Herra Huu ja moni muu Esiselvitys suomalaisesta lastenelokuvakulttuurista

Herra Huu ja moni muu Esiselvitys suomalaisesta lastenelokuvakulttuurista SISÄLLYSLUETTELO 1 LASTENELOKUVAKULTTUURIN TILA * 1.1 Nykytilanne * 1.2 Toimenpiteet * 2 LASTENELOKUVAN TEHTÄVÄ * 3 MÄÄRITTELYT * 3.1 Lastenelokuvan määrittely ja erityispiirteet * 3.2 Esiselvityksen tehtävämäärittely * 4 RAHOITUS * 4.1 Nykytilanne * 4.1.1 Riippumaton tuotanto * 4.1.2 Televisiotuotanto * 4.2 Lastenelokuvan rahoituksen ongelmakohtia * 4.3 Toimenpiteet * 4.3.1 Käsikirjoitus * 4.3.2 Ennakkosuunnittelu * 4.3.3. Casting * 4.3.4 Animaatioelokuva * 4.3.5 Sarjat ja pilottijaksot * 4.4 Kiintiöt * 4.4.1 Pohjoismainen malli * 4.4.2 Suomalaisia näkökulmia kiintiöjärjestelmästä * 4.4.2.1 Kiintiöiden puolustajat * 4.4.2.2 Kiintiöiden epäilijät * 4.4.2.3 Erityisprojekti * 5 TEKIJÄT * 6 LEVITYS JA JAKELU * 6.1 Elokuvateatterilevitys * 6.1.1 Pitkät elokuvat * 6.1.2 Lyhytelokuvat * 6.2 Ei-kaupallinen levitys * 6.3 Alueellinen levitys * 6.4 Koulukino -projekti * 7 ELOKUVAKASVATUS *

8 ELOKUVA KULTTUURIPERINTÖNÄ * 9 TELEVISIOYHTIÖT * 9.1 Tekijät ja tuottajat * 9.2 Yleisradio arvioi omaa tilannettaan * 10 ELOKUVAFESTIVAALIT * 11 LASTENELOKUVAN KRITIIKKI JA TUTKIMUS * 12 DIGITAALINEN TELEVISIO JA LANGATTOMAT YMPÄRISTÖT * 13 JOHTOPÄÄTÖKSET * 13.1 Rahoitus * 13.2 Levitys * 13.3 Elokuvakasvatus * 13.4 Muut tukitoimet * 13.4.1 Elokuvakoulutus * 13.4.2 Elokuvan kulttuuriperintö * 13.4.3 Tutkimus ja kritiikki * LIITTEET *

Opetusministeriölle Tämän esiselvityksen aloite syntyi vuonna 1999 Valtion elokuvataidetoimikunnassa, joka teki asiaa koskevan aloitteen opetusministeriölle. Opetusministeriö antoi Suomen elokuvasäätiölle toimeksiannon esiselvityksen laatimiseksi lasten elokuvakulttuurin tilanteesta Suomessa. Esiselvitystyö tilattiin Periferia Productions yhtiöltä. Esiselvitystyö käynnistyi keväällä 2000. Selvityksen aineisto koostuu haastatteluista sekä kyselystä, joka toimitettiin laajasti elokuvakentälle keväällä 2000. Lähtökohtana on kysymys miksi Suomessa tehdään niin vähän lastenelokuvia. Meillä ei ole päässyt syntymään pitkää perinnettä lastenelokuvan alalla. Esiselvitykseen on koottu alan näkemyksiä lastenelokuvakulttuuria koskevaksi kehittämisohjelmaksi, jonka tarkoituksena olisi pohtia miten voitaisiin parantaa kotimaista lastenelokuva-alaa ja sen arvostusta sekä vahvistaa lastenelokuvan perintöä. Lastenelokuvakulttuurin ongelma on osa suomalaisen lastenkulttuurin kokonaisongelmaa. Suomessa lastenkulttuuri on huonommassa asemassa kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa ja Tanskassa on vahva lastenkulttuurin perintö, jossa myös lastenelokuva on vahvasti mukana. Suomeen tarvitaankin kokonaisvaltainen selvitystyö, jonka pohjalta voidaan rakentaa lastenkulttuurin kehittämisohjelma. Tässä ohjelmassa olisi myös lastenelokuva huomioitava. Tämän esiselvityksen myötä toivon, että kotimainen lastenelokuvakulttuuri saisi oman kehittämisohjelmansa. Se palvelisi lastenkulttuurityötä yleisemminkin. Kiitänkin opetusministeriön viestintä- ja kulttuuriyksikköä, että se käynnisti tämä esiselvityksen. Halosenniemessä 15.1. 2001 Outi Rousu

1 LASTENELOKUVAKULTTUURIN TILA 1.1 Nykytilanne Kotimainen elokuva on menestynyt elokuvateattereissa viime vuosina hienosti. Menestyksen myötä media on kiinnostunut suomalaisesta elokuvasta aivan uudella tavalla. Uudet elokuvat huomioidaan medioissa, ja mediat ovat kiinnostuneita elokuvan tekemisestä, ja sen tekijöistä. Suomalaisen elokuvan menestyksen ja mediajulkisuuden myötä on käynnistynyt uudelleen vuosikymmeniä käyty keskustelu kotimaisen lastenelokuvakulttuurin tilasta. Kun suomalaisen elokuvan yleinen tilanne on kohentunut viime vuosina voisi olettaa, että myös lastenelokuvan tilanne olisi parantunut. Kotimainen lastenelokuva on aina ollut ja on yhä satunnaisen huomion kohteena. Suomalaisen elokuvakentän muuttuessa ja erityisesti suomalaisen elokuvan noususuhdanteen aikana olisikin huolehdittava myös siitä, että suomalaiselle lastenelokuvalle ohjautuu riittävästi resursseja, mikä takaa pitkäjänteisen ja kokonaisvaltaisen työn kotimaisen lastenelokuvakulttuurin hyväksi. Miten kotimaisen lastenelokuvan ongelma näyttäytyy käytännössä? Se näkyy selkeimmin esittämisen puolella, sillä kun uusia elokuvia ei valmistu, niin samat elokuvat kiertävät vuosia kouluissa ja päiväkodeissa, festivaaleilla ja tapahtumissa. Kotimaisen lastenelokuvan tärkein ei-kaupallinen levittäjä, Suomen elokuvakontakti kertoo, että sen vuokraustilastojen kärjessä ovat lastenelokuvat, mutta ne ovat jo vuosia vanhoja, koska uusia ei ole tuotettu. Festivaalijärjestäjät valittavat, ettei kotimaisia lastenelokuvia saada ohjelmistoon. Näin ollen ei myöskään kansainvälisillä festivaaleilla näy suomalaisia lastenelokuvia. Suomen elokuvasäätiön tilastojen mukaan neljän viimeisen vuoden aikana (1996-1999) valmistuneiden elokuvien joukossa on kotimaisia lastenelokuvia yksi pitkä, yksi novellielokuva (60 min.), kaksi sarjatuotantoa ja muutama lyhytelokuva. Tilasto ei sisällä kansainvälisiä yhteistuotantoja (kaksi tuotantoa), joissa vastaava tuottaja on ulkomainen tuotantoyhtiö. (Liite 2) Elokuvateatteritilastoista samalta ajalta löytyy yksi kotimainen lastenelokuva, Poika ja ilves, joka oli ensimmäinen pitkä lastenelokuva moneen vuoteen. Sen merkitys teattereiden yleisömäärän kasvattajana on kiistaton. Erityisesti se sai perheet elokuvateattereihin. Television ohjelmistossa uutta riippumatonta lastenelokuvatuotantoa ovat yksin edustaneet Liisa Helmisen ja Marjut Rimmisen nukkeanimaatio-sarja 'Urpo ja Turpo' sekä Antonia Ringbomin ja Jaana Wahlforsin piirrosanimaatio-sarja 'Aurinko on keltainen kirahvi'. Nämä ovat yksin edustaneet Suomea kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Koska kotimaisia lastenelokuvia valmistuu niin vähän ja harvakseen, on selvää, että se antaa ulkomaiselle tuotannolle etulyöntiaseman. 1.2 Toimenpiteet Esiselvityksen perusteella kotimaiselle lastenelokuvatuotannolle suositellaan kansallista tukijärjestelmää. Lastenelokuvalle olisi perustettava oma kiintiö tukivaroista. Tämä tarkoittaa, että

elokuvan vuosittaisista tukivaroista ohjataan tietyn suuruinen kiintiö lastenelokuvatuotannolle. Tämä panostus palvelee koko elokuvakulttuuria yleisemminkin. Kiintiöiden rinnalle olisi luotava myös muita tukitoimia, jotka koskevat elokuvalevitystä, elokuvakasvatusta ja koulutusta. Koulukino projekti olisi organisoitava uudelleen ja siinä yhteydessä olisi pohdittava lasten lyhytelokuvien levitystä ja alueellisen elokuvalevityksen uusia tukitoimia. Elokuvakasvatustoimintaan olisi löydettävä lisää tukivaroja ja yhteistyömuotoja ja kumppaneita. 2 LASTENELOKUVAN TEHTÄVÄ Jokainen uusi aikakausi muokkaa elokuvan perinnettä, nostaa esiin uusia tarinoita ja uusia teemoja, kehittää ilmaisua ja metodeja. Jokainen sukupolvi tarvitsee omat elokuvansa, ja jokaisen sukupolven lapset omat lastenelokuvansa. Lastenelokuva on hyvin kokonaisvaltaista. Lapselle elokuvan tuomaan taidekokemukseen liittyy olennaisesti kasvaminen, oman minän ja vallitsevan ympäristön ymmärtäminen ja maailmankatsomuksen rakentuminen. Tästä syystä on tärkeää korostaa niiden kokemusten merkitystä, jotka tulevat lapsen omasta elinympäristöstä ja lapselle tutusta kulttuurista. Tässä on kotimaisella lastenelokuvakulttuurilla tärkeä tehtävä. Ulkomainen tarjonta tuo vertailukohtia, mutta vain kotimaisten teosten avulla lapsi pystyy hahmottamaan omaa ympäristöään suhteessa omaan itseensä ja samalla määrittelemään omia rajojaan. 3 MÄÄRITTELYT 3.1 Lastenelokuvan määrittely ja erityispiirteet Lastenelokuvakulttuurin tilannetta ei voida käsitellä ilman, että sitä verrattaisiin elokuvakulttuurin yleiseen tilaan. Suomalaisella lastenelokuvalla on sama ongelma kuin elokuvakulttuurilla yleensäkin - liian pienet määrärahat. Lastenelokuvalla on kuitenkin muitakin ongelmia, joista ensimmäinen liittyy lastenelokuvan määritelmään. Lastenelokuvalle ovat ominaisia tietyt erityispiirteet, jotka yhdessä tai erikseen muodostavat lastenelokuvaksi määriteltävän elokuvan. Lastenelokuvan erityispiirteisiin kuuluvat lapsen näkökulmasta esitetty aihe, kohdeyleisön rajaaminen esimerkiksi alle 16-vuotiaisiin, lajityypin rajaaminen näytelmä- tai animaatioelokuvaan ja tuotantoprosessin erityispiirteet, kuten casting, kohderyhmätutkimus ja elokuvan markkinointi. Lastenelokuvan määrittelyä vaikeuttaa kuitenkin se, että lapset katsovat muitakin kuin lastenelokuvia. Heitä kiinnostaa myös aikuisten elämä. Jos lapseksi määritellään alle 16 -vuotiaat, mahtuu joukkoon keskenään hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa olevia lapsia ja nuoria. Nykyään varhaisnuoret ovat television aikuisten draamasarjojen suurimpia katsojaryhmiä. Kokemukset kouluissa esitetyistä elokuvista osoittavat, että aikuisten elokuvien joukosta löytyy lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia teoksia, jotka soveltuvat hyvin lasten ja nuorten katsottavaksi. Lastenelokuvaksi tuskin voidaan määritellä esimerkiksi Jane Austenin romaaniin perustuvaa

elokuvaa Järki ja tunteet (Sense and Sensibility), vaikka sen katsojajoukossa olikin runsaasti varhaisnuoria tyttöjä. Lajityyppien rajaamisen osalta on todettava, että lapsille tehdään kaikkia elokuvan lajityyppejä edustavia elokuvia. Meillä on tuotettu fiktiivisiä näytelmäelokuvia ja animaatioita sekä sarjamuotoisia ohjelmia. Sen sijaan lasten dokumenttielokuvat ovat harvinaisia. Suomessa ei ole tehty lasten dokumentti elokuvaa sitten 1970-luvun. Suomessa ei ole koskaan tehty myöskään lasten pitkää animaatioelokuvaa. Tämä ei kuitenkaan ole määritelmän kannalta ongelmallinen, vaan liittyy pikemminkin tuotantoa koskevaan rahoitusongelmaan. Lastenelokuvan tuotantoprosessi on periaatteessa samankaltainen kuin minkä tahansa muunkin elokuvan tuotantoprosessi. Joitakin poikkeuksia on ja ne voidaan tiivistää muun muassa seuraaviin tuotantokohtiin: lasten casting eli lapsinäyttelijöiden valintaprosessi (ks.myös luku 4.3.c.). Casting ei koske vain lastenelokuvaa, vaan yleensä elokuvia, joissa on lapsiesiintyjiä. kohderyhmä-tutkimus. Koska lapsiyleisö ei ole homogeeninen katsojakunta, tulisi kohderyhmä-tutkimus tehdä jo käsikirjoitus- ja ennakkosuunnitteluvaiheessa. markkinointi. Lastenelokuvan markkinointi on suunnattava lapsille, mutta myös lasten vanhemmille, koska vanhemmat maksavat lasten elokuvateatteriliput tai päättävät minkälaisia ohjelmia lapset katsovat televisiosta. Tämä koskee erityisesti pienempiä lapsia. 3.2 Esiselvityksen tehtävämäärittely Esiselvityksessä käytetään lastenelokuvan käsitettä. Yhtä hyvin voitaisiin puhua lasten audiovisuaalisesta kulttuurista, johon elokuvan ja television lisäksi kuuluvat multimedian eri sovellukset, kuten tietokonepelit ja Internet. Aiheen laajuuden vuoksi esiselvitys rajautuu käsittelemään lastenelokuvan tuotantoa ja siihen liittyen levitystä, elokuvakasvatusta ja koulutusta. Uudet teknologiat vaatisivat oman erityisen selvitystyönsä. Esiselvitystyö kuitenkin viittaa niihin tarkoituksenmukaisissa yhteyksissä. Esiselvityksessä ei käsitellä kansainvälistä yhteistyötä, kansainvälistä levitystä ja myyntiä. Esiselvitystyön perustavanlaatuinen lähtökohta kiteytyy yhteen kysymykseen: Miksi Suomessa tehdään niin vähän lastenelokuvia? Esiselvityksessä kartoitetaan lastenelokuvan ominaispiirteitä ja tarpeita. Selvitykseen on koottu alan toimijoiden näkemyksiä tuotannosta, levityksestä, televisioyhtiöistä ja koulutuksesta sekä keinoista, joilla tilannetta voitaisiin korjata. Esiselvitystä varten tehtyjä kysymyksiä oli 25 kappaletta (ks. liite 1). Vastauksia on saatu ja haastatteluja tehty yhteensä 88 kappaletta. Vastaajina ovat tekijät, tuottajat, rahoittajat, televisioyhtiöt, levittäjät, teatterinomistajat, alueelliset elokuvakeskukset, valtakunnalliset elokuvajärjestöt, kuntien elokuvatoimesta vastaavat ja kasvattajat. Kaikki keskeiset elokuvarahoittajat vastasivat kyselyyn. Televisioyhtiöistä vastasi vain Yleisradio, ja sen TV1:n ja TV2:n lasten- ja nuortenohjelmien toimitukset, TV1:n yhteistuotanto-osasto sekä hankintaosasto. Vastaajien joukossa oli myös kaksi tutkijaa ja yksi toimittaja.

4 RAHOITUS 4.1 Nykytilanne 4.1.1 Riippumaton tuotanto Riippumattomia eli ns. independent tuotantoja valmistavat itsenäiset tuotantoyhtiöt. Ne ovat profiloituneet elokuvateoksiin tai tv-ohjelmatuotantoon tai ne tuottavat molempia. Kotimaisten tuotantojen pääasiallisia rahoittajia ovat Suomen elokuvasäätiö, AVEK sekä televisioyhtiöt. Opetusministeriö vahvistaa vuosittain elokuvakulttuurin määrärahat. Niistä valtaosa kanavoidaan Suomen elokuvasäätiölle, joka ohjaa ne kotimaiselle elokuvakulttuurille ja tuotannolle. AVEK eli Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus on tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry:n alainen toimija, jonka vuosittaiset tukivarat kertyvät tyhjäkasettimaksuista. AVEK tukee audiovisuaalista kulttuuria ja tuotantoa. Televisioyhtiöt rahoittavat tuotantoja ennakko-ostoina. Ostopäätökset tehdään käsikirjoituksen ja tuotantosuunnitelman perusteella. Tuotannot rahoitetaan ns. kaksikannalla eli kahden rahoittajan toimesta, joita ovat vaihtoehtoisesti joko Suomen elokuvasäätiö tai AVEK sekä televisioyhtiö tai kolmikannalla, jolloin kaikki kolme rahoittajaa ovat mukana. Uusina rahoittajana mukaan ovat tulossa alueelliset elokuva- ja mediakeskukset. Kansainvälinen yhteistyö avaa uusia rahoitusmahdollisuuksia. Pohjoismaisittain tärkein on Pohjoismainen elokuva- ja tv-rahasto (Nordisk Film och TV-fond), joka tukee yhteispohjoismaisia tuotantoja. Televisioyhtiöillä on yhteispohjoismainen Kabelfond. Euroopan Unionin Media -ohjelma erilaisine tukiohjelmineen tukee eurooppalaisen audiovisuaalisen tuotannon kehittämistä, levitystä, koulutusta ja kulttuuria. Vuonna 2001 käynnistynyt Media Plus on järjestyksessä kolmas Media ohjelma. 4.1.2 Televisiotuotanto Televisioyhtiöt ovat keskeisiä tuottajia, rahoittajia ja esittäjiä. Nykyisellään lasten tvohjelmatuotantoa esittävät kaikki neljä tv-kanavaa, mutta vain Yleisradiolla on omaa lastenohjelmatuotantoa. Mainostelevisio (MTV3) lähettää satunnaisesti lapsille suunnattuja kotimaisia ohjelmia, esim. joulukalenteria tai lyhyitä tietoiskuja. Ne ovat alihankintoja kotimaisilta independent tuotantoyhtiöiltä. Muut MTV 3:n lastenohjelmat ovat pääasiassa ulkomaisia alihankintoja. Nelosen lastenohjelmatarjonta tulee ulkomailta. Kaupallisten tv-kanavien tulevista suunnitelmista ei ole tietoa. Yleisradion lastenohjelmatuotanto jakaantuu yhtiön omaan tuotantoon, josta vastaavat TV1:n ja TV2:n lastenohjelmien toimitukset, sekä yhteistuotantoihin, josta vastaa TV1:n yhteistuotantoosasto. Myös toimitukset voivat osallistua yhteistuotantoihin ja hankkia ohjelmat ulkopuolisena tuotantona. Tällä hetkellä noin 10 % toimitusten tuotannosta hankitaan yhtiön ulkopuolelta.

TV 1:n lasten- ja nuortenohjelmien toimituksella on syksyllä 2000 tekeillä neljä varhaisnuorten draama-sarjaa, joista yksi on riippumaton tuotanto eli se toteutetaan television ja independent yhtiön yhteistuotantona. Sen sijaan riippumattomien yhtiöiden pisteohjelmien tuotantoon toimitukset kykenevät lähtemään harvemmin, koska makasiini- tai sarjaohjelmiin verrattuna pisteohjelmat ovat suhteellisesti kalliimpia. Tämän vuoksi televisioyhtiöt suuntautuvat lastenohjelmissaan sarjatuotantoihin. 4.2 LASTENELOKUVAN RAHOITUKSEN ONGELMAKOHTIA Rahoituksessa lastenelokuvilla ei ole mitään erityistä asemaa. Elokuvarahoittajat kertovat arvioivansa ne samoin kriteerein kuin muutkin tuotannot. He rahoittavat lastenelokuvia, mikäli hyviä hankkeita tulee. Tekijöiden ja tuottajien mielestä käytäntö kuitenkin kumoaa lastenelokuvan näennäisesti tasaveroisen aseman. Heillä oli runsaasti kokemuksia siitä, että lastenelokuvahankkeita on vaikea saada läpi. Kokemukset eivät kannusta kotimaisia tuottajia ja tekijöitä ryhtymään lastenelokuvahankkeisiin. Tuottajat kertovat, että rahoittajia on vaikea saada hyväksymään lastenelokuvalle samansuuruinen budjetti kuin mitä on vastaavalla aikuisten elokuvalla. Esimerkiksi lastendraamaa ei voi rahoittaa yhtä suurilla budjeteilla kuin vastaavaa aikuisten draamaa. Kriteereinä on käytetty mm. sitä, että lapset eivät ole ammattinäyttelijöitä. Tätä käsitystä tukevat useat tekijät, jotka omiin kokemuksiinsa viitaten kysyvät miksi lastenelokuva ei saa maksaa saman verran kuin aikuisten elokuva. Tämä vaikuttaa perustavanlaatuiselta ongelmalta. Laatua ei voi edellyttää, jos siihen ei panosteta. Tuottajien olisikin rohkeasti vietävä rahoittajille kunnollisia ja asianmukaisesti laadittuja budjetteja. Rahoittajien puolestaan olisi ymmärrettävä lastenelokuvan kustannukset samansuuruisiksi kuin minkä tahansa vastaavan aikuisten elokuvan. Elokuvan tukivarat ovat pienet, ja hankkeita paljon. Koska lastenelokuvalla ei ole selkeästi omaa tukimäärärahaa, ei vuosittainen tuotanto ole turvattu. Tekijöiden keskuudessa esitettiin pelko, että mikäli vuosittain tuetaan yhtä pitkää lastenelokuvaa, vie se määrärahat muulta tuotannolta. Tai päinvastoin pelättiin, että vuosittain ei päästä tekemään edes yhtä pitkää elokuvaa, jos tehdään muuta tuotantoa. Pelot ovat vain seurausta epävarmasta tilanteesta. Rahoittajat suhtautuvat lastenelokuvaan eri aikoina eri tavalla. Heidän arvostuksensa heijastuvat tukipäätöksissä. Koska lastenelokuvalle ei ole turvattu vuosittaisia tukivaroja, ja rahoittajia on vähän, voi päättäjien vaihtuminen olla lastenelokuvan tuotannolle riski. Hankkeiden vähäinen määrä vaikuttaa laajemminkin alan työllisyyteen, ammatilliseen pätevöitymiseen ja osaamisen karttumiseen. Koska lastenelokuvatuotantoja on vähän, tekijät eivät pysty kasvattamaan erityisosaamistaan ja siirtämään sitä perintönä seuraaville sukupolville. Samalla tämä kaventaa elokuvan eri lajityyppien kehittymistä.

4.3 Toimenpiteet Rahoituksen erityisenä ongelmakohtana on käsikirjoituksen ja ennakkosuunnittelun rahoitus. Tämä tärkeä tuotannon vaihe on huonosti rahoitettu, ja hankkeita viedään eteenpäin näennäisellä tuella tai ilman tukea. Tämä ei ole vain lastenelokuvan ongelma, mutta se korostuu lastenelokuvassa muun muassa seuraavissa kohdin. 4.3.1 Käsikirjoitus Käsikirjoitustyö on pitkä prosessi. Käsikirjoitusvaiheessa hahmotetaan elokuvan kokonaisuus ja sen eri osa-alueet. Työ alkaa aiheen etsimisellä. Aihetta tutkitaan ja siitä kirjoitetaan tarina (storyline). Tarinaa kehitetään, se jaetaan kohtauksiin, hahmotetaan tapahtumat, aika ja miljöö sekä henkilöhahmot. Käsikirjoituksesta kirjoitetaan useita versioita. Ei ole harvinaista, että versioita on esimerkiksi 10. Versioita työstetään tuottajan ja rahoittajien kanssa, joskus myös levittäjän kanssa. Pitkän elokuvan käsikirjoituksen tekemiseen menee minimissään puoli vuotta, mutta usein vuosi tai puolitoista vuotta. Käsikirjoitusapuraha tai työpalkkio harvoin kattaa koko työskentelyvaiheen. Usein kirjoittajat rahoittavatkin omaa työtään muilla töillä, ja se ei voi olla vaikuttamatta käsikirjoitusvaiheen pituuteen. Dokumenttielokuvan lainalaisuudet ovat erilaiset kuin draamaelokuvalla, mutta myös dokumentti edellyttää käsikirjoituksen tekemistä. Lasten dokumenttielokuva on kuitenkin niin harvinainen laji, että tästä aiheesta esiselvitys ei saanut tietoa, koska dokumentteja lapsille ei juuri tehdä Suomessa. 4.3.2 Ennakkosuunnittelu Myös tuotantojen ennakkosuunnittelu kärsii rahoitusongelmasta. Käsikirjoituksen hahmottaminen kuviksi, taiteellisen tyylin ja ilmaisun suunnittelu edellyttävät, että ennakkosuunnitteluun osallistuvat tuottajan ja ohjaajan lisäksi ainakin kuvaaja, lavastaja ja järjestäjä, joskus myös muutkin ammattiryhmät. Heidän työnsä on puutteellisesti rahoitettu. Tämä koskee erityisesti draamaelokuvan tuotantoa. Tuottajien olisi yhdessä kirjoittajien ja ohjaajien kanssa saatava aikaa pohtia elokuvansa kohdeyleisöä sekä miettiä yleisön mukaista tyyliä ja toteutusta. Lastenelokuvan kohderyhmätutkimusta tehdään vähän. Lapset, kuten aikuisetkaan, eivät ole homogeeninen katsojaryhmä. Lasten jakaminen kohderyhmiin iän perusteella on hyvin täsmällistä työtä. Jo muutaman vuoden ikäero jakaa lapset eri katsojaryhmiin. Televisioyhtiöt muistuttavatkin esiselvityksen vastauksissaan, miten tärkeää on miettiä tarkkaan kohderyhmää jo käsikirjoitusvaiheessa. Eri ikäisille lapsille tehdään erilaisia tarinoita eri toteutustavoin.

4.3.3. Casting Jos pyritään siihen, että lastenelokuvia tehdään lasten näkökulmasta, niin castingilla olisi paljon annettavaa. Casting on vuorovaikutustilanne, jossa synnytetään luottamus ja yhteistyösuhde näyttelijän ja ohjaajan välille. Lasten casting olisi ymmärrettävä aivan uudella tavalla. Castingin avulla löydetään lapsen voimavarat ja soveltuvuus kameran edessä. Casting -prosessissa lapselle myös avautuu mahdollisuus osallistua oman roolihahmonsa ja samalla tarinan muokkaamiseen. Näin lapsen oma näkemys saa enemmän tilaa. Tekijöiden mielestä rahoittajat ja tuottajat eivät ole ymmärtäneet castingin merkitystä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Tuotantobudjeteissa on harvoin resursseja lasten castingiin. 4.3.4 Animaatioelokuva Suomalainen lastenkirjojen kuvitus on korkeatasoista. Graafikot ovat taitavia ja useat heistä toimivat myös animaatioelokuvan puolella. Animaatioelokuvan valmistusprosessi on hidas ja kallis. Tuotantoaika ideasta toteutukseen saattaa viedä 5-6 vuotta, tai jopa enemmän. Ennen kuin tuotanto käynnistyy, olisi testattava käsikirjoitusta ja story boardia käytännössä. Tämä edellyttää seuraavia taloudellisia panostuksia. Käsikirjoitus piirretään kuviksi (story board). Tässä vaiheessa luodaan myös piirroshahmot tai nuket, ja ne on koekuvattava oikeissa lavasteissa tai miljöössä, jotta nähdään toimivatko hahmot käsikirjoituksessa suunnitellulla tavalla. Tämä edellyttää henkilökunnan palkkausta ja tuotantokaluston käyttöä jo käsikirjoitus- ja tuotannonsuunnitteluvaiheessa. Perusinvestointi tuotantokalustoon on kuitenkin mittava, ja yksittäiselle tekijälle tai tuottajalle raskas taloudellinen riski. Animaatioelokuvantekijät toivovatkin vastauksissaan, että Suomeen saataisiin edes yksi kansallisesti rahoitettu riippumaton animaatiostudio, jossa on tarvittava tuotantokalusto sekä varastotilaa kuvamateriaalin säilyttämiseksi. Studio tarvitsee sekä filmi- että digitaalitekniikkaa. Animaation esitysformaatti on yleensä filmi. Animaatiot voivat olla perinteisiä filmille tehtyjä elokuvia tai filmitekniikkaa ja digitaalitekniikkaa yhdistäviä teoksia tai puhtaasti tietokoneella synnytettyjä animaatioita. Digitaalitekniikka on tullut erityisesti juuri animaatioelokuvaan. Kuvatiedostot syntyvät tietokoneessa, ja ne ovat siirrettävissä bitteinä verkon kautta eteenpäin. Tämä antaa ohjaajalle mahdollisuuden koota ryhmä, jonka jäsenet työskentelevät eri puolilla maata. Jäsenien tekemät tiedostot voidaan koota sähköisessä muodossa studion päätteelle, jossa materiaaleista työstetään lopullinen elokuva. Digitaalitekniikkaa käyttävän yksittäisen tekijän kannalta studion sijaintipaikkakunnalla ei välttämättä ole suurta merkitystä. 4.3.5 Sarjat ja pilottijaksot Sarjat ovat television perusohjelmistoa, joiden tuotannosta televisioyhtiöt ovat pitkälti vastanneet joko tuottamalla sarjat itse tai alihankkimalla ne riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä. Lasten kotimaista sarjatuotantoa tekee vain Yleisradio, osin yhteistyössä riippumattomien tuottajien kanssa.

Suomen elokuvasäätiö ja AVEK eivät ole tähän saakka tukeneet riippumattomien tuotantoyhtiöiden tuottamia sarjoja. Nämä rahoittajat ovat katsoneet, että sarjat ovat televisioyhtiöiden tilaustuotantoja. Tilanne on muuttumassa. Nyt kun sarjat ovat suosittuja, mutta raskaita toteuttaa (erityisesti draamasarjat), on esitetty, että riippumattomat yhtiöt voisivat saada tuotantotukea myös sarjojen tuotantoon. Näin pyritään synnyttämään laadukkaampaa ja monipuolisempaa sarjatuotantoa, erityisesti draaman minisarjoja ja lastensarjoja sekä kasvattamaan osaamista ja lisäämään työllisyyttä. Sarjatuotannolla on merkittävä työllisyysvaikutus. Tuotanto työllistää useita tekijöitä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Draamasarjoissa työryhmät ovat suuria ja niiden kokoonpano vaihtelee, jolloin työllistyy useampi tekijä. Suomen elokuvasäätiö ja AVEK ovat tukeneet vuonna 2000 riippumattomana tuotantona tehtävää lasten animaatiosarjaa Turilas ja Jäärä. Aiemmin tukea ovat saaneet mm. animaatiosarjat Urpo ja Turpo sekä Aurinko on keltainen kirahvi. Näillä tukipäätöksillä on esimerkinomainen ja kannustava merkitys muillekin sarjatuotantoa suunnitteleville tuottajille ja tekijöille. Pitemmissä sarjoissa ja animaatio-sarjoissa kuten toisinaan myös minisarjatuotannoissa on tapana valmistaa ns. pilottiosa (sarjan ensimmäinen osa) ennen kuin koko tuotanto käynnistetään. Pilotilla testataan tarinan toimivuutta ja toteutusta. Se on myös rahoituksen väline. Mikäli rahoittajat katsovat, että pilotti on onnistunut, johtaa se tuotannon käynnistämiseen. Pilottien rahoitusta on kokeiltu AVEKin ja televisioyhtiöiden yhteisprojektilla, jolla pyrittiin kannustamaan tuottajia kunnianhimoisiin sarjahankkeisiin. Projekti tuki pilottiosan tuotantoa ja näin pyrki turvaamaan niiden tv-ostoa. AVEK on koonnut tietoa pilottirahaston kokemuksista ja syistä miksi se ei toiminut kuten odotettiin. 4.4 Kiintiöt Esiselvitystyö kysyi pitäisikö osa elokuvan vuosittaisista tukivaroista kiintiöidä lastenelokuvalle. Kiintiöjärjestelmä on käytössä Ruotsissa ja Tanskassa. Vastaavaa kiintiöimistä tai lakisääteistä tukea on esim. Australiassa ja Kanadassa lastendraamalla, mukaan lukien myös tv-draama. Näiden maiden draamasarjat ovat tunnettuja korkealaatuisuudestaan, ja niitä esitetään myös Suomen televisiossa. Kanadassa on pitkään ollut käytössä animaation tukijärjestelmä, jonka ansioista maa tunnetaan yhtenä animaatioelokuvan kärkimaana. 4.4.1 Pohjoismainen malli Ruotsin ja Tanskan kansalliset elokuvainstituutit ( filminstitut ) ovat määritelleet lastenelokuvalle oman vuosittaisen kiintiön tukivaroista. Tanskassa 25 % kaikista tukivaroista varataan lastenelokuvatuotannolle. Molemmissa instituuteissa on oma henkilö päättämässä näistä tukivaroista (Ruotsissa tehtävää hoitaa konsulentti, joka Suomessa vastaa esittelijää ). Ruotsissa lastenelokuvahakemuksia voivat käsitellä myös muut konsulentit, mikäli vuosittainen kiintiö ei riitä kaikkiin haluttuihin hankkeisiin.

Elokuvakasvatustoiminta ja lastenelokuvien levitys on näissä maissa hoidettu kansallisten elokuvainstituuttien kautta. Tanskassa toiminnasta vastaa säätiön alla toimiva organisaatio Born og ungdoms filmcentrum. Se on itsenäinen järjestö, mutta sen toiminta on liitetty osaksi elokuvainstituuttia. Ruotsin elokuvainstituutissa on oma osasto lasten- ja nuortenelokuvakulttuurille ja kasvatukselle. Se vastaa mm. valtakunnallisesta Skolbio toiminnasta yhteistyössä alueellisten teatteriyrittäjien ja koulujen kanssa. Instituutilla on omat tukivaransa alueellisille elokuvateattereille niiden harjoittamaan koulukinotoimintaan ja yhteistyöhön koulujen kanssa. Osastolla on myös varsin laajaa elokuvaan ja elokuvakasvatukseen liittyvää julkaisutoimintaa. Filmi-instituuttien kokemusten mukaan kiintiöt tuottivat aluksi määrällisesti paljon, joista kaikki eivät olleet parasta laatua, mutta pitkäjänteisellä työllä ja kokonaisohjelmalla ollaan päästy nykytilanteeseen, jossa näissä maissa on mittava ja maineikas lastenelokuvatuotanto. Se on myös päässyt hyvin esille kansainvälisillä foorumeilla. Esimerkkinä kiintiöiden vaikutuksista, Ruotsissa ja Tanskassa kyetään tuottamaan 1-3 pitkää lasten tai kokoperheen animaatioelokuvaa vuodessa. Animaatioelokuvaa pidetään raskaana elokuvalajina toteuttaa. Suomessa ei ole koskaan tehty pitkää animaatioelokuvaa, ei lasten- eikä aikuisten animaatiota. 4.4.2 Suomalaisia näkökulmia kiintiöjärjestelmästä 4.4.2.1. Kiintiöiden puolustajat Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että kiintiöt ovat ainoa tapa saada aikaan tuloksia. Selvitykseen vastanneiden keskuudessa muistutetaan, että Suomessakin kiintiöistä on keskusteltu. Kiintiöiden puolesta puhuvat muistuttavat, että toteutumisen esteenä kulloisetkin rahoittajat ovat pitäneet elokuvan liian pieniä kokonaismäärärahoja sekä lastenelokuvahankkeiden vähäistä tarjontaa ja heikkoa laatua. Puolestapuhujien mukaan nämä ovat olleet lähinnä tekosyitä ja kertovat pikemminkin asenteesta lastenelokuvaa kohtaan; hyvää tahtoa on paljon, mutta se ei toteudu tekoina. Suomalaisia elokuvarahoittajia on vähän. Suomen elokuvasäätiössä on kolme ja AVEK:ssa kaksi esittelijää. Rahoittajien vaihtuminen näissä organisaatioissa tai televisioyhtiöissä voi kaataa suotuisan kehityksen. Tämä on selvä epävarmuustekijä riippumattomalle tuotannolle. Jos lastenelokuvalla olisi oma kiintiöity tukijärjestelmä, ei esittelijöiden vaihtuminen aiheuttaisi katkoksia johdonmukaiseen ja pitkäjänteiseen tuotantotyöhön. Puolustajien mielestä kiintiöt kannustavat tekijöitä ja tuottajia tarttumaan lastenelokuva-aiheisiin. Kiintiöt antavat mahdollisuuden nykyistä pitkäjänteisempään ja määrätietoisempaan työhön. Sitä kautta voidaan rakentaa lastenelokuvan perintöä, joka tällä hetkellä on kovin kapea ja lyhyt. Perinnettä ei synny, ellei sitä synnytetä. Perinnettä on kyetty synnyttämään esimerkiksi lastenkirjallisuuden ja -musiikin alueilla. Vastauksissa todettiin myös, että kiintiöt saattavat aluksi tuottaa enemmän määrää ja vähemmän laatua, mutta pitkällä tähtäyksellä kiintiöt elvyttävät alaa. Määrän joukosta löytyy aina myös uusia,

oivaltavia ja asiaansa keskittyneitä elokuvia. Kiintiöillä luodaan uskoa siihen, että erilaisiakin lastenelokuvia voidaan tuottaa ja katsoa. Kiintiöt kannustavat uusia tekijöitä lastenelokuva-alalle. Niiden nähdään kannustavan ammattilaisia tarttumaan lastenelokuvahankkeisiin. Suomalaisen elokuvan kehittämisessä kansainvälisen viennin merkitystä on alettu korostaa. Suomalaisesta elokuvasta pyritään tekemään uutta kansainvälistä kulttuurivientituotetta. Esiselvitykseen vastanneet kertovat, että Suomesta löytyy kansainvälisen tason osaamista ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotantoja myös lastenelokuvan puolelta, mutta hankkeille ei löydy rahoitusta. 4.4.2.2 Kiintiöiden epäilijät Osa vastaajista, lähinnä rahoittajat näkivät, että kiintiöt ja ylipäätään lastenelokuvakulttuurin tukitoimet edellyttävät laajempaa kansallista keskustelua elokuvakulttuurin asemasta ja määrärahoista. Heidän mukaansa meilläkin pitäisi päästä laatimaan Ruotsin mallin mukainen alan yhteinen elokuvasopimus ( Filmavtalet ). Tämä voisi edesauttaa resurssien ohjaamista lastenelokuvalle. Ruotsin ja Tanskan tilanne ei ole syntynyt tyhjästä. Rahoittajat muistuttavat, että lastenkulttuuri yleensäkin on näissä maissa paremmin tuettua ja organisoitua kuin meillä Suomessa. Kiintiöiden on ollut mahdollista syntyä vankan lastenkulttuurin perinnölle. Suomessa lastenkulttuuri on vailla kokonaisvaltaista ohjelmaa. 4.4.2.3 Erityisprojekti Varovaisen myönteisesti suhtautuvien mielestä kiintiöt olisi toteutettava asteittain tai aluksi erillisprojektina. He ehdottivat aluksi kolmen vuoden projektia, jonka perusteella nähtäisiin kiintiöiden vaikutukset. Jos projekti tuottaa tuloksia, voidaan kiintiöt vakiinnuttaa. Yleensä erityinen satsaus johonkin tiettyyn projektiin on tuottanut tuloksia (vrt. sparraus-projekti, dokumentti-projekti ja lyhytelokuvaan tehdyt tukitoimet). Lastenelokuva ei välttämättä tarvitse omaa esittelijää tai rahoittajaa, vaan tehtäviä nykyisellään hoitavat voisivat käyttää asiantuntijoita apunaan päätöksenteossa. Erityisprojektille olisi mahdollista turvata riittävät määrärahat erillisrahoituksena, jolloin lastenelokuvan rahoitusta ei tarvitsisi irrottaa nykyisistä elokuvan tukivaroista. Lastenelokuvan erillisrahoitus voitaisiin koota kulttuurin ja kasvatuksen määrärahoista. Kiintiöt nähtiin näissä oloissa raskaana toteuttaa sellaisinaan, mutta vastauksissa oltiin kuitenkin varsin avoimia keskustelulle. Jos kiintiöihin joskus päädyttäisiin, voitaisiin ne myöhemmässä vaiheessa lakkauttaa ja antaa vapaan kilpailun ohjata tuotantoa.

5 TEKIJÄT Kysymyksiin vastanneet tekijät ovat ohjaajia ja käsikirjoittajia draaman, animaatioelokuvan sekä dokumenttielokuvan alalta. He kokivat kotimaisen lastenelokuvan huonon tilanteen luonnollisesti omaan työhönsä kohdistuvana ongelmana. Ammattimaisia, vain lastenelokuvaan erikoistuneita tekijöitä, on alalla alle kymmenen. Muutamat, aiemmin muunlaisista kuin lastenelokuvatuotannoista tunnetut ohjaajat ovat tarttuneet lastenelokuvaan. Lastenelokuvantekijät eivät myöskään ole järjestäytyneet ammattikunnaksi, kuten animaatio-ohjaajat (Animaatio-kilta ry.) tai dokumentaristit (Dokumenttikilta ry.). Lastenelokuvan tekijät ovat huolissaan alan arvostuksesta. Heidän mielestään yleinen asenne lastenelokuvakulttuuria, ja yleisemminkin lastenkulttuuria kohtaan ei ole ollut kannustava. Tekijöiden vastauksissa on yllättävää se, että heidän mielestään muut tekijät eivät arvosta lastenelokuvaa eikä sen tekemistä. Tekijät peräänkuuluttavatkin uutta asennetta ja arvostusta lastenelokuvalle sekä sen tekijöille. "Puheissa lastenelokuvaa muistetaan, mutta ei silloin kun myönnetään apurahoja, palkintoja ja tukivaroja", he huomauttavat. Tekijöiden mielestä hyvistä suunnitelmista ei ole pulaa. Hankkeita syntyy paljon, mutta niiden suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät, että niihin myös panostetaan resursseja ja aikaa juuri käsikirjoittamiseen sekä tuotannon suunnitteluun. Nykyisin tämä tuotannon vaihe on huonosti rahoitettu, ja tekijät ja tuottajat rahoittavat tätä työvaihetta muilla töillä. Elokuvien tekeminen ja tuottaminen on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi, ja elokuva-ala edellyttää tekijöiltään moniosaamista. Tekijöiden mielestä tekemisen kynnys on noussut ja vaatimukset kasvaneet. Kokenutkin tekijä kertoo joutuvansa lunastamaan luottamuksen rahoittajien edessä aina uudestaan ikään kuin vuosien ammattitaito asetettaisiin kyseenalaiseksi. Kilpailun kiristyessä tuotantoyhtiöt ovat kääntäneet katseensa ulkomaille. Kansainvälistyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia, mutta myös paineita. Tekijät, jotka ovat oman teoksensa taiteellisia johtajia, ovat saaneet uusia tehtäviä. He ovat tulleet osaksi myynti- ja markkinointiprosessia. Tekijöiden on esiinnyttävä kansainvälisillä foorumeilla sekä pohdittava kieliversiointia ja markkinointia. Osa tuotantoamme on jo mukautunut kansainväliseen tuotantokulttuuriin ja kokee sen omakseen, mutta osa tekijöistä haluaa edelleen keskittyä vain kotimaiseen katsojaan. Vastanneiden keskuudessa ollaan myös huolissaan lasten lyhytdraaman ja animaation tulevaisuudesta. Toisaalta pitkiä lastenelokuvia tehdään niin harvoin, että tätäkin lajityyppiä olisi muistettava tukea. Vastauksissa muistutetaan, että menestykset pitkän elokuvan alueella kannustavat tekijöitä ja tuottajia tarttumaan myös lastenelokuvaan. Nämä menestykset ovat esimerkkeinä ja kannustimena muille tekijöille ja tuottajille, jolloin syntyy uusia hankkeita ja samalla painetta toteuttaa niitä. Tekijöiden mielestä lyhytelokuva on hyvä lajityyppi ilmaisun kehittämisen kannalta, sillä se antaa paremmin mahdollisuuksia kokeiluihin kuin raskas pitkä elokuva. Uusien tekijöiden saapuminen alalle tapahtuu yleensä lyhytelokuvien kautta. Tekijöiden koulutuksen toivotaan panostavan lasten lyhytelokuvaan opetusohjelmissaan. Oppilaitoksien kanssa voitaisiin rakentaa omia erityiskursseja, jotka olisivat avoimia opiskelijoille ja ulkopuolisille tekijöille. Näin saataisiin vuorovaikutusta opiskelijoiden ja ammattilaisten välille. Luonnollinen yhteistyökumppani voisi olla televisioyhtiö, jonka kautta oppilastyöt saisivat yleisöä.

Tekijät ehdottavat erityistä lasten Jussi-palkintoa. 6 LEVITYS JA JAKELU Tekijät ovat tekemisen ammattilaisia. Tuottajat tuottamisen ammattilaisia. Kun elokuva valmistuu, useat tekijöistä ja tuottajista eivät omien sanojensa mukaan kykene muuttumaan markkinoinnin ammattilaisiksi. Sitä varten olisi oltava omat ammattilaiset. Levittäjät ovat markkinoinnin ammattilaisia. Suomalaisten levittäjien intressinä on kuitenkin vain pitkä elokuva. Tämä on ymmärrettävää, ja luonnollistakin. 6.1 Elokuvateatterilevitys 6.1.1 Pitkät elokuvat Pitkä elokuva on tuotantoyhtiöltä ja tekijältä mittava työ. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että elokuva ei saa katsojia. Näin ei ole tapahtunut viime vuosina, vaan päinvastoin kotimaisia elokuvia on jatkuvasti 10 katsotuimman elokuvan joukossa. Nykyisin levittäjät tulevatkin mukaan tuotantoon jo sen alkuvaiheessa, ja ottavat yhä enenevässä määrin myös rahoittajan roolin. Pitkäjänteinen työ ja suunnitelmallinen markkinointi ovat varmasti olleet tärkeitä menestystekijöitä, joilla kotimainen elokuva on saavuttanut suosionsa. Suomen elokuvasäätiö on tukenut markkinointia ja levitystä, ja lyhytelokuvan puolella tukea on myöntänyt myös AVEK. Lastenelokuvan markkinointi ei ole yksiselitteistä, sillä sen täytyy kohdistua lasten lisäksi heidän vanhemmilleen, jotka maksavat elokuvateatteriliput. Teatterilevittäminen on liiketoimintaa. Levittäjät sanovatkin, että mikäli odotetaan, että levitys saisi kulttuurityön piirteitä, olisi sitä rahoitettava kansallisin varoin. Päivisin järjestettävät teatterinäytökset päiväkodeille ja kouluille ovat levittäjien mielestä sellaista toimintaa ja ne edellyttävät levittäjien mukaan lisää resursseja, joihin toivotaan kansallista tai kunnallista tukea. Teatterinäytösten lippujenhinnasta on paljon keskusteltu julkisuudessakin. Keskimääräinen lipunhinta on arkisin noin 45 markkaa ja viikonloppuisin 60 markkaa. Selvitykseen vastaajat moittivat lastennäytösten kalliita lipunhintoja. Lapset, tai oikeammin lasten vanhemmat maksavat lastenlipusta saman hinnan kuin aikuisetkin. Nelihenkisen perheen elokuvaliput, matkat sekä näytökseen liittyvä muu kulutus maksaa vähintään 200 markkaa tai enemmän. Vastaavasti uutuuselokuva vuokraus videona maksaa noin 35 markkaa ja uuden myyntivideon hinta on noin 100 markkaa. Tähän liittyy kunnallinen ja alueellinen teatterilevitys, josta enemmän kohdassa 6.3. 6.1.2 Lyhytelokuvat Rahoittajat ovat panostaneet viime vuosina lyhytelokuvaan aiempaa enemmän. Ne on usein tehty teatterielokuvaformaattiin 35 mm filmille tai joissain tapauksessa ns. kerholeveydelle 16 mm

filmille. Aikuisten lyhytelokuvat kuitenkin leviävät harvoin muualle kuin televisioon tai festivaaleille. Esiselvitystyön vastauksissa on esitetty alkukuvaperinteen elvyttämistä. Lyhytelokuva voitaisiin esittää pitkän elokuvan alussa elokuvateatterissa. Lyhytelokuvasta yhdessä puolipitkän elokuvan kanssa voidaan koota pitkän elokuvan mittainen näytös. Useasta lyhytelokuvasta puolestaan saa yhden kestoltaan halutun mittaisen näytöksen. Lyhytelokuva on lasten omimpia lajityyppejä. Pienet lapset harvoin jaksavat katsoa pitkää elokuvaa. Puolen tunnin mittainen elokuvakin saattaa olla heistä pitkä. Suomen elokuvakontakti on keskeinen kotimaisten lastenlyhytelokuvien levittäjä. Kontakti tekee yhteistyötä alueellisten elokuvakeskusten ja muiden elokuvajärjestöjen kanssa. Oulun elokuvakeskuksella oli aiemmin lastenelokuvien maahantuontia, mutta se lakkautettiin määrärahojen puutteessa. Levittäjät suhtautuvat varovaisesti lyhytelokuviin. He ovat valmiit tutkimaan lyhytelokuvien teatterijakelua mikäli vastassa olisi yksi selkeästi asiaa hoitava toimija, joka laatisi ohjelmasuunnitelmat ja huolehtisi keskitetysti esitysoikeudet ja materiaalit. Koulukino -projektin taustalla olevat tahot voisivat sopia tähän tehtävään. Tämän yhden toimijan sekä levittäjien ja kotimaisten tuottajien ja tekijöiden yhteistyön tiivistäminen voisi edesauttaa yhä useamman kotimaisen (lasten)lyhytelokuvan saamista teatterijakeluun. 6.2 Ei-kaupallinen levitys A. Tallennelevitys Keskeisiä ei-kaupallisen tallennelevityksen hoitajia ovat Suomen elokuvakontakti, Opetushallitus ja Kirkon AV-keskus sekä muutamat yksityisyrittäjät. Tallennelevitystä tehdään erityisesti kouluihin, kerhoihin ja kirjastoihin. B. Tekijävierailut Koulukino-projektin taustajärjestöt ovat tähän asti hoitaneet tekijävierailuja. Muutamat elokuvaohjaajat ovat jo vuosia kiertäneet kouluissa kertomassa omasta työstään. Kokemukset myös näyttelijöiden, esim. Poika ja ilves elokuvan näyttelijöiden vierailuista elokuvan esityksissä alueilla, oppitunneilla kouluissa, kerhoissa ja kirjastoissa ovat olleet pelkästään positiivisia. 6.3 Alueellinen levitys Miten tarjota elokuvapalveluja tasapuolisesti koko maahan ja kaikenlaisille yleisöille? Jakelun olisi yllettävä myös pääkaupunkiseudun ja suurimpien keskusten ulkopuolelle. Kunnallisesta kulttuuritoimesta toivottiin vielä 1970- ja 80-luvuilla alueellisten kulttuuripalvelujen keskeistä toimijaa. Mutta kunnallinen kulttuuritoimi ajettiin 80-luvun lopulla alas, virat lakkautettiin tai yhdistettiin vapaa-ajan tai liikuntatoimen kanssa, ja määrärahat vietiin. Tietynlaista

elpymistä tapahtui 90-luvulla, mutta on yltiöpäistä odottaa, että elokuva asetettaisiin kunnan tai kuntalaisten tarpeiden listalla kovin korkealle. Alueellisista elokuvapalveluista ovatkin huolehtineet alueelliset elokuvakeskukset ja kunnalliset elokuvateatterit. Maassamme on 10 alueellista elokuvakeskusta tai vastaavaa alueellista toimijaa. Kunnalliset elokuvateatterit kertovat vastauksissaan, että lastenelokuva kuuluu vahvasti heidän ohjelmistoonsa. Myös alueellisten elokuvakeskusten ylläpitämät teatterit ovat ottaneet huomioon hyvin lastenelokuvan. Tässä muutamia esimerkkejä esittäjistä. Lahdessa toimiva Kino Iiris kuuluu kansainväliseen Euro Kids elokuvateatteriverkostoon. Teatteria ylläpitää valtionapua saava Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry. Vastaavasti tamperelaisen Niagara - teatterin omistaa Pirkanmaan elokuvakeskus. Turun Dianan osakkaana ovat Varsinais-Suomen elokuvakeskus ja Finlandssvensk filmcentrum. Oulussa on sekä kunnallinen elokuvateatteri että Oulun elokuvakeskuksen ylläpitämä Studio. Kuva-Kukko Kuopiossa on kunnallinen teatteri, jota ylläpidetään yhteistyössä alueellisen elokuvakeskuksen, ISAK ry:n kanssa. Vaikka alueelliset elokuvakeskukset tai paikalliset teatteriyrittäjät olisivatkin aktiivisia, he ovat riippuvaisia kunnan / koulun panostuksesta. Tämä edellyttäisi uudenlaista yhteistyötä alueellisen elokuvakeskuksen, koulujen ja paikallisen elokuvateatteriyrittäjän kesken. Se myös merkitsee sitä, että toiminta vaatii lisätukea. Kyselyssä mukana olleet alueelliset toimijat kokivat ongelmakseen pienet määrärahat ja koulujen tiukat opetussuunnitelmat. Erittäin suuri ongelma on, ettei ole lastenelokuvia mitä esittää. 6.4 Koulukino -projekti Koulukino on Suomen elokuvakontaktin, Suomen Filmikamarin, Suomen elokuvasäätiön sekä Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskuksen organisoima projekti, joka toteutetaan yhdessä alueellisten elokuvakeskusten, elokuvalevittäjien ja elokuvateatteriyrittäjien kanssa. Koulukino laatii valikoiman lapsille ja nuorille soveltuvia elokuvia alueen teattereille ja kouluille, ja työstää elokuvista pienen esittelyvihkosen. Koulukinolla on kansallinen rooli elokuvataiteen ja elokuvakasvatuksen edistäjänä. Se toteuttaa samaa tehtäväkenttää, josta Ruotsissa ja Tanskassa vastaavat kansalliset elokuvainstituutit. Instituuteilla on oma lastenelokuvan tuotantokonsulentti. Ruotsin elokuvainstituutissa on myös erillinen elokuvakasvatuksen osasto. Se vastaa keskitetysti myös valtakunnallisesta koulukinotoiminnasta. Elokuvainstituutin kotisivuilta voi tilata kotiin ilmaiseksi instituutin julkaisuja ja mm. Skolbio katalogin. Tanskan elokuvainstituutilla on erillinen, autonominen elokuvakasvatuksen järjestö Born og Ungdoms filmcentrum, jonka toimintaan kuuluu mm. tuottaa elokuvista esittelymateriaalia elokuvakasvatuksen käyttöön. Materiaalia löytyy myös järjestön www- sivuilta (www.medieraadet.dk), jonne on myös linkki filmi-instituutin www-sivuilta (www.filminstitut.dk). Ruotsin ja Norjan elokuvainstituuteilla on erityinen alueella toimiville teatteriyrittäjille tarkoitettu teatterituki koulukinotoimintaan ja yhteistyöhön alueen koulujen kanssa. Lisäksi tuetaan alueellisia elokuvakeskuksia ('filmpoolit'), joilla on myös levitystoimintaa ja joista muutamat toimivat myös alueellisten ja alueella toteutettavien tuotantojen osarahoittajina ja kehittäjinä.

Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa Koulukino ei ole kansallinen hanke, vaan eri elokuvaorganisaatioiden yhteisprojekti. Se aloitettiin elokuvan 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1996. Tällä hetkellä projekti toimii hyvin rajallisilla resursseilla. Se on saanut vuosittain pienen määrärahan Valtion elokuvataidetoimikunnalta sekä satunnaista tukea opetusministeriöltä ja AVEK:ilta. Projektilla ei ole omaa organisaatiota eikä työntekijää. Koulukinon takana olevat organisaatiot hoitavat tehtävää muun työnsä ohessa. Taloudellisesti epävarma tilanne vaikeuttaa projektin pitkäjänteistä kehittämistä. Koulukinon ongelmana eivät ole vain vähäiset resurssit, vaan myös suppea ohjelmistovalikoima. Tällä hetkellä Koulukino esittää samaa ohjelmistoa kuin kaupalliset elokuvateatterit eli pitkiä näytelmäelokuvia, jotka ovat pääasiassa Yhdysvalloista. Nämä elokuvat tuodaan Suomeen ilman Koulukinoakin. Tilannetta auttaisi aktiivinen elokuvien maahantuonti, jolla valikoimaan saataisiin elokuvia myös muualta kuin Yhdysvalloista. Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa valmistetaan hyviä lastenelokuvia. Viime vuosina myös muutamista Aasian maista, kuten Etelä-Koreasta, Japanista ja Iranista on valmistunut laadukkaita lastenelokuvia. Uusien kotimaisten elokuvien lisäksi ohjelmistoa tulisi laajentaa monipuolisella maahantuonnilla. Koulukino -projektin nykyiset vetäjät ovat kiinnostuneita myös lyhytelokuvasta. Koulukinon tehtävänä voisi olla toiminnan koordinointi ja asiantuntijapalvelut. Koulukino voisi keskitetysti seurata valmistuvaa kotimaista ja kansainvälistä tuotantoa, koota ohjelmistoja ja oheismateriaalia, neuvotella esitysoikeuksista (mm. kotimaisten lyhytelokuvien tuottajien kanssa) ja toimia lastenelokuva-alan verkoston ylläpitäjänä. 7 ELOKUVAKASVATUS Lapsiin ja lastenelokuvaan liittyy kasvaminen. Lastenelokuvan tekeminen, esittäminen ja kouluttaminen on kokonaisvaltaista työtä, joka edellyttää aihepiirien, tyylien ja kerrontatapojen tutkimista lapsen näkökulmasta. Myös kohderyhmä -tutkimus on tärkeää. Elokuva tuo lapselle taide-elämyksen lisäksi kokemuksia maailmasta, kasvamisesta ja aikuisen elämästä. Lastenelokuvaa käyttävät työssään myös kasvattajat ja kouluttajat. Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus (ETKK) on runsaat 30 vuotta vanha valtakunnallinen elokuvajärjestö, jonka aikanaan perustivat suomalaiset elokuvantekijät. Se on aina tehnyt läheistä yhteistyötä toisen elokuvantekijöiden perustaman järjestön, Suomen elokuvakontaktin kanssa, joka vastaa levitystoiminnasta. ETKK keskittyy nimensä mukaisesti elokuvakasvatustyöhön tai nykyisin mediakasvatukseen. Sen toimintaan osallistuvat mm. opettajat ja kasvattajat. Järjestö tuottaa elokuvakasvatusmateriaalia ja julkaisee PEILI -lehteä, joka on ainoa alan lehti Suomessa. ETKK on aina toiminut rajallisten resurssien varassa. Nykyisin järjestöllä on yksi työntekijä. Rajallisuudestaan huolimatta se on kuitenkin ollut kansallinen osapuoli alan kansainvälisissä järjestöissä. Se muun muassa edustaa Suomea alan kansainvälisissä tapahtumissa, koska muita vastaavia tahoja ei maassamme ole ollut. 1980-luvun lopulla järjestö sai eräänlaisen autonomian osana Suomen elokuvasäätiötä. Järjestö siirtyi elokuvasäätiön tiloihin ja sen toiminta liitettiin osaksi säätiön toimintaa, mutta se pysyi kuitenkin itsenäisenä järjestönä. Elokuvasäätiön K13 - audiotoriosta tuli Suomen ensimmäinen lastenelokuvateatteri, jolla oli oma työntekijä. Tämä oli tilanne muutaman vuoden ajan, kunnes järjestö vastoin tahtoaan irrotettiin säätiön yhteydestä.

90-luvulla alkanut audiovisuaalisen kulttuurin murros ja uusien teknologioiden saapuminen on muuttanut myös elokuvakasvatuksen tilannetta. Elokuvan ja television lisäksi internet ja tietokonepelit ovat tulleet osaksi lasten arkea ja samalla koulunkäyntiä. Opettajat ja kasvattajat kaipaavat tietoa ja konsultointia mediasta. Tarvitaan tietoa sisällöistä, metodeista ja tekniikasta. Mediakasvatuksen merkitys on korostunut, eikä ETKK edes yhdessä muiden elokuvajärjestöjen tai alueellisten keskusten kanssa ole kyennyt pienin määrärahoin vastaamaan muutoksen tuomiin tarpeisiin. Esiselvitykseen vastanneet alan toimijat ja myös tekijät kaipaavat lisää resursseja mediakasvatukseen. Esimerkiksi kasvattajille ja kouluttajille ei kyetä tarjoamaan riittävää ja ajanmukaista mediakasvatusmateriaalia. Sen tuottaminen on kallista ja hajanaista. Myös yksittäiset aineopettajajärjestöt ovat olleet aktiivisia, erityisesti Äidinkielenopettajien liitto ja Kuvaamataidonopettajien liitto. Elokuva / mediakasvatukseen kaivataan yhtenäistä ja hallittua suunnitelmaa. 8 ELOKUVA KULTTUURIPERINTÖNÄ Elokuvat ovat osa kansallista kulttuuriperintöä, jota vaalivat maailman elokuva-arkistot. Arkistoissa on kotimaisia ja ulkomaisia klassikoita. Joukossa on runsaasti lastenelokuvia. Suomen elokuvaarkisto esittää kokoelmiaan joillakin paikkakunnilla. Muutoin sen elokuvat ovat tutkijoiden käytössä. Rajattu käyttö on ymmärrettävää. Elokuvien restaurointi ja arkistointi on työläs ja kallis prosessi. Esityskopioiden valmistaminen laajempaan käyttöön edellyttää kansallista ja kansavälistä tukea sekä resursseja esitysoikeuksien hankintaan. Elokuvaklassikoilla olisi kuitenkin tärkeä merkitys elokuvakasvatukselle nimenomaan historiallisen perspektiivin antajana, kulttuuriperinnön välittäjänä ja taide-elämyksenä. Muunkinlaiseen ratkaisuun voitaisiin päästä. Esimerkiksi Saksassa kansallinen keskus Bundesverband Jugend und Filme (BJF) ja itsenäinen järjestö Kinder und Jugendfilmzentrum ovat solmineet joidenkin elokuvalevittäjien kanssa sopimuksen, jonka mukaan teattereissa jo pitkään olleet elokuvat siirretään kohtuuhinnalla ns. koulutus- ja kasvatuskäyttöön. Tämä on erinomaista kierrätystä, ja jos asiaa tarkastelee pitemmällä ajanjaksolla, toiminta varmasti palvelee kaikkia osapuolia.

9 TELEVISIOYHTIÖT Esiselvitys kysyi alan mielipiteitä televisioyhtiöiden ja alan välisestä yhteistyöstä. Tekijät, tuottajat ja Yleisradio vastasivat. 9.1 Tekijät ja tuottajat Elokuvakulttuurin alalla toimivat kunnalliset elokuvateatterit, alueelliset elokuvakeskukset ja järjestöt toivoivat, että Yleisradion tuottamia lastenohjelmia voitaisiin esittää myös muualla kuin televisiossa. Tämä toivomus on ymmärrettävää senkin takia, koska kotimaista tuotantoa on niin vähän. Yleisradio on tuottanut omaa lastenohjelmaa jo vuosikymmeniä, ja ohjelmistoa on paljon. Tekijät ja tuottajat toteavat, että Yleisradion toimituksilla on liian pienet resurssit tuottaa pisteohjelmia yhdessä riippumattomien tuottajien kanssa. Toimitukset lähtevätkin ensisijaisesti sarjatuotantoihin mukaan. Toimitusten maksamat korvaukset ovat kuitenkin pieniä, ja siksi toivottiin Suomen elokuvasäätiön ja AVEK:n ottavan myös sarjat tuotantotuen piiriin. Näin voitaisiin nostaa sarjojen taiteellista ja teknisestä tasoa. Yleisradiolle esitettiin samanlainen vaatimus kuin riippumattomalle tuotannolle; Yleisradion tulee perustaa tukijärjestelmä, joka kiintiöi lastenohjelmatuotannolle tietyn suuruisen osuuden kaikista vuosittaisista tuotantovaroista. Yleisradio toivoi, että riippumattomat tuottajat pohtisivat tarkemmin hankkeidensa kohdeyleisöä. 9.2 Yleisradio arvioi omaa tilannettaan Yleisradion omalla lasten ohjelmatuotannolla on pitkät perinteet. Alle 12 -vuotiaille suunnattujen lastenohjelmien osuus kaikista lähetetyistä ohjelmista vuonna 1995 oli 6,5% ja yhteensä 505 tuntia. Näistä kotimaista tuotantoa oli 224 tuntia (luku sisältää uusinnat). Vuonna 1999 lastenohjelmien osuus oli 8,2 % ja 825 tuntia. Kotimaista tuotantoa oli 357 tuntia. Ohjelma-aika on kasvanut, mutta toimitukset kuitenkin kertovat budjetin leikkauksista. (Liite 3) Toimitusten vastauksissa toivottiin lastenohjelmatuotannolle omaa vakiintunutta kiintiötä. Kiintiöillä turvataan vuosittainen talous, toimituksen voivat toimia sovittujen kiintiöiden mukaisesti. Vuonna 1999 syntyi tilanne, jossa Yleisradio päätti yllättäen lopettaa lasten radio-ohjelmien tuotannon. Päätös synnytti niin paljon vastalauseita, että se peruttiin. Syksyllä 2000 syntyi jälleen uusi tilanne. Organisaatiouudistuksen mukaan kaikki pienten lasten ohjelmat sijoitetaan TV2:n puolelle. TV 1:n vuosikymmeniä rakentama pienten lasten ohjelmatuotanto (mm. Veturi) siirtyy TV 2:lle. Ala ei ole reagoinut tähän, joten muutoksen merkitystä on vaikea arvioida. Tulevaisuus osoittaa miten tämä tulee vaikuttamaan tuotantoon. Yhteistuotanto-osasto kertoo, että heillä on käyttämättömiä resursseja lastenelokuvalle ja runsaasti tahtoa saada lastenprojekteja. Ongelma näyttäisi heidän puolellaan olevan tarjonnassa. Tarjontaa on