Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
|
|
- Elina Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
2 OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi maailmanmarkkinoille
3 v aloittavassa Business Finlandissa tehostetaan tutkimuksen hyödyntämistä yrityksissä ja lisätään tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta Edistetään yritysten ja tutkijoiden yhteistyötä tasavertaisina kumppaneina Annetaan tutkimusideoista nopea palaute jo ennen hakuvaihetta ja ohjataan tarvittaessa idean esittäjä mahdollisten muiden rahoittajien luo Edesautetaan tutkimuksen ja yritysten kehitystyön tekemistä rinnakkain, ei peräkkäin. Sparraus ja vaiheistettu rahoitus edistävät radikaalien innovaatioiden syntymistä.
4 Mikä muuttuu verrattuna Tekesin tarjoamaan tutkimusrahoitukseen? Tutkimus ja yritykset haastetaan tiiviimpään yhteistyöhön Kaksi uutta rahoituspalvelua: Co-Creation ja Co-Innovation Ei hakuaikoja, nykyiset teemahaut loppuvat Tutkimusideoita sparrataan ennen hakemusvaihetta mm. liiketoimintapotentiaalin ja sopivimpien rahoituslähteiden selvittämiseksi Ennallaan säilyvät: Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa (TUTLI) -rahoitus, EAKRrahoitus ja kv. erityishaut (mm. Eureka)
5 Business Finland -tutkimusrahoitus 2018 Co-Creation Kehitä tutkimusideaa, rakenna yhteistyötä Co-Innovation Hae tutkimuksesta ratkaisuja, luo yhteistyössä uusia vientituotteita Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa (TUTLI) Synnytä tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät tutkimusideaa Rahoituksella varmistetaan tutkimustavoitteen ja ratkaisumallin tarve ja soveltuvuus yrityksille sekä rakennetaan yhteistyöverkosto. Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät yhdessä ratkaisuja ja uutta tietoa liiketoiminnan tarpeisiin. Rahoituksella vauhditetaan tutkimustulosten hyödyntämistä ja uusien suomalaisten vientituotteiden kehittämistä sekä vahvistetaan verkostoja ekosysteemeissä. Tutkimusorganisaatiot valmistelevat ideaa uudeksi liiketoiminnaksi. Rahoituksella vauhditetaan tutkimusideoiden kaupallistumista. Kansainväliset ja muut erityishaut hakukohtaisin kriteerein, esim. ESA, EAKR, Eureka
6 Rahoitusta tutkimusorganisaatioille ja yrityksille liiketoiminnan tarpeista lähtevien ratkaisujen kehittämiseen
7 Tutkimusorganisaatio Tee korkeatasoista tutkimusta ja samalla yhteistyötä yritysten kanssa Yritys Uudista liiketoimintaasi tekemällä läheistä yhteistyötä tutkijoiden kanssa
8 Co-Creation -rahoitus Rahoitus tutkimusidean kehittämiseen ja yhteistyöverkoston rakentamiseen
9 Co-Creation-rahoitus Kenelle? Tutkimusorganisaatioille, jotka tähtäävät yritysten kanssa tiiviissä yhteistyössä toteutettavaan Co-innovation-projektiin. Mahdollisesti myös yrityksille (tieto tarkentuu myöhemmin), jotka kehittävät tutkimusideaa yhteistyössä tutkimusorganisaatioiden ja muiden yritysten kanssa tavoitteena Co- Innovation-projekti. Mihin tarkoitukseen? Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät yhdessä tutkimusideaa. Tavoitteena yritysten ja tutkimuksen yhteinen Co-Innovation-projekti. Rahoituksella varmistetaan tutkimustavoitteen ja ratkaisumallin tarve ja soveltuvuus yrityksille sekä rakennetaan yhteistyöverkosto mahdollista Co-innovation-projektia varten. Ei ole tarpeen kaikille: Valmiit konsortiot voivat edetä suoraan Co- Innovation-rahoitusvaiheeseen.
10 Co-Creation-rahoitus Miten rahoitus toimii? Projektin koko max euroa Rahoitus 60% projektin kokonaiskustannuksista Kiinteä yleiskustannuskerroin 20% ja henkilösivukustannuskerroin 50% Projektin kesto 4 6 kk Ei hakuaikaa
11 Co-Creationrahoitus Mitkä ovat rahoituksen kriteerit? Suunnitelman laatu relevanssin ja kysynnän osoittamiseksi sekä yhteistyön ja konsortion luomiseksi Idean uutuusarvo ja liiketoimintapotentiaali Business Finlandin strategisten teemojen mukaisuus vaikuttavat arvioinnissa positiivisesti.
12 Co-Innovation -rahoitus Rahoitus tutkimusorganisaatioiden ja yritysten tutkimus- ja kehitystyölle, jossa ne kehittävät yhdessä uutta tietoa ja innovaatioita liiketoiminnan tarpeisiin
13 Co-Innovation-rahoitus Kenelle? Tutkimusorganisaatioille ja kaikenkokoisille yrityksille niiden yhteisprojekteihin Etusijalla pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukevat projektit Yrityksillä voi olla eri rooleja: oma t&k-projekti tai osallistuminen toisen toimijan projektiin alihankkijana tai rahoittajana tai muulla panostuksella Mihin tarkoitukseen? Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät yhdessä uutta tietoa ja innovaatioita liiketoiminnan tarpeisiin Rahoituksella vauhditetaan tutkimustulosten hyödyntämistä ja uusien suomalaisten vientituotteiden kehittämistä sekä vahvistetaan verkostoja ekosysteemeissä. Rahoitetaan joko Co-Creationvaiheen läpikäyneitä tai suoraan valmiita yhteisprojekteja.
14 Co-Innovation-rahoitus Miten rahoitus toimii? Julkisen tutkimusprojektin rinnalla vähintään kaksi yritysten t&kprojektia sekä vähintään yksi in kind tai rahallinen yrityspanostus tutkimusprojektiin (vähintään 3 yritystä) Mukana voi olla useita tutkimusorganisaatioita tai ryhmiä Projektin kesto korkeintaan 2 v Tutkimusprojektien rahoitustaso %. Yritysten rahoitus noudattaa normaaleja yrityksille myönnettäviä rahoitusmuotoja ja -tasoja. Ei hakuaikaa; tarvittaessa hakuteemoja/hakuaikoja Etusijalla projektit, joissa mukana laadukkaita pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukevia t&k-projekteja.
15 Co-Innovation-rahoitus Mitkä ovat rahoituksen kriteerit? Osoitettu relevanssi ja tarve Kaupallistamiskonsortion uskottavuus Ratkaisumallin uutuusarvo ja kilpailuetu, markkinapotentiaali, yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä projektin kv-yhteistyö
16 Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa rahoitus (TUTLI) Rahoitus tutkimusorganisaatioille tutkimusidean kaupallistamisen valmisteluun
17 Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoitus Kenelle? Rahoitus on tarkoitettu tutkimusorganisaatioiden tutkimusryhmille ja tutkijoille, joilla on halu rakentaa tutkimuksestaan uutta liiketoimintaa ja siirtää ideat käytäntöön kaupallistamisen kautta. Tutkija pääsee samalla kasvattamaan omaa kaupallistamisosaamistaan. Mihin tarkoitukseen? Tutkimusidean kaupallistamisen valmisteluun, esimerkiksi uutuustutkimuksilla, asiakasarvon määrittelyllä tai muilla selvityksillä, sekä projekteja, joissa tehdään soveltavaa tutkimusta. Projektin kustannuksista vähintään 40% tulee kohdentua kaupallistamisen valmistelun osuuteen.
18 Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoitus Miten rahoitus toimii? Tekes voi rahoittaa 70 % kokonaiskustannuksista projekteissa, joissa kaupallinen potentiaali on korkea ja joissa voidaan rakentaa edellytykset käynnistyvälle liiketoiminnalle. Projektissa on oltava useita mahdollisia kaupallistamispolkuja. Idean varsinainen liiketoiminnallistaminen tapahtuu joko uudessa perustettavassa yrityksessä, tai uutena liiketoimintana jo olemassa olevassa yrityksessä.
19 Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoitus Mitkä ovat rahoituksen kriteerit? Tutkimusprojektissa kehitettävän teknologian tai osaamisen uutuusarvo ja haastavuus Projektin vaikutukset merkittävän, kansainvälisen liiketoiminnan kehittymiseen ja yhteiskuntaan Yritysten rooli projektin toteutuksessa, ohjaamisessa ja tulosten hyödyntämisessä Projektin resurssit, osaamisen taso ja kansainvälinen yhteistyö. Yleensä haastavinta on tiimin kaupallistamisosaaminen.
20 Lisätietoja Markku Lämsä Puh Jukka Leppälahti Puh Hanna Rantala Puh Esa Lindqvist Puh
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT 2.5.2018 Miksi tutkimusrahoitusta on uudistetettu? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille. Kimmo Kanto / Markku Lämsä , Helsinki
Innovation Scout -rahoituksen haku julkisille tutkimusorganisaatioille Kimmo Kanto / Markku Lämsä 21.9.2016, Helsinki Hallituksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä
Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus
Strateginen tutkimusavaus Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus Tekesissä 21.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT Käyttäjälähtöinen yhdistetty todellisuus Keskustelutilaisuus
1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy
Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö
palvelut yritysten ja yliopistojen tukena
palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
EAKR-rahoitus ja Tekes
EAKR-rahoitus ja Tekes - EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä - Rahoituksen hakeminen - Rahoituksen periaatteet ja rahoitustasot - Hankinnoista Marita Virtanen Jari Toivo EAKR-rahoituksen rooli Tekesissä Euroopan
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.
Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee
Tekesin tutkimushaut 2012
Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen
Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011
Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo 14.9.2011 9:30 Johdanto Mikko Utriainen, teknologia-asiantuntija, Tekes 9:40 Uudistuva julkisen tutkimuksen rahoitus Asko
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
WWW-osoite www.tekes.fi Virallinen sähköpostiosoite kirjaamo@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016
Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Elinkeinoelämän kanssa verkottuneeseen tutkimukseen Organisaation
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Copyright Tekes
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää
Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa
Ihmiset bisneksen uudistajina Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Tutkimushaun infotilaisuus 30.9.2014 Finlandia-talo Haun kuvaus
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Ideasta Liiketoimintaan
Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan
Tekesin tutkimusrahoituksen ja palveluiden kehittämisen työpaja -Tekesin nykyinen tutkimusrahoitus ja palvelut -Miksi uudistus, haasteet?
Tekesin tutkimusrahoituksen ja palveluiden kehittämisen työpaja -Tekesin nykyinen tutkimusrahoitus ja palvelut -Miksi uudistus, haasteet? Jukka Leppälahti 29.3.2017 Elinkeinoelämän kanssa verkottunut tutkimus
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo
UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus 19.8.2014 klo 12.30-16 Finlandia-talo, Veranda 2 Mannerheimintie 13e, sisäänkäynti M4/K4 00100 Helsinki klo 12.30-16.00 Ohjelma 12.30-16.00 12:30 Tervetuloa ja iltapäivän
Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.
Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan
Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Jussi Kivikoski 9.4.2010 Taustaa Keskittymissä on tehtävä valintoja Kaikkea tekemistä ei ole ollut tarkoitus siirtää keskittymiin. Rahoituksen vaikuttavuus on parempi
Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä. Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät
Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät 16.3.2015 Clean Soil- kärkihanke* Tavoite: Vauhdittaa pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusmenetelmien, -teknologioiden ja
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.8.2014 Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti tutkimushaun kuvaus Uusi arvonluonti-haussa Tekes hakee 1) Yritysten
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012. Copyright Tekes
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tekesin rahoittama julkinen tutkimus Tekes rahoittaa tutkimusorganisaatioiden teknologian, palveluiden, liiketoiminnan ja työelämän tutkimusta, jolla on merkittävää
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE
VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:
Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus
TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi
Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi Digitaalinen liiketoiminta -tutkimustyöpaja! 29.4.2015, klo 12:00-16:30 Messukeskus Näkemykseni tutkimushaun
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä
Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes
Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012
Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu 2012 Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa hakuinfo 14.9.2011 Asko Vesanto DM 832640 Miksi julkisen tutkimuksen rahoitusta uudistetaan? Innovaatiojärjestelmän
Kriittiset infrastruktuurit
Strateginen tutkimusavaus Kriittiset infrastruktuurit Keskustelutilaisuus Tekesissä 27.8.2012 Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT DM 996022 Keskustelutilaisuus 27.8.12 klo 13-16 Tekesin odotukset strategisille
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun
Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys
Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.
Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan
Tekes riskirahoittajana -
Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.6.2014 Sokos Hotel Pasila Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten
Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus:
Tekesin julkisen tutkimuksen rahoitus: Miksi ja mihin? Nostaa osaamisen tasoa tavoitteena kansainvälinen kärki Luo edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle Valmistelee tutkimustulosten kaupallistamista Parantaa
WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 1392296944723/0/2014
Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Tutkimusideasta uutta tietoa ja liiketoimintaa Organisaation tiedot
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.
Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK TAMK KIMMO VÄNNI
TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK 18.1.2017 TAMK KIMMO VÄNNI TAMK:N TYÖPAKETIT Y-MAKERS ALUSTA TIIMIVALMENNUKSEEN PERUSTUVA KASVUYRITTÄJYYSOHJELMA TUOTE-, PALVELU- JA TUTKIMUSIDEOIDEN TESTAAMINEN
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes
Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi
VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen
Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015
Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Komissio haluaa löytää kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset ja auttaa niitä nopeampaan kansainväliseen kasvuun rahoituksen