELSINGIN YLIOPISTO ) HELSINGFORS UNIVERSITET ) UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto ) Fakultet/Sektion ) Faculty Matemaattis-luonnontieteellinen Tekijä ) Författare ) Author Karoliina Maaria Pispa Työn nimi ) Arbetets titel ) Title Oppiaine ) Läroämne ) Subject Laitos ) Institution ) Department Työn laji ) Arbetets art ) Level Aika ) Datum ) Month and year Sivumäärä ) Sidoantal) Number of pages Tiivistelmä ) Referat ) Abstract Maantieteen laitos Kaupunkipuron ekologinen ja sosiaalinen merkitys kaupunkisuunnittelussa - tapaus Rekolanoja Suunnittelumaantiede Pro gradu -tutkielma Kevät 2004 122 + 5 liitettä Kaupunkisuunnittelu ja ympäristön tutkimus ovat kohdanneet muutospaineita 1990-luvulta alkaen. Kestävän kehityksen vaatimus on johtanut luonnon entistä syvällisempään huomioimiseen. Ympäristönäkökohtien tarkastelu tulee esille ekologisen suunnittelun tavoitteena. Kaupunkitutkimuksessa on herännyt tarve tutkia kaupunkiluontoa ja sen merkitystä ihmisille. Lisäksi ympäristön tutkimuksessa tieteidenvälisen yhteistyön merkitys on korostunut, sillä ympäristöongelmat koskettavat sekä luonnon- että yhteiskuntatieteitä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, mitä kaupungissa virtaava puro osana kaupunkiluontoa merkitsee alueen kasveille, eläimille ja ihmisille kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Tutkimusta ohjasi pyrkimys ottaa huomioon sekä luonnon- että yhteiskuntatieteellinen näkökulma. Tutkimuksessa tuotiin esille kaupunkiluonnon pirstoutumisen rakenteelliset vaikutukset luontoon, mutta korostettiin samalla myös kulttuuristen merkitysten tutkimisen tärkeyttä. Tutkimuskohteena oli pääosin Vantaalla virtaava kaupunkipuro, Rekolanoja, jota lähestyttiin yhtäällä valuma-aluekohtaisesti ja toisaalla yksityiskohtaisemmin tarkastelemalla kolmea yksittäistä pienkohdetta Rekolanojan varrella. Rekolanojan ekologista merkitystä selvitettiin valmiiden kasvillisuus- ja eläimistökartoitusten sekä veden laadusta tehtyjen selvitysten pohjalta. Luonnon kannalta kaupunkipuron tärkein merkitys on toimiminen ekologisena käytävänä. Tällöin kaupunkisuunnittelussa oleellisiksi nousevat yhtäällä purokäytävän katkeamattomuuden säilyttäminen ja toisaalla rantojen pysyminen rakentamattomina. Veden laadun suhteen erityisesti hulevesien käsittelyssä on kehittämisen varaa. Kaupunkipuron sosiaalista merkitystä selvitettiin kirjallisuuden ohella tutkimalla asukkaiden suhdetta Rekolanojaan. Tiivistäen voidaan todeta Rekolanojan olevan ihmisille tärkeä luonto- ja virkistäytymiskohde. Tulevaisuuden kaupunkisuunnittelulta toivottiin, että puroluonto ja ulkoilureitit säilyisivät. Ennen kaupunkipurojen ympäristönäkökohtia ja symbolisia merkityksiä ei huomioitu yhteiskunnissa. Ekologinen suunnittelu on kuitenkin noussut eurooppalaisten kaupunkien tavoitteisiin, Keski-Euroopassa aiemmin ja Suomesssa aivan viime vuosina. Suunnittelijoiden, asukkaiden ja muiden tahojen asenteilla on suuri merkitys siihen, miten kaupunkipuroja kohdellaan. Luonnonmukainen vesirakentaminen ja purojen esiin nostaminen kaupunkikeskustoissa avaavat mahdollisuuksia kaupunkipurojen kestävämmälle tulevaisuudelle. Tutkimus tehtiin osana Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikössä keväällä 2003 perustettua Rekolanojatyöryhmän hanketta, jossa selvitetään Rekolanojan kestävän tulevaisuuden mahdollisuuksia kaupunkisuunnittelussa. Tutkimus tehtiin yhteistyössä myös Keravan kaupungin kanssa. Kaupunkipuron kehittämisen kannalta yhteistyötä Rekolanojan valuma-alueen kuntien kanssa onkin tärkeää tulevaisuudessa jatkaa. Avainsanat ) Nyckelord ) Keywords kaupunkipuro, kaupunkiluonto, kaupunkisuunnittelu, ekologinen suunnittelu, ympäristön merkitys, Rekolanoja Säilytyspaikka ) Förvaringsställe ) Where deposited Kumpulan tiedekirjasto Muita tietoja ) Övriga uppgifter ) Additional information

KAUPUNKIPURON EKOLOGINEN JA SOSIAALINEN MERKITYS KAUPUNKISUUNNITTELUSSA - TAPAUS REKOLANOJA Karoliina Pispa Suunnittelumaantieteen pro gradu -tutkielma Kevät 2004 Helsingin yliopisto Maantieteen laitos

Sisältö 1 JOHDANTO...1 1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTAA...1 1.2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 1.2.1 Tutkimuskysymykset ja teoreettinen viitekehys...5 1.3 TUTKIMUKSEN RAKENNE...6 1.4 TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT...7 1.4.1 Muut tutkimukset...7 1.4.2 Haastattelut, kyselyt ja kirjoituskilpailu sekä oma havainnointi...8 2 REKOLANOJAN VALUMA-ALUE...14 2.1 VALUMA-ALUEEN KOKO JA SIJAINTI...14 2.2 REKOLANOJAN VALUMA-ALUEEN KORKEUSSUHTEET...18 2.3 REKOLANOJAN VALUMA-ALUEEN MAA- JA KALLIOPERÄ...18 2.3.1 Maaperä...18 2.3.2 Kallioperä...19 2.4 VALUMA-ALUEEN HISTORIAA...22 2.5 VALUMA-ALUEEN MAANKÄYTTÖ NYKYÄÄN...22 2.5.1 Liikenne...23 2.5.2 Pelto- ja metsä-alueet sekä suot...23 2.5.3 Asuinalueet...23 2.5.4 Väestö...26 3 YMPÄRISTÖASIAT JA KAUPUNKILUONTO KAUPUNKISUUNNITTELUSSA...28 3.1 KAUPUNKIEKOLOGIALLA YHTENÄISYYTEEN?...28 3.2 EKOLOGINEN KAUPUNKI KÄYTÄNNÖSSÄ: KESTÄVÄ KEHITYS KUNNAN SUUNNITTELUSSA...30 3.2.1 Asukkaiden merkitys hyvän ympäristön suunnittelussa...31 3.2.2 Asukkaiden merkitys Rekolanojan suunnittelussa...32 3.3 MERKITYSTEN MAISEMAT...33 3.3.1 Ympäristön kokeminen...33 3.3.2 Symbolit: luokittelu ja vaikutukset...35 3.4 TIIVIS KAUPUNKIRAKENNE UHKANA KAUPUNKILUONNOLLE...37 3.4.1 Tiivis kaupunkirakentaminen uhkaa kaupunkiluontoa...37 3.4.2 Hallitun hoitamattomuuden tavoite...39 3.4.3 Käytännön tavoitteita Rekolanojalla...40 I

4 KAUPUNKIPURON EKOLOGINEN MERKITYS...42 4.1 EKOLOGINEN KÄYTÄVÄ JA VIHERKÄYTÄVÄ...42 4.2 KAUPUNKIPURON HYDROLOGIA JA VEDEN LAATU...43 4.2.1 Rekolanojan virtaama...44 4.2.2 Rekolanojan veden laatu ja siihen vaikuttavat tekijät...44 4.3 REKOLANOJAN KASVILLISUUS...48 4.3.1 Purokäytävä...48 4.3.2 Jokikäytävillä tavattavat biotoopit ja yleisimmät kasvilajit...49 4.3.3 Kasvillisuusvyöhykkeet...50 4.3.4 Ihminen on muuttanut kasvillisuusolosuhteita...51 4.3.5 Rekolanojalla tehdyt kasvillisuuskartoitukset...52 4.3.6 Sammaloja ja Myrtinoja Tuusulassa, Savionoja ja Nissinoja Keravalla...54 4.3.7 Korsonoja...55 4.3.8 Vallinoja...55 4.3.9 Rekolanojan radan länsipuolinen osuus: Korso-Rekola-Koivukylä...55 4.3.10 Rekolanojan radan itäpuolinen osuus...56 4.4 POHJAELÄINLAJISTO JA KALAT, LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ...57 4.4.1 Pohjaeläimistö, kalat ja ravut...57 4.4.2 Linnusto...60 4.4.3 Muu eläimistö...64 4.5 PURO KAUPUNGIN KAHLEISSA VAI SUOJELUKSESSA?...66 4.5.1 Puro on väistynyt junaradan ja rakennusten tieltä...66 4.5.2 Luonnonmukainen vesirakentaminen...68 5 KAUPUNKIPURON SOSIAALINEN MERKITYS...72 5.1 KAUPUNKIPURON MERKITYKSET IHMISILLE...72 5.1.1 Kaupunkipuro esteettisyyden ja ympäristökasvatuksen kohteena...73 5.1.2 Kaupunkipuro roskaisuuden ja turvattomuuden kohteena...74 5.1.3 Äänimaisemat...76 5.1.4 Muistojen puro...77 5.2 VALLINOJAN UUSI ASUINALUE...81 5.2.1 Virkistyskäytön lisäämisen vaikutus Vallinojaan...82 5.2.2 Puro koulun lähellä...83 5.3 KOIVUKYLÄN KESKUSTA...85 5.3.1 Koivukylän keskustasuunnitelma...85 II

5.3.2 Kulkuyhteydet, maaperä, tulvariski ja kasvillisuusolosuhteet otettava huomioon Koivukylän suunnittelussa...90 5.3.3 Kaupunkipuro Koivukylässä, kaupunkipuro Euroopassa...91 5.3.4 Virtaava vesi keskustan kaunistajaksi...92 5.3.5 Ristiriita luonnonmukaisen ja puistomaisen välillä...93 5.3.6 Ulkoilutie Koivukylän keskustan läpi...94 5.4 HIEKKAHARJUN GOLFKENTTÄ...95 5.4.1 Laajennuksen lähtökohdat...97 5.4.2 Golfkentän vaikutukset luontoon ja naapureihin...98 5.4.3 Rekolanoja asukkaan ja maanviljelijän näkökulmasta...100 5.4.4 Laskeutusallas?...102 5.4.5 Puron luonnonmukaisuus, palloriski ja ulkoilureitit otettava huomioon golfkentän laajennuksessa...103 6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET...105 7 KIITOKSET...111 8 LÄHTEET...112 LIITTEET Liite 1. Ehdotuksia Rekolanojan kehittämiseksi Liite 2. Otteita kirjoituskilpailuun osallistuneiden asukkaiden kirjoituksista Liite 3. Kartta Rekolanojan alueelta: Vallinoja, Kerava ja Tuusula Liite 4. Kartta Rekolanojan alueelta: Korso Koivukylä Liite 5. Kartta Rekolanojan alueelta: Hiekkaharju III

1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen taustaa Kaupunkitutkimus on kohdannut viime vuosien aikana monia muutoksia. Siirtyminen jälkimoderniin aikaan näkyy kaupunkitutkimuksessa monitieteisen lähestymistavan omaksumisena sekä tiedon epävarmuuden, ristiriitojen ja osatotuuksien hyväksymisenä (esim. Koskiaho 1994, Koskiaho 1997, Vaattovaara 1998, Virtanen 2000). Laadullinen lähestymistapa kaupunkitutkimuksessa on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvulla ja uuden kulttuurisen maantieteen tai humanistis-kulttuurisen näkökulman esiintulon myötä on vahvistunut näkemys siitä, että todellisuuden kuvaaminen ei ole sen absoluuttista tallentamista, vaan ennemminkin todellisuudesta rakennetaan erilaisia kuvauksia (Viinikainen 1997, Vaattovaara 1998, Virtanen 2000, Vehmas; Kinnusen 2001 mukaan). Raivon (1997) mukaan havainnoitsijasta irrallaan olevaa arvovapaata maisemaa ei ole olemassakaan, vaan maiseman arvostukset syntyvät havainnoitsijan suorien paikan päällä tapahtuvien kokemusten kautta. Saman lähteen mukaan symboleilla, ympäristön yksityiskohdilla tai paikoilla saattaa siis olla hyvinkin erilaisia merkityksiä eri ihmisten tai ihmisryhmien välillä. Tämä on merkinnyt subjektiivisuuden hyväksymistä tutkimuksentekoon vaikuttavana tekijänä samoin kuin tulkitsevan ja ymmärtävän tutkimusotteen yleistymistä (Virtanen 2000). Kolmas tärkeä kaupunkitutkimuksen kehitys viime vuosina on ollut kulttuuri-käsitteen uusiutuminen. Kulttuuriksi ei enää nähdä pelkästään korkeakulttuurin tuotteita, vaan sillä tarkoitetaan myös elämäntapoja ja arkielämän merkityksiä (Lainevuo 1996, Virtanen 2000). Uudenlaisten tutkimusotteiden lisäksi taustalla on myös paine uudistaa kaupunkisuunnittelua. Osallistuvan suunnittelun vaatimus on johtanut siihen, että kaupunkikehityksen suuntaviivojen etsinnässä on kuunneltava eri osapuolten ääniä. Kommunikatiivisen suunnittelun korostumiseen on johtanut muun muassa kestävän kehityksen tavoite, jolla on viimeaikaisessa keskustelussa tarkoitettu samanaikaista ekologista, sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista kestävyyttä. Yhteiskuntatieteissä kestävän kehityksen sijaan on käytetty analyyttisempaa ekologisen modernisaation käsitettä, jolla viitataan länsimaisten teollisuusyhteiskuntien ekologiseen uusiutumiseen. (Lainevuo 1996, Koskiaho 1997, Virtanen 2000, Laakkonen 2001) 1

Yhteiskunta- ja luonnontieteiden tutkimustapojen peruseroavaisuuksien johdosta ympäristön tutkimuksessa on ollut ongelmia nähdä yhteistä kokonaisuutta. Ympäristöongelmat kuitenkin koskettavat molempia, mikä on korostanut tieteidenvälisen yhteistyön merkitystä (esim. Koskiaho 1997, Kinnunen 2001). Ekologinen näkökulma suunnittelussa ja tutkimuksessa edellyttää sekä luonnontieteen että humanistisen tutkimuksen keinoja (Lainevuo 1996). Sosiologi Dickens (Kinnusen 2001: 41 mukaan) väittääkin, että yhteiskuntatieteen ja luonnontieteen ekologiset suuntaukset ovat parhaillaan löytämässä toisensa tavalla, joka ennakoi murrosta ei ainoastaan sosiologian ja ekologian vaan koko länsimaisen tieteen maailmankuvassa. Viime vuosina on huomattu, että tarvitaan kokemusperäisiä tutkimuksia ihmisen luontosuhteesta ja elämänlaadusta, kaupunkiluonnosta tai fyysisestä ympäristöstä (joko kokonaisvaltaisempana asuinympäristönä tai yksittäisten luontoelementtien suhteen) ihmisen elämänlaatuun vaikuttavana tekijänä (esim. Koskiaho 1997, Virtanen 2000, Mehtälä 2004). Lahtisen (Vaattovaara 1998) mukaan sekä suunnittelussa että akateemisessa maailmassa on kuitenkin vaikeuksia yhdistää kaupunkiluonnon ja kaupunkirakenteen tutkimusta. Esimerkiksi suunnittelumaantieteessä korostuu vahvasti alan yhteiskuntamaantieteellinen ote. Ympäristöteeman merkityksellisyys on kyllä ymmärretty maantieteessä, mutta poikkitieteellisenä ja pirstoutuneena tieteenalana se ei ole kyennyt pitämään luontolähtöistä ympäristönäkemystään yhteiskuntasuunnittelulle riittävän painokkaana kriteerinä sosioekonomisten tekijöiden rinnalla (Kinnunen 2001). Tämä olisi kuitenkin hyvin tärkeää nykyisen ekologisen suunnittelun aikana, koska luonnolla on keskeinen rooli ihmisten elämässä mutta luonnon erittelevää merkitystä määrällisesti tai laadullisesti, alueellisina jakautumina ei ole systemaattisesti tarkasteltu (Kaplan & Kaplan Vaattovaaran 1998: 27 mukaan). 1.2 Tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet Tutkimukseni sai alkunsa toisaalta ympäristöntutkimuksen uusista tarpeista yhdistää luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet sekä toisaalta kaupunkitutkimuksen tarpeesta arvioida uudenlaisten tutkimusotteiden valossa ihmistä ja luontosuhdetta. Näistä tutkimuksenteon teoreettisista lähtökohdista sekä Vantaan kaupunkisuunnittelun käytännön tarpeista syntyi aihe gradulleni. Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikössä perustettiin toukokuussa 2003 työryhmä suunnittelemaan pääosin Vantaalla virtaavan kaupunkipuron, Rekolanojan, tulevaisuuden maankäyttöä. Työryhmään nimettiin jäseniksi Vantaan kaupunkisuunnitteluyksiköstä aluearkkitehti Anitta Pentinmikko, maisema-arkkitehti Laura Muukka, asemakaavasuunnittelija Seppo Niva ja 2

asemakaavasuunnittelija Lassi Tolkki sekä Vantaan ympäristökeskuksesta ympäristösuunnittelija Sinikka Rantalainen. Kuntatekniikan keskuksen kehittämisyksiköstä työryhmään nimettiin maisema-arkkitehti Jan Pesonen ja suunnitteluinsinööri Ulla-Maija Rimpiläinen sekä Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta tutkija Vesa Yli-Pelkonen ja suunnittelumaantieteen opiskelija Karoliina Pispa, jonka tehtäväksi tuli tehdä aiheesta gradututkielma. Työryhmään on vuoden kuluessa osallistunut myös muita henkilöitä. Kaupunkipurojen tutkimiselle on olemassa useita perusteita. Vesistöjen merkitys kaupunkirakenteessa on ollut keskeinen, vaikka sen merkitys liikenneyhteyden ylläpitäjänä on vuosien varrella vähentynyt (Vaattovaara 1998: 28). Joet ovat aina olleet kaupunkielämän sydän; sinne missä on ollut joki, on ollut hedelmällistä viljelymaata ja niin asutus on keskittynyt jokivarsille. Joet ovat myös olleet tärkeitä kulkureittejä. Teollisena aikana tehtaat keskittyivät juuri jokivarsille. Joet merkitsivät vaurautta ja turvaa (Petts ym. 2002). Keskieurooppalaiseen perinteeseen on kuulunut pitkään jokien ja purojen kanavointi hyvin jyrkkäreunaisiksi. Näin tulvavedet saatiin kulkemaan nopeasti kaupungin läpi. Suomessakin kaupunkialueiden veden viipymää on yritetty saada mahdollisimman pieneksi kaivamalla ojia tai putkittamalla puroja, ei tosin yhtä yleisesti kuin muualla Euroopassa. Kaupungin halki virtaavien vesien ympäristöarvoja ei huomioitu, kunnes 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa vesistöjen ympäristöongelmat alkoivat nousta esiin teollistuneissa maissa (Laakkonen 2001, Paul & Meyer 2001). Samalla jokien ja purojen symbolinen arvo huomattiin. Takapihoina pidettyjä kaupunkijokia ja puroja alettiin kehittää kaupunkien etupihoiksi. Kaupunkivesistöjen elvyttämistä pidettiin tärkeänä kahdesta syystä (Petts ym. 2002). Ensinnäkin oikein kohdellut vesistöt ovat ekologisesti merkittäviä. Toisekseen jokikäytävillä on kulttuurihistoriallista merkitystä. Alueet vesistön läheisyydessä ovat nousseet yhä keskeisempään asemaan myös niihin liitettävistä esteettisistä arvoista johtuen (Vaattovaara 1998: 28). Viherkäytävineen joet ja pienet purot tarjoavat yhteyden kaupunkielämän ja luonnon välillä (Ruth & Tikkanen 2001, Petts ym. 2002, Paul & Meyer 2001). Keski-Euroopassa kaupunkipurojen virkistyksellinen ja maisemallinen arvo - ja ympäristökysymykset ylipäätään on otettu osaksi kaupunkisuunnittelua jo vuosikymmeniä johtuen pitkälti siitä, että ympäristöongelmat ovat Keski-Euroopassa moninkertaiset Suomeen verrattuna (Kosonen ym. 1995: 83, Petts ym. 2002). Kanavia on esimerkiksi ennallistettu luonnonmukaisemmiksi osana luonnonmukaisen vesirakentamisen ajatusta. Viime vuosina Suomessakin on alettu kiinnostua kaupunkivesistöjen tilasta ja virkistysarvoista. Suomessa kaupungistuminen 3

on ollut Keski-Eurooppaan verrattuna pienimuotoisempaa, eikä esimerkiksi jyrkkäreunaisten kanavien rakentaminen ole ollut tapana. Näin ollen olemme keskieurooppalaisia suotuisammassa asemassa, koska purojen ennallistaminen ja tuominen kaupunkikuvaan on esimerkiksi taloudellisesti edullisempaa ja teknisesti helpommin toteutettavissa. Kaupunkipurojen huomioiminen suunnittelussa riippuukin paljon kaupunkisuunnittelusta päättävien asenteista ja arvomaailmasta. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää Itä-Vantaalla sijaitsevan kaupunkipuron, Rekolanojan, ekologista ja sosiaalista merkitystä kaupunkisuunnittelussa. Yksittäisen kaupunkipuron tutkimisella tarkoitukseni on hyödyttää paitsi nimenomaan tulevaisuuden kaupunkisuunnittelua Rekolanojan valuma-alueella, antaa myös laajemmin näkökulmia kaupunkisuunnitteluun ja herättää kysymyksiä muiden kaupunkipurojen ja ylipäätään kaupunkiluonnon tutkimuksen merkityksestä suunnittelussa ja yhteiskunnan muuttuvien rakenteiden ymmärtämisessä. Tarkoitukseni on toisaalta herättää ajatuksia kulttuuristen merkitysten tutkimisen tärkeydestä, mutta toisaalta myös tuoda esille kaupunkiluonnon pirstoutumisen rakenteelliset vaikutukset eläimistöön ja kasvillisuuteen. Tarkastelen kaupunkipuroa tutkimuksessani kahdesta näkökulmasta. Ensimmäisessä näkökulmassa lähestyn kaupunkipuroa luonnontieteellisesti tarkastelemalla Rekolanojan ekologista merkitystä kasvien ja eläinten elinympäristönä. Pohdin kaupunkipuron merkitystä myös ekologisena käytävänä pääkaupunkiseudulla. Tutkimukseni toinen näkökulma on yhteiskuntatieteellinen. Tarkastelen kaupunkipuroa ihmisten elettynä ja koettuna ympäristönä. Mielenkiintoni kohteena on Rekolanojan tarjoaman ympäristön merkitys ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Maantieteelliseen tapaan tarkastelen kaupunkipuroa tilaan ja paikkaan sidottuna elementtinä. Alueellisen tarkastelun tavoitteena on etsiä mahdollisuuksia ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen ja antaa kaupunkisuunnittelijoille, asukkaille ja muille osallisille kehittämisehdotuksia puronvarren huomioonottamiseksi sekä laajemminkin kannustaa kuntia pohtimaan kaupunkiluonnon merkitystä. Tutkimusalueena tässä tutkimuksessa on Rekolanojan valuma-alue, joka sijoittuu pääasiassa Vantaan kaupungin alueelle. Valuma-aluekohtaisen tarkastelun lisäksi tutkimukseeni on valittu Rekolanojan varrelta kolme kohdetta yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Nämä kolme tarkastelualuetta ovat ajankohtaisia, koska niihin kohdistuu Vantaalla keväällä 2004 alkavan yleiskaavan tarkistuksen ja asemakaavan muutosten yhteydessä muutospaineita. Kohdealueet 4

edustavat mahdollisimman kattavasti koko valuma-aluetta, koska ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon maankäytön ja maiseman suhteen. Valuma-alueen pohjoisin tarkastelualue on Vallinojan uusi asuinalue. Toisena on Koivukylään suunnitteilla oleva uusi liikekeskusta. Kolmas ja eteläisin tarkastelualue on Hiekkaharjun golfkenttä mahdollisine laajennushankkeineen. Tarkastelen kutakin kohdealuetta yksityiskohtaisemmin luvussa 5. 1.2.1 Tutkimuskysymykset ja teoreettinen viitekehys Tutkimukseni päätavoitteita ovat: *hahmottaa yleisesti kaupunkisuunnittelun suhdetta ekologisen kaupungin tavoitteeseen ja asukkaiden toiveisiin *selvittää kaupunkipuron ekologisia ja sosiaalisia merkityksiä *antaa kaupunkisuunnittelijoille, asukkaille ja muille osallisille ajatusmalleja kaupunkipuron ja yleisesti kaupunkiluonnon merkitysten ymmärtämiseen ja huomioimiseen *laajentaa kaupunkipurojen ja kaupunkiluonnon tarkastelukenttää huomioimalla kulttuuriset merkitykset ja rakenteet, joiden pohjalta merkitykset syntyvät Erityisesti hain vastauksia seuraaviin kysymyksiin: *Millaisia arvoja kaupunkisuunnittelu näkee Rekolanojassa? *Millaisia merkityksiä Rekolanojalla on kasveille ja eläimille, suunnittelijoille ja paikallisille asukkaille? *Miten Rekolanoja huomioidaan kaupunkisuunnittelussa? *Miten Rekolanoja voitaisiin ottaa huomioon, jotta kaupunkien ekologinen uudistus voisi toteutua? 5

Tutkimuksen viitekehys rakentuu käsiteltävien aiheiden pohjalta seuraavasti: Luku 2. VALUMA-ALUE suunnittelun kohde ja raaka-aine (rakenne) Luku 4. EKOLOGINEN MERKITYS suunnittelijat, asukkaat, luonto Luku 5. SOSIAALINEN MERKITYS suunnittelijat, asukkaat, luonto KAUPUNKIPURO fyysinen rakenne purobiotooppi (vesi + rannat) Luku 3.YMPÄRISTÖASIAT + KAUPUNKILUONTO KAUPUNKISUUNNITTELUSSA - niiden arvostus (kulttuuri) 1.3 Tutkimuksen rakenne Tutkimukseni jakautuu pääpiirteissään neljään osaan. Työn ensimmäisessä osassa esittelen Rekolanojan valuma-alueen. Teen selkoa valuma-alueen sijainnista, korkeussuhteista, maa- ja kallioperästä sekä ihmisen vaikutuksista eri aikoina. Käsittelen lyhyesti alueen historiaa ja väestörakennetta nykyään. Työn toisessa osiossa tarkastelen, miten ympäristöasiat huomioidaan kaupunkisuunnittelussa, miten ekologisen kaupungin tavoitteet ja kulttuuriset merkitykset otetaan huomioon kaupunkisuunnittelussa. Teen selkoa kaupunkiluonnon käsitteestä ja tarkastelen, miten kaupunkiluonto sitoutuu suunnitteluun teoriassa. Tästä siirryn tarkastele- 6

maan kaupunkipuroja osana kaupunkiluonnon käsitettä. Työni kolmannessa osiossa käsittelen Rekolanojan ja myös yleisesti kaupunkipurojen luontoa paneutumalla ekologisen käytävän käsitteeseen, selvittämällä Rekolanojan veden laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä esittelemällä Rekolanojan kasvillisuus- ja eläimistötietoja. Pohdin myös luonnonmukaisen vesirakentamisen käsitettä. Sen jälkeen siirryn neljännessä osassa tarkastelemaan kaupunkipuron sosiaalista merkitystä teoriassa kirjallisuuden pohjalta ja käytännössä kohdistamalla tarkastelun asukkaiden luomiin merkityksiin yleisesti Rekolanojalla ja sen jälkeen erikseen kunkin kohdealueen osalta. Tutkielmassani ei ole erillistä empiiristä ja teoreettista osiota, vaan tarkoituksenani on muodostaa teoreettisen ja empiirisen osuuden välille eräänlainen vuoropuhelu luvuissa 3-6. 1.4 Tutkimusaineisto ja -menetelmät 1.4.1 Muut tutkimukset Löytääkseni vastauksia tutkimuskysymyksiini käytin sekä yleisesti kaupunkiluontoa ja puroja käsittelevää kirjallisuutta että Rekolanojasta aiemmin tehtyjä selvityksiä, joita olivat kasvillisuuskartoitukset Vantaalta, linnustoselvitys Rekolanojan varrelta sekä Vantaan ja Keravan kaupungin sekä Uudenmaan ympäristökeskuksen paikkatietokannoista etsityt luontotiedot. Kaupunkipurojen sosiaalista merkitystä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu Suomessa. Sen sijaan yleisesti kaupunkiluonnon merkitystä on tutkittu useallakin eri alalla ja sen tutkiminen on yhä lisääntymässä. Kaupunkiluonnon merkitystä on sivuttu Anne Virtasen väitöskirjassa. Timo Kopomaa on tutkinut kaupungin puistojen ja viheralueiden merkitystä virkistysalueina. Pentti Tuovinen on tarkastellut väitöskirjassaan fyysistä ympäristöä merkityksenkantajana sekä sitä, missä määrin suunnittelussa on otettu huomioon käyttäjien ympäristöön liittämiä symbolisia merkityksiä. Yrjö Sepänmaa on pohtinut maiseman esteettisiä arvoja ja niiden oikeutusta suunnittelussa. Marianne Lehtimäki on tutkinut niin ikään ympäristön merkityksiä ja niiden asemaa suunnittelussa. Timo Vuorisalo on tarkastellut ekologisen kaupungin käsitettä ja tavoitetta suunnittelussa, samoin Briitta Koskiaho ja Ari Lainevuo. Nämä ympäristön merkitysten tutkimukset ovat taustalla myös tätä tutkimusta kirjoitettaessa ja luovat pohjan tutkimukseni teoreettiselle viitekehykselle. 7

1.4.2 Haastattelut, kyselyt ja kirjoituskilpailu sekä oma havainnointi Haastattelut Selvittääkseni Rekolanojan ekologista ja sosiaalista merkitystä käytännössä suoritin yhteensä 11 puolistrukturoitua teemahaastattelua 30.9. 11.11.2003 välisenä aikana sekä asukaskyselyn 20.11.2003. Haastateltaviksi valittiin henkilöitä, joilla tiedettiin olevan jokin kanta Rekolanojaa kohtaan. Kultakin kolmelta kohdealueelta (Vallinoja, Koivukylä, Hiekkaharjun golfkenttä) etsittiin sopivat henkilöt (taulukko 1.). Lähetin jokaiselle haastateltavalle etukäteen kysymysrungon, jossa käsiteltiin muun muassa asukkaiden merkitystä ja asemaa kaupunkisuunnittelussa, haastateltavan tietoja, asenteita ja mielipiteitä liittyen Rekolanojaan ja sen tulevaisuuteen. Haastattelutilanteissa, jotka tapahtuivat pääosin haastateltavien kotona tai työpaikalla, esitin vielä tarkentavia kysymyksiä, mistä syystä kunkin haastattelun sisältö vaihteli jonkin verran. Nauhoitin haastattelut, jotka kestivät jokainen keskimäärin 45 minuuttia ja litteroin ne nauhalta. Aineistoa kertyi 62 liuskaa. Aloitin kentältä keräämäni aineiston käsittelyn sitä mukaa, kun sitä kertyi. Vertasin aineistoa kaupunkiluontoa ja sen merkitystä käsittelevään kirjallisuuteen sekä Rekolanojasta tehtyihin luontoselvityksiin. Tutkimusmenetelmäni ovat tässä tutkimuksessa kvalitatiivisia, koska sosiaaliseen toimintaan kohdistuvan tutkimuksen täytyy perustua merkitysten analyysiin. Mitä lähemmäksi yksilöä ja vuorovaikutusta tullaan, sitä suurempi syy on käyttää kvalitatiivisia menetelmiä (Layder Hirsjärven & Hurmeen 2000: 27 mukaan) ja koska kvantitatiivisin menetelmin ei pystyttäisi edes luokittelemaan keräämiäni aineistoja kovin laajasti. 8

Taulukko 1. Lista haastateltavista, heidän roolinsa tai taustansa haastattelussa sekä kohdealue, johon liittyen haastateltavat antoivat vastauksia erityisesti. Nimi, rooli Reijonen Tapio; Keravan ympäristöpäällikkö Jormola Jukka; maisema-arkkitehti Suomen Ympäristökeskuksessa & asukas Vallinojassa opettaja; Vantaan seudun steinerkoulu & asukas Vallinojassa Helmisaari Harry; biologi FL, puheenjohtaja Vantaan ympäristöyhdistyksessä Männistö Heikki; ylitarkastaja Ratahallintokeskuksessa Lahti Kirsti MMT, Vahtera Heli limnologi, Sivén Hanna mm -yo; Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry; ryhmähaastattelu Valkonen Merja; puheenjohtaja Rekola-Asolan omakotiyhdistyksessä & asukas Asolassa kirjastovirkailija, Koivukylän kirjasto Nikkanen Pekka; toiminnanjohtaja Hiekkaharjun Golfissa maanviljelijä & asukas golfkentän lähellä asukas golfkentän lähellä Kohdealue Nissinoja, Savionoja Vallinoja & koko Rekolanoja Vallinoja koko Rekolanoja koko Rekolanoja koko Rekolanoja Koivukylä Koivukylä Golfkenttäalue Golfkenttäalue Golfkenttäalue Keravan ympäristöpäällikön Tapio Reijosen haastattelu selvensi Keravan osalta lähitulevaisuuden suunnitelmia Rekolanojan suhteen. Keravan edustajia on mukana Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikön keväällä 2003 perustamassa Rekolanojatyöryhmässä. Jukka Jormolalle Rekolanoja näyttäytyi hyvin monenlaisten purotulkintojen kautta. Hän on ensinnäkin Rekolanojan varren pitkäaikainen asukas, joka on havainnoinut puromaisemaa lapsuudesta asti. Toisekseen Jormolalla oli haastatteluissa asiantuntijan rooli hän antoi laajaalaisia näkemyksiään Rekolanojasta luonnonmukaiseen vesirakentamiseen perehtyneen maisema-arkkitehdin näkökulmasta. Kolmanneksi Rekolanoja näyttäytyi Jormolalle Vallinojan osalta maanomistajan näkökulmasta. 9

Vallinojan osalta haastatteluun valikoitui myös peruskoulun opettaja, joka asuu Vallinojan alueella. Hän antoi arvokasta tietoa paitsi paikallisasukkaan näkökulmasta, myös Vallinojassa sijaitsevan 250:n oppilaan peruskouluna ja lukiona toimivan steinerkoulun suhteesta puroon. Vantaan ympäristöyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja biologi FL Harry Helmisaari otti kantaa laajasti koko Rekolanojaa koskeviin kysymyksiin. Noin 1000-jäsenisen Vantaan ympäristöyhdistyksen toiminta kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliiton piiriin. Vantaan ympäristöyhdistyksen rooli kaupunkisuunnittelussa on vaikuttaa ja tuoda esille toisaalta luonnonsuojelulliset aspektit ja toisaalta asumiseen ja viihtyvyyteen liittyvät ympäristöasiat, kuten melukysymykset, turvallisuusasiat sekä luonnon virkistyskäyttö. Ratahallintokeskuksen ylitarkastaja Heikki Männistölle Rekolanoja näyttäytyi elementtinä, jonka olemassaolo on otettava huomioon junaradan kannalta. Ratahallintokeskus vastaa Suomen junarataverkosta. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksestä haastatteluun osallistui kolme edustajaa. MMT Kirsti Lahti ja limnologi Heli Vahtera antoivat arvokasta tietoa Rekolanojan veden laadusta ja ottivat kantaa Rekolanojan virkistyskäyttöön sekä yksityiskohtaisesti Koivukylän keskustan osalta että laajemmin koko puron osalta. Haastatteluun osallistui myös graduaan osin Rekolanojasta tekevä maa- ja metsätaloustieteen opiskelija Hanna Sivén, jonka kesällä 2003 ottamien vesinäytteiden antamat tiedot Rekolanojan veden laadusta olivat myös hyödyllisiä. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys koostuu muun muassa Vantaanjoen vesistöalueen kuntien, teollisuus- ja tutkimuslaitosten kokonaisuudesta. Yhdistyksen päätehtävä on huolehtia Vantaanjoen vesistöalueen jokivesien ja jätevetensä alueelle laskevien yhdyskuntien tai teollisuuslaitosten jätevesitarkkailusta. Lisäksi yhdistyksellä on eri tyyppistä projektitoimintaa, jonka tavoitteena on edistää vesien- ja ympäristönsuojelua alueella. Rekola-Asolan omakotiyhdistyksen silloinen puheenjohtaja, alueella asuva Merja Valkonen antoi arvokasta tietoa yhdistyksen toiminnasta ja sen suhteesta Rekolanojaan sekä puhui Rekolanojasta myös asukkaan näkökulmasta. Rekola-Asolan omakotiyhdistys kattaa Rekolan, Asolan ja Matarin asuinalueet. Yhdistys (jäseniä haastatteluajankohtana 780) on Vantaan suurin omakotiyhdistys ja kuuluu koko Suomessakin kymmenen suurimman omakotiyhdistyksen joukkoon. Yhdistys perustettiin vuonna 1952 valvomaan ja edistämään jäsentensä etuja erityi- 10

sesti asumiseen ja elinympäristöön liittyvissä asioissa. Yhdistyksen paikallisia asioita hoitaa kuukausittain kokoontuva hallitus. (Rekola-Asolan 2003). Haastattelin Koivukylän kirjaston kirjastovirkailijaa, jolle Rekolanoja näyttäytyi hyvin esteettisenä ja arvokkaana ympäristönä. Hiekkaharjun golfkentän osalta haastattelin Hiekkaharjun golfkentän toiminnanjohtajaa Pekka Nikkasta. Hän antoi tutkimukseeni arvokasta tietoa golfkentän toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Golfkenttäalueen osalta haastattelin alueella asuvaa eläinlääkäriä, joka toi esiin suhteensa Rekolanojaan ja golfkenttään paikallisen asukkaan ja maanomistajan näkökulmasta. Maanviljelijällä oli sanottavansa Rekolanojasta paikallisasukkaan ja toisaalta maatalouden näkökulmasta. Asukaskysely Myöhemmin Merja Valkosen haastattelun jälkeen minut kutsuttiin kertomaan tutkimuksestani Rekola-Asolan omakotiyhdistyksen syyskokoukseen 20.11.2003. Päätin hyödyntää tilaisuuden, ja jaoin esitelmäni jälkeen asukaskyselyn, johon kaikki 17 paikalla olijaa vastasivat ja toivat kantojaan Rekolanojasta esille varsin ponnekkaasti sekä suullisesti että kirjallisesti. Kokousjoukko osoitti erittäin suurta mielenkiintoa ja arvostusta Rekolanojaa kohtaan. Paikalla olijoista monet olivat asuneet alueella jo pitkään, ja aktiivisuudesta päätellen puron tulevaisuus kiinnosti ihmisiä erittäin paljon. Asukaskyselyyn hain vastauksia tavallisten asukkaiden suhteesta Rekolanojaan. Koska vastaajat olivat Koivukylän, Rekolan, Asolan ja Matarin asukkaita, tuli Rekolanoja edustetuksi erityisesti tämän alueen osalta. En näe tätä kuitenkaan tutkimuksen kannalta kielteisenä asiana, koska kyselyssä haettiin ensinnäkin ihmisten ajatuksia osin juuri Koivukylän keskusta-alueelta ja toisaalta on hyväkin, että Rekolanojan kaupunkimaisimmin asutulta alueelta tuli mahdollisimman monen asukkaan mielipide esiin. 11

Kirjoituskilpailu Loppuvuodesta 2003 päätimme Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikön kanssa järjestää kirjoituskilpailun Rekolanojasta paikallisille asukkaille, koska tekemäni haastattelut ja kysely olivat toisaalta osoittaneet ihmisten olevan erittäin kiinnostuneita tutkimusaiheestani ja toisaalta siksi, että asukkaiden tuntemukset antaisivat lisäaineistoa Rekolanojan merkityksistä. Kilpailussa pyydettiin asukkaita kirjoittamaan tuntemuksiaan, muistojaan ja tulevaisuuden odotuksiaan Rekolanojasta. Kilpailu julkaistiin Uutislehti 100:ssa 23.1.2004, Metro-lehdessä 26.1.2004, Koivukylän Lähisanomissa 1.2.2004 ja Helsingin Sanomissa 2.2.2004 sekä ja Vantaan kaupungin internetsivulla. Yhteensä 19 asukasta osallistui kirjoituskilpailuun (taulukko 2). Vastaajat olivat alueella pitkään asuneita, useimmat nyt jo eläkeläisiä, joiden kirjoituksista näkyi aito kiintymys ja arvostus Rekolanojaa kohtaan. Vastaajien ikä- ja sukupuolijakauma oli seuraavanlainen: 13 miestä, 4 naista sekä yhdestä perheestä kaksi poikaa (6- ja 8-vuotiaat). Koska kirjoituskilpailu oli Vantaan kaupungin järjestämä, olivat kirjoituksetkin vantaalaisten lähettämiä. Kirjoitelmat jakautuivat alueellisesti seuraavasti: yksi kirjoitti muistoja sekä Korson että Vallinojan osalta, yksi asui tai oli aikoinaan asunut Vallinojalla, yksi Korsossa, 11 Rekolassa, yksi Asolassa, yksi Koivukylässä ja kaksi lähellä Hiekkaharjun golfkenttää. Yksi kirjoitti yleisesti koko Rekolanojasta. Asukkaiden kirjoitelmat antoivat tutkimukseeni paljon arvokasta tietoa, mutta en luonnollisestikaan voinut sijoittaa graduuni kuin ainoastaan lyhyitä otteita pitkistä kirjoituksista. Kirjoitelmista olen koonnut otteita työni loppupuolelle, kappaleeseen 5.1.4 sekä liitteeseen 2. Kirjoituksia lukemalla sain tuntumaa erityisesti siitä, millainen merkitys Rekolanojalla on ollut nyt iäkkäiden ihmisten lapsuudessa ja miten puromaisema on vuosikymmenten aikana muuttunut. 12

Taulukko 2. Kirjoituskilpailuun osallistuneiden alueellinen jakautuminen sen mukaan, mitä kohtaa Rekolanojasta kirjoittajien tarinat erityisesti koskivat. Alue Kirjoittajien lukumäärä Vallinoja 1 Vallinoja + Korso 1 Korso 1 Rekola 11 Asola 1 Koivukylä 1 Hiekkaharju 2 yleisesti Rekolanoja 1 Oma havainnointi Tutkimusvuoteni eri aikoina tein myös havainnointikäyntejä (kävellen, pyöräillen ja autolla) Rekolanojan varsilla ja sitä ympäröivillä asuinalueilla niin tutkimukseeni valituilla kohdealueilla (Vallinojassa, Koivukylässä ja Hiekkaharjun golfkenttäalueella) kuin niiden ulkopuolelle jäävillä alueilla Tuusulassa, Keravalla sekä Vantaan Korsossa. Retkilläni havainnoin näkemääni toisaalta ulkoilijan ja toisaalta tutkijan silmin. Gradussa esiintyvät valokuvat (lukuun ottamatta viistoilmakuvia) ovat ottamiani. 13

2 Rekolanojan valuma-alue Tässä luvussa esittelen Rekolanojan valuma-alueen yleispiirteissään. Käyn läpi luonnonolosuhteet (lukuun ottamatta kasvillisuus- ja eläimistötietoja, jotka käsittelen erikseen luvussa 4), ja ihmisen vaikutuksen alueeseen eri aikoina. 2.1 Valuma-alueen koko ja sijainti Rekolanojan valuma-alue on pinta-alaltaan 37,75 km 2 (Ekholm 1993), kuvat 1 ja 2. Se sijaitsee Vantaan kaupungin, Keravan kaupungin ja Tuusulan kunnan alueella. Rekolanojan valuma-alue kuuluu Vantaanjoen vesistöalueeseen. Rekolanoja saa alkunsa Firan lähteiltä ja suoalueilta Tuusulasta. Pohjoinen päähaara virtaa ensin Sammalojan, sitten Myrtinojan nimellä Sompion asuinalueen kautta. Myrtinoja muuttuu Keravan puolella Nissinojaksi, joka kääntyy junaradan kohdalla kulkemaan kohti etelää. Matkan varrella Nissinoja kiemurtelee hyvin lähellä junarataa sen itä- ja länsipuolta vuoronperään ja muuttaa nimensä lopulta radan länsipuolella Savionojaksi ennen kuin jatkaa matkaansa Vantaan puolelle Korsonojana. Yksi lännestä laskevista kallioisessa murroksessa virtaavista sivuhaaroista Vallinojan asuinalueella on nimeltään Vallinoja. Puron vesi ryöppyää jyrkkäreunaisessa rotkolaaksossa pudoten parhaimmillaan jopa useita metrejä. Tämä koski on saanut nimekseen Tussinkoski. Vallinoja laskee pääuomaan, joka muuttaa Korsossa nimensä Korsonojaksi ja Rekolassa edelleen Rekolanojaksi. Lopulta Rekolanoja laskee Keravanjokeen Hiekkaharjun peltoalueella. Rekolanojaan laskee (Vallinojan lisäksi) monia muita pieniä ojia (Rekolanoja 2001, Rekolanoja 2003) Rekolanojan valuma-alue on tässä työssä rajattu käyttäen apuna aiempia valuma-aluerajauksia (Hilkku 1997, Risco & Pellikka 2002) sekä peruskarttoja 2043 04 (Vantaa), 2043 05 (Hyrylä) ja 2043 08 (Kerava). Räikkeen määritelmän (Ruthin 1998 mukaan) mukaan puroksi lasketaan vedet, joiden keskivirtaama on alle 2000 l/s ja leveys enintään viisi metriä. Rekolanojan normaali vuotuinen virtaama on Riscon & Pellikan (2002) mukaan 18-1746 l/s, eikä puro ylitä viiden metrin leveyttä. Näin ollen Rekolanoja on puro. Määritelmän mukaan purosta tulee kuitenkin oja, kun sitä oikaistaan ja ruopataan (Ranta & Siitonen 1996) ja Rekolanojaa on oikaistu ja ruopattu useaan kertaan. Hyvin harva puro on kuitenkaan säilynyt koskemattomana, joten tämän määritelmän mukaan lähes kaikkia puroja pääkaupunkiseudulla pitäisi kutsua ojaksi. Rekolanojaan kohdistuvan oja nimen taustalla on Uudellamaalla tyypillinen käytäntö nimetä purot ojiksi. Käytän- 14

tö perustuu siihen, että luonnonojalla on Suomen eri murteissa erilaisia nimityksiä, mutta Uudellamaalla vain ja ainoastaan oja (Rekola 6 2002: 22). Puro -sana tulee Pohjanmaan murteesta. Paikalliset asukkaat ovat kuitenkin pitkään vedonneet nimen muuttamiseen Rekolanpuroksi, koska oja sanan käyttö on heidän mielestään halveksiva eikä sovellu arvokkaan luonnonpuron nimeksi. Lisäksi nimen vaihtamista perustellaan sillä, että puron alkuperäinen ruotsinkielinen nimi Räckhalsbäcken viittaa puro sanaan. 15

Kuva 1. Rekolanojan valuma-alueen sijainti Vantaanjoen vesistöalueella (Hilkku 1997). Muokattu. 16

Kuva 2. Rekolanojan valuma-alue. 17

2.2 Rekolanojan valuma-alueen korkeussuhteet Rekolanojan valuma-alueen maiseman perustan muodostaa loivasti kumpuileva, ikivanha kallioperä. Topografiaa luonnehtii vanhojen, korkeiden kallioselänteiden ja nuorten, matalien savikoiden vaihtelu. Valuma-alueen halki kulkee pituussuunnassa pohjoiskoillisesta etelälounaaseen suoraviivainen ruhjelaakso, joka on syntynyt kallioperän murtumisvyöhykkeeseen, ja joka on ympäristöään huomattavasti alavampi. Tällä ruhjelaaksolla on ratkaiseva merkitys myös Rekolanojan valuma-alueen muotoon ja itse puron kulkusuuntaan. (Finlandia 1983, Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Ranta & Siitonen 1996, Hilkku 1997, Vantaa alueittain 1998) Valuma-alueen korkeus vaihtelee 17,5 80,3 metriä merenpinnasta maksimikorkeuseron ollessa yli 60 metriä. Keskikorkeus on 40 50 metriä. Hienosedimenttien täyttämä ruhjelaakso, jolle on tyypillistä mariinis-litoraalinen korkokuva, on matalinta seutua alueella. Tämä alavin alue jää 40 metriä merenpinnan yläpuolelle ja se on koko valuma-alueen pinta-alasta 38 %. Lähestyttäessä Keravanjokea purouoma on alle 20 metriä merenpinnan yläpuolella, joten uoma ei ole kovin kalteva. (Hilkku 1997) Alueen korkein kohta, Mätäkivenmäki, on 80,3 metriä korkea. Mäki sijaitsee tutkimusalueen länsiosassa, ja sen kautta kulkee Rekolanojan ja Tuusulanjoen vedenjakaja. Länsiosa on muuta valuma-aluetta korkeampaa seutua, ja siellä sijaitsevatkin kaikki yli 60 metriä korkeat mäet. Näin korkealle ulottuvia alueita koko valuma-alueesta on vain 6 %. (Hilkku 1997) 2.3 Rekolanojan valuma-alueen maa- ja kallioperä 2.3.1 Maaperä Koko Rekolanojan valuma-alueella savikoiden osuus on merkittävä. Savea ja hiesua on 38 % valuma-alueen maaperästä. 18 % valuma-alueen maaperästä on moreenia. Soraa, hiekkaa ja hietaa on 32 %, turvetta 8 % ja kalliota 4 %. Savi ja hiesu peittävät murroslaakson alavimmat osat. Nämä savikot ovat syntyneet syvään veteen kerrostumalla sen jälkeen, kun alueen deglasiaatio alkoi 12 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Savikot ovat tasoittaneet huomattavasti alueen topografiaa. Laaksojen pohjalla olevan pehmeän saven paksuus vaihtelee viidestä 15 metriin. (Maaperäkartat 50-60-luvut, Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Hilkku 1997, Rekola 6 2002, Maaperäkartat 2003) 18

Tutkimusalueen länsiosaa hallitsevat laajat sora- ja hiekka-alueet. Ne ovat harjukerrostumia, jotka ovat Tikkasen (Hilkku 1997) mukaan murrosten kohdalla rikkoutuneen jään ja aallokon vaikutuksesta laajalle levinneitä. Valuma-alue rajautuu etelässä Hiekkaharjuun, jossa on hiekkaa ja soraa laajoina alueina (Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993). Valuma-alueen itäosa rajautuu lähinnä moreenipeitteisiin kalliokohoumiin. Tällaisia moreenialueita on paikoin myös muualla valuma-alueella. Kalliota on joissakin kohdissa pieniä määriä näkyvissä moreeni-, sora- ja hiekkakerrostumien alta. Turpeen osuus maaperästä on pieni, vain 8 % (Hilkku 1997). Suurimmat turvealueet sijaitsevat tutkimusalueen länsiosassa. Turvemaat ovat pääasiassa syntyneet savipohjalle ja selännealueiden painanteisiin sekä laaksojen alavimpiin kohtiin, missä veden poisvirtaus on heikko (Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993). 2.3.2 Kallioperä Alueen kallioperä on syntynyt svekofennialaisen vuorijonopoimutuksen aikana noin 1,8-1,9 miljardia vuotta sitten (Simonen; Hilkun 1997 mukaan). Saman lähteen mukaan kallioperän kulumisen myötä pintaan on paljastunut svekofennidisten liuskeiden alta emäksisiä ja happamia syväkiviä. Kallioperä koostuu pääasiassa syväkiviin kuuluvista, piihapporikkaista kvartsija granodiiteista sekä graniitista. Alueella on myös hiukan emäksisiin syväkiviin kuuluvaa gabroa ja dioriittia sekä pintakiviin kuuluvaa maasälpägneissiä. Suomen kallioperän suuralueista Rekolanojan valuma-alue kuuluu Etelä-Suomen graniittialueeseen, jolle ovat tyypillisiä lukuisat kalliokohoumat ja ruhjelaaksot (Vantaan maisemarakenne ja maankäyttö 1993, Ranta & Siitonen 1996, Hilkku 1997). 19

Kuva 3. Valuma-alueen maaperä (Hilkku 1997). Muokattu. 20

Kuva 4. Valuma-alueen kallioperä (Hilkku 1997). Muokattu. 21

2.4 Valuma-alueen historiaa Maisemakuvaa muuttava maankäyttö alkoi Rekolanojan valuma-alueella varsinaisesti 1300- luvulla, kun purolaaksojen savikoita alettiin raivata viljelykäyttöön ja laidunmaiksi. Koivukylän laaja savitasanko otettiin viljelykseen tai laidunnukseen jo keskiajalla. Avomaiden pintaala saavutti suunnilleen nykyisen laajuutensa jo varsin varhain, mutta merkittävä osa nykyisistä viljapelloista oli laidunmaina vielä 1800-luvun lopulla. Viimeisinä laidunkäytössä pysyivät Rekolanojan jyrkät rinteet - niiden laidunnus loppui vasta karjattomaan maatalouteen siirtymisen ja kaupungistumisen seurauksena 1950-luvulla (Ranta & Siitonen 1996). 1970-luvulla enää alle prosentti Vantaan asukkaista sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Junaradan varren pientalotaajamiin muodostui lähiöitä 70-luvulla, jolloin lähiöuudistus sai alkunsa Suomessa. Kaupunkiuudistuskampanjalla pyrittiin kiinnittämään huomiota olemassa olevien asuinalueiden kehittämiseen ja parantamiseen (Bäcklund & Korhonen 1998: 8). Tavoitteena oli, että kaupunkialueiden ympärille jätetään riittävästi tilaa vapaalle luonnolle kaupunkilaisia varten ja kaupunki piti sopeuttaa maisemaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on Koivukylä- Havukosken lähiö ja 1980-luvun alussa valmistunut Koivukylän liikekeskus (Vantaan maankäytön kehitys 1998). 2.5 Valuma-alueen maankäyttö nykyään Pääjunarata ja lukuisat juna-asemat sekä monet itä-länsisuuntaiset liikenneväylät ovat määränneet ja määräävät Rekolanojan valuma-alueen luonnetta voimakkaasti edelleen. Rekolanoja virtaa paikoin aivan ratapenkkaan puristuneena. Rekolan kaupunginosan kohdalla puroa on oikaistu useaan kertaan. Tästä huolimatta Rekolanojan merkitys alueen vesitasapainon säilyttäjänä on edelleen merkittävä. Purouoman siirrot ja kaupunkimaisten toimintojen laajeneminen ovat kuitenkin tuhonneet pitkältä matkalta alueen luontoarvoja ja aiheuttaneet maisemavaurioita. Näistä on myös seurannut virtausnopeuden kasvua, mistä puolestaan on aiheutunut rantojen syöpymistä. Oikaistu puro virtaa nykyään radan länsipuolelle. Hiekkaharjun kohdalla alunperin meanderoivasta uomasta on oikaisun yhteydessä syntynyt keinotekoisia makkarajärviä, jotka eivät ole yhteydessä Rekolanojaan. (Ranta 1989, Kaupunkiradan jatkaminen Tikkurilasta Keravalle 1998, Rekola 6 2002). Palaan Rekolanojaan kohdistuneisiin toimenpiteisiin uudelleen luvussa 4. 22

2.5.1 Liikenne Monet liikenneväylät menevät Rekolanojan yli. Vantaalla itä-länsisuuntaiset Koivukylänväylä, Koivukylän puistotie, Kulomäentie, Korsontie, Tavitie, Savimaantie ja Satakielentie sekä uusi pohjois-eteläsuuntainen Asolanväylä ylittävät Rekolanojan. Koivukylässä suunnitteilla olevat Peijaksentien ja Laurintien alitukset menisivät myös puron yli. Puron yläjuoksulla Vantaan, Keravan ja Tuusulan puolella on muutamia pienempiä puron ylittäviä teitä. Junaradan Rekolanoja alittaa Keravalla Karhuntassuntien kohdalla ja etelässä lähellä Hiekkaharjun golfkenttää. 2.5.2 Pelto- ja metsä-alueet sekä suot Valuma-alueen pinta-alasta peltoa on vain 9 %. Peltoaluetta on muuhun Uuteenmaahan verrattuna vähän, koska peräti 25 % Uudestamaasta on peltoa (Salminen; Hilkun 1997 mukaan). Rekolanojaa ympäröivien peltojen vaikutus näkyy kuitenkin selkeästi alueen lajistossa ja kasvillisuudessa. Jatkuva typpilannoitus rehevöittää typpeä suosivaa lajistoa (Ranta & Siitonen 1996). Peltoalueita on laikkuina valuma-alueen pohjoisosassa Myrtinojalla. Myös Vallinojan alueella pääosa rantaviivasta on peltoa. Edelleen Koivukylänväylän alituksen jälkeen valumaalue on lähes yhtenäistä peltoa aina Keravanjoen yhtymäkohtaan asti. Metsää valuma-alueesta on 37 % (Hilkku 1997). Sitä on jonkin verran valuma-alueen pohjoisosassa Tuusulassa ja Keravalla sekä Vantaan puolella Vallinojan alueella sekä Rekolan ja Korson välillä. Suota Rekolanojan valuma-alueesta on 6 % (Hilkku 1997). Laajimmat suot ovat Rekolanojan syntysijoilla Firan lähteillä ja Kirkkosuolla sekä Sulan suoalueella Tuusulassa. 2.5.3 Asuinalueet Valuma-alueen pinta-alasta 48 % on rakennettua (Hilkku 1997). Valuma-alue on intensiivisesti rakennettua johtuen sijainnistaan pääjunaradan varrella, joka kuuluu Suomen tiheimmin asuttuihin alueisiin. Asukkaita oli vuonna 1997 yhteensä 37 700 eli 1000 asukasta/km 2 (Hilkku 1997). Kuntakohtaisesti vertailtuna Vantaan puolella kerrostaloasuminen on muista talotyypeistä yleisintä. Tuusulassa ja Keravalla sen sijaan peräti yli puolet huoneistoista on omakoti- ja rivitaloja (Helsinki alueittain 2000). Valuma-alueen länsiosa on näin ollen harvempaan rakennettua ja tiheimmin rakennetut alueet keskittyvät junaradan läheisyyteen. Tyypillisiä Rekolanojan valuma-alueelle ovat toisaalta 1970-80-luvuilla rakennetut tiiviit lähiöt esi- 23

merkiksi Koivukylässä ja Kulomäessä, ja toisaalta vanhemmat, puutarhamaiset omakotitaloalueet esimerkiksi Rekolassa ja Saviolla. Rekolanojan valuma-alueen rakennettu ala tulee kasvamaan huomattavasti tulevaisuudessa, kun Nissinojan (Savion) ja Vallinojan asuinalueelle ollaan suunnittelemassa uusia asuintaloja uuden Vallinojan juna-aseman rakentamisen yhteydessä. Koivukylän kaupunginosaan ollaan suunnittelemassa uutta liike- ja asuntoaluetta aivan Rekolanojan tuntumaan. 24

Kuva 5. Valuma-alueen maankäyttö (Hilkku 1997). Muokattu. 25

peltoa 9 % suota 6 % rakennettua 48 % metsää 37 % Kuva 6. Valuma-alueen maankäytön suhteelliset osuudet. 2.5.4 Väestö Rekolanojan valuma-alueella asuu paljon lapsiperheitä (Helsinki alueittain 2000). Vantaan puoleisen valuma-alueen väestön tulotaso on kaupungin keskimääräistä tasoa hieman pienempi; puolet väestöstä ylittää Vantaan keskimääräisen tulotason. Osaltaan alhaiseen tulotasoon on syynä se, että alueelle on muuttanut nuoria lapsiperheitä Valuma-alueen itä-luoteisosassa Tuusulan puolen väestön valtionveronalaiset tulot tulonsaajaa kohden laskettuina ovat hieman Vantaatakin alhaisemmat (Söderlund 2001). On kuitenkin huomattava, että Rekolanojan valuma-alueen (kuten yleisesti pääkaupunkiseudun) väestön tulotaso on koko Suomeen verrattuna keskimääräistä korkeampi (Helsingin seutu 2002). Vantaan puoleisen valuma-alueen väestön työttömyysaste on kaupungin keskitasoa suurempi, mikä johtuu osaltaan siitä, että alueella on paljon sosiaalista asuntotuotantoa. Kuitenkin 1990- luvun alun laman jälkeen työpaikkojen määrä on kasvanut koko valuma-alueen kunnissa, eniten Vantaalla, toiseksi Keravalla ja vähiten Tuusulassa (Kyttälä 2000). 26

Valuma-alueen muuttoliikkeessä on nähtävissä, että lähtömuuttajien tulotaso on korkeampi kuin tulomuuttajien. Alueelle muuttava väestö on lähinnä nuorta aikuisväestöä ja poismuuttajat lähinnä vanhempia ja hyvätuloisia asukkaita Eniten Vantaan puolelta muutetaan ympäryskuntiin (siis myös valuma-alueen sisällä Vantaalta Keravalle ja Tuusulaan) ja Vantaalle muuttajat tulevat Uudenmaan ulkopuolelta ja ulkomailta (Kyttälä 2001, Kyttälä 2003). Hyvätuloisten kasvava muuttoliike pääkaupunkiseudun ympäryskuntiin on ajallemme tyypillinen ilmiö (mm. Vaattovaara 1998, Vaattovaara & Kortteinen 2003, Juntto 2003). Samojen lähteiden mukaan syinä muuttohalukkuuteen saattavat olla muun muassa viheralueiden pienentyminen ja samanaikainen asumistiheyden kasvu kaupungeissa sekä myös tonttien ja asuntojen korkea hintataso. 27

3 Ympäristöasiat ja kaupunkiluonto kaupunkisuunnittelussa Tässä luvussa tarkoituksenani on ensin luoda kuva siitä, millaisin keinoin ympäristökysymyksiä ja kaupunkiluontoa käsitellään kaupunkisuunnittelussa ja mitä ekologinen modernisaatio teoreettisella tasolla tarkoittaa kaupunkisuunnittelussa. Luvun toisessa osassa syvennyn tarkastelemaan kirjallisuuden pohjalta sitä, mitä ihmisten antamat merkitykset tarkoittavat ja miten ne liitetään kaupunkisuunnitteluun. Tuon esille myös empirian pohjalta Rekolanojan alueen asukkaiden mielipiteen kaupunkisuunnitteluun osallistumisesta. Viimeisessä osassa avaan kaupunkiluonnon käsitteen ja pohdin sen asemaa ja merkitystä käytännön kaupunkisuunnittelussa Vantaalla. Käsittelen myös tiiviin kaupunkirakenteen ja kaupunkiluonnon välistä problematiikkaa. 3.1 Kaupunkiekologialla yhtenäisyyteen? Ekologinen tutkimus on laajentunut koskettamaan kaupunkisuunnittelua 1980-luvun loppupuolelta lähtien kaupunkiekologian väljän otsikon alla (Lainevuo 1996). Vaikka luonto on ollut mukana kaikissa suunnittelun historiallisissa vaiheissa, se on kuitenkin ollut sivuseikka aina siihen saakka, kunnes ekologisen kaupungin kehittely tuli 1990-luvulla varsinaiseksi paradigmaattiseksi lähestymistavaksi (mm. Lainevuo 1996, Koskiaho 1997, Virtanen 2000, Laakkonen 2001). Tunnettu yhteiskuntapolitiikan tutkija ja visionääri von Weizsäcker (Kinnusen 2001mukaan) ennustaa, että talouden ja edistyksen vuosisataa (1900-lukua) tulee seuraamaan ympäristön vuosisata (2000 luvulla). Aiemmin kuntien suunnittelussa vaille kokonaisvaltaisuutta jääneistä ympäristökysymyksistä tulee talouden ohella yhteiskunnan kehitystä raamittava tekijä ja ympäristötutkimukseen kohdistuvilla tieteillä tulee olemaan alati kasvava vaikutus yhteiskuntaan. Tämä edellyttää kuitenkin suunnittelukoneistoa, jossa hyväksytään aiempaa analyyttisempia ja monialaisempia lähestymistapoja ongelmien ratkaisemiseksi, ymmärretään harmonian ja ristiriidan samanaikaista ilmenemistä sekä nähdään kaupunki vuorovaikutuksellisena fyysisten, psykologisten ja sosio-kulttuuristen ympäristöjen kenttänä (Cherry 1973, Tuovinen 1992, Koskiaho 1997, Kinnunen 2001). Kaupunkiekologialla tarkoitetaan pyrkimystä yhdistää kaksi eri elementtiä, luonnollinen ja ihmisen tekemä. Kaupunkiekologia paneutuu kaupungin elollisten ja elottomien ominaisuuksien ja vuorovaikutussuhteiden tutkimiseen. Se antaa urbaanin ympäristön kehittämiseen 28