AR5~S ;PPALE M 19/4241/-78/1/1O Kiihtelysvaara Hyypiä ja Karsikkojärvi Lauri 1978-1-2 Pekkarinen SELOSTUS KIIHTELYSVAARAN HYYPIÄN JA KARSIKKOJÄRVEN ALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1972-1974
TUTKIMUSTEN AIHE JA TARKOITUS Geologisen tutkiuslaitoksen kallioper3osaston suorittaan Kiihtelysvaaran alueen kallioperäkartoituksen aikana totesi geologi Oso Nykänen alueen etadiabaaseihin liittyvän paikoitellen Cu-pitoisuutta. Näistä erkittäviät aiheet oli tavattu Hyypiän ja Karsikkojärven alueilla. Nykäsen aliosastolle luovuttaissa etadiabaasinäytteissä oli noin yhden prosentin verran kuparia. FT Lauri Hyvärinen katsoi aiheet tutkiuksen arvoisiksi. Kesällä 1972 suoritettujen orientoivien paljastua- ja lohkaretutkiuksien perusteella Hyypiän alueelle haettiin valtausta 5.6.72 (Liite 1, Hyypi3 1-8, kaiv. rek. n :o 2323, 28.7.72) ja Karsikkojärven alueelle jatkotutkiusten jälkeen 19.6.73 (Liite 2, Karsikkojärvi 1-2, kaiv. rek. n :o 2385, 28.7.73). Vuoden 1972 ja 1973 tutkiuksissa oli löydetty e. aiheiden lisäksi Hyypiän länsipuolelta uutaia Cu-pitoisia kvartsiittilohkareita. SUORITETUT TUTKIMUKSET Hyypiän ja Karsikkojärven alueilla suoritettiin kesällä 1972 geologista kartoitusta ja lohkare-etsintää (Liite 3). Kesinä 1973 ja 1974 suoritettiin vielä tarkistuskartoitusta laajean alueellisen tutkiuksen yhteydessä. Geologisen kartoituksen on tehnyt suuriaksi osaksi geologi Esko Räisänen tutk. assist. Eric Lindbergin avustuksella. Geologi Lauri Pekkarinen on suorittanut alueella täydennyskartoitusta pääasiassa kesällä 1974. Lohkare-etsintöihin on osallistunut useita lohkare-etsijöitä ja kesäharjoittelijoita. Pienillä alueilla on käytetty apuna yös alikoiraa. Geofysikaaliset ittaukset (slingra- ja agneettiset ja IPittaukset~aloitettiin Hyypiän alueella v. 1 97 2, utta vv.
2 1973-1974 agneettisia ja slingra-ittauksia laajennettiin käsittäään suurinpiirtein prekarjalaisen pohjan ja karjalaisten liuskeiden kontaktivyöhyke Kiihtelysvaaran alueella (liite 3), Kesinä 1972-1973 Hyypiän länsipuolella löydettyjen Cupitoisten lohkareiden takia siellä geokeiallista näytteenottoa cobra-kalustolla (87 pistettä). Vuonna 1972 kairattiin Hyypiän etadiabaasijuonesta tavattuihin geofys.indikaatioihin (lähinnä IP-anoaliat) seitseän reikää (766 ) sekä vuonna 1974 neljä reikää (449 ) Hyypiänvaaran länsipuolella geofys. ja geoke.indikaatioiden selvittäiseksi (Liite 4). Malitutkiusten yleisjohdosta ovat vastanneet FT Lauri Hyvärinen ja FT Anssi Lonka. TUTKIMUSTULOKSET Geologinen yleiskuva on esitetty kahdessa karttaliitteessä (Liitteet 4-5). Kiihtelysvaaran alueen kallioperälle on olennaista sen kaksijakoisuus : prekarjalainen pohja-alue idässä ja sen päälle diskordantisti kerrostuneet karjalaiset etasedientit ja etavulkaniitit lännessä. Pohjan kiviä luonnehtivat plutoniset grano-kvartsidioriittiset kivet ja graniitit. Vanhoja prekarjalaisia liuskeita esiintyy yös pikkualueilla. Pohjan päälle kerrostuneet karjalaiset uodostuat käsittävät pohjalta laskien pohjakongloeraatteja tai pohja-arkosiitteja, alean jatulikvartsiitin, etavulkaniittipatjan, yleän jatulikvartsiitin, doloiittien kanssa vuorötelevia grafiittipitoisia fylliittejä ja etavulkaniitteja sekä näiden päälle kerrostuneet kalevalaiset konglöeraatit, kvartsiitit ja stauroliittikiilleliuskeet. Vulkaanisen toiinnan erkitys on ollut huoattava jatulisen sedientaation aikana. Sitä osoittavat lukuisat prekarjalaista
3 pohjaa, pohjauodostuia ja jatuliryhän kiviä leikkaavat puolipinnalliset juoni- ja kerrosjuonikivet (etadiabaasit) pintakivivariantteineen. Juuri näihin kiviin liittyvät Cuineralisaatiot ovat olleet tään tutkiuksen pääkohteena. Kartoituksessa todettiin sekä Hyypiän että Karsikkojärven etadiabaasijuoneen keskiosissa ja kontakteissa heikkoa kuparikiisupirotetta sekä uutaissa paikoissa sinkkivälkeja lyijyhohdepesäkkeitä. Muutaissa kvartsijuonissa on Curikkaita pesäkkeitä. Tavatut Cu-Zn-pitoisuudet eivät kuitenkaan olleet niin hyviä kuin ypäristön etadiabaasilohkareissa, joiden parhaiissa Cu-pitoisuus on 1-2 % ja Zn-pitoisuus yhdessä jopa 2 %. Lohkareiden suhteen lienee kuitenkin tapahtunut jonkinlaista "valintaa", joten niistä saadut pitoisuudet edustavat pesäkeäisten rikkaiden osien aksiipitoisuuksia. Hyypiän etadiabaasijuoneen liittyvät IP-indikaatiot tarkistettiin syväkairaaalla (Liite B). Indikaatioiden todettiin johtuvan lähinnä juonen keskiosaan liittyvåstä kiisuja agnetiittipirotteesta. Kiisupirotetta oli yös juonen kontakteissa. Tavallisiat kiisuineraalit ovat kuparikiisu ja pyriitti. Sinkkivälkettä ja lyijyhohdetta esiintyy vain satunnaisesti. Kuparin keskipitoisuudet ovat kuitenkin hyvin heikkoja, sillä parhaiissa osissa Cu-pitoisuus on vain,3 % 2 :n analysointivälillä (Liite 6). Zn-pitoisuudet ovat alle.1 %. Karsikkojärven etadiabaasijuoniin ei todettu liittyvän itään geofysikaalisia indikaatioita. Kartoituksessa tehtyjen havaintojen ja Hyypiän alueella kokeusten perusteella Karsikkojärven kiisuuntuat arvioitiin vaatiattoiksi, niinpä syväkairausta ei siellä katsottu tarpeelliseksi. Kesän 1 97 3 lohkaretutkiuksissa oli löydetty Hyypiänvaaran länsipuolelta uutaia kvartsiittilohkareita, joissa esiintyy
6 2) Slingrakartat iaginäärikopon. Mk 1 :4 M 24. 116/4241 4 D 2 4 D 6, 11 4 D 7, 12 4 B 22, 23 ; D 3 5 A 15, 2 ; B 11, 16 - reaallkopon. Mk 1 :4 M 24.126/4241 4 D 2 IF 11 4 D 6, 11 it OF 4 D 7, 12 4 B 22, 23 ; D 3 5 A 15, 2 ; B 11, 16 3) IP-enetelä - f rekvenssiefektikartat Mk 1 :4 M 24.7/4241 4 D 2 if IF D 6, 11 or I? D 7, 12 oinaisvastuskartat Mk 1 :4 M 24.6/4241 4 2 IF IF If if D 6, 11 D 7, 12
\\ Salo Ptcn~ i Snnv 4 t u. \\ \\ 1 \\ (erva rbt ap\ \~ \ \ 39. 1 S \. 25 \ 25 1 \ 5' 25 e 13" 25 n y i Sy~ib\np; 27 t GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Maliosasto HYYPIA 1-8 -niisistä vol!ousolueista : ysvcoron kunnassa Huuhtila kytössä Saarl lapl ois -V,crjolan löänissä MOG.1 //,241 4 /-7 o.. 1 kwt s
\ Liite 13 Keskijärven kylä 13 7 B 42 4 34 4 3 Heinävaaran kylä Kiihtelyksen kylä 4 12 4 jo 32 4 19 4 211 < GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS atiososto r Kartta KARSIKKOJÅIRVI 1-2 n i isistä vattois,,,,ur, ;sli Ki i h t e!fss i wi,en k u r nj s so
Liite 6. LEIKKAUS Y 515,55 1 :1 X 6926. 7 Kvartsiitti Metadiabaasi Porareikä Cu- pitoisuus 1 c=1.% GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO POIKKILEIKKAUS HYYPIÄN METADIABAASI- JUONESTA, LEIKKAUS Y 515.55
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-72/R31 Karttalehti 4241 4 Kunta Ki.ih.t.e.l.y.sv.a.ara Esii ntyå yy..p.i.a 27.1-2.11.72 Koordinaatit x _ 6926,68 y =............................. Suunta............ 36.................................. Geologi....... L....J......Pekkarinen......................................... Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Koltevuudet 3.5 aata p 32,5 48,3 etadiabaasi, keskikarkea, hienorakeisie 12, oh 1773E 1 33.2 osia, heikkoa Cuk-Sk-pirotetta erikoi- 2 32,8 sesti hienorakeisissa osissa, runsai-18,25 oh 1773E 3 32,5 in kiisua välillä 19-28. 4 31,5 53,5 Metadiabaasi, tuia biotiitin ja ag-24, oh 17927 5 31,2 netiitiin uodostaia täpliä, joitakir " ph 1481 6 3,9 Sk-rakeit,,. -. 9 9 - Ae k e L I loppupäässä haarniskapinta lähes reiäir " ph 78 3,1 suunnassa 56,65 oh 1773E 58, 3 ef- arii ahaapi karhnnaatf - i anfp1 Pi fa A7,3fl nh 17g3 '. hienorakeinen 59,7 etadiabaasi, biotiitti-, agnetiit- titäpliä ' hiukan Sk-pirotetta 62, etadiabaasi, karbonaattianteleita 7,4/,~-55 63. vaalpa krratnfyyri äi Pn Pfarfi ahrrp = 7n,Rflrn nh17931 o 69,1 etadiabaasi, karbonaattianteleita, paikoitellen heikkoa Sk- Cuk-pirotet- ta 7,9 etadiabaasi, tiivis kontaktiuiinnns. 72.5 /-P-3 suuntautunut 76,4 oh 17932 79,4 kvartsiitti, hoogeeninen, heikkoa kerrnsvaihtelua (ls) 1 laatikkoa kiviä 13649-7 3/11/3174 Svv knlrniikcan nnnlvvci f1 V ;; ;4 I -- I
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M/\LM! OSASTQ Syväkairaus Syväkairauksen analyysi Teettäj ~ E -. Liittyy : M1982 4241 /?2 /R 31 Esiintyö Hy.»i.ä -~ Analyysin tekijä....mt IN OWUS GUA ~ 9% K/t R/t 494-11.5.5 -'. - 496-15.5 C.1.. 49? -l?. 5 l. 4 1. 1. 1 498-19.5 t.31.. 1 41-23.5.3.. 411-25.5.2.. 11 412 - -2?. 5.13.1 -. 413-29.5 11.8.. 414-31.5 19.3.. 415 ---33-5.3 1-1. 416-35.5.3.' 1. 417-37.5.5.c- 1. ti 419-41.5.2 C.V -. 411-43.5 = w5. 1 C.c 4112-42.5 91.1.1. 411 2-49.5. 3. 1 ---Q 4114-51.5.2.,. 4115-53.5. c2. 1. 1 4116-55.5.1.1. 411r? -5?-5.4.1. C 4118-59.5.3.1 1 C. 4119-61.5 o^.. 412-63.5.4.,. 4121_ -65.5.12., 2. 4122-67.5.3 C.1. 4123-69.5 11.1.1 4. 4124-7.93 1.4!.C4.,. 792-71 Käännä []
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 F72 /R 32 Karttalehti.._.4241 4 D Koordinaatit x 6926,678 Kunta Kiihte.lysvaara y - 515,55 Esiintya Hyy.Piå Aika 3-9.1.1...72....... Suunta N 36 Geologi.L...J..P.e_k.k.arin.e.n Syvyys Kivilajise loste Huoautuksia Kaltevuudet 1 8 aata co 6 2,6 etadiabaasi biotiitti-agnetiitti- 8 8 oh 1774 1 5,6 791-7 1 /11/3174 täpliä, hiukan S ir. 2 5 6 4,6 etadiabaasi, karb. anteleita, välil-'ll 65 oh 1793 3 51, lä 2,6-3,2 6 c sydänhukkaa 4 1 9,3 etadiabaasi, biotiitti-agnetiitti- 18,15 oh 17739 5 59 2 täpliä, paikoitellen_- n.,5 leveitä 6 58 9 hienorak.osia paikoitellen Sk-pir. 7 58,5 12 9 etadiabaasi hienorakeinen, karb.pi- 58,25 oh 17926 8 57 5 toinen Sk-rakeita ph 1479 9 56 8 18, etadiabaasi, biotiittiagnetiittitäp- 1 56 liä, heikkoa Sk-pirotetta 11 55 1 /1 11,8 etadiabaasi, keskikarkea, välillä B6 4 oh 17738 12 53 2 15,5-17,5 useita ruhjeita, 21,6 13 52, saakka heikkoa Sk-pirotetta (+C11k),sii- t lähtien epätasaista pirotetta välillä 4 7-41 8 n. 1-2 c leveitä kv-,iuonia. 3 55 etadiabaasi, hienorakeinen väleillä 57-63 ja 82-83,35 heikkoa tas. Sk- pirotetta (+C»k) uissa osissa epät. pirote, välillä 65-69 liikuntosauo- ja välillä 74-76 joitakin kv-juonia 96,2 etadiabaasi, biotiitti-a :netiitti- täpliä heikkoa Sk (+Cuk)-pirotetta 31 8 etadiabaasi hienorakeinen, ofiittinen heikkoa Sk-pirotetta välillä 111-123 ohuita kv-juonia, välillä 116,1-116,4, ) : F ---. - suuria Sk-rakeita joitakin biot.-ag- netiittitäpläpitoisia raitoja,118 :stå SVVA1,, ;r,,,1,, - I
Syvyys Kivilajiseloste 4741/-77/R -~ n7 Huoautuksia Kaltevuudet alkaen liuskettunutta. 133,8 etadiabaasi, hienorak. liuskettunut 13,35 oh 17737 kontaktiuunnos o 137,15kvartsiitti, hoog. ( ls. ) 131,5 / * 3 18 laatikkoa kiviä 136,5 1-k 6
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO S yväka1aoo Syväkairauksen analyysi E Z,indbrF Teet~Q ö ------------------. Liittyy : M 19152/ 4241 /?2 /R 32 F~rvn iä Esiintyä ~ ----------- ~~~ Analyysin tekijä -~. 4125 1.8-3-8 2. M~,1. 4126 -.2.1 -. 128-9.8.2.1 -Q, 413-13.8 4131-15.8 132-17.8.2.1. 5134-21.8.3-.1 -. Ä13-5--- 8 4156-25.8.1.. _4138-29.8.3.. 4139-31.8.-. 414-33.8.2.. 4141-35.8.2.1. 11 4142 - -37.8.1 -. 4143-39.8.3.1 -. jatkuu se=. kaarakkeella Käännä []
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkai ras Syväkairauksen analyysi Teeto jö....^ 11~5., Liittyy M 1922/ 4241 / 72 /R 32 Exiin t y ä.. --............ Analyysin tekijä....v4tk..ex.............. - 22 ~ Cu 1 Gn r~_1 k 1 å11 ~ -8 4185 3.2 -, e ~ c; 418r? - 51.8. 3-oo-ql_O- o l o 4188 53.8.2.1, c), ) 4189 55.8.1.1 1 o l e _4191-59.8.3., 4192-61.8.3. 9 4194-65.8.3.1, c,4195-6,~1. 8.1.1, 4196-69.8.3.1 C 1 C 4198 -?3-8.2.1 c,c 4199 - V5-8.1. l c c, o l e 421 -?9-8..1 C l 1 422-81.8.1.1 423-839. o?.1 424-85.8.2.1 ' 425 - V.8.2.1 426-89.8 =1.1 427-91.8.3.1 428-93.8.3.1 e, C. 429-95.8.2.1 421-97.8.5.1 4?11-99.8.5.1 4212-11.8.9.1 4213-13.8.2.1 4214-15.8. c?.1-1 4215-1v.8.4.1 4216-19.8.2.1, 421? -111.8.3.1, 4218-113.8.4_.1_, 4219-115.8.4.1,1 792-71 Käännä ~~
Anal. g/t g/t Ra no / Pituus?2 4241 SIR82 Cu 11 CO I Au 422 115.8-11?.8 --- C, 4221-119.8.8.1, 4222-121.8 ( 4223-123.8----.3.1,.1 - cd 4225-127.8.4.1, 4226-129.8---. 5-.1 CI 1-4227 -131.8.3.1 ' 4228-133-8.4 -.1 1 ---T-
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Kartta lehti Kunta Kiihtel svaara.. Es ii ntya $yyp.i.ä......................... Aika - 1.-1.1...1.1...72....da... 16-21.11.72 M19/52/ 4241 /-72/R33 Koordinaatit x _ 6926,69 Suunta _ 5 y 515, 55 - _ Geologi L.,.J ekkar. nen A 36 Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet '7, aata O 3 28,9 etodislaa ', riotiitti-a netiitt' täpliä paikoitellen krb-täytteisiä 19 32 onteloita ja Sk-pirotetta, väli 15,5-31,8 oh 1792o 24 ruh,-jeista, 3,5 : n kohdalla ki i 1 Al l R 44 / * 4 43,2 etadiabaasi, hienorak. ohuita krb- uonia 'a krb-anteläita, välillä 53,4 oh 1775 39-41 heikkoa Sk-pirotetta (+Cuk), uutoin satunnaista pirotetta 5,7 / * 2 45, etadiabaasi, liuskettunut, hienora- keinen, ruhjeinen, sis. kuparihoetta (kontaktiuunnos) 56,2 kvartsiitti, välillä 5,5-54, karkeapi punatäpläinen kerros, dia- baasin kontaktin kula n. 45 (ls.) 7 laatikkoa kiviä M M M M M 13649-7 3/11/3174 SvVii LnIrnllLf I"-, ; I-1 M
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen Teettä jö ä IIr~ analyysi Z~ ~lr Liittyy : M 19821 4211 / -7~ /R 3()3 Klilz tel ~ svaara E ~inty ä -....~~ Analyysin ~~ ä -,~ /- '' ^.-./.--~ 72 (~u ;', ~ AF, 1 U 4452 4' : 57 4428-22.11 4459 4561 C c~c3 o j e 4464 4571 5.5-51.5 4572-52.5 4573 ~53.5 4574-54.5 2 792-7 1
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-72/R 34 4241 4 D Kartta lehti Kunta Kiihtelysvaara Koordinaatit x_ y _ 6926,692 515,55 _ E s i i ntya Hyyp i.. 14-16.11.72 Aika Suunta... s Geologi L. J. Pekkarinen Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuud et A 66 3,8 aata 59,8 11,5 etadiabaasi, keskikarkea, heikkoa 19, oh 17752 1 58,9 Sk-Cuk-pirotetta 25,,,57 18,7 etadiabaasi, biotiitti ;netiittitäp- 5 55 liä, satunnaisesti Sk-Cuk-pirotetta?R,3C) Ptadia1_ kerntnf riäinpn k1nriitti- rikas, ruhjeinen, krb-täytteisi onteloita, satunnaisesti Sk-Cuk-pirotetta /I'I,6 oh 17935 3,5 etadiabaasi, biotiitti-agnetiitti- täpliä, heikkoa Sk-pir. 5,4 oh 17924 35,8 etadiabaasi, hienorak., välillä 32,5C- " ph 1477 35,5 ohuita krb-juonia, joissa Sk- 57,85 oh 17936 kiteitä, paikoitellen heikkoa Sk-piro- 61, oh 17934 tetta 63,5 oh 17751 38,8 etadiabaasi, biotiitti-agnetiitti- täpliä 57,5 etadiabaasi, keskikarkea, ofiittinen joitakin ohuita krb-juonia, satunnai- sesti Sk-Cuk-pirotetta 59,75 etadiabaasi, hienorak. kontaktiuun- nos, liuskettunutta, ruhjeista, hiu- kan Sk-Cuk-pirotetta ja kuparihoetta 6,5..( *<1 63,8 kvartsiitti, 62,5 :stä alkaen karke- aa knnelneraattiaiata (Is ) 8 laatikkoa kiviä 13649-73/11/3174
L /52 34 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairauksen Teettäjä Ra 72 no! analyysi. Lindberg Syvyysväli Syväkairaus pituus P Guk ~ Co,-. t Liittyy : M 19/52/ 4241 Esiintyä JR KiihtelysvRaER Analyysin tekijä MMK MW E/t Au 4468 3.8-5-B,3, =.~ 4469 447C -q 18C 4-1_--,~ C, 4471-11.8 4422 15. Erl, 4 44?6-21. 8 c T? 447V Q4 -C~~_ 1C- 11,3 g/t 1t,,3 s11 V 2,1 --V. CO 1, -1C~I- -) c i 1 C,C - 44;G. -`?.8w -~_ 3 448-2_ 9. f -,, 11 9 4 '1_,-C2-9 -11 -P 4481-31-8L,c1-1D118 C-1 ~_ 4453-3r.3 ri, 21 1 1 448.4 -V -V " -244 1 l o a_ 4 1 48-1 1 t_~,1 PPM U 44R7-45 _c2,c " R n - "" 1 SA - 1-45 e W - 448P -4,'. RC c5 -c) 1 44 i -4Q L 4.c -51-44, Q~~ - -5 3 sc II -55. R - 11 ()-P.4 449 cc -5Q -75-4575 62.5-63.8 1.3 1 792-71 Käännä
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-72/R 35 Karttalehti 4241 4 D Kunta K 1? e.ys.vaara... Es ii ntya Hyyp1.a Aika 21-24.11.72.... Koordinaatit X -.. 6926,62.......................................... y 515, 45 _ Suunta _ N L J Pekkarinen Geologi........................................................................... Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet,~ ~ 2,6 aata 5,2 oh 17948 O 33,6 36,2 etadiabaasi, keskikarkea, kvartsin 1 33, ja karbonaatin, 16 :stä alkaen ruhje-48,95 oh 17925 2 32,2 sauoia " ph 1478 3 ',31,4 93,1 etadiabaasi, hienorakeise pi,välillä 64,55 oh 17947 4 3,9 47,1-51,1 heikkoa Cuk + Sk-piro- 5 3,3 tetta, uutoin vain satunnaisesti, 114,7O oh 17923 629,9 62,2 alkaen tiiviitä n. 5-2 c le- ph 1481 7 29,9 veitä osia, paikoitellen ohuita karbo-149,3 oh 17937 8 29,2 naattisauoja 9 2R 1 138, etadiabaasi, eniäkseen biotiitti- 1 27,9 agnetiittitäpläistä tyyppiä, paikoi- 11 27,5 tellen tiiviitä n. 5 c leveitä osia, 12 27,2 välillä 11-116 rikkikiisupirotetta 13 26,8 153,4 etadiabaasi, vihertävä, karbonaatti- 153 / * 55 14 26,4 juonia ja anteleita 15 25,7 154,7 etadiabaasi, liuskettunut hienorakei-155,7 oh 1794 516 25,1 nen kontaktiuunnos 158,5 kvartsiitti, karkea kongloeraattiai-161,9 oh 17945 nen, ounertavan haraa 161,5/ * 3 162, kvartsiitti, välillä 16,3-161, kvartsijuoni ( is ) 22 laatikkoa kiviä 13649-73/11/3174
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus Syväkairauksen analyysi Teettäjä Lindberg Liittyy: M 19 1 52 14241 1 75 /R 3(]5 Esiintyä Hy.y.P.i a..-. Analyysin tekijä M.T K Ra no /7 = Syvyysväli Anal. pituus Oui 63 47.1-48.1 1- --.-2 61 49.1 21 65-5.1 1..5 66-51.1 1..1 ( 792-71 Käännä Q
i GEOLOGINEN MALMIOSASTO Karttalehti 42.4 4....P Kunta E s i i ntyrnä.... TUTKIMUSLAITOS Syväkairaus Kiihtelysvaara. Hy y.pp iị a Aika 8_._1_1..-7....1.2.-7.2... M19/52/ 4241 / -72/R 36 Koordinaatit x = 6.92.6 5.7_5,_ y -.5. 1. 5 J. 8 -. Suunta...N Geologi........................... Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 19,95 aata ja pulterikkoa (kivet etadia- 42 baasia, kvartsiittia, kiilleliusketta, 22, oh 17944 1 4 7 poh,jagneisse,jä) 2 39 4 49, etadiabaasi, keskikarkea, välillä 3 36,4 32,9-4 kv- ja krb-juonia, satunnai-25,45 :n kohdal-4 35,9 sesti Sk-pirotetta la uutettu 76,5 etadiabaasi, vaaleapi uunnos, joitakin nelle kalustolle 6 28,9 liikuntasauoja ja Sk-rakeita 7 25,8 89,15 etadiabaasi, tuepi uunnos, liuskettu- 67,45 oh 17943 8 22,8 nut, alkupäässä kv- ja krb-,juonia, Joiden yhteydessä Sk- ja Cuk-rakeita, 87 ;1 :st ä 93,45 oh 17767 lähtien erittäin voiakkaasti lius- 38 / 4 35 kettunutta 94 / 4 3 123, serisiitti-kvartsiliuske(pohja-arkoo- 122,5 /144 sin yläosa), ruhjesauoja 146,8 pohja-arkoosi, vahvasti seritiittiut u-- 131,5 oh 17941 nut 153,2 gneissigraniitti, vahvasti uuttunut- 134 /4 4 (is.) ta (satroliittia) 149,65 oh 17767 19 laatikkoa 13649-7 3 /11/3174 Svväkairnukcen nnnlvvci r- 1 V ;; ;;-- ;, r -1
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-72/R 37 Kartta lehti 42.41... 4...D Koordinaatit x 6926,43................... Kunta Kiihtelysyaara Es ii ntyä xyvp1a y = 5~.6., ooo Aika 1.a-1.4...1.2..72 Suunta N _ Geologi L...J P.ekkarinen.............. Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 2,4 aata 7,85 oh 1794 O 29,6<' 52,1 etadiabaasi, keskikarkea, ofiittinen. lo 29,6 satunnaisesti Sk-rakeita 55 3 oh 17938 2 29 6 56,35 etadiabaasi, biotiitti- agnetiitti 66,S5 oh 17942 329,6 täpliä, hiukan Sk-pirotetta 4n,29,6 74,7 Ptadi nbgnai knrkeahkn nfi i tti nen 97,15 nh 17939 5 P 9,6 satunnaisesti Sk-pirotetta,,joitakin 6 29,5 epidoottipesäkkeitä 94/A- 4 7 29,3 8 29 3 kvarts - ja karbonaattisauoja 929,3 95,1 etadiabaasi, kontaktiuunnos, hieno- 1 29,3 rakainpn 94 1 :-,t ä nlkaen gic1 tää 11 28,2 pohjagneissin breksiakappaleita ja sai- 114 27,5 vivälke- ja kloriittikasauia, liikunta- sauoja, kontakti terävä 114,7 GneissiRraniitti ( pohjarneissi ) 15 laatikkoa kiviä 13649-7 3/11/3174 Syväkairauksen analyysi LI Käännä [-]
u GEOLOGINEN MALMIOSASTO TUTKIMUSLAITOS Syväkairaus Kartta lehti 42..4. 1.......4.....B.................... Kunta KIIHTELYSVAARA Esii ntyä HYYP1d..II.................. aaliskuu -74 Aika M 19 / 52 /4241 /-74 /R 312 Koordinaatit x 6..9.26..,.34 y = -.5.14.,.8.9.5 Suunta N.6 E Geologi L. J.Pekkarinen Syvyys 13649-73/11/3174 Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet ~ 1. Maata erkkaus 2, : 3 1 9.95 kiilleliuske, kr 34-75/25 5 29 9 tej a ( <, 5 c' kerroksittain, pie- is 33-8/24 15 28,15o iä laahuspoiuntapaisia poiuja kv-' 33-8 24 25 27 5 uutaan c :n kokoisi. rk 33-75/24 3 28, auoja, uutaia ohuita kv-juonia v 33-3 ja -siläkkeitä. 16 4 -... _2_85_: "' errallista rakennetta <--> 3-5 kr 33-75/24 liassa kerroksissa kukin kerta rk1 335-8/245 leäättyy kvartsiittiraitaan. v 33-3 24.9 kvartsiitti, haraa ; kerrallista ker- osrakennetta, joka toistuu,3 -,6 ohdalla nä ttää olevan r iääristä urtuarakennetta ; paikoitellen on uutaia pieniä Cuk-rakeita. 59. ivartsiitti, punertava, edellistä kar- Ieapi ; paikoin serisiitti-kloriitti- i i toisia raitoja (erikoisen rikas ierros välillä 39,8-4,3 ) ; kvart iitissa,3-1, välein hohkaisia,5-3 c leveitä kerroksia (ahdol- lisesti karbonaatti-iskos) ; siellä äällä yksittäisiä Sk-rakeita ; 53 :st'. -lkaen 1-15 c leveitä konqloeraat isia välikerroksia ; kvartsiitti päät- yy n. 2 c paksuun kongloeraatti- ierrokseen (iske sessa runsaasti Syväkairauksen analyysi n Käännä 3~1
Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet serisiittiä) 63.15 kvartsiitti, karkea, punertava, seri- siittipitoinen ; kloriitti-turaliini- raitoja ; runsaasti kongloeraattisia välipatjoja. 67.4 kongloeraatti ; pallot kvartsia, kvartsiittia. harvein fylliit.t.i vulkaniittia, heatiittia, loppupäässä suuria d-kappaleita ; iskos sisältää runsaasti kvartsia 68.6 doloiitti, epäpuhdas, kloriittirai- toja 69.95 ustaliuske, doloiitti-välikerroksia, (ls) grafiittia ja Sk-raitoja Reikä lopetettu teknisten vaikeuksien vuoksi ; putket jäivät kiinni reikään. M 1 laatikkoa kiviä kr = kerroksellisuus, is = liuskeisuus, rk = rakoilu, v = venyä
GEOLOGINEN MALMIOSASTO TUTKIMUSLAITOS Syväkairaus Karttalehti 4241 4 B............................. Kunta Es ii ntyä Aika KIIHTELYSVAARA................... Hyypia II.................................................... aaliskuu -74 M19/52/4241 /-74/R 313 Koordinaatit X 6926.44 y 514.865 Suunta..N....6.. E Geologi. L J. Pekkarinen Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 5.8 aata O M 3.2.7.5 13649-73/11/3174 kiilleliuske, pieniä stauroliitteja ; erkkaus 8.55 : joitakin 2-5 c leveitä kvartsi- kr 335-75/245 15 Svväkairauksen nnnlvvci r- l 5 31.1 29.5. juonia 13.7-14. vä- 25 29.4 14.9 kiilleliuske granaattiporfyroblaste- lillä laahuspoiu 35 29.l ja harvassa ; loppupäässä ohuita 45 29.2 kvartsiittiraitoja erkkaus 21.75 : 55 29. 25.4 kvartsiitti, haraa ; sedientaatio- kr 32-8/23 65 2R 6 yksiköiden paksuus,3 -,7 (ylä- rk1 32-8/23 75 28.5 osassa ohut fylliittiraita) ; välillä pikkusiirros 85 27.9 19.25-19.45 ruhjerako, jossa suuren. 65-65/335 95 27.2 Cuk-pesäkkeitä ja ypärillä Cuk-piro- -29.95 :/kr,ps=9cp 15 26.8 tetta 125 26.6,35. kvartsiitti, haraa, edellistä kar- erkkaus 64.7 : 135 26.3.-_.u.. :1 11 h'- 345-6/255 14 26.2 rako, jonka ypärillä Cuk-pesäkkeitä, rk1 345-6/255 välillä 27,9-28.6 Cuk-pesäkkei- rk 7 3-3/21 tä etenkin kapean kv-juonen ypärisrk3 27_ 85/'i6 tössä (loivasti leikkaava juoni) ; rk 4 315-4/45 paikoitellen kapeita fylliittiraitoja saoin yksittäisiä syöpyneitä Sk- Prkkanc 11, -V; rakeita. rk1 4-6/31 48.8 kvartsiitti, punertava ; yksittäisiä rk2 33-7/24 Sk-rakeita ; joitakin huokois.ia kerrok- rk 3 6-45/33 sia. M 49.35 kvartsijuoni 65.2 kvartsiitti, punertava, elko karkea 7.95 kongloeraatti ; pallot juonikvartsia hienorakeista kvartsia, fylliittiä, vulkaniittia ja etadiabaasia ;
Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet pallojen koko kasvaa patjassa alaspäin (,5 --, 4 c) ; iskos on kiille- ja kloriittirikasta, hienorakeista ateriaalia ; paikoitellen iskoksess-a M on granaattiporfyroblasteja ja Sk- pesäkkeitä ja Sk-pirotetta. M 73.5 fylliitti, grafiittipitoisia kerrok- sia ja granaattiporfyroblasteja 74.6 etadiabaasijuoni, ruhjeinen 81.7 fylliitti, grafiittirikas ;.useita haarniskapintoja ; runsaasti 5-15 c leveitä etadiabaasijuonia ; 79,8 :n kohdalla etadiabaasijuonessa Sk- pesäke 98.3 etavulkaniitti, raitainen nhuita grafiittipitoisia kerroksia ; joita- kin kapeita etadiabaasijuonia 144.25 etadiabaasijuoni (yläkontaktin suun- (ls) ta 3-65/3 ) ; 113.5 : i i- saakka keskikarkeaa ja joku Sk-rae ; väli 113,5-139,2 karkeaa etadia- baasia ; joitakin krb-täytteisiä rakoja ; satunnaisesti Sk- ja Cuk- pirotetta ; välillä 123,7-124,3 ruhjeisuutta ja krb-täytettä ; 129,4 : - kohdalla ruskeaa kiilleineraalia, 19 laatikkoa kiviä - erro se isuus, s = ius eisuus, r = ra oi u, v =
GEOLOGINEN MALMIOSASTO Karttalehti TUTKIMUSLAITOS 4241 4 B Syväkairaus Kunta.......... KIIHTELYSVAARA........... Esiinty ä Hyypiä II Aika huhtikuu - 74................................................................. M19/52/4241 /-74/R 314 Koordinaatit x = 6.9.26....4.8 5 Suunta y - _ 514.,..$4.Q N 6 E....................................................................... Syvyys Kivilajiseloste Hu uksia Kaltevuudet 2.5 aata erkkau, : 3. 1 16.3 kiilleliuske ; stauroliittiporf~rt_c~b,1a te- 1 31 - /25 5 3.1o ~a, joiden koko pienenee itää kohden ; uuta ;,$ :o 8 15 3. haita kv- juonia; väli 2,5-:~3, ruhjeistä rk2 35-7/8 2 5 3. 23.1 kiilleliuske, hienorakeinen ; porfyro- (haarniskapintoja) 35 3. blasteja vain satunnaisesti ; välillä kv- juonet 45 29.3 22. - 22.5 ruhjeisia kiillepink- 335-45/245 55 29.4o koja ; joitakin kvartsiittiraitoja 65 29, 55. kvartsiitti, haraa ; jakai itnn,~ - t -rkkaus 8,6 : 75 2, 8.8 1, paksuisiin sedientaati~ksiköi- 345-65 255 1 29 hin, joissa alaosa kvartsiittia 3 yläosa fylliittiä ; 55 : iin saakka ia ud oituneet ohuita fylliittiraito j a ; paikoitellen cross-bedding-rakennetta ; 27.7 3 28.7 kohdilla n. 1 c leveät kvart sijuonet ; välillä 27.45-27.65 Cuk- pirotetta (kerroksen suunta 325-8/235 ) ; välillä 35,15-35,6 karbonaatti-iskos / 1 72.8 kvartsiitti, punertava ; seris.pit. 2 kerroksia, yksittäisiä Sk- rakeita ja -rakoja, voiakasta rakoilua 1 3-6/12 76.25 kvartsiitti, karkeaa ; ohuita kongloj 335-75/245 o eraattipatjö j a (kv-pallot,5 c ik 33-65/6 78.9 kongloeraä t pallot (,5 ~ 2, 5 c) kvartsia, harvein fylliit- ~ ; ~' ä ja vulkaniittia, iskos punertavaa, 9 5 5 oh 1941 (serisiittiä, kvartsia) 7,1 oh 1943 81.5 kongloeraatti ; pallot kvartsia, :,85 oh 1945 13649-73/11/3174 fvl 1 i i tti ä, vul kani i tti a ~a c~i-ar3i a-,85 oh 1946 Syväkairauksen nnnlvvci F-1
Syvyys Kivitajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet baasia, iskos fylliittiäistä ateri- 35.75 oh 1944 aalia. paikoin on granaattiporfyroblasteja (,5-2, c) 1.6 etavulkaniitti, laava- ja tuffipat- jat vuorottelevat ; ohuita ustaliuske_ välikerroksia ; 86, :l>in :_s.aåkka 5-15 c leveitä d-juonia. M 11.3 etadiabaasi (kontakti vulkaniitti'./ (ls) kerroksellisuus n. 45 ) 14 laatikkoa kiviä = kerroksellisuus, is = liuskeisuus, rk = rakoilu, v = venya,
GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS MALMIOSASTO Syväkairaus M19/52/ 4241 /-74/R 315 4241 4 D Ka rtta lehti Koordinaatit x = 6.9.2.6...2.. Kunta K.IIHTELYSVAARA Esiintyä Hyypia....I.L huhtikuu -74 Aika y = 15...2.3 _ Suunta..E Geologi L.J.Pekkarinen Syvyys Kivilajiseloste Huoautuksia Kaltevuudet 3.5 aata 35.3 45.7 etadiabaasi, voiakkaasti ruhjoutunut 5 35.3 (ruhjerakoja) 84.7 oh 19344 15 35.3 49.8 ustaliuske, runsaasti qrafiittia, 134 :ps4kr= 6 25 35.5 ruhjeista ja haarniskapintoja 35 35.5 52.5 doloiitti, väri punertava-vihertävä 45 35.3 53.7 nustaliuske, runsaasti grafiittia 55 35.3 63.6 netavulkaniitti ; kvartsiittiväliker- 1 34 roksia ; paikoin tektonista breksiaa 14.35kvartsiitti ; 74.25 :iin saakka ohuita.netavulkaniittivälikerroksia ; väri haraa 112.8_netavulkaniitti 124.1kvartsiitti, väri vihertävä-punertava (vulk. ateriaalia) 134._netavulkaniitti (ls) 13649-73/11/3174 Syväkairauksen analyysi [1 Kiiännn r -1